Hyviä uutisia EU-parlamentilta ja hallitukselta

Tänään on ollut hyvä päivä meille suomalaisille ja kaikille muillekin eurooppalaisille. Euroopan Unionin parlamentti on nimittäin päättänyt keventää yritysten kestävyysraportointia ja huolellisuusvelvoitetta.

Jatkossa ainoastaan sellaiset yritykset, jotka työllistävät keskimäärin yli tuhat työntekijää, ja joiden vuotuinen liikevaihto on yli 450 miljoonaa euroa, joutuvat raportoimaan yhteiskunnallisista ja ympäristövaikutuksistaan. Lisäksi niin sanottuja huolellisuusvelvoitteita edellytetään jatkossa vain  yrityksiltä, joissa on yli 5000 työntekijää ja joiden vuotuinen liikevaihto on yli 1,5 miljardia euroa. 

Päätös tulee voimaan kesällä ja auttaa – toivottavasti – sen jälkeen eurooppalaisia yrityksiä keskittymään oleelliseen. Eli kasvuun, työpaikkojen luomiseen, liikevoiton tekemiseen ja tuotekehitykseen.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että Euroopan taloudesta tulisi pelkästään tällä päätöksellä kilpailukykyinen amerikkalaisten ja itäaasialaisten kanssa. Siksi on tärkeää, että Unionin poliittinen johto lähtee laajemmin ja pitkäaikaisesti tälle linjalle. Ja hylkää – mieluiten lopullisesti – edellisten komission ja parlamentin byrokraattis-sosialistisen lähetymistavan EU:n johtamisessa. 

* * *

Hyvät uutiset meille suomalaisille eivät pääty edellä kirjoittamaani, sillä huomenna – 17. joulukuuta – tulee voimaan ensimmäinen osa kansalaisuuslain muutosta. Siihen sisältyvät seuraavat asiat. 

Ensinnäkin, hakijan toimeentulon pitää olla turvattu. Se tarkoittaa omalla työllä tai yrittämisellä saavutettua elinkustannusten kattamista ilman tulonsiirtoja kahden vuoden ajan siten, että hän on saanut alle kolme kuukauden työttömyysetuutta tai toimeentulotukea

Toiseksi, Suomen kansalaisuutta hakevan asiakkaan pitää esittää voimassa oleva kansallinen passi. Ellei sellaista ole, on hänen pystyttävä osoittamaan henkilöllisyytensä muilla luotettavilla asiakirjoilla. 

Kolmanneksi, hakijan rikokset vähentävät entistä enemmän mahdollisuutta saada Suomen kansalaisuus. Tässä korostetaan aiempaa enemmän kansallista turvallisuutta.

Neljänneksi, Suomen kansalaisuuden voi menettää aiempaa helpommin, mikäli henkilö on antanut vääriä tietoja tai toiminut muutoin petollisesti kansalaisuuden hakemisen aikana. Samoin sen voi menettää syyllistymällä vakaviin rikoksiin.

Kaikki tämä on oikein ja kohtuullista. Ja mikä parasta, kansalaisuuslainsäädännön valmistelutyö jatkuu edelleen, joten kannattaa varautua hyviin uutisiin myös jatkossa.

Päivän aiempi merkintä:
Vastuutonta rahankäyttöä EU:ssa ja Tampereella

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Faktatietoa pääministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Teemu Keskisarjan välisen debatin arvioimiseksi

Mari Rantasen ja Leena Meren ministeriöt oikealla asialla

Hallitus muuttaa maahanmuuttolinjauksiaan

Eurooppalainen hyvinvointivaltio – menneisyyden utopia

Maamme kansainvälisesti tunnetuin ekonomisti, nobelisti Bengt Holmström, on kollegoineen nostanut esille sellaisia asioita jotka EU:n tulisi tehdä, jotta se säilyisi taloudellisesti kilpailukykyisenä. Lista on lyhyt ja mielenkiintoinen, ja sellaisena sen voi toivoa tulevan luetuksi ja ymmärretyksi myös eurooppalaispoliitikkojen piiissä.

