sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Wokeltajat harhateillä

Helsingin sanomat julkaisi lauantaina artikkelin, jossa se kertoi wokelluksen tuhonneen joidenkin Helsingin yliopiston laitosten ilmapiirin. Koska kyse ei ole ns. kovien tieteiden yhteisöistä vaan pikemminkin humanistiseen opetukseen liittyvästä ongelmasta, saattaa ilmiö johtaa näillä aloilla tehtävän suomalaisen riippumattoman tutkimuksen ja opetuksen lopulliseen tuhoutumiseen.  

Suomi ei kuitenkaan ole wokelluksen suurvalta, vaan Yhdysvalloissa ja muualla anglosaksisissa maissa tämä fanaattinen ajatussuunta on paljon keskeisempi yhteiskunnallinen piirre kuin meillä Suomessa. Ja aivan erityisesti asia on ollut esillä sikäläisissä yliopistoissa. 

Siksi ajattelin tänään kertoa teille - arvoisat lukijani - parista tuoreesta uutisesta, jotka olen lukenut arvovaltaisesta tieteellisestä julkaisusta. Tapaukset ovat mielestäni varsin mielenkiintoisia. 

Ensimmäinen uutinen kertoi arvostetusta perulaissyntyisestä amerikkalaisprofessorista, joka erotettiin vuonna 2019 USA:n tiedeakatemiasta jouduttuaan syytetyksi seksuaalisesta häirinnästä. Perulainen oikeus kuitenkin ratkaisi asian professorin eduksi ja määräsi väärän ilmiannon tehneen naisen 48 400 dollarin sakkoihin sekä langetti tälle vuoden ja kahdeksan kuukauden mittaisen ehdonalaisen vankeustuomion.

Professori ei kuitenkaan ole jättänyt asiaa, vaan on viemässä USA:n tiedeakatemian oikeuteen, koska "he osoittavat edelleen piittaamattomuutta olemalla julkisesti kääntämättä kurssia" hänen julkisessa kohtelussaan. Amerikkalaiseen tyyliin perulaisprofessorilla on myös merkittävä vahingonkorvausvaatimus: peräti viisi miljoonaa dollaria. 

Nähtäväksi jää, kuinka asia ratkeaa. Jotain wokelluskulttuurin lonkeroiden ulottumisesta ympäri maailman kertoo kuitenkin se, että YK julkaisi näkemyksen, jonka mukaan "olemme huolissamme siitä, että häirintäilmoituksen tehneen naisen tuomitsevaan alemman oikeuden tuomioon ei sisältynyt uhrikeskeistä ja sukupuolisensitiivistä lähestymistapaa". 

Ja jatkoi edelleen, että "jos tuomioistuimen päätös pysyy voimassa, se voi vaientaa muut seksuaalisen väkivallan uhrit ja eloonjääneet sekä estää heitä puhumasta hyökkääjiään vastaan". Näin siis siitä huolimatta, ettei - oikeuden mukaan - tapaukseen liittynyt lainkaan seksuaalisen väkivallan uhreja, saati eloonjääneitä tai hyökkääjiä. 

Nähtäväksi jää, kuinka tapaus etenee. Toivottavaa tietenkin on, että 1) perulaisoikeus olisi alun perin ratkaissut asian oikein - eli mitään väärää ilmiantoa pahempaa laittomuutta ei olisi tapahtunut - ja että 2) professorin ja USA:n tiedeakatemian välisen oikeustapaukseen saataisiin oikeudenmukainen tai ainakin lakiin perustuva ratkaisu.

Toinen tapaus liittyi siihen, että NASA kieltäytyi aikanaan muuttamasta avaruuteen sijoitetun teleskoopin - James Webb Space Telescope - nimeä, vaikka sitä vaadittiin. Vaatimukset perustuivat siihen, että James Webb oli mahdollisesti auttanut homomiesten puhdistamisessa liittovaltion työvoimasta.

Tästä on nyt saanut itkupotkuraivarin The Royal Astronomical Society - eli Britannian kuninkaallinen tähtitieteen seura. Se on nimittäin päättänyt, ettei sen kustantamissa sarjoissa julkaistuissa tiederaporteissa saa enää käyttää teleskoopista sen oikeaa nimeä, vaan sitä on kutsuttava JWST:ksi. 

Tapauksen tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että NASA:n virallinen historioitsija yhdessä ulkopuolisen asiantuntijan kanssa oli selvittänyt Webbin roolia koskevia arkistoja, mutta ei ollut löytänyt nimen vaihtamista edellyttäviä todisteita. Tätä taustaa vastaan Brittien päätös ei näyttäisi olevan kunniaksi tieteelliselle seuralle, jollaisen luulisi toimivan pikemminkin tosiasioiden kuin muodissa olevien poliittisen aatteiden perusteella.

