Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste eritrealaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eritrealaiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. lokakuuta 2025

Afrikan sarven väkivallasta työperäiseen maahanmuuttoon

Helsingin sanomat kirjoitti Etiopian ja Eritrean sotilaiden vuosina 2020-22 tekemästä seksuaalisesta väkivallasta. Jutun mukaan – tavallisten ja joukkoraiskausten lisäksi – "sotilaat pyrkivät tuhoamaan naisten hedelmällisyyden lopullisesti" muun muassa työntämällä naisten kohtuihin teräviä esineitä tai paperilappuja.

Artikkeli oli vastenmielistä luettavaa ja kertoi omaa – varsin ikävää – kieltään siitä, minkälaisia ihmisiä asuu Afrikan sarven alueella. Kauniisti sanottuna sellaisia, joita ei toivoisi edes olevan olemassa. 

* * *

Maahanmuuttovirastomme eli Migri puolestaan on peruuttanut tänä vuonna jo 468 työperusteista oleskelulupaa automaattisen jälkivalvonnan seurauksena. Näin siksi, että erityisesti siivous-, rakennus- ja kuljetusalalla on ollut aikaisempaa vähäisempi työvoiman tarve. Tämän seurauksena osa näille aloille hakeutuneista ulkomaisista työntekijöistä on jäänyt työttömäksi, eikä heillä ole siten oikeutta Suomessa oleskeluun. 

Toisin sanoen näyttää siltä, että suomalainen työperusteinen maahanmuutto alkaa vähitellen toimia – ainakin osin – siten kuin sen pitäisikin toimia. Eli työntekijät ovat sinänsä tervetulleita, mutta heitä ei haluta tänne elämään sosiaaliturvan varassa. 

Nähtäväksi jää, onko nyt tehdyillä oleskelulupien peruuttamisilla jatkossa – kun talous alkaa vetää ja maahan syntyy uusia työpaikkoja –  vaikutusta siihen, minkä verran ulkomaalaisia ihmisiä haluaa tulla Suomeen tekemään työtä. Oma käsitykseni on, ettei sillä ole juurikaan vaikutusta, eikä etenkään sellaisiin ulkomaalaisiin, joiden työmotivaatio ja usko omaan tekemiseensä ovat kunnossa.


perjantai 4. elokuuta 2023

Johtaako Rydmanin tapauksen nolo käänne journalistien poliittisten näkemysten selvittämiseen?

Wille Rydmanin (ps) avustaja lähetti saksalaistoimittajalle viestin, jossa hän selvensi asiallisesti poliittisen vasemmiston itseensä kohdistamaa ajojahtia. Siitä syntyi outo näytelmä, jossa - MTV3:n mukaan - "sosiaalisen median viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) kiertää @PistolSolja-profiilin jakama kuvakaappaus, jossa Rühle ihmettelee Rydmanilta saamaansa ´vastenmielistä, myrkyllistä ja aggressiivista viestiä´. Kovaa vauhtia levinneellä päivityksellä on ollut vajaan vuorokauden sisällä (tilanne torstaina kello 13) jo pian puoli miljoonaa näyttöä. Sitä on jaettu uudelleen satoja kertoja ja tykkäyksiä on parituhatta."

Todellisuudessa saksalainen toimittaja Alex Rühle ei ollut saanut viestiä Rydmanilta itseltään - eikä se ollut vastenmielinen, myrkyllinen tai aggressiivinen - ja pahoitteli medioille lähettämässään sähköpostissa asiaa. Häntä olivat kuitenkin ärsyttäneet "Rydmanin toistuvat syytökset kevyin perustein tehdystä ja väärästä raportoinnista". 

Nähtäväksi jää, muuttaako tämä suomalaiselle mediakentälle nolo tapahtumasarja millään tavalla hallitukseen kohdistuvaa ajojahtia. Ja antaako se lopulta Petteri Orpon (kok) kabinetille työrauhan palauttaa Suomi kestävän kehityksen polulle. 

* * *

Tuo polku ei ole sama kuin niin sanottu Ruotsin tie. Siitä saatiin eilen hätkähdyttävä esimerkki, kun  Tanskan poliisi päätti kiristää rajavalvontaansa pohjoiseen naapuriin. Syynä oli Ruotsin heikentynyt turvallisuustilanne ja terrorismiuhka. 

Ruotsin tiestä nähtiin toinenkin esimerkki, kun useat sadat eritrealaiset ryhtyivät tappelemaan keskenään. Vastakkain olivat afrikkalaismaan hallitusta kannattavat ja vastustavat ihmiset. 

Jälkimmäinen tapaus osoitti, ettei holtiton maahanmuuttopolitiikka aiheuta ongelmia pelkästään vastaanottavan maan asukkaiden ja tulijoiden välillä, vaan tuo mukanaan myös lähtömaan ongelmat. Siksi suomalaisen median kaikenlaiseen maahanmuuttoon liittyvä kritiikittömyys ja vasemmistomyönteisyys ovat uhka koko suomalaiselle kansakunnalle. 

Tässä suhteessa oli tärkeää, että Ylen hallintoneuvostoon kuuluva Matti Apunen ehdotti puolueettoman selvityksen tekemistä suomalaisten toimittajien poliittisista kannoista. Tällaisia tutkimuksia on tehty esimerkiksi Ruotsissa, missä - Apusen mukaan - "katsottiin, että se parantaa journalistisen ammatin läpinäkyvyyttä ja lisää journalismin uskottavuutta".

Hän otti kantaa myös siihen, että  nuoremmat toimittajat pitävät yhteiskunnallisen muutoksen ajamista aiempaa tärkeämpänä tehtävänä journalismille. Apunen piti sitä hyvin vaikeana asiana, josta olisi syytä käydä alan sisällä keskustelua, koska "journalismin yleisöjen pitää pystyä luottamaan siihen, että journalismilla on edes pyrkimys tasapuolisuuteen ja useisiin näkökulmiin".

Vähemmän yllättävästi Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sen sijaan näyttäisi halveksivan lukijoiden oikeutta saada puolueetonta tietoa eikä siksi pidä tarpeellisena selvittää toimittajien puoluekantoja. Hänen mukaansa olisi kuitenkin hyvä, jos puoluepoliittisesti aktiivisten toimittajien tausta tuotaisiin esille - toisin sanoen kerrottaisiin vain se tieto, joka on jo muutenkin saatavilla esimerkiksi googlen hakurobotin avulla. 

Toivoa sopii, että nyt nähty Wille Rydmanin poikkeuksellisen noloon lopputulokseen johtanut ajojahti johtaa ihmiset huomaamaan, ettei suomalainen media ole niin luotettava tai avoin kuin sitä kyselytutkimusten mukaan on totuttu pitämään. Ja he heräävät Apusen lailla vaatimaan maamme toimittajakunnan poliittisen vinoutumisen selvittämistä ja avointa tuomista kaiken kansan nähtäväksi.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!