Paljastava näytelmä

Opposition kovasti kaipaamat tiedot hallituksen suunnittelemista sote-säästöistä julkaistiin eilen. Lista on pitkä, mutta pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan kuitenkin "ihan kohtuullinen", sillä sen valmistelussa haluttiin löytää säästöjä, joilla olisi mahdollisimman pienet negatiiviset vaikutukset.

Tästä huolimatta oppositio käynnisti Antti Lindtmanin (sd) johdolla eduskunnassa melkoisen näytelmän syyttäen hallitusta edelleen säästöjen piilottamisesta, koska ministeriön tiedotteessa todettiin uudistamistyötä jatkettavan vielä sosiaalihuollon osalta. 

MTV3:n toimittaja totesikin, että kyse on vain vaalipuheesta, jossa "oppositio käyttää tilaisuutta hyväkseen kurmuuttaakseen hallitusta mahdollisimman perusteellisesti... ensin oppositio syytti hallitusta säästöjen salaamisesta ja nyt kun niistä jotakin tiedetään, niin syytetään itse säästöjä ja pelotellaan aivan hirmuisilla seuraamuksilla."

Valtionvarainministeri Riikka Purra (ps) puolestaan kertoi, että "tosiasiassa sotepaketissa on useita järkeviä toimia, joissa normeja purkamalla ja tehottomia velvoitteita joustavoittamalla tehdään homma paremmin ja saadaan rahaa säästettyä... Oppositiolle on yhdentekevää, onko sotessa tehottomia normeja tai voisiko asioita tehdä järkevämmin. Tänään se vastusti jopa teknologiaa, jota se itse oli edellisellä kaudella edistämässä." 

Valtionvarainministeri totesikin lopuksi, että "ainoa, mikä oppositiota miellyttää, on raha ja sen lisääminen... Ei tarvitse ihmetellä, että Suomi on näin velkainen ja kestävyysvaje ammottava."

Tässä suhteessa olikin suorastaan tragikoomista, että kalliiksi tulevaa kehitysmaalaisten maahanmuuttoa kiihkeästi kannattava Sofia Virta (vihr) halusi tässäkin yhteydessä puolustaa juuri näihin kohdistuvaa julkisten varojen käyttöä. Tämä tapahtui Ylen vaalitentissä, jossa hän puuskahti, että "tämä keskustelu menee aina vain maahanmuuttoon, kun te hallituksessa lisäätte lapsiperheköyhyyttä, mikä syventää näitä ongelmia".

Nämä kommentit - Orposta Virtaan - ovat sellaisia, että ne kannattaisi panna merkille kaikkien oppositiopuolueita äänestämään aikovien parissa. Ja pohtia vielä kerran sitä, millaisen joukon he aikovat valtuuttaa hoitamaan suomalaisten yhteisiä asioita vaalipäivänä. 

Onhan myös kunta- ja aluevaaleissa viime kädessä kyse kuitenkin ennen kaikkea suomalaisilta kerättyjen verovarojen käytön vastuullisuudesta - eikä eilen nähty näytelmä jättänyt paljastamatta karulla tavalla suomalaisten puolueiden asemia suhteessa siihen.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisen kulttuuriperinnön tuhoamisdirektiivi ja demaripolitiikan oudot piirteet
Suurin osa ehdokkaista kannattaa monikulttuurista yhteiskuntaa
Vältä epärehellisiä poliitikkoja!

Elon Musk oikeuteen? Donald Trump presidentiksi?

Tämän blogin otsikon alla lukee teksti, jonka tulin aikanaan kirjoittaneeksi Hommafoorumille viestiin, jota en enää löytänyt. Sen mukaan "niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sanavapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus."

Tämä ajatus on tullut jälleen ajankohtaiseksi, koska - yksi PayPalin perustajista, SpaceX-yrityksen perustaja ja kantorakettien kehittäjä, sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja osaomistaja sekä X:n eli Twitterin omistaja - Elon Musk otti ja kertoi Euroopan komission tarjonneen X:lle salaista sopimusta, mikäli se ryhtyisi sensuroimaan ihmisten viestejä kertomatta siitä kenellekään. Palkkioksi kyseisen sosiaalisen median ei tarvitsisi maksaa sakkoja siitä, että sen käytännöt ovat rikkoneet EU:n digipalvelusäädöstä. 

Miljardöörin mukaan muut sosiaalisen median alustat ovat hyväksyneet vastaavanlaisen tarjouksen, mutta hän lupasi harkita asian viemistä oikeuteen. Mikäli Musk todella tekee näin, saamme seurataksemme todellisen jännitysnäytelmän sananvapaudesta. 

EU:n päätöksen taustalla on luonnollisesti sosiaalisessa mediassa leviävä disinformaatio, jota etenkin Venäjä on suoltanut sinne valtavia määriä. Ja nyt kansalaiset halutaan digipalvelusäädöksen avulla suojata siltä. 

Tämä pyrkimys on tietenkin hyvää tarkoittava, mutta kuka takaa sen, ettei sensuuri ulotu vaarallisen disinformaation lisäksi esimerkiksi mielipidekysymyksiin? Tai ettei se olisi jo ehtinyt tehdä niin?

Tiedämmehän me, että erityisesti poliittisella vasemmistolla on intohimoja tähän suuntaan. Eihän Peppi Pitkätossunkaan isä ole enää neekerikuningas. Eikä meille ole kerrottu lukemattomissa rikostapauksissa syylliseksi epäiltyjen maahanmuuttajien etnisestä taustasta vaikka vastaavissa teoissa kantaväestöön kuuluminen muistetaan yleensä mainita. 

