Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Uutissuomalaisen mukaan Venäjän hallinnon äänitorvi Dmitri Peskov oli eilisiltana kertonut toimittajille Venäjän vallanneen ukrainalaisen Kostjantjnivkan kaupungin kokonaan. Amerikkalainen Insitute for the Study of War puolestaan kiisti tiedon todeten, että venäläiset joukot ovat kyllä saavuttaneet taktisia edistysaskeleita Kostjantjnivkassa, mutta "suurin osa venäläisestä läsnäolosta kaupungissa koostuu pienistä tunkeilijaryhmistä, jotka ovat hajallaan Ukrainan joukkojen asemien seassa".

Syyksi Peskovin liioitteleville puheelle ISW väitti pyrkimyksen vaikuttaa länsimedian sotauutisointiin tänä viikonloppuna, koska Yhdysvalloissa on maan 250-vuotisjuhlat. Nähtäväksi siis jää, onko venäläisten erityisoperaatio edistynyt, vai onko Kostjantjnivkan valtausväitteissä kyse pelkästä Putinin hallinnon propagandasta. 

* * *

Iltalehden pääkirjoituksessa Lauri Nurmi puolestaan spekuloi sillä, että Valdimir Putin saattaa kokea Nicolae Ceaușescun kohtalon. Tällä kommentillaan hän asettui samalle kannalle, kuin tein itse joitakin aikoja sitten todetessani, ettei "Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä".

Toki Ukrainassa käytävän sodan tapahtumia on vaikea seurata – kuten Kostjantjnivkankin tapaus osoittaa – koska liikkeellä on paljon molempien osapuolen tiliin disinformaatiota levittäviä tahoja. Näin erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa sana on vapaa jokaiselle halukkaalle. 

Joka tapauksessa jo pitkään on ollut selvää, ettei Putinin kolmen päivän erityisoperaatio ole onnistunut yhtään paremmin kuin Stalinin puna-armeijalleen määräämä "kahden viikon sotaretki Helsinkiin" vuonna 1939. Tästä syystä on mahdollista – ellei jopa todennäköistä – että Putin joutuu julkistamaan ainakin jonkinasteisen liikekannallepanon maassaan. 

Sen seurauksia voidaan vain arvailla. Selvää kuitenkin on, että mikäli pakkorekrytointi toteutetaan, on lopputuloksena paljon lapsensa ja puolisonsa menettäneitä Venäjän kansalaisia, jotka tuskin kiittävät tapahtuneesta maansa johtajaa. Ja vähintäänkin mielessään hautovat samankaltaisia ajatuksia kuin Nurmi tai allekirjoittanut. 

* * *

Tämä saattaa myös olla syy sille, että Venäjän diktaattori on painostanut valkovenäläistä kollegaansa liittymään sotaan. Näin hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: venäläisiä kuolisi taisteluissa – ehkä – nykyistä vähemmän ja ukrainalaisten asema vaikeutuisi rintaman pituuden kasvaessa pidemmäksi. 

Toisaalta presidentti Aljaksandr Lukashenka epäilemättä ymmärtää, etteivät ukrainalaiset nostaisi käsiään pystyyn, vaan panisivat vastaan parhaan kykynsä mukaan. Eli ryhtyisivät kasvattamaan perheenjäseniään menettäneiden valkovenäläisten määrää. 

Se lisäisi entisestään pelkoa vallankaappauksesta tai ainakin kapinasta, koska maassa on jo vanhastaan tyytymättömyyttä hänen hallintoonsa. Ja siksi hän pyrkinee myötäilemään Putinia kaikilla muilla tavoilla paitsi lähettämällä sotilaitaan eteläiseen naapurimaahansa.

Jos Putin kuitenkin lopulta pakottaa valkovenäläiset mukaan sotaan, on meillä eurooppalaisilla totinen paikka: hyväksymmekö tapahtuneen taivastellen vai teemmekö asialle jotain konkreettista. Siis jotain, joka on enemmän kuin puheenpärinää ja materiaalisen avun toimittamista ukrainalaisille?

* * *

Kun soppaan liitetään vielä Ilta-Sanomien julkaisemat spekulaatiot siitä, että Venäjän armeija saattaisi tehdä Valko-Venäjän tai Kaliningradin kautta – "erehdykseksi verhotun" – sotilaallisen iskun Puolaan, näyttäytyy tilanne entistä vakavampana. Ja siten eurooppalainen turvallisuustilanne lievästi sanottuna arveluttavalta. 

Erityisen vakava tilanne on siksi, ettemme tiedä mikä on ydinasemahti Venäjän vastaus tilanteessa, jossa sillä on jo nyt vaikeuksia konventionaalisin asein käytävissä taisteluissa? Voisiko se turvautua tehokkaimpiin aseisiinsa, mikäli maan tilanne Ukrainassa vaikeutuisi entisestään, eikä Valko-Venäjä lähtisi etelärajansa yli helpottamaan venäläisten tilannetta?

Entä jos puolalaiset teurastaisivat rajan yli "erehdyksessä" tulleen venäläisosaston? Miten venäläiset vastaisivat siihen? Ja miten reagoisivat läntiset johtajat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin Venäjän tulevaisuus
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa
Sodankäynnin suuri muutos

Peskov reagoi Venäjän erikoisoperaation heikkoon edistymiseen

Putinin äänitorvi Dmitri Peskov on kommentoinut länsimaiden verbaalisia lausuntoja niiden ilmatilaa ilmeisen tahallisesti loukanneista venäläisistä hävittäjistä. Hänen mukaansa "lausunnot venäläisten lentokoneiden pudottamisesta ovat vähintäänkin edesvastuuttomia, ja niillä on vaarallisia seurauksia". 

On vaikea sanoa, mitä nuo seuraukset olisivat, sillä on varsin selvää, ettei Venäjä pärjää länsimaille tosipaikassa, sillä eihän se tahdo pärjätä edes Ukrainalle. Enkä tällä tarkoita sitä, että Länsi-Eurooppa olisi varustautunut kunnolla venäläisten hyökkäystä vastaan. 

Tosiasia kuitenkin on, että EU-maista Puola ja Suomi ovat varustautuneet hyvin, eikä ole epäilystäkään siitä, että tiukan paikan tullen myös Yhdysvallat asettuu Länsi-Euroopan tueksi. Lisäksi länsimailla on selkeä teknologinen ja taloudellinen ylivoima Venäjään nähden. 

Niinpä Peskovin kommenttia voi pitää pikemminkin kotirintamalle suunnattuna propagandana kuin länsimaihin suunnattuna uhkauksena. Sekä – koko ilmatilaloukkausten sarjan tavoin – keinona siirtää ihmisten huomiota pois Ukrainan tapahtumista.

Tämä on ymmärrettävää siksi, että sodan viime aikojen merkittävin tapahtuma on ollut ukrainalaisdroonien iskujen aiheuttama polttoaineiden loppuminen venäläisiltä huoltoasemilta. Eli Venäjän armeijan heikon sotamenestyksen siirtyminen ihmisten arkeen, minkä mahdolliset seuraukset syystäkin pelottavat Vladimir Putinia, sillä kaatuihan myös maan viimeinen tsaari maan armeijan surkean sotamenestyksen seurauksena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu

Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää

Tämä aamun uutiset kertoivat Puolan ilmapuolustuksen tuhonneen venäläisiä lennokkeja. Eikä tämä tapahtunut Ukrainan vaan NATO:n jäsenmaan Puolan ilmatilassa. 

Ottaen huomioon vähän aikaa sitten tapahtuneen komission puheenjohtajaa kuljettaneen lentokoneen häirinnän sekä aiemmin tapahtuneet amerikkalaisten Ukrainassa omistaman tehtaan pommituksen sekä EU:n ja Iso-Britannian rakennusten vaurioittamisen, alkaa olla selvää, ettei kyse ole vahingoista, vaan tahallisesta toiminnasta. Eikä sellaiselle voi olla muuta tarkoitusta kuin eurooppalaisten ja etenkin NATO:n yhtenäisyyden ja taisteluvalmiuden testaaminen. 

Samalla on selvää, että mitä löperömmin länsimaat vastaavat venäläisten toimiin, sitä varmemmin venäläiset jatkavat niiden haastamista. Kyse on vain siitä, että missä ja millä tavalla. 

Tässä tilanteessa suurimmassa vaarassa ovat pienimmät rajavaltiot eli Baltian maat. Niistä Viro on joutunut viime aikoina useiden ilmatilaloukkausten kohteeksi, viimeksi vain pari päivää sitten. 

Niinpä kysymys kuuluu, että mikäli länsi vastaa veltosti tai jättää kokonaan vastaamatta venäläisten Ukrainan sotaan liittyviin provokaatioihin, voisiko edessä olla yllätyshyökkäys? Eli esimerkiksi johonkin Baltian maahan suuntautuva salamasota, jolla koko maa pyrittäisiin miehittämään niin lyhyessä ajassa, ettei taistelemaan haluton NATO ehtisi mukaan tilanteeseen? 

Tämän tilanteen estämiseksi olisi tärkeää, että länsimaat ryhdistäytyisivät, tunnustaisivat ilmeiset tosiasiat ja vastaisivat voimalla venäläisten Ukrainassa ja sen rajojen välittömässä läheisyydessä tekemiin provokaatioihin. Ja osoittaisivat näin mahdollisimman selkeästi Vladimir Putinille, ettei hänelle ole tarjolla EU- ja NATO-maissa helppoja voittoja, vaan ainoastaan karvas tappio.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu
Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Donald Trumpin suhde Vladimir Putiniin

Vladimir Putinin vierailu Donald Trumpin vieraana Yhdysvaltain Alaskassa ei ensimmäisten arvioiden (Yle, MTV3, HS, Uutissuomalainen) mukaan päättänyt Ukrainan sotaa. Sen sijaan se siirsi USA:n tullien korotuksia Venäjältä öljyä ostaville maille ainakin pari viikkoa eteenpäin. Toisin sanoen kokous ei ainakaan vaikeuttanut hyökkääjän sodankäyntiä. 

