Juuri kukaan PK-yrittäjä ei kannata Antti Lindtmania pääministeriksi

Yleisradion eilinen pääuutinen oli kysely, jonka mukaan mikään hallitusvaihtoehto ei saanut suomalaisten enemmistön kannatusta. Suosituintakin kokoonpanoa kannatti vain 13 prosenttia suomalaisista. 

Juttu myytiin suomalaisille tekstillä "juuri kukaan ei halua nykyisen hallituksen jatkavan – eivät edes halli­tus­puolueiden omat kannattajat". Se on toki sinänsä tosi, mutta koska saman olisi voinut sanoa mistä tahansa hallituspohjavaihtoehdosta, on vaikea välttyä ajatukselta, että otsikon valinnalle oli poliittiset perusteet. 

* * *

Tänään oli – kokemukseni mukaan – Yleä monin verroin poliittisesti neutraalimman Uutissuomalaisen vuoro otsikoida hallituspohjakyselystä. Sen mukaan Perussuomalaisten Riikka "Purra on pk-yritysten suosikki seuraavaksi pääministeriksi". Jutun kuvituskuvan tekstinä oli "Pk-yritysten edustajista 45 prosenttia on tyytyväisiä Riikka Purran (ps.) toimintaan valtiovarainministerinä".

Purraa kannatti 20 prosenttia PK-yrittäjistä. Seuraavana tulivat Petteri Orpo (kok) 17, Antti Kaikkonen (kepu) 12 ja SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) seitsemän prosentin kannatuksella.

Juuri nyt odotan suurella mielenkiinnolla, miten Yle uutisoi saman kyselyn tulokset. Miten olisi "Juuri kukaan PK-yrittäjä ei kannata Antti Lindtmania pääministeriksi"?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon hallituksen ministerit ovat onnistuneet hallitustyössään – vain Multala ja Marttinen ovat poikkeuksia
Näin on, mutta olkoon!
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?

Yrittäjät positiivisella mielellä

Suomen Yrittäjät kertoi pienten ja keskisuurten yritysten taloustilanteesta. Peräti 36 prosenttia niistä arvioi taloudellisen tilanteensa paranevan seuraavan vuoden aikana. Heikkenemistä ennakoi vain 13 prosenttia yrityksistä. 

Tämä tarkoittaa sitä, että yritysten odotukset ovat nyt korkeammalla kuin kertaakaan aiemmin yrittäjägallupin aikana. Ja mikä parasta: erityisen valoisana seuraavan vuoden näkevät nuoret yrittäjät. 

Kun otetaan huomioon se, että Suomen talous on kyntänyt surkeassa tilassa vuodesta 2008 lähtien, ei tätä muutosta voi panna sattuman tai "normaalin" talousvaihtelun piikkiin, vaan sille on oltava syy. Eikä tuo syy voi oikeastaan olla mikään muu kuin Petteri Orpon (kok) hallituksen valtiovarainministerin ja elinkeinoministerin – eli Riikka Purran (ps) ja Sakari Puiston (ps) – ohjaama talouspolitiikka, jonka seurauksena yrittäjät voivat nyt hengittää selvästi vapautuneemmin kuin edellisten 18 vuoden aikana. 

* * *

Toki positiivisten odotusten taustalla ovat myös viime aikojen hyvät talousuutiset, jotka osoittavat talouden kääntymisestä myös reaalimaailmassa. Esimerkiksi rakennusyritysten liikevaihto on noussut, yritysten liikevoitot ovat kasvaneet ja suomalaisten palkkasumma on kasvussa. Tämä kaikki luo pohjaa pienten ja keskisuurten yritysten liiketoiminnalle.

Toivoa sopii, että mahdollisimman suuri osa suomalaisista ymmärtää tämän ensi kevään vaaleissa, jotta maan pitkästä aikaa positiivinen talouskehitys voisi jatkua. Ja samalla myös – niin ikään istuvan hallituksen ansiosta – hyvään suuntaan muuttuneen maahanmuuttopolitiikan jatkuvuus olisi taattu myös tulevina vuosina huolimatta maailmanpoliittisista turbulensseista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaikeuksien kautta voittoon sekä urheilussa että suomalaisessa yhteiskunnassa
Tyhmimmän kansanosan suuruus
Antti Lindtman ja Minja Koskela pärjäsivät parhaiten gallup-pornokilpailussa

Sanna Marinin näkemyksestä

Entinen kaunis pääministerimme Sanna Marin (sd) astui eilen julkisuuteen. Hän teki sen sen kertoakseen, että Suomessa on tällä vaalikaudella leikattu paljon, mutta silti otetaan velkaa jopa edellistä hallitusta kovemmin. 

