Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi

Vanhan suomalaisen viisauden mukaan ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi. Tämä tuli jälleen todistetuksi, kun Suomen kansalaisuuden saanut venäläinen oli toimittanut kiellettyä teknologiaa Venäjän sotateollisuuden käyttöön. Kaverina hänellä oli ollut serbialainen slaavi.

Outoa tässä tapauksessa on vain se, että Yle uutisoi tapauksen siten, että itse juttuun perehtymätön voisi kuvitella Putinin kätyreiden olleen suomalaisia. Otsikoksi oli nimittäin pantu sanat "kaksi suomalaista tarjosi apua Venäjän sotakoneistolle". 

* * *

Hyvää tässä on tietenkin se, että kansainvälisten sopimusten perusteella kielletyn tavaran toimittamisesta Moskovan hallinnolle on jääty kiinni ja asiasta ylipäätään kerrottiin meille suomalaisille. Sekä ennen kaikkea se, että kielletyn tavaran kauppa Suomesta Venäjälle on loppunut – kiitos amerikkalaisen tiedustelutoiminnan, joka pääsi Luumäellä asuvan venäläismiehen puuhastelun jäljille.

Näin edellytykset Vladimir Putinin kolmen päivän erityisoperaation menestymiselle ja ukrainalaisten siviilien terrorisoimiselle ovat taas hiukan heikommat. Sen sijaan ukrainalaisten sotilaallisesti perustellut iskut ovat jälleen tuottaneet tulosta: eilisten uutisten perusteella Pietariin on tehty erityisen onnistunut isku, joka tuhosi sikäläisen jättimäisen datakeskuksen, öljyterminaalin ja logistiikkakeskuksen. 

* * *

Itse rintamatilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia eli kumpikaan osapuoli ei ole kyennyt laajoihin valloituksiin. Siitä huolimatta on syytä huomata, että Ukraina on jälleen päässyt niskan päälle, sillä sen hallitsema alue laajeni syyskuun aikana 122 neliökilometriä – eli noin puolet Turun tai kuudesosan Helsingin maapintalasta. 

Tämä ei tietenkään ole paljon, mutta muutos saattaa kuitenkin olla merkki sitä, että Ukrainan viimeaikaiset onnistuneet iskut venäläisen sotakoneiston infrastruktuuriin yhdistettynä ukrainalaisten oman sotateollisuuden kehitykseen olisivat tuottamassa toivottua tulosta. Eikä asiaa ainakaan paranna – venäläisten kannalta – se, että ukrainalaisilla on pian käytössään vieläkin vaikeammin torjuttavia aseita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Sodankäynnin suuri muutos

Venäläisen demokratian lyhyt historia

Venäjällä päättyvät tänään duuman eli sikäläisen eduskunnan vaalit. Niiden voittaja oli kuitenkin selvä jo ennen vaaleja, sillä ehdolla on lähes pelkästään Putinin ja sodan tukijoita, koska maan ainoan avoimesti sodanvastaisen puolueen valtakunnallinen osallistuminen estettiin. 

Siksi vaalien mielenkiintoisin asia ei ole sen lopputulos vaan mitä tapahtuu tänään keskipäivällä. Näin siksi, että Venjän oppositio on kehottanut ihmisiä äänestämään juuri silloin, jotta vaalipaikoille saataisiin syntymään ruuhkia. 

Mahdollisilla ruuhkilla ei tietenkään ole sinänsä mitään merkitystä, mutta niiden suuruudesta voidaan arvioida opposition kannatusta tai ainakin niiden kannattajien määrää, joilla on uskallusta esittää omaa poliittista mielipidettään hallintoa vastaan. Tosin silläkään ei ole muuta merkitystä kuin Putinille mahdollisesti aiheutettu mielipaha - sikäli mikäli joku uskaltaa kertoa hänelle asiasta. 

* * *

Venäjän duumalla on sinänsä mielenkiintoinen historia. Sen ensimmäinen versio syntyi sen jälkeen, kun Venäjä kärsi Japania vastaan tappion vuosina 1904-05 käydyssä sodassa. Häviö oli valtava nöyryytys venäläisille, sillä se oli ensimmäinen kerta kun eurooppalainen suurvalta hävisi sodassa aasialaiselle valtiolle. 

Tappio osaltaan vaikutti Venäjällä syttyneeseen vallankumoukseen, jonka seurauksena tsaarin itsevaltaa kavennettiin ja maahan perustettiin kansanedustuslaitos, duuma, jonka vaaleihin sai tosin osallistua vain pieni osa venäläisistä. Hävityn sodan vaikutus ulottui myös Suomeen, missä perustettiin ensimmäiset punakaartit, ensimmäinen sortokausi päättyi ja maahamme – eli suuriruhtinaskuntaan – saatiin yksikamarinen eduskunta. 

* * *

Duumaa ei tarvittu Neuvostoliiton aikana, vaan se perustettiin uudelleen vasta vuonna 1993 Boris Jeltsinin hallintokaudella. Se toimii Venäjän federaation lakiasäätävänä elimenä, jonka tehtäviin kuuluu liittovaltion lakien säätäminen sekä hallituksen ja muun valtionhallinnon toiminnan parlamentaarinen valvonta. 

Käytännössä duuman merkitys on vähentynyt olemattomiin Vladimir Putinin aikana, ja siitä on muodostunut pikemminkin hänen diktatuurinsa valeverho, joka kyllä näyttää demokratialta, mutta on tosiasiassa pelkkä diktaattorin kumileimasin. Jos sitäkään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota
Venäläiset vähenevät
Putinin Venäjän tulevaisuus

Frank Johansson on taakka suomalaiselle ihmisoikeustyölle

Päivän toisena merkintänä (ensimmäinen tässä) nostan esille Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johanssonin. Hän oli nimittäin rinnastanut eilisillan uutisen mukaan Suomen puolustusvoimain komentajan Janne Jaakkolaa natseihin. Tämä panee kieltämättä miettimään, mihin tällaisella retoriikalla pyritään ja mitä se kertoo esilletuojastaan. 

Onko tavoitteena kerjätä Vladimir Putinin huomiota vai mustamaalata Suomea ja sen puolustusvoimia maailmalla? Tai kenties yrittää rikkoa suomalaisten poikkeuksellisen vahvaa puolustustahtoa? Vai jotain aivan muuta.

* * *

Oman poliittisen vihervasemmistolaisen sitoutumisensa takia Johansson ei muutenkaan ole ollut kovin vakavasti otettava henkilö sitoutumattoman järjestön johdossa, mutta hänellä näyttää siitä huolimatta olevan edelleen pääsy tiedotusvälineisiin (esimerkki, toinen). Siksi hänen sanomisiinsa ja tekemisiinsä on syytä kiinnittää huomiota. 

Erityisesti näin kannattaisi tehdä Amnestyn Suomen osastossa, koska järjestön nimeltä lausuttu tehtävä – ihmisoikeuksista huolehtiminen – on äärimmäisen tärkeää. Ja siksi sitä pitäisi pyrkiä hoitamaan faktapohjaisesti ja asiakysymyksin sekä ennen kaikkea ilman puoluepoliittisia ambitioita. Puhumattakaan yksittäisiin ihmisiin menevistä valheellisista henkilökohtaisuuksista, jollaiseen Johansson näyttää syyllistyneen. 

Näillä sanoilla jään odottamaan Amnestyn johtokunnan reaktiota tapahtuneeseen. Annetaanko Johanssonin jatkavan leimakirveensä heiluttamista Amnestyn kilven suojissa, vai ymmärretäänkö hänet siirtää pois tehtävästään jo ennen ensi vuoden syksyllä tapahtuvaa eläköitymistä? Ja sitä kautta vapauttaa järjestö taakaksi muuttuneesta toiminnanjohtajastaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Amnesty tai uusi puukkoisku tuskin vaikuttavat Saksan uuteen maahanmuuttopolitiikkaan
EU-parlamentti hyväksyi maahanmuuttopaketin, joka ei vähennä elintasopakolaisuutta
Törkeä raiskaus aseella uhaten, kaksi pahoinpitelyä, kotirauhan rikkominen ja salakatselu

Lukashenko joutui venäläisten sotabloggareiden hampaisiin

Valko-Venäjä on Euroopan viimeisiä diktatuureja. Siellä valtaa pitää presidentti Aleksandr Lukashenko, jonka vallassa pysymisen tukena on Putinin Venäjä.