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan lähteekö Musk oikeuteen. Ja jos lähtee, niin kuinka oikeus ratkaisee asian.

* * *

Samaan aikaan presidenttipeli kovenee Yhdysvalloissa. Sen viimeisenä käänteenä oli ehdokkaan murhayritys, jonka seurauksena yksi todennäköinen Donald Trumpin äänestäjä kuoli, samoin kuin ampuja. Lisäksi ainakin kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti. 

Lienee kuitenkin todennäköistä, että murhayrityksen seurauksena korvaansa haavan saaneen Trumpin kannatus pikemminkin kasvoi kuin väheni äänestäjien joukossa. Näin jo siitäkin syystä, että kuumentuneen vaalikampanjan aikana on demokraattien joukosta lausuttu varomattomasti toiveita Trumpiin kohdistuvasta väkivallasta - eivätkä tämän kannattajat ujostele tuoda asiaa esille. 

Tapaus on vakava myös sananvapauden kannalta. Siinä keskeinen kysymys on, että olisiko viime yön ampuminen jäänyt tapahtumatta ilman demokraattien väkivaltapuheita. Vai olivatko ne lopulta merkityksettömiä ja ampujan motiivi olisi sittenkin syntynyt "tavanomaisen" poliittisen keskustelun seurauksena. Sehän on joka tapauksessa äärimmäisen polarisoitunutta Yhdysvalloissa.

Näihin kysymyksiin me emme saa koskaan varmaa vastausta, koska ampuja ei ole sitä kertomassa. Eikä tämä asia muutu, vaikka tapauksen taustoja pohdiskelisi minkälainen poliittisten kommentaattoreiden asiantuntijakaarti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Disinformaation levittäminen on osa Venäjän sodankäyntiä
Professorin ja Teemu Selänteen välinen suhde
Helsingin sanomat sepitti salaliittoteorian

Pappisvalta ja Iranin isku Israeliin

Muinainen Persia oli aikansa mahtivaltio, joka ulottui Makedoniasta ja Libyasta aina Intian rajoille asti. Nykyinen Iran on puolestaan uskonnollisten fanaatikkojen johtama takapajuinen teokratia, jossa kansa - etenkin naiset - on alistettu keskiaikaisen uskonnon ikeeseen. 

Maassa on viime vuosina nähty länsimaisittain käsittämätön näytelmä, jossa naiset ovat kieltäytyneet noudattamasta siveyspoliisin vaatimuksia siitä huolimatta, että heitä on raiskattu, kidutettu ja tapettu joukoittain. 

Tämä kaikki on epäilemättä vaikuttanut kaikkiin iranilaisiin tavalla tai toisella ja siten polarisoinut yhteiskuntaa. Se näkyy esimerkiksi siten, että monet iranilaiset maanpaossa olevat opposition edustajat ovat kertoneet, ettei ajatollahien viimeöisellä iskulla Israeliin ole koko kansan tukea, vaikka niiden syynä oli Israelin Syyrian alueelle suuntaama operaatio, jossa kuoli kolme iranilaiskenraalia.

 

Iranin iskulla ei sinänsä ollut juurikaan sotilaallisia vaikutuksia, sillä Israelin ilmapuolustus onnistui torjumaan äärimmäisen tehokkaasti sen ja Jemenin huthien lähettämät sadat lennokit ja ballistiset ohjukset. Raportit eivät kerro kenenkään kuolleen iskussa, mutta mainitsevat sentään joidenkin ihmisten haavoittuneen - mukaan lukien yksi lapsiuhri. 

Nähtäväksi jää, millä tavoin Israel vastaa Iranin hyökkäykseen. Tässä vaiheessa varmaa lienee ainoastaan se, että seuraukset ovat persialaisille aivan oleellisesti vakavampia kuin viime yönä Israelissa nähdyt.

Tämän kaiken olisi voinut ennustaa hyvin jo ennen Iranin hyökkäystä. Ja siksi on kysyttävä, että miksi viimeöiseen iskuun sitten päädyttiin, vaikka sen lopputuloksen tiedettiin olevan hyökkääjän kannalta umpisurkea? 

Yksi mahdollinen selitys voisi olla se, että naisten kohtaaman väkivallan seurauksena Iranin väestöstä yhä suurempi osa on kyllästynyt pappisvaltaan. Ja maan uskonnolliset vallankäyttäjät ovat siksi päättäneet käyttää hyväkseen Israelin iskua Syyriaan luodakseen kansallista yhtenäisyyttä ja lakaistakseen ihmisoikeuskysymysten nostaman kansan tyytymättömyyden maton alle. 

Tällainen poliittisten vaikeuksien voittaminen sodankäynnillä on sinänsä vanha ja koeteltu keino. Tunnetuin esimerkki on tietenkin Margaret Thatcherin käynnistämä Falklandinsaarten sota, joka nosti hänen poliittisen suosionsa sodan alun 25 prosentista parissa kuukaudessa 59 prosenttiin. 

Eikä tietenkään sovi unohtaa myöskään sisällissodan vain parikymmentä vuotta aiemmin käyneiden suomalaisten yhtenäisyyttä talvisodan alettua Neuvostoliiton hyökkäyksellä. Tai ukrainalaisten yhdistymistä vastustamaan venäläisiä näiden loukattua nuoren valtion itsenäisyyttä.