Sekä tuodakseen esille näkemyksensä, jonka mukaan maassamme tulisi – julkisen kulutuksen vähentämisen sijaan – "luoda sellaista tulevaisuudenuskoa ja ilmapiiriä, että erilaiset yritykset ja yrittäjäyhteisö näkisi valonpilkahduksia ja uskaltaisi toimia. Tällä hetkellä pitäisi tukea työperäistä maahanmuuttoa ja tuottavuuden parantamista". 

* * *

Otetaan ensin nuo yritykset ja yrittäjäyhteisöt. Viimevuotisen Suomen yrittäjien kyselyn mukaan enemmistö työelämässä olevista suomalaisista on huolissaan Suomen julkisen talouden velkaantumisesta: tätä mieltä oli 74 prosenttia vastaajista. Ammattiryhmistä huolta kantoivat eniten yrittäjät, johtavassa asemassa olevat ja ylemmät toimihenkilöt. 

Seuraavaksi työperäinen maahanmuutto. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikön Mikko Spolanderin mukaan maahanmuuttajien olisi työllistyttävä yhtä hyvin, samanlaisiin tehtäviin ja samanlaisella palkalla kuin kantaväestön, jotta maahanmuutto todella vahvistaisi julkista taloutta. Tosiasiassa ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden osuus ulkomaisesta työvoimasta oli heinäkuussa 27,7 prosenttia eli yli neljännes – ja tämä osuus on voimakkaassa kasvussa. 

Siksi näyttäisi siltä, ettei Suomi juuri nyt kaipaa ainakaan yleisesti työperäisiä maahanmuuttajia, vaan korkeintaan erityisiin tehtäviin rekrytoitavia erityisosaajia. Siis käytännössä korkean elintason maista tulevia henkilöitä.

* * *

Entä sitten Marinin mainitsema tuottavuuden parantaminen? Sitä mitataan tuotoksen ja panoksen suhteella eli kyseessä on asia, johon jokaisen suomalaisyrityksen tulisi pyrkiä. Ja niin ne epäilemättä pyrkivätkin.

Käytännössä tuottavuuden kasvattaminen tarkoittaa sitä, että työntekijöiden työstä syntyy yrityksille aiempaa enemmän rahaa suhteessa sen kuluihin. Tämä voidaan saavuttaa monella eri tavalla – joihin en tässä puutu – mutta minulla on sellainen käsitys, ettei tämä asia ole kovinkaan suuressa määrin poliitikkojen päätettävissä. 

Sen sijaan siihen vaikuttavat suomalainen osaaminen – siis kaikki mahdolliset siihen vaikuttavat tekijät koulutusjärjestelmästä työntekijöiden ahkeruuteen ja yritysten tuotekehityksestä maailmanmarkkinoiden kysyntään. Toisin sanoen tuottavuuden nostaminen kansakunnan tasolla on varsin vaikea rasti, johon poliitikoilla on kyllä vaikutuskeinoja, mutta vain rajallisesti.

* * *

Ikävä kyllä maailmassa on tapahtunut muutoksia, joiden seurauksena suomalaisten yritysten tuottavuus on laskenut. Esimerkiksi metsäteollisuutemme tahkosi aikanaan rahaa paperituotannolla, mutta se loppui kuin kanan lento tietotekniikan kehityksen johdettua paperin kysynnän laskuun. Toiseksi esimerkiksi nostan sen, että aikanaan rahaa Suomeen tuonut kännykkäteollisuus kaatui johtamisvirheisiin ja maailmanlaajuiseen kovaan kilpailuun. 

Maamme nykytilan kannalta tässä on oleellista huomata, ettei kummankaan rahasampomme tilalle ole syntynyt likimainkaan samankokoista korviketta, vaikka sekä metsäteollisuutemme että Nokia ovat edelleen olemassa ja tuottavat pääsääntöisesti voittoa omistajilleen. Toki on ollut pienempiä menestyksiä kuten vaikkapa Oura-sormukset, mutta ei niistä ole ollut menetysten paikkaajiksi. 