Toisaalta Lukashenko pyrkii välttämään sotkeutumista Putinin onnettomaan sotaretkeen Ukrainassa, etenkin nyt, kun on selvää, ettei sieltä ole tulossa nopeaa voittoa. Ja ilmeisesti siksi – epäilemättä tarkkaan harkittuaan asiaa – hän onnitteli Ukrainaa maan 35. itsenäisyyspäivän johdosta.

* * *

Tämä teko näyttää ainakin asiasta kertoneen Verkkouutisten mukaan olleen liikaa monille venäläisille niin sanotuille sotabloggareille. Näiden mukaan kun Venäjän pääongelmana eivät ole sen viholliset vaan liittolaiset – jotka eivät suostu kaikkiin Putinin typeryyksiin. 

Näin on toiminut myös Lukashenko, joka ymmärsi vuonna 2022 olla lähtemättä täysin rinnoin mukaan Putinin kolmen päivän erityisoperaatioon. Lieneekö syy siihen ollut saamattomuudessa, sen ymmärtämisessä, ettei Venäjän hyökkäyksessä käy hyvin, vai jossain muussa, mutta heti sodan ensimmäisinä päivinä epäonnistunut Kiovan valtausyritys osoitti, että ratkaisu oli onneksi Valko-Venäjälle. 

* * *

Itse sodassa ei sen jälkeenkään ole nähty ratkaisuja. Toki molemmat osapuolet ovat saavuttaneet pieniä voittoja ja kärsineet vähäisiä tappioita. Yksi sellainen on juuri kehittymässä Lymanin kaupungin pohjoispuolelle, missä tuhansia venäläisiä on jäämässä mottiin. 

Se on tietenkin melkoinen katastrofi Venäjän armeijalle, mutta ei yksinään ratkaise sotaa Ukrainan hyväksi sen enempää kuin puna-armeijalle vielä paljon tuhoisampi Raatteen tien taistelu ratkaisi talvisotaa Suomen eduksi. Lukashenkon kaltaisille diktaattoreille se on kuitenkin selvä merkki siitä, ettei heidän kannata upota liian syvälle Putinin taskuun, vaan pyrkiä pitämään mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä tärkeimpään tukijaansa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota

Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Erityisoperaation henki ja ihme

Putinin järjetön sota

Ainakin minulle on ollut vaikeaa ymmärtää, mitä Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa on tarkalleen ottaen tapahtunut kuluvana vuonna. Toki on selvää, että ukrainalaiset ovat tuhonneet venäläistä infrastruktuuria droonihyökkäyksillä ja venäläiset ovat jatkaneet ukrainalaissiviilien tuhoamista Kiovassa ja muissa suurissa kaupungeissa. 

Sen sijaan silmiini on osunut vähemmän tietoa rintamatilanteen kehityksestä. Tänä aamuna huomasin kuitenkin sosiaalisessa mediassa Volodymyr Zelenskyin kertoneen, että "tällä hetkellä vihollinen on vallannut 990 neliökilometriä vuoden alusta lähtien, kun taas me olemme saaneet takaisin hallintaamme 820 neliökilometriä. Vuoden 2026 loppuun mennessä saavutamme kuitenkin tasapainon näiden pinta-alojen suhteen."

* * *

Näyttää siis siltä, että taistelevien armeijoiden menestys vaihtelee eri rintamanosilla. Kokonaisuuden suhteen muutokset ovat kuitenkin pieniä, elleivät suorastaan minimaalisia, sillä Ukrainan koko pinta-ala on 603 628 km². Toisin sanoen venäläiset ovat onnistuneet valloittamaan vajaan kahdeksan kuukauden aikana kokonaista 0,213 prosenttia uhrinsa pinta-alasta, mutta ukrainalaiset ovat ottaneet toisaalla takaisin 0,177 prosenttia. 

Siten venäläisten etenemisen nettomäärä tänä aikana on 0,037 prosenttia Ukrainan pinta-alasta. Tai toisin ilmaistuna: näillä luvuilla venäläiset saisivat koko Ukrainan haltuunsa 2731 vuoden kuluttua eli vuonna 3757. Toki se tapahtuisi "jo" vuonna 2495, mikäli Putinin armeija onnistuisi estämään Zelenskyin joukkojen tekemät takaisinvaltaukset. 

* * *

Minun nähdäkseni tämä kaikki alleviivaa Euroopassa vuosikausia käydyn sodan järjettömyyttä. Yhtä lailla sitä todistavat sotaan osallistuvien armeijoiden tappioluvut: Wikipedian mukaan venäläisiä on kuollut tai haavoittunut lähes 1,5 miljoonaa ja ukrainalaisiakin lähes puoli miljoonaa.  

Se tarkoittaa, että yli prosentti sekä Venäjän kansalaisista että ukrainalaisista on kuollut Putinin erityisoperaation seurauksena. Ensin mainitut vieraalle maalle tehdyllä ryöstöretkellä ja jälkimmäiset kotiaan ja perhettään puolustaakseen.

Siksi on kysyttävä, että millä ihmeellä Vladimir Putinin saisi ymmärtämään kaiken tämän hirveyden, kun kukaan tuskin uskaltaa – ainakaan Venäjällä – edes esittää tähän kirjaamiani lukuja hänelle? Riittäisikö edes se, jos Zelenskyin tämän kirjoituksen alussa kertomani lupaus tilanteen tasoittumisesta vuoden loppuun mennessä toteutuisi?

* * *

Ihan toivoton tilanne ei kuitenkaan ole. Ehkäpä ukrainalaisten iskut venäläiseen infrastruktuuriin johtavat lopulta – niiden takia lisääntyvän ihmisten jokapäiväisen kurjuuden seurauksena – vallankumoukseen Venäjällä. Eikä kai olisi mahdotonta, että Ukrainassa kuolleiden venäläissotilaiden omaiset saisivat jossain vaiheessa tarpeekseen jälkeläistensä tapattamisesta. 

Valitettavasti muistan tässä yhteydessä aina vanhemman virolaisen kollegani näkemyksen, jonka mukaan venäläiset eivät koskaan nouse kapinaan. Näin siksi, että he ovat aivan liian tottuneita kehnoon elämäänsä ja lisäksi heillä on perunapalstat turvaamassa välttämättömän ravinnonsaannin. Niinpä Putinkin voi – kollegani mukaan – luottaa kansansa tukeen myös järjettömän sotaretkensä aikana, vaikka se kestäisikin kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia vuosia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa

Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana

Putinin kolmen päivän erityisoperaatio on johtanut venäläiset ahdinkoon. Esimerkiksi autojen polttoainetta saa vain pitkän jonotuksen kautta, sillä Ukrainan iskut maan öljynjalostamoihin ovat heikentäneet oleellisesti Venäjän öljyntuotantoa. Lisäksi se on vaatinut järkyttävän suuren inhimillisen hinnan kuolleina ja haavoittuneina sotilaina – minkä seurauksena Putinin epäillään suunnittelevan jopa liikekannallepanoa. 

Nämä eivät silti ole ehkä kaikista merkittävimpiä seurauksia erityisoperaatiosta, sillä Uutissuomalaisen julkaiseman artikkelin mukaan Kiina pyrkii tekemään Venäjästä itselleen eräänlaisen vasallivaltion. Se tarkoittaisi tilannetta, jossa maan pohjoinen naapuri olisi riippuvainen Kiinasta, enemmän yhteydessä Kiinaan, pitäisi Kiinaa mallina ja modernin ajattelun lähteenä. 

