Terroristeistaan tunnetussa Belgian Molembeekissa opettajana työskentelevän Adil Dakirin mukaan arabitaustaiset ihmiset joutuvat kaikki leimatuksi, kun jotain ikävää tapahtuu. Brysselissä toimiva terrorismin tutkija Mohamed Fahmin mukaan Belgian poliitikot ja viranomaiset eivät ole kyenneet estämään äärijärjestöjen toimintaan, vaan "lähellä Isisiä toimivat salafistiset saarnaajat radikalisoivat nuoria. Nyt myös huumekauppiaat värväävät nuoria", minkä seuraukset näkyvät huumediilereiden välisinä ammuskeluina.
Nuorisotyöntekijä Bachir M’rabetin mukaan terroristit hyödyntävät nettipelaamista houkuttellessaan nuoria joukkoonsa. Pelin myötä rakennetaan suhteita, joissa muslimilapsille syötetään vähitellen radikaaleja ajatuksia ja työn viimeistelevät islam-keskuksissa toimivat islamistiset saarnaajat sekä moskeijoissa nuoria etsiskelevät terroristit.
* * *
Jos ja kun Fahmi ja M’rabet ovat oikeassa – mitä en epäile – on selvää, etteivät muslimiyhteisön ulkopuoliset toimijat pysty ratkaisemaan molembeekiläistä terrorismi-ongelmaa. Niiden sijaan yhteisön tulisi tehdä se itse.
Tätä tosiasiaa ei muuta se, että asiasta kertoneen uutisen mukaan Molembeekin elintaso on belgialaisittain matala ja nuorisotyöttömyys korkealla tasolla, noin 20 prosenttia. Niistä jälkimmäinen on tosin "vain" samaa luokkaa tai vähän alhaisempi kuin kaikkien suomalaisnuorten työttömyysaste, joten se ei yksistään selitä alueen asemaa terrorismin ja väkivallan keskuksen.
Niinpä molembeekilaisen terrorismin perimmäisiä syitä on etsittävä jostain muualta, kuten alueella elävien ihmisten omasta toiminnasta sekä heidän arvoistaan ja nuorille antamastaan kasvatuksesta. Toivon mukaan näiden asioiden muuttamiseen motivoi tämän kirjoituksen alussa mainitsemani opettaja Dakirin toteama fakta, jonka mukaan muslimiterrorismi ja -väkivalta leimaa kaikki arabitaustaiset ihmiset.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahtisaari kuoli ja terroristi murhasi ruotsalaisia
Islamin teoria ja käytäntö
Brysselissä räjähti, mutta Petteri Orpo kaipaa Suomeen lisää pakolaisia

Eikös salafistisen uskonhaaran keskiössä ole täydellinen nykyaikaisen elämäntavan kieltäminen. Silloin itsestään selvää olisi länsimaissa kieltää kokonaan tuollainen ilmiö.
VastaaPoistaJoutuvat tietysti leimatuiksi ongelmista, joita ei ennen heidän tuloaan ollut. Ainahan nämä musumussuttajat voivat palata hiekoillensa, jos rupeaa ennakkoluulot ahdistamaan. Noille valittajille ei pitäisi eurooppalaisen median korvaansa lotkauttaa.
VastaaPoistaJa oikein leimaakin, koska ns. tavalliset muslimit ja arabit eivät ikinä tuomitse muslimien pahantekoa eivätkä nouse vastarintaan pahantekijöitä kohtaan. Päinvastoin, monesti ns. tavalliset muslimit kokoontuvat torille hurraamaan terrori-iskujen onnistumista. Maltilliset muslimit on luokka ihmisiä, joka on olemassa vain punavihreiden mielikuvituksessa.
VastaaPoistaAsian vierestä. Naurattaa kun kirjoittaa että mikää ei auta jos ei eu:sta erota, eu puolustajat, "Norja ei kuulu eu:hun mutta silti ko maassa on melkein samat ongelmat laittominen islamistien kanssakuin Ruotsissa, joten ei se eu:sta johdu". No, Suomeen islamitien marrsi ei kyllä alkanut vasta kun liityttiin vapaat rajat auki olevaan eu:hun. Eli tämän maan ongelmat alkoi matulaukalla tasan silloin kun eu:hun liityttiin kaikkien tuhansien muiden ongelmien lisäksi.
VastaaPoistaTuo pälä-pälä-mälkytys joistain "maltillisista musuleista", "kotoutuminen", "rasismi" ym. höpöydet ovat turhaa suun pieksentää, kun hela tiden asyyliväkeä lappaa porteista sisään!
VastaaPoista