Yleensä lienee tapana ajatella, että kansalaisten näkemykset asiaan kuin asiaan saadaan selville tekemällä mielipidekysely. Ja samalla unohdetaan kysymyksenasettelun vaikutus vastauksiin.
Tästä nähdään suorastaan hätkähdyttävä esimerkki kun verrataan Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) ja Helsingin sanomien tekemien kyselyiden tuloksia. Ensimmäisen mukaan 59 ja 20 prosenttia suomalaisista suhtautuu korkeimpien rajaveroasteiden alentamiseen myönteisesti. Kyllä - arvoisat lukijani - luitte oikein.
Salaisuus on kysymyksen muotoilussa. EVA kysyi mitä mieltä ihmiset olisivat siitä, jos "alennetaan verotusta siten, ettei lisätuloista tarvitse maksaa puolta enempää veroa". HS puolestaan tiedusteli vastaajien näkemystä hiukan pidemmin: "hallitus päätti kehysriihessä keventää palkasta perittävää veroa. Onko veronkevennyksen painottaminen suurituloisille mielestäsi oikein?"
Kummassakin tapauksessa kyse oli siis samasta asiasta, eli suhtautumisesta suurituloisten verotuksen kohtuullistamiseen. Ja kansalta saatu vastaus kuin yö ja päivä.
Tässä suhteessa on huomattava, että HS:n johdantoteksti kysymykseensä on hiukan tulkinnanvarainen - ainakin valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan - sillä pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen maksaa valtiolle 1 250 miljoonaa euroa kun ylimpien marginaalien alentamisesta selvitään 350 miljoonalla eurolla - eli panostus tehdään nimenomaisesti pieni- ja keskituloisiin. Toisaalta HS:n johdantolausetta puoltaa se, että suurituloisten suomalaisten henkilöiden saama helpotus on euromääräisesti selvästi suurempi kuin vähemmän ansaitsevien.
Kaiken kaikkiaan nämä esimerkit osoittavat, että kyselytutkimusten sanavalinnat ovat äärimmäisen merkittäviä. Eikä niiden vastauksia kannata tulkita ilman, että kiinnittää erityistä huomiota kysymyksenasetteluun.
* * *
Vielä edellä käsittemiäni tutkimuksia vaikeammin tulkittavia ovat erilaisten medioiden nettisivuillaan toteuttamat kyselyt. Siis sellaiset, jota Yle on parhaillaan tekemässä Pohjois-Pohjanmaalaisen seurakunnan metsähakkuita käsittelevässä jutussaan.
Siinä kysytään lukijoilta, että "mitä tekisit, jos saisit metsäpalstan vanhaa metsää?". Vaihtoehdot ovat ihan asiallisia, mutta ainakin itse kysymykseen vastattuani suosituin vaihtoehto oli - ainakin itselleni yllättäen - "en hakkaisi sitä, vaikka en saisi korvauksia".
Sitä kannatti 37,5 prosenttia vastanneista. Lisäksi yli 20 prosenttia vastanneista kertoi suojelevansa metsän, jos "saisin siitä riittävästi rahaa" - täsmentämättä mitä "riittävästi" tarkoittaa.
Merkittävää oli, että vain vajaa 22 prosenttia oli valmis tekemään avohakkuun ja lisäksi 15 prosenttia pyrkisi saamaan tuloja ilman avohakkuita. Eli taloudellista hyötyä tavoittelisi vain 37 prosenttia suomalaisista.
Kyslyn perusteella näyttää siis siltä, että selvästi suurin osa suomalaisista kannattaisi oman metsänsä suojelemista, jos omistaisi sellaista. Samalla he luopuisivat myös jälkeläistensä mahdollisuudesta saada tuloa omistuksistaan - ja suuri osa jopa ilman korvauksia edes itselleen.
Tosiasia kuitenkin on, etteivät vastaajat ole perineet sitä metsäänsä. Ja siksi kysymys on hyvin hypoteettinen - eikä vastaa sitä todellisuutta, mikä syntyisi kun metsä peritään oikeasti ja vastaan tulee syystä tai toisesta rahantarvetta.
Toinen ongelma liittyy siihen, että mikäli joku haluaa vaikuttaa kyselyn tuloksiin, hän voi ilmoittaa siitä omille hengenheimolaisilleen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ja näin hän saisi itsensä edustaman vaihtoehdon näyttämään todellisuutta suositummalta. Siksi on - edellä kuvaamieni tulosten valosta - kysyttävä, että ovatko esimerkiksi luontoaktivistit toimineet näin.
* * *
Aiheesta on toki tehty myös asiallisia mielipidekyselyitä. Vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan yli 20 prosenttia metsänomistajista kannatti yksityismetsien luontoarvojen turvaamisen lisäämistä.
Omalla kohdallaan he kuitenkin kannattivat ennemminkin määräaikaista kuin pysyvää suojelua. Toisin sanoen he halusivat säilyttää mahdollisuuden hakata suojellun metsänsä myöhemmin tai ainakin jättää perillisilleen sen mahdollisuuden.
Suomalaisen metsäteollisuuden kannalta metsänomistajien valmius metsiensä puiden myymiseen on luonnollisesti äärimmäisen tärkeää. Meillähän metsäyhtiöt eivät kasvata itse kuin pienen osan käyttämästään puusta, vaan luottavat omistajien haluun myydä metsiään.
Tämä konsepti on toiminut erinomaisesti ja samalla levittänyt metsäteollisuuden tuottamaa varallisuutta laajalti yhteiskuntaan - ja erityisesti syrjäseuduille. Jos tästä rahavirrasta luovuttaisiin - Ylen kyselyn tuloksia vastaavasti - yli puolessa hakkuukypsistä suomalaisista metsistä, se tarkoittaisi sekä syrjäseutujen elinmahdollisuuksien vaikeutumista, että vientiteollisuuden jonkinasteista alasajoa.
Samalla luonnontilaan siirtyvät suomalaismetsät - etenkin kuusikot - altistuisivat ikääntyessään hyönteistuhoille, kuten monin paikoin Etelä-Suomessa on jo tapahtunut (esimerkki, toinen, kolmas, neljäs). Toisin sanoen suojelualueet eivät välttämättä säily ikuisesti samanlaisina kuin miltä ne näyttävät suojeltaessa.
Tekstit