Mikäli oman sisäpoliittisen aseman vahvistaminen on tosiaan Iranin hyökkäyksen taustalla, on kyseessä kova riskinotto. Vaikka kansa epäilemättä yhdistyykin johtajiensa taakse sen jälkeen, kun Israel on tehnyt vastaiskunsa, joutuvat mullahit tappiollisen sodan jälkeen vaikean asemaan etsittäessä syyllisiä tappioon. 

Ja se saattaa - parhaassa tapauksessa - johtaa jopa vallankumoukseen, jonka seurauksena Iran palaa teokraattisesta hallinnosta maalliseen valtaan. Ja iranilaiset naisopiskelijatkin muuttuvat aivan erinäköisiksi kuin nykyään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iranin palvelus Israelille
Iranilaisohjuksen seurauksista
Onko lapsimorsian pöyristyttävämpi kuin kulttuurirasisti?

Jarkko Elorannan alleviivaus

Ammattiyhdistysliike lähti pelaamaan äärimmäisen kovilla panoksilla suomalaista demokratiaa ja elinkeinoelämää vastaan julistaessaan kahden viikon mittaiset lakot vientiteollisuutta vastaan. Pelin tarkoituksena on painostaa elinkeinoelämän nostattaminen hallituksen suunnittelemia työelämämuutoksia vastaan. 

Lakkokenraali Jarkko Elorannan hyökkäys ei kuitenkaan ole johtanut hänen toivomaansa tulokseen, vaan elinkeinoelämä on pysynyt maan hallituksen tukena. Esimerkiksi Suomen yrittäjien Mikael Pentikäinen julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän totesi, että "on täysin vastuutonta, että SAK toteuttaa poliittisia lakkoja tilanteessa, jossa Suomi on taantumassa ja velkaantuu hallitsematonta vauhtia sekä Euroopassa on käynnissä ankara sota. Lakoilla syvennetään Suomen talouden ongelmia entisestään."

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies puolestaan muistutti, että "viimeistään nämä rajut poliittiset lakot osoittavat, että lainsäädäntömme pitää muuttaa kilpailijamaiden tasolle. Hallituksen ei tule antaa periksi ay-liikkeen massiivisen lakonuhan edessä."

Häntä säesti saman järjestön työlämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala linjaamalla, että "SAK:n jäsenliittojen juuri ilmoittamat täysin vastuuttomat lakot osoittavat tarpeen toteuttaa hallituksen esittämän työrauhauudistuksen. Taloudellinen tilanne on huono ja tulee lakkojen seurauksena huonontumaan."

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok) muistutti, että "ei asiat lakoilla ratkea. Suomen julkisen talouden tilanne on jo entuudestaan vaikea. Hallitusta vastaan suunnatut pitkät ja massiiviset poliittiset lakot aiheuttavat suurta vahinkoa Suomen taloudelle ja tulevat kalliiksi veronmaksajille."

Lisäksi hän ohjeisti korporaatiojohtajia demokratian pelisäännöistä, joiden mukaan "SDP teki juuri välikysymyksen työmarkkinatoimista ja hallitus sai eduskunnan luottamuksen. Työmarkkinauudistuksille on eduskunnan enemmistön tuki". 

Pääministeri linjasi myös, että "liitot osoittavat lakoillaan tarpeen rajoittaa poliittisia lakkoja". 

* * *

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko ammattiyhdistysliike horjuttamaan suomalaista demokratiaa vai onko se lopulta taivuttava. Toistaiseksi liittojen toimet ovat olleet yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta haitallisuudestaan huolimatta laillisia, mutta tilanne muuttuu heti kun hallituksen esitykset on hyväksytty eduskunnassa. 

Mikäli ay-liike vielä sen jälkeenkin jatkaisi toimiaan, ei kyse olisi enää laillisesta edunvalvonnasta vaan suorasta kapinasta suomalaista demokratiaa vastaan. Ja sen myötä lakkokenraalin rooli vaihtuisi kapinakenraaliksi, jonka toimintaa tarkasteltaisiin rikoksena. 

Tästä syystä suosittelen Jarkko Elorannalle juuri nyt sen pohtimista, että olisiko suomalaisen talouselämän tuhoamisen sijaan parempi keskittyä tekemään hallitukselle esityksiä siitä, millä tavalla Suomen julkisen sektorin velkaantuminen saataisiin taitettua muilla kuin hallitusohjelmassa mainituilla keinoilla - jos sellaisia on löydettävissä. Sekä hyväksymään poliittisten lakkojen rajoittamisen yhteen vuorokauteen, jotta nyt käynnissä olevan arvottoman näytelmän toistuminen voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymys, johon en löytänyt vastausta
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

Hallitus irtisanoutui rasismista, mutta pitäisikö Herlinien suvun julistautua epädemokraattisiksi totalitaristeiksi?

Hallitus julkaisi eilen tiedonantonsa rasismista. Siinä ei sinänsä ollut mitään erikoista tai yllättävää, mutta tässä yhteydessä onkin oleellista huomata, että näin myös RKP on suostunut sitoutumaan hallituksen toimintaan. Tämä on tietenkin hyvä asia, koska jo aiemmin esille noussut hallitusohjelma on monin verroin järkevämpi kuin edellisen hallituksen. 

