Onko RKP:n nuorten julkilausuma toteuttamiskelpoinen?

Ruotsalaisen kansanpuolueen nuoret haluaisivat, ettei heidän puolueensa menisi enää koskaan Perussuomalaisten kanssa hallitukseen. Tämä on niin mielenkiintoista, että päätin kirjoittaa aamuisen Ahmed-merkintäni lisäsi toisenkin tekstin.

Onhan nimittäin kaikkien suomalaisten tiedossa, että RKP:n olemassaolon oikeutus ja päätarkoitus on ruotsinkielisen väestön etujen – erityisesti toisen kotimaisen kielen – säilyttäminen ikuisesti. Ja siksi puolue on aina joustanut hallitusneuvotteluissa kaikesta muusta, jotta se olisi puolustamassa pääasiaansa maan korkeimmassa toimeenpanevassa elimessä.

* * *

Jos nyt sitten otamme todesta RKP:n nuorten tahdon ja kuvittelemme tilanteen, jossa Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja Keskusta olisivat pystyttämässä enemmistöhallitusta Perussuomalaisten kanssa, niin mitä RKP:n pois jäämisestä voisi seurata suomenruotsalaisten tunnetuille eduille – omille kouluille, omalle kielelle, Ahvenanmaan asemalle ja niin edelleen? Tätä voinee jokainen teistä – arvoisat lukijani – pohdiskella aivan rauhassa. 

Ja sen jälkeen kun olette päätyneet  johonkin lopputulemaan, kannattaa käyttää lyhyt hetki – enempää ei tarvita – sen pohtimiseen, että minkä tason järjenjuoksua RKP:n nuorison kannanotto osoittaa. Eli onko se nerokasta, heidän äänestäjäkuntansa kannalta erinomaista tai muuten vain vakavasti otettavaa ja toteuttamiskelpoista? Vai jotain ihan muuta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Suomi on joukosta poissa?
Poliittinen peli
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Valitseeko kansa Kokoomukselle Atte Kalevan vai Pihla Keto-Huovisen linjan?

On ollut hienoa huomata, että järjen käyttäminen ja tosiasioiden tunnustaminen tuntuu leviävän suomalaisessa politiikassa. Tosin vain vähitellen ja gallupien säikäyttämänä. 

Tarkoitan tällä Kokoomuksen ilmoitusta, jonka sisältöä kansanedustaja Atte Kaleva kuvaili sanoilla "Suomen on voitava itse päättää, ketkä tänne tulevat ja millä ehdoilla". Tämän tosin pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille itsenäisille valtioille, mutta hyvä kuitenkin, että se on nyt ääneen mainittu. 

* * *

Valitettavasti Kalevan muotoilema periaate ei näyttäisi saavan yksimielistä kannatusta edes Kokoomuksessa, sillä kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen (kok) jätti eriävän mielipiteensä eduskuntaryhmänsä ohjelmaan. Siten ensi kevään vaaleissa Kokoomuksen äänestäjä joutuu pohtimaan kannattaako hän Atte Kalevan vai Pihla Keto-Huovisen linjaa. 

Puhumattakaan Sirpa Pietikäisestä (kok) ja tämän ehdolla olevista opetuslapsista. Tämä europarlamentaarikkohan vastusti taannoin jopa tunnetun terroristijärjestön nimeämistä sellaiseksi – toimien yhteistyössä eurooppalaisen vihervasemmiston kanssa. 

* * *

 

Toki uskon, että Kokoomuksen ehdokkaiden näkemyksiin tutustumalla voi näiden joukosta erotella toisistaan kalevaiset ja ketohuovislaiset, ja antaa äänensä ensin mainituille. Tosin siinäkin tapauksessa ensin mainitun linjan ehdokkalle äänensä antava kasvattaa myös jälkimmäisten vertailulukuja samassa vaalipiirissä. 

Tästä huolimatta pidän Kokoomuksen – sinänsä valitettavan ristiriitaista – linjanvetoa tervetulleena. Ja toivon, että ensi kevään vaaleissa puolueen listoilta valittaisiin eduskuntaan mahdollisimman paljon kalevaisia ehdokkaita. Jopa niin useita, että Kokoomusta voisi tulevalla eduskuntakaudella pitää ennemminkin kalevaisena kuin ketohuovislaisena puolueena.

* * *

Toisaalta on selvää, etteivät Atte Kalevan ja kumppaneiden linjaukset muuta sitä, että maahanmuuton seurauksena käynnissä olevasta Suomen väestöpohjan vaihtumisesta ja/tai yhteiskuntamme kehitysmaalaistumisesta huolissaan olevien kannattaa edelleen antaa äänensä sanoin ja teoin yhtenäisen maahanmuuttolinjansa osoittaneille Perussuomalaisille. 

Jos kuitenkin äänestäjä ei kuitenkaan jostain muusta syystä halua tehdä niin, on äänen antaminen kalevaiselle kokoomuslaiselle ehdokkaalle ihan kelvollinen ratkaisu. Ainakin siinä tapauksessa, että tämä tulee myös valituksi omasta vaalipiiristään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahmed muistutti nykyisen hallituspohjan jatkamisen tärkeydestä
Elina Hiltunen ja Kokoomuksen naistenpuute
EU-parlamentti lisäsi Muslimiveljeskunnan terrorijärjestöjen listalle – suomalaismeppien vastustuksesta huolimatta

Ahmed muistutti nykyisen hallituspohjan jatkamisen tärkeydestä

Ilta-Sanomat kertoi, että Ahmed Dhaif Saadoon Al-Khalfah on tuomittu kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeän raiskauksen yrityksestä. Suomalaisen tavan mukaan rangaistuksen pituutta lyhennettiin miehen aiempien raiskaustuomioiden ja huumausainerikoksen takia. 

Uutena piirteenä tähän tapaukseen liittyy se, että Ahmed oli oikeudessa väittänyt ihmisten tehtailevan kuljettajista rikosilmoituksia, koska Yango-taksilla on huono maine. Perusteluksi hän oli keksinyt, että naiset voivat siten "saada rahaa ja turvata tulevaisuutensa".

Tapaus on jälleen yksi esimerkki siitä, miten Suomessa ja Euroopan Unionissa harjoitettu järjetön maahanmuuttopolitiikka on muuttanut yhteiskuntaa. Ja osoittaa, että jokainen vuosi ennen helposti nähtävän ongelman korjaamista lisää sen hintaa suomalaisille – ja erityisesti naisille. 

* * *

Ahmedin tapaus on tietenkin vain yksittäistapaus, joka osoittaa ongelman, jota suomalaisessa politiikassa on hyssytelty aina viime eduskuntavaaleihin asti. Silloin asiassa tapahtui muutos ja maahan saatiin hallitus, joka ryhtyi korjaamaan sen syitä. 

Kolmessa ja puolessa vuodessa ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi ihmeitä, vaan kyse on pikemminkin ollut vain maahanmuuton pahimpiin ongelmiin kohdistuvasta korjaussarjasta. Näin siksi, että tähän mennessä vain oleskelulupien ehtoja on kiristetty, kansainvälinen suojelu on muutettu luonteeltaan väliaikaiseksi, Suomen kansalaisuuden saamisen ehtoja on kiristetty, säilöönoton enimmäiskesto on pidentynyt, maahantulokieltoa on kiristetty, on otettu käyttöön rajamenettely ja vastaanottorahaa on pienennetty. 

Näiden lisäksi olisi syytä tehdä monia muita uudistuksia, jotka vähentäisivät heikkolaatuisten maahanmuuttajien kiinnostusta Suomeen. Sellainen olisivat esimerkiksi sosiaaliturvan ja takuueläkkeiden sitominen Suomen kansalaisuuteen ja vakavia rikoksia tehneiden maahanmuuttajien lakisääteinen karkottaminen Suomen rajojen ulkopuolelle. 

* * *

Heikkolaatuisen maahanmuuton lisäksi Suomella on myös toinen ongelma: se on julkisen sektorin kestämättömän suuri koko. Tai pikemminkin sen aiheuttama taloudellinen epätasapaino. Sen seurauksena valtio velkaantuu vuosittain noin kymmenen miljardin euron vauhdilla. 

Tämä kehitys oli syy sille, että Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt valtion kuluihin paljon miesten  parranpärinää ja naisten nalkutusta ruokkineita leikkauksia. Siinäkään ei kyse ole kuin hyvästä alusta, sillä Suomen valtion velkaantuminen jatkuu edelleen. 

