Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keir Starmer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keir Starmer. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. heinäkuuta 2026

Nykyajan kansainvaellus Keir Starmerista Etelä-Afrikan mustaan hallintoon

Iso-Britannian pääministeri vaihtui Keir Starmerista Andy Burnhamiin. Ylen mukaan ex-pääministeri kaatui yli sadantuhannen punnan edestä vastaan ottamiinsa lahjoihin ja etuuksiin, Jeffrey Epsteinin ystävän nimittämiseen USA:n suurlähettilääksi sekä kevään paikallisvaalien huonoon menestykseen.

Jostain syystä valtiollinen mediamme ei maininnut lainkaan saarivaltioon kohditunutta tolkutonta maahanmuuttoa ja sen seurauksia. Niistä erityisesti raiskausringit ja niitä esille tuoneiden ihmisten vainoaminen ovat herättäneet närää ainakin sosiaalisessa mediassa. Ja sen seurauksena maan suosituimmaksi puolueeksi on noussut maahanmuuttokriittinen Reformipuolue, jonka suosio on tosin ollut viimeiset kuukaudet laskussa.

Nähtäväksi siis jää, miten Burnham linjaa brittiläistä politiikkaa ja yhteiskuntaa. Ja samalla se, törmääkö hän samaan ansaan kuin edeltäjänsä, vai tarttuuko tosissaan saarivaltion väestöpolitiikkaan. 

* * *

Tässä suhteessa hänelle tarjoavat esimerkin yllättäen afrikkalaiset. Nimittäin mustat eteläafrikkalaiset, jotka ovat kyllästyneet afrikkalaisiin laittomiin maahanmuuttajiin. 

Tämän seurauksena maasta on poistettu joukoittain ilman papereita siellä oleskelleita ihmisiä, joiden katsotaan vieneen työt ja täyttäneen koulut ja sairaalat. Asiaa ei ole suuremmin käsitelty Yleisradiossa, vaikka se on toki mainittu lyhyesti.

Syyksi laittomiin maassaoleskelijoihin kohdistuvaan vihaan on silloin kirjattu eteläafrikkalaisen radiojuontajan aloittama kampanja "paperittomien siirtolaisten työllistämistä vastaan". Ja kerrottu, että "viime vuosikymmeninä Etelä-Afrikka on kehittynyt demokratiaksi ja se kuuluu Afrikan talousmahteihin. Maa on myös maailman kärkeä väkivaltarikollisuuden määrässä, ja nuorisoa on massoittain työttömänä."

Tosiasiassa kyse lienee ennen kaikkea apartheid-politiikan jälkeen maata hallinneiden poliittisten johtajien epäonnistumisesta yhteiskunta- ja talouspolitiikassaan. Ja sen aiheuttamasta yhteiskunnallisesta levottomuudesta, jota valtava maahanmuuttajien määrä ei ainakaan ole vähentänyt. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Iso-Britannian uusi pääministeri suhtautuu maahanmuuttoon ja sen ongelmiin. Samoin se, että onnistuuko musta hallinto palauttamaan Etelä-Afrikan yhteiskunnallisen yhtenäisyyden ja sitä kautta ohjaamaan sen jälleen positiivisen talouskehitysen tielle.

Meille suomalaisille olisi oleellista huomata, ettei viime vuosikymmenten laajamittaisella maahanmuutolla – nykyajan kansainvaelluksella – ole ollut sen enempää Iso-Britanniassa kuin Etelä-Afrikassakaan positiivisia seurauksia. Eikä meidän siksi kannata jatkaa sillä tiellä yhtään pidempään kuin olemme jo ehtineet tekemään. 

tiistai 23. kesäkuuta 2026

Andy Burnhamin edellytykset astua Keir Starmerin saappaisiin

Iso-Britannian pääministeri Keir Starmer erosi eilen. Taustalla oli monenlaista tyytymättömyyttä häneen, mutta perimmäinen ongelma lienee ollut työväenpuolueen kannatuksen romahtaminen. Eikä asiaa auta se, että samaan aikaan maahanmuuton ongelmista kannatuksensa ammentava Reform UK on noussut maan suosituimmaksi poliittiseksi liikkeeksi. 

Länsimaiset mediat (esimerkiksi BBC, CNN, MTV3, Yleisradio) ovat esittäneet Starmerin eron syiksi ainakin eläkeläisten elinkustannusten nousua, suunnitelmia vammaisille maksettavien etujen karsimisesta, ilmaislahjojen vastaanottamista, työväenpuolueen heikkoa menestystä taannoisissa paikallisvaaleissa, uskottavan kilpailijan ilmaantumista oman puolueen sisältä, maan velkaantumista, talouskasvun kituliaisuutta, Epstein-kohussa ryvettyneen Peter Mandelsonin nimitysaikomusta, laajempia rakenteellisia kysymyksiä maan terveydenhuollosta ja asumisjärjestelyjen uudistamisesta sekä hänen värittömyyttään poliitikkona.