Mainiota oli myös se, että Annika Saarikko (kepu) on ilmoittanut voivansa jatkossa tukea hallitusta. Tämäkin on hyvä, mutta vielä parempi olisi ollut, jos saarikkolaiset olisivat alun perin lähteneet mukaan hallitusyhteistyöhön. Silloin Suomi olisi säästynyt kesän aikana nähdyltä Helsingin sanomien toimituksen lavastamalta arvottomalta näytelmältä ja hallitus olisi voinut keskittyä saattamaan ohjelmansa mahdollisimman nopeasti käytäntöön. 

Tässä asiassa on oleellista huomata, että RKP:n johto takertui HS:n verkkoon juuri siitä syystä, että se mahdollisti sille näkyvyyttä ja antoi samalla mahdollisuuden pitää puolueen yhtenäisenä. Näin siksi, että puolueen rahkeet olisivat tarvittaessa riittäneet Petteri Orpon (kok) niukan enemmistöhallituksen kaatamiseen.

Näin ei olisi ollut, mikäli Orpon kabinetilla olisi ollut selkeämpi enemmistö eduskunnassa - eli Saarikon Keskusta mukana. Tätä on kuitenkin turha spekuloida tämän enempää, vaan nyt kun tämä näytelmä on viittä vaille valmis, on tullut aika antaa hallitukselle työrauha ja lehdistölle mandaatti arvostella - tai kehua - Orpon kabinettia tehtyjen päätösten perusteella.  

* * *

Toinen viime päivien kiinnostavimmista uutisista on ekoterroristijärjestö Elokapinan saama Koneen säätiön apuraha toimintansa tueksi. Tätä asiaa ei ole syytä pohtia sen enempää, koska Iltalehden toimittaja Sanna Ukkola ehti jo eilen tyhjentämään pajatson. 

Suosittelen hänen kirjoitustaan kaikille lukijoilleni sekä erityisesti Koneen suuryritykseksi nostaneen Pekka Herlinin miljonääreiksi syntyneelle jälkikasvulle. Ja kannustan erityisesti Herlinien sukua pohtimaan, että tulisiko heidän rehellisyyden nimissä julistautua epädemokraattisiksi totalitaristeiksi. 

Tämä olisi perusteltua, koska heidän säätiönsä haluaa rahoittaa liikettä, jonka keinoihin kuuluu - poliisin mukaan - turvallisuusuhan luominen maan ylimmän valtiojohdon painostamiseksi. Mitä muutakaan sellainen on kuin totalitarismia?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Miten vanhat tekstiviestit vaikuttavat Rydmanin, hallituksen ja Helsingin sanomien tulevaisuuteen?
Halla-aho irtisanoutui rasismista ja Helsingin sanomat turkkilaisista apinoista
Hyväksyttävää rasismia ja sovinismia?

Anna-Maja Henrikssonin uhkapeli

Suomessa on käynnissä outo näytelmä. Siinä hallituksen toiseksi pienin puolue vaatii itseään noin neljä kertaa suurempaa kansanliikettä nöyrtymään jonkinlaiseen jatkuvaan ripittäytymisperformanssiin vihjailemalla koko kabinetin kaatamisella. Ja saa siihen suomalaislehdistöltä sekä myös oppositiolta tulitukea.

Tosiasia kuitenkin on se, että hallituksessa pysyminen on RKP:lle aivan yhtä tärkeää - ellei vieläkin tärkeämpää - kuin perussuomalaisille. Mikäli se saisi Petteri Orpon (kok) kabinetin kaadetuksi, mutta lopputuloksena olisikin sinipunan sijasta pelkästään RKP:n vaihtaminen Keskustaksi, voisi ruotsinkielen asema heikentyä nykyisestä kansainvälisesti ainutlaatuisen vahvasta asemastaan. 

Tuon aseman taustalla on historiallinen anekdootti. Vuonna 1863 kävi nimittäin niin, että keisari Aleksanteri II allekirjoitti kieliasetuksen, jolla suomesta tehtiin tasaveroinen kieli ruotsin rinnalle. Se oli silloin suuri pettymys ruotsinkielisille, mutta johti lopulta siihen, että Suomen itsenäistyttyä heidän äidinkielensä jäi tasavertaiseen asemaan suomen kanssa. 

Ilman tuota Aleksanterin päätöstä olisi lähes varmasti käynyt siten, että suomi olisi maan itsenäistyessä syrjäyttänyt ruotsin kokonaan hallinto- ja siten myös virallisena kielenä. Eivätkä suomenkieliset lapset joutuisi opiskelemaan ruotsia, jotta kaikki suomalaiset saisivat palvelua äidinkielellään.

Ja nyt siis RKP:n Anna-Maja Henriksson - ilmeisesti oman vihervasemmistolaisen siipensä painostuksesta - pelaa uhkapeliä kielivähemmistömme kruununjalokivellä. Ja hävitessään menettää suomenruotsalaisten väestön suhteelliseen osuuteensa nähden ainutlaatuisen aseman kielellisesti poikkeuksellisen tasavertaisena vähemmistönä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisuuden synty
Kansainvälistyminen, pakkoruotsi ja kielivähemmistöjen oikeudet
Pakkoruotsi ja demokratia

Keskustan petos mahdollisti arvottoman kesänäytelmän

Helsingin sanomien kirjoittelu Wille Rydmanin (ps) entiselle - mutta sitäkin kostonhimoisemmalle - tyttöystävälleen lähettämistä viesteistä on saavuttanut ainakin osittain tavoitteensa. Tämä tapahtui, kun RKP:n puheenjohtaja katsoi asialliseksi toivoa Rydmanilta julkista anteeksipyyntöä tämän yksityisissä viesteissä käyttämistä sanoista. 