Suomen tulevan tuotannon arvonlisän nousua ja maailmanvalloitusta ei myöskään tue rempallaan oleva koulutusjärjestelmä, jossa peruskoulujen muutokset ovat johtaneet oppilaiden osaamistason rajuun laskuun, jonka heijastusvaikutukset tulevat näkymään – ja näkyvät jo nyt – korkeakouluissamme ja ammattioppilaitoksissamme. Ja siten myös suomalaisyritysten tulevaisuuden toimintaedellytyksissä, erityisesti poikkeuksellista osaamista vaativassa – ja arvonlisäykseen välttämättömässä – tuotekehityksessä.

* * *

Edelle kirjoittamillani perusteilla olen varsin vakaasti eri mieltä ex-pääministerimme kanssa. Suomi ei tarvitse lisää työttömiä maahanmuuttajia, heidän kouluelämää sotkevia lapsiaan eikä etenkään julkista velkaa. Sen sijaan se tarvitsee todellista tekemisen meininkiä.

Tämä tarkoittaa lapsille ja nuorisolle kannusteita ja parempia mahdollisuuksia huolehtia osaamisensa kehittämisestä, yritysten työntekijöille motivaatiota hoitaa töitänsä entistäkin paremmin, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoille innostusta aiempaa korkeatasoisempaan tutkimukseen sekä yritysten omistajille ja johtajille rohkeutta tuotannon arvoa nostavien tutkimustulosten tuotteistamiseen ja käyttöön ottamiseen sekä kykyä nähdä maailmanmarkkinoille avautuvia uusia korkean tuottavuuden mahdollisuuksia. Ja maamme nykyisille ja entisille poliitikoille viisastelun sijasta sellaista osaamista, jolla tämä kaikki toteutuu.

Näillä ajatuksillani – tai niistä huolimatta – toivotan kaikille teille – arvoisat lukijani – hyvää isänpäivää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?
Suomen populistinen tulevaisuus
Pitääkö lapsille antaa haasteita vai suojella sellaisilta?

Huvittavan yksinkertainen ratkaisu

Joskus ratkaisut ovat huvittavan yksinkertaisia. Sellainen sattui silmiini tänään kun huomasin, että hallitus on päässyt yksimielisyyteen määräaikaisten työsuhteiden solmimisen helpottamisesta.

Uudistuksen tarkoituksena on madaltaa pienyrittäjien kynnystä palkata palkallista aputyövoimaa, sillä sen esteenä on tähän asti ollut pelko siitä, ettei pysyvään työsuhteeseen palkattavasta henkilöstä pääse helposti eroon, mikäli yrityksen taloustilanne vaikeutuu tai työntekijä osoittautuu odotuksia huonommaksi. Toisaalta työntekijöiden edustajat pelkäsivät, että uudistus johtaisi määräaikaisten työsuhteiden täyttämiseen aina eri henkilöillä. 

Ratkaisun avain oli yksinkertainen. Työministeri Matias Marttisen (kok) mukaan "jos työnantaja haluaa vuoden jälkeen jatkaa saman tai vastaavan työn teettämistä, työtä tulee tarjota samalle työntekijälle, joka on jo ollut vuoden määräaikaisuudessa. Näin samaa työtehtävää ei voi täyttää toistuvasti eri ihmisillä".

Nähtäväksi siis jää, onko määräaikaisten työsuhteiden helpottaminen se hopealuoti, joka avaa runsaasti työpaikkoja pienimmissä yrityksissämme ja kohentaa oleellisesti maamme työttömyyslukuja. Ja samalla nostaa vuodesta 2008 madelleen taloutemme lopultakin nousuun – sekä helpottaa samalla julkisen sektorin rahoitustilannetta.

Päivän aiempi merkintä:
Saksassa afgaani- ja syyrialaismiesten työllisyysaste on korkea, mutta miksei se kelpaa saksalaisille?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Isojen kaupunkien väestökehityksen korrelaatio työllisyys- ja työttömyyasteen muutokseen on korkea
Viipalointia vai kasvatusta?

Hyvää, oivallusrikasta ja turvallista Juhannusta!

Suomalainen vasemmisto on kovasti kritisoinut Daavidin linko -nimellä tunnetun ilmatorjuntajärjestelmän ostamista Suomeen (esimerkki). Iranin kanssa käymänsä sodan aikana Israel on kuitenkin osoittanut lingon tehokkuuden torjumalla sen avulla jopa kaukaa ammutun ja siis korkealta iskeytyvän ballistisen ohjuksen. 

