lauantai 29. helmikuuta 2020

Riskejä, ymmärrystä ja pelisääntöjä

Ranskan kongolaiset tekivät omalta osaltaan selväksi, että yksi kehitysmaalaisen maahanmuuton ongelmista on lähtömaiden ristiriitojen tuominen uuteen kotimaahan. Tämän he tekivät sytyttämällä Pariisissa tulipaloja ja pyrkimällä estämään palomiesten sammutustoimia. Syynä oli heille epämieluisan taiteilijan esiintyminen.

Ilmiö ei ole Suomessa saanut ainakaan vielä kovin suuria mittasuhteita. Siitä huolimatta myös meidän päättäjillämme on käytettävissään vuosien varrelta vakavia ennakkotapauksia, joista olen itsekin kirjoittanut ja jotka kannattaa huomioida linjattaessa tulevaisuuden turvapaikkapolitiikkaa.

Esimerkkinä mainittakoon etnisten turkkilaisten ja kurdien väliset väkivaltaisiksi leimahtaneet reviiritaistelut eri kaupunkien pizzamarkkinoilla. Vakavaksi varoitukseksi suomalaisille päättäjille on katsottava myös kurdien taannoinen väkivaltainen mielenosoitus Turkin Lähi-idässä tekemiä toimia vastaan.

* * *

Suomalaisten suhtautumista Haaviston ja Ohisalon junailemaan operaatioon Kreikan saarilla majailevien lasten tuomiseksi oli selvitetty mielipidekyselyllä. Sen mukaan vain noin 40 prosenttia suomalaisista kannatti heidän tuomista maahamme. Hiukan pienempi osa vastusti ja melkoinen joukko ei ollut muodostanut asiaan kantaa.

On siis selvää, ettei hallituksen toimilla, mutta ei myöskään ajatusta vastustavilla perussuomalaisilla, ole tässä asiassa kansan tukea takanaan. Merkittävää asiassa oli kuitenkin se, että ajatukselle myötämielisimpiä olivat yli 75-vuotiaat veteraanikansalaiset.

Sen sijaan pienten lasten vanhemmat eli 30-44-vuotiaat suomalaiset suhtautuivat maahanmuuttoon kielteisimmin. Tässä yhteydessä on hyvä kysyä, että miksi?

Iltalehden haastattelema tutkija arveli, että "sellainen ajattelu voi vaikuttaa, että mietitään näiden lasten tulevan samoihin päiväkoteihin ja kouluihin. He pääsisivät ilmiön kanssa omakohtaisesti tekemisiin."

Tutkija saattaa olla osittain oikeassa, mutta hän unohti kommentoidessaan sen, että suurissa kaupungeissa pääosalla tuosta ikäluokasta on jo kokemusta maahanmuuttajalapsista ainakin päiväkodeista ja ikähaitarin vanhemmalla osalla myös kouluista. Niinpä olen melko varma siitä, ettei kyse ole pelkästään tulevaisuuden peloista - joihin tutkija viittasi - vaan myös käytännön kokemusten karusti opettamista tosiasioista.

* * *

Lopuksi haluan huomauttaa kommenttipalstan pelisäännöistä.

Tämän blogin historian aikana kommenttiosion keskustelu on ollut kiitettävän asiallista. Valitettavasti tähän on aivan viime päivinä ollut nähtävissä muutosta. Siitä esimerkkinä jouduin eilen poistamaan kommentin, joka oli vähintäänkin tulkittavissa kiihotukseksi aseelliseen väkivaltaan ihmisryhmää vastaan.

Siksi pyydän kaikkia tähän blogiin kommentoivia pidättäytymään kaikista sellaisista kannanotoista, jotka voidaan tulkita yllyttämiseksi laittomuuksiin. En siis tule hyväksymään väkivaltaan liittyviä kehotuksia, uhkailuja tai vihjailuja, vaan poistan ne jatkossa kommenttiosiosta.

Samoin pyydän noudattamaan yleisiä hyviä tapoja. Se tarkoittaa esimerkiksi pidättäytymistä sellaisten ilmaisujen käyttämisestä, joiden ilmeinen tarkoitus on halventaa puheena olevaa henkilöä tai ihmisryhmää ilman että siitä syntyisi kommentin asiasisällön kannalta lisäarvoa.