"Meidän on vähintäänkin valvottava sisämarkkinasääntöjen noudattamista, estettävä direktiivien pirstaloitumista 'harmonisoinnin' nimissä, helpotettava yrittäjähenkisten yritysten kasvua, keskitettävä unioni prioriteetteihinsa ja rajoitettava liiallista lainsäädäntöä.

Lisäksi he muistuttivat siitä, että "Euroopalle kasvu on olemassaolon, poliittisten tavoitteiden ja selviytymisen edellytys. Liian pitkään se on korvattu muilla prioriteeteilla, vaikka näitä prioriteetteja ei voida saavuttaa ilman kasvua. Yrittäessämme tehdä kaikkea olemme estäneet innovaatioita, investointeja ja vaurautta".

Koska monet eurooppalaiset ovat nykyisin arvoiltaan arvoliberaaleja sosialisteja, muistutti tutkijajoukko meitä siitä, että "viime vuosikymmeninä unioni ja sen jäsenvaltiot ovat sekoittaneet sääntelyn edistykseen ja byrokratian integraatioon". Voitkos sen paremmin sanoa?

Siksi Brysseliin tarvitaan perinpohjaista ajattelutavan muutosta, sillä – jos EU jatkaa nykyisellä linjallaan – siihen kuuluvat valtiot "eivät pysty ylläpitämään kansalaistensa itsestäänselvyyksinä pitämiä asioita: työttömyysetuuksia, ilmaista terveydenhuoltoa, elinikäisiä eläkkeitä ja kohtuuhintaista koulutusta. Kasvu on välttämätöntä olemassa olevien sitoumusten maksamiseksi ja uusien sitoumusten täyttämiseksi. Pysähtyminen tekee eurooppalaisesta hyvinvointivaltiosta menneisyyden utopian."

Olin ilahtunut huomattuani asiasta kertovan uutisen. Ja toivon todella, että Homströmin ja hänen kollegoidensa lista otetaan vakavasti Euroopan Unionissa. Ja että myös arvoliberaalit eurooppalaiset – olivat he sitten väriltään pinkkejä tai vihreitä - ymmärtäisivät, että kyse on koko maanosamme tulevaisuuden pelastamisesta eli hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.

Päivän aiempi merkintä:
Presidentti Zelenskyin virhe vaatii toimia

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalit osoittivat miksi Viron talous kohenee, mutta Suomen ei
Humanitaarinen paradoksi Holmströmiläisen paradoksin valossa
Bengt Homström, nobelisti

Poliittinen peli

Helsingin sanomien mukaan näyttäisi siltä, että paljon julkisuutta saaneen valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) budjettiesityksen suurimmat erimielisyyttä aiheuttavat seikat ovat koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen kohdistuvat leikkaukset sekä toisaalta sosiaaliturvamenojen sulkeminen pois säästökohteena. Toisin sanoen Petteri Orpon (kok) johtama hallitus näyttäisi olevan yksimielinen kehitysavun, kehityslainojen ja humanitaarisen katastrofiavun korotuksen perumisesta sekä kiintiöpakolaisten vastaanottamisen lopettamisesta - minkä panin ilolla merkille. 

Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin Kokoomus - ja myös opetusministeri Anders Adlercreutz (rkp) - haluaisi vaihtaa koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen paikkaa sosiaaliturvamenojen kanssa. Tämä olisi sikäli loogista, että tällainen muutos mitä todennäköisimmin tukisi suomalaisten osaamistasoa ja sitä kautta kilpailukykyä kansojen välisessä taloudellisessa kilpailussa. 

Taustalla on nähtävissä ainakin osittain myös hallituksen pääpuolueiden välinen poliittinen peli. Kokoomus tuskin saa montaakaan ääntä sosiaaliturvaa nauttivista ihmisistä kun taas Perussuomalaisille juuri tämä joukko on ollut tärkeä - mutta ilmeisesti juuri nykyisen oikeistohallituksen aikana katoamassa oleva - kansalaisryhmä. Ja päinvastoin, Kokoomuksella on paljon kannattajia kaiken tasoisissa oppilaitoksissa opettavien henkilöiden ja myös opiskelijoiden joukossa, mutta perussuomalaisilla vähemmän.

Omalta osaltani arvelen väännön päättyvän jonkinlaiseen kompromissiin, jossa molemmat puolueet voivat jälkikäteen sanoa toimineensa oman kannattajaryhmänsä puolesta ja pelastaneen heille tuikitärkeitä budjettieuroja. Toivon mukaan tällainen kompromissiratkaisu on aidosti hyödyllinen myös Suomen talouden ja tulevaisuuden kannalta - ja samalla ohjaa koko koulutus-, tutkimus- ja tuotekehityskokonaisuutta kohti entistä tuloksellisempaa ja kansakunnan kokonaisuutta hyödyntävää suuntaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuija Siltamäen kysymys ja tosiasiat
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi

Teollisuuden työtaistelut alkoivat - mutta toivottavasti ne myös loppuvat nopeasti

Tänään alkavat teollisuusliiton lakot, jotka kohdistuvat useisiin teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden yrityksiin. Tämän lisäksi seitsemän muuta työntekijäliittoa on ilmoittanut järjestävänsä lakkolaisia tukevia toimia ja myös Finnairin lentäjät ovat ilmoittaneet omiin työehtoneuvotteluihin liittyvistä työtaistelutoimista.

Teollisuusliitto on jo aiemmin kertonut tavoittelevansa kahdelle vuodelle jaettuja 10 prosentin palkankorostuksia, joilla se haluaa korjata jäsentensä aiempina vuosina heikosti kehittynyttä ostovoimaa. Sen taustalla on - kuten arvoisa lukijani varmasti muistaa - kaksi vuotta sitten tehty poikkeuksellisen vastuullinen sopimus, jolla tuettiin Sanna Marinin (sd) hallituksen aikana syöksykierteeseen saatettua Suomen taloutta. 

Työnantajapuoli ei ole ay-liikkeen vaatimuksiin kuitenkaan suostunut, joten asiasta on käyty neuvotteluita, joiden yksityiskohtia ei ole avattu suurelle yleisölle. Sen sijaan työnantajat ovat kertoneet vaatimusten olleen edelleen sellaisia, että niihin suostuminen heikentäisi suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) on vedonnut työmarkkinaosapuoliin sovun löytämiseksi, koska hän pelkää - ja tietää - laajamittaisten lakkojen voivan vahingoittaa orastavaa talouskasvua. Tämä on ymmärrettävää sikäli, ettei talouskasvun siirtyminen kohti tulevaisuutta ainakaan helpottaisi hallituksen pyrkimyksiä tasapainottaa valtion budjettia. 

Orpon vetoomus on ymmärrettävä jo siitäkin syystä, että jo pelkkä lakkoilu vähentää verotuloja - puhumattakaan vientiteollisuuden kilpailukyvyn heikkenemisestä - ja sitä kautta lisää painetta valtion budjetin leikkaamiseen ja/tai valtion lisävelkaantumiseen myös jatkossa. Näin ollen hänen huolensa on helppo ymmärtää.

Tosiasia kuitenkin on, että lakko-oikeus on työntekijöille Suomen laissa taattu oikeus, joten siitä päättävät työntekijöiden edustajat itsenäisesti. Vastaavasti työnantajien edustajilla on oikeus suostua tai olla suostumatta lakkoilevien työntekijöidensä vaatimuksiin. Sekä tarvittaessa ryhtyä toimiin liiketoimintansa supistamiseksi tai jopa siirtämiseksi pois Suomesta. 

Nähtäväksi siis jää, miten neuvottelut ja niitä tukevat työtaistelutoimet etenevät seuraavina viikkoina. Ja toivoa, että osapuolet löytäisivät molemmille kelvollisen ratkaisun ennen kuin Suomen taloudelle on syntynyt oleellista vahinkoa. 

  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää
Onko maallamme malttia vaurastua?
Ihme on tapahtunut

Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Tänään on tärkeän prosessin aloituspävä, sillä teknologiateollisuuden työnantajat ja työntekijöitä edustava Teollisuusliitto istuvat neuvottelupöytään sopimaan tulevista työehdoista ja palkoista. Lähtökohta on kuitenkin huono, sillä - Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon mukaan - neuvottelutilannetta mutkistavat hallituksen jo toteuttamat ja parhaillaan tekeillä olevat lait, joilla muutetaan sosiaaliturvaa ja työlainsäädäntöä.

Myös Teknologiateollisuuden Jarkko Ruohoniemi on pessimistinen, sillä hänen mukaansa alan taloustilanne vaikeuttaa neuvotteluita. Näin siksi, että hänen mukaansa alan yritysten talous ei ole odotuksista huolimatta kääntynyt kasvuun, joten Suomessa on edelleen tarve maltillisille palkkaratkaisuille, jotta yritysten kilpailukyky suhteessa eurooppalaisiin verrokkeihin säilyisi.

Nähtäväksi siis jää, millainen työmarkkinasyksy meille suomalaisille avautuu tänä syksynä. On selvää, että edellä mainitut johtajat pyrkivät puheillaan asemoimaan jo etukäteen omiensa neuvotteluasemia mahdollisimman vahvoiksi. Ja yhtä lailla pelaavat julkisuuspeliä, jolla tavoitellaan meidän suomalaisten hyväksyntää heidän omille vaatimuksilleen. 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen talous on ollut rähmällään jo yli puolitoista vuosikymmentä, eikä siitä kuopasta nouseminen onnistu ilman työnantajien kustannuskilpailukykyä ja työntekijöiden vahvaa motivaatiota. Ja tästä syystä pitää toivoa, että nyt alkavien neuvotteluiden lopputuloksena on molempia osapuolia tyydyttävä suomalaisen teknologiateollisuuden toimintaedellytyksiä tukeva loppuratkaisu.

Erityisen typerää tässä tilanteessa olisi, mikäli nyt käynnistyvissä neuvotteluissa ryhdyttäisiin politikoimaan hallituksen Suomen talouden kasvuun tähtääviä työmarkkinauudistuksia vastaan. Tai tekemään jonkinlaista protestia sellaisista päätöksistä, jotka eivät varsinaisesti koske töiden tekemistä vaan esimerkiksi oikeutta poliittisiin lakkoihin tai työttömyyskorvauksiin. 

Näin jo siitäkin syystä, ettei Suomen suurin työntekijöiden puolue löydy suinkaan poliittisesta vasemmistosta tai edes oppositiosta, vaan Petteri Orpon (kok) porvarihallituksesta. Ja tämän puolueen puheenjohtaja istuu sen valtiovarainministerinä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Demokratian vastainen korporaatio

Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?

Meillä suomalaisilla on hyvässä muistissa EU-tasoisesen velkarahan jakaminen. Kirjoitin aiheesta esimerkiksi vuonna 2015 seuraavasti.

"Käytännössä Kataisen/Stubbin hallitusten merkittävin läpi mennyt päätös on ollut suomalaisen rahan riskeeraaminen Kreikan tukipaketteihin, tai oikeammin saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamiseen. Tämä päätös on minun nähdäkseni johtanut  käsillä olevaan Euroopan pidentyneeseen taantumaan, jonka seurauksena EU on lopulta joutunut turvautumaan eräänlaiseen setelirahoitukseen."

Sen jälkeen Unioni on selvinnyt miten kuten, niin kuin Suomikin, mutta nyt on jälleen noussut esille ajatus yhteisen velan ottamisesta sekä bonuksena EU-tasoisen verotuksen luominen. Tällä kertaa sillä verukkeella, että Unioni tarvitsee parempaa kilpailukykyä ja lisää turvallisuutta

Italialaisen Mario Draghin mukaan EU tarvitsee näitä asioita edistäviin investointeihin vuosittain lisää 750–800 miljardia euroa. Ja mistäpä muusta tuo raha olisi saatavissa kuin ottamalla yhteistä velkaa, jota sitten jaettaisiin jollain perusteella takaisin jäsenmaille.

Suomessa on tällä kertaa onneksi hallitus, jolla on vastuullinen johto. Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan "Draghin paperissa ei juuri ole yllätyksiä – tiesimme tämän tulevan, sanoo Purra viestissään. Taantuvan Euroopan taudinkuvaus on oikea, mutta esitetty lääke – yhteisvelkaan perustuva elpymispaketti 2 – täysin väärä. Emme tarvitse EU:hun lisää suunnitelmataloutta, vaan vähemmän."

Hänen mukaansa EU:n yhteisillä ratkaisuilla voidaan toki tehdä paljon, esimerkiksi pääomamarkkinoiden kehittämisen ja sääntelyn purkamisen ja järkevöittämisen kautta, mutta julkinen pumpattu raha ei ole se keino, jolla Unioni selviää ongelmistaan. 

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok) tyrmäsi Draghin ehdotuksen. Ja kauhisteli, että "Draghi puhui vieläpä pysyvästä, toistuvasta järjestelystä". Niinpä Suomen hallituksen kanta yhteisvelkainstrumentteihin on yksisellitteisen kielteinen Draghin ehdotukseen. 

Onneksi - ainakin toistaiseksi - Suomi ei ole ainoa Draghin toivoman velkavetoisen EU:n vastustaja, vaan myös Saksa ja Hollanti ovat ilmoittaneet vastustavansa sellaista. Toivon mukaan joukko kasvaa edelleen, mikäli tuleva komission ryhtyy ajamaan tosissaan EU:ta kohti velkaunionia, jossa kaikille valtiolle on määritetty omat tehtävänsä: yhdet jäsenet toimivat maksumiehinä ja toiset kuluttajina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta

Asioiden tärkeysjärjestyksestä

Petteri Orpo (kok) kertoi eilen, ettei hallitus aio nostaa suomalaisten eläkeikää, mutta eläkkeitä tullaan tarkastelemaan yhtenä budjetin tasapainottamisen mahdollisuutena. Hänen mukaansa on kuitenkin niin, että "työeläkkeiden osalta ongelma on se, että... se ei... auta tähän akuuttiin budjettitalouden ongelmaan".

Tämä on varmaankin hyvä uutinen niille ihmisille, joiden työura alkaa olla lopuillaan tai nuorille jotka ovat juuri astumassa työelämään siirtyen eläkkeelle lähteviltä ihmisiltä vapautuviin työpaikkoihin. Tai ainakin sellaisiin tehtäviin, joista työurallaan pidemmälle ehtineet siirtyvät eläköityvien ihmisten tilalle.

Tämä pieni pala yhteiskunnallista keskustelua herätti mielessäni ajatuksia asioiden tärkeysjärjestyksestä. Jos ja kun valtion budjettia on tarve tasapainottaa, joudutaan arvottamaan erilaisia yhteismitattomia meno- ja tulopuolen asioita. Siis tietyllä tavalla valitsemaan kumpi on parempi: lihapulla vai hajuvesi.  

Esimerkkinä toimikoon se, että onko parempi pakottaa vanhenevat ihmiset työskentelemään pidempään tuottaakseen verotettavia työtuloja vai supistaa niitä palveluja, joita tarjotaan laittomasti maassa oleville ihmisille. Tai olisiko parempi vähentää kehitysmaiden diktaattoreiden pankkitileille päätyvää kehitysapua sen sijaan, että nostettaisiin suomalaisille myytävän ruuan arvonlisäveroa.

Toki edelle kirjaamissani esimerkeissä voidaan paperittomat maahanmuuttajat tai kehitysmaalaiset korvata myös kantasuomalaisia koskevilla julkisilla menoilla. Vaikkapa sellaisilla kuin ammattiyhdistysliikkeen veroedut, jotka pienentävät valtion verokertymää puolella miljardilla eurolla tai puolustusvoimien miljardihankinnat. 

Ihmisten näkemykset näihin kysymyksiin heijastavat luultavasti heidän poliittisia näkemyksiään. Eli arvoliberaali vasemmistolainen vastaa keskimäärin eri tavalla kuin arvokonservatiivi oikeistolainen. Eikä objektiivisesti oikeaa vastausta tietenkään ole edes olemassa. 

Oma näkemykseni on, että Suomi on olemassa suomalaisia varten ja siitä syystä suomalaisten tarpeiden tulisi olla päätöksenteon keskiössä. Toki julkista rahaa voidaan ohjata myös muualle, mikäli se voidaan osoittaa suomalaisten kannalta järkeväksi. Tästä esimerkkinä toimikoon Ukrainan tukeminen, koska Venäjän voitto käynnissä olevassa sodassa johtaisi erittäin suurella todennäköisyydellä Suomeen kohdistuvan aggression uhan kasvamiseen. 

Omaan näkemykseeni liittyy myös se, että viime kädessä suomalainen julkinen talous - eli hallituksen jakovara - määräytyy maamme yritysten kilpailukyvystä. Ja siksi yksi hallituksen keskeisistä tehtävistä on huolehtia sen säilymisestä - tai mieluummin kasvattamisesta - suhteessa kilpailijamaihin. 

Talouspoliittisen päätöksenteon onnistumisen näkee onneksi helposti, sillä sen seurauksena sekä kansainväliset että suomalaiset yritykset tekevät investointeja tänne Pohjantähden alle. Epäonnistumisiksi voidaan puolestaan kirjata esimerkiksi Luulajaan, Paso de los Torosiin tai Rotterdamiin suuntautuvat investoinnit, jotka olisi vaihtoehtoisesti voitu tehdä myös Suomeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoret ja naiset haluavat Kreikan tielle
Purra paljasti älyllistä epärehellisyyttä
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä

Pitääkö lapsille antaa haasteita vai suojella sellaisilta?

Isät ja äidit toivovat lähes poikkeuksetta pelkkää hyvää lapsilleen. Sen sijaan vanhempien käsitykset siitä, mitkä asiat tuottavat hyvää poikkeavat oleellisesti toisistaan. 

Joidenkin mielestä parasta on suojella lastaan kaikelta pahalta ja ikävältä kun taas toiset ajattelevat haasteiden kasvattavan jälkikasvua kohtaamaan myöhempiä vastuksia. Yhdet ovat sitä mieltä, että lasten pitää saada kasvaa vapaasti ja ilman rajoja, kun taas toiset kannattavat tiukkaa kuria. 

Nykyajassa on se hyvä puoli, että meillä on käytettävissämme tieteellistä tietoa erilaisista asioista. Ja yksi sellainen - vanhempien ja lasten suhteeseen liittyvä - tiedonpala sai minut tarttumaan itseensä.

Luin nimittäin Norjassa tehdystä tutkimuksesta, jossa oli selvitetty vanhempien ja lasten tahtoa suhteessa kilpailuttamiseen. Siitä selvisi, että vanhempien toisistaan poikkeava halu kilpailuttaa jälkeläisiään vaikuttaa näiden myöhempään elämään. 

Käytännössä kymmenennellä luokalla olevilla lapsilla teetettiin matemaattistyyppisiä tehtäviä, joista he saivat palkkion joko siten, että kaikki saivat saman rahan tai niin, että osallistuja sai hiukan enemmän rahaa ollessaan parempi kuin satunaisesti valittu samanikäinen. Valinnan siitä, kumpaan kategoriaan lapsi osallistui, päätti hänen isänsä tai äitinsä - mutta siten, ettei lapsi tiennyt siitä. Myös lapsilta itseltään kysyttiin kumpaan sarjaan hän haluaisi osallistua.

Tämän kaiken seurauksena selvisi, että vanhemmat olivat valmiita asettamaan pojat tyttöjä useammin kilpailemaan muiden kanssa, mutta lasten itsensä parissa ero oli vieläkin suurempi. Tämä sukupuolten välinen ero vanhempien päätöksissä selittyy suurelta osin heidän käsityksellään lastensa kilpailukyvystä.  

Erityisen mielenkiintoinen havainto oli, että vanhempien valinnat ennustivat lasten myöhemmän elämän vaiheita - erityisesti heidän kouluttautumistaan. Eli niiden vanhempien lapset, jotka olivat valmiita panemaan jälkeläisensä kilpailemaan muita vastaan, kouluttautuivat myös pidemmälle kuin lapsiaan kilpailulta suojelevien äitien ja isien jälkikasvu.

