Marita Laukkanen unohti

Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Vattin Marita Laukkanen väitti hallituksen eduskunnalle antaman raskaalle teollisuudelle suunnitellun päästökaupan epäsuoria haittoja korvaavan tuen olevan tehoton ja hyödytön. En ota tässä kantaa siihen, mutta puutun jutun loppuvaiheessa olevaan, ja yhteiskunnassamme niin tavalliseen ja ennen kaikkea virheelliseen, väitteeseen.

"Kansantalouden kasvuedellytysten kannalta ei ole hyvä lisätä tukia perinteisille, kypsiin teknologioihin perustuville aloille, joilla on heikot tulevaisuudennäkymät... Perinteisten toimialojen tukemisen sijaan eduskunta voisi käyttää saman summan talouskasvua tukevaan politiikkaan – panostamalla koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämiseen sekä julkisiin investointeihin, jotka luovat innovaatioita ja vauhdittavat teknologian kehittymistä."

Vattin kirjoittajalta näytti unohtuneen tässä kirjoituksessaan se, ettei Suomessa ole varsinaisesti pulaa kaupallistettavista innovaatioista, vaan pikemminkin niiden käytäntöön viemiseen tarvittavista pääomista. Tästä hyvän esimerkin on tarjonnut aikanaan ulkomaiseen omistukseen siirtynyt meriteollisuus, joka tahkoaa nykyisin rahaa saksalaisyrityksen omistajille.

Nyt eduskunnassa käsiteltävänä oleva vero koskee Laukkasen mukaan erityisesti maamme metsäteollisuutta. Toisin kuin monet muut teollisuutemme alat, sillä on pitkän ja tuloksellisen historiansa takia (ja huolimatta ajoittaisista virheinvestoinneista) myös jonkin verran pääomia ja ennen kaikkea kassavirtaa.

Ja juuri kassavirran merkityksen unohtaminen on Laukkasen virhe. Ilman kassavirtaa ei suuryritys voi tehdä tutkimusta ja tuotekehitystä. Eikä etenkään siirtää tutkimustuloksia käytännön toiminnaksi. Tästä tarjoaa pienen mittakaavan esimerkin nyhtökaura, joka oli pakko myydä Pauligille, koska tuotteen markkinoille lanseerannut pienyritys ei kyennyt kasvattamaan tuotantoaan kysynnän mukaiseksi.

Metsäteollisuuden osalta on siis tehtävä kaksi asiaa. On huolehdittava nykyisen tuotannon eli kassavirran jatkumisesta säilyttämällä sen kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla. Se tarkoittaa myös investointeja paljon parjattuun suuria biomassoja käyttävään perusteollisuuteen. Sekä suomalaisen toimintaympäristön yritysystävällisyyttä, mihin hallituksen esitys epäilemättä tähtää.

Lisäksi on investoitava toistaiseksi tappiolliseen uuteen tuotantoon. Siis biopolttoaineisiin, puurakennusteknologiaan, nanoselluun ja niin edelleen. Valitettavasti se ei ole mahdollista ilman perustuotannon tuottamaa riittävää kassavirtaa (tai vapaita pääomia), vaan uusien hienojen tuotteiden kehitystyö loppuu kuin kanan lento mikäli T&K -menoihin ei ole käytettävissä riihikuivaa rahaa.

Lopuksi vielä pieni selvennys. Totta kai olen tutkijana sitä mieltä, että Suomessa olisi investoitava nykyistä enemmän julkisesti rahoitettuun tutkimukseen. Valitettavasti viime aikojen kehitys tutkimusrahoituksen osalta on kuin suoraan entisestä itä-blokista: poliitikot päättävät mitä tutkitaan, jolloin myös tutkimusrahoitus kohdistuu selvitystyyppiseen toimintaan sen sijaan, että sen kautta avattaisiin kokonaan uusia mahdollisuuksia talouselämämme hyödyntämiseksi.

Näin on onnistuttu minimoimaan tutkijakuntamme tuottamien uusien merkittävien kaupallistettavien läpimurto-innovaatioden synnyttäminen. Niiden tilalle on saatu poliitikkojen kaipaamia tiedonsirpaleita sekä mahdollisesti vanhoihin tieteellisiin löydöksiin perustuvaa soveltavaa tutkimusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Avaimia tulevaisuuteen
Biokaasua tankkiin
Neuvoja Suomen tulevaisuuden takaamiseksi