Onneksi – niin ikään edelleen – käytössä on myös helppoja leikkauskohteita. Tosin monet niistä, kuten kehitysapuun tuhlatut rahat, ovat sellaisia, etteivät arvoliberaalit poliitikot halua koskea niihin, vaan ottavat mieluummin lisää velkaa niiden kattamiseen.

* * *

Näistä syistä suurten hallituspuolueiden viimeaikainen keskinäinen nokittelu on ollut ikävää seurattavaa. Esimerkiksi Pia Kauma (kok) väitti, että "perussuomalaiset jumittavat nyt bensasopuakin", kun kyse oli siitä, millä tavalla se tehtäisiin. Ja toisaalta Jani Mäkelä (ps) piruili hallituskumppanilleen sanomalla ratkaisun tultua jo tehdyksi, että "hallitus näytti olevan varsin toimintakyvytön tässä asiassa ja pääministerinkin kasvot täytyi pelastaa". 

Toki näissä kommenteissa on kyse ennen kaikkea ensi kevään vaaleista. Ja etenkin siitä, että – jo aiemminkin värikkässtä retoriikastaan tunnetun –  Perussuomalaisten nousu gallupeissa ohi Kokoomuksen suosituimmaksi oikeistopuolueeksi aiheuttaa stressiä viimeksi mainittujen joukossa. 

* * *

Suomen tulevaisuuden kannalta olisi kuitenkin oleellista, etteivät suuret hallituspuolueemme keskittyisi toistensa alas painamiseen, vaan pyrkisivät keräämään suurimman mahdollisen yhteisen äänipotin tulevissa vaaleissa. Ja sitä kautta välttämään Suomen sisäisen turvallisuuden ja hyvin liikkeelle lähteneen talouskasvun vaarantamisen – ja julkisen velkavuoren kasvatettamisen – demarijohtoisella hallituksella. 

Siksi vetoan molempiin suuriin hallituspuolueisiin, että ne malttaisivat pitää keskinäisen nokittelunsa kurissa ja keskittymään edelleen tuottavaan yhteistyöhön. Ja sitä kautta viestimään suomalaisille nykyisen hallituspohjan jatkamisen tärkeydestä sekä samalla osoittamaan, ettei sitä kannata vaihtaa demareille tyypilliseen ja Suomen ongelmia entisestään syventävään holtittomaan jakopoliitiikkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti parempaa Suomea
Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta
Vasemmisto osoitti, miksei sitä kannata päästää valtaan

Elina Hiltunen ja Kokoomuksen naistenpuute

Kokoomus savusti alle kolmekymppisen turkulaisen kunnanvaltuutetun Elina Hiltusen pois puolueesta, koska tämä esitti sosiaalisessa mediassa islamia kritisoivaksi tulkittuja kannanottoja. Jatkossa tämä nuori nainen tekee politiikkaa Perussuomalaisissa. 

Tapaus ei sinänsä ole kovin merkittävä, sillä Hiltunen ei missään tapauksessa – ainakaan toistaiseksi – ole ollut erityisen merkittävä poliitikko. Sikäli hänen häätämisensä puolueesta on kuitenkin merkityksellistä, että Kokoomus on jo pitkään kärsinyt naisten puutteesta ja ehkäpä sen seurauksena myös alhaisesta suosiosta kauniimman sukupuolen joukossa. 

* * *

Asiaa ei taida myöskään parantaa se, että monet Kokoomuksen vahvimmista naispoliitikoista ovat leimallisesti arvoliberaaleja. Tarkoitan Aura Sallan ja Sirpa Pietikäisen kaltaisia naisia, joita ei arvokysymyksissä pysty erottamaan vihervasemmistolaisista. Lisäksi monet muut, kuten Elina Valtonen, Pia Kauma tai Sari Multala, sijoittuvat lähinnä konservatiivin ja liberaalin keskivaiheille.

Tässä suhteessa Elina Hiltunen arvokonservatiivina poikkesi kokoomusnaisten valtavirrasta ja tuli siksi savustetuksi ulos puolueestaan. Ja koska kyseinen nuori nainen on aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä, nousi asia esille näkyvämmin kuin hänen tähänastisilla poliittisilla meriiteillään olisi muuten käynyt. 

Lopputuloksena tästä kaikesta on todennäköisesti se, että osa Kokoomusta tähän asti kannattaneista arvokonservatiivisista suomalaisnaisista siirtyy Hiltusen mukana Perussuomalaisten kannattajiksi. Eikä Kokoomuksen kannatus tämän seurauksena ainakaan kohene naisten parissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU-parlamentti lisäsi Muslimiveljeskunnan terrorijärjestöjen listalle – suomalaismeppien vastustuksesta huolimatta
Päähallituspuolueiden kannattajat luottavat hallitusyhteistyöhön
Hallitus sai kansalta valtakirjan kasvojen peittämisen kieltämiselle

Todisteet ja toivomus

Olen viime aikoina kirjannut useammankin kerran Suomen alkaneen talouskasvun todisteita. Samaan aikaan on valtiovarainministeripuolue Perussuomalaisten kannatus ohittanut Kokoomuksen. 

Puolue saa kiittää siitä ennen kaikkea puheenjohtajaansa Riikka Purraa, joka on puolustanut tiukasti julkisen sektorin menoleikkauksia. Näin siitä huolimatta, että Suomessa poliitikot ovat vaalien lähestyessä perinteisesti lupailleet hankkia kansalaisille kaikkea hyvää ja kaunista valtion velaksi – onpa vasemmalla laidalla takavuosina julisteltu jopa sellaista valhetta, ettei otettuja velkoja tarvitsisi koskaan edes maksaa.

* * *

Vaikka tosiasiassa edes Riikka Purra tai koko Petteri Orpon (kok) hallituksen talouslinja ei todellisuudessa ole karsinut julkisia menoja mitenkään raskaalla kädellä – velkaantuminenhan jatkuu edelleen – alkaa sen realistinen politiikka näkyä taloustoimijoiden käytöksessä. Ja sen seurauksena Tilastokeskus raportoi lähes päivittäin uusista todisteista, jotka osoittavat hallituksen onnistuneen. 

Viimeksi eilen saimme lukea, kuinka rakennusyritysten ja teollisuuden työpäiväkorjatut liikevaihdot kasvoivat ja lisääntyivät 13,4 ja 11,8 prosenttia vuoden takaisesta. Ne ovat melkoisia kasvulukuja ne.

Käytännössä suomalaisten tulisi ymmärtää, että nyt olisi täysin väärä aika palata vihervasemmiston suosimalle jakopoliittiselle linjalle – tai pikemminkin huomata, ettei se ole missään tilanteessa järkevää. Mikä parasta, ainakin gallupien perusteella näyttää, että kansa myös ymmärtää tämän asian.

* * *

Edelle kirjoittamastani huolimatta on edelleen muutamia seikkoja, joita on vaikea ymmärtää. Erityisesti kehitysavun säilyttäminen miljarditasolla – ja velkarahalla – on käsittämätöntä, ellei sen takana ole jonkinlaista korruptiota. Vai kuvitteleeko joku, että niin sanottu kehitysyhteistyö tuottaisi jonain päivänä Suomelle nettohyötyjä? Puhumattakaan siitä, että se nostaisi kehitysmaita niiden köyhyydestä.

On syytä ihmetellä myös sitä, että Suomi ottaa edelleen vastaan spontaaneja turvapaikanhakijoita eli kehitysmaalaisia elintasopakolaisia. Viimeisten kuuden kuukauden aikana oleskeluluvan on saanut muun muassa 117 somalia, 66 turkkilaista ja 49 irakilaista – kaikki kehitysmaalaisittain turvallisista maista, josta lähtemiselle ei ole tosiasiallista ihmisoikeusperustetta. 

Toki vieläkin enemmän on syytä kummastella, miksei maahamme päästettyjä niin sanottuja humanitaarisia pakolaisia ole velvoitettu oppimaan ja noudattamaan suomalaista elämäntapaa. Eli luopumaan siitä kulttuurista ja niistä asenteista, joiden seurauksia he sanovat paenneensa kotimaistaan. Tai edes hankkimaan sellaista osaamista – kieltä, osaamista ja käyttäytymistä – joiden varassa on mahdollista menestyä suomalaisessa yhteiskunnassa ilman veronmaksajien loputonta rahoitusta.

