Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta

Suomessa ainakin suuret oikeistopuolueet – Kokoomus ja Perussuomalaiset – ovat ilmaisseet tahtonsa leikata julkisista menoista. Tavallinen kansalainen puolestaan haluaisi kohdentaa leikkaukset siten, että ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän haittaa suomalaisille. 

Yksi ilmiselvästi tällainen menoleikkaus olisi kehitysyhteistyö. Niinpä Kokoomus onkin ehdottanut noin 300 miljoonan euron vähennystä maailmalle jaettavaan rahaan ja myös Perussuomalaiset on ilmaissut tahtonsa pienentää siihen käytettäviä verovaroja ensi hallituskaudella. 

Tämä sopii tietenkin erinomaisesti suomalaiselle verovelvolliselle, koska silloin leikkaukset eivät koske häntä suoraan. Lisäksi tämän aamun uutinen suomalaisten kehitysyhteistyövarojen väärinkäytöstä Tansaniassa vahvistavat käsityksen siitä, että nämä rahat – tai ainakin iso osa niistä – valuvat edelleen vääriin käsiin. 

Kaiken kaikkiaan kyse ei ole pikkurahoista, koska kehitysmaihin syydetään tänäkin vuonna 1 034 miljoonaa euroa veronmaksajien selkänahasta revittyjä rahoja, jotka olisi voinut käyttää myös suomalaisten hyväksi – tai jopa jättää ne rahat ansainneiden ihmisten omaan käyttöön. Tai no, kyllähän niistä suuri osa on aina suuntautunut pikemminkin eräänlaisen kehitysapurälssin elättämiseen etelän auringossa kuin kehitysmaalaisten elinolosuhteiden parantamiseen. 

Lisäksi veronmaksajien – eli suomalaisten äänioikeutettujen – olisi hyvä ymmärtää, että 1 034 miljoonaa euroa vuodessa on reilu prosentti valtion menoista ja toistakymmentä prosenttia yleisesti hyväksytystä valtion menojen noin kymmenen miljardin euron leikkaustarpeesta ensi vaalikaudella – eli neljän vuoden hallituskauden aikana peräti noin 40 prosenttia keskushallinnon kulujen säästötarpeesta. Siten kyse ei ole pikkurahoista, vaan suomalaisilta väkisin kerättyjen rahavarojen vastuuttomasta tuhlaamisesta, jolle olisi saatava loppu pikemminkin heti kuin joskus myöhemmin. 

Valitettavasti meidän äänestäjien vaikutusvalta realisoituu vain kerran neljässä vuodessa. Ja siksi itse kunkin on syytä harkita tarkasti kenelle antaa luottamuksensa ensi huhtikuun 18 päivän vaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvella on luvassa tappavaa kuumuutta ja kesällä lasku

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta
Järkyttävää puhetta ja kehitysapua

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta

Petteri Orpon hallitus sai budjettiriihensä valmiiksi, eikä lopputulos ollut kovin kaksinen. Pikemminkin se muistutti Huittisten hullun miehen taloutta, jossa rahaa käytetään enemmän kuin tienataan: Orpon kabinetin viimeisen tulo- ja menoarvion lopputulos on peräti 12,4 miljardia alijäämäinen. 

Valtion menoja on toki leikattu sieltä ja täältä, mutta minkäänlaista pohdintaa tarpeellisista ja tarpeettomista menoista ei näytetä tehdyn. Selkein esimerkki tästä on se, että kehitysapuun aiotaan edelleen syytää rahaa, vaikka sen avulla ei yksikään köyhä valtio ole koskaan noussut taloudellisesta alhostaan – vaikka toki niiden hallitsijoiden sveitsiläiset pankkitilit ovatkin lihoneet.