Siksi on hyvä todeta, että Suomen ostos on ollut laadullisesti ilmeisen erinomainen, mutta samalla huolestuneena kysyä, että mikä on tämän asejärjestelmän määrällinen riittävyys tosipaikassa. Näin siksi, että tuo tosipaikka olisi käytännössä aivan varmasti valtavan suuri Venäjän armeija, jolta eivät ohjukset lopu ensimmäisiin laukauksiin. 

Tässä mielessä on erinomaista, että Suomi kuuluu NATO:on ja voi sitä kautta saada materiaalitäydennystä paremmin kuin jouduttuaan vuonna 1939 puolueettomana valtiona itänaapurinsa hyökkäyksen kohteeksi. Siitä huolimatta on selvää, että olisi sinisilmäistä luottaa pelkästään liittolaisten apuun.

* * *

En pyri tällä kirjoituksella kenraaliksi kenraalin paikalle, vaan luotan sotilasjohtomme osaamiseen asejärjestelmien valitsemisessa. Sen sijaan totean, että presidentti Donald Trumpin ja NATO:n vaatimus eurooppalaisten maiden - siis myös Suomen - puolustumäärärahojen tuntuvasta kasvattamisesta on enemmän kuin oikeaan osunut. 

Jotta vaatimukseen olisi mahdollista vastata, olisi Suomesta kuitenkin löydettävä hurjia summia lisärahaa pantavaksi sotilastarvikkeisiin. Valitettavasti valtio velkaantuu nettona jo nyt yli 3 000 miljoonaa euroa vuodessa - siis reilut 500 euroa per nokka - sen lisäksi, että valtion velkojen kokonaissumma on jo ennestäänkin noin 175 000 miljoonaa euroa - eli 31 000 euroa henkeä kohti eli noin 125 000 euroa per nelihenkinen perhe - joten irtorahaa ei näyttäisi olevan helposti löydettävissä. Eikä verotuksen kiristäminen tuota enää suuria summia, koska suomalaisten veroaste on jo nyt huippukorkea etenkin ylimpien tuloluokkien osalta.

Mikä siis neuvoksi?

* * *

Vaihtoehtoja on kaksi plus niiden yhdistelmä. Ensimmäinen on julkisten menojen karsiminen kovalla kädellä. Ja toinen talouskasvun kiihdyttäminen ennennäkemättömään vauhtiin.

Näistä kahdesta jälkimmäinen olisi kansalaisten kannalta huomattavasti mukavampaa kuin ensimmäinen. Ongelmana on vain se, ettei talouskasvu käynnisty sormia napsauttamalla, vaan vaatii työtä, verta ja hikeä. Tai ainakin osaamista, ahkeruutta ja rohkeutta. Eikä muutos tule sittenkään vuodessa eikä kahdessa.

Siksi ainakin lyhyellä aikavälillä meille jää jäljelle oikeastaan vain valtion menojen karsiminen. Eikä se kiinnosta poliitikkoja piirun vertaa, koska se, jolta palvelut katoavat, äänestää jatkossa varmuudella jotain toista puoluetta ja ainakin ehdokasta. 

Näin ainakin siihen asti, kunnes Suomelle tulee täystyrmäys ja siirtyminen EU:n holhottavaksi - ja sitä kautta menoja joudutaan karsimaan vieläkin enemmän kuin olisi pitänyt tehdä, mikäli toimiin olisi tartuttu ajoissa. Toisin sanoen, tilannetta ei kannattaisi päästää sinne asti. 

* * *

Siksi olisi hyvä, mikäli poliitikot yli puoluerajojen osaisivat lopettaa politikointinsa edes vähäksi aikaa ja miettiä, mitä he voisivat tehdä yhdessä, jotta talous saataisiin jälleen kasvuun. Miten vientiyritykset saisivat mahdollisimman paljon tuotteitaan maailmalle ja vieläpä hyvään hintaan? Miten kansainväliset toimijat saataisiin sijoittamaan Suomeen? Miten työntekijöiden osaamista ja tuottavuutta voitaisiin lisätä? Ja viimeisenä - mutta ei vähäisimpänä - miten suomalaisten yrittämisintoa voitaisiin nostaa ja millä jo yrityksiä omistavat saataisiin kasvattamaan niitä?