Tarkoitan tällä sitä, että RKP:ssa katsottiin edelleen tärkeämmäksi jatkaa hedelmätöntä keskustelua vanhoista asioista, joita ei ole edes tarkoitettu julkisuuteen sen sijaan, että puolue asettuisi yksiselitteisesti hallituksen yhtenäisyyden taakse. Ymmärrän toki puheenjohtaja Henrikssonin vaikean tilanteen, sillä hänen puolueessaan vaikuttaa monenlaisia klikkejä, joista yksi hakeutui juuri julkisuuteen vaatimalla puolueen eroa hallituksesta. 

Pääministeri sen sijaan asettui tässä(kin) asiassa hallituksensa yhtenäisyyden puolelle, vaikkei malttanutkaan olla kommentoimatta Rydmanin käyttämiä sanavalintoja. Oleellista on kuitenkin se, että hän totesi selkeästi, että "hallitusohjelma ei pelkästään pistä Suomen asioita taloutta kuntoon, vaan se pitää sisällään erittäin hyvät linjaukset myös tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseen ja oikeusvaltion vahvistamiseen".

Tämän näytelmän oikeudellisen ongelman lausui eilen tutkija Markku Ylisipilä, jonka mukaan "Perustuslakimme 10 § toteaa, että ´jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu´ ja että ´kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton´. Minusta on kestämätöntä, että tiedotusväline asettaa oman journalistisen harkintansa näiden perustuslain periaatteiden yläpuolelle." 

Jos HS:n nyt jatkamaa linjaa jatketaan, on edessä kalteva pinta, jolla - edelleen Jokisipilän mukaan "kenen tahansa sellaisen henkilön, joka joskus nousee riittävän merkittävään asemaan, on syytä varautua omien luottamuksellisten yksityisviestiensä julkaisuun. Tämä koskee myös vanhoja, vuosikausia ennen tuohon asemaan nousemista lähettyjä viestejä."

Itse kukin voi pohtia, lisääkö vai vähentääkö tällainen kalteva pinta ihmisten halua hakeutua poliittisiin tai muihin yhteiskunnallisesti merkittäviin asemiin. Ja olisivatko sellaiset ihmiset, jotka olisivat valmiit tekemään näin, juuri sellaisia, joiden haluamme päättävän yhteisistä asioistamme?

Omalta osaltani muistutan vielä siitä, että nyt nähdyltä kesänäytelmältä olisi todennäköisesti vältytty, mikäli Keskusta ei olisi vaalien jälkeen jälleen kerran pettänyt suomalaisia ilmoittaessaan jo ennen hallitusneuvotteluita jäävänsä oppositioon. Näin siksi, että mikäli puolue olisi ottanut toisen kannan, ei oppositiolla tai suomalaisen lehdistön vihervasemmistolaisella enemmistöllä olisi ollut toivoakaan hallituksen kaatamisesta nyt nähdyllä tavalla. Eikä nyt nähtyä arvotonta näytelmää olisi siitä syystä edes nähty. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten vanhat tekstiviestit vaikuttavat Rydmanin, hallituksen ja Helsingin sanomien tulevaisuuteen?
Perussuomalaiset eivät voi luottaa RKP:n lojaaliuteen hallituksessa
Kepun petokselle on tulossa kova hinta

Eskaloituuko mediaspektaakkeli todellisuudeksi Euroopassa?

Venäjä on järjestänyt Ukrainalta valloittamillaan alueella niin sanotun kansanäänestyksen. Sen tavoitteena on Mainilan laukausten tavoin luoda vaihtoehtoista todellisuutta - eli luoda laillisuuden verho sille, että Venäjä voi jatkossa väittää Ukrainan ulottaneen sotatoimensa sen alueelle. 

Toisin sanoen, jos ja kun kansanäänestyksen seurauksena valloitetut Ukrainan alueet liitetään Venäjän osaksi, on Putinilla mahdollisuus jopa ydinaseen käyttöön tappiolliseksi muuttuneen sodan kääntämiseksi. Tähän ei vaikuta millään tavalla se, ettei käytännössä kukaan - ainakaan länsimaissa - usko äänestyksen tulosta rehelliseksi. 

Kansanäänestyksen lisäksi Venäjän johto näyttäisi turvautuvan terrorismiin edistääkseen sotaansa Ukrainassa. Sillä kuka tai mikäpä muu taho olisi järjestänyt Itämerellä kulkevien kaasuputkien räjäytyksen kuin Vladimir Putin ja hänen hallintonsa.

Riitaisassa Euroopassa etenkin Saksalla on ollut vaikeuksia asettua selkeästi yhteisrintamaan aggressiivisesti käyttäytyvää Putinia vastaan. Syynä lienee ainakin osin sen riippuvaisuus venäläisestä fossiilisesta energiasta. 

Nähtäväksi siis jää useampikin asia. Johtaako Ukrainan menestys venäläisen ydinaseen vilauttamiseen tai jopa varsinaiseen käyttöön? Ja jos niin käy, niin kuinka USA - tai NATO - vastaa siihen?

