maanantai 31. tammikuuta 2022

Tietämättömyys mahdollistaa propagandan - ja propaganda estää hyvän elämän

Nykyaikainen länsimainen ihminen saa lapsuudessaan paljon koulutusta. Sen lopputuloksena hän kerää valtavan tietopääoman, jota usein kutsutaan yleissivistykseksi.

Sen perusteella esimerkiksi aikuiset suomalaiset tietävät muun muassa, että länsimainen sivistys perustuu antiikin perinnölle, jonka keskeisiä lähteitä ovat juutalaisuuden ja kristinuskon traditiot sekä kreikkalaisen filosofian perintö tai että Neuvostoliitto aloitti talvisodan lavastamalla suomalaisen aggression ampumalla omia kansalaisiaan ns. Mainilan laukauksissa. Tai että isorokko on saatu hävitetyksi koko maailmasta lehmärokkovirukseen perustuvien rokostusten avulla. 

Valitettavasti yleissivistys ei ole levinnyt kaikkialle, vaan monissa maailman kolkissa se on heikoissa kantimissa. Yksi näistä maista on Venäjä, jossa MTV3:n uutisen mukaan valtiovalta levittää parhaillaan propagandaa, jonka mukaan "Venäjä ei ole koskaan hyökännyt mihinkään". 

Tämä on sikäli vaarallinen narratiivi, että sen antamalla "oikeutuksella" Venäjän johto voi puolustella omaa aggressiivista käyttäytymistään naapurimaitaan - tällä hetkellä erityisesti Ukrainaa - kohtaan. Eikä sanoman uskottavuutta haittaa ihmisten yleissivistyksen tuoma tietoisuus tosiasioista likimainkaan yhtä vahvasti kuin vastaavassa tilanteessa tapahtuisi vaikkapa Suomessa. 

Tilanteen tekee meidän suomalaisten kannalta vaaralliseksi se, että Venäjä on sotilaallinen suurvalta, jonka maamme kansalaiset - kiitos yleissivistyksen - tietävät 1930-luvun lopulla toimineen pitkälti samaan tapaan suhteeessa Suomeen. Mutta kaikeksi onneksi - kiitos edelleenkin yleissivistyksen - suurin osa suomalaisista tietää varsin hyvin, ettei naapurimaa ole sotilaallisesta mahdistaan huolimatta taloudellinen suurvalta, eikä tiukan paikan tullen pärjäisi edes sotilaallisesti läntiselle puolustusliitolle - eikä luultavasti edes Kiinalle.

Nähtäväksi siis jää, mitä Ukrainassa tapahtuu kuluvan vuoden aikana. Positiivista kuitenkin on, että Yhdysvallat ja Nato vaativat venäläisjoukkojen vetämistä pois Ukrainasta, Georgiasta ja Moldovasta taloudellisten sanktioiden uhalla. Toivottavasti tämä vaatimus saa myös tavallisen venäläisen pohtimaan tämän kirjoituksen alussa kuvattua valheellista propagandaa, ja toteamaan sen seurauksena Putinin hallinnon mädännäisyyden. 

Sillä tosiasia on, että luonnonvaroiltaan rikkaan Venäjän tulevaisuus voisi olla loistava, mikäli sen kansa ei vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen sallisi toinen toistaan surkeampaa hallintoa, joka korvaa todellisen kehityksen propagandalla ja korostaa länsisuhteissaan vastakkainasettelua yhteistyön sijaan. Ja sen seurauksena tavallisen Venäjän kansalaisen elintaso mataa kaukana siitä, mistä länsimaalaiset ihmiset saavat nauttia, eikä sen enemmistö sivistyneisyyden puutteessaan tunnu osaavan edes vaatia parempaa. 

18 kommenttia:

  1. Ja näin kansalle uskotellaan asioita, joita sitten pidetään totuutena, vaikka todellisuus olisi ihan jotain muuta.
    Esim. ei isorokkoa hävitetty rokotuksilla, vaikka niin kovasti koitetaan uskotella.
    Sama asia tämän hetkisen rokotusvimman kanssa, jolla on joku ihan muu tarkoitus, kuin uskotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen anolle perehtymistä kommentoimaansa asiaan.

      Poista
  2. Kyse on myös voimapolitiikassa. Vetäytyessään Afganistanista Yhdysvaltojen presidentti JOe Biden osoitti olevansa heikko johtaja. Bidenin taantuvat henkiset kyvyt eivät myöskään ole mikään salaisuus.

    Suurvaltojen välisessä politiikassa yhden osapuolen heikkous saa toisen osapuolen käyttäytymään aggressiivisesti. Konfliktin välttämiseksi Yhdysvaltojen tulisi pystyä osoittamaan, että sillä on uskottava pelote Venäjän hyökkäystä vastaan. Näin ei ole tapahtunut.Biden on pikemminkin sekoillut väittämällä, että Venäjän hyökäys on väistämätön ja että Venäjä vyöryy Kiovan yli.

    VastaaPoista
  3. Zhelensky on nyt sitten itse todennut ja ilmoittanut, että se on juuri USA:n sapelinkalistelu ja sodanlietsonta, joka voi käydä Ukrainalle kalliiksi. Aiemmin hän taisi todeta, ettei Venäjä kylläkään näyttäisi olevan hyökkäämässä mihinkään.