Artikkelin mukaan kiinalaiset ovat tästä syystä pitäneet yhteyttä sellaisiin venäläisiin, joiden he arvelevat nousevan merkittäviin asemiin Putinin jälkeen. Ja samalla he ovat hidastelleet tämän toivomusten täyttämisen kanssa ja vaatineet esimerkiksi Siperiasta Kiinaan johtavan kaasuputken rakentamiseksi sopimusta, jossa heille myytäisiin kaasua kansainvälisten hintojen sijaan Venäjän paljon halvempaan sisämarkkinahintaan. 

Kun vielä otetaan huomioon venäläisjoukkojen etenemisen pysähtyminen – ja paikoin jopa perääntyminen – on Ukraina osoittautumassa yhä selvemmin Putinin Waterlooksi. Eikä Kiinalla liene minkäänlaisia estoja tilanteen maksimaaliselle hyödyntämiselle. 

* * *

Jos ja kun Venäjä ajautuu sotansa seurauksena Kiinan vasallivaltioksi olisi Suomessa viimeistään nyt kysyttävä, mitä se tarkoittaa sen luoteiselle naapurille eli Suomelle. Lisääkö vai vähentääkö kiinalainen vaikutusvalta Moskovan Suomeen kohdistamaa turvallisuusuhkaa?

Selvää on tietenkin, että rauhan tultua kaupankäynti itärajan yli helpottuu, mutta tuleeko se olemaan luonteeltaan samanlaista kuin ennen erityisoperaatiota? Vai tuleeko siihen jonkinlainen kiinalainen vivahde? Ja jos tulee, niin onko se Suomelle hyvä vai huono asia?

En ole huomannut asiantuntijoiden, virkamiesten tai poliitikkojen pohtivat näitä kysymyksiä. Ja siksi kehotan heitä tekemään näin pikaisesti, jotta voimme mahdollisimman tehokkaasti hyödyntää avautuvat mahdollisuudet ja samalla välttää edessä vaanivat sudenkuopat. 

Eihän politiikka lopultakaan ole muuta kuin mahdollisuuksien taidetta, jossa onnistunut ennakointi on jo puoli voittoa? Tämä koskee ja on aina koskenut erityisesti Suomen idänpolitiikkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Ukraina nolasi Vladimir Putinin
Kiinalainen juttu

Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Uutissuomalaisen mukaan Venäjän hallinnon äänitorvi Dmitri Peskov oli eilisiltana kertonut toimittajille Venäjän vallanneen ukrainalaisen Kostjantjnivkan kaupungin kokonaan. Amerikkalainen Insitute for the Study of War puolestaan kiisti tiedon todeten, että venäläiset joukot ovat kyllä saavuttaneet taktisia edistysaskeleita Kostjantjnivkassa, mutta "suurin osa venäläisestä läsnäolosta kaupungissa koostuu pienistä tunkeilijaryhmistä, jotka ovat hajallaan Ukrainan joukkojen asemien seassa".

Syyksi Peskovin liioitteleville puheelle ISW väitti pyrkimyksen vaikuttaa länsimedian sotauutisointiin tänä viikonloppuna, koska Yhdysvalloissa on maan 250-vuotisjuhlat. Nähtäväksi siis jää, onko venäläisten erityisoperaatio edistynyt, vai onko Kostjantjnivkan valtausväitteissä kyse pelkästä Putinin hallinnon propagandasta. 

* * *

Iltalehden pääkirjoituksessa Lauri Nurmi puolestaan spekuloi sillä, että Valdimir Putin saattaa kokea Nicolae Ceaușescun kohtalon. Tällä kommentillaan hän asettui samalle kannalle, kuin tein itse joitakin aikoja sitten todetessani, ettei "Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä".

Toki Ukrainassa käytävän sodan tapahtumia on vaikea seurata – kuten Kostjantjnivkankin tapaus osoittaa – koska liikkeellä on paljon molempien osapuolen tiliin disinformaatiota levittäviä tahoja. Näin erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa sana on vapaa jokaiselle halukkaalle. 

Joka tapauksessa jo pitkään on ollut selvää, ettei Putinin kolmen päivän erityisoperaatio ole onnistunut yhtään paremmin kuin Stalinin puna-armeijalleen määräämä "kahden viikon sotaretki Helsinkiin" vuonna 1939. Tästä syystä on mahdollista – ellei jopa todennäköistä – että Putin joutuu julkistamaan ainakin jonkinasteisen liikekannallepanon maassaan. 

Sen seurauksia voidaan vain arvailla. Selvää kuitenkin on, että mikäli pakkorekrytointi toteutetaan, on lopputuloksena paljon lapsensa ja puolisonsa menettäneitä Venäjän kansalaisia, jotka tuskin kiittävät tapahtuneesta maansa johtajaa. Ja vähintäänkin mielessään hautovat samankaltaisia ajatuksia kuin Nurmi tai allekirjoittanut. 

* * *

Tämä saattaa myös olla syy sille, että Venäjän diktaattori on painostanut valkovenäläistä kollegaansa liittymään sotaan. Näin hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: venäläisiä kuolisi taisteluissa – ehkä – nykyistä vähemmän ja ukrainalaisten asema vaikeutuisi rintaman pituuden kasvaessa pidemmäksi. 

Toisaalta presidentti Aljaksandr Lukashenka epäilemättä ymmärtää, etteivät ukrainalaiset nostaisi käsiään pystyyn, vaan panisivat vastaan parhaan kykynsä mukaan. Eli ryhtyisivät kasvattamaan perheenjäseniään menettäneiden valkovenäläisten määrää. 

Se lisäisi entisestään pelkoa vallankaappauksesta tai ainakin kapinasta, koska maassa on jo vanhastaan tyytymättömyyttä hänen hallintoonsa. Ja siksi hän pyrkinee myötäilemään Putinia kaikilla muilla tavoilla paitsi lähettämällä sotilaitaan eteläiseen naapurimaahansa.

Jos Putin kuitenkin lopulta pakottaa valkovenäläiset mukaan sotaan, on meillä eurooppalaisilla totinen paikka: hyväksymmekö tapahtuneen taivastellen vai teemmekö asialle jotain konkreettista. Siis jotain, joka on enemmän kuin puheenpärinää ja materiaalisen avun toimittamista ukrainalaisille?

* * *

Kun soppaan liitetään vielä Ilta-Sanomien julkaisemat spekulaatiot siitä, että Venäjän armeija saattaisi tehdä Valko-Venäjän tai Kaliningradin kautta – "erehdykseksi verhotun" – sotilaallisen iskun Puolaan, näyttäytyy tilanne entistä vakavampana. Ja siten eurooppalainen turvallisuustilanne lievästi sanottuna arveluttavalta. 

Erityisen vakava tilanne on siksi, ettemme tiedä mikä on ydinasemahti Venäjän vastaus tilanteessa, jossa sillä on jo nyt vaikeuksia konventionaalisin asein käytävissä taisteluissa? Voisiko se turvautua tehokkaimpiin aseisiinsa, mikäli maan tilanne Ukrainassa vaikeutuisi entisestään, eikä Valko-Venäjä lähtisi etelärajansa yli helpottamaan venäläisten tilannetta?

Entä jos puolalaiset teurastaisivat rajan yli "erehdyksessä" tulleen venäläisosaston? Miten venäläiset vastaisivat siihen? Ja miten reagoisivat läntiset johtajat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin Venäjän tulevaisuus
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa
Sodankäynnin suuri muutos

Putinin Venäjän tulevaisuus

Euroopan Unioni on lopultakin herännyt siihen, että monet ukrainalaiset miehet käyttävät sen pakolaispolitiikkaa sotilaskarkuruuden välineenä. Ja siksi komissio on – Uutissuomalaisen mukaan – ehdottanut, ettei asevelvollisille ukrainalaismiehille myönnettäisi jatkossa tilapäistä suojelua EU:ssa.

Toivoa sopii, että ehdotus käsitellään EU:n byrokraattisessa apparaatissa nopeammin kuin vaikkapa kellonaikojen vääntelemisen lopettamisesitys. Ja lopputuloksena Ukrainan miehistöpula helpottaisi juuri nyt, kun sotatilanteet ovat muutenkin kääntymässä ukrainalaisille niin suosiollisiksi, että jopa venäläisten sotilaat tunnustavat olevansa lopussa ja haluavat varoittaa Putinia mahdollisesti tulossa olevasta "suurkatastrofista". 

* * *

Venäläisten sotilaiden esille tuleminen sekä krimiläisten reaktiot ukrainalaisten menestykseen osoittavat Moskovan hallinnon pitäneen kansalaisensa uutispimennossa erityisoperaation kohtaamista ongelmista. Tämä palauttaa mieleeni vuoden 1940, jolloin suomalainen sensuuri piti huolen siitä, että kansalaisilla oli liian optimistinen kuva talvisodan tilanteesta ja sen seurauksena he kokivat sodan lopputuloksen vieläkin epäreilumpana kuin se todellisuudessa oli.

Sama ongelma on nyt käsissä myös Vladimir Putinilla ja hänen hallinnollaan. Heidän on todella vaikea selittää alamaisilleen, miksi ukrainalaiset kykenevät tuhoamaan venäläistä infrastruktuuria siihen mittaan, ettei tavallisella kansalla ole edes polttoainetta autoihinsa. 

Jos ja kun kapinahenki leviää myös jatkossa venäläisten sotilaiden parissa, on hallinnolla käsissään akuutti kriisi, joka heikentää maan armeijan toimintaedellytyksiä ennestään. Ja siten heikentää sen sotilaallista menestystä vielä nykyisestäkin. 

* * *

Tällä kaikella voi olla suorastaan dramaattinen vaikutus Putinin hallinnon toimintaedellytyksille, jota tälläkään hetkellä ei taida suojata mikään muu kuin varteenotettavan opposition puuttuminen. Seikka, jota tekee myös Venäjän tulevaisuuden ennakoimisen vaikeaksi. 

Näin ollen Putinin erityisoperaation lopputuloksena voi olla mitä tahansa palatsivallankaappauksesta täydelliseen anarkismiin ja jopa Venäjän valtakunnan hajoamiseen. Toki todennäköisin vaihtoehto on ensiksi mainitsemani, mutta tuskinpa kukaan ennusti vuoden 1917 alussakaan, että bolshevikit syrjäyttäisivät ja murhaisivat Venäjän tsaarin perheineen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa

Sodankäynnin suuri muutos

Ukraina nolasi Vladimir Putinin

Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa

Venäjä on joutunut viime päivinä yhä ahtaammalle kolmen päivän erityisoperaatiossaan. Siitä ehkä hätkähdyttävin esimerkki on moskovalaisen öljyteollisuuden yksiköiden tuhoutuminen – pääosin ukrainalaisten droonien, mutta ilmeisesti myös venäläisen ilmapuolustuksen seurauksena. 

Samaan aikaan ukrainalaiset ovat ulottaneet hyökkäyksensä jo 2 500 kilometrin päähän sijaitsevaan Tyumenin öljynjalostamoon. Eikä Krimin niemimaan ahdinko huoltoyhteyksien haavoittuvuuden takia helpota presidentti Vladimir Putinin asemaa. 

* * *

Tämä kaikki on johtanut sosiaalisessa mediassa venäläisten trollien vastaiskuun. Moskovan iskuja väitetään huijaukseksi, selitetään Venäjän ryhtyvän uuteen hyökkäykseen Ukrainassa ja uhkaillaan jopa öljyteollisuuden tuhoamisen seurauksena käynnistyvällä ydinsodalla.

Itse asiassa ydinsodan käynnistyminen Venäjän sotaonnen kääntymisen seurauksena saattaa olla todellinen uhka, mikäli Vladimir Putin pelkää asemansa vaarantuvan sotilaallisen tappion myötä. Hänen kannaltaanhan tappio saattaisi tietää vallasta syöksemistä tai jopa hengenmenoa.

Siksi olisi tärkeää, että länsimaat – ja aivan erityisesti USA – ilmoittaisivat yksiselitteisesti, että venäläisen ydinaseen käyttö ylittäisi kaikissa tapauksissa sellaisen vastaiskun kynnyksen, mikä suuntautuisi sinne, missä Putin pitää tiedustelutietojen mukaan kulloinkin majaansa. Toivon mukaan tästä seuraava pelko riittäisi kaikissa tilanteissa pitämään venäläiset ydinaseet laukaisualustoillaan.

* * *

Samalla olisi syytä painottaa Venäjän diktaattorille, että hänellä on edelleen mahdollisuus tehdä rauha. Se ei edellyttäisi kuin joukkojen pois vetämistä Ukrainasta ja korvausten maksamista hänen erityisoperaatiossaan aiheutetuista tuhoista. 

Sekä sitä, että Putinilla olisi jäljellä edes hiukkanen tervettä järkeä. Toisaalta voi olla niin – kuten edelle kirjoitin – ettei Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä. Onhan hänellä epäilemättä tiedossaan ennakkotapaus ensimmäisen maailmansodan tappiosta, joka johti tsaari Nikolai II:n ja tämän perheen murhaamiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sodankäynnin suuri muutos
Ukraina nolasi Vladimir Putinin
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden

Ukraina nolasi Vladimir Putinin

Presidentti Vladimir Putinin oli tarkoitus kiillottaa omaa ja maansa mainetta samanmielisten kanssa pidettävässä talousfoorumissa. Hänen kannaltaan kaikki meni kuitenkin pieleen, koska Venäjän armeija ei kyennyt estämään ukrainalaisten iskua kaupunkiin, ainakin yhteen öljysäiliöön ja merkittävään sotalaivaan. Noloa, vai mitä?

Ehkä sotilaallista häpeää enemmän naapurimaamme presidenttiä lienee kuitenkin korvennut se, että iskujen seurauksena Pietarin kaupungin internetyhteydet olivat – tai todennäköisemmin ne pidettiin – kokouksen aikana poissa käytöstä. Tunne oli varmaankin samanlainen kuin sadun keisarilla silloin, kun mielestään loisteliasta hallitsijaa katsomassa ollut pikkupoika ilmoitti, ettei tällä ole päällään rihmankiertämää. 

* * *

Ukrainan isku alleviivasi varsin osuvasti vuonna 2022 alkaneen sodan käännettä, jossa yliote on viime viikkoina siirtynyt yhä enemmän venäläisiltä ukrainalaisille. Tämä aiheuttaa Putinille melkoisen päänvaivan, sillä tappio sodassa suistaisi hänet lähes varmasti vallasta. 

Toisaalta Putinilla on edelleen yksi valttikortti hihassaan eli mahdollisuus julistaa liikekannallepano armeijansa vahvistamiseksi. Sellaisesta on liikkunut jopa huhuja, mutta on vielä auki, että toteutuuko se, sillä pahimmassa tapauksessa miesten määrääminen drooninruuaksi saattaisi aiheuttaa venäläisten parissa sellaisen vastustuksen, että se saattaisi johtaa samaan tulokseen kuin tappio ilman liikekannallepanoa – siis diktaattorin kukistumiseen. 

* * *

Totta puhuen, melkein käy sääliksi Vladimir-poikaa, joka meni tyhmyyksissään hyökkäämään "pikkuveljensä" kimppuun ja sai todeta, ettei tämä luovuttanutkaan isompansa edessä. Antautumisen sijaan Ukraina puolustautui päättäväisesti sekä pyysi ja sai apua "pihan" muilta sälleiltä. 

Toistaiseksi tätä tarinaa ei kuitenkaan ole vielä kirjoitettu loppuun, joten tulevat päivät, viikot, kuukaudet ja ehkä vuodetkin vasta näyttävät kuinka Putinin käy. Siitä huolimatta jo nyt on selvää, ettei hänen Venäjänsä ole sellainen suurvalta, jollaista Vladimir-poika haluaisi johtaa suuren esikuvansa Josif Stalinin tavoin. Vai voisiko joku kuvitella, että isä aurinkoinen olisi turvautunut Pohjois-Korean apuun sotatoimissa tai kerjännyt kiinalaisia auttamaan talouden tasapainottamisessa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Putin ja taisteleva leijona

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Äitien sanotaan taistelevan lastensa puolesta kuin leijona. Samoin ovat tehneet ukrainalaiset venyttäessään Vladimir Putinin kolmen päivän sotilaallisen erityisoperaation pituuden jo yli neljän vuoden mittaiseksi. 

Sen seurauksena Venäjän armeija joutui eilisessä voitonpäivän paraatissaan tyytymään perin vaatimattomaan paraatiin. Ei ollut entisten vuosien tapaan ohjuksia – eikä edes 1930-luvulla suunniteltua T34-panssarivaunua, kuten vuonna 2023. Ehkäpä niistäkin viimeinen on jo matkalla Ukrainaan?

* * *

Yhdessä asiassa Vladimir Putin lienee kuitenkin oikeassa. Hän nimittäin mainitsi puheessaan, että sota "on kääntymässä kohti loppuaan, mutta kyseessä on silti edelleen vakava asia".

Putinin kannalta on tosin ikävää, että sota on saavuttanut kulminaatiopisteensä ja hänen armeijansa hyökkäys on pysähtynyt kuin Hitlerin joukkojen eteneminen Stalingradissa vuonna 1942. Eikä sen tulevaisuus näytä yhtään sen paremmalta, sillä ukrainalaisten tekninen kekseliäisyys tulee kääntämän sodan kulun päinvastaiseksi: uudet droonit ja ohjukset moukaroivat jo nyt Venäjän ase- ja öljyteollisuutta samalla kun aseistetut robotit ovat tulleet taistelevien ukrainalaissotilaiden tueksi ja tarvittaessa jopa tilalle. 

* * *

Tämän ovat huomanneet myös monet Putinia tähän asti tukeneet venäläiset. Mutta toistaiseksi pelko epäonnistumisesta on – tiettävästi – estänyt vallankaappauksen. 

Tämäkin on tuttua Hitlerin Saksasta, jossa itävaltalaiskorpraali sai hallita niin pitkään, että päätti lopulta itse päivänsä. Tällöin puna-armeija oli ehtinyt jo Berliinin eli saksalaisten tappio sodassa oli ollut selvää jo pitkään.

Putinin onni on toki siinä, että hänellä on käytettävissään viime kädessä ydinohjuksia, joiden pelko epäilemättä estää ukrainalaisia yrittämästä valloittaa venäläistä maaperää. Siten hän ei voi joutua samanlaiseen tilanteeseen kuin Adolf Hitler vuonna 1945, vaikka se epäilemättä olisikin koko ihmiskunnan kannalta kutakuinkin yhtä positiivinen asia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?
Ystävämme Donald Trump
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?

Puolustusvoimien pääesikunnan tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Pekka Turunen, totesi sotilaallisen suorasanaisesti, että  "nykyisen Kremlin johdon näkökulmasta suurin uhka valtiolle on oma kansa. Tämän vuoksi johto rakentaa kertomusta ulkoisesta uhasta ja väittää esimerkiksi, että NATO:n laajentuminen uhkaa Venäjää. Tämän varjolla Venäjä perustelee tarvetta puskurialueille eli etupiirille."

Tämä näkemys on syytä huomioida sekä poliittisten päättäjien että meidän – heille valtakirjan vaaleissa antavien – tavallisten kansalaisten piirissä. Sehän tarkoittaa suoraan, että Putinin "kolmen päivän erityisoperaation" toistuminen missä tahansa Venäjän rajavaltiossa ei ole uhka, vaan tapahtuu vääjäämättä, mikäli Moskovassa syntyy käsitys, että sellaisella olisi menestymisen mahdollisuus.

* * *

Tämä tarkoittaa, että meillä Suomessa on syytä pitää kiinni kahdesta asiasta: puolustusvoimien riittävästä kyvykkyydestä sekä toimivista liittosuhteista. Ensin mainittu on omissa käsissämme – ja kohtuullisessa kunnossa – mutta jälkimmäisen – siis NATO:n – osalta avaimet ovat pääosin rajojemme ulkopuolella. 

Siksi on syytä toivoa, että USA:n hyökkäys Iraniin tai Espanjan haluttomuus ylläpitää riittävää puolustuskykyä Donald Trumpin  presidentin vaatimalla BKT-osuudella eivät hajota NATO:a. Eivät ainakaan ennen, kuin Euroopan suuret valtiot – Saksa, Ranska ja Iso-Britannia – ovat saaneet kasvatettua oman sotilaallisen suorituskykynsä tasolle, jonka kyvystä torjua Venäjän hyökkäys ei ole varteenotettavaa epäilystä.

Lisäksi Suomen oman puolustuskyvyn kannalta on huolestuttavaa, että maassamme on viime aikoina nähty vastuutonta pikkupolitikointia liittyen NATO-jäsenyyden velvoitteisiin. Ja että juuri samat poliittiset liikkeet näyttäisivät saavan seuraavissa eduskuntavaaleissa kannatusta niin paljon, että ne saattavat päästä neuvottelemaan hallitusohjelmasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkauksia ja huumoria
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?
Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet

Ystävämme Donald Trump

Aamun uutisten mukaan presidentti Donald Trump ja Iran olisivat sopineet kahden viikon tulitauosta. Samalla – Iranin mukaan – USA olisi hyväksynyt seuraavat ehdot.

Yhdysvallat ei jatkossa hyökkää Irania vastaan.

Iran pitää jatkossakin Hormuzinsalmen hallinnassaan.

Uraanin rikastaminen sallitaan.

Kaikki ensi- ja toissijaiset pakotteet poistetaan.

Kaikki YK:n ja atomienergiajärjestön päätökset perutaan.

Iranille maksetaan sotakorvauksia.

Yhdysvaltojen joukot vedetään alueelta.

Sota päättyy kaikkialla, mukaan lukien Libanonissa.

Mikäli tämä pitää paikkansa, olisivat Iranin islamistit ottamassa rökelevoiton amerikkalaisista. Ja sen lisäksi Trump olisi pettänyt tavalliset iranilaiset jättämällä heidät maan hallinnon terrorisoitaviksi myös jatkossa. 

* * *

Eilisen uutisen perusteella Trumpin hallinnon edustaja – James D. Vance – kävi Unkarissa haukkumassa eurooppalaiset johtajat. Hänen mukaansa "byrokraatit Brysselissä ovat yrittäneet tuhota Unkarin talouden. He ovat yrittäneet heikentää Unkarin energiariippumattomuutta. He ovat yrittäneet nostaa kustannuksia unkarilaisille kuluttajille. He ovat tehneet tämän kaiken, koska he vihaavat tätä miestä."

Taustalla on tietenkin Orbánin toiminta Vladimir Putinin kolmen päivän erityisoperaation tukemiseksi estämällä – tai ainakin jarruttamalla – EU:n päätöksentekoa Ukrainan tukemiseksi (esimerkki). Ja tietenkin myös EU-maiden haluttomuus osallistua USA:n sotatoimiin Irania vastaan. 

* * *

Nähtäväksi tietenkin jää, syntyykö USA:n, Israelin ja Iranin välille viimeksi mainitun valtion islamistihallintoa suosiva rauha seuraavan kahden viikon aikana. Tai voittaako Orbán ensi sunnuntain vaalit Vancen vetoavulla, sillä ainakin  gallupien perusteella hän olisi häviämässä selvästi.

Tässä vaiheessa on syytä todeta ainoastaan se, että jos meidän ystävämme ovat sellaisia kuin USA:n nykyhallinto – sillä ystävänä sitä kai kaikesta huolimatta täytyy pitää – en edes halua tietää, millaisia ovat vihollisemme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Johanna Vuorelman mielikuvat ja todellisuus
Pitäisikö hallituksen suojella kansalaisiaan laittomilta maahanmuuttajilta?
Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet

Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Venäjän "kolmipäiväinen erityisoperaatio" tuli eilen lähelle meitä suomalaisia, kun Ukrainalaiset aiheuttivat tuhoa Karjalan kannaksella sijaitsevassa Koiviston satamassa. Muuten Ukrainan sota on kuitenkin viime viikkoina jäänyt Iranissa käytävän sodan varjoon myös meikäläisissä tiedotusvälineissä. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Ukrainan armeijan ylipäällikön kenraali Oleksandr Syrskyin mukaan Venäjä on tehostanut maahyökkäyksiään viime viikolla. Eli aloittanut jo perinteiseksi muodostuneeseen keväthyökkäyksensä. 

Tämä näkyy hänen mukaansa venäläisten tekemien hyökkäysten lukumäärässä. Niitä tapahtui neljän päivän aikana eri puolilla rintamaa peräti 619.

Jo ennen näitä hyökkäyksiä oli Venäjän sodanjohto lisännyt raskasta kalustoaan ja määrännyt joukkojaan siirtymään etulinjaan. Näin hyökkäyksiin osallistui kymmeniä tuhansia sotilaita. 

* * *

Kaikki ei ole kuitenkaan viimeisten päivien kuluessa sujunut kuin Strömsössä. Hyökkäyksissä on nimittäin Ukrainan sodanjohdon mukaan kuollut ja haavoittunut – vain neljän päivän aikana – yli 6 000 venäläistä, mikä tarkoittaa keskimäärin noin 1 520 päivittäistä uhria. 

Tämä tarkoittaa, että venäläisiä kuolee nyt paljon nopeammin kuin heitä ehditään rekrytoimaan. Siten Ukrainan sodanjohto arvelee, ettei Venäjän kykene jatkamaan nyt nähtyjen kaltaisia ​​​​laajoja hyökkäyksiä kovin pitkään.

* * *

Tätä käsitystä voi tarkastella esimerkiksi puna-armeijan talvisodassa kärsimien tappioiden valossa. Silloin Stalinin armeijan päivittäiset menetykset 105 päivän aikana olivat – lähteestä riippuen – 1 500 ja 3 000 uhrin välillä. Siis samaa luokkaa tai enemmän kuin Ukrainassa edellä mainittuina neljänä päivänä. 

Toisin sanoen Stalinin hirmuhallinto pystyi jatkamaan sotaansa hirvittävistä tappioluvuista huolimatta yli kolmen kuukauden ajan, vaikka ei pystynytkään miehittämään kuin pienen osan Suomesta. Tosin rauhanneuvotteluissa he saivat sitten enemmän, ja Suomi menetti yli kymmenen prosenttia pinta-alastaan. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, pystyykö Putinin diktatuuri tapattamaan kansalaisiaan Ukrainassa yhtä nopeaan tahtiin kuin Stalinin hirmuhallinto Suomessa vuosina 1939-40. Ainakin Putinilla on siihen paineita, sillä venäläiset viranomaiset ovat jo asettaneet kansalaisilleen odotuksia kotimaisessa tiedotuksessa. 

Tästä esimerkkinä Venäjän duumassa oli todettu 23. maaliskuuta, että kaikissa sodissa on uhreja, mutta Venäjän joukot yrittävät minimoida uhrit etenemällä "rauhalliseen tahtiin" kohti Slovjanskia ja Kramatorskia. Tuon tahdin nopeus jäi siis arvoitukseksi. 

Tosiasia on joka tapauksessa se, että tänä keväänä venäläisjoukkojen pitäisi ennen etenemistään "rauhallisessa tahdissa" kyetä palauttamaan hallintaansa ne alueet, jotka Ukraina on ottanut takaisin viimeisten viikkojen aikana. Eikä se tule tapahtumaan ilman raskaita tappioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huoli tulevaisuudesta kasvaa Venäjällä
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?

Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet

USA:n presidentti Donald Trump on monella tavalla poikkeuksellinen poliitikko. Eniten julkisuutta ovat saaneet hänen monet oudolta kuulostaneet puheensa – jopa höpötyksensä (esimerkki). 

Yksi asia näyttää kuitenkin onnistuneen hienosti. Tarkoitan sitä, kun Yhdysvaltain joukot poistivat Venezuelan diktaattorin Nicholas Maduron lähes kirurgisella operaatiolla vallasta, minkä jälkeen Trump on painostanut tämän sijaisen Delcy Rodríguezin lupaamaan maahan vapaat vaalit ja tuoreimman tiedon mukaan myös vapauttamaan edeltäjänsä vangitsemat poliittiset vangit. 

Toisin sanoen näyttäisi siltä, että Trump onnistui operaatiollaan ja sitä seurannella painostuksella pakottamaan Venezuelan hallinnon demokratiaan. Ja jos näin todella tapahtuu, on maan tulevaisuus jälleen sen kansan käsissä – kuten olla pitääkin.

* * *

Presidentti Trumpilla on kuitenkin edessään jatkuvia haasteita. Yksi niistä liittyy Iraniin, jonka liepeille hän on komentanut huomattavan määrän amerikkalaista sotavoimaa. 

Mahdollisen Iran-USA-sodan lopputuloksesta ei ole epäselvyyttä, sillä jo Yhdysvaltain ja Israelin aiempi isku osoitti, ettei islamistivaltiolla ole tehokkaita puolustautumiskeinoja. Sen sijaan me emme tiedä, aikooko Trump "vain" tuhota iranilaisten ydinohjelmaan liittyvää infrastruktuuria, vai tähtääkö hän myös Iranin pappisvallan syrjäyttämiseen ja sitä kautta iranilaisten – etenkin naisten – vapauttamiseen uskonnollisesta helvetistään. 

Jos Khamenei ja kumppanit syrjäytettäisiin Iranin johdosta, olisi koko maailman syytä huokaista helpotuksesta. Samalla nimittäin poistuisi islamilaisten terroristijärjestöjen – Hamas, Hizbollah, Huthit – voimakkain ja tärkein tukija.  

Joidenkin arveluiden mukaan Yhdysvallat iskisi tulevan viikonlopun aikana. Toisaalta Trumpin on kerrottu puhuneen kymmenestä päivästä, joiden aikana nähdään, syntyykö Iranin kanssa sopimus – mutta minkälainen, se on suuri arvoitus. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että ainakin täällä Euroopassa Trumpin historiallinen arvo määritellään Ukrainan sodan rauhanprosessissa. Onhan eurooppalaisille demokraattisille voimille selvää, ettei Venäjän voi antaa hyötyä hyökkäyksestään. Eikä edes antaa sen diktaattorille Vladimir Putinille mahdollisuutta väittää sotaretkensä lopputulosta menestykseksi. 

Siksi Trumpin rauhanprosessi Ukraina-painostuksineen ja Venäjä-myötäilyineen on kuulostanut oudolta. Syitä siihen voimme vain arvailla, mutta itse epäilen erittäin vahvasti, että Putin kiristää USA:n presidenttiä tavalla tai toisella – todennäköisesti salaa kuvatulla arkaluontaisella kuvamateriaalilla. 

Siksi pidän todennäköisenä, etä Ukrainan rauhanneuvottelut eivät tuota tulosta ennen kuin hyökkääjän armeija on työnnetty pois Ukrainasta. Aivan viime aikoina tällaisesta on saatu myös viitteitä, sillä Starlink-yhteyden poistaminen venäläisiltä on johtanut aloitteen siirtymiseen ukrainalaisille, jotka ovat monin paikoin valloittaneet takaisin menettämiään alueita (esimerkki, toinen). 

Tosiasia kuitenkin on, etteivät muutokset ole olleet kovin suuria, joten ainakaan toistaiseksi Putinilla ei ole voittamisen pakkoa. Sitä paitsi, hänelle saattaa riittää sodan jatkuminen koko hänen loppuikänsä ajan, koska näin hän välttyy niiltä seurauksilta, joihin satojen tuhansien sodassa raaistuneiden miesten palaaminen siviiliyhteiskuntaan johtaisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Taiwanin kysymys uuteen vaiheeseen?
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista
Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez

Ano Turtiainen asetti kielensä syvälle Putinin peräsuoleen

Venäjälle vapaata demokratiaa paennut entinen kansanedustaja Ano Turtiainen on kertonut, että "jos olisin nuorempi niin jopa lähtisin taistelemaan. Ja jopa rintamalle jos tarvii suomalaisia vastaan lähteä, niin lähden. Se on ihan varma juttu, että natseja vastaan niin lähden."