Käytännössä tapaamisen suurimmaksi anniksi jäi sen osoittaminen, ettei Eurooppalaisista valtioista ole merkittäväksi osapuoleksi edes Euroopassa käytävässä sodassa. Sekä tietenkin Ukrainan ja sen kansalaisten kärsimysnäytelmän jatkuminen.

Ukrainan sotaa kommentoiva Pekka Kallioniemi piirsi neuvottelujen jälkeen kuvan, jossa näkyy Putinin ja Trumpin suhteen dynamiikka. 

Sen mukaan Trump asettaa Venäjälle aikarajan sodan jatkamiseksi -> tuo raja ylitetään -> Putin ehdottaa turhia neuvotteluita -> neuvottelut eivät johda mihinkään, koska Venäjän vaatimukset ovat mahdottomia. Ja sitten aloitetaan taas alusta. Näin sota voi jatkua niin kauan kuin Venäjän diktaattori haluaa. 

Donald Trumpin toiminta muistuttaa läheisesti Iso-Britannian pääministeri Neville Chamberlainin johtamaa Euroopan länsivaltojen toimintaa ennen toista maailmansotaa, kun Adolf Hitler liitti yksi toisensa jälkeen alueita Kolmanteen valtakuntaan. Lopputuloksena oli natsi-Saksan sotilaallinen vahvistuminen, Führerin röyhkeyden lisääntyminen ja lopulta toinen maailmansota.

Onni onnettomuudessa nykyisessä tilantessa on se, ettei Venäjällä ole edellytyksiä nousta todelliseksi muuta maailmaa uhkaavaksi suurvallaksi. Sen sijaan sillä on Ukrainan sodan päättymisen jälkeen kyky uhata sotilaallisesti pieniä rajanaapureitaan, kuten Viroa, Latviaa ja Liettuaa.

Niiden turvallisuus on kiinni ennen kaikkea siitä, miten NATO:n viidettä artiklaa tulkitaan sotilasliiton isoissa maissa. Eli katsotaanko sen velvoittavan niitä täysimittaiseen tukeen hyökkäyksen kohteelle, vai noudatettaisiinko sellaisessakin tapauksessa edelle kopioimani Pekka Kallioniemen kuvan logiikkaa.

Mikäli ratkaisuna on jälkimmäinen, muuttuu Venäjä uhaksi myös Suomelle ja mahdollisesti jopa Puolalle. Samalla maamme NATO-jäsenyys menettäisi merkityksensä yhtä tehokkaasti kuin länsimaiden lupaamalle tuelle Puolalle - ja myös Suomelle Stalinin Neuvostoliittoa vastaan - kävi toisen maailmansodan alussa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Border Residents Concerned Over NATO’s Article 5 Interpretation
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
USA:n päätöksen seuraukset

Seksuaalirikollisten aateli löytyy pohjoismaista!

MTV3 julkaisi Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) tekemään kyselyyn perustuvan jutun, jonka mukaan "Eurooppa ja Suomi keikkuvat naisiin kohdistuvan väkivallan tilastoissa surullisen korkealla... Suomessa asuvista 18–74-vuotiaista naisista 53 prosenttia on kokenut fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa, seksuaalista väkivaltaa ja/tai psykologista väkivaltaa parisuhteessaan elämänsä aikana...  EU-maista vain Unkarissa vastaavat kokemukset ovat yleisempiä kuin Suomessa".

Myös lääkärilehti on kirjoittanut samasta aiheesta. Sen mukaan yliopistonlehtori Heli Siltala Oulun yliopistosta on kertonut, että "esiintyvyysluvut ovat kasvaneet, kun henkisestä väkivallasta on alettu kysyä väestöpohjaisissa tutkimuksissa... Suurella osalla ei ole fyysisiä vammoja, vaan epämääräisempää oireilua kuten vatsakipuja, pääsärkyä tai unettomuutta". 

* * *

Kaivoinpa siis kyseisen raportin esille ja löysin sieltä taulukon, johon oli koottu eri maista saadut tulokset. Sen mukaan naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on yleisintä Ruotsissa (41,0 %), Suomessa (37,3%) ja Tanskassa (33 %). 

Toisin sanoen juuri pohjoismaiset miehet ovat EIGE:n raportin mukaan varsinaisia seksuaalisen väkivallan hirviöitä. Sen sijaan fyysisen väkivallan tai sen uhan suhteen he eivät erotu muiden EU-maiden uroista. 

Tämä on sikäli mielenkiintoista, että  samaisen instituutin tekemän tasa-arvokyselyn mukaan naiset ovat Unionin tasa-arvoisimpia Ruotsissa ja Tanskassa ja Suomikin on kahdeksantena. Tarkoittaako tämä siis sitä, että naisten tasa-arvo johtaa seksuaaliseen väkivaltaan ja sen uhkaan? 

Vai voisiko sittenkin olla niin, että Euroopan tasa-arvoisimmat naiset kokevat seksuaaliseksi väkivallaksi sellaiset teot, jotka epätasa-arvoisemmissa maissa ohitetaan olan kohautuksella? 

* * *

Tähän asiaan kysely ei anna vastausta, mutta sen mukaan naisten kohtaama seksuaalinen väkivalta on vähäisintä Bulgariassa (3,4 %), Puolassa (5,0 %) ja Portugalissa (6,4 %). Siis maissa, jotka sijoittuvat tasa-arvokyselyn mukaan sijoille 18, 19 ja 16 eli Euroopan alempaan keskikastiin. 

Sen sijaan EU:n epätasa-arvoisimmissa maissa Romaniassa (13,9 %), Unkarissa (17,9 %) ja Kreikassa (18,1 %) naiset eivät ole kertoneet erityisen alhaisista - jos ei korkeistakaan - seksuaalisen väkivallan määrästä. 

Lopuksi todettakoon, että suomalaiset ovat EU-maiden kansalaisista tyytyväisimpiä elämäänsä. Ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat puolestaan sijoilla 11 ja 9 (linkin kuvassa näyttää olevan virhe eli Saksa on siinä kahteen kertaan, karttakuvan perusteella sija 9 näyttäisi kuitenkin kuuluvan Tanskalle). 

Toisaalta naisten kokeman seksuaalisen väkivallan suhteen paras kansa - eli bulgarialaiset - on koko listan viimeisenä ja portugalilaisetkin sijalla 23. Sen sijaan puolalaiset ovat varsin tyytyväisiä elämäänsä eli sijalla kahdeksan. 

Näyttäisi siis siltä, että olipa selitys Euroopan tasa-arvoisimpien pohjoismaisten naisten kyselyssä antamalle kuvalle miestensä hirvittävästä väkivaltataipumuksesta mikä tahansa, se ei ainakaan näyttäisi heijastuvan heidän yleiseen tyytyväisyyteensä omaan elämäänsä. Ja hyvä näin, sillä olisihan se järkyttävää, mikäli pohjoismaiset miehet onnistuisivat tuhoamaan heidän onnellisuutensa seksuaalisella väkivallalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoret naiset äänestävät seksuaalirikosten lisääntymistä ajavia puolueita
Laitavasemmiston intohimo on johtanut suomalaisten turvallisuuden heikkenemiseen
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia

Edistivätkö Saksan vaalit Ukrainan sodan jälkeen uhkaavaa pohjoista erikoisoperaatiota?

Saksan vaalit päättyivät odotetulla tavalla. Suurimmaksi puolueeksi nousi Kristillisdemokraatit (28,6 %) ja Vaihtoehto Saksalle puolueesta (20,8 %) tuli maan toiseksi suurin poliittinen voima. Sosiaalidemokraatit (16,4 %) puolestaan saavuttivat historiansa heikoimman vaalituloksen ja Vihreiden (11,6 %) kannatus supistui - mahdollisesti kannatustaan nostaneen Vasemmistopuolueen (8,8 %) hyväksi.

Jos vaalit olisi pidetty demokraattisessa Suomessa, seuraisi vaalituloksesta puhdas kahden puolueen hallitus, jonka ohjelman ytimenä olisivat markkinatalouden edistäminen ja maahanmuuttopolitiikan tervehdyttäminen. Onhan kansan tahdonilmaisu tuloksen perusteella varsin selkeä.

* * *

Saksan tapauksessa näin ei kuitenkaan ilmeisesti tapahdu - ainakaan aluksi - vaan CDU/CSU:n puheenjohtaja Friedrich Merz on luvannut syrjiä vaalien kakkospuoluetta ja lähteä neuvottelemaan hallituksen muodostamisesta demareiden ja vihreiden kanssa. Nähtäväksi jää, millaisen ohjelman hän pystyy heidän kanssaan sopimaan - tuskin ainakaan maahanmuuttokriittistä eikä varmaankaan edes vapaata markkinataloutta edistävää.

Nähtäväksi siis jää, lunastaako Merz lupauksensa AfD:n syrjimisestä, vai päättääkö hän lopulta sittenkin ryhtyä neuvottelemaan sen kanssa yhteisestä ohjelmasta. Ja jos näin käy, niin mitä se tarkoittaa ulkopoliittisesti eli etenkin suhteessa Venäjään.

Kysyn tätä siksi, että AfD poikkeaa Venäjän-suhteessaan aivan oleellisesti Perussuomalaisista, joiden linja on ollut yksiselitteisesti Putinin sotarikokset tuomitseva. Toisin on ollut AfD:llä, joka on Venäjän suhteen hajautunut, mikä saattaa vaikeuttaa puolueen saamista edellistä - Schozin - hallitusta selvemmin Ukrainaa tukevan merziläisen ulkopolitiikan tueksi. 

* * *

Suomen kannalta olisi joka tapauksessa onnetonta, mikäli Saksaan syntyisi pitkäaikainen hallituskriisi, joka ehkäisisi sen tehokasta toimintaa Ukrainan puolesta tilanteessa, jossa USA:n johto painostaa Zelenskiyn hallitusta solmimaan Venäjälle voitokkaan rauhan. Jos sellainen toteutuisi, syntyisi riski Putinin seikkailupolitiikan jatkumisesta parin vuoden hengähdystauon jälkeen.

Jos näin kävisi, saattaisi Putin kokeilla NATO-maiden keskinäistä solidaarisuutta ryhtymällä erikoisoperaatioon esimerkiksi Baltian maissa. Silloin suuri kysymys olisi se, että kuinka yksiselitteisen tuen hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio saisi liittolaisiltaan. 

Liikuteltaisiinko suuria sotavoimia Atlantin yli? Löytäisivätkö Euroopan suurvallat jostain aseita ja etenkin miehiä puolustamaan erikoisoperaation uhria? Vai jäisikö NATO:n reaktio käytännössä pelkästään Venäjän pohjoisten rajamaiden - Suomi, kaksi muuta Baltian maata ja Puola - varaan?

* * *

Lopuksi haluan edelle kirjoittamien synkkien näkemysten vastakohdaksi huomauttaa, että on olemassa myös positiivinen vaihtoehto. Sen mukaan Merz onnistuu rakentamaan omaa poliittista linjaansa tukevan hallitusohjelman, jonka avulla Saksa ottaa sille kuuluvan johtavan aseman Euroopassa.

Näin Merz voisi johtaa maanosamme - lupaustensa mukaisesti - tervehdyttämään Saksan johdolla taloutensa ja yhdistämään sen ulkopoliittisesti vahvaksi toimijaksi, joka pelkällä olemassaolollaan ehkäisi Putinin tulevat sotaseikkailut. Ja samalla vahvistaisi myös Suomen taloutta ja ulkopoliittista turvallisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaihtoehto Saksalle
EU:n kolme tärkeintä tehtävää
Onko X äärioikeistolainen propagandakanava, kuten Timo Harakka väittää?

Olemmeko kolmannen maailmansodan kynnyksellä?

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) on antanut haastattelun, jossa hän on maalannut niin sanotusti piruja seinille. Eli kertonut pelkäävänsä, että kolmas maailmansota on jo käynnissä, mutta sitä ei olla halukkaita näkemään.

Hänen mukaansa nykytilanne on samankaltainen kuin toiseen maailmansotaan johtanut tilanne 1930-luvun lopulla. Siksi ajattelin muistuttaa teitä, arvoisat lukijani siitä, mitä tuolloin tapahtui. 

* * *

Toisen maailmansodan yhtenä syynä pidetään ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtyä Versaillesin rauhaa, jonka ehdot koettiin Saksassa kohtuuttomiksi. Miehittiväthän sen sotilaat vielä sodan lopussakin sekä idässä että lännessä vihollisen maita toisin kuin toisen maailmansodan lopulla. 

Alueiden menetyksen lisäksi Saksan armeijaa supistettiin rajusti, mutta Hitler ei välittänyt siitä, vaan aloitti 1930-luvun puolivälissä maansa sotilaallisen voiman kehittämisen. Siihen ei puututtu, vaan esimerkiksi Iso-Britannia teki Saksan kanssa laivastosopimuksen, jossa määriteltiin sen laivaston kooksi 35 prosenttia heidän oman - silloin maailman mahtavimman - laivastonsa koosta.

Toista maailmansotaa edelsi Espanjan sisällissota, jonka lopputuloksena kenraali Francisco Franco nousi valtaan syrjäyttämällä vaaleilla valitun vasemmistolaisen hallituksen. Tässä sodassa Francoa tukeneet Saksa ja Italia - sekä tasavaltalaisia tukenut Neuvostoliitto - pääsivät testaamaan omien aseidensa toimintaa ja kehitystarpeita.

Vuonna 1936 Hitler hyödynsi kasvanutta sotilaallista voimaansa myös siten, että hän palautti armeijansa demilitarisoidulle Reininmaalle. Ranska protestoi, mutta britit hyväksyivät tapahtuneen, eikä Saksaan lopulta kohdistunut sotilaallista uhkaa. Sen sijaan Hitler järjesti Reininmaalla "kansanäänestyksen", jossa 98,8 prosenttia kantansa ilmaisseista tuki hänen toimiaan.

Hitler junaili myös Itävallan liittämisen osaksi Saksaa, vaikka sellainen oli kielletty Versaillesin rauhansopimuksessa. Tähän hän sai tukea Italialta. 

Osa itävaltalaisista vastusti itsenäisyyden menetystä mellakoilla. Ne kuitenkin loppuivat, kun maiden yhdistymistä junaillut sisäministeri Arthur Seyss-Inquart kutsui Hitlerin armeijan rauhoittamaan tilanteen. 

Seuraava vaihe Hitlerin matkalla kohti sotaa oli Tshekkoslovakian saksankielisten sudeettialueiden liittäminen valtakuntaan. Siinä tilanteessa Tshekit olisivat halunneet puolustautua, mutta sen kanssa liitossa olleet Ranska ja Neuvostoliitto kieltäytyivät auttamasta. Niinpä asia ratkaistiin Iso-Britannian pääministerin - lordi Neville Chamberlainin - johdolla solmitulla Münchenin sopimuksella, jonka mukaan sudeettialueet liitettiin Saksaan.

Sudeettialueiden saamisen jälkeen Hitler liitti myös Tshekin alueen itseensä ja alisti Slovakian nukkevaltioksi. Pian sen jälkeen Unkari liitti itseensä Slovakian unkarinkieliset alueet.

Näiden tapahtumien jälkeen Hitler ryhtyi vaatimaan Memelin eli nykyisen Klaipedan luovuttamista Saksalle. Tälläkin kertaa Saksan uhri eli Liettua pyrki saamaan ulkovalloilta apua, mutta siitä kieltäydyttiin. 

Vielä on muistettava, että ennen toista maailmansotaa Saksa ja Neuvostoliitto solmivat Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, jossa Euroopan itäosa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Sen mukaisesti Hitler hyökkäsi Puolaan syyskuun alussa 1939 ja Neuvostoliitto miehitti vastaavasti maan itäosan. 

Tämän seurauksena Ranska ja Iso-Britannia julistivat lopulta sodan Saksalle, mutta eivät Neuvostoliitolle. Näin oli siirrytty toiseen maailmansotaan, vaikka Saksan ja Ranskan rajalla ei juuri taisteltukaan ennen kuin vuoden 1940 toukokuussa. Sitä ennen Hitler oli ehtinyt miehittää Tanskan ja edetä aina Pohjois-Norjaan asti, mihin reagoivat myös Ranska ja Iso-Britannia - tosin vielä tässä vaiheessa tappiolle joutuen.

* * *

Jos sitten tarkastelemme edelle kuvaamiani tapahtumia Halla-ahon näkemyksen valossa, niin voimme tehdä seuraavia havaintoja. 

Ensinnäkin Putin näyttäisi pitävän Neuvostoliiton hajoamista samankaltaisena tapahtumana kuin Versaillesin rauha oli Saksalle. Venäjähän oli menettänyt siinä valtavan osan hallitsemistaan alueista alkaen Baltian maista ja päätyen Keski-Aasiassa itsenäistyneisiin valtioihin. 

Venäjän toiminta Syyriassa oli menestyksellistä ja vahvisti epäilemättä Putinin käsitystä sotavoimiensa tehokkuudesta samaan tapaan kuin Espanjan sisällissota Hitlerin ja Mussolinin mielikuvia. Sen sijaan hänen armeijansa ei ole kyennyt hyödyntämään Syyrian kokemuksiaan Hitlerin armeijan tavoin käytettävissään olevan aseistuksen kehittämiseen, mistä suorastaan huvittava esimerkki on ollut maan sotateollisuuden mainostaman Armata-panssarivaunun kyvyttömyys osallistua Ukrainan sotaan.

Itävallan ja Saksan yhdistymistä vastaavaa tapahtumaa emme ole vielä nähneet, mutta viime aikoina puhuttanut Valko-Venäjän liittäminen Venäjään vastaisi sitä varsin hyvin. Lisäksi minusta vaikuttaa hyvinkin siltä, että Krimin liittäminen Venäjään toistaisi vuoden 1938 Tshekkoslovakian tapahtumia: Ukraina olisi halunnut taistella, mutta länsimaat eväsivät siltä tuolloin sotilaallisen tuen ja jättivät sen yhtä yksin kuin olivat aikanaan jättäneet Tshekkoslovakian. 

Lisäksi osasta miehitettyä Ukrainaa (Donetski ja Luhanski) tehtiin vähäksi aikaa Venäjän nukkevaltioita samaan tapaan kuin Hitler oli tehnyt Slovakiasta. Ja tämän kaiken länsimaat halusivat siunata niin sanotussa Minskin sopimuksessa, joka vastasi paremmin kuin hyvin Tshekkoslovakian kohtalon vuonna 1938 varmistanutta Münchenin sopimusta.

Hitlerin hyökkäys Puolaan vertautuu tietenkin varsin hyvin Ukrainan tilanteeseen vuodesta 2022 eteenpäin. Länsimaat eivät tosin ole julistaneet sotaa Venäjälle, mutta eihän vuoden 1939 länsirintamallakaan sodittu oikeasti. 

Länsimaat kuitenkin tarjoavat ukrainalaisille jonkin verran aseapua, joka on mahdollistanut - ukrainalaisten itsensä urheuden ohella - puolustautumisen, mutta ei hyökkääjän ajamista pois maasta. Puolalle taas ei ehditty nopeasti edenneen sodan aikana tarjota edes aseapua. 

* * *

Entä onko olemassa nykyaikaista Chamberlainia ja 1930-luvun Iso-Britanniaa? Eikö tämä ole itsestään selvää? 

Vai mitä pitäisi ajatella Saksan Olaf Scholzista, joka on pyrkinyt parhaansa mukaan minimoimaan Ukrainalle tarjottavaa aseapua ja siten pelannut Venäjän pussiin samaan tapaan kuin Iso-Britannian pääministeri aikanaan. 

Edelle kirjoittamani osoittaa, että puhemiehen näkemys nykytilanteen ja toista maailmansotaa edeltävien tapahtumien samankaltaisuuden välillä pitää hämmästyttävän hyvin paikkansa. Näen kuitenkin myös muutamia eroja. 

Niistä merkittävin on se, ettei Putinin Venäjästä ole Hitlerin Saksan kaltaiseksi suurvallaksi. Toki sillä on ydinaseet, mutta niillä käytävillä sodilla ei ole voittajia. Ei ainakaan suursodassa, jollaisessa USA:n vastaisku olisi väistämätön ja siksi liian suuri riski venäläisille. 

* * *

Toisaalta meillä on myös Kiina, joka on nousemassa yhä vahvemmaksi sotilasvallaksi. Sillä on toki omat intressinsä etenkin Taiwanin suhteen, mutta ryhtyisikö se sotimaan Venäjän apulaisena koko maailmaa vastaan?

Vastaus on minusta yksiselitteinen. Ja se on ehdoton "ei" - etenkin suoralle sodankäynnille. Kiina ei lähde länsimaiden vastaiseen suursotaan, ei ainakaan niin kauan, kuin se onnistuu saamaan valtaa ja vaurautta muilla keinoilla. 

Vielä jää kuitenkin kysymys siitä, että voisiko Kiina hyödyntää Venäjän heikkoutta ja valloittaa vanhat kiinalaisalueet Itä-Aasiasta? Koska tilanne vertautuu paljolti Taiwanin tapaukseen, on vastaus "mahdollisesti kyllä". Mutta silloin ei enää puhuta kolmannesta maailmansodasta, vaan paikallisista sotatoimista.

JK kello 10.19. Viitaten nimimerkin 29051453 kommenttiin kello 9.54 totean, että olen Halla-ahon (ja monien muiden) kanssa samaa mieltä siitä, että on parempi varautua sotaan jo ennen sen alkamista kuin olla hyväuskoinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Germany Then and Now Resemble Each Other
Saksan sosiaalidemokraatit Putinin tukena
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Perussuomalaisten laimea äänestysaktiivisuus antaisi SDP:lle, Vihreille tai RKP:lle lisäpaikan europarlamenttiin

Euroopan parlamentti tulee ensi viikonloppuna siirtymään oikealle, koska erityisesti kansalliskonservatiiviset puolueet näyttävät nostavan kannatustaan selvästi. Tähän on johtanut ennen kaikkea Eurooppaan kohdistunut niin sanottu humanitaarinen maahanmuutto ja sen seurauksena tapahtunut yhteiskuntien kehitysmaalaistuminen lisääntyneine huume-, väkivalta- ja seksuaalirikollisuuksineen. 

Kansalliskonservatiivit ovat etenemässä erityisesti Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Hollannissa ja Puolassa. Siis juuri niissä maissa, joista valitaan eniten edustajia europarlamenttiin.

Suomessa Ylen tuore eurovaaligallup ei tuottanut suurempia yllätyksiä. Sen huomionarvoisin seikka oli se, että Ylen edellisessä kyselyssä mitattu Perussuomalaisten tolkuton notkahdus ja Keskustan suuri nousu olivat varsin todennäköisesti mittausvirheitä ja nyt puolueet palasivat lähemmäs todellista kannatustaan 16,5 ja 11,9 prosentin kannatuksillaan.

Muuten galluptulos ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Kokoomus oli edelleen kärjessä ja Suomen sosialidemokraattinen puolue toisena. Niiden jälkeen tulivat Perussuomalaiset, Keskusta, Vasemmistoliitto ja Vihreät. Sekä niiden perässä muutama pienpuolue, joista yksikään ei nyt mitatuilla kannatuksilla saisi paikkaa europarlamenttiin.

Ylen kyselyn mielenkiintoisinta antia olivatkin juuri puolueiden ennakoidut paikkaluvut. Suurista puolueista Kokoomus yltäisi sen mukaan neljään paikkaan ja SDP sekä Perussuomalaiset kolmeen. 

Näistä laskelmista toteutuu lähes varmasti Kokoomuksen paikkaluku. Sen sijaan SDP:n ja Perussuomalaisten paikkaluku on riippuvainen puolueiden kannattajien äänestysaktiivisuudesta. 

Eli mikäli SDP:n kannattajat ovat muiden kannattajia aktiivisempia äänestäjiä, voi puolue saada vielä neljännenkin europarlamenttipaikan. Perussuomalaisten osalta kannattajien laimeaksi jäävä äänestysinto taas tarkoittaisi kolmannen paikan siirtymistä jollekin toiselle puolueelle - todennäköisimmin juuri SDP:lle tai Vihreille - ellei se sitten menisi RKP:lle tai Kristillisdemokraateille.

Siksi erityisesti Perussuomalaisten kannattajien kannattaa käydä äänestämässä sunnuntaina, mikäli he katsovat SDP:n, Vihreiden tai RKP:n europolitiikan olevan suomalaiselle yhteiskunnalle haitallista! Toki äänestää kannattaa kaikkien muidenkin, mutta juuri Perussuomalaisten kannattajakunnan äänestysaktiivisuudella on näissä vaaleissa poikkeuksellisen suuri merkitys.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monenlaista väkivaltaa ja terrori-iskujen torjuntaa
Suomalainen albania- tai marokkolaki?
Naisen logiikka, Putin ja hollantilainen maahanmuuttopolitiikka

Massamaahanmuutto on EU-nuorison suurin huoli

Suomen uutiset kertoi maaliskuisen kyselyn kertoneen, että eurooppalaisia nuoria huolestuttaa eniten maanosaamme kohdistuva massasiirtolaisuus. Sitä pitää suurimpana murheenaan 36 prosenttia tutkimukseen vastanneista 5 874 saksalaisesta, ranskalaisesta, puolalaisesta, kreikkalaisesta, espanjalaisesta ja italialaisesta 16-26-vuotiaasta nuoresta. 

Huoli massamaahanmuutosta on erityisen suuri Saksassa, jossa sitä pitää suurimpana peräti puolet kyselyyn vastanneista. Maahanmuuton rajoittamista taas kannatettiin eniten puolalaisten ja kreikkalaisten nuorten parissa. 

Kyselyssä oli toki paljon muitakin kysymyksiä, mutta nostan tässä esille vain maahanmuuton. Näin siksi, että se osoittaa Suomen nykyisen hallituksen suunnittelemien turvapaikan hakemiseen liittyvien tiukennusten vastaavan maanosan nuorison näkemyksiä. 

Tämä on sinänsä hyvä asia, mutta osoittaa myös sen, että nuorten aatteet vaihtuvat edelleen sukupolvittain siinä kuin muukin muoti. Oleellista tässä onkin ymmärtää, että nyt vallalla oleva pelko tulevaisuudesta tulee - vain - seuraavan kymmenen vuoden ajan ohjaamaan väestöpolitiikkaa samaan tapaan kuin edellisen nuorison sukupolven pelko ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista on muokannut poliitikkojen toimia viimeisten vuosien aikana. 

Tällä perusteella Euroopan Unionin väestöllinen tulevaisuus - ja sen myötä yhteiskunnallinen kehitys - näyttää jonkin verran valoisammalta kuin aiemmin. Parhaassa tapauksessa nuorison murhe, yhdistettynä heikkenevään huoltosuhteeseen, tulee johtamaan jopa pitkään alentuneen syntyvyyden kääntymiseen kasvavaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mielipidetiedustelu paljasti vihreän ajattelun vähäisen suosion
Kuplasta kurkistajia
Puhdistus ja väkivallan uhka

Onko Unkari diktatuuri vai EU Neuvostoliiton reinkarnaatio?

Eilisen kahden (ensimmäinen, toinen) blogimerkinnän päivän jälkeenkin näyttää uutisvirrassa olevan aiheita, joita on syytä kommentoida myös täältä näppäimistön takaa. Yksi niistä on Unkarin pääministerin Victor Orbanin näkemys siitä, että Euroopan Unioni on kuin Neuvostoliitto.

Hänen näkemyksensä voi halutessaan kuitata sillä, että hän pitää läheisiä yhteyksiä sotarikollisen johtamaan Venäjään ja tukee sen hyökkäystä Ukrainaan ostamalla sieltä fossiilista energiaa. Tämä on tietenkin tuomittavaa, mutta mikäli EU - tai jokin muu taho - haluaisi tosissaan muuttaa tätä asiaintilaa, tulisi sen järjestää Unkarille vaihtoehtoinen energianlähde. 

Toinen EU:n johtoa ärsyttävä seikka on Unkarin taipumattomuus eurooppalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Tässä suhteessa sen politiikka on muuttumassa yhä vähemmän muusta Unionista poikkeavaksi. 

Tässä suhteessa viimeisimpänä herättäjänä on toiminut EU:n muslimiväestön avoimesti osoittama antisemitismi palestiinalaisten tehtyä pari viikkoa sitten laajamittaisen terroritekonsa, jossa se tappoi nelinumeroisen lukumäärän israelilaisia siviileitä. Eivätkä maahanmuuttopolitiikan muuttamisen paineita ole ainakaan vähentäneet toistuvat islamistiset terroriteot ympäri Eurooppaa.

Myös Orbanin negatiivinen suhtautuminen wokellukseen on ärsyttänyt EU-poliitikkoja, mutta hänen taannoinen veto-oikeuden käyttönsä osoitti, että unkarilaisilla on myös aitoa tahtoa pitäytyä konservatiivisessa ihmiskäsityksessä. Ja kuten arvoisa lukijani tietää, on demokratian tarkoituksena se, että valtion hallinto ja sitä ohjaava lainsäädäntö heijastaisivat asukkaidensa näkemyksiä. 

Siten päädymme siihen oleelliseen kysymykseen, että onko Unkari demokratia? Vai onko se Orbanin yksinvaltaisesti hallitsema diktatuuri. 

Yksinkertaisimmillaan vastaus on selvä: maassa järjestetään vapaat vaalit, joten se on demokratia. EU-parlamentti on kuitenkin äänestyksen kautta ilmaissut näkemyksensä, ettei Unkaria voi pitää demokratiana.  Sen mukaan maassa järjestetään kyllä vaaleja, mutta ei kunnioiteta demokratian normeja ja standardeja.

Tässä se viittaa ainakin siihen, että Orbanin hallinto on sulkenut hänelle vastenmielisen radiokanavan ja perustanut parlamentaarisen elimen valvomaan oikeuslaitosta vaarantaen sen riippumattomuuden. Lisäksi häntä on syytetty korruptiosta, jonka seurauksena presidentti lähipiireineen on kerännyt satumaisen omaisuuden. 

Tosiasia kuitenkin on, ettei Orbanin ole havaittu manipuloineen vaalituloksia. Hän on myös hävinnyt vaalit pääministerinä, mikä osoittaa Unkarin demokratian kaikesta kritiikistä huolimatta toimivan - kuten se toimi äskettäin myös Puolassa, vaikka sen vaalit hävinnyttä johtoa arvosteltiin hyvin samankaltaisesti kuin Orbania. 

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella minusta EU:n tulisi ottaa vakavasti Orbaniin kommentti, jonka mukaan Unkarin oli tanssittava Neuvostoliiton viheltäessä ja "myös Bryssel viheltää, mutta me tanssimme, jos tahdomme, ja me emme tanssi, jos emme halua tanssia". Onhan myös meillä kokemusta siitä, kuinka EU tekee päätöksiä, jotka täältä Pohjantähden alta katsottuna ovat järjettömiä - kuten parhaillaan käsiteltävänä oleva silakan kalastuskielto, joka toteutuessaan tuhoaisi suomalaisten ammattikalastuksen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irtopisteiden keräämistä isänmaan asialla
Pitäisikö laki ja oikeuslaitos siirtää demokraattisen päätöksenteon saavuttamattomiin?
Paremman Euroopan, terveen talouden, itsenäisten kansakuntien ja lisääntyvän subsidiariteetin puolesta

Saksa on hiilidioksidipäästöjen suurvalta, mutta nielukääpiö

Ilmastomallien ennustaman globaalin lämpenemisen torjuntatoimet ovat luoneet monenlaisia järjestelmiä, joilla pyritään pakottamaan siihen halukkaat valtiot - kuten EU-maat - ohjaamaan niissä toimivat ihmiset ja yritykset toimimaan tavoitteen saavuttamiseksi. Siksi oli mielenkiintoista lukea Maaseudun tulevaisuudesta vertailuja eri EU-maiden välillä. 

Jutun mukaan EU-alueen hiilidioksidipäästöistä 34 prosenttia tuli tuotannosta ja 31 prosenttia energiasta. Energiapäästöjen osalta suurvaltoja ovat Saksa ja Puola, jotka tuottivat niistä 49,5 prosenttia. Se on 15,4 prosenttia kaikista EU-alueen päästöistä. 

Saksan hiilidioksidipäästöt vuosina 2012–2021 olivat yhteensä 6 269 miljoonaa tonnia, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin kakkossijaa 2 817 miljoonalla tonnillaan pitävällä Puolalla. Kylmän ilmaston Suomen osuus oli 423 miljoonaa tonnia eli EU-maiden kymmenenneksi pienimmät. 

Näitä lukuja voi verrata maiden hiilinieluihin. Suomessa ne söivät edellä mainituista kokonaispäästöistä noin 42 prosenttia, kun Puolassa nielut söivät vain noin 12 ja Saksassa noin kolme prosenttia. 

Jos sitten päästöt suhteutetaan väkilukuun, käy niin, että Puola, Hollanti, Luxemburg, Irlanti ja Tanska nousevat Saksan edelle. Siitä huolimatta koko EU:n osuus maailman hiilidioksidipäästöistä oli vain noin kahdeksan prosenttia ja sekin luku oli nopeasti pienenemässä. 

Taitaa olla niin, ettei edelle kirjoitettu vaadi minulta selvennystä. Loppujen lopuksihan kylmät luvut ovat selkeämpiä kuin yksikään bloginpitäjän selventäväksi tarkoitettu rautalankamalli.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Timo Harakka valaisi demokratian alennustilan syitä
Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta

Uutisia sosialistien hallitsemasta Saksasta

Helsingin sanomat oli tehnyt jutun Saksan pääkaupungista Berliinistä. Sen mukaan "demari Wowereit oli Berliinin pormestarina vuosina 2001–2014. Hänen jälkeensäkin Berliiniä ovat johtaneet sosiaalidemokraatit, ensin Michael Müller ja nyt Franziska Giffey." Toisin sanoen kyseessä on vasemmiston hallitsema suurkaupunki. 

Siksi ei ole kovin yllättävää, että jutun otsikkona oli "Berliini on muuttunut ´köyhästä mutta seksikkäästä´ tilaan, jota kuvataan samoin kuin kurjimpia kehitysmaita". Tai että artikkelissa kerrottiin sekasortoisista vaaleista ja epäonnistuneesta asuntopolitiikasta sekä mainittiin jopa mellakoinnista.

Näin siksi, että yleensähän vasemmiston johtamille yhteiskunnilla on tapana ajautua monenlaisiin ongelmiin. Esimerkki löytyy hyvinkin läheltä eli Suomen vihervasemmistolaisesta hallituksesta, jonka talouspolitiikka on epäonnistunut täydellisesti. Eikä Berliini siten poikkea siitä yleissäännöstä, jonka huomattavin nykyajan edustaja on luonnonvaroiltaan uskomattoman rikas - mutta kansalleen katastrofaalinen - Venezuela.

Mutta palataan Saksaan ja Berliiniin. HS:n jutun mukaan siellä saattaa nimittäin valta vaihtua huolimatta vasemmiston natsileimoja jakelevasta vaalikampanjoinnista. 

Siksi tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä - sikäli kun valta vaihtuu - kääntyykö Berliinin kehityssuunta lähivuosina kohti normaalisti toimivaa eurooppalaista suurkaupunkia. Vai ryhtyykö valtaa pitkään pitänyt vasemmisto neliraajajarrutukseen säilyttääkseen oman valtakautensa epäsaavutukset. 

* * *

Kun nyt kerran tuli puhe Saksasta en malta olla mainitsematta, että maassa työtään tekevä toimittaja Pertti Rönkkö kertoi sosiaalisessa mediassa sen asukkaista vain joka kymmenennen olevan valmis puolustamaan maataan, mikäli se joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Ilmeisesti sikäläisten ihmisten mielestä Putinin hallinto olisi heille parempi vallanpitäjä kuin sosiaalidemokraatti Olaf Scholzin johtama nykyinen hallitus. 

Harmi sinänsä, ettei Saksa ole Venäjän naapuri, vaan siihen välille perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Puola - jossa Putinin hallintoa ei kaivata päätellen maan suurista panostuksista puolustautumiseen. Näin saksalaiset eivät pääse käytännössä kokeilemaan, miltä Putinin regiimi tuntuisi saksanmaalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilotonta tulittamista
Pari ajatusta Fortumista ja Suomen valtionvelasta
Älyllistä epärehellisyyttä

 

Mitä Marinin anelu kertoi Suomen itsenäisyydestä?

Sanotaan, että Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Ja näinhän se epäilemättä myös teki.

Tosiasia kuitenkin on, että myös itsenäiseen valtion on huomioitava ympäröivä todellisuus. Ja joskus tingittävä omasta tahdostaan. Olkoon esimerkkinä vaikkapa viime aikoina paljon kauhisteltu suomettuneisuuden aika, jolloin maamme omaehtoisesti pidättäytyi arvostelemasta itäistä naapuria. 

Huomattavaa tuossa mielistelyssä oli se, ettei missään vaiheessa ollut epäselvää, etteikö Suomi tarvittaessa puolustaisi itseään itäisen naapurin aggressiota vastaan. Onneksi sellaista tilannetta ei koskaan tullut vastaan, joten selvisimme suomettuneisuuden ajasta lähinnä ansaitulla häpeällä ja viime aikoina nostatetulla nolouden tunteella - enkä usko juuri kenenkään olevan tuosta ajasta kovin ylpeä. 

Nämä pohdiskelut olivat seurausta eilisestä Helsingin sanomien jutusta, jossa kerrottiin Suomen pääministerin, Sanna Marinin, anelleen Euroopan Unionilta lupaa puolustautua itseämme itäisen naapurin hybridihyökkäystä vastaan. Lupaa sille ei tullut. 

Käytännössähän tämä osoittaa, ettei Suomi ole EU:n jäsenenä itsenäinen valtio. Ei siksi, ettei itsepuolustuslupaa tullut - eiväthän sellaista ole saaneet myöskään Puola tai Liettua, jotka torjuivat vastaavan hybridihyökkäyksen jokin aika sitten - vaan siksi, että ylipäänsä lähdimme anelemaan tuollaista lupaa kansakunnan turvallisuuden kannalta keskeisessä asiassa.

Toivon mukaan suomalaiset - pääministerin matelusta ja Unionin meidän turvallisuustarpeidemme suhteen penseästä kannasta huolimatta - toimisivat mahdollisen venäläisten hybridihyökkäyksen sattuessa samaan tapaan kuin puolalaiset ja liettualaiset. Eli sulkisivat rajansa organisoidulta pakolaisaallolta riippumatta siitä, olisivatko turvapaikkaa hakevat henkilöt harhaanjohdettuja kehitysmaalaisia tai kenties pieniä vihreitä miehiä puna-armeijan jälkeläisorganisaatiosta. 

Selvää on kuitenkin, ettei nyt nähty farssi lisännyt omaa luottamustani Euroopan Unioniin. Sen verran tehokkaasti sen johtoelimet tulivat ampuneeksi meitä ja siinä sivussa itseään jalkaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itä-Suomen apulaisprofessorin mukaan raja-aita olisi turha
Björn Wahlroos: EU:n taksonomiapäätös perustuu väärinymmärrykseen
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla

Itä-Suomen apulaisprofessorin mukaan raja-aita olisi turha

Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Jussi P. Laine arvosteli kovin sanoin suunnitelmia rakentaa Suomen itärajalle järeä aita. Hänen mukaansa "on lukemattomia ja lukemattomia tutkimuksia, jotka ovat todistaneet, että aidat eivät toimi. Eivät ole ikinä missään toimineet... aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita ylittämään aidan. Näin on ollut kaikkien aitojen kohdalla."

Epäilen apulaisprofessorin olevan oikeassa siinä, ettei aita tule yksinään estämään ihmisten pääsyä Suomeen. Tosin Puolan ja Valko-Venäjän rajalla nähtiin taannoin, että mikäli niin halutaan, se kyllä auttaa rajavartijoita pitämään tulijoita maan rajojen ulkopuolella.

Suomessahan on kuitenkin niin, ettei maamme rajoja ole edes tarkoitus sulkea turvapaikanhakijoilta. Sen sijaan maamme hallitus on varautunut ottamaan vastaan jopa mahdollisen hybridioperaation uhreja. Eikä sellaisessa tilanteessa aidoilla ole tietenkään mitään merkitystä, koska rajan yli pääsee portistakin.

Jos Suomessa haluttaisiin oikeasti ehkäistä ei-toivottua maahanmuuttoa, olisi se tehtävissä huolehtimalla kahdesta asiasta. Ensimmäinen niistä olisi maamme vetovoimatekijöiden poistaminen eli tulijoiden vastikkeettoman ylläpidon lopettaminen. Ja toinen siitä huolehtiminen, että ilman turvapaikkaa jääneet pidettäisiin suljetussa ympäristössä, josta olisi vapaa pääsy ainoastaan Suomen rajojen ulkopuolelle. 

Tosin epäilen, ettei tämän asian toteaminen ollut Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessorin tarkoituksena hänen arvostellessaan aitaa. Eikä se kyllä liene ollut maamme ministereidenkään mielessä näiden suunnitellessa aitaansa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kesän tulo sai tummat pojat touhuamaan vallattomasti
Hallitus käyttää hybridisodan uhkaa yksityisen omaisuuden sosialisoinnin perusteena
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla

Mitä yhteistä on raiskauksella, joukkoraiskauksella ja puiston siivoamisella?

Lueskelin eilen aikani kuluksi Twitter-viestejä. Vastaan tulivat seuraavat kaksi tekstinpätkää, jotka lukaisin nopeasti - kuten sosiaalisessa mediassa kuuluukin - ja siirryin eteenpäin.

Ensin oli turkkilainen virastopäällikkö. "Venäjän joukot pitivät ryhmää naisia ​​ja tyttöjä talon kellarissa 25 päivää ja raiskasivat heidät toistuvasti. Yhdeksän heistä on nyt raskaana. Poliisi löysi viisi perheenjäsentä, joiden joukossa oli kaksi naista ja lapsi, ruumiit heitettyinä ja poltettuina."

Ja toisena Puolan lipulla koristeltu nimimerkki, joka oli jakanut myös valokuvan. "Nämä ovat ukrainalaisia ​​pakolaisia ​​siivottuaan puiston Puolassa kiitoksena majoituksestaan. He järjestävät näitä asioita nyt kaikkialla Puolassa."

Tänä aamuna luin sitten Ilta-Sanomien uutisen. Sen mukaan eräs Saman Safari oli tuomittu Pohjanmaan käräjäoikeudessa 5,5 vuoden vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Jostain syystä nuo edelle kääntämäni kaksi Twitter-viestiä nousivat mieleeni juuri tämän jutun luettuani. 

Ihmisen aivot toimivat aika mielenkiintoisella tavalla, vai mitä? Yhdistelevät asioita oudolla tavalla ja löytävät kytkentöjä sieltä, missä niitä ei oikeastaan ole. Kuten ei ollut noissa kolmessa viestissäkään. Eihän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieteellinen tieto ei tue Kristiina Silvanin ihonvärilausuntoa
Miksi ukrainalaisten ja muiden tulijoiden ihonvärillä on merkitystä?
Tiedotus nuorten vanhemmille!

Tieteellinen tieto ei tue Kristiina Silvanin ihonvärilausuntoa

Tutkijan tehtävänä on yrittää ymmärtää todellisuutta täsmälleen sellaisena kuin se on. Tämä tarkoittaa tieteellisten teorioiden ja hypoteesien muodostamista niistä tiedoista, joita kulloinkin on käytettävissä sekä koejärjestelyiden suunnittelemista niiden koettelemiseksi. 

Erityisen tärkeää on pyrkimys osoittaa vallitsevia teorioita vääräksi. Tällöin keskeiseksi seikaksi nousee sen varmistaminen, että koejärjestely vastaa varmasti juuri haluttuun kysymykseen, eikä vääristy jonkin suunnittelussa huomaamatta jääneen ilmiön takia. Ja tämän välttämiseksi on palattava tämän kirjoituksen ensimmäiseen kappaleeseen, eli suunnitteluvaiheessa on otettava huomioon mahdollisimman tarkoin kaikki jo aiemmin tiedossa olevat asiat, jotka voisivat vaikuttaa kokeen tulokseen. 

Edellä kuvattu on yleensä mahdollista useimmilla tieteenaloilla. Poikkeuksiakin on kuten esimerkiksi historia, jonka kulkua ei voi toistaa. 

Olen itse omalla tieteellisellä urallani muotoillut tutkimuskohteisiini liittyen monenlaisia hypoteeseja ja testannut niitä. Usein hypoteesini ovat saaneet vahvistusta, mutta toisinaan olen myös joutunut tunnustamaan ne vääräksi. Jälkimmäisessä tapauksessa olen joutunut tunnustamaan vajaan tietämykseni tutkittuun asiaan ja muotoilemaan tutkitun ilmiön selityksen uudelleen.

* * *

Edelle kirjoittamaani taustaa vastaan hämmästyin lukiessani uutista siitä, kuinka Puola on ottanut maaperälleen peräti 2,5 miljoonaa ukrainalaista, mutta kieltäytyy edelleen päästämästä rajan yli Lähi-Idästä saapuvia turvapaikanhakijoita. Samassa jutussa nimittäin lainattiin Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristiina Silvania, jonka mukaan tähän eroon "ei ole muuta selitystä kuin että nämä ovat valkoisia ja kristittyjä".

Koska kyseessä on tutkija, ihmisten pitäisi periaatteessa voida luottaa siihen, että näin selkeän kannan taustalla on kiistatonta tutkimustietoa. Siis esimerkiksi tutkimuksia siitä, millä tavalla puolalaiset suhtautuvat erivärisiin tai eriuskoisiin ihmisiin. Ja mistä syistä he suhtautuvat siten kuin suhtautuvat.

* * *

Siksi selvittelin hiukan tähän liittyvää tieteellistä kirjallisuutta ja tein aihepiiriin liittyen seuraavia havaintoja. Täydellinen kirjallisuuskatsaus tämä ei kuitenkaan ole. 

Yksi. Korkeamman koulutuksen ja ammattitaidon omaavat ihmiset suosivat maahanmuuttoa todennäköisemmin kuin matalan koulutuksen saaneet riippumatta maahanmuuttajien ammattitaidon tasosta. Asenne on samanlainen sekä työssä olevien että työtä tekemättömien parissa, joten suhtautumisella tulijoihin ei ole juuri lainkaan tekemistä sen kanssa, että ihmiset pelkäisivät tulijoiden vievän työpaikat heidän edestään. Sen sijaan selitys ihmisten asenteisiin tulijoita kohtaan tuntuisi löytyvän heidän omista arvoistaan ja uskomuksistaan.

Kaksi. Ihmisten maahanmuuttoasenteita muokkaavat huolet tulijoiden kulttuurivaikutuksista – ja vähemmässä määrin sen taloudellisista vaikutuksista – koko kansakuntaan.

Kolme. Rodulliset tai kulttuuriset ennakkoluulot ovat tärkeä osa maahanmuuttoa koskevia asenteita. Tämä rajoittuu kuitenkin maahanmuuttoon maista, joissa on etnisesti erilainen väestö.

Neljä. Kantaväestöön kuuluvat ihmiset suhtautuvat maahanmuuttoon negatiivisesti erityisesti sellaisilla alueilla, joilla asuvista ihmisistä suuri osa on syntynyt EU:n ulkopuolella ja joilla maahanmuuttajaväestön työttömyysaste on korkea. Asiaan vaikuttaa myös kantaväestön työttömyysaste: jos se on korkea, ovat myös asenteet EU:n ulkopuolelta tulevaan maahanmuuttoon vähemmän negatiivisia.

Viisi. Kontaktit maahanmuuttajiin vähentävät heihin kohdistuvia negatiivisia mielipiteitä, erityisesti ammattitaitoisten ihmisten kohdalla. Maahanmuuttajavirrat saavat kuitenkin keskitasoisesti ja matalasti koulutetut ihmiset arvioimaan negatiivisesti maahanmuuton taloudellisia seurauksia. Kaiken kaikkiaan ihmisten koulutustaso selittää suurimman osan maahanmuuttajien taloudellisen merkityksen kognitiivisesta arvioinnista, ainakin korkean tulotason maissa.

Kuusi. Belgiassa sekä yksityiset vuokranantajat että kiinteistönvälittäjät syrjivät marokkolaisen nimen omaavia ihmisiä. Alueiden kantaväestön omat asenteet tai heidän kokemansa uhka ei kuitenkaan vaikuttanut syrjintään sen enempää alueilla, joilla väestön asenteet olivat kielteisempiä tai koettu uhka oli suurempi. Asuntoja vuokraavat kutsuivat kuitenkin vähemmän sekä belgialaisnimisiä että marokkolaisnimisiä ehdokkaita paikkakunnille, joilla asenteet ovat negatiivisia tai koettu uhka maahanmuuttajien taholta on suurempi. 

Seitsemän. Ihmiset osaavat yhdistää ihonvärin sävyn eri maahanmuuttajaryhmiin ja heidän välisensä erot tässä kyvyssä liittyvät heidän ennakkoluuloihinsa ja mielipiteisiinsä maahanmuutosta. 

* * *

Tieteellistä kirjallisuutta - tutkimusraportteja ja yhteenvetoartikkeleita - olisi ollut todella paljon enemmänkin, mutta riittäköön tämä satunnaisotos tähän. Totean kuitenkin, etten löytänyt tukea ulkopoliittisen instituutin tutkijan näkemykselle ihonvärin merkityksestä puolalaisten erilaiselle käyttäytymiselle eri maahanmuuttajia kohtaan. 

Lähimmäksi Silvanin näkemystä osui tuo seitsemäs tutkimusraportti, jossa todettiin ihmisten olevan tietoisia eri maahanmuuttajien ihonväreistä sitä paremmin, mitä negatiivisempia heidän asenteensa tulijoihin olivat. Mutta siinäkään ihonväri ei siis ollut asenteita selittävä tekijä, vaan seurausta ihmisten muista syistä johtuvista asenteista.

Ja noissa kuudessa ensimmäisessä artikkelissa oli sitten valotettu mitä nuo muut syyt voisivat olla. Ja siltä osin ulkopoliittisen insituutin tutkijan väite kristinuskosta saa jonkinlaista tukea. Mutta siinäkään kyse ei liene itse uskonnosta vaan yhteys lienee pikemminkin tulkittava mittatikuksi vastaanottavan väestön ja maahanmuuttajien välisen kulttuurisen eron suuruudesta.

* * *

Koska olen itse tutkija, olen aina tarkka siitä, mitä sanon omaan tieteenalaani kuuluvista asioista julkisuudessa - oli kanavana sitten perinteinen tai sosiaalinen media tai esiintyminen erilaisissa tilaisuuksissa. Se tarkoittaa pyrkimystä siihen, että puhun vain tietoa, jolle on olemassa vahva tutkimuksellinen peruste. 

Jos sitten kuitenkin vaikka MTV3:n toimittaja pyytää vastauksia asioista, jotka ovat heikommin tunnettuja, annan toki hänelle parhaaseen ymmärrykseeni perustuvan vastauksen. Mutta tuon samalla esille näkemykseeni liittyvän epävarmuuden. Ja näinhän tein myös tässä kirjoituksessa kirjaamalla sanat "täydellinen kirjallisuuskatsaus tämä ei kuitenkaan ole". 

Siksi en voi tutkijana sietää sellaisia perusteettomia lausuntoja, jollaisen Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristiina Silvan oli antanut MTV3:lle. Näin erityisesti siksi, että tieteen kaapuun verhottuina niitä ei voi pitää eettisesti hyväksyttävinä. Ja lisäksi ne hämärtävät tieteellisen ja arkitiedon välistä eroa ja sellaisina heikentävät tutkitun tiedon merkitystä ja arvostusta yhteiskunnassamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi ukrainalaisten ja muiden tulijoiden ihonvärillä on merkitystä?
Maahanmuuttajien kohtaamisteoria osoittautui virheelliseksi
Mitä Valko-Venäjän hybridisota kertoo meistä eurooppalaisista?

Mitä Putinin edustajan valehtelemisesta pitäisi oppia?

Vladimir Putinin edustaja puhui Etelä-Afrikassa muunneltua totuutta siitä, kuinka Suomi olisi ennen talvisotaa ollut Hitlerin Saksan eli ns. kolmannen valtakunnan liittolainen ja tehnyt sen kanssa yhteistyötä. Ja siksi myös osasyyllinen sodan syttymiseen. 

Kaikki suomalaiset toki tietävät tämän lööperiksi: Saksa ja Neuvostoliittohan olivat juuri talvisodan alla sopineet keskenään Puolan, Baltian ja Suomen jakamisesta keskenään. Ja tämän tietää aivan yhtä hyvin myös Vladimir Putin sekä hänen edustajansa Etelä-Afrikassa. Kuin myös sen, että Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin on pyytänyt anteeksi Venäjän hyökkäystä talvisodassa. 

Siksi Ilta-Sanomien vaatimus Vladimir Putinin Venäjän muistuttamisesta talvisodan aloittajasta on sinänsä turha. Siitä kannattaa ehkä muistuttaa muuta maailmaa ja tavallisia venäläisiä, joilla tuskin on asiasta minkäänlaista käsitystä. Mutta Venäjän hallinnon kohdalla se on siis tarpeetonta.

Sen sijaan olisi syytä muistuttaa meitä suomalaisia ja meidän poliitikkojamme siitä, että naapurissamme asuu häikäilemätön diktaattori, jonka hallinolla ei ole vaikeuksia vääristellä historiaa, mikäli sillä on mielestään siihen jokin syy. Juuri nyt tuo syy saattaisi olla kiristyvä Ukrainan tilanne, jossa Venäjä pyrkii estämään länsivaltoja asettumasta valtapyrkimystensä tielle.

Ja juuri siksi Ukrainan tilanteen ratkaisu tulee olemaan merkittävä asia Venäjän naapurimaille. Oleellinen kysymys siinä on, että löytyykö kansainväliseltä yhteisöltä halua suojella Venäjän naapureiden oikeutta itsenäiseen politiikkaan, vai jättääkö se ne suurista puheistaan huolimatta selviytymään yksinään itäistä valloittajaa vastaan. Myös silloin, kun nämä ovat Ukrainan tavoin ilmaisseet halunsa liittyä läntisten demokratioiden joukkoon.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa
Oi äiti Venäjä, miksi pakotat meidät Natoon?
Putin itkee.... ja Medvedev myös

Pitäisikö laki ja oikeuslaitos siirtää demokraattisen päätöksenteon saavuttamattomiin?

Helsingin sanomien pääkirjoitustoimittaja pohdiskeli muutama päivä sitten sitä, että pitäisikö lakiin sisällyttää sellaisia kohtia, joita ei voisi muuttaa lainkaan demokraattisesti. Jo aiemmin asiaa oli pohdiskellut professori Tuomas Ojanen, jonka näkemykset olivat saaneet tukea myös ministeri Anna-Maja Henrikssonilta (ruots). 

Pohdiskelun taustalla on ainakin Unkarin ja Puolan monien EU-poliitikkojen vastenmielisteksi kokemien hallitusten saavuttama kansansuosio, jonka seurauksena Unionille on kasaantunut roppakaupalla yhtenäisyysongelmia. Sekä oikeusoppineiden huoli poliitikkojen halusta puuttua oikeusistuimien toimintaan.

Ajatukseen palasi tänä aamuna historian professori Jukka Korpela, joka totesi ajatuksen demokratian vastaiseksi ja ettei se toteutuneen historian valossa kuulu länsimaiseen maailmaan. Sen sijaan siinä on nähtävissä yhtäläisyyksiä itämaiseen sharian ajatukseen jumalan laista.

Olen Korpelan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Kansanvallan sitominen nykyiseen ajatusmaailmaan on ylimielinen ajatus, jonka mukaan juuri nyt olisi sellainen hetki, jolloin meidän tietämyksemme riittää myös tulevaisuuden näkemiseen. 

Lisäksi haluan nostaa jälleen esille toisen nimenomaisesti oikeusoppineisiin liittyvän tosiasian. Lienee nimittäin niin, että myös juristit ovat ihmisiä omine poliittisine mielipiteineen. 

Siksi myös heillä on poliittisia ambitioita, jotka näkyvät oikeuskäytännössä ja käytännössä korruptoivat osittain Montesquieulaisen vallan kolmijako-opin. Ja tämä tapahtuu sitä varmemmin, mitä suurempi autonomia oikeuslaitoksella on. 

Suomessahan ylin tuomiovalta on korkeimman oikeudella, johon kuuluvan presidentin ja oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti. Tämä linkki lieventää jonkin verran riskiä siitä, että oikeusjärjestelmä ajautuisi jonkin poliittisen klikin valtaan - mutta vain siinä tapauksessa, että presidentti on tietoinen tällaisesta riskistä. 

Käsittääkseni juuri korkeimman oikeuden kokoonpanoon puuttuminen Puolassa on ollut eniten muita EU-maita hiertävä seikka. Puolalaisia voidaan tietenkin arvostella, koska he lyhensivät päätöksellään istuvien tuomareiden työssäoloaikaa, mutta nyt käsiteltävän ehdotuksen kannalta huolestuttavampaa on se, että Unkarin tapauksessa monet EU-poliitikot ovat olleet näreissään siitä, kun maan parlamentti normaalin työjärjestyksen mukaan nimitti korkeimman oikeuden johtoon hallitusta miellyttävän tuomarin. 

Jälkimmäisessä tapauksessa on nähtävä kaksi huomionarvoista seikkaa. Ensinnäkin EU-poliitikot puuttuvat siinä jäsenmaan täysin legitiimiin toimeen, jossa istuva hallitus käyttää valtaansa lakien mukaisesti.

Ja toiseksi se saattaa kertoa siitä, että EU:ssa poliitikot - mahdollisesti korkeiden oikeusoppineiden ohjaamana - saattavat haaveilla oikeuslaitoksen ja poliittisen päätöksentekojärjestelmän täydellisestä erottamisesta. Eivätkä siis ymmärrä sitä, että tämän loogisena seurauksena oikeuslaitos alkaisi täydentää itseään prosessissa, jonka loogisena seurauksena olisi ennemmin tai myöhemmin johonkin poliittiseen aatesuuntaan kallistuvan klikin nouseminen ehdottomaan valtaan oikeuslaitoksessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Viikonloppu osoitti toimivia demokratioita
KHO:n presidentti yllytti poliisia laittomuuksiin; entä sitten?

Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen

MTV3 uutisoi sisäministeri Maria Ohisalon twiitin Puolan ja Valko-Venäjän rajatilanteesta. Sen mukaan "Valko-Venäjän toiminta Puolan ja muiden EU-maiden (Latvia, Liettua) rajoilla on erittäin tuomittavaa. Hybridivaikuttaminen menettelynä on valtiojohtoista laitonta toimintaa, jossa uhreina ovat vaikuttamisen välineinä käytetyt ihmiset."

Tämä vaikuttaa kohtuullisen hyvältä, mutta ei ole koko totuus. Näin siksi, että Ohisalo jatkoi kirjoitusta vielä viidellä muulla viestillä, joista viimeisessä luki seuraavaa. 

"Suomessa on varauduttu laajamittaiseen maahantuloon monin tavoin. Tämän varautumisen perustana ovat kv-sopimukset ja perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten suojeleminen muun muassa tällaiselta hyväksikäytöltä."

Nähtäväksi jää, mitä Ohisalo tarkoitti. Eli jos vastaava tilanne syntyisi maamme rajoille, suljettaisiinko rajat tulijoilta Puolan, Liettuan ja Latvian tavoin, vai komennettaisiinko varusmiehet kantamaan tulijoiden tavaroita samaan tapaan kuin tapahtui Ruotsin vastaisella rajalla vuonna 2015?

* * *

Ilta-Sanomat puolestaan kertoi sisäministerimme olevan valmis ajamaan kovia keinoja jengi­rikollisuuden kaitsemiseksi. Hänen mukaansa "jengirikollisuus on saanut vuoden aikana uusia, huolestuttavia muotoja, ja mukana on aiempaa vahvemmin aseita, väkivaltaa ja viranomaisvastaisuutta".

Ohisalo uhkasi jengiläisiä sillä, että "pahimmassa tapauksessa tulee vankeutta, jos lähtee tähän toimintaan mukaan". Lisäksi hän tunnusti, "että osa jengeissä mukana olevista nuorista on saattanut käydä läpi ennaltaehkäisevän polun. Eli matkan varrella on ollut mukana nuorisotyötä, sosiaalitointa, poliisi ja koulua. Mutta nuoria ei ole saatu haaviin sielläkään."

Ja lopulta Ohisalo tuo esille ongelmaan ratkaisuehdotuksen. Se on - uskokaa tai älkää - nuorisorikoskoordinaattorin tehtävän perustaminen. Siis sellaisen viranomaisen palkkaamisen, joka seuraisi päätyönään nuorten tilannetta ja keräisi tietoa yhteen.

* * *

Edelle kirjoittamiani kannanottoja luettuani jäin ihmettelemään missä todellisuudessa sisäministerimme mahtaa elää. Hän ei mainitse humanitaarista maahanmuuttoa jengirikollisuuden nousun syyksi, eikä tunnu olevan tietoinen niistä varoituksista, joita ns. maahanmuuttokriittiset ovat esittäneet jo yli vuosikymmen sitten. 

Itse en ollut mitenkään ensimmäinen, mutta kirjoitinhan minäkin jo vuonna 2010 seuraavasti.

"Onko 110 000 islamilaista henkilöä sellainen lukumäärä, jonka seurauksena pohjoismainen yhteiskunta muuttuu vääjäämättä, syvällisesti ja kokonaisuudessaan? Ja mikäli vastaus on kyllä, onko tällainen muutos toivottava? Toivoisin kysymyksiä analysoitavan avoimesti, julkisesti, tosiasioihin tukeutuen sekä epärealistista haihattelua ja älyllistä epärehellisyyttä välttäen. Samalla toivoisin näin saatuja johtopäätöksiä sovellettavan suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan."

Toivettani ei yksikään Suomessa sen jälkeen valtaa pitänyt hallitus ole ottanut todesta. Eikä näyttäisi ottavan edelleenkään, vaikka yli yksitoista vuotta sitten kirjoittamani näkemys on toteutunut piirulleen - Ruotsi on tänä päivänä maahanmuuttajiensa kanssa syvällä keltaisessa nesteessä ja me Suomessa olemme nykyisin melko lailla samassa tilanteessa kuin Ruotsi oli tuolloin. 

Nähtäväksi siis jää, mitä Ohisalon puheet Suomen varautumisesta laajamittaiseen maahantuloon kv-sopimusten, perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen sekä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäytöltä suojelemisen kannalta tarkoittavat. Rajojen sulkemista vai matkalaukkujen kantamista?

Niin myös se, millä tavalla nuorisorikoskoordinaattori tulee toimimaan estääkseen Ruotsin viimeisen yhdentoista vuoden aikana tekemät virheet. Ja onnistuuko hän todellakin estämään Ohisalon puheiden perusteella minun mielestäni - ja toivon todella olevani väärässä - vääjäämättömältä näyttävän kehityksen, jonka lopputuloksena myös Suomi joutuu syvälle keltaiseen nesteeseen viimeistään 2030-luvun alkupuolella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Erikoinen demari ja virtahepo olohuoneessamme
Juolahduksia, ajatuksia ja mietteitä Göteborgin tapaukseen liittyen
Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?

EU-alueelle pyrkivien uusi konsti

Helsingin sanomat kertoi, että Marokosta Turkkiin matkalla olleen lentokoneen matkustaja teeskenteli olevansa sairas. Koneen tehtyä pakkolaskun siitä kuitenkin karkasi noin 20 henkilöä, joista osa kuitenkin saatiin nopeasti kiinni. Karkuteillä oli jutun mukaan kuitenkin vielä 12 ihmistä.

Koneen matkustajista suurin osa oli marokkolaisia, mutta ei ole tiedossa mihin kansallisuuksiin karkumatkalle lähteneet kuuluivat. Sen sijaan sairastumista teeskennellyt jäi kiinni ja tuli pidätetyksi laittoman maahantulon järjestämisestä. 

Tapaus kuvaa sitä, kuinka EU on edelleen haluttu kohde kehitysmaalaisille. Ja etteivät nämä suinkaan ole yksitotisen mielikuvituksettomia vaan varsin ovelia ja yritteliäitä päästäkseen nauttimaan eurooppalaisista lihapadoista. 

Suomen osalta maahanmuuttovirasto on julkistanut tiedot syyskuuhun asti. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Kuvassa on esitetty turvapaikanhakijoiden määrä kuukausittain alkaen heinäkuusta 2020. Kuvassa näkyy selkeä kausivaihtelu, mutta ei systemaattista kasvua, jos ei vähentymistäkään. 

Varmaa kuitenkin lienee, ettei kehitysmaalaisten into päästä Eurooppaan ole kadonnut mihinkään. Positiivista on kuitenkin se, että Unioni - tai ainakin pari sen jäsenmaata - on ainakin toistaiseksi ollut jämeränä itärajalla, jonne Valko-Venäjän diktaattori on organisoinut kansainvaellusta. 

EU:n ja eurooppalaisen elämäntavan tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää, että tämä jämeryys näkyisi Unionin kaikilla rajoilla. Viimeisimmän muistutuksen tästä asiasta antoi syyrialaismies, joka puukotti saksalaisessa junassa ainakin kolmea ihmistä.   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskunnallisia muutostapauksia
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla
Ei irakilaisilta konstit lopu, eikä professori Janne Kotiaholta ymmärrys. Eihän?