Teollisuuden työtaistelut alkoivat - mutta toivottavasti ne myös loppuvat nopeasti

Tänään alkavat teollisuusliiton lakot, jotka kohdistuvat useisiin teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden yrityksiin. Tämän lisäksi seitsemän muuta työntekijäliittoa on ilmoittanut järjestävänsä lakkolaisia tukevia toimia ja myös Finnairin lentäjät ovat ilmoittaneet omiin työehtoneuvotteluihin liittyvistä työtaistelutoimista.

Teollisuusliitto on jo aiemmin kertonut tavoittelevansa kahdelle vuodelle jaettuja 10 prosentin palkankorostuksia, joilla se haluaa korjata jäsentensä aiempina vuosina heikosti kehittynyttä ostovoimaa. Sen taustalla on - kuten arvoisa lukijani varmasti muistaa - kaksi vuotta sitten tehty poikkeuksellisen vastuullinen sopimus, jolla tuettiin Sanna Marinin (sd) hallituksen aikana syöksykierteeseen saatettua Suomen taloutta. 

Työnantajapuoli ei ole ay-liikkeen vaatimuksiin kuitenkaan suostunut, joten asiasta on käyty neuvotteluita, joiden yksityiskohtia ei ole avattu suurelle yleisölle. Sen sijaan työnantajat ovat kertoneet vaatimusten olleen edelleen sellaisia, että niihin suostuminen heikentäisi suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) on vedonnut työmarkkinaosapuoliin sovun löytämiseksi, koska hän pelkää - ja tietää - laajamittaisten lakkojen voivan vahingoittaa orastavaa talouskasvua. Tämä on ymmärrettävää sikäli, ettei talouskasvun siirtyminen kohti tulevaisuutta ainakaan helpottaisi hallituksen pyrkimyksiä tasapainottaa valtion budjettia. 

Orpon vetoomus on ymmärrettävä jo siitäkin syystä, että jo pelkkä lakkoilu vähentää verotuloja - puhumattakaan vientiteollisuuden kilpailukyvyn heikkenemisestä - ja sitä kautta lisää painetta valtion budjetin leikkaamiseen ja/tai valtion lisävelkaantumiseen myös jatkossa. Näin ollen hänen huolensa on helppo ymmärtää.

Tosiasia kuitenkin on, että lakko-oikeus on työntekijöille Suomen laissa taattu oikeus, joten siitä päättävät työntekijöiden edustajat itsenäisesti. Vastaavasti työnantajien edustajilla on oikeus suostua tai olla suostumatta lakkoilevien työntekijöidensä vaatimuksiin. Sekä tarvittaessa ryhtyä toimiin liiketoimintansa supistamiseksi tai jopa siirtämiseksi pois Suomesta. 

Nähtäväksi siis jää, miten neuvottelut ja niitä tukevat työtaistelutoimet etenevät seuraavina viikkoina. Ja toivoa, että osapuolet löytäisivät molemmille kelvollisen ratkaisun ennen kuin Suomen taloudelle on syntynyt oleellista vahinkoa. 

  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää
Onko maallamme malttia vaurastua?
Ihme on tapahtunut

Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Tänään on tärkeän prosessin aloituspävä, sillä teknologiateollisuuden työnantajat ja työntekijöitä edustava Teollisuusliitto istuvat neuvottelupöytään sopimaan tulevista työehdoista ja palkoista. Lähtökohta on kuitenkin huono, sillä - Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon mukaan - neuvottelutilannetta mutkistavat hallituksen jo toteuttamat ja parhaillaan tekeillä olevat lait, joilla muutetaan sosiaaliturvaa ja työlainsäädäntöä.

Myös Teknologiateollisuuden Jarkko Ruohoniemi on pessimistinen, sillä hänen mukaansa alan taloustilanne vaikeuttaa neuvotteluita. Näin siksi, että hänen mukaansa alan yritysten talous ei ole odotuksista huolimatta kääntynyt kasvuun, joten Suomessa on edelleen tarve maltillisille palkkaratkaisuille, jotta yritysten kilpailukyky suhteessa eurooppalaisiin verrokkeihin säilyisi.