Näyttää siis siltä, että vanhemmat osaavat ennustaa lastensa kyvyt varsin hyvin. Tai vaihtoehtoisesti he kasvattavat lapsensa siten, että näille syntyy - tai on syntymättä - kyky ja halu jatkaa muita pidemmälle opintiellään. 

Niin tai näin. Tämän tiedon varassa jokainen vanhempi voi pohdiskella missä suhteessa antaa haastetta omalle jälkeläiselleen - tai suojaa tätä muiden lasten kilpailulta. 

Omalta osaltani olen luonnollisesti tehnyt tuon valinnan jo aikoja sitten, eikä asia enää kosketa minua. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - tunsin jonkinlaista tyytyväisyyttä luettuani tässä kirjoituksessa käsittelemääni tutkimusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokellusta päiväkodissa
Mistä johtuu naisten ahdistus ja masennus
Etu-Töölön lukion rehtori Joanna Ovaskan vierasvalinnat ovat tunkkainen tuulahdus suomettumisen ajalta

UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita

Suomen heikkous kansainvälisten yritysten investointikohteina tuli jälleen esille kun UPM:n päätös uuden jalostamonsa sijainnista Kotkan sijasta Rotterdamiin julkistettiin, kuten Björn Wahlroos totesi joulukuussa ja itsekin pari päiväää sitten arvelinkin. Kyse on toki suurelta osin logistiikasta, mutta myös Sanna Marinin (sd) hallituksen poliittisista linjauksista, ympäristöjärjestöjen käyttämästä vallasta sekä Euroopan Unionin linjauksista. 

Tämä oli jo neljäs kerta kun Suomi todettiin sopimattomaksi kansainvälisten toimijoiden - jollainen myös UPM on huolimatta suomalaisista juuristaan - investointien sijoituspaikaksi. Edelliset olivat Vaasan havitteleman akkutehtaan sijoittaminen Ruotsiin, Nesteen päätös rakentaa mahdollinen oma jalostamonsa Rotterdamiin sekä suomalaisen oikeusjärjestelmän päätös kieltää pitkälti kiinalaisella rahalla toimivan yrityksen sellutehdas Kallajärven rannalta. 

Hallituksen vastuun tässä asiassa vahvisti Kotkan kaupunginjohtaja, joka viestitti, että "tässä on hyvä valtiovallankin ottaa peili käteen, kun lyhyellä aikavälillä jo toinen miljardihanke lähtee maan rajojen ulkopuolelle. Kannattaisiko valtiovallankin nyt tarkastella toimintatapojaan, jos tänne teollisia investointeja halutaan."

Mutta eipä hätäillä. Asiassa voi nimittäin nähdä roppakaupalla hyviä puolia. Nythän huutava työvoimapulamme ei pahene työpaikkojen lisääntymisen myötä, mutta hoivasektorilla työskentelevien suhteellinen palkkataso nousee, koska hyväpalkkaisten teollisuuden työntekijöiden määrä ei lisäänny. 

Tästä syystä myöskään miesten ja naisten palkkatasa-arvo ei heikkene, koska UPM:n biojalostamon työntekijät olisivat kuitenkin olleet voittopuolisesti miehiä. Lisäksi paine luonnonvarjojen käytön suhteen vähenee, jolloin mm. biodiversiteetille ja metsien rauhoittamiselle hiilinieluiksi jää enemmän tilaa. Näin pystymme tarjoamaan Keski-Euroopan vahvalle fossiilitaloudelle kompensaatiomahdollisuuksia hyvään hintaan.

Nämä asiat tulivat tänä aamuna päällimmäisinä mieleeni. Toivottavasti päivän myötä sinne juolahtaa vieläkin positiivisempia ajatuksia - ja jopa sellaisia, jotka eivät kuulostaisi sarkasmilta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta
Björn Wahlroos: EU:n taksonomiapäätös perustuu väärinymmärrykseen