Näihin kysymyksiin minulla ei ole viisastenkiveä, vaan se pitäisi löytää yrittäjiltä, yritysjohtajilta, tuotekehittäjiltä, myyntimiehiltä, työmiehiltä, maahanmuuttajilta ja - niin - myös ja aivan erityisesti poliitikoilta. Ilman oleellista muutosta nykyiseen tilanteeseemme meille käy nimittäin sillä lailla, että me päädymme valtaviin ongelmiin, joiden kanssa painiskellessa ei kenelläkään ole kivaa. Ei edes poliitikoilla.

Näillä "rohkaisevilla" sanoilla toivon teille kaikille - arvoisat lukijani - erinomaista ja oivallusrikasta Juhannusta suomalaisessa kesässä! Varokaa kuitenkin, ettette polta itseänne kokkotulilla sekä - erityisesti miespuoliset lukijani - etteivät housujen vetoketjut ja napit avaudu vesillä. Sellaisella kun on vähintään yhtä suuri korrelaatio keskikesäisten hukkumisonnettomuuksien kanssa kuin jäätelön kulutuksella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Leikkejä ja juhannusleikkejä
Tärkeämpiä asioita
Outoja Juhannus-uutisia

Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Uutissuomalainen julkaisi varhain tänä aamuna tulokset mielipidekyselystä, jossa tiedusteltiin ihmisten kantaa ay-liikkeen ja työnantajaliittojen jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistamisesta. Sen mukaan 58 prosenttia suomalaisista piti päätöstä vääränä ja vain 25 prosenttia oikeana. 

Kyselyn tulosta selittänee se, että suomalaisten työntekijöiden järjestäytymisaste on varsin korkea, joten suurimmalle osalle vastanneista verovähennyksen poistamisessa olisi kyse oman verotuksen -  tai oman verotusedun - kiristämisestä. Eikä sellaista varmaankaan toivo kovinkaan moni, vaikka äänestäisikin vaaleista toiseen yleisesti korkeaa verotuksen tasoa ajavaa vasemmistoa. 

Eivätkä korkeampaa veroastetta toivo sen enempää myöskään yrittäjät, jotka niin ikään maksattavat oman edunvalvontansa mieluummin koko kansalla kuin omalla yrityksellään. Tosin nyt tehdyssä kyselyssä yrittäjien enemmistö näyttäisi - tästä huolimatta - pitävän tämän verovähennysoikeutensa poistamista järkevänä.

Siksi näyttääkin siltä, että että juuri poliittisen vasemmiston propaganda ay-liikkeen jäsenmaksun rinnastamisesta tulonhankkimiskuluihin on uponnut erityisen hyvin läpi yhteiskunnan. Näin siitä huolimatta, että kyse on nimenomaisesti edunvalvonnasta eikä mihinkään työsuorituksen vaikuttavasta asiasta. 

Eihän ay-liikkeen jäsenmaksua voi mitenkään verrata esimerkiksi verovähennyksiin niin ikään oikeuttaviin työvälineiden hankkimisen tai ammatillisen lisäkoulutuksen kustannuksiin, omien tilojen käyttämiseen työntekoon eikä edes matkakuluihin. Eikä työnantajien edunvalvonnalla saavuteta yrityksille ensimmäistäkään tilausta tai tehosteta niiden tuotantoprosesseja edes prosentin murto-osan promillen vertaa. 

Siksi olen jo aiemminkin ihmetellyt, että miksi ihmeessä kaikkien suomalaisten veronmaksajien pitäisi maksaa osa joidenkin työntekijöiden tai yritysten edunvalvonnan rahoituksesta. Eikö juuri sellaisen toiminnan - oikeastaan enemmän kuin lähes minkään muun asian - tulisi tapahtua kokonaisuudessaan omaa etuaan ajavien omalla kustannuksella? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Entä sitten, kun tekoäly ja automatisointi vievät työpaikat?
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Pieniä asioita ja moraalitonta ahneutta

Maahanmuuttajayrittäjien veronkierto ja osinkoverotus

Helsingin sanomat oli tehnyt jutun maahanmuuttajataustaisista yrittäjistä ja työntekijöistä, jotka jättävät verojaan maksamatta. Toinen heistä kertoi, että "ei ollut vaihtoehtoja, koska työntekijät suostuivat töihin vain pimeästi. Ei ollut vaihtoehtoja, koska myös kilpailijat rikkovat sääntöjä."

Toisin sanoen haastatellut kertoivat sellaisista asioista, jotka muodostavat kunkin yhteisön sisäisen kulttuurin, joka määrittää sen jäsenten toimintatapoja. Siinä missä joidenkin yhteisöjen jäsenet pitävät tärkeänä yhteiskunnallisten palveluiden kustantamista kaikilta kerätyistä verovaroista, toisissa katsotaan sellainen tarpeettomaksi ainakin omalla kohdalla. 

HS:n haastattelemien henkilöiden mukaan asiaan vaikuttavat myös omat ja sukulaisten odotukset. Eurooppa kun on heille automaattinen rahantekopaikka, josta tänne päässeet voivat aloittaa rahan lähettämisen sukulaisilleen välittömästi maaperälle astuttuaan. Viimeistään tämä saa monet maahanmuuttajat suostumaan pimeään ja alipalkattuun työhön, koska muussa tapauksessa heidän kunniansa sukulaisten silmissä kärsisi.

Siksi mieleeni tuli kysyä, että onko tämä nyt sitten sitä paljon puhuttua työperäistä maahanmuuttoa, joka pelastaa Suomen talouden? Vai onko kyse sittenkin toiminnasta, joka vaikeuttaa rehellisten työnantajien ja työntekijöiden asemaa samoilla markkinoilla?

* * *

Poliitikot eri suunnista vaativat säännöllisen epäsäännöllisesti sekä työperäistä maahanmuuttoa että rehellisten yrittäjien osinkoverotuksen kiristämistä. Esimerkkinä jälkimmäisestä toimikoon vaikka Demokraatti-lehden vuoden takainen otsikko, jonka mukaan "osinkoverotuksen kiristämisellä jopa 800 miljoonaa lisää verotuloja – vaikutukset osuisivat suurituloisimmalle prosentille suomalaisista".

Suomen yrittäjien kyselyn mukaan lähes puolet yrittäjistä kuitenkin sanoo, että osinkoverotuksen kiristys vähentäisi yrityksen kasvuhaluja. Ja osakeyhtiössä toimivista yrittäjistä peräti 64 prosenttia sanoo kiristämisen vähentävän kasvuhalujaan. 

Toisin sanoen osinkoverotuksella olisi mitä todennäköisimmin negatiivinen vaikutus suomalaisten taloudelliseen aktiviteettiin ja siten myös verotuloihin, koska se söisi monen yrittäjän motivaatiota kasvattaa yritystään. 

Siksi jo pelkästään poliitikkojen puhe osinkoverotuksen kiristämisestä pitkittää käsillä olevaa talouslamaa ja heikentää myös työntekijöiden mahdollisuuksia hankkia oma toimeentulonsa työtä tekemällä. 

Siksi oli hyvä huomata Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) kertonneen, että "hallituskauden kaksi viimeistä vuotta me yritämme keskittyä erityisesti myös hyviin asioihin". Siis esimerkiksi ansiotuloverotuksen keventämiseen kaikissa tuloluokissa.

* * *

Ympäristöministeri Sari Multala (kok) on puolestaan todennut, että Suomen suuremmat haasteet liittyvät tällä hetkellä Euroopan unionin maankäyttösektorin päästövähennystoimiin. Näin siksi, että niiden tavoitteet ovat Suomelle hyvin haastavia.

Asiasta kertonut Ylen uutinen ei maininnut mitä Multala tarkoitti tuolla haasteellisuudella. Puhuiko hän maaperän kasvihuonekaasujen mittaamisen ylivoimaisesta vaikeudesta vai jostain muusta? 

Onhan asia tietenkin niin, että sitä mitä ei voida luotettavasti mitata, ei pitäisi myöskään käyttää poliittisena tavoitteena. Saati maksumääräysten perusteena. Ei edes Euroopan Unionissa.

Tähän soppaan on sotkenut lusikkansa myös Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Annika Kangas, joka on saanut tehtäväkseen selvittää kasvihuonekaasuinventaarion perusteita maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta. Hänen mukaansa "laskelmissa käytetyt aineistot ovat järkyttävän huonot. Niiden perusteella on hyvin vaikea saada luotettavia tuloksia. Tyhjästä on paha nyhjäistä."

Taidatkos tuon paremmin sanoa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Maahanmuuttopolitiikassa on huomioitava tekoäly ja robotit
Huolestuttavaa maahanmuuttokeskustelua

Ottaako 7 000 euron palkka vai konkurssiriski?