Entä saako talvi Saksan ja muut venäläisestä energiasta riippuvaiset maat horjuttamaan länsimaiden yhteisrintamaa? Ja kuinka käy Venäjän sisäisen yhtenäisyyden nyt, kun Putin on päättänyt viedä joukoittain vastentahtoisia venäläismiehiä tapettavaksi teknisesti ylivoimaisilla länsiaseilla Ukrainassa? Vai onko hänen tavoitteenaan "vain" käyttää sotaa työkaluna etniselle puhdistukselle maassaan? 

Tämä kaikki ei ole vain mielenkiintoista mediaspektaakkelia, vaan arvaamattomaan lopputulokseen johtavaa kauhunäytelmää, joka saattaa tavalla tai toisella eskaloitua koko Eurooppaa koskevaksi todellisuudeksi. Siksi siihen on syytä varautua myös Suomessa ja koko Euroopan Unionissa - sekä toivoa, että päivä päivältä yhä vaarallisemmaksi muuttuvan Putinin aika maansa johdossa loppuisi mahdollisimman nopeasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho selitti Sanna Marinin puhetta
Sota Ukrainassa on käännekohdassa - mitä tekee Putin?
Saksalaisten harhaluulo johtaa kylmään talven

Järki voitti oudossa näytelmässä

Chilessä on viime aikoina nähty outo näytelmä, jossa kansa valitsi itseään huomattavasti vasemmistolaisemman joukon suunnittelemaan maalle uuden perustuslain. Nämä tekivät niin ja lakiehdotuksesta tuli suunnittelijoidensa näköinen: sitä kutsuttiin yhdeksi maailman edistyksellisimmistä perustuslaeista, mitä tulee esimerkiksi ympäristönsuojeluun, sukupuolten tasa-arvoon ja alkuperäiskansojen oikeuksiin.

Uusi perustuslaki olisi muuttanut valtion luonnetta huomattavasti nykyistä vasemmistolaisemmaksi. Niinpä chileläiset päättivät viikonlopun kansanäänestyksessä hylätä esityksen. Ja hyvä niin. 

Perustuslain muutostarve on syntynyt siitä, että nykyinen on suurelta osin peräisin diktaattori Pinochetin ajalta. Ja sen uusimisen kannalla on sinänsä ollut ylivoimaisesti suurin osa chileläisistä. 

Mutta on kuvaavaa, että kun kansa valitsi poliittista vasemmistoa tekemään perustuslakiehdotuksen, nämä päätyivät äärimmäisen arvoliberaaliin ja sosialismilta haisevan ehdotukseen. Siis sen sijaan, että olisivat tehneet poliittisesti tasapainoisen esityksen, jolla olisi ollut läpimenon edellytykset. 

Chilehän on sinänsä yksi niistä valtioista, joka on noussut viimeisten vuosikymmenien aikana taloudelliseen kukoistukseen ja yhä korkeampaan hyvinvointiin. Maan BKT on noussut 1980-luvulta peräti lähes yksitoistakertaiseksi. Samalla ihmisten taloudellinen tasa-arvo on parantunut, sillä siitä kertova Gini-indeksi on pudonnut 1990-luvun sinänsä korkeasta 55:stä kymmeniseen pykälää. 

Maa on toki edelleen talous- ja hyvinvointikehityksessään vaikkapa Suomea jäljessä, mutta siis oikein hyvällä tiellä. Sitä paitsi Venezuelan esimerkki sosialismin kyvyttömyydestä tuottaa hyvinvointia on saattanut olla chileläisten mielessä heidän käydessään äänestämässä. 

Nähtäväksi siis jää, mikä on seuraava askel Chilen pyrkimyksessä päivittää perustuslakiaan. Toistaiseksi esitetty näytelmä on kuitenkin ollut lievästikin sanottuna outo. 

Miksi ihmeessä chileläiset äänestivät vasemmistolaisjoukon suunnittelemaan perustuslakiaan? Ja mikseivät valitut edes yrittäneet tehdä järkevää ehdotusta, jolla olisi ollut läpimenon mahdollisuus? Tässä vaiheessa oleellista on kuitenkin vain se, että viime viikonloppuna järki vei loppujen lopuksi voiton. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ovatko hallituksen ilmastopuheet vain poliittista agitatsioonia
Mitä jokaisen suomalaisen pitäisi oppia Venezuelasta?
Mapuchet ja maahanmuutto

Nuoleeko pääministeri Marin Putinin persettä vai näytteleekö hän tarkoin varjeltua näytelmää?

Tuoreiden uutisten mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti maansa aloittavan Ukrainassa sotilasoperaation, minkä vahvistavat sieltä raportoidut ohjusiskut ja maihinnousut. Näin Putin on osoittanut, ettei EU:n pakotteilla tai kansainvälisillä sopimuksilla ole vaikutusta Venäjän toimiin. 

Suomi on Ukrainan tavoin Venäjän naapuri, jonka on etenkin nyt nähtyjen tapahtumien jälkeen huomioitava erityisen tarkasti itäinen uhka. Toki tämä on tehty jo aiemminkin. 

Sotien jälkeisestä ajasta 1990-luvulle asti maamme selviytymiskeinona oli suomettumiseksi kutsuttu nöyristely itänaapurin edessä. Sen karusta todellisuudesta kertoi lapsena kuulemani vitsi, jonka mukaan pääsihteeri Leonid Brezhnevin perseen tiedettiin tehdyn puusta, koska suomettumispolitiikan luojan presidentti Urho Kekkosen kielestä löytyi tikkuja. 

Myöhemmin Suomi on liittynyt läntiseen talousliittoon eli Euroopan Unioniin saadakseen siltä mm. turvallisuustukea sekä vahvistanut omaa sotilaallista voimaansa. Ensimmäinen on ollut pelkkää toiveajattelua ja jälkimmäisenkin osalta on tunnustettu se realiteetti, ettei viiden miljoonan ihmisen kansa voi voittaa Venäjää vastaan käytävää sotaa, vaan ainoastaan tehdä maan valloittamisesta niin kallista, ettei kukaan järkevä taho ryhdy sellaiseen. 

Nyt nähdyt tapahtumat Ukrainassa osoittavat kuitenkin, ettei Venäjän johto ole järkevissä käsissä. Tämä asettaa suomalaisen turvallisuusratkaisun uuteen tilanteeseen, koska 30 vuotta käytetty turvallisuusratkaisumme on mitä ilmeisimmin perustunut virheellisiin premisseihin, koska siinä ei ole huomioitu itänaapurin ajautumista järjettömiin käsiin. 

Tässä tilanteessa olisi Suomen johdon katsottava peiliin ja todettava rehellisesti, että Suomen turvallisuuden varmistamiseksi on vain kaksi ratkaisumallia. Niistä ensimmäinen on paluu edellä mainittuun Putinin perseen valmistumateriaalin päivittäiseen testaamiseen ja toinen turvallisuustakuiden hakeminen läntisestä sotilasliitosta, jonka aseiden voima on moninkertainen Venäjään nähden.

Tätä taustaa vastaan oli järkyttävää kuulla, kun pääministerimme Sanna Marin (sd) ilmoitti, ettei Suomi ole juuri nyt edes keskustelemassa niin sanotun NATO-optiomme käytöstä, mutta ilmoitti samalla maamme hyväksyvän aseviennin Ukrainaan. Toisin sanoen pääministerimme ei aio ryhtyä Putinin perseennuolijaksi, vaan on päättänyt luottaa siihen jo virheelliseksi osoittautuneeseen premissiin, että Putin olisi järkevä henkilö.

Tässä tilanteessa on syytä toivoa, ettei pääministerimme tilannetaju ole niin heikko kuin edelle kirjoittamastani voisi kuvitella, vaan että käynnissä olisi sittenkin tarkoin varjeltu näytelmä, jonka lopputuloksena Marin ja presidentti Sauli Niinistö ilmoittavat lähitulevaisuudessa yhdessä Naton Jens Stoltenbergin kanssa Suomen liittyneen kaikessa hiljaisuudessa läntiseen sotilasliittoon saadakseen turvan Venäjän uhkaa vastaan.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin sulki Ukrainan NATO-oven
Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin
Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon

UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Metsäyhtiö UPM ja ammattiyhdistysliike käyvät periaatteellista työmarkkinasotaa toisiaan vastaan. Siinä yritys pyrkii saamaan erilliset työehtosopimukset eri liiketoiminnoilleen, jotka ulottuvat historiallisen alasajon kourissa pyristelevästä paperiteollisuudesta uusiin erittäin kannattaviin liiketoimintoihin. Ay-liike puolestaan taistelee omasta vallastaan. 

Lähtökohtaisesti kyse on siis siitä, että UPM voi maksaa osalle työntekijöistään parempaa palkkaa kuin toisille esimerkiksi siksi, että se menestyisi rekrytoinneissaan kilpailijoita paremmin. Tätä ei mikään estä tälläkään hetkellä, mutta epäilen että yrityksen sisällä ja saman työehtosopimuksen piirissä tällaisesta saattaisi syntyä eripuraa. 

Paperin osalta kyse taas on tehtaiden sulkemisjärjestyksestä. Siihen lienee viitannut myös yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen varoittaessaan "kipeistä kustannussäästöistä". 

Ay-liikkeen osalta tämä on tietenkin hankalaa, sillä mitä pienemmissä osissa työehtosopimuksia tehdään, sitä hajanaisemmiksi neuvottelut muuttuvat. Ja sitä hankalammaksi muuttuu liikkeelle tärkeä työntekijäryhmien keskinäinen solidaarisuus. Ja samalla myös työntekijöiden edunvalvonta eli koko sen olemassaolon oikeutus.

En aio käydä läpi tämän enempää tilannetta, koska lehdistössä on tätä problematiikkaa puitu paljonkin, mutta haluan tuoda esille yhden seikan, jota en ole nähnyt käsiteltävän. Mutta joka saattaa selittää UPM:n toimintaa. 

Tarkoitan sitä, että kyseessä on aidosti kansainvälinen yritys, jonka toiminnasta vain osa on enää Suomessa. Itse asiassa tämän jutun mukaan yhtiön 18 700 työntekijästä vain 7300 oli Suomessa. 

Ja juuri kansainvälisyys on se seikka, joka mahdollistaa UPM:lle käynnissä olevan työtaistelun Suomessa, sillä se pystyy pitämään asiakkaitaan suurelta osin tyytyväisenä toimittamalla tavaraa muualla sijaitsevilta tehtailtaan. Siten työtaistelu saattaa ainakin yrityksen puolesta kestää pitkäänkin. 

Suomalaisten kannalta nyt käynnissä olevalla näytelmällä on vielä sekin ikävä puoli, että mikäli työtaistelu venyy pitkäksi ja hankalaksi yrityksen kannalta, se saattaa sijoittaa uusia investointejaan muualle maailmaan. Tähän saattaa viitata mm. se, ettei maan suurin metsäteollisuusyhtiö ole lähtenyt kilpailuun kotikutoisen Metsä Groupin varatessa uusilla sellutehtaillaan leijonanosan suomalaisten metsien tarjoamasta vielä käytettävissä olevasta raaka-aineesta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia
Hallituksen tärkein tehtävä

Pääsylippu lakien kiertämiselle

Yksi suomalaisen demokratian omituinen piirre on oikeuden päätösten halventaminen työmarkkinaneuvotteluiden yhteydessä. Siitä on tänä talvena antanut esimerkin Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto, joka asetti yksityisen yrityksen - Keitele Groupin - viennin saartoon suomalaisissa satamissa tukeakseen Teollisuusliittoa palkkaneuvotteluissa. 

Tämän seurauksena käräjäoikeus määräsi AKT:n lopettamaan toimintakieltonsa sakon uhalla eli totesi sen laittomaksi. Siitä huolimatta kiistan tämän riidan suhteen ulkopuolisen työntekijäliiton pamput päättivät jatkaa aloittamallaan linjalla. Tänään on sitten vuorossa AKT:n yhden päivän lakko koko Suomen viennin pysäyttämiseksi eli tilanteen eskaloiminen riidan ulkopuolisten yritysten haitaksi. 

Erityisen omituiseksi tilanteen tekee se, että Keitele Groupin työntekijöistä reilusti alle puolet kuuluu Teollisuusliittoon. On siis kysyttävä, että millä valtakirjalla AKT katsoo olevansa oikeutettu uhkailemaan yritystä - jopa oikeuden päätöstä uhmaten - kun edes sen tukema liitto ei edusta suurinta osaa kiistan keskiössä olevan yrityksen työntekijöistä.

Lisäksi yritys on hallituksensa puheenjohtajan mukaan maksanut henkilökunnalleen vuosittain suurempia palkankorotuksia kuin mitä yleissitova työehtosopimus olisi edellyttänyt - enkä ole nähnyt tätä kiistetyn missään. Eikä kiista ilmeisesti siksi koskekaan palkkoja vaan vapaapäivien lukumäärää.

Nähtäväksi jää, minkälaiseksi tilanne lopulta muodostuu. En luonnollisesti ota tässä kantaa neuvottelujen lopputulokseen - se on yrityksen ja työntekijöiden välinen asia - mutta totean, että oikeuden päätöksen noudattamatta jättäminen ei kuulu demokraattisen valtioon. 

Siksi nyt nähdyn näytelmän - ja takavuosina niin ikään nähtyjen samanlaisten teatteriesitysten - pitäisi johtaa sekä oikeuslaitoksen että myös hallituksen ja eduskunnan toimenpiteisiin, joilla huolehditaan siitä, että oikeuden päätöksiä noudatetaan. Nykyinen käytäntö uhkasakosta ei näytä toimivan, vaan on muodostunut ikään kuin pääsylipuksi lakien kiertämiselle. Sellaisia pääsylippuja oikeusvaltio ei kuitenkaan tarvitse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raju ratkaisu vientiteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi
Työtaistelulainsäädäntö olisi uudistettava
Laittomat lakot ovat valtiovallan erityisessä suojelussa

Onko Annika Saarikko kuuro, ymmärtämätön vai epärehellinen?

Eduskunnassa käytiin eilen mielenkiintoinen näytelmä, joka valaisi hyvin perussuomalaisten ja keskustalaisten välisiä eroja. Siinä Jouni Kotiaho (ps) halusi tietää milloin hallitus aikoo alentaa asumisen ja autoilun viime aikoina kovasti noussutta hintaa.

Kysymykseen vastasi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk), joka totesi, että "pitää paikkansa, että polttoaineen hinta on erittäin korkea. Mikä osuus siitä on verotuksella? Ratkaisevaa on öljyn maailmanmarkkinahinta, joka on lähes nelinkertaistunut reilussa vuodessa."

Kotiaho esitti alennusten rahoittamiseksi, että "meidän ratkaisu on veroalennukset, leikkaamalla toisarvoisista ja haitallista asioista kuten maahanmuutosta ja kehitysavusta". Tähän tarttui ministeri Annika Saarikko (kepu) sanomalla, että "kun tekee näin ison poliittisen avauksen ja hakee sille kansan tukea. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että kykenisitte tarkemmin erittelemään, mistä tuo raha todella otettaisiin."

Myöhemmin Saarikko vielä jatkoi, että "sama puolue esittää jatkuvasti huolta Suomen valtiontaloudesta. Ja nyt te ette kerro, mistä nämä rahat otettaisiin."

Tapaus herätti kysymyksen, että onko meillä kuuro, puhetta ymmärtämätön vai epärehellinen valtiovarainministeri. Vai olisiko sittenkin niin, että elintasopakolaisten maahanmuutto on hänelle kantasuomalaisten elinehtoja tärkeämpi asia. 

Erityisen omituista tapauksessa on se, että korkeista polttoaineiden hinnoista kärsivät eniten ne ihmiset, jotka asuvat pitkien liikenneyhteyksien päässä. Siis maalaiset, eli Saarikon puolueen - Keskustan - vankimmat kannattajat. Merkillistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus: kehitysapu on sisäistä turvallisuutta ja uuden tiedon tuottamista tärkeämpää
Tuhoaako hallitus Suomen tulevaisuuden?
Pettäjän tie on helppo nakki