Positiivista nyt nähdyssä budjettiriihessä oli sinänsä on se, että kansalaisten työntekemisen motivaatiota edes yritettiin kohottaa pienillä veronalennuksilla, mutta nekin olivat lähinnä kosmeettisia. Ja lasku tulee perässä, koska nämäkin alennukset joudutaan viime kädessä kattamaan julkisella lainanotolla, koska kokonaisuutta ei ole edes yritetty saada tasapainoon, vaan se jäi 12,4 miljardin euron päähän. Näin valtio päätti ottaa korollista velkaa – entisten vastattavien lisäksi – jokaisen suomalaisen maksettavaksi 2 192 euroa per suomalainen. Siis vajaan kymppitonnin per nelihenkinen perhe.

* * *

Toki on tavallaan ymmärrettävää, että hallituspuolueiden on vaalivuonna ajateltava tulevaisuuttaan. Ja koska kansalaiset ovat sellaisia kuin ovat, ei edes Riikka Purran (ps) rohkeus riittänyt tekemään tasapainoista budjettia. Eikä sellainen olisi mennyt budjettiriihessä läpikään, koska koalitiohallituksen muilla jäsenillä ei ole sitäkään vähää uskallusta.

Näin siitä huolimatta, että viime vuodet ovat tarjonneet maapallon toisella puolella rohkaisevan esimerkin. Tarkoitaan Javier Milein Argentiinan talouteen – niin sanotusti moottorisahalla – tekemää kertakorjausta. Sen seurauksena maan köyhien määrä on laskenut 53 prosentista 28 prosenttiin ja 200 prosentin vuotuinen inflaatio pudonnut 33 prosenttiin – toki molemmat luvut ovat edelleen suomalaisittain korkeita, mutta eipä Milei ole vielä ollut vallassakaan kuin kolme vuotta. 

Tulevaisuuden kannalta edellä mainittuja lukuja oleellisempaa on kuitenkin se, että samalla Argentiinan talouskasvu on kääntynyt jälleen nousuun. Ja työllisyyskin on säilynyt entisellä tasollaan huolimatta julkisen sektorin voimakkaasta supistamisesta.

* * *

En toki tarkoita, että Suomen hallituksen olisi pitänyt lähteä samanlaiseen shokkihoitoon kuin toivottoman konkurssipesän edeltäjiltään perinyt Milei, koska sellaiseen ei täällä ole – ainakaan toistaiseksi – edes tarvetta. Ei kuitenkaan olisi ollut kohtuutonta, jos hallitus olisi tehnyt tässä vaiheessa tasapainoisen budjetin, jossa menoja olisi supistettu siten, ettei sen loppusumma olisi noussut vuoden takaisesta. Siis jätetty tekemättä inflaatiokorjaukset julkisiin menoihin, minkä seurauksena niiden loppusummaa kasvatettiin kuluvan vuoden budjetista 0,8 miljardilla eurolla, joka on otettava velaksi.

Tämä kaikki herättää vakavan kysymyksen. Jos edellä kuvaamani todellisuus on se, mihin oikeistohallitus kykenee, niin mitä on odotettavissa ensi kevään vaalien jälkeen, jos tuleva hallitus on demareiden vetämä. Onhan SDP ollut (ja on edelleen) läpi historian nimenomaisesti jakopolitiikan harjoittaja, jonka rahankylvölle tuskin löytyy mitään rajaa tilanteessa, jossa Suomen talous on mitä todennäköisimmin juuri lähtenyt vahvaan kasvuun?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

EU:n jäsenmaksu nousee

Olen ollut jo vuosikymmeniä sitä mieltä, että Suomen liittyminen euroalueeseen oli yksiselitteisesti virhe. Sen sijaan itse Euroopan Unionin jäsenyydessä näen sekä hyviä että huonoja puolia, joista ensin mainituista erityisesti laajat sisämarkkinat ovat lähtökohtaisesti erinomainen asia vientivetoiselle taloudellemme. 

Valitettavasti myös EU-jäsenyyden osalta on hiljalleen kertynyt erilaista painolastia, joka on heikentänyt jäsenyyden saldoa. Tarkoitaan tällä tietenkin EU:n päätöksistä seuranneita erilaisia maksuvelvoitteita ja byrokratian lisäyksiä. Yksi sellainen ovat tietenkin olleet erilaiset velkapaketit, pian taas ajankohtaistuvat kellon siirtelyt, ylimitoitetut ilmastotoimet ja puollonkorkkien tapaiset sinänsä vähäiset järjettömyydet.

* * *

Tänään sitten luin siitä, että Brysselin päättäjät aikovat nostaa Suomen EU-maksuja noin 4,4 miljardilla eurolla vuosien 2028–2034 aikana. Käyvin hinnoin kyseessä olisi noin 7,4 miljardin euron lisäys kansallisesta talousarviosta maksettaviin EU-maksuihin – nykyinen EU-maksujen taso on noin 17,8 miljardia euroa seitsemän vuoden budjettikaudella.

Asiasta kertoneen uutisen mukaan Suomen nettomaksuosuus EU:lle oli vuonna 2023 noin 840 miljoonaa euroa, koska osa EU:lle pulitettavista maksuista palautuu takaisin Suomeen. Myös jatkossa on odotettavissa, että Suomi saa brysselinrahaa erityisesti EU:n tukemien puolustusmenojen kasvattamiseen. 

Siten jäsenmaksujen korottamisen aiheuttamaa nettolisäystä tulevalle maksuosuudellemme on vaikea arvioida, mutta epäilemättä jonkinlainen lisälasku on tulossa, mikäli komissio saa tahtonsa läpi. Suomi ei kuitenkaan tätä laskua kaipaisi, sillä maan talous on muutenkin ollut kuralla kohta jo kaksikymmentä vuotta. 

Ei etenkään siitä syystä, että vaikka taloudessamme on viime aikoina nähty monia positiivisia merkkejä, se ei ole vielä lähtenyt selvään nousuun. Lisäksi Suomen valtion budjetin kasvu kiihtynee jälleen vuoden 2027 vaalien jälkeen, jolloin maamme vastuuttomimmat jakopoliittiset puolueet – mitä todennäköisimmin – muodostavat uuden hallituksen Antti Lindtmanin (sd) johdolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Mitäs minä sanoin?

Riikka Purra jakaa ihmisiä ikäluokkien mukaan

Uutissuomalainen teki kyselytutkimuksen puoluejohtajien onnistumisesta. Kärkisijat menivät siinä odotetusti oppositiojohtajille järjestyksessä Antti Lindtman (sd), Minja Koskela (vas) ja Antti Kaikkonen (kepu). 

Kirjoitin odotetusti siksi, että oppositiossa ollaan vailla vastuuta, joten kansaa on paljon helpompi miellyttää kuin vastuullisessa hallituksessa. Tässä yhteydessä sana "vastuullinen" on oleellinen, sillä olihan edellisen pääministerin, Sanna Marinin (sd), suosio kansan parissa aivan huikea - mutta hänen hallituksensapa ei toiminutkaan vastuullisesti. 

Tässä suhteessa raskain taakka on näkyvimmillä hallituksen jäsenillä eli pää- ja valtiovarainministerillä. Heistä Petteri Orpo (kok) pärjäsi Riikka Purraa (ps) selvästi paremmin ja onnistui sentään voittamaan pahasti epäonnistuneen Sofia Virran (vihr).

Näistä kahdesta Purran tilanne oli varsin valaiseva, sillä häntä piti onnistuneimpana puheenjohtajana lähinnä keski-ikäinen ja vanhempi väestö. Sen sijaan alle 40-vuotiaiden - ja erityisesti kolmekymppistä nuorempien - parissa vain aniharva katsoi hänen katsoi onnistuneen puheenjohtajana.