Siksi päätän tämän kirjoitukseni siihen toiveeseen, että nämä ajatukseni löytäisivät itsensä tavalla tai toisella Suomen seuraavan hallituksen ohjelmasta. Se on: kehitysavun lopettaminen, turvallisista maista tulevien turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen lopettaminen ja tänne saapuneiden kehitysmaalaisten vastuun edellyttäminen omasta elämästään suomalaisessa yhteiskunnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti parempaa Suomea
Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta
Vihervasemmisto murehti työllisyystilanteen kohenemista

Kohti parempaa Suomea

Yleisradio julkaisi syyskuun puolukannatusmittauksensa, joka vahvistaa kaksi viimeaikaista trendiä. Niistä positiivisempi on Perussuomalaisten kannatuksen nousu jo 16,5 prosenttiin ja samalla Kokoomuksen ohi. Negatiivisempi on puolestaan se, että yhä suurempi osa suomalaisista kannattaa maan äärivasemmistiolaisinta eduskuntapuolueetta eli Vasemmistoliittoa, jonka kannatus nousi nyt jo 12.4 prosenttiin. 

Nähtäväksi tietenkin jää, miten puoluekannatusluvut kehittyvät seuraavien seitsemän kuukauden aikana eli huhtikuun eduskuntavaaleihin mennessä. Eli jatkuuko Perussuomalaisten ja Vasemmistoliiton nousu sinne asti – ja haastaako ensin mainittu SDP:n aseman maan suurimpana puolueena tai nouseeko jälkimmäinen jopa edeltäjänsä SKDL:n aikanaan saamiin kannatuslukemiin. 

* * *

Oleellista tässä gallupissa lienee kuitenkin se, että vihervasemmiston kannatus on edelleen selvästi pienempi kuin ei-vihervasemmistolaisten puolueiden suosio. Ensin mainittuja kannattaa 43,4 prosenttia mielipiteensä ilmaisseista ja jälkimmäisiä 54,5 prosenttia. Ryhmän "muut" kannattajiksi itsensä ilmaisi 1,9 prosenttia kyselyyn vastanneista. 

Toisin sanoen, vaikka SDP nousisikikin seuraavan eduskunnan suurimmaksi puolueeksi – ja Antti Lindtman (sd) ensimmäiseksi hallitustunnustelijaksi – se tuskin onnistuisi kokoamaan hallitusta. Siihen se tarvitsisi mukaan Kokoomuksen tai Keskustan. Niistä kumpikaan tuskin olisi halukkaita vihervasemmiston aisankannattajaksi. 

Näin siksi, että Kokoomus tulisi sellaisessa roolissa menettämään entistä enemmän kannatustaan Perussuomalaisille ja Keskustalla on puolestaan karvaassa muistissa Sanna Marinin (sd) hallituksen aika, jolloin velaksi otettua rahaa luultiin tuloiksi ja puolueen ministereitä vietiin kuin pässiä narusta kohti seuraavia vaaleja, joissa kansa rankaisi sitä kovalla kädellä.

* * *

Toisin sanoen juuri nyt näyttäisi siltä, että Suomi jatkaisi myös tulevan hallituskauden nykyisellä pohjalla, mutta pääministeriksi nousisi Petteri Orpon (kok) sijaan Riikka Purra (ps). Näin Suomen talouden kasvu saataisiin mitä todennäköisimmin entistä vahvemmalle pohjalle ja samalla jopa haitallisten maahanmuuttajien määrää saataisiin – ehkä – supistettua maassamme. 

Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ja siksi Orpon hallituksen on jatkettava määrätietoisesti hyväksi osoittautunutta politiikkaansa sekä tehtävä edelleen päätöksiä, jotka viitoittavat kansakuntamme tietä kohti sellaista Suomea, jossa ihmisten on nykyistä parempi yrittää, tehdä työtä ja sijoittaa – ja missä niin ulkoista kuin sisäistäkin turvallisuutta parannetaan tosiasioista johdetuilla määrätietoisilla päätöksillä ja toimilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yrittäjät positiivisella mielellä

Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä
Hallituksen kannatus lähti nousuun

Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta

Suomessa ainakin suuret oikeistopuolueet – Kokoomus ja Perussuomalaiset – ovat ilmaisseet tahtonsa leikata julkisista menoista. Tavallinen kansalainen puolestaan haluaisi kohdentaa leikkaukset siten, että ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän haittaa suomalaisille. 

Yksi ilmiselvästi tällainen menoleikkaus olisi kehitysyhteistyö. Niinpä Kokoomus onkin ehdottanut noin 300 miljoonan euron vähennystä maailmalle jaettavaan rahaan ja myös Perussuomalaiset on ilmaissut tahtonsa pienentää siihen käytettäviä verovaroja ensi hallituskaudella. 

Tämä sopii tietenkin erinomaisesti suomalaiselle verovelvolliselle, koska silloin leikkaukset eivät koske häntä suoraan. Lisäksi tämän aamun uutinen suomalaisten kehitysyhteistyövarojen väärinkäytöstä Tansaniassa vahvistavat käsityksen siitä, että nämä rahat – tai ainakin iso osa niistä – valuvat edelleen vääriin käsiin. 

Kaiken kaikkiaan kyse ei ole pikkurahoista, koska kehitysmaihin syydetään tänäkin vuonna 1 034 miljoonaa euroa veronmaksajien selkänahasta revittyjä rahoja, jotka olisi voinut käyttää myös suomalaisten hyväksi – tai jopa jättää ne rahat ansainneiden ihmisten omaan käyttöön. Tai no, kyllähän niistä suuri osa on aina suuntautunut pikemminkin eräänlaisen kehitysapurälssin elättämiseen etelän auringossa kuin kehitysmaalaisten elinolosuhteiden parantamiseen. 

Lisäksi veronmaksajien – eli suomalaisten äänioikeutettujen – olisi hyvä ymmärtää, että 1 034 miljoonaa euroa vuodessa on reilu prosentti valtion menoista ja toistakymmentä prosenttia yleisesti hyväksytystä valtion menojen noin kymmenen miljardin euron leikkaustarpeesta ensi vaalikaudella – eli neljän vuoden hallituskauden aikana peräti noin 40 prosenttia keskushallinnon kulujen säästötarpeesta. Siten kyse ei ole pikkurahoista, vaan suomalaisilta väkisin kerättyjen rahavarojen vastuuttomasta tuhlaamisesta, jolle olisi saatava loppu pikemminkin heti kuin joskus myöhemmin. 

Valitettavasti meidän äänestäjien vaikutusvalta realisoituu vain kerran neljässä vuodessa. Ja siksi itse kunkin on syytä harkita tarkasti kenelle antaa luottamuksensa ensi huhtikuun 18 päivän vaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvella on luvassa tappavaa kuumuutta ja kesällä lasku

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta
Järkyttävää puhetta ja kehitysapua

Miksi Suomi on joukosta poissa?

Tuoreen uutisen mukaan Saksa, Hollanti, Kreikka, Itävalta ja Tanska ovat edenneet palautuskeskusten perustamisessa muita EU-maita nopeammin ja pääsevät vuoden loppuun mennessä sopimukseen sellaisten perustamisesta Unionin ulkopuolelle. Keskuksiin voitaisiin lähettää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita maahanpyrkijöitä.

Suomi ei ole tuossa joukossa, vaan selvittelee palautuskeskuksen perustamista yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa. Sisäministeri Mari Rantasen (ps) mukaan tämä johtuu siitä, ettei hallituksessa ole tehty linjausta suhtautumisesta palautuskeskuksiin, vaikka sellaiset sopisivat yhtenä työkaluna erinomaisesti ainakin Perussuomalaisille.

Syynä lienee se, että hallituksessa on muita puolueita tai ainakin ministereitä, jotka vastustavat laittoman maahanmuuton torjuntaa. Jag säger inte att jag vet, mutta epäilen sellaiseksi ainakin yhtä hallituksen pienpuoluetta. Toki voi olla, ettei se ole ainoa.

* * *

Palautuskeskuskysymys nostaa jälleen kerran esille sen, että suomalaisen politiikan pirstoutuneisuus peräti yhdeksän eduskuntapuolueen teemmellyskentäksi vaikeuttaa monien tärkeiden asioiden hoitamista. Näin siksi, että jokainen niistä luonnollisesti vahtii omia erityisiä intressejään, ja hallitukseen päästessään estää niiden kanssa ristiriitaisten uudistusten tekemisen. 