Lisäksi hän on väittänyt, että Suomi rakensi raja-aidan itärajalle, jotta suomalaiset eivät lähtisi Venäjälle hyvinvoinnin perässä. Tästä päätellen Turtiainen elää vielä vuoden 1918 jälkeisiä tapahtumia, jolloin tosiaan suomalaisia kommunisteja lähti joukolla Venäjälle uskottuaan leninistien propagandaa. Tällä oli hyvin tunnetut seuraukset, jotka lienevät tutuimpia suomalaisille elokuvan "Ikitie" ansiosta.

Turtiaiselle toki suotakoon sanan-, vai pitäisikö sanoa valehtelunvapaus – vaikka on häntä jo maanpetoksestakin syytetty. Siitä huolimatta täytyy todeta, että aika syvälle Putinin peräsuoleen hän on kielensä työntänyt. 

Miehen kielenkäytön motiiveja voimme toki vain arvailla, sillä syynä saattaa olla yhtä hyvin hänen järkensä lopullinen sekoaminen, pelko siitä, että Putin aikoisi lähettää hänet Ukrainaan tai yksinkertaisesti vain pyrkimys saavuttaa suosiota putinistisen hallintokoneiston silmissä. Mene ja tiedä.

Täällä Suomessa Turtiaisen vaikutusvalta lienee kutakuinkin nollassa, joten voimme suhtautua hänen höpötyksiinsä kaikessa rauhassa. Siitä huolimatta on tunnustettava, että niillä on oma absurdi viihdearvonsa, joka sijaitsee jossain Pentuliven ja Euroviisujen välimaastossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halusiko Ano Turtiainen juhlistaa Venäjän alennustilaa?
Perinteinen vasemmisto on edelleen rähmällään itään - mutta Vihreät ei
Koronahörhöille on tulossa oma puolue - mutta mitä muuta Valta kuuluu kansalle-puolue haluaa

Tiedustelujohtajan mukaan Venäjä miehittää Baltian vuonna 2027

Ukrainan tiedustelujohtajan mukaan Putin suunnittelee valtaavansa Baltian maat jo vuoden 2027 aikana. Hänen mukaansa "Venäjän federaation piti olla valmis aloittamaan operaatiot vuonna 2030. Nyt suunnitelmia on mukautettu ja tarkistettu siten, että määräajat on lyhennetty vuoteen 2027."

Putinin motiiviksi tiedustelujohtaja ilmoitti kieltämättä hiukan mystisen ajatuksen siitä, että imperiumin on "aina liikuttava johonkin vaikutusvaltansa ja alueidensa laajentamiseksi". Baltian valikoitumisen hyökkäyksen kohteeksi hän katsoo puolestaan johtuvan sen heikkoudesta arktisella alueella verrattina muissa ilmansuunnissa vastaan tuleviin Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että kaikki kolme Baltian maata ovat NATO:n jäseniä, ja sellaisena niillä on maailman voimakkaimman sotilasliitoutuman turvatakuut. Artikla viiden mukaan "osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan". 

Lisäksi siinä todetaan, että "kukin osapuoli käyttää... oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen ja auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta yhtä tai useampaa osapuolta ryhtymällä viipymättä erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin, mukaan lukien aseellisen voiman käyttö".

* * *

Viidennessä artiklassa ei kuitenkaan ole määritetty sitä, millä voimalla jäsenmaita kohtaan tehtyyn hyökkäykseen vastataan. Siellä ei siten lue, että jäsenmaahan kohdistuneeseen hyökkäykseen vastataan riittävällä tai NATO:n koko sotilaallisella voimalla tai että Baltiaan tuotaisiin hyökkäyksen tapahduttua kymmeniä tuhansia NATO-sotilaita. 

Puhumattakaan, että hyökkääjää uhattaisiin tällaisen tilanteen sattuessa täysimittaisella ydinsodalla.  Sen sijaan artikla viidessä todetaan vain, että hyökkäykseen vastataan ryhtymällä tarpeelliseksi katsottuihin toimiin.

* * *

Siksi keskeinen kysymys Venäjän kannalta – mikäli se haluaa hyökätä Baltiaan – on NATO-maiden tarpeelliseksi katsottujen toimien laatu ja määrä. Enkä pidä mahdottomana, että se saattaisi – luultavimmin kuitenkin vasta Ukrainan sodan päätyttyä – haluta ottaa asiasta selvää. 

Tämä voisi tietenkin tapahtua suurhyökkäyksellä tai toteuttamalla – onnistuneesti – salamasota ("erityisoperaatio" po-russkii), jossa Baltia miehitettäisiin muutamassa päivässä. Sellaiseen sisältyisi kuitenkin valtavia riskejä – jopa ydinsodan mahdollisuus – joiden välttämiseksi Venäjä luultavammin käyttäisi niin sanottua "sammakko vesikattilassa" -menetelmää ja lisäisi voimaansa pienillä askelilla.

Tällaisen toiminnan alkuna voisi halutessaan pitää jo tapahtuneita taannoisia kehitysmaalaisia kansainvaeltajia hyödyntäviä hybridioperaatioita, ilmatilan loukkauksia, ilmapallojen lennätyksiä ja viimeisimpänä aseistettujen rajamiesten käymistä Viron maaperällä. Siksi etenkin Euroopassa on syytä seurata tarkasti, kohdistuuko Baltian maihin jatkossa entistä vakavampia rajaloukkauksia. Ja mikäli niitä tapahtuu, lisätä valmiustasoa. 

Omasta mielestäni NATO:n kannalta järkevintä olisi tehdä selväksi, että se käyttää kaikissa NATO-maihin kohdistuvissa hyökkäyksissä riittävää voimaa hyökkääjän armeijan pysäyttämiseksi. Eli huolehtisi tarvittaessa kaikin käytettävissä olevin voimin hyökkääjän pysäyttämisestä. 

* * *

Valitettavasti on olemassa hyviä syitä epäillä, ettei kaikilla NATO:n jäsenmailla – erityisesti niistä vahvimman nykyisellä hallinolla tai läntisimmän Euroopan valtioilla – ole halua antaa tällaista lupausta. Ja vaikka olisikin, saattaisi Putinin Venäjä siitä huolimatta katsoa, miten "sammakko" reagoi varovaisiin vesikattilan lämmitystoimenpiteisiin.

Tästä syystä Baltian, muiden Venäjän rajamaiden ja – seuraavaksi Venäjän diktaattoreiden mielenkiinnon kohteeksi joutuvien – näiden valtioiden länsinaapureiden on itse huolehdittava siitä, että Moskovan hallinnon mahdollisiin aggressioihiin vastataan päättäväisesti. Ja varmistettava siihen tarvittavan sotilaallisen suorituskyvyn riittävyys. 

Vain näin toimimalla voidaan Putinille tehdä selväksi, ettei Venäjän kannata edes ajatella ottavansa sellaista riskiä, josta Ukrainan tiedustelujohtaja puhui. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Volodymyr Zelenskyin vierailu USA:ssa herätti ajatuksia
Ankka, joka korosti uuden rajalain kiireellisyyttä

Huoli tulevaisuudesta kasvaa Venäjällä

Venäjän presidentti Vladimir Putin piti jokavuotisen mediaspektaakkelinsa, johon sisältyneestä propagandistisesta höpötyksestä suomalaismediat kertoivat vaihtelevasti (Yle, HS). Tänä aamuna törmäsin sitten sosiaalisessa mediassa näkemyksistään kertovan ukrainalaisen Anton Gerashchenkon viestiin, jonka sisältö saattoi olla tärkeämpi kuin minkään suomalaisten lehtitalon välittämä tieto. 

Hänen mukaansa ohjelmaa varten lähetetyistä kysymyksistä peräti kahdeksan prosenttia koski Venäjän talouskriisiä, mikä teki siitä kolmanneksi suosituimman aiheen – aiemmin se ei ole ollut edes kymmenen listalla. Ihmiset halusivat tietää, milloin talouden "huono jakso" päättyy, milloin hintojen nousu pysähtyy ja miksi hallitus korottaa arvonlisäveroa.

