Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kustannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kustannus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. tammikuuta 2026

Oras Tynkkynen ehdotti Irlannin mallin mukaista perustuloa

Lienee erinomaisesti tunnettua, että Suomen julkinen talous on velkaantumassa hyvin nopeasti. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Oras Tynkkyseltä on nyt tullut ehdotus, miten julkisiin menoihin merkittävästi vaikuttavaa työttömyysturvaa tulisi muuttaa. 

Hän nimittäin ehdotti maahamme perustulokokeilua perustellen sitä Irlannista saaduilla kokemuksilla. Siellä sellaista kokeiltiin 2 000 taiteilijalle, jotka saivat 1 300 euroa kuukaudessa ilman erillisiä ehtoja. 

Tämä tuli maksamaan saarivaltiolle 35 miljoonaa euroa vuodessa, josta kassaan kuitenkin palautui suuri osa taiteilijoiden lisääntyneen aktiivisuuden seurauksena. Näin ollen nettokustannus jäi 20 miljoonaan euroon. Siis noin 15 000 euroon per taiteilija. Lisäbonuksena irlantilaiset saivat aineettomia hyötyjä.

* * *

Suomessa on viimeisimmän tiedon mukaan noin noin 176 000 työtöntä. Jos näille kaikille nyt annettaisiin samanlainen etu kuin kokeiluun osallistuneille irlantilaisille taiteilijoille, tulisi kustannus yksinkertaisen kertolaskun perusteella olemaan noin 2,7 miljardia euroa. 

Tätä summaa voidaan verrata työttömyydestä valtiolle nykyisin aiheutuviin kustannuksiin, joissa ei huomioida ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Se on noin 1,9 miljardia euroa, joten Irlannin malli lisäisi työttömyydestä veronmaksajille aiheutuneita kuluja noin 40 prosentilla.

* * *

Toki voitaisiin ajatella, että tuen taso jätettäisiin pienemmäksi kuin irlantislaistaiteilijoilla. Tällöin taloudellisesti neutraalin tuen tasoksi tulisi noin 750 euroa kuukaudessa. Tämä on varsin vähän, mutta toisaalta melko pienikin ansiotulo sen päälle riittäisi nostamaan ihmisten tulotason kohtuulliseksi. 

Tästä pääsemme sitten siihen kysymykseen, että miten määritettäisiin kuka on perustulon piirissä. Omalta osaltani olen aina ajatellut, että perustuloksi pitäisi tulkita vain sellainen tuki, joka koskisi kaikkia ihmisiä. Tällöin kustannus olisi tietenkin jotain aivan muuta kuin edellä olevat laskelmat antavat ymmärtää. 

Tämän ongelman ratkaisemiseksi muistan joskus esitetyn, että perustulon voisi verottaa pois parempaa palkkaa saavilta. Eli kiristää veroruuvia nykyisestä – perustulon verran – silloin, kun tätä varten määritetty tuloraja on ylitetty. 

Nähtäväksi siis jää, eteneekö Tynkkysen ja muidenkin vihreiden lempilapsi suomalaiseen tukiverkostoon. Ja onko suomalaisilla veronmaksajilla halua rahoittaa sitä.

torstai 22. elokuuta 2024

Miljoonien eurojen joenylitys?

Suomussalmella metsätyökone ajoi rauhoitetun joen yli kahdesti siten, että tapauksen sattui näkemään sivullinen henkilö. Tämä oli paikalla laskemassa joessa elävien jokihelmisimpukoiden määrää sekä tapauksen huomattuaan kertonut kuljettajalle tämän toiminnan lainvastaisuudesta. Siitä huolimatta tämä oli jatkanut toimintaansa. 

Metsähallitus on arvioinut, että tapauksessa kuoli tuhansia simpukoita, mutta niiden tarkka määrä ei tietenkään ole kenenkään tiedossa. Siitä huolimatta tapaus on tällä hetkellä poliisin tutkinnassa törkeänä luonnonsuojelurikoksena.

Nähtäväksi jää, meneekö tämä tapahtuma oikeuteen. Lain mukaan "Luonnonsuojelurikkomuksesta tuomitaan...se, joka tahallaan...törkeästä huolimattomuudesta hävittää tai heikentää oikeudettomasti tiukasti suojellun luontotyypin esiintymän". Sekä edelleen, että hänet "on tuomittava...74 §:n säännöksiä rikkonut menettämään valtiolle se arvo, joka rauhoitetulla eläimellä tai kasvilla on lajinsa edustajana....Ympäristöministeriön asetuksella säädetään rauhoitettujen eläinten ja kasvien arvoista".

Edellä mainitun lain 74 §:n mukaan "kiellettyä on rauhoitettujen eläinlajien: yksilöiden tahallinen häiritseminen... niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla".

Ympäristöministeriön asetuksella jokihelmisimpukan arvoksi on määritetty 589 euroa. Siten metsäkoneen kuljettajalle saattaa syntyä tapauksesta - siis tuhansien jokihelmisimpukoiden kuoleman aiheuttamisesta - satojen tuhansien tai jopa miljoonien eurojen korvausvelvollisuus, mikäli päätös on langettava. 

Jos näin käy - taikka vaikka ei kävisikään - on varmaa, että tapaus tulee herättämään huomiota ja sillä on pitkäaikaiset seuraukset. Mikäli laki toteutuu koko ankaruudessaan, vaikeuttaa se jatkossa metsätöiden tekemistä sekä aiheuttaa näin metsäsektorille jonkin verran lisäkustannuksia. 

Lisäksi epäilty kuljettaja menisi todennäköisesti henkilökohtaiseen vararikkoon ja - mikäli kyse on yksinyrittäjästä - hänen metsäkoneyhtiönsä konkurssiin. Yleisellä tasolla tällainen päätös johtaisi siihen, että luonnonsuojelulain noudattamiseen tultaisiin jatkossa suhtautumaan oleellisesti vakavammin kuin tähän mennessä eli lainkuuliaisuus lisääntyisi. 

Jos taas syyttäjä tai oikeus päättäisi, ettei tapaukseen liity rikosta tai alentaisi korvaussummaa oleellisesti sen kohtuuttomuuden perusteella, asettuisivat lainsäädäntö ja erityisesti ympäristöministeriön asetus outoon valoon. 

Eli korvaussummaa kohtuullistettaessa nousisi esille kysymys siitä, miksi hintoja on edes määritetty, jos niitä ei tosipaikan tullen sitten noudatetakaan. Ja toisaalta tapauksen määritteleminen muuksi kuin rikokseksi johtaisi varmuudella ainakin ympäristöväen voimakkaisiin reaktioihin. 

Omalta osaltani en ala tässä veikkailemaan oikeuden päätöksen sisältöä. Sen sijaan kaivan popcornit esille ja jään odottamaan mitä tuleman pitää. Samaa suosittelen teillekin, arvoisat lukijani.

torstai 20. lokakuuta 2022

USA luottaa fossiilisen energian halpuutukseen vihreässä siirtymässä

Suomi on jo nyt varsin riippumaton fossiilisesta energiasta. Syinä siihen ovat merkittävä määrä käytössä olevaa ydinvoimaa sekä lähinnä metsästä tuotettu bioenergia, joiden molempien osuus on samaa suuruusluokka kuin öljyn. 

Lisäksi tuulimyllyjä nousee parhaillaan joka toiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan, joten maamme fossiiliton tulevaisuus näyttää varsin tyydyttävältä maailman nykyisessä tilassa, jossa uusiutuvan energian käytöstä on tehty yksi suurimmista synneistä. Ja näyttää jopa siltä, että myös ydinvoimakapasiteettimme saattaisi saada lisän vielä tämän vuoden aikana.

Siksi oli mielenkiintoista törmätä sosiaalisessa mediassa USA:n presidentin kolmen kohdan linjaukseen, jossa hän valaisi sitä, kuinka maailman johtava talousmahti on tarkoitus ohjata kestävään energiapolitiikkaan. 

Ensinnäkin Biden kertoi, että valtion energialaitos laskee maan strategisesta varmuusvarastosta markkinoille 15 miljoonaa barrelia öljyä helpottamaan yhteiskunnan toimintaa. Siis 15 miljoonaa kertaa barrelin tilavuus (159 litraa) öljyä. Melkoinen lisäys fossiilisen energian käyttöön näinä aikoina, vai mitä?

Toiseksi hän kertoi, että Yhdysvaltain tulee lisätä öljyntuotantoaan ilman, että se hidastaa siirtymistä puhtaaseen energiaan. Sen hän ajatteli saavuttavansa ostamalla hintojen laskiessa raakaöljyä strategisen polttoainevaraston rahastoon, minkä pitäisi kannustaa yrityksiä investoimaan bensiinin hintaa tulevaisuudessa laskevaan tuotantoon. 

Kolmanneksi presidentti Biden vaati energiayhtiöitä siirtämään alentuneet kustannukset kuluttajille, koska ne tekevät nykyisin kaksinkertaista tulosta normaaliin verrattuna - ja vähittäiskauppiaidenkin marginaalit ovat yli 40 % tyypillistä korkeammat. Näiden mehevien katteiden takia amerikkalaispumppujen hinnat ovat korkeampia kuin niiden pitäisi presidentin mielestä olla - ja se on hänen mielestään väärin.

* * *

Nähtäväksi jää, miten fossiilisen energian halpuutus toimii kannusteena Yhdysvaltojen siirtämisessä fossiilittomaan energiaan. Ainakin siinä on melkoinen ero eurooppalaiseen menetelmäkirjoon, joka on perustunut kokonaan toisenlaiseen ajattelun. Täällähän ihmiset pakotetaan siirtymään puhtaaseen energiaan tekemällä uusiutumaton energia veroteknisin keinoin fossiilista vaihtoehtoa kalliimmaksi ja siten ihmisiä ja yrityksiä houkuttelevaksi. 

Vai olisiko sittenkin niin, että Joe Biden haluaa jatkaa presidenttinä vielä toisenkin kauden. Tai ainakin estää republikaanien häämöttävän voiton parin viikon päästä pidettävissä välivaaleissa. Eihän kummassakaan tapauksessa ole suurta merkitystä sillä, eteneekö vihreä siirtymä Amerikan ihmemaassa vai ei. 

Näin siksi, etteivät nopeaa vihreää siirtymää kannattavat demokraattien kannattajat siirry halpuutuksen seurauksena missään tapauksessa republikaanien ehdokkaiden äänestäjäksi, mutta edelle kirjaamillani toimilla Biden saattaa hyvinkin houkutella kannattajakseen joukoittain tavallisia amerikkalaisia, joille vapaa kulkeminen omalla autolla on yksi elämän tärkeimmistä oikeuksista.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!