Suosittua juuri nyt!

sunnuntai 18. lokakuuta 2026

Onko RKP:n nuorten julkilausuma toteuttamiskelpoinen?

Ruotsalaisen kansanpuolueen nuoret haluaisivat, ettei heidän puolueensa menisi enää koskaan Perussuomalaisten kanssa hallitukseen. Tämä on niin mielenkiintoista, että päätin kirjoittaa aamuisen Ahmed-merkintäni lisäsi toisenkin tekstin.

Onhan nimittäin kaikkien suomalaisten tiedossa, että RKP:n olemassaolon oikeutus ja päätarkoitus on ruotsinkieliseen väestön etujen – erityisesti toisen kotimaisen kielen – säilyttäminen ikuisesti. Ja siksi puolue on aina joustanut hallitusneuvotteluissa kaikesta muusta, jotta se olisi puolustamassa pääasiaansa maan korkeimmassa toimeenpanevassa elimessä.

* * *

Jos nyt sitten otamme todesta RKP:n nuorten tahdon ja kuvittelemme tilanteen, jossa Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja Keskusta olisivat pystyttämässä enemmistöhallitusta Perussuomalaisten kanssa, niin mitä RKP:n pois jäämisestä voisi seurata suomenruotsalaisten tunnetuille eduille – omille kouluille, omalle kielelle, Ahvenanmaan asemalle ja niin edelleen? Tätä voinee jokainen teistä – arvoisat lukijani – pohdiskella aivan rauhassa. 

Ja sen jälkeen kun olette päätyneet  johonkin lopputulemaan, kannattaa käyttää lyhyt hetki – enempää ei tarvita – sen pohtimiseen, että minkä tason järjenjuoksua RKP:n nuorison kannanotto osoittaa. Eli onko se nerokasta, heidän äänestäjäkuntansa kannalta erinomaista tai muuten vain vakavasti otettavaa ja toteuttamiskelpoista? Vai jotain ihan muuta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Suomi on joukosta poissa?
Poliittinen peli
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!