Siten demokratiamme toimii tavallaan toinen käsi selän taakse sidottuna, koska enemmistöhallitusten pystyyn saaminen edellyttää aina useamman puolueen koalitiota. Tässä tilanteessa erityisen menestyksellisiä ovat yhden asian pienpuolueet, jotka omien pääintresseidensä ajamiseksi ja säilyttämiseksi ovat valmiita tukemaan melkein mitä tahansa itselleen tärkeitä politiikan linjauksia. 

Merkittävin – mutta ei ainoa – tällainen puolue on RKP, jonka poliittisena päätavoitteena on menneisyydestä periytyvä suomenruotsalaisten erityisoikeuksien säilyttäminen. Ja sitä tukevan kaikenkarvaisen yhteiskunnallisen monimuotoisuuden puolustaminen jopa silloin, kun se on ilmiselvästi haitallista suomalaiselle yhteiskunnalle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Poliittinen peli
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Nuorista berliiniläisnaisista yli puolet äänesti äärivasemmistoa

Saksalaisessa politiikassa on tapahtumassa järisyttävä muutos, koska ihmiset ovat tyytymättömiä vanhoihin valtapuolueisiin, etenkin maata johtaviin Kristillisdemokraatteihin. Tyytymättömuus oli Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltiovaaleissa niin suurta, että puolue putosi kokonaan pois osavaltion parlamentista. Eikä kannatus ollut kummoinen Berliinissäkään, vaikka äänimäärä oli sentään edes 19 prosenttia.

Vaalien seurauksena CDU:n puheenjohtajan, liittokansleri Friedrich Merzin asema maan johdossa ja hänen omassa puolueessaan heikkenee, mikä epäilemättä vaikuttaa valtakunnanpolitiikkaan kuten monet suomalaiset mediat ovat uutisoineet. Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tämä vaikuttaa Saksan maahanmuutto-, Venäjä- ja EU-politiikkaan. 

* * *

Nyt käydyistä vaaleista on syytä nostaa esille pari mielenkiintoista nyanssia. Ensinnäkin nuorten naisten ja miesten ero äänestämisessä oli lievästi sanottuna mielenkiintoinen. 

Visegrád 24:n mukaan alle 25-vuotiaista berliiniläisistä naisista 51 prosenttia äänesti entisen DDR:n valtapuolueen jatkajaa eli äärivasemmistolaista Linkeä – miehistä näin teki 34 prosenttia. Toisaalta nuorista miehistä AfD:tä äänesti 15 prosenttia, kun kauniimpaan sukupuoleen kuuluvista näin teki vain yhdeksän prosenttia. 

On vaikea kuvitella, mitä nuoret berliinittäret ajattelivat äänestyskopissaan. Halusivatko he DDR:n aikaisen kurjuuden takaisin? Vai kaipasivatko he lisää muslimeita kaupunkiinsa, koska Linken listoilta meni meni läpi myös islamisteja, tai ainakin sellaisten kavereita. Vai mistä tässä on oikein kysymys?

Yksi vaalien todennäköisistä seurauksista on myös se, että Berliinin pormestariksi noussee Elif Eralp, joka on turkkilaistaustainen. Häntä on jo ehditty verrata New Yorkin talouden kuralle saaneeseen muslimipormestariin Zohran Mamdaniin. Nähtäväksi siis jää, käykö Berliinissä samoin.

* * *

On selvää, että Friedrich Merzin ja muiden kristillisdemokraattien on muutettava politiikkaansa, mikäli he haluavat jatkaa yhtenä Saksan valtapuolueena. Kysymys kuitenkin kuuluu, että mihin suuntaan puoluetta pitäisi kehittää. 

Olisiko CDU/CSU uskottava vaihtoehto AfD:lle maahanmuuton aiheuttamien ongelmien kuntoon panijana, mikäli se siirtyisi sellaiseen suuntaan? Vai pitäisikö puolueen ryhtyä Venäjä-myönteiseksi ja palkita Vladimir Putin tämän ponnisteluista Ukrainassa? 

* * *

Minä suosittelen, että Friedrich Merz ryhtyy yhteistyöhön AfD:n kanssa estääkseen sosiaalidemokraattien, vihreiden ja äärivasemmiston valtaannousun koko Saksassa? Esimerkkiä Merz voisi hakea Suomesta, missä AfD:n tavoin maahanmuuttokriittiset perussuomalaiset ovat osoittautuneet asiansa hoitaviksi ministereiksi ja samalla johtaneet Suomea pitkin askelin kohti kestävää talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa. 

Toki Perussuomalaiset ja Vaihtoehto Saksalle ovat monin tavoin erilaisia puolueita – erityisesti Venäjä-suhteessaan. Siinä missä suomalaispuolue ymmärtää venäläisen imperialismin aiheuttaman uhan ja suhtautuu siihen vakavasti, ollaan AfD:n piirissä käsittämättömän sinisilmäisiä Moskovan päättäjien suhteen. 

Toisaalta suomalainen tapa ottaa protestipuolueiden edustajia hallitukseen – aikanaan kommunisteja ja sittemmin perussuomalaisia – on osoittanut, että valta ja vastuu johtavat ymmärryksen syvenemiseen. Ja samalla kansallinen politiikka huomioi varsin kohtuullisesti kansalaisten vaaleissa osoittaman tahdon. 

Suomessa se on tarkoittanut viimeisten kolmen vuoden aikana maahanmuuttopolitiikan järkeistämistä, erinäisiä yksityisen ja julkisen talouden korjausliikkeitä ja aivan viime aikoina myös järjen käytön palauttamista koulutuspolitiikassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Esimerkillinen demokratia
AfD:n voitto nostatti älyllistä epärehellisyyttä suomalaispoliitikoissa
Saksalainen vaihtoehto

Parrasvaloissa Nahom Lagos: Suomen humanitaarisen maahanmuuttopolitiikan edustaja

Arvoliberaalilla maahanmuuttopolitiikalla on tunnetusti vakavia seurauksia. Yksi sellainen on Nahom Hagos, joka tunnetaan Oulun pyykkituparaiskaajana, koska hänen uhrinaan mainitussa paikassa oli 85-vuotias vanhus. 

Mies sai vuonna 2019 tapahtuneesta teostaan – julkisuuden lisäksi – 4,5 vuoden vankeusrangaistuksen. Siitä huolimatta hän raiskasi vuonna 2023 uudelleen: tällä kertaa ennestään tuntemansa 26-vuotiaan naisen. Nahom oli tuolloin ehdonalaisessa vapaudessa. 

Toisesta raiskaustapauksestaan puheena oleva sankari selvisi viime vuonna tehdyssä oikeuden ratkaisussa vain 2,9 vuoden vankeustuomiolla, johon sisältyi edellisen tuomion jäännösrangaistus. Nähtävästi hän ei kuitenkaan ollut jättänyt ehdonalaisessa tekemiään raiskailujaan yhteen kertaan vaan on jälleen syytteessä.

Tällä kertaa häntä epäillään niin ikään vuonna 2023 tapahtuneesta toisesta raiskauksesta. Nähtäväksi jää, seuraako siitä Nahomille lisäistumisia vankilassa. Mikäli niin käy, ei tuomiosta ilmeisesti tule kovin mittavaa, vaan rangaistusta lieventää edellinen tuomio, koska myös tämä tapaus olisi voitu käsitellä vuoden 2025 oikeudenkäynnissä. 

* * *

Nahomin tapaus ei ole mitenkään erikoinen, sillä tiettyihin mahanmuuttajaryhmiin kuuluvat miehet ovat yleisesti tunnettuja korkeasta raiskaamisaktiviteetistaan. Suomalaiset – ja ylipäänsä eurooppalaiset ja etenkin naiset – ovat puolestaan tunnetusti mieleltään sinisilmäisiä, eivätkä vieläkään ymmärrä harjoittamansa maahanmuuttopoliitiikan johtavan monenlaisiin ongelmiin, joista yksi on seksuaaliturvallisuuden heikkeneminen. 

Tässä suhteessa eilinen Ylen gallup oli mielenkiintoinen. Ainoana merkittävänä puolueena harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa jo vuosia vastustaneen – ja tällä hallituskaudella siihen merkittäviä parannuksia aikaan saaneen – Perussuomalaisten kannatus nousi jälleen. Valitettavasti samoin teki myös vastuutonta turvapaikkaturismia tiukimmin kannattavan, ja siten naisten seksuaaliturvallisuudesta vähiten välittävän, Vasemmistoliiton suosio. 