Tämä on jo kommentin käyttäjän itsensäkin kannalta järkevää, koska useimpien ihmisten mielestä tarkoitushakuisesti halventavien ilmaisujen - tai kuten lapsena sanottiin, nimittelyn - käyttäminen kertoo enemmän sanojastaan kuin sen kohteesta. Siksi jo kommentoijan itsensä edun takia tulen poistamaan asiatonta nimittelyä koskevat kommentit.

Ja ennen kuin kukaan puhuu sananvapauden rajoittamisesta, totean että ensimmäisen osalta kyseessä on lain asettama rajoitus, joten sen noudattamisen tulisi olla itsestään selvää meille kaikille lainkuuliaisille suomalaisille. Jälkimmäinen puolestaan ei ole sananvapauden rajoittamista, koska kaikki asiat voi esittää myös ilman halventavia ilmaisuja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuhohakuinen mielenosoitus ei lisää sympatiaa
Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat kohdallaan
Tällaista rikkautta, yrittäjähenkisyyttä ja seksuaaliväkivaltaako me haluamme?

20 kommenttia:

  1. Minä mietin vuoden 2015 invaasion jälkeen, että minkälainen olisi se tilanne missä rajavartiolaitos joutuisi käyttämään aseitaan pakolaisten pysäyttämiseksi. Tai tulisiko sellaista tilannetta edes? Tällä tarkoitan sitä, että jos valtavat ihmismassat alkaisivat vyörymään rajalta, uskaltaisiko kukaan laukaista, ihan oikeasti, asettaan turvaa hakevia muun maan kansalaisia vastaan? Ja jos ei, olisimmeko enää itsenäinen valtio?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että rajalla ammuttaisiin muuten kuin siinä tapauksessa että tulijat kieltäytyisivät noudattamasta viranomaisten määräyksiä ja/tai ryhtyisivät itse väkivaltaisiksi. Silloinkin ammuttaisiin kohti vasta varoitusten jälkeen ja ilman tappamistarkoitusta. Tämä riittää tulijoiden hallintaan siten kuin päättäjämme hyväksi näkevät.

      Poista
    2. Nyt ammutaan Kreikassa jo kyynelkaasukranuja, kun maahantunkeutujat heittelevät kiviä. Siitä ei ole pitkä matka kumiluoteihin ja koviin. Maahantunkeutujat on torjuttava.

      Poista
    3. Tässä itseäni ihmetyttää, ettei EU ole pystynyt löytämään ratkaisua asiaan. Siis tulijaryntäyksen ennaltatorjuntaan ja rajalta takaisinohjaamiseen.

      Poista
    4. Proffa vastasi jo itse omaan kysymykseensä. Se vastaus on juurikin se EU.
      Huru-ukko

      Poista
    5. Ei ole proffa tutustunut kalergisuunnitelmaan, josta Mama Merkelkin on saanut oikein palkinnonkin.

      Poista
    6. Onhan tuota täällä valaistu moneen kertaan.

      Poista
  2. Veteraani-ikäisten myötämielistä suhtautumista lasten tuomiseen selittänee osaltaan se, että he saavat "tietonsa" lähinnä Ylen pääutislähetyksestä, jota ovat tottuneet seuraamaan yli puoli vuosisataa. Heille on vihjailtu tilanteen olevan sama kuin Suomessa sotien aikana. Silloin lähetettiin lapsia Ruotsiin ja Tanskaan. Evakkoja autettiin. Nuoremmat ikäluokat katselevat vaihtoehtomedioita, jolloin he näkevät tulijat aivopestyinä jihadisteina, joista tulee olemaan ongelmia.

    Keskustelupalstan asialinja lipsuu, koska tämän tuholaishallituksen toimet sapettavat ihmisiä, eikä asioille näytä voivan mitään. Kansainvaelluksen patoaminen edellyttäisi persujen ehdotonta enemmistöä, mutta eipä taida hölmölandiassa onnistua. Siksi ymmärrän, että tunteellisimmilla lähtee välillä mopo käsisitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän toki sapetuksen, mutta pidetään keskustelu siitä huolimatta asiallisena ja mahdollistetaan se, että kaikki voivat kommentoida ilman ennakkosensuuria. Koska se on onnistunut kymmenen vuotta, onnistuu se jatkossakin kun vain halutaan.