Tämä on sikäli mielenkiintoista, että valtiontalouden tasapainoon saattamisesta - mihin Purra pyrkii hallituksessa ja siten myös puolueensa puheenjohtajana - hyötyisivät ennen kaikkea nuorimmat suomalaiset, joilla on edessään vielä pitkä työura. Ilmeisesti tämä logiikka ei kuitenkaan avaudu nuorille tai nuorehkoille suomalaisille. Sen sijaan yli nelikymppiset suomalaiset näyttäisivät arvostavan hänen työtään.

Toinen mielenkiintoinen piirre Uutissuomalaisen kyselyssä oli se, että kaikkien puheenjohtajien kohdalla heitä parhaiten onnistuneena pitäneet olivat oman puolueen väkeä. Toisin sanoen suomalaiset eivät osaa tai halua erottaa toisistaan puoluejohtajien onnistumista oman puolueen vetäjinä näiden poliittisista linjauksista. 

Tämä tukee edelle kuvaamaani analyysiä poliittisen vastuun vaikutuksesta Riikka Purran alhaiseen suosioon. Häntä lienee arvioitu enemmän yleispolitiikan kuin puolueen johtamisen kannalta eli ihmisten vastauksiin ovat vaikuttaneet muutkin seikat, kuin varsinainen kysymyksen sisältö/tarkoitus. Mutta tämänhän te - arvoisat lukijani - jo tiesittekin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Paljastava näytelmä
Riikka Purraa harmittaa juuri nyt kuin pientä eläintä

Ylen kannattaisi kutsua Matti Viren, Eemil Nuuttila, Matias Mäkynen ja Mika Maliranta A-studioon

Javier Milei valittiin konkurssikypsän Argentiinan presidentiksi 19. marraskuuta 2023. Sen jälkeen maassa on leikattu rajulla kädellä julkista sektoria, minkä seurauksena esimerkiksi Yle julkaisi hänen hallinnostaan äärimmäisen negatiivisen jutun.  

Siksi oli mielenkiintoista huomata professori Matti Virenin jakaneen sosiaalisessa mediassa muutamia tietoja Argentiinan viimeaikaisesta kehityksestä. Niistä ensimmäisen mukaan Argentiinan köyhyysaste on nyt laskenut alle joulukuun 2023 tason, vaikka julkiset menot ovat supistuneet reaalisesti 30 %. Lisäksi julkinen talous on kääntynyt ylijäämäiseksi ja IMF ennustaa nopeaa talouskasvua. 

Viren kertoi myös, että kansan enemmistö suhtautuu luottavaisesti maan talouden tulevaisuuteen. Ja, että suurin osa argentiinalaisista kannattaa Mileitä.

Tätä voi verrata Suomeen, jossa hallitus on hirvittävän opposition huudon saattamana leikannut varovaisesti valtion menoja - tai oikeammin vain niiden kasvua. Ja samalla - ainakin poliittisen vasemmiston näkemyksen mukaan - suomalaisten köyhyys on lisääntynyt sen päätösten seurauksena. Lisäksi Petteri Orpon (kok) kabinetin kannatus äänestäjien keskuudessa on laskenut. 

Siksi on kysyttävä, että olisiko Suomenkin hallituksen kannattanut puuttua julkisiin menoihin selvästi nyt nähtyä reilummin. Ja tervehdyttää julkinen talous sitä kautta kertaheitolla vapauttaen samalla korkeasti koulutettua työvoimaa yksityiselle sektorille. 

Asia ei ole sikäli yksioikoinen, ettei Suomi ole - ainakaan vielä - joutunut samanlaiseen talouskurimukseen kuin Argentiina oli ollut vuosikymmeniä ennen Milein valtaannousua. Eivätkä valtion menojen rajun leikkauksen seuraukset olisi välttämättä samanlaisia kuin Viren kuvasi.