Toki suomalaispuolueiden kannatusmuutoksiin on muitakin syitä, eikä niistä vähäisin ole maan talouden lähteminen jälleen kasvuun – lähes 20 vuoden korpivaelluksen jälkeen. Toivon mukaan se auttaa Suomea sekä keventämään julkista velkataakkaansa että palauttamaan Nahomin kaltaiset rikolliset takaisin sinne, mistä tulivatkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Fahad Firas Adday Al-Nuaimi alleviivasi suomalaisten päättäjien sinisilmäisyyden

Tuplaraiskaaja Nahom Hagos on lähetettävä sukunsa kotitanhuville

Seksuaaliturvallisuus Ruotsin ja Suomen tilastojen valossa

Juuri kukaan PK-yrittäjä ei kannata Antti Lindtmania pääministeriksi

Yleisradion eilinen pääuutinen oli kysely, jonka mukaan mikään hallitusvaihtoehto ei saanut suomalaisten enemmistön kannatusta. Suosituintakin kokoonpanoa kannatti vain 13 prosenttia suomalaisista. 

Juttu myytiin suomalaisille tekstillä "juuri kukaan ei halua nykyisen hallituksen jatkavan – eivät edes halli­tus­puolueiden omat kannattajat". Se on toki sinänsä tosi, mutta koska saman olisi voinut sanoa mistä tahansa hallituspohjavaihtoehdosta, on vaikea välttyä ajatukselta, että otsikon valinnalle oli poliittiset perusteet. 

* * *

Tänään oli – kokemukseni mukaan – Yleä monin verroin poliittisesti neutraalimman Uutissuomalaisen vuoro otsikoida hallituspohjakyselystä. Sen mukaan Perussuomalaisten Riikka "Purra on pk-yritysten suosikki seuraavaksi pääministeriksi". Jutun kuvituskuvan tekstinä oli "Pk-yritysten edustajista 45 prosenttia on tyytyväisiä Riikka Purran (ps.) toimintaan valtiovarainministerinä".

Purraa kannatti 20 prosenttia PK-yrittäjistä. Seuraavana tulivat Petteri Orpo (kok) 17, Antti Kaikkonen (kepu) 12 ja SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) seitsemän prosentin kannatuksella.

Juuri nyt odotan suurella mielenkiinnolla, miten Yle uutisoi saman kyselyn tulokset. Miten olisi "Juuri kukaan PK-yrittäjä ei kannata Antti Lindtmania pääministeriksi"?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon hallituksen ministerit ovat onnistuneet hallitustyössään – vain Multala ja Marttinen ovat poikkeuksia
Näin on, mutta olkoon!
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?

Perussuomalainen maahanmuuttopolitiikka valtaa alaa: ensin SDP ja nyt Kokoomus

Vaalien lähestyessä näyttää siltä, että Perussuomalaisten jo pitkään harjoittama maahanmuuttopolitiikka saa kannatusta yhä laajemmin myös muiden puolueiden parissa. Muistamme äskettäiset SDP:n linjaukset ja nyt on avautunut myös Kokoomuksen Antti Häkkänen. 

Hänen mukaansa "Suomen ikääntyvä väestö tarvitsee lisää työntekijöitä. Sen ei kuitenkaan pidä tapahtua sinisilmäisesti. Meidän pitää varmistaa, että kyse on yhteiskuntaa hyödyttävästä työnteosta. Jos esimerkiksi henkilö tekee hyvin vähän töitä ja elää muuten sosiaaliturvan varassa, järjestelmä ei toimi tarkoituksenmukaisesti."

Sekä edelleen, että "tarvitsemme lisää ihmisiä, jotka tekevät töitä, hakevat töitä, kouluttautuvat, maksavat veroja ja osallistuvat yhteiskuntaan. Sen sijaan emme kannata sellaista maahanmuuttoa, jossa ihmiset tulevat maahan vailla realistisia mahdollisuuksia työllistyä ja päätyvät myöhemmin pysyvästi sosiaaliturvan varaan... Oikeistolaisessa maahanmuuttopolitiikassa korostuvat yksilön velvollisuudet."

* * *

Toki sekä SDP:n että Kokoomuksen linjaukset ovat edelleen heikommin jäsenneltyjä kuin Perussuomalaisten, mikä johtunee mielenmuutoksen äskettäisyydestä. Niinpä Häkkänenkin kertoi, että hän on "jo kymmenen vuotta korostanut, että maahan tulleiden vakaviin rikoksiin pitää suhtautua erittäin tiukasti. Mutta Suomi on oikeusvaltio. Ei voida toimia niin, että ihmisiä poistetaan maasta mielivaltaisesti ilman asianmukaista prosessia. Yhteiskunnan pitää perustua lakiin, poliisiin ja oikeuslaitokseen, jotka selvittävät, mitä on tapahtunut ja kuka on syyllistynyt rikokseen."

Kommentti on sikäli outo, ettei kukaan valtakunnantason poliitikko ole vaatinutkaan ihmisten mielivaltaista karkottamista. Sen sijaan Joakim Vigelius (ps) esitti aiemmin tällä viikolla, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin automaattisesti Suomesta – oikeuden päätöksen jälkeen – eikä heille annettaisi enää mahdollisuutta vedota Maahanmuuttovirastoon välttyäkseen maasta poistamiselta. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten SDP:n ja Kokoomuksen linjaukset vaikuttavat suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan ensi vuoden vaalien jälkeen. Ovatko nyt kuulleet puheet pelkkää vaaliretoriikkaa, vai ovatko niiden uudet linjaukset todellisia? 

Jonkinlainen muutos on kuitenkin joka tapauksessa tapahtunut, sillä eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) totesi aiemmin kesällä, että hänen parin vuosikymmenen takaisissa – tuolloin radikaaleina pidetyissä blogimerkinnöissä – "puhutaan itsestäänselvyyksistä", koska "yhteiskunnallinen keskustelu on siirtynyt. Ne asiat eivät todellakaan olleet siinä vaiheessa itsestäänselviä, ainakaan yleisen tai julkisen keskustelun näkökulmasta."

Toivottavasti tämä kaikki tarkoittaa sitä, että suomalainen maahanmuuttopolitiikkaan tällä hallituskaudella tullut muutos jää pysyväksi, ja sen yhteiskunnan kannalta haitallisia käytäntöjä karsitaan edelleen, eikä tällä hallituskaudella korjattuja järjettömyyksiä edes harkita palautettaviksi. Äänestäjän kannalta on toki selvää, että varminta on edelleen äänestää sitä puoluetta, joka on saanut aikaan edellä kuvaamani laajenevan yhteiskuntapoliittisen muutoksen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raiskaajien ja murhaajien maasta karkottaminen on äänestäjien käsissä
Vaikeuksien kautta voittoon sekä urheilussa että suomalaisessa yhteiskunnassa
Eurooppalaisia trendejä ja tulevaisuudennäkymiä

Raiskaajien ja murhaajien maasta karkottaminen on äänestäjien käsissä

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Joakim Vigelius esitti eilen, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin automaattisesti Suomesta. Toisin sanoen hän kannatti ajatusta siitä, etteivät raiskaajat ja murhaajat voisi enää vedota Maahanmuuttovirastoon välttyäkseen maasta poistamiselta. 

Ehdotus on tietenkin hyvä ja kannatettava, ja tuntuu suorastaan hämmästyttävältä, että tällaista asiaa edes tarvitsee esittää. Luulisihan luottamuksen pettäneen ihmisen karkottamisen olevan itsestäänselvyys – ja aivan erityisesti sellaisten maahanmuuttajien kohdalta, joiden peruste oleskella maassamme perustuu vainolta suojaamiseen. 

Näin kuitenkin on, sillä asiasta kertoneen uutisen mukaan vielä muutama vuosi sitten lähes puolet rikosten perusteella karkotettavista ulkomaalaisista vältti maastapoistamisen vedottuaan Maahanmuuttovirastoon. Toki voidaan kysyä, että onko vika nykyisessä lainsäädännössä vai sen tulkinnassa, koska lukema näyttää elävän hallitusten maahanmuuttoasenteiden mukaan.

* * *

Nähtäväksi joka tapauksessa jää, mitä Vigeliuksen ehdotukselle tapahtuu, sillä se tuskin toteutuu nykyisen hallituksen jäljellä olevan – reilusti alle vuoden mittaisen – valtakauden aikana. Kuten demokratiaan kuuluu, tämänkin asian ratkaisevat suomalaiset äänestäjät. 

