Talouskasvun vaikutukset
lauantai 18. heinäkuuta 2026
Kaupunkilaisnaiset ja maalaismiehet
Talouskasvun vaikutukset
maanantai 9. kesäkuuta 2025
Ylen kateusjournalismia
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Onko maallamme malttia vaurastua?
Hyödyn aika
maanantai 5. toukokuuta 2025
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Seksuaalirikollisten aateli löytyy pohjoismaista!
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa
perjantai 22. marraskuuta 2024
Onko maallamme malttia vaurastua?
keskiviikko 6. syyskuuta 2023
Jussi Halla-aho Juho Kustin linjoilla
perjantai 3. kesäkuuta 2022
Hyödyn aika
Tämä on kuudes osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen viidennessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka maa siirtyi ylhäisimmän aatelin vallasta kuninkaan itsevaltiuden kautta virka-aatelin hallinnoimaan esikapitalistiseen yhteiskuntaan, jossa myös tavallisen kansan elinolot alkoivat vähitellen kohentua.
Edellä kuvattua käännettä professori Heikki Ylikangas pitää merkittävimpänä Suomen historian käännekohtana. Ja sen kanssa tasavertaisena heti perään seurannutta 1700-luvun puolivälin tienoota - eli tämän kirjoituksen aihetta.
Tuolloin nimittäin - poliittisesta johtoasemasta taistelevien myssyjen ja hattujen poliittisen kiistelyn lomassa - annettiin joukko äärimmäisen merkittäviä asetuksia, joiden perusteella maatilan sai jakaa useampaan osaan. Sitä ennen näin ei voinut tehdä, koska valtakoneisto pelkäsi tilojen muuttuvan sen seurauksena veronmaksukyvyttömiksi.
Samoin sallittiin talonpojille torppien eli vuokratilojen perustaminen: tämä oikeus oli koskenut aiemmin vain aatelis- ja ratsutiloja. Ja kukkana kakussa päätettiin isojaosta eli maiden uudelleenjakamisesta tilojen kesken siten, että kunkin tilan maat sijaitsivat suurempina lohkoina aiempien yhteiseen kylvöön ja sadonkorjuuseen pakottavien kapeiden sarkojen sijasta. Näin talonpojille mahdollistui oman tilan kehittäminen muista riippumattomasti.
Tosin kävi niin, etteivät talonpojat ensi alkuun olleet lainkaan halukkaita tarttumaan mahdollisuuteen. Syynä olivat yhteismetsät, joita ei haluttu jakaa uudistilojen perustajille vaan pitää tuottoisan tervanpolton resurssina. Asiaan tuli muutos vasta, kun kruunu ilmoitti, ettei valtiovalta tule enää isojaon jälkeen puuttumaan maiden - edes metsien - jakamiseen, vaan ne jätetään itsenäisten isäntien vastuulle.
Neljäs uudistus oli väestökirjanpito, jota tarvittiin armeijan väenottoja varten, koska monet perheet olivat aiemmin huijanneet viranomaisia esimerkiksi antamalla useammalle pojalleen saman nimen, jotta he välttyisivät sotatantereelle joutumiselta. Sehän oli etenkin 1600-luvulla tarkoittanut käytännössä lähes kuolemanrangaistusta - ei niinkään taisteluiden kuin joukko-osastoja raskaasti verottavien kulkutautien takia.
Tilojen halkominen oli kuitenkin sallittua vain, mikäli luvan hakija oli aikeissa mennä naimisiin. Toisin sanoen tehtyjen uudistusten perimmäisenä motiivina oli se, että Ruotsin valtio halusi kasvattaa väkilukuaan, koska maassa vallitsi krooninen pula työvoimasta - siis ruukeissa, manufaktuureissa ja kartanoissa. Ehkäpä talonpoikien taloudellisten mahdollisuuksien lisääminen auttaisi työvoiman määrän kasvattamisessa?
Näin laajentuneen yksityisen omistusoikeuden seurauksena ihmiset innostuivat aiempaa enemmän taloudelliseen yritteliäisyyteen ja voitontavoitteluun. Toisin sanoen 1700-luvun puolivälissä Ruotsi ja sen myötä Suomi siirtyivät hyödyn aikakauteen.
Myös yliopistolaitos osallistui taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseen, sillä vuonna 1747 muutettiin Turun yliopiston runousopin professorin virka talousopin professuuriksi - saman kohtalon koki Uppsalassa oikeuden oppituoli. Turun akatemiasta valmistui myös yksi taloudellisen liberalismin keksijöistä eli Antti Chydenius, joka esitti teoriansa vuosikymmentä ennen kuin Adam Smith kirjasi samanlaisilla ajatuksilla itsensä maailman taloushistoriaan.
Samalla oikeudenkäyttö alkoi muuttua ja paine rangaistusten keventämiseksi kasvoi. Myös kunnallista valtaa alettiin siirtämään kruunun virkakoneistolta takaisin pitäjänkokouksille. Ja jopa kirkko alkoi suhtautua aiempaa myötämielisemmin erilaisiin herätysliikkeisiin.
Näin yhteiskunnan 1500-luvulta alkanut kehityssuunta kohti aatelisvallan kasvua ja äärimmäisen eriarvoista yhteiskuntaa oli peruuttamattomasti kääntynyt kohti koko kansan elintason nostamista ja demokratiaa. Ja sitä kautta alkoi vähitellen syntyä taloudellista pohjaa, joka oli aikanaan mahdollistava nykyaikaisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion syntymisen, vaikkei tämä kehitys ollutkaan suora ja polveilematon.
Sarjan kaikki kirjoitukset:Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uskonnollinen vaino lamauttaa yhteiskunnan sadoiksi vuosiksi
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Onko suomalainen sisimmässään sosialisti?
keskiviikko 5. tammikuuta 2022
Sote-uudistuksen kustannus unohtui laskea
Veronmaksajan taksvärkkipäivä - vaiettu aihe
Hoidetaanko vai annetaanko kuolla?
Ollako sosialisti vai ei, kas siinäpä vasta kysymys!
torstai 25. huhtikuuta 2019
Pitäisikö perintöoikeus poistaa?
En puutu tässä jutun sisältöön sen enempää, mutta kiinnitin huomiotani yhteen Linnasen heittoon. Sen mukaan hän pohti sitä, että "miksi omaisuuden pitäisi periytyä... Etuoikeutettujen jälkeläiset säilyvät etuoikeutettuina. Pitääkö olla näin?".
On totta, että omaisuuden periminen lisää ihmisten syntyperäistä eriarvoisuutta ja sitä kautta ehkäisee meritokratiaa eli omien kykyjen avulla menestymistä, jota sinänsä pidetään yleisesti yhteiskunnan toimivuuden kannalta erinomaisena asiana. Jos siis pidämme meritokratiaa ensisijaisena tavoitteena, olisi perimisoikeuden poistaminen varsin looginen toimenpide.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Siitä tarjoaa esimerkin 1700-luvulla Suomessa tehty isojako. Siinä kylien maat jaettiin aiempien kapeiden sarkojen sijaan isompiin lohkoihin, jolloin isännälle syntyi mahdollisuus ryhtyä kehittämään viljelymenetelmiään muista riippumatta.
Kun omaisuus vielä periytyi (yleensä) vanhimmalle pojalle, syntyi maatalouteen pitkäjänteisyyttä, joka aikanaan johti välittömän nälkäkuoleman mahdollisuuden katoamiseen ja lopulta maatalouden ylituotantoon. Näin selvärajainen oma ja jälkeläisille periytyvä omistusoikeus aloitti kehityksen, jonka seurauksena Suomen muuttui tyypillisestä kehitysmaasta teolliseksi hyvinvointivaltioksi.
Tämän oivallus on aamun lehden toisen jutun mukaan viety kehitysapuna Etiopiaan. Siellä viljelijät ovat nyt voineet rekisteröidä luotettavasti maapalstansa itselleen periytyväksi omaisuudeksi.
Tämän seurauksena on syntynyt samankaltainen kehityskulku kuin Suomessa 1700-luvulla eli paikalliset viljelymenetelmät ovat alkaneet kehittyä. Samalla on ilmaantunut yllättäviä sivuvaikutuksia: naisten tasa-arvo on kasvanut ja miesten kiinnostus useampiin vaimoihin on vähentynyt.
Tätä taustaa vastaan en ole lainkaan varma siitä, onko professorikollegan puuskahdus perintöoikeuden poistamisen siunauksellisuudesta loppuun asti mietitty. Lisäksi suosittelisin ihan yleisestikin jonkinasteista varovaisuutta yhteiskunnan perusrakenteisiin puuttumisessa ilmastonmuutoksen uhan torjuntaoperaatioissa. Kovin radikaaleihin toimiin kun liittyy aina riski siitä, että lapsi saattaa mennä pesuveden mukana.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaksi hyvää uutista - vai onko?
Vantaalainen tragedia
Kaksinaismoralismin kukkanen