Nähtäväksi siis jää, miten Iso-Britannian politiikka jatkuu pääministerin vaihtuessa. Onnistuuko seuraava pääministeri – todennäköisesti työväenpuolueen Andy Burnham – kääntämään puolueensa suosion, vai jääkö hän historiaan vanhan valtapuolueen viimeisenä pääministerinä. 

* * *

Wikipedian mukaan Burnham määritteli vuonna 2010 itsensä sosialistiksi ja korosti filosofiaansa, jota hän kutsui nimellä tavoitteellinen sosialismi, jota kuvaa uudelleenjako, kollektivismi ja kansainvälisyys.

Burnham vastustaa voimakkaasti nationalismia, jota hän on kuvaillut "rumaksi politiikan muodoksi". Suur-Manchesterin pormestarina Burnham on kuitenkin sitoutunut olemaan "kova rikollisuutta kohtaan ja kova rikollisuuden syitä kohtaan".

Poliittisesti Burnham sijoittaa itsensä nykyisin – edelleen Wikipedian mukaan – työväenpuolueen maltilliseen vasemmistoon. Tätä näkemystä kuvaavat myös useat tiedotusvälineet, kuten Financial Times, New Statesman ja LabourList.

Omalta osaltani uskon, että avain Burhamin menestykseen on saarivaltion maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin liittyvien ongelmien ratkaiseminen. Mikäli se ei onnistu, myös hänen uransa brittipolitiikan huipulla tulee jäämään varsin lyhyeksi. 

perjantai 21. marraskuuta 2025

Nyt nähdään, onko EU maailmanpolitiikan toimija vai paperitiikeri?

Tuoreiden uutisten perusteella juuri nyt näyttää siltä, että EU joutuu päättämään onko se merkittävä toimija vai paperitiikeri maailmanpolitiikassa. Tarkoitan sitä, että Yhdysvallat on painostanut Ukrainaa hyväksymään Venäjän saneleman – tai ainakin siltä näyttävän – Donald Trumpin nimissä kulkevan rauhansuunnitelman. 

Painostus on mediatietojen mukaan tapahtunut uhkaamalla ukrainalaisia amerikkalaisen aseavun ja tiedustelutietojen vähentämisellä, mikäli suunnitelmaa ei hyväksytä. Tämä on vakava paikka, sillä – ainakin minun käsittääkseni – on täysin selvää, ettei Ukraina pysty etenkään ilman amerikkalaisten tiedusteluapua jatkamaan sotaa nykyisessä tilanteessa, jossa vihollisesta selviäminen on muutenkin niin sanotusti hiuskarvan varassa.

Mikäli Donald Trump on tosissaan, jää Ukrainalle kaksi vaihtoehtoa: joko paljolti Suomelle vuonna 1944 pakkosyötetyn kaltaisen rauhansopimuksen hyväksyminen tai eurooppalaisten puuttuminen peliin korvaamalla täysimääräisesti amerikkalaisten tuki. 

Se ei tarkoita sitä, että Saksan Merz, Ranskan Macron ja Iso-Britannian Starmer tyytyvät vakuuttelemaan edelleen tukeaan, vaan nyt on suurten EU-maiden sitouduttava tosissaan Ukrainan laajamittaiseen auttamiseen, sillä pelkästään Baltian ja Pohjoismaiden hartian eivät missään tapauksessa riitä pysäyttämään Venäjää. Tai sitten lahjoitettava Ukraina venäläisille.

Nykytiedon valossa ratkaisu tapahtuu ensi torstaihin mennessä, sillä Trump odottaa siihen asti Zelenskyin vastausta. Sen jälkeen hän – mahdollisesti jonkinlaisen menneisiin Moskovan-matkoihinsa perustuvan kiristyksen takia – hylkää ukrainalaiset oman onnensa nojaan. 

Päivän aiempi merkintä:
SS-ryhmä

sunnuntai 16. marraskuuta 2025

Demokratia toimii Britanniassa, vaikka etujaan menetettävät järjestöt kitisevät

Aamun uutiset kertovat, että Iso-Britanniassa kiristetään maahanmuuttopolitiikkaa Tanskan mallin mukaan. Tarkemmin sanottuna kiristyksen kohteeksi joutuvat laittomasti maahan saapuvat turvapaikanhakijat. 

Sellaisia saapui tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 111 000, joten koko vuoden aikana britit saanevat riesakseen ainakin 200 000 ihmistä, joista – aikaisempien kokemusten perusteella – huomattava osa aiheuttaa ongelmia. Vuosia jatkuneen löperön maahanmuuttopolitiikan seurauksena maan vangeista 27 prosenttia kuuluu etnisiin vähemmistöihin.

Taustalla on kansalaisten kyllästyminen maahanmuuttajien aiheuttamiin valtaviin ongelmiin ja sen seurauksena heidän poliittisen tukensa siirtyminen pois perinteisiltä valtapuolueilta. Viimeisten puoluekannatusmittausten mukaan maahanmuuttokriittisen Reform UK:n kannatus on 29 prosenttia kun taas konservatiiveilla ja hallitusvastuussa olevalla työväenpuolueella se on vain 17 ja 18 prosenttia.

* * *

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella pääministeri Keir Starmerin hallituksen päätös maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä on hyvin ymmärrettävä. Siitä huolimatta Britannian pakolaisneuvoston johtaja asettui vastahankaan varoittamalla hallitusta siitä, etteivät toimenpiteet välttämättä pysäyttäisi laitonta maahanmuuttoa. Tämä lienee ymmärrettävä turvapaikkaturismista leipänsä saavien tahojen edunvalvonnaksi. 

Sellaisesta lienee kysymys myös niiden yli sadan järjestön vetoomuksessa sen puolesta, että asiasta vastaava ministeri lopettaisi maahanmuuttajien syyllistämisen. Ilmiöhän on Euroopassa tuttu jo aiemmilta vuosilta, eikä se ole tuntematon myöskään Suomessa. 

* * *

Tämä kitinä on kuitenkin ymmärrettävä demokraattisen järjestelmän vahvuudeksi. Mielipiteensä saavat ilmaista kaikki, mutta lopputuloksen päättävät äänivaltaiset kansalaiset vaaleissa. 

Lisäksi vaalien välillä hallitusten toimintaa ohjaa kansalaisten puoluekannatuskyselyissä ilmaisema tahto erityisesti silloin kun se on vahva ja yksiselitteinen, kuten juuri nyt Iso-Britanniassa. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko Starmeirin hallituksen linjanmuutoksella lopultakaan oleellista vaikutusta jo nyt pitkälti monikulttuuristuneen saarivaltion demografiseen tulevaisuuteen.

tiistai 21. tammikuuta 2025

USA:ssa on jatkossa kaksi sukupuolta ja sananavapaus

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi heti valtaan tultuaan monenlaisia määräyksiä. Yksi mielenkiintoisimmista oli sukupuolten rajaaminen kahteen, mieheen ja naiseen. 

Näin maailman johtava suurvalta tunnusti biologisen tosiasian, jonka mukaan ihmiset jakaantuvat kahteen sukupuoleen, joista poikkeavat henkilöt eivät ole sukupuolia vaan... hmm... poikkeamia pääsäännöstä. Samalla liittovaltion virastoissa lopetetaan monimuotoisuus-, tasa-arvo- ja osallisuusohjelmat tarpeettomina.

Päätöksellä on monenlaisia seurauksia, kuten julkisten varojen käytön lopettaminen sukupuolenkorjauksiin liittyvään terveydenhuoltoon sekä ihmisten sijoittaminen heti syntymän jälkeen todetun sukupuolensa mukaisesti vankiloihin ja turvakoteihin. Tämän seurauksena wokeltaminen vähenee amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

Nähtäväksi kuitenkin jää, vaikuttaako tämä myös sukupuolenvaihdosten määrään Yhdysvalloissa. Tai seurataanko hänen linjaansa Euroopan Unionin jäsenvaltioissa kuten Suomessa. 

* * *

Toinen erityisen mielenkiintoinen Trumpin linjaus koski sananvapautta. Näin siksi, että sen tila on ollut Yhdysvalloissa muutenkin selvästi parempi kuin Euroopassa. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikenlaisten sosiaaliseen mediaan kohdistuvien vaatimusten lopettamista. 

Tämän voi halutessaan nähdä piikkinä erityisesti Iso-Britannian pääministerille, Keir Starmerille, joka on rajoittanut sosiaalisissa medioissa kirjoittelua vankeusrangaistusten ohella. Sekä saanut näkemykselleen tukea maan oikeuslaitokselta. 

Siten jatkossa on jännittävää seurata, eriytyvätkö amerikkalaisten ja eurooppalaisten mahdollisuudet ilmaista näkemyksiään sosiaalisessa mediassa entistä enemmän. Vai ottavatko EU-maat aikalisän ja sallivat - ainakin toistaiseksi - laajan sananvapauden myös omille kansalaisilleen.

Itse toivon luonnollisesti jälkimmäistä, koska olen jo ajat sitten huomannut, että niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.

sunnuntai 3. marraskuuta 2024

Iso-Britannian konservatiivien tummanruskea naisjohtaja

Iso-Britannian konservatiivipuolue on saanut uudeksi puheenjohtajakseen Kemi Badenochin. Lehti- ja nettitietojen mukaan hänellä on sellaisia näkemyksiä, joita Suomessa edustaa lähinnä Perussuomalaiset. 

Vai mitä arvoisa lukijani arvelee siitä, että kyseessä on entinen yhdenvertaisuusministeri, joka on tullut tunnetuksi "anti-wokena". Ja siksi - hänen mukaansa - "meidän täytyy olla rehellisiä siitä, että olemme tehneet virheitä ja lipsuneet periaatteistamme. On aika ryhtyä toimeen, on aika uusiutua."

Kampanjansa alussa hän linjasi, että "pakottavan kontrollin, näkemysten pakottamisen, keskustelun tukahduttamisen ja oikeudenmukaisen prosessin lopettamisen kautta ilmenevä identiteettipolitiikka ei edusta suvaitsevaisuutta tai yksilön oikeuksia, vaan on täysin päinvastaista kuin tärkeät ja pysyvät brittiläiset arvomme".

Hän on myös huomauttanut, että "kaikki kulttuurit eivät ole samanarvoisia". Ja vitsaillut, että jopa kymmenesosa Britannian virkamiehistä on niin huonoja, että heidän tulisi olla vankilassa.

Lisäksi hän on linjannut, että "maamme ei ole asuntola, johon tullaan vain tekemään rahaa. Se on kotimme. Niiltä, jotka päätämme ottaa vastaan, odotamme arvojemme jakamista ja osallistumista yhteiskuntaamme. Britannian kansalaisuus on enemmän kuin pelkkä Britannian passi – se on myös sitoutumista Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja sen kansaan."

Uusi konservatiivijohtaja on itsekin maahanmuuttajataustainen. Hänen vanhempansa ovat kotoisin Nigeriasta ja hän itse on kasvanut sen pääkaupungissa Lagosissa, vaikka onkin syntynyt Lontoossa. Ihonväriltään hän on tämän mukaisesti kaikkea muuta kuin brittiläisen vaalea - siis tummanruskea.

Badenochin henkilökohtaisia "poliittisiksi sankareita" ovat Winston Churchill, Airey Neave ja Margaret Thatcher. Hän on kuitenkin kuvannut itseään konservatiivipuolueen liberaaliksi, vaikka ei omien sanojensa mukaan ole vasemmistolainen oikeastaan missään asiassa - ja maininnut esikuvakseen Thomas Sowellin, joka on Yhdysvalloissa asuva konservatiivina tunnettu musta libertaarinen ekonomisti.

Nähtäväksi siis jää, miten Britannian konservatiivipuolue menestyy tulevina vuosina uuden varsin räväkän ja ennakkoluuluja rikkovan puheenjohtajansa johdolla. Omalta osaltani toivon hänelle menestystä ja jaksamista, mikäli hän pääsee valtaan nykyisen pääministerin Keir Starmerin saarivaltion kansakuntaa päättäväisesti polarisoivan pääministerikauden jälkeen. 

Toisaalta pidän mahdollisena, etteivät konservatiiviset brittiäänestäjät hyväksy uutta puheenjohtajaa tämän ihonvärin takia ja sen seurauksena pudottavat Konservatiivit suosiossa maan kovasti wokeltavan - muun muassa laittomien maahanmuuttajien aseman kohentamista vaatineen - Liberaalidemokraattisen puolueen taakse. Tämä tarkoittaisi todennäköisesti hänen poliittisen uransa loppua ja uuden sekasortoisen aikakauden alkamista brittiläisessä politiikassa.

maanantai 5. elokuuta 2024

Britannian pääministeri otti yksipuolisen kannan maansa mielenosoituksiin

Maahanmuuttajataustaisen henkilön puukkohyökkäys lasten tanssitilaisuuteen on johtanut Isossa-Britanniassa laajeneviin mielenosoituksiin. Niistä saa melko monipuolisen kuvan tästä sosiaalisen median ketjusta. 

Väkivaltaan ovat sen mukaan syyllistyneet ainakin maahanmuuttoa kritisoivat mielenosoittajat - joista ainakin osa on äärioikeistoa - ja muslimimaahanmuuttajat. Lisäksi väkivaltaan on ilmeisesti syyllistynyt myös wokeltavaa vasemmistoa. 

Tämän ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, ettei suurin osa mielenosoittajista ole osallistunut minkäänlaiseen väkivaltaan, vaan on halunnut tuoda esille tyytymättömyytensä kotimaassaan harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan. Nämä ihmiset ovat mitä todennäköisimmin aivan tavallisia brittejä.

* * *

Oma lukunsa ovat kahteen turvapaikanhakijoita majoittaneeseen hotelliin kohdistuneet hyökkäykset. Niiden sijaintipaikoista noin 80 000 asukkaan Tamworthissa on esiintynyt raiskauksia, joista osa on maahanmuuttajataustaisten henkilöiden tekemiä, mutta eivät kaikki. 

Rotherham on hiukan isompi kaupunki, joka tunnetaan noin 30 vuotta toimineesta brittityttöjen raiskausringistä. Sen aikana pakistanilaistaustaiset miehet tekivät seksuaalista väkivaltaa noin 1 400 tytölle ja naiselle. 

Viranomaisilla on tieto tästä touhusta viimeistään vuodesta 1990 alkaen, mutta sen toiminta lopetettiin vasta 23 vuoden kuluttua. Tämä johtui useiden tekijöiden yhdistelmästä, joihin kuuluivat rotu, luokka, uskonto ja sukupuoli. 

Niihin kuului pelko siitä, että tekijöiden etnisyys aiheuttaisi syytöksiä rasismista, mutta myös halveksivat ja seksistiset asenteet pääasiassa työväenluokkaisia uhreja kohtaan. Lisäksi viranomaiset halusivat suojella kaupungin mainetta ja myös heidän koulutuksessaan oli puutteita. Eikä resurssejakaan asian tutkimiseksi tahtonut löytyä. 

Siksi on äärimmäisen mielenkiintoista, että nyt nähdyissä tapahtumissa on esille noussut juuri Rotherham ja siellä maahan pyrkivillä kehitysmaalaisilla bisnestä tekevään hotelliin kohdistunut hyökkäys. Ja ymmärrän hyvin ne syyt, miksei kaupungissa pidetä elintasoperusteisista maahanmuuttajista.

* * *

Briannian tuore työväenpuoluelainen pääministeri Keir Starmer on luonnollisesti ottanut kantaa tapahtumiin. Hänen mukaansa "ihmisillä tässä maassa on oikeus olla turvassa, ja silti olemme nähneet, kuinka muslimiyhteisöjä on kohdistettu, moskeijoihin on hyökätty, muita vähemmistöyhteisöjä on vainottu, natsitervehdyksiä on tehty kaduilla, poliisiin on hyökätty, ja perusteetonta väkivaltaa on käytetty rasistisen retoriikan rinnalla. Joten ei, en epäröi kutsua sitä siksi, mitä se on: äärioikeistolaista huliganismia."

Viitaten alussa linkittämääni sosiaalisen median viestiketjuun, olisi kuitenkin yleisesti ottaen ollut parempi, mikäli pääministeri ei olisi valinnut tässä vaiheessa puoltaan, vaan olisi tuominnut kaikenlaisen väkivallan. Näin siitä huolimatta, että sen epäilemättä aloittivat maahanmuuttovastaiset nuoret miehet, joita Starmer lienee tarkoittanut termillä "äärioikeistolainen". 

Kantaa on toki otettu neutraalimmallakin tavalla. Näin teki Hampshiren poliisin ja rikosten ehkäisyn komissaari sekä konservatiivipoliitikko Donna Jones joka mellakoitsijoiden tuomitsemisen lisäksi kritisoi pääministerin toimintaa. 

Jonesin mukaan Starmerin toimet ovat "johtaneet syytöksiin kaksitasoisesta poliisitoiminnasta, mikä on yllyttänyt mielenosoittajia, jotka väittävät taistelevansa Britannian itsemääräämisoikeuden, identiteetin ja laittoman maahanmuuton pysäyttämisen puolesta." Lisäksi hän kertoi "puhuneensa ihmisten kanssa molemmilta puolilta" ja vaati hallitusta tunnustamaan levottomuuksien perimmäiset syyt, "jotta ne saataisiin loppumaan".

Nähtäväksi siis jää, minkälaisiin poliittisiin ratkaisuihin Britanniasa päädytään. Ja johtavatko ne sikäläisen maahanmuuttopolitiikan muutoksiin vai toimivatko jopa rakennusaineina tuleville - vieläkin rajummille - väestörakenteen muutoksen ajamille yhteiskunnallisille kriiseille.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!