Mikäli he äänestävät SDP:n suurimmaksi puolueeksi – kuten juuri nyt näyttäisi – pääsee puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman määrittelemään hallitusohjelman päälinjauksista. Enkä jaksa uskoa, että se siinä tilanteessa olisi ensimmäisenä kiristämässä maahanmuuttolainsäädäntöä, vaikka viime viikon vaalipuheiden perusteella näin voisikin kuvitella. Ei ainakaan siinä tapauksessa, että hallitusta koottaisiin punamullan varaan. 

Tässä yhteydessä on syytä huomata erityisesti, että – Vigeliuksen sanoin – "kun näitä asioita on nyt äänestetty eduskunnassa läpi, niin SDP:hän on vastustanut niitä, kuten puolue on vastustanut liki jokaista maahanmuuton tiukennusta". Toki itse kukin voi harjoittaa toiveajattelua, mutta realisti turvaa pikemminkin poliittisiin näyttöihin kuin höttöiseen vaalipropagandaan. 

Siksi juuri nyt näyttää siltä, että monet maahanmuuttajaraiskaajat ja -murhaajat saavat jatkossakin jäädä Maahanmuuttoviraston päätöksellä tänne Pohjantähden alle, ja aiheuttaa vaaraa täällä eläville ihmisille. Eikä asiaa muuta kuin se, että suomalaiset sittenkin päättäisivät vaaliuurnilla toisin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Laitavasemmisto ja Keskusta haluaisivat Suomesta koko maailman ilmaisen koulutuskeskuksen
SDP teki epäuskottavan esityksen

SDP kertoi kääntäneensä maahanmuutto- ja koulutuspoliittisen linjansa

Suomen sosialidemokraattinen puolue pääsi yllättämään pahemman kerran. Ja vieläpä positiivisesti. Ehkä. 

Eilisen uutisen mukaan SDP nimittäin haluaa kovennuksia järjestäytyneen rikollisryhmän osana tehtyihin rikoksiin, alaikäisen yllyttämiseen vakavaan rikokseen sekä toistuvaan vakavaan väkivalta- tai seksuaalirikollisuuteen. Tärkeimpänä demarit kuitenkin korostavat alueiden eriytymisen torjuntaa ja ennaltaehkäiseviä palveluita.

SDP linjasi myös, että maahanmuuttajien tulee sitoutua suomalaisen yhteiskunnan keskeisiin arvoihin ja toimintatapoihin sekä hylätä sellaiset lähtömaansa tavat, jotka eivät ole näiden kanssa yhteensopivia. Varapuheenjohtaja Tytti Tuppuraisen mukaan demokratia, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ovat arvoja, joista demarit pitävät kiinni. Ja siksi he vaativat, että kaikkien täällä elävien täytyy noudattaa niitä.

Demarit vaativat Suomeen asettuneilta maahanmuuttajilta myös Suomen kielen oppimista. Tämän edistämiseksi he olisivat valmiita harkitsemaan maahanmuuttajien sosiaaliturvan sitomista kielen opiskeluun sekä maksuttomien tulkkauspalveluiden saatavuuden rajoittamista tietyn maassaoloajan jälkeen.

Koulupolitiikassaan puolue olisi valmis palaamaan kohti toimivaksi todistettuja perusteita, joissa korostuvat selkeät ja vakaat rakenteet, rauhallinen ympäristö, säännöt ja turvallinen aikuiskontakti. Eikä siinä kaikki, sillä demarit haluavat myös, että kouluilla tulee olla valmius palata eriytettyihin oppimisympäristöihin.

* * *

Ihan kuin olisin kuullut yhdeltä suomalaiselta puolueelta tällaisia linjauksia jo vuosia sitten. En nyt viitsi mainita miltä, mutta huomasin, että Tuppurainen kielsi demareiden ottavan askeleita juuri tällaisista linjauksista epäilemäni puolueen linjan suuntaan.

Tai sitten demarit vain juksasivat. Ovathan seuraavat vaalit vasta ensi huhtikuussa, joten tuskin he vielä päästelevät suustaan luikur... hrmhm... valhei... ei kun katteettom... siis rehellisiä  vaalivalh... kröhöm vaalipuheita. 

Hyvä kuitenkin, että demarit näin tunnustivat perussuomalaisten maahanmuutto- ja koulutuspolitiikan järkevyyden verrattuna vihervasemmiston perinteisiin linjauksiin. Näin siitä huolimatta, että he – mitä ilmeisimmin vaalitaktisista syistä – kielsivät tehneensä näin. 

* * *

Vaikka demareiden puheita tuskin kannattaa vielä ottaa tosissaan, tuo julkilausuma vaikuttaa sellaiselta, ettei hallitusyhteistyö Perussuomalaisten kanssa ole sittenkään – ainakaan ohjelmapoliittisista syistä – mahdotonta, vaan Riikka Purra (ps) voisi jatkaa ministerinä jopa demarivetoisessa hallituksessa. Tai päinvastoin: ehkäpä Perussuomalaisten kannatuksen nousu jatkuu seuraavien kahdeksan kuukauden ajan ja Antti Lindtman (sd) ryhtyy Riikka Purran ensimmäisen hallituksen valtiovarainministeriksi. 

Siis mikäli demaripuolue on vakavissaan maahanmuutto- ja koulutuspoliittisissa linjauksissaan. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle, vaan katsotaan ensin, miten puolue ja etenkin sen sisäisen opposition kärkinainen – Nasima Razmyar – noudattavat puheissaan ja teoissaan puolueensa uusia linjauksia. Vai noudattavatko lainkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho muisteli menneitä
Jukka Kopra avasi pelin politiikan
SDP ja ostoskeskus Puhoksen huumekauppa

SDP:llä on veret seisauttava kannatus lähi-itäläisten ja pohjoisafrikkalaisten parissa

Helsingin sanomien tilaama mielipidekysely vahvisti, että SDP on suosituin puolue maahanmuuttajien parissa. Aiemmin tämä oli havaittu Suomen perustan tekemässä kyselyssä.

HS:n kyselyssä tuli esille mielenkiintoinen ero niiden välillä, jotka ovat tai eivät ole vaalioikeutettuja. Ensin mainittujen joukossa demareiden kannatus on veret seisauttava 45 prosenttia kun kaikista maahanmuuttajista heitä äänestäisi "vain" 21 prosenttia vastanneista. Eroa selittää se, että demarit ovat suosittuja erityisesti Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden eli humanitaarisin perustein maahamme saapuneiden ihmisten joukossa. 

* * *

Ei siis ihme, että demarit kannattavat laajaa humanitaarista maahanmuuttoa. Ja kääntäen – ovat vastustaneet johdonmukaisesti humanitaarisen maahanmuuttopoliittisia kiristyksiä. Näin puolue varjelee suosiotaan uussuomalaisten parissa ja olettaa pitkällä aikavälillä nousevansa yhä useampina vaalikausina pääministeripuolueeksi. 

Nähtäväksi jää, ymmärtävätkö suomalaiset tämän kehityksen vääjäämättömät seuraukset ja jättävät antamatta äänensä demareille. Vai jatkavatko he edelleen demareiden – tai muiden vasemmistopuolueiden – äänestämistä. Tämä on sanottava siksi, että myös Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat maahanmuuttajien parissa suositumpia kuin Kokoomus, Perussuomalaiset tai Keskusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nykyajan kansainvaellus Keir Starmerista Etelä-Afrikan mustaan hallintoon
Harri Englund muistutti suomalaista yhteiskuntaa rapauttavasta ongelmasta
Seksuaalinen turvallisuus ei ole tärkeää suomalaisnaisille

Päähallituspuolueiden kannattajat luottavat hallitusyhteistyöhön

Uutissuomalainen oli teettänyt mielipidekyselyn suomalaisille siitä mitä he äänestäisivät viimeiseksi. Kyselyn päätulokset olivat seuraavat: 

Perussuomalaiset 42 %

Vasemmistoliitto 19 %

Vihreät 12 %

Kokoomus 7 %

Kristillisdemokraatit 6 %

Ruotsalainen kansanpuolue 3 %

Sosiaalidemokraatit 3 %

Liike Nyt 2 %

Keskusta 0 %

Ei halua sanoa 6 %

Taulukosta nähdään odotetusti, että Perussuomalaiset on ylivoimainen ykkönen, jota seuraavat selvällä välimatkalla Vasemmistoliitto ja Vihreät. Tässä asiassa sukupuolella on kuitenkin suuri merkitys. 

