Suosittua juuri nyt!

perjantai 27. helmikuuta 2026

Virheellistä kieltä

Suomalaisen koulujärjestelmän ja lukuharrastuksen heikkeneminen saivat hämmästyttävän demonstraation Keravalla, missä on asennettu opastetauluja jalankulkijoille. Itse asia on luonnollisesti oikein hyvä, mutta onko syytä huolestua siitä, että valmiissa tauluissa on kirjoitusvirheitä?

Asiasta kertoi paikallinen Keski-Uusimaa-lehti, jonka mukaan esimerkiksi "Kerava-sali on kirjoitettu opasteisiin muotoon Kerava-Sali ja kirjaston Pentinkulma-sali muotoon Pentinkulmasali". Varmaankin ihmiset löytävät nämä paikat virheellistenkin opasteiden avulla, mutta ne tullaan joka tapauksessa uusimaan. 

Eikä se ole ilmaista, vaan kulun kuittaa keravalainen veronmaksaja, koska virhe juontaa paikallisen byrokraatin – Johanna Inkiläisen – mukaan "vuodelta 2022, jolloin opasteiden tekstit määriteltiin ja hyväksyttiin osana opastekokonaisuuden suunnittelua".

* * *

Koska koulujemme tason parantamisesta tai lukuharrastuksen uudesta noususta ei näyttäisi olevan merkkejä, lienee odotettavissa, että virheellinen suomi tulee tulevina vuosina näkymään yhä enemmän ympäristössämme. Eikä tätä asiaa varmaankaan paranna se, että kasvava osa suomalaista puhuu äidinkielenään vieraita kieliä. 

Toisin sanoen meidän tavallisten kielenkäyttäjien on nyt ja tulevaisuudessa sopeuduttava kielellisen ympäristömme vähittäiseen rapistumiseen. Ja sen seurauksena epäilen, että myös suomen kielioppiin tulee – toki viiveellä – uudistuksia, joissa virallistetaan jo tapahtuneet kieliopin löyhennykset ja myös puhekieleen uineet vieraiden kielten vaikutteet. 

Tässä ei tietenkään ole mitään uutta, sillä kieli on kuin elävä organismi, joka muuttuu jatkuvasti ulkoisten vaikutteiden seurauksena – niin menneisyydessä, nykyisyydessä kuin tulevaisuudessakin. Eikä tästä asiasta kannata siksi menettää yöuniaan, vaikka se – silloin tällöin – vähän harmittaisikin. 

JK kello 7.36. Tuli vielä mieleeni, että kännyköiden oikeinkirjoitusohjelmien tekemien jatkuvien kielioppivirheiden – erityisesti yhdyssanojen katkaisemisen – seurauksena suomen rappeutuminen tullee jatkossa kiihtymään entisestään. Näin erityisesti nuoremman sukupolven ja vieraita kieliä kotikielenään puhuvien parissa. Siis jotenkin näin: "kirjoitin blogi tekstin, jossa ihmettelin Suomen kieli opin rappeutumista".

3 kommenttia:

  1. No en o kyllä itekkää koskaan ollu mikään kiäliopin partaveitsi, mutta kyllä mäkin nyt ton Kerava-salin oisin oikein osannu kirjottaa. Ja toi toka on tietty oikeaoppisesti: Pentin-kulmasali, eiköstä vaan? Mut bongasin mä nyt silti Proffankin tekstistä yhen typån, joten ...

    Mut tuli tossa joku aika sit luettua että Yhdysvalloissa ovatten kehittäneet vangeille vallan koulutusohjelman, jossa opetetaan näille kirjoitus- ja lukutaitoa!? Siis juma! Jenkeisssä, maailman rikkaimmassa maassa, on aikuisväestöä joka ei osaa edes lukea tai kirjoittaa!? Onneks täällä ei asiat ihan vielä noin huonosti ole. Hämmästyttääkyllä, että miten USA voi enää kutsua sivistysvaltioksi?

    VastaaPoista
  2. Kieli muuttuu. Noin 150-vuotta sitten oli puhekieli aivan muuta, kuin nykyään ja 1600-1700 luvuilla ei kirjoitettua kieltä hallinneet kuin virkamiehet, papisto ja tiedemiehet.
    Rautakaudella ei ollut - varsinaisesti - kirjoitettua tekstiä, Pohjoismaissa. Viestitys tapahtui symboleilla.
    Mutta. Kirjoitettu kieli, tulee todellakin rapautumaan kehitysmaalaistumisen sivuseurauksena.
    Ps. Minkäs sille voi, että nuoret ovat mieluummin TV:n ääressä tai päätelaitteella, kuin kirjojen parissa.

    VastaaPoista
  3. Kun muutin 21-vuotiaana yhteen kihlattuni tilasimme heti kaksi sanomalehteä. 22- vuotiaaalle lapsenlapselle ei tule yhtään. Sanomalehdissä on vielä kunnollista kieltä mutta tuskin muukaan nuoriso niitä hanakasti lukee.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!