8 kommenttia:

  1. Terhomatti Hämeenkorpi30. lokakuuta 2022 klo 9.25

    Voi helvetti, mitä paskaa noissa wokelluspöllöissä instituutioissa tapahtuu! Mitä aikaa me oikeastaan elämme tai pahemminkin: Mihin olemme suistumassa viherpunikkiwokeltajien kiskomana? Miksei tuota etupäässä likkalaumaa pystytä / haluta pysäyttää?

    VastaaPoista
  2. Nämä väärän ilmiannontekijät pitää paiskata vankilaan ja miehiä pitää alkaa suojelemaan noilta hulluilta. Kuinkahan monta väärää rahastusta on moisen wokelluksen avulla on jo tehty, kun uhriksi joutunutta miestä ei tässä hullutuksessa uskota. Asia on käännetty niin, että syytetyn miehen pitää osoittaa syyttömyytensä, siis aivan epäreilua tyranniaa.

    VastaaPoista
  3. Hesari ei julkaissut kommenttiani, jossa (ilman nimiä) muistutin parista konkreettisesta tapauksesta. Åbo Akademissa Faith Mkwesha syytti toisia tutkijoita rasismista ja homonationalismista ja toiset taas häntä transfobiasta. HYssä taas Aracelis Correa syytti yliopistoa rasismista, koska luennoilla näytettiin videoita, joilla rodullistettuja pahoinpideltiin. Kysymyksessä oli siis se kuuluisa video, joka laukaisi Los Angelesin mellakat. Se oli näytetty sosiologian peruskurssilla, luultavasti ihan perustellusti.

    VastaaPoista
  4. Wokellukseen on lopultakin varsin yksinkertainen selitys, itsekeskeinen pätemisen tarve ja vallanhalu. Kun kyvyt eivät riitä näiden tarpeiden toteuttamiseen ansaitsemisen eli ammatillisen tai tieteellisen pätevyyden ja näyttöjen kautta, niitä tavoitellaan aggressiivisella käytöksellä. Uhriutuminen puolestaan on osoittautunut hyvin suosituksi aggression keinoksi, koska hyökkääjä voi esiintyä samalla uhrina. Melkoista älyllistä (ja muutakin) epärehellisyyttä se tietysti edustaa, mutta tarkoitus pyhittää keinot myös silloin, kun sekä tavoitteet että keinot arvottomia.

    VastaaPoista
  5. YK julkaisi näkemyksen, jonka mukaan "olemme huolissamme siitä, että häirintäilmoituksen tehneen naisen tuomitsevaan alemman oikeuden tuomioon ei sisältynyt uhrikeskeistä ja sukupuolisensitiivistä lähestymistapaa".

    YK, tuo globalistikommareiden hirvitys, on siis sitä mieltä, että nainen on aina uhri. Tuo laitos pitäisi lakkauttaa. Se ei saa edes hyökkääjävaltiota potkittua turvallisuusneuvostostaan, vaikka perustettiin vaalimaan kansojen välistä rauhanomaista rinnakkaiseloa. Suuri ja kallis vitsi tuo herraskerho rouvineen.

    VastaaPoista
  6. Tämä on tietenkin aivan helposti korjattavissa oikealla äänestämisellä yms. Se on vain mitätön pintavika, jolla ei ole mitään merkitystä liberaalin anaalidemokratian lopullisen voittokulun kanssa.

    VastaaPoista
  7. Mervikki tuulikukka (alias Dena)30. lokakuuta 2022 klo 13.49

    Sana tähtitieteilijä asettää tiedeoliot eri arvoiseen asemaan koska sanasta tähti saa helposti mieleyhtymän kyseisen tiedeolion paremmuudesta suhteessa muihin tiedeolioihin, tähtitieteilijöitä tulisikin kutsua avaruustieteilijöiksi.

    VastaaPoista
  8. Edes Ukrainan sota ei ole herättänyt tiedemaailmaamme realiteetteihin. Edelleen tutkitaan omaa napaa ja kaikenlaista sontaa ihan vaan siksi kun idioottivaltio maksaa nollatutkimuksesta.
    Meikän konserniin yritetään vieläkin tunkea aiheita joilla ei ole mitään merkitystä taistelukentällä.
    Viimeisin oli "voiko lihan tai kalan korvata nyhtökauralla taistelumuonissa"
    Varmaan voi mutta se juttu on saako taistelija siitä sen enrgian mitä pitää.
    Tämäkin avaus tuli TAU:lta.
    Siinähän tutkivat keskenään. Meitä ei kiinnosta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!