Yleisradio julkaisi jutun pienyrittäjistä. Siinä haastateltu entisen työnantaja ja nykyinen yksinyrittäjä kertoi ihmisten työllistämisestä, että "se oli aika rankkaa. Muutama satanen, mikä siitä jää käteen, ei aina ole sen arvoista. Yksinyrittäjänä on paljon helpompaa. Hoidat vain itse omat asiasi."

Siitä huolimatta - edelleen hänen mukaansa - talouden taantuma, nousevat kustannukset ja sähkönhinnat "kuormittaa periaatteessa jokaista ihmistä, mutta pienyrittäjiä vielä enemmän". Kun tämä yhdistetään yrittäjien keskimääräiseen tulotasoon - jutun mukaan 1 700 euroa kuussa - ei ole ihme, ettei yrittäminen kiinnosta kuin pientä osaa suomalaisista. 

Siitä huolimatta Suomen lainsäädäntö on - edelleen saman artikkelin mukaan - hyvin yrittäjämyönteinen, "maailman kärkitasoa". Mutta silti vain harvat suomalaiset ryhtyvät yrittäjiksi ja vielä harvemmat tavoittelevat kasvua. 

Tämän ristiriidan korjaamiseksi professori Jarna Heinonen ehdotti, että politiikka keskittyisi luomaan positiivisia kannustimia yrittäjyydelle. Se tarkoittaisi kulttuurin ja sosiaalisten normien muuttamista yrittäjyyteen kannustaviksi sekä yhteiskunnan turvajärjestelmien korjaamista.

Tähän liittyy vielä työntekijöiden palkkataso. Esimerkiksi omalta osaltani näen käytännössä järjettömäksi edes harkita - ainakaan päätoimiseksi - yrittäjäksi ryhtymistä. Valtiohan maksaa minulle professorina jokaiselta kuukaudelta mukavan taloudellisen toimeentulon varmistavan palkan ja työttömyyskassa tarjoaa lisäksi turvan - sinänsä äärimmäisen epätodennäköisen - työttömyyden varalle. 

Niinpä minulla - ja muilla professoreilla - on joka kuukausi noin 7 000 hyvää syytä olla ryhtymättä päätoimiseksi yrittäjäksi. Etenkään siinä tapauksessa, että perustettavalle yritykselle pitäisi ostaa kalliita laitteita ja palkata töihin muita ihmisiä, jotka molemmat seikat lisäävät riskiä joutumisesta korkean kuukausipalkan saajasta yrityksen kulujen maksumieheksi tai pahimmassa tapauksessa suorastaan konkurssin hakijaksi. 

Toisin sanoen maamme korkea palkkataso ei houkuttele - ainakaan palkansaajien tulohaitarin yläpäässä olevia - ihmisiä yrittäjiksi. Eikä sitä tee myöskään palkansaajien yrittäjiä merkittävästi parempi työsuhdeturva. 

Itse asiassa yrittämisen - ja etenkin kasvua tavoittelevien yritysten - perustamisen houkuttelevuuden tulisi olla suomalaisen poliittisen päätöksenteon keskipisteessä. Onhan selvää, että ilman kasvuhakuisia yrittäjiä Suomen talous ei kasva eikä uusiudu. Eikä siten pysty tarjoamaan maassamme asuville ihmisille muihin länsimaihin vertaantuvaa elintasoa. 

Tässä mielessä olemme siis tavallaan palanneet takaisin 1700-luvun alkupuolelle, jolloin aiemmin harjoitettu taloudenpito oli ajautunut umpikujaan, josta selvittiin - kuten kirjoitin noin kaksi vuotta sitten - synnyttämällä "päätöksiä ja käytäntöjä, jotka suosivat yksityistä omistusoikeutta, sopimusvapautta, rationaalisuutta oikeudenkäytössä ja lisäsivät kansalaisten itsenäisyyttä. Kehitystä vei eteenpäin erityisesti voiton tavoittelu, jonka taustalla on yksityisen omistusoikeuden kautta syntyvä yksityinen yritteliäisyys."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakko aiheuttaa tuhoa perheyrityksissä, mutta osoittaa myös säröilyn merkkejä
Yrittäminen ja yrittämisen kannusteet
Voiton tavoittelu pelasti maan

Orpon hallituksella on tuhannen taalan paikka

Uutissuomalaisen julkaiseman mielipidetiedustelun perusteella yrittäjien tyytyväisyys hallitusta ja sen ministereitä kohtaan on kasvanut kuluneen syksyn aikana. 

Sen mukaan 56 prosenttia heistä oli tyytyväisiä hallituspohjaan ja 54 prosenttia siihen tapaan, millä hallitus johtaa maata. 59 prosenttia ilmaisi tyytyväisyytensä itse hallituspohjaan. Elokuussa hallitusohjelma oli miellyttänyt 51 prosenttia ja hallituspohja 53 prosenttia yrittäjistä, mutta heistä vain 23 prosenttia piti hallituksen alkuvaihetta onnistuneena. 

Tämä on tärkeä havainto, sillä kyselyn kohderyhmän edustajat ovat ratkaisevia maan talouden kannalta. Tästä kertoo se, että vuosina 2001–2019 pk-yritykset loivat työpaikkoja yli 160 000 hengelle. Näistä työpaikoista noin 81 000 syntyi alle 50 hengen yrityksiin. 

Yritysten 445 miljardin euron liikevaihdosta yli puolet (57,5 %) syntyy pk-yrityksissä ja niiden osuus Suomen BKT:sta on runsaat 40 prosenttia. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että maan hallituksen toimet tukevat niiden toimintaa eli saavat niiden omistajien hyväksynnän. 

Samassa kyselyssä mitattiin myös yrittäjien tyytyväisyyttä pääministeriin ja valtionvarainministeriin. Petteri Orpon (kok) toimintaan ilmaisi tyytyväisyytensä 55 prosenttia yrittäjistä, mikä tarkoitti kymmenen prosenttiyksikön nousua elokuuhun. Riikka Purran toiminta sai puolestaan hyväksynnän 49 prosentilta vastanneista, mikä tarkoitti 15 prosenttiyksikön nousua suhteessa elokuiseen kyselyyn. 

Merkillepantavaa oli myös opposition saama tuomio maamme yrittäjäkentältä. Siihen oli tyytyväisiä ainoastaan 13 prosenttia vastanneista. 

Yrittäjien edusmiehen Mikael Pentikäisen mukaan tämä johtuu siitä, että oppositio kyllä räksyttää, mutta ei esitä minkäänlaisia ratkaisuja maan talouden ja työllisyyden kohentamiseksi. Huomio vaikuttaa valitettavan oikealta.

* * *

Edellä selostamani kyselyn tulokset ovat sikäli äärimmäisen mielenkiintoisia, että Suomessa on viime aikoina ajautunut konkurssiin tai ainakin talousvaikeuksiin useita merkittäviä yrityksiä, mutta siitä huolimatta yrittäjät ovat tyytyväisiä hallituspolitiikkaan. 

Tämä viittaa vahvasti siihen, että yritysten tämänhetkiset vaikeudet nähdään pikemminkin edellisen hallituskauden aikaansaannoksiksi kuin nykyisen hallituksen synniksi. Mikä vastaa myös omaa käsitystäni.

Tässä mielessä oli mielenkiintoista huomata myös se, että työntekijäpuolella usko ammattiliittoihin on hiljalleen rapistunut. Sen merkkinä YTK Työttömyyskassa ohitti jäsenmäärällään suurimman ammattiliiton eli SAK:n, joka on viime aikoina järjestänyt erilaisia performansseja taistellakseen poliittisen lakko-oikeutensa puolesta.

SAK:n lisäksi myös STTK:n jäsenmäärä on ollut pudotuksessa ja vain Akava on onnistunut kasvamaan - tosin loivemmalla kulmakertoimella kuin kummankaan edellä mainitun alamäki. Tämän perusteella näyttääkin siltä, ettei ay-liikkeen toimintaa koeta työntekijöiden etujen ajamiseksi vaan joksikin muuksi. 

   

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että Petteri Orpon hallituksella on juuri nyt tuhannen taalan paikka kehittää suomalaista yritys- ja työelämää oikeaan suuntaan. Siinä yhteydessä on kuitenkin muistettava, että hallituksen saavutuksia mitataan raaoilla luvuilla, joista tärkeimpiä ovat yritysten liikevoitot, työllisyysaste ja julkisen sektorin tasapaino, joista kaikkien tulee kolmen ja puolen vuoden kuluttua olla kunnossa tai ainakin matkalla kohti parempaa tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratian vastainen korporaatio
Riikka Purra loi toivoa paremmasta tulevaisuudesta
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä