Riikka Purra vilautti

Valtioivarainministeri Riikka Purra vilautti eilen mahdollisuutta, että maahanmuuttajilta edellytettäisiin työntekoa sosiaalitukien saamiseksi. Hänen ajatuksensa taustalla oli Tanskan malli, jossa toimitaan juuri näin. 

THL:n tutkimusprofessori Pasi Moisio kuitenkin totesi, ettei se onnistuisi Suomessa, koska meillä perustuslaki ja sen tulkinta antavat myös maahanmuuttajille poikkeuksellisen vahvan oikeuden viimesijaiseen sosiaaliturvaan. SDP:stä taas kuultiin näkemys, jonka mukaan sosiaalitukien saaminen voitaisiin sitoa esimerkiksi suomen kielen oppimiseen, kunhan opetuksen resurssit ovat riittävät. 

Tässä keskustelussa ehkä mielenkiintoisimman kommentin antoi professori Moisio todetessaan, että "Suomi eroaa muista Pohjoismaista juuri siinä, että sosiaaliturvamme keskittyy passiiviseen rahan jakamiseen. Velvoitteita tai mahdollisuuksia palveluihin ja kasvokkaiseen kohtaamiseen on vähän. Tämä koskee niin pitkäaikais­työttömien ja maahanmuuttajien etuuksia kuin sairaus- ja työkyvyttömyys­etuuksiakin."

Minun nähdäkseni onkin ilmeistä, että juuri helposti saatavan ilmaisen rahan seurauksena erityisesti maahanmuuttajien motiivi työpaikan saamiseksi on heikko. Siksi ehdotan, että kaikki suomalaiset puolueet sitoutuisivat jo ennen vaaleja lisäämään työnteon ja yrittämisen kannusteita sekä maahanmuutajille että myös kantaväestölle.

Tavoitteena pitäisi olla – ei enempää eikä vähempää kuin – järjestelmä, jossa työn tekeminen on aina selvästi palkitsevampaa kuin sosiaaliturvalla eläminen. Ja joka kannustaisi myös yrittämiseen silloin, kun siihen on hyvät edellytykset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työpaikkojen synnyttämisestä
Kehitysmaalaisten maahanmuutto johtaa kehitysmaalaistyyppisiin ongelmiin
Miljardi uutta afrikkalaista

Puolueet tavoittelevat joko sosiaali- tai hyvinvointivaltiota

Selailin tänään alkuillasta uutisia päivän tapahtumista. Olin varsin väsynyt, joten tarkkaavaisuuteni oli enintään välttävällä tasolla, kunnes törmäsin yhteen virkkeeseen Suomen uutisten jutussa. 

Siinä nimittäin luki lyhyesti ja ytimekkäästi, että "sosiaalivaltiota on purettava ajatuksella, jotta hyvinvointivaltio voidaan säilyttää". Sen luettuani olin täysin hereillä ja pirteänä kuin peipponen.

Virkkeessä oli nimittäin – ehkä jutun kirjoittajan tietämättä – tiivistetty suomalaisen vihervasemmiston ja oikeiston välinen ero. Ensin mainitun – sisältäen Vihreät ja Vasemmistoliiton sekä suurimman osan demareista ja vähemmistön ruotsalaisista ja kepulaisista – politiikkaa ohjaa ajatus sosiaalivaltiosta, jollaisessa ihmisellä ei ole vastuuta eikä velvoitetta huolehtia itsestään, vaan jokaisen elämän edellytysten järjestämisestä on vastuussa viime kädessä yhteiskunta ja sen keskushallinto.

Suomalainen oikeisto – mukaan lukien Perussuomalaiset, Kristilliset, Kokoomus, suurin osaa Keskustasta ja ruotsalaisista sekä oikeistodemarit – puolestaan tavoittelee hyvinvointivaltiota, jossa yhteiskunta tulee apuun silloin, kun ihminen on yrityksistään huolimatta epäonnistunut oman elämänsä edellytysten luomisessa. Näinhän voi käydä sairauden, ikääntymisen tai lyhytaikaisesti myös heikkojen taloussuhdanteiden takia. 