Nähtäväksi siis jää, millainen työmarkkinasyksy meille suomalaisille avautuu tänä syksynä. On selvää, että edellä mainitut johtajat pyrkivät puheillaan asemoimaan jo etukäteen omiensa neuvotteluasemia mahdollisimman vahvoiksi. Ja yhtä lailla pelaavat julkisuuspeliä, jolla tavoitellaan meidän suomalaisten hyväksyntää heidän omille vaatimuksilleen. 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen talous on ollut rähmällään jo yli puolitoista vuosikymmentä, eikä siitä kuopasta nouseminen onnistu ilman työnantajien kustannuskilpailukykyä ja työntekijöiden vahvaa motivaatiota. Ja tästä syystä pitää toivoa, että nyt alkavien neuvotteluiden lopputuloksena on molempia osapuolia tyydyttävä suomalaisen teknologiateollisuuden toimintaedellytyksiä tukeva loppuratkaisu.

Erityisen typerää tässä tilanteessa olisi, mikäli nyt käynnistyvissä neuvotteluissa ryhdyttäisiin politikoimaan hallituksen Suomen talouden kasvuun tähtääviä työmarkkinauudistuksia vastaan. Tai tekemään jonkinlaista protestia sellaisista päätöksistä, jotka eivät varsinaisesti koske töiden tekemistä vaan esimerkiksi oikeutta poliittisiin lakkoihin tai työttömyyskorvauksiin. 

Näin jo siitäkin syystä, ettei Suomen suurin työntekijöiden puolue löydy suinkaan poliittisesta vasemmistosta tai edes oppositiosta, vaan Petteri Orpon (kok) porvarihallituksesta. Ja tämän puolueen puheenjohtaja istuu sen valtiovarainministerinä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Demokratian vastainen korporaatio

Järki voitti

Sanna Marinin (sd) feministisen vihervasemmistohallituksen kyvyttömyys on syössyt Suomen julkisen talouden syöksykierteeseen. Se näkyi esimerkiksi äskettäisessä lisäbudjetissa, johon valtio joutui sisällyttämään yli miljardin potin kyetäkseen maksamaan velkansa korot.

Kaikkiaan valtion velkaantuminen on Marinin kabinetin johdolla ollut täysin holtitonta, koska menoista ei ole tingitty, mutta sen kattamiseksi ei ole myöskään saatu aikaan riittävää talouskasvua. Niinpä jokaisen nelihenkisen perheen kontolla oli viime joulukuun lopulla omien lainojen lisäksi reilun 100 000 euron velkavastuu. 

Tässä tilanteessa oli erinomaista, että maamme viennin kannalta tärkeät teknologia- ja kemianteollisuudet säästyivät suuremmilta työtaisteluilta. Sellaisten sijaan työnantajat ja ammattiliitot sopivat eilen kahden vuoden työehdoista, joten Suomi säästyi entistä jyrkemmältä syöksykierteeltä. Toivoa sopii, että tämän jälkeen myös muut työnantajat ja palkansaajajärjestöt seuraavat esimerkkiä.

Tosiasiahan on, että pitkä lakkokevät olisi syössyt suomalaisen yhteiskunnan entistä suurempiin ongelmiin. Ja pakottanut tulevan hallituksen vieläkin kovempiin toimiin talouden tasapainottamiseksi, kuin tulemme seuraavan nelivuotiskauden aikana näkemään - helpollahan ei päästä näinkään.

Näyttää siis siltä, että suomalaiset pystyvät tiukan paikan tullen toimimaan järkevästi. Omasta puolestani lausun siitä kiitokset nyt sopimuksen tehneille työmarkkinaosapuolille. 

On hyvä, että järki voitti!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lisää liksaa!
Kunta-alaan sopimus aiheutti vaikeasti selvitettävän vyyhdin
UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita

Kunta-alaan sopimus aiheutti vaikeasti selvitettävän vyyhdin

Suomessa solmittiin jokin aika sitten kunta-alalle hankala työsopimus, jossa työntekijöiden palkat sidottiin muiden palkankorotuksiin. Totesin tämän mallin ongelmallisuuden jo aiemmin eli edelleen kesken olevien hoitajien vaatimusten yhteydessä.

Sopimuksen solmimisen jälkeen on yksityisellä sektorilla ja aivan erityisesti vientiteollisuudessa kipuiltu. Uusin ulostulo nähtiin teknologiateollisuuden työnantajilta, jotka ehdottivat työehtosopimusta, jossa ei mainittaisi lainkaan palkankorotuksia. 

Näin toimien kunta-alan työntekijöiden palkannousuille ei löytyisi vertailukohtaa, eikä niiden määrittely olisi helppoa. Myös Suomen yrittäjien toimitusjohtaja on ollut samoilla linjoilla.

Vaikka kunta-alan sopimus herätti paljon närää myös yksityisen sektorin työntekijäpuolella, ei Teollisuusliiton puheenjohtaja innostunut ajatuksesta, vaikka ei hyväksykään kunta-alan ratkaisumallia. Hänen pelkonaan oli se, ettei työnantaja nostaisi työntekijöiden palkkoja lainkaan, mikäli niitä ei mainittaisi sopimuksessa: "käytännössä työnantaja tarjoaa tässä meille nollaratkaisua":

Oman lisänsä tähän vyyhteen tuo kiihtyvä inflaatio. Työntekijäpuolelta todettiinkin, että "kun inflaatio hakkaa kahdeksaa tai kymmentä prosenttia, niin voi kysyä, onko kukaan huolissaan työntekijöiden ostovoimasta".

Todettakoon tässä, että inflaation kiihtyminen alkoi jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Ja sen perustukset luotiin itse asiassa viimeistään noin kymmenen vuotta sitten, kun EKP ryhtyi ostamaan ongelmavaltioiden velkakirjoja pois markkinoilta - eli EU ryhtyi käytännössä painamaan rahaa. 

Tämän päälle tulivat koronakauden hulppeat - ja velkavetoiset - avustukset maasta riippuen joko yrityksille ja/tai ihmisille. Sekä kaiken kukkuraksi kansainvälisen kaupan sekoaminen Venäjän hyökkäysen takia sekä vihreän siirtymän aiheuttama energiakustannusten nousu.

Jos ja kun nyt lähdetään sopimaan kilvan yhä kovempia palkankorotuksia, ei inflaatio ainakaan seisahdu. Eivätkä numerollisesti aiempaa suuremmat palkankorotukset näy ihmisten ostovoimassa. 

Nähtäväksi jää, millä tavalla nyt käsillä oleva suma purkautuu. Selvää on tässä vaiheessa ainoastaan se, että rahaa sukanvarteensa säästäneille on edessä harvinaisen vaikeat ajat, joiden seurauksena heidän omaisuutensa olisi sijoitettava taiten, jotta inflaatiopeikko ei söisi siitä leijonan osaa. Ja vieläkin hankalammaksi käy nuorten asuntovelkaisten asema.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakkokenraali Rytkönen pelaa kovaa peliä
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä
Pääministeri pelaa uhkapeliä ihan pokerina

UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Metsäyhtiö UPM ja ammattiyhdistysliike käyvät periaatteellista työmarkkinasotaa toisiaan vastaan. Siinä yritys pyrkii saamaan erilliset työehtosopimukset eri liiketoiminnoilleen, jotka ulottuvat historiallisen alasajon kourissa pyristelevästä paperiteollisuudesta uusiin erittäin kannattaviin liiketoimintoihin. Ay-liike puolestaan taistelee omasta vallastaan. 

Lähtökohtaisesti kyse on siis siitä, että UPM voi maksaa osalle työntekijöistään parempaa palkkaa kuin toisille esimerkiksi siksi, että se menestyisi rekrytoinneissaan kilpailijoita paremmin. Tätä ei mikään estä tälläkään hetkellä, mutta epäilen että yrityksen sisällä ja saman työehtosopimuksen piirissä tällaisesta saattaisi syntyä eripuraa. 

Paperin osalta kyse taas on tehtaiden sulkemisjärjestyksestä. Siihen lienee viitannut myös yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen varoittaessaan "kipeistä kustannussäästöistä". 

Ay-liikkeen osalta tämä on tietenkin hankalaa, sillä mitä pienemmissä osissa työehtosopimuksia tehdään, sitä hajanaisemmiksi neuvottelut muuttuvat. Ja sitä hankalammaksi muuttuu liikkeelle tärkeä työntekijäryhmien keskinäinen solidaarisuus. Ja samalla myös työntekijöiden edunvalvonta eli koko sen olemassaolon oikeutus.

En aio käydä läpi tämän enempää tilannetta, koska lehdistössä on tätä problematiikkaa puitu paljonkin, mutta haluan tuoda esille yhden seikan, jota en ole nähnyt käsiteltävän. Mutta joka saattaa selittää UPM:n toimintaa. 

Tarkoitan sitä, että kyseessä on aidosti kansainvälinen yritys, jonka toiminnasta vain osa on enää Suomessa. Itse asiassa tämän jutun mukaan yhtiön 18 700 työntekijästä vain 7300 oli Suomessa. 

Ja juuri kansainvälisyys on se seikka, joka mahdollistaa UPM:lle käynnissä olevan työtaistelun Suomessa, sillä se pystyy pitämään asiakkaitaan suurelta osin tyytyväisenä toimittamalla tavaraa muualla sijaitsevilta tehtailtaan. Siten työtaistelu saattaa ainakin yrityksen puolesta kestää pitkäänkin. 

Suomalaisten kannalta nyt käynnissä olevalla näytelmällä on vielä sekin ikävä puoli, että mikäli työtaistelu venyy pitkäksi ja hankalaksi yrityksen kannalta, se saattaa sijoittaa uusia investointejaan muualle maailmaan. Tähän saattaa viitata mm. se, ettei maan suurin metsäteollisuusyhtiö ole lähtenyt kilpailuun kotikutoisen Metsä Groupin varatessa uusilla sellutehtaillaan leijonanosan suomalaisten metsien tarjoamasta vielä käytettävissä olevasta raaka-aineesta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia
Hallituksen tärkein tehtävä

Sote-uudistuksen kustannus unohtui laskea

Yle julkaisi eilen tiedon, jonka mukaan sote-alueiden perustamiseen liittyvä terveydenhoitoalan työntekijöiden palkkojen harmonisointi kunkin alueen korkeimpien nykypalkkojen mukaisiksi maksaisi enemmän kuin siihen on varattu budjetissa varoja. Työntekijäpuolen sopimusasiantuntijan mukaan "suurinkaan esitetty summa, 434 miljoonaa, ei riitä". 

Itse asiassa palkkaharmonisoinnin rahoitusta pidetään sosiaali- ja terveysalan työntekijäjärjestöissä täysin riittämättömänä. Avoimeksi siis jää mikä riittää ja kuka maksaa. 

Tai no. Lisäkustannusten kuittaaja ei jää epäselväksi: se on veronmaksaja joko lisäverona tai muista palveluista tinkimisenä. Mutta varojen riittävyyttä voidaan vain arvailla, koska Ylen jutun mukaan edes valtiovarainministeriöllä ei ole siitä käsitystä. 

Tästä voidaan päätellä, että sotealueet perustettiin tietämättöminä syntyvistä kustannuksista. Jokainen arvioikoon itse, oliko tämä maan johdolta eli Sanna Marinin (sd) hallitukselta vastuullista toimintaa. 

* * *

Aina voidaan leikkiä ajatusleikkejä, joten tehdään niin. 

Jos palkankorotusten summa on kaksinkertainen verrattuna siihen varattuun 434 miljoonaan euroon, vastaa se suunnilleen kuluvalle vuodelle arvioitua perintö- ja lahjaveron tuottoa (855 miljoonaa euroa). Jos se taas olisi kolminkertainen, puhuttaisiin jo tupakkaveron arvioidusta tuotosta (1 212 miljoonaa euroa).

Menopuolella kaksinkertaistuminen tarkoittaisi suuruusluokaltaan suunniteltuun kansainväliseen kehitysyhteistyöhön budjetoituja menoja (noin 849 miljoonaa euroa). Kolminkertaistuminen puolestaan veisi rahaa yhtä paljon kuin on ajateltu käyttää koko ammatilliseen ja lukiokoulutukseen (1 281 miljoonaa euroa). 

Oman mielenkiintonsa asialle luo se, etteivät nyt aluevaaleihin valmistautuvat puolueet puhu halaistua sanaa siitä, millä keinoin ne rahoittaisivat sote-uudistuksen. Tosin eilisessä Ylen vaalikeskustelussa vihervasemmiston Jussi Saramo (vas) ja Atte Harjanne (vihr) ilmoittivat halunsa lisätä maakuntaveron julkisten varojen keruun repertuaariin. 

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla veronmaksaja maksaa hoitonsa ja muiden palveluiden kustannukset. Tapahtuuko se yleisen valtionverotuksen vai ehdotetun maakuntaverotuksen kautta? Vai päädytäänkö lopulta tinkimään joistain muista julkisista menoista - ja jos, niin mistä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronmaksajan taksvärkkipäivä - vaiettu aihe
Hoidetaanko vai annetaanko kuolla?
Ollako sosialisti vai ei, kas siinäpä vasta kysymys!

Pääsylippu lakien kiertämiselle

Yksi suomalaisen demokratian omituinen piirre on oikeuden päätösten halventaminen työmarkkinaneuvotteluiden yhteydessä. Siitä on tänä talvena antanut esimerkin Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto, joka asetti yksityisen yrityksen - Keitele Groupin - viennin saartoon suomalaisissa satamissa tukeakseen Teollisuusliittoa palkkaneuvotteluissa. 

Tämän seurauksena käräjäoikeus määräsi AKT:n lopettamaan toimintakieltonsa sakon uhalla eli totesi sen laittomaksi. Siitä huolimatta kiistan tämän riidan suhteen ulkopuolisen työntekijäliiton pamput päättivät jatkaa aloittamallaan linjalla. Tänään on sitten vuorossa AKT:n yhden päivän lakko koko Suomen viennin pysäyttämiseksi eli tilanteen eskaloiminen riidan ulkopuolisten yritysten haitaksi. 

Erityisen omituiseksi tilanteen tekee se, että Keitele Groupin työntekijöistä reilusti alle puolet kuuluu Teollisuusliittoon. On siis kysyttävä, että millä valtakirjalla AKT katsoo olevansa oikeutettu uhkailemaan yritystä - jopa oikeuden päätöstä uhmaten - kun edes sen tukema liitto ei edusta suurinta osaa kiistan keskiössä olevan yrityksen työntekijöistä.

Lisäksi yritys on hallituksensa puheenjohtajan mukaan maksanut henkilökunnalleen vuosittain suurempia palkankorotuksia kuin mitä yleissitova työehtosopimus olisi edellyttänyt - enkä ole nähnyt tätä kiistetyn missään. Eikä kiista ilmeisesti siksi koskekaan palkkoja vaan vapaapäivien lukumäärää.

Nähtäväksi jää, minkälaiseksi tilanne lopulta muodostuu. En luonnollisesti ota tässä kantaa neuvottelujen lopputulokseen - se on yrityksen ja työntekijöiden välinen asia - mutta totean, että oikeuden päätöksen noudattamatta jättäminen ei kuulu demokraattisen valtioon. 

Siksi nyt nähdyn näytelmän - ja takavuosina niin ikään nähtyjen samanlaisten teatteriesitysten - pitäisi johtaa sekä oikeuslaitoksen että myös hallituksen ja eduskunnan toimenpiteisiin, joilla huolehditaan siitä, että oikeuden päätöksiä noudatetaan. Nykyinen käytäntö uhkasakosta ei näytä toimivan, vaan on muodostunut ikään kuin pääsylipuksi lakien kiertämiselle. Sellaisia pääsylippuja oikeusvaltio ei kuitenkaan tarvitse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raju ratkaisu vientiteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi
Työtaistelulainsäädäntö olisi uudistettava
Laittomat lakot ovat valtiovallan erityisessä suojelussa