Silti olisi hyvä, mikäli suomalaiset mediat - ja etenkin Ylen uutistoimitus - korjaisivat aiemmin luomansa käsityksen Milein uudistusten negatiivisista vaikutuksista maansa talouteen. Enkä panisi pahakseni myöskään Matti Virenin kutsumista A-studioon keskustelemaan vaikkapa Eemil Nuuttilan (kok), Matias Mäkysen (sd) ja Mika Malirannan kanssa Argentiinan ja Suomen hallitusten toimien vaikutuksista näiden maiden talouskehitykseen. 

Näin Yle voisi samalla osoittaa pyrkivänsä korkeatasoiseen journalismiin, jossa on tarkoituksena antaa ihmisille todellinen kuva maailman tapahtumista ja niiden taustoista. Siis korjaamaan sitä - hyvin perusteltua - kuvaa Ylen poliittisesti vinoutuneesta toiminnasta,  joka lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että yli 300 yhtiön työntekijää joutuu siirtymään muihin töihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylellistä valitusta ja helsinkiläistä ymmärtämättömyyttä
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Anemialääkettä

Suomen talous on kyntänyt anemian suossa jo yli puolitoista vuosikymmentä. Juuri nyt näyttää kuitenkin hiukan valoisammalta, ainakin valtiovarainministeriön muutaman päivän takaisen ennusteen mukaan. 

Talous toki supistuu vielä tänäkin vuonna, mutta rahaministeriö arvelee kuitenkin, että ensi vuonna pääsemme nauttimaan 1,7 prosentin kasvusta ja seuraavanakin vuonna lähes samanlaisesta. Tämä tulisi suureen tarpeeseen, mutta ei kuitenkaan ole syytä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä VM odotti jo kuluvalle kuluvalle vuodelle kasvua, vaikkei sellaista olekaan ollut.

Tällä kertaa on kuitenkin syytä optimismiin, sillä kuluneella viikolla olemme saaneet kuulla kahdesta erinomaisesta uutisesta. Niistä ensimmäisen mukaan konepajayhtiö Valmet on sopinut chileläisen metsätalousjätin, Araucon, kanssa kokonaisen sellutehtaan toimittamisesta Brasiliaan. 

Valmetin edustajan mukaan "Suomen osuus työstä on arviolta 300 000–400 000 tuntia, joka vastaa 250 henkilötyövuotta. Tämän lisäksi valmistusyksiköt Jyväskylässä, Tampereella ja Lapualla hyötyvät tilauksesta seuraavat pari-kolme vuotta". Itse tilauksen arvo on Valmetille yli miljardi euroa.

Toinen erinomainen uutinen kuultiin eilen, kun lääkeyhtiö Orion julkaisi tiedon, jonka mukaan sen kehittämän Nubeqa-eturauhassyöpälääkkeen kuluvan vuoden markkinamyynti yhteistyökumppani Bayerin kautta ylitti miljardin euron rajan. Tätä rajaa ei mikään Orionin kehittämä tuote ole ennen saavuttanut. 

Eikä tässä kaikki, sillä yhtiön toimitusjohtajan mukaan "sekä kliininen kehitysputkemme että tutkimusputkemme ovat myös vahvistuneet viime aikoina. Tämän kehityksen myötä parannamme todennäköisyyksiä sille, että pystymme vastaamaan potilaiden moninaisiin tarpeisiin ja tuomaan uusia innovatiivisia lääkkeitä markkinalle tulevaisuudessa."

On kuitenkin selvää, etteivät kahden suomalaisen pörssiyhtiön - edes suuren sellaisen - hyvät tulokset vielä nosta koko maan taloutta, vaikka niiden voitot levittävätkin hyvinvointia myös yhtiöiden ulkopuolelle palkkoina ja sijoitusvoittoina, jotka valuvat palvelusektorilla toimiville yrityksille ja niiden työntekijöille. Hyvän signaalin ja lisäluottamusta Suomen talouden tulevaisuuteen ne kuitenkin tarjoavat. 