    Olen aiemminkin todennut, että arvon Professori ei näytä ollenkaan havaitsevan sitä vettä, jossa hän kalana ui ja hengittää. Tässä hän on täysin identtinen erään Tiedemiehen kanssa. He voivat tuskailla wokellusta ja yleistä rappiota, mutta loppupelissä ja tiukan paikan tullen he kyllä satavarmasti löytävät oikean heimonsa ja istuvat luontevina ja tyytyväisinä samassa bunkkerissa sukupuolen tutkimuksen queer-professorien ja opiskelijoiden kanssa onnitellen itseään siitä, että piirissä ei ole yhtään harvahampaista banjon soittajaa.
    Länsimainen liberaali on täysin kyvytön käsittämään motivationaaliseksi primus motoriksi mitään muuta kuin taloudellista yltäkylläisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjän progapanda ei ole yhteensopiva esimerkiksi Ukrainan tai Georgian todellisuuden kanssa. Siksi sen luotettavuus on olematon.

      Poista
    2. Ukrainan todellisuus lienee se, että maa on romahtanut persläpi, josta edes sen omat kansalaiset eivät näytä välittävän. Kolmessakymmenessä vuodessa maa lakkaa olemasta ihan depopulaation vuoksi. _Mitä_ Venäjän propaganda siis kertoo sellaista, mikä ei sovi todellisuuteen?

      Poista
  4. Joo on se kyl hullun hommaa...siis yksittäiset venäläiset ovat yleensä ihan OK järki ihmisiä..

    minki ihmeen takia pitää uhota ympäriinsä? kun heillä on saakaelin iso pintta ala maata ja luonnonraroja... ihan itse voisivat kehittää maatansa, Siperiaan asti valtavasti maata ja luonnonraroja..Eikö se siis riitä?

    olisivat rauhallisia ja pysyisivät tontillaan niin silloinhan olisi kaikilla parempi

    VastaaPoista
  5. siis luonnonvaroja...sori...täs on pimeetä ja näppäimistökin on..öööh höuono eli kirjoitusvirheitä.

    ei kyl ton paskempaa menoo voi olla, että kaikki vihaa Venäjää..ei ole KGB onnistunu tehtävässään täh?.. pali parempi kun eivät tekisi mitään, niin joku voisi ollakkin Venäjän ystävä

    VastaaPoista
  6. Olosuhteiden suosiollisella avustuksella halutessani saan seurata päivittäin RT (Russia Today) eng kanavaa. Sanomana on, että Äiti Venäjän rajojen ulkopuolella ei ole mitään jota venäläinen kaipaa tai tarvitsee. Kuva joka länsimaisesta demokratiasta annnetaan on on pääasiassa, rotusortoa, nyrkkitappeluja parlamenteissa, mellakoita kaduilla ja poliisit ampumassa värillisiä kadulle, afrikkalaisten pakolaisten invaasioita ja kahinoita rajoilla. Siis kuitenkin aika totuudenmukaista mutta venäläiseen mentaliteettiin sopivalla tavalla käsiteltynä?

    VastaaPoista
  7. Propaganda on kattavaa varmasti, mutta jokin aika sitten Venäjällä oli kuitenkin mielenosoituksiakin, eli osa porukasta osaa kyllä ajattella omilla aivoillaan. Mutta miliisi on aika kovakourainen ja Kremlin poliittiset vastustajat kokevat tavalla tai toisella kovia. Sillä varmaan saadaan suuri osa kansasta hiljaiseksi. Sisäpolitiikka voi olla syynä myös tähän sapelinkalisteluun, eli vanhan säännön mukaan haetaan vihollinen ulkoa, jolla saadaan tyhmempi porukka tukemaan Kremlin roistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis minä nyt toistan, että Zhelensky itse juuri syytti USA:ta sapelinkalistelusta. Mutta eihän hän tietysti asioista mitään tiedäkään.

      Kyllä ne "oikein ajattelevat" Venäjällä pitään valtaan saada. Sitten maa pakahtuu taloudelliseen hyvinvointiin, homoparaatit marssivat idästä länteen, kultuurinrikastuttajat tulvivat joukoittain huippuosaamaan, ja intersektionaalista feminismiä opetetaan kouluissa. Venäjän kielestä poistetaan sanojen suvutkin. Ah sitä auvoa! Finis historiae! Kaikki on vaan hyvinvointia!

      Poista
    2. Onko Pietarissa säitä pidellyt ?

      Poista
  8. Hyvin on "professoriin" propaganda uponnut kun kuvittelee että finskeillä on jotain yleissivistystä.
    Jos niin olisi kukaan ei esim. äänestäisi vihreitä stalinisteja tai lainailisi vaikkapa hesarin mielisairasta vihapropagandaa uutisina.

    VastaaPoista
  9. eiköhän täällä lukijoiden mielipitteet ovat ihan heidän omiaan...ilman ns. propagandaakin

    VastaaPoista
  10. Proffa on ihan ykkös..kommenttaattoreita nyky suomessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn edelliseen! Avaan aamuisin aivan ensimmäiseksi tämän blogin.

      Poista
    2. Samaa mieltä ja minä puolestani päätän päiväni aina tämän blogin äärellä.

      Poista
  11. "...Neuvostoliitto aloitti talvisodan lavastamalla suomalaisen aggression ampumalla omia kansalaisiaan ns. Mainilan laukauksissa."

    Jospa Mainilan asukkaat olivat Inkerin suomalaisia eli Neuvostoliiton kannalta mahdollisia vihollisia. Tämä lienee tehnyt ampumispäätöksen helpoksi.

    Nykyisen Pietarin seutu oli nimistönsä perusteella 300 vuotta sitten muiden kuin venäläisten asuttamaa.

    https://goran.baarnhielm.net/Kartor/Rysslandskartor/Nyen.jpg


    acc

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!