* * *

Kauniimman sukupuolen edustajien parissa peräti 51 % kyselyyn vastanneista ei ikimaailmassa äänestäisi Perussuomalaisia, mutta Vihreitä ei vierasta kuin seitsemän prosenttia. Viimeksi mainittu on jopa yhden prosenttiyksikön vähemmän kuin Kokoomusta inhoavien määrä. Vasemmistoliittoakin vierastavien määrä on "vain" 13 %, joten laitavasemmistolainen fanatismi kohtaa varsin vähän vastustusta naisten parissa. 

Myös miesten joukossa Perussuomalaiset saavutti ykkössijan 33 %:lla, mutta vihreät seurasi melko lähellä 25 %:lla. Vasemmistoliittoa äänestäisi viimeiseksi 17 %. 

Toisin sanoen miehet näyttäisivät sijoittavan politiikan vasemmalle laidalle pikemminkin Vihreät kuin Vasemmistoliiton. Ja mikäli laitavasemmistopuolueiden yhteenlaskettu inho miesten parissa lasketaan yhteen, niitä vierastaa peräti 42 % kyselyyn vastanneista - eli heidän parissaan vihervasemmisto on kokonaisuutena selvästi vastenmielisempi joukko kuin naisten inhokki eli Perussuomalaiset. 

* * *

Lopuksi haluan vielä nostaa esille yhden mielenkiintoisen nyanssin: Perussuomalaisten inho oli nimittäin ylivoimaisesti pienintä Kokoomuksen kannattajien joukossa: heistä vain 4 % piti sitä vihoviimeisenä vaihtoehtona. Ero seuraavaan puolueeseen oli merkittävä, sillä tässä suhteessa toiseksi tulivat raportissa yhteen niputettujen pikkupuolueiden sekä Keskustan kannattajat 31 ja 33 prosentilla. 

Tämä nyanssi osoittaa kiistatta - kun vielä huomioidaan se, että Perusssuomalaisten kannattajista Kokoomusta ei vierastanut käytännössä kukaan – että nykyisten päähallituspuolueiden harjoittama politiikka nauttii varsin korkeaa luottamusta niiden kannattajien joukossa. Tämä on syytä panna merkille myös Orpon kabinetissa silloin, kun oppositiopuolueet – niitä tukevan lehdistön avulla – pyrkii aiheuttamaan hallituskriisejä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvun vaikutukset
Antti Lindtmanin lista: veronkorotuksia ja Palestiinan tunnustaminen
Raiskaus, tilastot ja naisten suosikit

Talouskasvun vaikutukset

Tällä viikolla saamme luettavaksemme useiden yritysten toisen kvartaalin tulokset. Niiden perusteella voidaan arvioida sitä, miten Suomen talouden orastava toipuminen on lähtenyt liikkeelle. 

Raportteja odotellessa voidaan toki tutkailla myös muita taloustilastoja. Aloittaa voi esimerkiksi Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisemista varsin mielenkiintoisesta tiedoista. 

Ensimmäisen mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 toukokuussa 10,4 % vuoden 2025 toukokuusta. Hurjinta kasvua nähtiin kemianteollisuudessa, jonka liikevaihto nousi peräti viidenneksellä. Heikoimmin meni sähkö- ja elektroniikka- sekä metsäteollisuudella, mutta niidenkin osalta kasvulukemat olivat positiivisia. 

Toinen tilasto koski jo pitkään suossa tarponutta rakennustoimintaa. Aurinko näyttäisi paistavan myös siihen risukasaan, sillä rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi peräti 9,9 verrattuna edelliseen vuoteen. 

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten teollisuutemme liikevaihdon kasvu näkyy yritysten kvartaalituloksissa. Ja mikä vielä tärkeämpää – mikä vaikutus sillä on hartiavoimin Suomen taloutta kääntämään pyrkineen Petteri Orpon (kok) hallituksen suosioon. 

Tältä osin mielenkiintoa lisää vielä se, että kuukausi sitten julkaistun Ylen gallupin mukaan hallituksen kannatus oli laskenut hieman kuukautta aiemmasta. Lisäksi Kokoomuksen ja Perussuomalaisten välillä näyttäisi tapahtuneen kannattajien siirtymistä pääministeripuolueesta valtiovarainministeripuolueen taakse. 

Ylen gallup-analyysin mukaan ensin mainitun kannatuksen lasku johtui lähinnä sitä kannattaneiden naisten siirtymisestä muiden puolueiden kannattajiksi. Siten jäljellä olevan vaalikauden aikana on syytä seurata erityisesti liikkeelle lähteneen talouskasvun vaikutusta tähän siirtymään. 

Sekä tietenkin vihervasemmistoa kannattavien naisten enemmistön ja – aivan erityisesti – nuorten naisten poliittisten näkemysten kehittymiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Historia painaa suomalaisuuden kuvassa
Fahad Firas Adday Al-Nuaimi alleviivasi suomalaisten päättäjien sinisilmäisyyden
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Suomen hallitus on viime päivinä osoittanut, kuinka vaikeaa on budjetin supistaminen, eli veronmaksajan rahojen säästäminen. Tarkoitan tietenkin episodia, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) esitys STEA-avustusten uusista jakokriteereistä haluttiin uudelleen käsiteltäväksi koko Valtioneuvoston voimin. 

Nämä avustukset on tarkoitettu sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi toimiville sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille ja säätiöille. Vaikeuden aiheuttaa se, että eri puolueilla on niihin liittyen omia intressejään, joista vähäisimpiä eivät ole ex-poliitikoille läänitetyt hyväpalkkaiset yhdistysten ja säätiöiden johtajantehtävät. 

* * *

Erilaisia palkkiovirkoja ja muita etuja on luonnollisesti kertynyt eniten vanhoille valtapuolueille, joista vain osa on hallituksessa. Siten perimmältään kyse on – asiassa aktiivisesti toimineen – maamme "ikuisen hallituspuolueen" kokoaan suuremmista läänityksistä verovarojen käyttämiseen. 

Sen sijaan vallasta oleellisesti vähemmän nauttimaan päässeelle Perussuomalaisille – mutta myös Kristillisdemokraateille – niistä leikkaaminen tosiasioiden perusteella eli karsimalla yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyön tai erilaisten keskusjärjestöjen ja tausta-​ tai identiteettiryhmien tukirahoja sopii Kokoomusta, RKP:tä ja myös oppositiossa istuvia vihervasemmiston puolueita paremmin. 

* * *

Suomalaisen journalismin korruptoituneisuudesta kertoo jotain se, että Orpon–Adlercreutzin–Rydmanin riita on lehdistössämme puettu (Yleisradio, Ilta-Sanomat, MTV3) vaalien läheisyydestä johtuvaksi puolueiden profiilinnostoksi. Voisihan nimittäin kuvitella, että erityisesti vapaata mediaa kiinnostaisi poliittisen korruption purkaminen. 

Koska näin ei kuitenkaan ole – enkä usko toimittajakuntamme olevan henkisesti niin köyhää, etteikö se ymmärtäisi asiaa – on syitä haettava jostain muualta. Pelkäävätkö journalistimme "imperiumin vastaiskua"? Vai ovatko he tavalla tai toisella tämän korruption edunsaajia? Vai onko Perussuomalaiset ja erityisesti ministeri Rydman tunnetusti vasemmalle kallellaan oleville vallan vahtikoirillemme niin vastenmielinen hahmo, että sitä kohtaan tunnettu viha ylittää jopa heidän korruptiota vastaan kokemansa inhon?

Vastauksia minulla ei ole, mutta tässä on kieltämättä tuleville politiikan tutkijoille mielenkiintoinen tapaus selitettäväksi. Ja meille veronmaksajille poikkeuksellinen mahdollisuus seurata suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Sofia Virran ja Wille Rydmanin vilpitön suhde

Ilta-Sanomat kirjoitti eilen Wille Rydmanin (ps) ja Sofia Virran (vihr) välisestä suhteesta. Jälkimmäinen on nimittäin keskikesän kunniaksi kertonut haluavansa eroon sosiaali- ja terveysministeristä. 

Rydman sen sijaan kertoi, että "minä en missään nimessä halua Sofia Virrasta eroon. Toivon hänen olevan vihreiden keulakuvana ja vihreän politiikan symbolina vielä mahdollisimman pitkään. Tsemppiä!"

Myös Sanna Antikainen (ps) ilmaisi omana näkemyksenään, että "toivon Sofia Virralle pitkää puheenjohtajakautta. Tämä nainen tässä on mestarillisesti osoittanut, millainen vihreä maailma todellisuudessa on ja mikä heidän toiminnan syvin olemus ja motivaattori on. Hän onkin parhaiten onnistunut vihreiden puheenjohtaja ikinä. Go Sofia, go!"

* * *

Jokainen voi tietenkin tehdä omat johtopäätöksensä tästä sananvaihdosta. Minusta itsestäni tuntuu, että kaikki kolme ovat olleet vilpittömiä omissa kommenteissaan – mitä ikinä he sitten ovatkaan halunneet ilmaista.

Omalta osaltani toivotan teille kaikille – arvoisat lukijani – oikein vilpitöntä ja onnellista juhannusta! Nauttikaa kohtuullisesti juomia ja ruokia sekä nauttikaa keskikesän juhlasta läheistenne ja ystävienne kanssa – miten ikinä sitten vietättekään sitä! 

Näin aion tehdä myös itse: syödä, juoda, saunoa, uida, jutustella juhannustulen äärellä ja nauttia keskikesän taiasta!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyvää, oivallusrikasta ja turvallista Juhannusta!
Leikkejä ja juhannusleikkejä

Tärkeämpiä asioita

Jussi Halla-aho muisteli menneitä

Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan suuri nimi on epäilemättä Jussi Halla-aho (ps). Mainitsin itse hänen nimensä ensimmäistä kertaa perjantaina 7. toukokuuta vuonna 2010 todetessani, että "somalit ovat sopeutuneet huonosti lähes kaikkiin yhteiskuntiin, joihin he ovat muuttaneet suurina ryhminä. Tämän asian osoitti Jussi Halla-aho runsaaseen lähdemateriaaliin tukeutuen blogissaan jo vuonna 2008." 

Tämä tuli mieleeni siitä, että puhemies Halla-aho kertoi käyneensä viime aikoina läpi vanhaa blogiaan, jonka kirjoitukset ovat peräisin noin 20 vuoden takaa. Niitä katsellessaan hän oli huomannut tekstiensä tuntuneen primitiivisiltä, mutta käsitelleen asioita, joiden hän kokee nyt olevan itsestäänselviä. 

Positiivista oli, että – Halla-ahon mielestä – "nyt tuntuu siltä, että niissä puhutaan itsestäänselvyyksistä", sillä "on ehkä myönteinen merkki siitä, että yhteiskunnallinen keskustelu on siirtynyt. Ne asiat eivät todellakaan olleet siinä vaiheessa itsestäänselviä, ainakaan yleisen tai julkisen keskustelun näkökulmasta".

* * *

Puhemiehen innoittamana palasin itse omaan tekstiini vuodelta 2010. Hahmottelin siinä eri puolueiden maahanmuuttoasenteita, joten se toimii mainiona vertailukohtana siihen, miten asiat ovat muuttuneet kuudessatoista vuodessa. 

Tekstini mukaan "SDP:stä on puhuttu eniten, sillä se on lähtenyt ristiretkelle halpatyövoiman käyttöä ja sen aiheuttamia lieveilmiöitä vastaan. Sen sijaan puolueen suhtautuminen sekä korkeasti koulutetun työvoiman että humanitaarisen maahanmuuton eri muotoihin on ainakin jonkinasteisen usvan peitossa". 

Niinpä epäilin kuusitoista vuotta sitten demareiden ajelevan maahanmuuttopolitiikassaan kaksilla rattailla. Sittemmin puolue on huomannut maahanmuuttajien olevan heille erinomaisen suotuisa äänestäjäryhmä. Eikä siten ole ihme, että puolue haalii tuleviin eduskuntavaaleihin runsaasti uussuomalaisia ehdokkaita – eikä siinä hurmoksessa paina kantasuomalaisen duunarin tulevaisuus ja työpaikat millin vertaa.

* * *

Kokoomuksesta totesin, että siitä "voisikin todeta, että selvemmin kuin mikään muu puolue se ajelee häpeämättömän röyhkeästi älyllisen epärehellisyyden kaksilla rattailla". Keskustan taas väitin olevan "maahanmuuttoasioissa ikään kuin kokoomuksen väljähtäneempi versio".

Nämä määritelmät näyttäisivät pätevän edelleen, joskin etenkin Kokoomuksen politiikka lienee nykyisin jakaantunut selkeämmin kuin kuusitoista vuotta sitten selkeään maahanmuuttokriittiseen ja kritiikittömämpään vähemmistöön, joiden välillä puolueen nykyjohto eli enemmistö tasapainoilee. 

* * *

Totesin myös, että "Vihreät, RKP ja vasemmistoliitto muodostavat oman äärijoukkonsa. Ne eivät juurikaan näe ongelmia minkäänlaisessa maahanmuutossa. Tai jos ongelmia on, ne ovat ratkaistavissa maahanmuuttajien kotoutumisrahoitusta lisäämällä."

Tässä en ikävä kyllä näe minkäänlaista muutosta – en edes RKP:n osalta – viimeisten kuudentoista vuoden aikana. Nämä puolueet ovat edelleen valmiit pitämään Suomen rajat avoimena ja toivottamaan tervetulleiksi kaikki maahanpyrkijät akateemisista oppineista lukutaidottomiin kehitysmaalaisiin. 

* * *

Kristilliset ja etenkin Perussuomalaiset erosivat muusta kuudentoista vuoden takaisesta puoluekentästä. Toin tämän esiin toteamalla, että "suomalaisen maahanmuuttopolitiikan varsinaista kritiikkiä löytyy sitten kristillisistä ja etenkin perussuomalaisista". 

Ensin mainittua "näyttäisi hirvittävän etenkin islamilaisen uskonnon rantautuminen Suomeen". Jälkimmäiset "taas näyttäisivät olevan huolissaan sekä ulkomaisen halpatyövoiman että humanitaarisen maahanmuuton vaikutuksista". 

Totesin tuolloin myös, että "ilmeisesti Halla-ahon vaikutuksesta" Perussuomalaisten "asenne on selvästi selkeämpi ja analyyttisempi kuin muiden puolueiden: koulutettu tai muuten Suomen lakien mukaisesti työllistyvä maahanmuuttaja on tervetullut, mutta hänen laittomasti maahan saapuva tai veronmaksajalle kuluja tuottava kollegansa ei."

* * *

Yhteenvetona voidaan todeta, ettei Kristillisten tai Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikassa ole nähtävissä suurta muutosta. Sen sijaan Kokoomuksen ja Keskustan linjat ovat jossain määrin järkevöityneet takavuosista, kun taas etenkin laitavasemmistossa ollaan edelleen valmiita tukemaan täysin rinnoin suomalaisen elämäntavan ja kulttuurin muuttamista monikulttuuriseksi helvetiksi. 

Oleellisin muutos koskee kuitenkin maan suosituinta puoluetta eli Suomen sosialidemokraatteja, jotka ovat liittyneet laitavasemmiston rintamaan opportunistisista syistä. Siksi seuraavien puolentoista vuosikymmenen aikana tuleekin olemaan mielenkiintoista seurata, miten puolueen jäsen- ja äänestäjäkunta muuttuvat.

* * *

Maahanmuuttoon liittyvä poliittinen keskustelu on kiistatta kehittynyt positiiviseen suuntaan. Näin siitä huolimatta, että myös siinä viljellään edelleen puolitotuuksia ja salaillaan ajoittain maahanmuuton ongelmia. Kuitenkin myös kriittiset äänet pääsevät takavuosia paremmin esille myös valtamedioissa. 

Tähän lienee viitannut myös Jussi Halla-aho todetessaan, että "silloin kun perussuomalaiset alkoivat puhua maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvistä ongelmista, meidät leimattiin rasisteiksi ja fasisteiksi ja äärioikeistoksi, vaikka ne ajatukset, joita me silloin esitimme, ovat aivan samanlaisia kuin ne, jotka tänä päivänä ovat jossain määrin valtavirtaa."

Toivoa sopii, että nämä ajatukset muodostavat perustan sille maahanmuuttopolitiikalle, jota maassamme harjoitetaan tulevina vuosikymmeninä. Ja vältämme siten sellaiset ilmiöt, jotka ovat tulleet tutuiksi monissa maahanmuuttoasioiden suhteen "edistyksellisemmissä" Euroopan maissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho muistutti arvojemme ja sananvapauden tärkeydestä
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
Pyhittääkö tarkoitus epärehelliset keinot?