Ja sitä Suomessa todella tarvitaan, sillä eduskunta on parhaillaan käsittelemässä budjettiesitystä, jonka lopputulema on peräti 12,2 miljardia alijäämäinen. Toisin sanoen Petteri Orpon (kok) hallitus on ottamassa jokaista suomalaista - vauvasta vaariin - kohti yli 2 200 euroa lisävelkaa, josta on vuosittain maksettava muutaman prosentin korkoa aina siihen asti, kunnes laina on maksettu pois ilman, että sitä varten on otettu uutta lainaa. 

Näin siitäkin huolimatta, että jakopolitiikastaan tunnettu oppositiomme - eli poliitinen keskusta ja vihervasemmisto - on huutanut suoraa huutoa niistä pienehköistä julkisten menojen leikkauksista, joista hallitus on saanut päätettyä. Eikä se mitä todennäköisimmin tule vaikenemaan jatkossakaan pyrkiessään nostamaan suosiotaan kansan parissa populistisella huutelullaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä
Viipalointia vai kasvatusta?

Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle

Valtiovarainmimisteriön virkamies kertoi, että hallituksen päätökset julkisen talouden supistamisesta saattavat johtaa tuhansien virkamiesten irtisanomisiin. Näin siksi, että henkilöstökulut ovat virastoissa ylivoimaisesti suurin kuluerä. 

Tämän välttämiseksi etsitään eri ministeriöissä säästökohteita, jotka tullaan esittelemään hallitukselle toukokuun loppupuolella. Ammattiyhdistysliikkeen edustajan mukaan irtisanomiset johtaisivat kansalaisille ja yrityksille erilaisten tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten saamisen hidastumisena.

Mikä siis neuvoksi tällaisessa tilanteessa?

Mieleeni tuli tänä aamuna kaksi eri vaihtoehtoa, joilla edellä kuvatuista ongelmista voitaisiin selvitä. Niistä ensimmäinen on virkamiesten vapaaehtoinen palkanlasku, jolla vähentynyt budjettirahoitus voitaisiin jakaa tasan kaikkien valtion palkkarenkien kesken. Tähän olisi hyvin varaa, sillä valtio maksaa nykyisin työntekijöilleen selvästi korkeampia palkkoja kuin yksityinen tai kuntasektori.

Näin julkisen hallinnon työpaikat voitaisiin säilyttää huolimatta valtion vähentyneestä palkanmaksukyvystä. Eikä asia tarvitsisi sen enempää kuin valtiolla työtä tekevien yhteisen päätöksen, jonka työnantaja tulisi epäilemättä hyväksymään. Ja virkamiehet ja muut valtion työntekijät voisivat sen jälkeen saada hyvää mieltä siitä, että he ovat kyenneet mittavaan solidaarisuustekoon. 

Toinen mieleeni tullut seikka koskee sitä, miten voitaisiin vähentää tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten - eli byrokratian - hidastumista. Se olisi yksinkertaista, rakas Watson, sanoisi Sherlock Holmes.

Hallitus ja eduskunta voisivat nimittäin seuraavaksi purkaa erilaisten tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten määrää julkisessa hallinnossa. Eli ryhtyä byrokratian supistamistalkoisiin. 

Se kannattaisi aloittaa vähiten tarpeellisesta byrokratiasta ja jatkaa niin pitkälle, että valtion jäljelle jäävä työvoima selviäisi siitä - mieluiten - jopa sukkelammin kuin valtion nykyinen renkiarmeija tämänhetkisestä byrokratiasta. Tässä suhteessa aloitteen voisi hallituksen lisäksi ottaa myös poliittinen oppositio, joka näin toimimalla voisi osoittaa olevansa rakentava voima suomalaisessa yhteiskunnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä
Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon
Terveydenhuolto tuli äärimmäiselle rajalle

Haavisto ja Stubb: kehitysmaalaiset on asetettava suomalaisten edelle

Sanotaan, että matkailu avartaa. Toisaalta on niinkin, että viisaus lähtee tosiasioiden tunnustamisesta. 

Matkailusta ei tässä sen enempää, kuin toteamus, että kauempaa katsoen Suomen lähitulevaisuus näyttää kovin synkältä. Valtiovarainministeri on todennut maan talouden korjaamiseksi tarvittavan noin yhden tai jopa kahden miljardin euron sopeutuksen.

Se tarkoittaa sekä verojen nostoa että julkisten kulujen pienentämistä. Eikä tässä kaikki, sillä samaan aikaan työikäisten määrä laskee vuosi vuodelta, koska nuorten määrä ei ole viimeisten kymmenien vuosien aikana riittänyt korvaamaan työelämästä poistuvaa työvoimaa - ja sama trendi jatkuu mitä todennäköisimmin myös tänä vuonna syntyvän ikäluokan aikuistuessa.

Suomalainen ammattiyhdistysväki on kuitenkin vasemmistolaisen johtonsa innoittamana päättänyt asettua jarruttamaan väestörakenteen muuttumisen seurauksena tarvittavia uudistuksia. Se järjestelee lakkoja painostaakseen hallitusta ja vaatii veto-oikeutta hallituksen päätöksiin - toki kauniimmin sanakääntein eli ehdottamalla kolmikantaneuvotteluita.

Sen sijaan ammattiyhdistyspamput eivät ole ministeri Arto Satosen (kok) pyynnöistä huolimatta esittäneet vaihtoehtoisia ratkaisuja hallituksen suunnittelemille toimille. Tai edes suostuneet neuvottelemaan työnantajajärjestöjen kanssa sellaisista.

* * *

Ehkä vieläkin huolestuttavampaa on ollut kuunnella presidenttiehdokkaidemme kommentteja valtion rahankäyttöön. Karmivampana esimerkkinä tästä näen gallupkyselyiden kärkipään ehdokkaiden moitteet kehitysapurahojen leikkauksista: esimerkiksi eilen Alexander Stubb (kok) sanoi, että olisi itse leikannut hallitusta vähemmän ja Pekka Haavisto (vihr) perusteli, että kehitysmaat voitaisiin rahaa jakamalla pitää Kiinan ja Intian kaltaisten maiden vaikutusvallan ulkopuolella - vaikka tosiasiat ovat osoittaneet näkemyksen vääräksi. 

Toisin sanoen presidentinvaalin kaksi kärkiehdokasta ilmaisi valmiutensa leikata mieluummin suomalaisten julkisista palveluista kuin rahan tehottomasta kylvämisestä maailmalle. Tämän totesi Jussi Halla-aho (ps) toteamalla, että olisi "leikannut kehitysyhteistyöstä huomattavasti enemmän, koska valtiolla ovat tietyt ydinvelvoitteet ja ydintoiminnot, kuten omien kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin puolustaminen ja turvaaminen".

Luoja varjelkoon Suomen presidentti-instituution Haaviston ja Stubbin kaltaisilta haaveilijoilta. Tai ainakin realistisesti maailman näkevät äänestäjät. 

Se edellyttää kuitenkin sitä, että Halla-ahon kannatus nousee ennen sunnuntaita niin korkeaksi, että hän selviää presidentinvaalin toiselle kierrokselle. Ja että hän onnistuu sen jälkeisissä vaalikeskusteluissa saamaan terävillä argumenteillaan kansan äänestämään itsensä Sauli Niinistön seuraajaksi. 

Ja että hallitus kestää ay-liikkeen painostuksen ja tekee Suomen taloutta korjaavat päätökset, vaikka ne epäilemättä kirpaisevat meistä itse kunkin elintasoa. Sen hinta kun on sittenkin vähäinen verrattuna siihen kurimukseen, johon taloudeltaan luhistuneen maan asukkaat joutuvat asukkaansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-ahon raiskaukset, Stubbin kommentit ja Haaviston terroristit
Vaalitaktikoinnin aika
Britannian Ruandalaki viitoittaa koko Länsi-Euroopan tulevaisuuden