      Poista
  3. Sananvapauskortin vetäminen on aina yhtä mielenkiintoinen. Esimerkiksi ei tulisi mieleenkään vedota sananvapauteen jos kommenttini poistetaan vaikka yksityishenkilön blogin kommenteista. Sananvapauden nojalla voin perustaa oman blogin ja jakaa omia mielipiteitäni ilman juridista riskinottoa, mutta ei tietääkseni minun tarvitsisi hyväksyä minulle epämieluisia kommentteja omalla täysin yksityisellä sivullani/keskustelupalstalla tms.

    Järkevää ja hedelmällistä on tottakai sallia mahdollisimman laajalti keskustelua kannasta riippumatta, mutta en näe sillä yhteyttä suoraan sananvapauteen.

    VastaaPoista
  4. Nythän on niin, että perustulaissa oleva sananvapauspykälä koskee vain valtiovallan tekemää estämistä kansalaisen sananvapaudelle (toki lisäys "tarkempia lässynlässyn asetetaan lailla" tehokkaasti kumoaa todellisen sananvapauden). Kaikki muu puhe sensuurista mm. sosiaalisessa mediassa on lähinnä hupipuhetta.

    Perustuslaissa ei myöskään mainita "sananvastuuta", joka on jo lätinöiden lätinää.

    VastaaPoista
  5. Koska olen itsekin bloginpitäjä niin ymmärrän hyvin Professorin huomautuksen kommenttipalstasta. Sillä loppulaskussa bloginpitäjä on vastuussa siitä mitä blogissa on. Ja koska vihapuhe-, maalitus- yms. lakia ajetaan kuin käärmettä pyssyyn niin näittenkin blogien viranomaiskyttääminen ei ainakaan vähene.

    VastaaPoista
  6. Tuletko hyväksymään samanlaista kielenkäyttöä meiltä kuin mitä esim. Somalit tai muslimit ylipäätään meistä käyttävät?
    Kaverin puolesta kyselen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä usko, mikäli tarkoitat sellaisia sanoja, joilla he joidenkin tietojen mukaan kutsuvat nuoria naisia.

      Poista
  7. Mitäpä tässä kommentoimaan. Kirjoitusohjeet sapettavat. Niitä antaa nettipoliisi Fobbakin.

    Kaikki minulta on täällä julkaistu, mutta ohjastaminen pännii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani, mutta minua pännii yhtä lailla turha ala-arvoisen kielen käyttäminen. Kuten legendaarinen Ruukinmatruuna aikanaan ohjeisti: blogia kommentoidessa kannattaa ajatella olevansa bloginpitäjän olohuoneessa ja toimia sen mukaisesti.

      Poista
  8. Olisi luullut, että yli 75-vuotiaatkin olisivat heränneet viimeistään siinä vaiheessa, kun lukivat/kuulivat pesutuvassa tapahtuneesta yli 80-vuotiaan naisen raiskauksesta, jonka suoritti ulkomaan elävä https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0e43d649-3f41-47c9-838f-2db3468b7be7...

    Vai olisiko jotenkin niin esimerkiksi, että vaikka joku yli 75-vuotias lukisi/kuulisi tuollaisesta, niin se ei kaikessa karseudessaan mene jakeluun, koska se siis on yksinkertaisesti liian kammottavaa tiedostaa, joten mieli ohittaa sen? Ehkäpä niin käy myös monille nuoremmillekin tuommoisen uutisen lukiessa/kuullessa?

    Hyi oksetus!

    T. Helsingitär

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin luulisi, mutta koska kyselyn tulos oli mikä oli, on se kai vain uskottava.

      Poista
  9. Professori kirjoitti:
    "..koska kaikki asiat voi esittää myös ilman halventavia ilmaisuja."

    Valitettavasti asiallisetkin ilmaisut voidaan tulkita halventaviksi. Kysyntää näyttää olevan halventaville ilmaisuille. Siksi neutraalit ilmaisut voivat aikaa myöten saada halventavan merkityksen.

    acc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tietenkin totta, mutta en liene tässä asiassa herkkänahkaisimpia. Siten minun osaltani ei ole tarkoituksena sortua ylilyönteihin.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!