Venäläisistä 16 prosenttia halusi myös tietää, että milloin heidän elintasonsa paranee, ja 21 prosenttia oli kiinnostunut siitä, milloin sota päättyy. Nämä lienevät varsin ikäviä kysymyksiä Putinille.

* * *

Gerashchenko kertoi samassa viestissään myös, että tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 39 prosenttia venäläisistä arvelee alueidensa taloudellisen tilanteen heikkenevän, kun vastaava luku oli vuosi sitten 33 prosenttia, vuonna 2023 34 prosenttia ja vuonna 2022 29 prosenttia. Myös niiden venäläisten osuus, jotka uskovat elämän Venäjällä huononevan ensi vuonna, on saavuttanut korkeimman tasonsa sitten vuoden 2022 (17 %) .  

Toisin sanoen Ukrainan sodan seuraukset alkavat näkyä venäläisten arjessa yhä enemmän, vaikka toistaiseksi näkyvissä ei olekaan ollut – ainakaan vakavia – mielenosoituksia sotaa vastaan. Nähtäväksi kuitenkin jää, missä vaiheessa tavallisten venäläisten huoli omasta tilanteestaan johtaa näkyvään vastarintaan Putinin sotapolitiikkaa vastaan. 

Vai johtaako koskaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?

Donald Trumpin hallinto on vakuuttanut, että mahdollinen Ukrainan ja Venäjän välinen rauhansopimus "turvaisi täysin Ukrainan suvereniteetin". Tämä on tietenkin lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta joutuu outoon valoon siksi, että Ukrainan suvereniteetti oli periaatteessa turvattu jo vuonna 1994 solmitulla Budapestin sopimuksella.  

Siinä Ukraina luopui maaperälleen sijoitetuista Neuvostoliiton ydinaseista ja vastineeksi  Yhdysvallat, Venäjä ja Yhdistynyt kuningaskunta lupasivat, etteivät ne käytä tai uhkaa käyttää taloudellisia tai sotilaallisia keinoja Ukrainan pakottamiseen tai rajojen muuttamiseen. Myöhemmin niiden seuraksi liittyivät myös Ranska ja Kiina. 

Näiden suurvaltojen "sitoutumisen" seurauksena Ukraina tulkitsi, että sopimus takaa sen turvallisuuden ja luovutti hallussaan olleet ydinaseet Venäjälle. Tämä johti vuonna 2014 siihen, että Putin päätti ottaa riskin länsimaiden reaktioista ja liitti Krimin Venäjään. 

* * *

Putinin riski kannatti, sillä pieniksi vihreiksi miehiksi kutsutuista Venäjän sotilaista tunnettu Krimin operaatio ei johtanut käytännössä minkäälaisiin seurauksiin. Näin siitä huolimatta, että Venäjä rikkoi kiistatta Budapestin sopimusta käyttäen tekosyynä ilmiselvää valhetta Ukrainan hallinnon laittomuudesta. 

Tuolloin Yhdysvaltoja johti Barack Obama, joka kyllä asetti Venäjälle joitakin sanktioita, mutta päätti olla muuten puuttumatta venäläisten aggressioon. Samalla hän tuli vakuuttaneeksi Vladimir Putinin siitä, ettei USA:lta ole odotettavissa voimakasta vastareaktiota sotilaallisesta hyökkäyksestä edes silloin, kun hän rikkoo turvatakuiksi tulkittuja voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia.

* * *

Kysymys siis kuuluu, että mikä takaa Ukrainalle länsimaiden riittävän tuen nyt solmittavan sopimuksen perusteella, mikäli Venäjä päättää jossain vaiheessa jatkaa sotaretkeään? Olisiko Donald Trump tai joku hänen seuraajistaan silloin kuin Obama vuonna 2014? Eli katsottisiinko uudenkin hyökkäyksen tapahtuessa riittäväksi asian tuomitseminen poliittisissa korupuheissa yhdistettynä joihinkin sanktioihin ja rajoitettuun aseapuun?

Kaiken tämän seurauksena ymmärrän hyvin, etteivät Trumpin vakuuttelut houkuta Zelenskyä ja muita ukrainalaisia. Ja hänen nyt esitettämänsä sopimuksen sijaan Ukraina vaatii turvakseen – Trumpin rauhanehdotuksen kieltämää – NATO:n jäsenyyttä, mikä vähintäänkin nostaisi merkittävästi Venäjän riskiä länsimaiden sotilaallisen voiman käytöstä, mikäli se ryhtyisi uuteen hyökkäykseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Onko Trumpilla ässäkortteja hihassaan?

Venäjän ja Ukrainan välisen sodan ajankohtaisesta tilanteesta on vaikea saada selkoa, vaikka sosiaalisissa medioissa on paljon sotaa seuraavia tilejä. Valitettavasti ne ovat kuitenkin valinneet puolensa ja kirjoittavat päivityksiään oman puolen menestystä korostaen ja vastustajaa vähätellen. 

On kuitenkin hyvin selvää, että juuri nyt on tapahtumassa jotain merkittävää, koska tuoreen uutisen mukaan Venäjän duuma on hyväksynyt kolmannessa ja lopullisessa käsittelyssä lain, joka mahdollistaa kansalaisten kutsumisen asepalvelukseen koko kalenterivuoden ajan eli 1. tammikuuta – 31. joulukuuta.

Tämä on asia, jossa Vladimir Putin ottaa valtavan riskin, mikäli kutsuttuja viedään Ukrainan rintamille. Se voisi johtaa tavallisen kansan nousemaan protesteihin ja jopa vallankumousyritykseen. Tai ainakin yleisen tyytymättömyyden kasvuun nyt, kun talvi on lähestymässä Ukrainan tuhotessa yksi kerrallaan Venäjän energiainfrastruktuuria (yksi ja toinen esimerkki).

* * *

Putinin asemaa ei helpota myöskään se, että Yhdysvaltojen ja Kiinan presidentit Donald Trump ja Xi Jinping tapaavat torstaina Etelä-Koreassa. Näin siksi, että Aleksanteri-instituutin johtajan – Markku Kangaspuron – mukaan "Kiinalla on valtavat taloudelliset houkutukset heittää Putin bussin alle, jos Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota sitä vaatii". 

Tämä johtuu siitä, että talouden kannalta USA – ja myös Eurooppa – ovat paljon Venäjää merkittävämpiä valtioita Kiinalle. Toisaalta myös Kiina on kaupallisesti äärimmäisen tärkeä Yhdysvalloille, eikä vähiten sen tuottamien ja teknologian kannalta välttämättömien raaka-aineiden takia. 

Lisäksi on huomattava, että Kiinan on lähentynyt Pohjois-Koreaa ja vaatii sisällisodassaan kommunisteilta valloittamatta jäänyttä Taiwania itselleen entistäkin pontevammin. Ehkä Xi Jinping ja Trump keskittyvätkin Ukrainan ja Venäjän sijasta siihen, ja unohtaa meitä lähempänä olevan eurooppalaisen kriisin sikseen. Elleivät he sitten päädy käyttämään Ukrainaa jonkinlaisena vaihtorahana ajaessaan omia intressejään.

* * *

Presidentti Trumpista voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta luulisin yhden asian tulleen tähän mennessä selväksi koko maailmalle: hän on yllätysten mies, jolla tuntuu olevan kerta toisensa jälkeen jonkinlaisia ässäkortteja hihassaan. 

Nähtäväksi siis jää, minkälainen lappu hänen hihastaan sujahtaa Kiinassa. Onko se valttiässä? Ja jos on, niin näkyykö siinä Putinin vai Zelenskyin kuva? 

Vai kenties kartta, jossa Taiwan on merkitty Kiinan tasavallan autonomiseksi osaksi, jonka sisäisen autonomian on luvattu jatkuvan esimerkiksi vuoteen 2099 asti? Ja vastineeksi siitä Xi on luvannut lopettaa Venäjän tukemisen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän armeija palasi panssarijunien aikaan
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Donald Trumpin kiinalaiset jutut