Edellä kuvaamani jakolinja selittää erinomaisesti mitä moninaisimpia poliittisten puolueiden linjauksia alkaen talous-, verotus- ja työllisyyspolitiikasta sekä päätyen aina maahanmuuton linjauksiin ja kulttuuri- sekä opetustoimeen. Poikkeuksen tekee lähinnä ulkoinen turvallisuus, jossa toisen maailmansodan karut kokemukset pitävät kansamme edelleen varsin yksimielisenä. 

Päivän aiempi merkintä:
Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Täysjärkinen demari
Suomen populistinen tulevaisuus
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

Elokuvasäätiön rahoitusleikkaus oli hyvä, mutta vaatii tuekseen lakimuutoksen

Elokuvat ovat kiistatta tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Siksi Petteri Orpon (kok) hallituksen päätös vähentää uusia tuotantoja tukevan elokuvasäätiön rahoitusta noin kolmanneksella oli merkittävä päätös.

Elokuvasäätiö on tukenut suurta osaa suomalaisista elokuvista, mutta ei kuitenkaan kaikkia. Osa näistä tuotannoista on löytänyt mukavasti katsojakuntansa - esimerkiksi viime vuoden katsotuin säätiön tukema elokuva "Myrskyluodon Maija" sai yli 400 000 katsojaa. Tähän vaikutti epäilemättä se, että samasta aiheesta - Suomen saaristolaisten karusta elämästä - on tehty aikanaan suosittu TV-sarja. 

Vastineeksi elokuvasäätiö on rahoittanut elokuvia, jotka eivät kiinnosta juuri ketään. Sellainen oli esimerkiksi – jo aiemmin käsittelemäni – "Parvet", joka sai vain 725 katsojaa. Sen tarkoituksena oli antaa erilaisista taustoista tuleville ihmisille mahdollisuus tuoda julki kokemuksiaan Suomesta, joten tekijöinä oli moninainen joukko, jota yhdisti ajatus suomalaisesta kansallisidentiteetistä osana koloniaalisuutta - eli suomalaisten mustamaalaaminen kaikesta mahdollisesta ja jopa mahdottomasta.

Saman katsojamäärän sai myös elokuva "Sebastian". Se kertoo nuoresta miehestä, joka pyrkii Lontoon kirjallisuuspiirehin ja viettää öitään myyden palveluita miehille maksettuna seuralaisena käyttäen salanimeä ja etsien samalla inspiraatiota esikoisromaaniinsa. Eikä lämpökameralla kuvattu – eli erikoisuudentavoittelu ja tekijöidensä egotrippailun takia tehty – elokuva "tyhjyys" vetänyt katsomoihin edes sen vertaa väkeä. 

* * *

Edelle kirjoittamieni esimerkkien valossa on selvää, että iso osa elokuvasäätiön rahoituksesta menee sellaisiin elokuviin, joiden tiedetään jo etukäteen jäävän lähes ilman katsojia. Ja siksi hallituksen päätös rahoituksen merkittävästä supistamisesta on ilman muuta sen - ja koko elokuva-alan - toimintaa tervehdyttävä. 

Tässä suhteessa on kuitenkin syytä panna merkille, että johtaja Lasse Saarisen mukaan elokuvasäätiön pitää lain mukaan tukea varsinaisen elokuvatuotannon ohella myös muun muassa elokuvien käsikirjoittamista, markkinointia ja jakelua sekä elokuvateattereita ja -festivaaleja, ja kaikki tämä pitää tehdä monimuotoisuus huomioiden. 

Saarisen näkemys on ilman muuta perusteltu, sillä tuollainen lista on kokonaisuutena järjetön. Ja siksi Orpon hallituksen olisi pikaisesti tehtävä nykyiseen lainsäädäntöön muutos, jossa elokuvasäätiön velvoitteita kevennetään poistamalla sellaiset vaatimukset, joiden perusteella rahaa käytetään tuotantoihin, joiden tuloksilla ei ole nähtävissä juuri minkäänlaista kysyntää suomalaisessa yhteiskunnassa eli koko lystin maksajien joukossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elokuvasäätiön rahoitus kannattaisi puolittaa
Wokeltava Petra Laiti ja maalaava Playboy-malli tukkanuottasilla
Ville Virtanen - vähän yksinkertainen sananvapauden vihollinen

Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, on SAK lähtenyt taisteluun sellaisen korporatiivisen yhteiskunnan puolesta, jossa niillä olisi tosiasiallinen sananvalta yli demokraattisen hallinnon. Kyse ei siten ole ensisijaisesti lakkolaisten taistelusta omien työehtojensa puolesta vaan veto-oikeuden vaatimisesta hallituksen ja eduskunnan päätöksiin. 

Tällä viikolla järjestö on ottanut käyttöön järeimmän aseensa eli suomalaisen vientiteollisuuden toimintaedellytysten tuhoamisen. Tämä tapahtui pysäyttämällä vientisatamien toiminta, mikä vaikeuttaa entisestään Suomen muutenkin hankalaa taloudellista asemaa. 

Tähän reagoi maamme suurin metsäteollisuuskonserni UPM, joka ilmoitti heti lakon alettua lopettavansa palkanmaksun SAK:n toimien takia pysäytettävillä tehtaillaan. Näin liittonsa kassasta lakkoilustaan muhkeat korvaukset saavien ahtaajien lakon vaikutukset ulottuvat myös paperitehtaiden työläisiin, mikä saattaa heikentää eri työntekijäryhmien keskinäistä solidaarisuutta - mikä epäilemättä on myös toimenpiteen tarkoitus. 

UPM:n mukaan "poliittisten lakkojen julkilausuttuna tavoitteena on vaikuttaa työntekijöiden työehtoja koskeviin lakimuutoksiin. Kyseessä on tulkintamme mukaan työsopimuslaissa tarkoitettu riippuvuussuhde lakkojen ja niiden johdosta ilman työtä jääneiden työntekijöiden työehtojen välillä. Työnantajalla ei tällöin ole velvollisuutta maksaa palkkaa lakkojen vuoksi ilman työtä jääneille työntekijöille."

Ammattiyhdistysväki luonnollisesti kiistää tämän tulkinnan. Heidän mukaansa yhtiöllä olisi seitsemän päivän palkanmaksuvelvoite, koska työn tekeminen on estynyt toisen työntekijäryhmän työtaistelun takia. Siten UPM:n toiminnan laillisuus tultaneen myöhemmin ratkaisemaan oikeudessa, jonka tulee käytännössä ottaa kanta siihen, onko lakko suunnattu UPM:n palkollisten työehtoja koskeviin lakimuutoksiin vai ei. 

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa tähän asiaan, vaikka mielestäni se onkin varsin yksiselitteinen. Sen sijaan totean, että nyt pelataan suomalaisessa työelämässä poikkeuksellisen kovilla panoksilla. Eikä se ole jäänyt näkymättä myöskään julkisessa sanassa. 

Omalla kohdallani hätkähdin erityisesti eilistä Ylen pääuutislähetystä seuratessani. Se tapahtui tämän tallenteen kohdassa 5 minuuttia 19 sekuntia, jolloin uutisankkurin taakse ilmaantui kuva, jossa verorahoitteisen mediamme uutistoimitus piiloviestitti - vai pitäisikö sanoa suorastaan huusi koko maailmalle - kissankokoisilla kirjaimilla valinneensa puolensa nyt käynnissä olevassa prosessissa ja tukevansa ammattiliittojen toimintaa Suomen hallitusta vastaan: "HALLITUS. NYT ON JULMAA, KYLMÄÄ JA RUMAA". 

Omalta osaltani tämän jälkeen on selvää, ettei koko kansan rahoittamaa Yleisradiota voi mitenkään pitää työmarkkina-asioissa tai ylipäänsä poliittisessa uutisoinnissa puolueettomana toimijana. Enkä siksi näe syytä, miksi sitä - sellaisena kuin se eilen esiintyi - pitäisi rahoittaa lainkaan koko kansalta perittävistä verotuloista. Ei ainakaan ennen kuin talon johto on saatettu vastuuseen nähdystä performanssista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ay-liike ja vasemmisto ajavat USA:n talouden tukemista suomalaisella rahalla
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta