Anders Adlercreutzin miljoonat ja vanhempien vastuut

Kesän aikana sattui uimataidottomille maahanmuuttajalapsille ja -nuorille jonkin verran hukkumistapauksia. Sen seurauksena opetusministeri Anders Adlercreutz (ruots) aikoo nyt käyttää 3,5 miljoonaa euroa koulujen uimaopetuksen kehittämiseen. 

Voisiko joku käydä kertomassa ministerille, ettei tällaista rahaa löydy valtion kassasta vaan se on saatavissa vain ottamalla lisää velkaa tai supistamalla suomalaiselle kantaväestölle tärkeitä palveluita. Ja siksi olisin mieluummin nähnyt ministerin kertovan vaikkapa suomen, somalin ja arabian kielillä, että lasten uimaan opettaminen on vanhempien oikeus ja velvollisuus.  

Lisäksi hän olisi voinut muistuttaa - vaikkapa ruotsiksi, persiaksi ja swahiliksi - että uimataidottomien lasten valvonta uimarannalla kuuluu vanhempien vastuulle. Ja siksi niin poika- kuin tyttölapsetkin kannattaa opettaa uimaan jo ennen oppivelvollisuuden alkua, jotta kenenkään ei tarvitsisi myöhemmin surra uimarannalla menetettyä nuorta elämää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Imaami Abdul Mannan syyllisti suomalaisia hukkumisista
Kolmesta espoolaistapauksesta
Halpa henkivakuutus

Mikseivät suomalaiset saa eutanasiaa kotimaassaan?

Ikääntymisen aiheuttaman hitaasti etenevän raihnaistumisen - eli suorituskyvyn alenemisen ja erilaisten pienten ja vähän suurempienkin vaivojen - myötä on elämän rajallisuus käynyt yhä useammin omassa mielessäni. Erityisesti olen pohtinut sitä mahdollisuutta, että kuolema ei saavukaan äkkiä ja pyytämättä vaan hitaasti ja kiduttaen?

Tämän asia on itselleni hyvinkin konkreettinen, sillä olen elämäni aikana kuullut muistiansa menettämässä olevan itselleni rakkaan vanhuksen sanovan ja rukoilevan useamman kerran, että "ottaisi Jumala jo tykönsä". Ja seurannut toisen aiemmin äärimmäisen toimeliaan - mutta vakavan sairauden murtaman - sukulaiseni viimeisiä surun täyttämiä elinvuosia. Sekä hänen epäonnistuneita yrityksiään elämän päättämiseksi ennen kuin sairaskohtaus lopulta teki sen hänen puolestaan.

Olen myös nähnyt Alzheimerin sairauden tekevän ihanasta ja valoisasta ihmisestä lähes tuntemattoman ja äksyn, kunnes hän vaipui apatiaan ja kituutti siinä tilassa useita vuosia. Ilman että kukaan olisi antanut hänelle vapautusta siitä kärsimyksestä.

Siksi olen kysynyt itseltäni, että mitä haluaisin itse, jos tietäisin, ettei elämällä ole minulle enää mitään annettavaa. Ja vastannut siihen yhdellä sanalla: armokuolemaa.

Tämä tuli mieleeni lukiessani pikku-uutista, jonka mukaan Slovenia on laillistanut eutanasian selväjärkisille, parantumattomasti sairaille sekä kovista kivuista kärsiville ihmisille, joiden tilanteen korjaamiseksi on jo kokeiltu kaikki mahdolliset parannuskeinot. Ja päädyin sitä lukiessani ihmettelemään jälleen kerran, miksei tätä mahdollisuutta suoda meille suomalaisille. 

Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi vuonna 2015 tehdyn kyselyn mukaan peräti 75 prosenttia suomalaisista hyväksyisi eutanasian. Eli asian pitäisi olla demokraattisessa - eli kansanvaltaisessa - yhteiskunnassa läpihuutojuttu. Mutta miksi se ei ole, vaan vielä tänä armon vuotta 2025 on eutanasiaa varten edelleen matkustettava ulkomaille?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat Vihreiden ja Vasemmistoliiton asialla 
Kuinka haluaisit kuolla?
Armokuolema ja kansanvalta

EU:n komissio heräsi ja havaitsi ongelman

Euroopan Unioni on vuosien mittaan rakentanut sellaisen byrokratiakoneiston, että alueen taloudellinen kehitys on jäänyt pahasti muun maailman jalkoihin. Tämä huomio ei ole millään tavalla uusi, mutta nyt siihen on lopultakin herätty ja sen seurauksena EU-komissio aloitti oman yrityksensä sääntelyn keventämiseksi tällä viikolla. 

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että jokainen uusi byrokratiaa lisäävä uudistus on tehty hyvässä tarkoituksessa ja sellaisen uskon ajamana, että muutos tekisi maailmasta hiukan aiempaa paremman. Eikä hallintovallan kasvu siitä syystä johdu pahoista aikeista, vaan ymmärtämättömyydestä tai suoranaisesta tyhmyydestä (tässä valaiseva esimerkki).

EU:n keskushallinnon vuosikymmeniä tehtailema direktiiviviidakko ja maailmanparantamisyritykset ovat johtaneet pääsääntöisesti taloudellista yrittämistä vaikeuttaviin, hallintoa kasvattaviin ja ihmisten veronmaksajien elämää vaikeuttaviin kehityskulkuihin. Ja sitä kautta eurooppalaisten elämänlaadun heikkenemiseen. 

Tämä nähdään hyvin selkeästi vertailemalla eri alueiden talouskasvua. Se on viime vuosina ollut erityisesti USA:ssa ja Intiassa voimakkaan nousujohteista, mutta EU:n alueella erittäin heikkoa. Ja poikkeuksellisen lainkuuliaisessa Suomessa suorastaan katastrofaalista.

Siksi on hyvä yhtyä Helsingin Sanomain pääkirjoittajan loppukaneettiin, jonka mukaan "paatunut sääntelykoneisto tarvitsee pysyvän asennemuutoksen, ja siihen tulee nyt tilaisuus, kun EU:n painopiste siirtyy talouskasvuun ja turvallisuuteen". Ja toivoa, että tämä ymmärretään myös Brysselin vallan kammareissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Diversiteetin, tasa-arvon, inkluusion ja suomettumisen seurauksista
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?
Ylen kannattaisi kutsua Matti Viren, Eemil Nuuttila, Matias Mäkynen ja Mika Maliranta A-studioon

Odottamaton pelko

Ilta-Sanomissa oli juttu Vladimir Putinista, joka olisi sen mukaan purkanut Sotshissa olleen palatsinsa. Artikkelissa arveltiin, että aikamme suurin imperialisti olisi niin peloissaan, ettei uskaltaisi enää asua kodissaan.

Syynä pelkoon on Ukrainan kyky iskeä Venäjälle ja tarvittaessa eliminoida Israel-tyylisesti vihollisen johtaja. Eli iskeä sotilaallisesti sinne, missä omatekoisen tsaarintekeleen tiedetään oleskelevan.

Uutinen on mielenkiintoinen erityisesti siksi, etten usko Putinille tulleen sotaa sytyttäessään missään vaiheessa sellaisiin ajatuksiin, että se saattaisi rajoittaa myös hänen henkilökohtaista elämäänsä. Mutta sen jälkeen, kun Ukraina on tuhonnut kerta toisensa jälkeen kohteita syvällä Venäjällä (esimerkki), on tämä karu tosiasia muuttunut riskiksi ja kasvavaksi peloksi oman henkirievun puolesta.

Nähtäväksi kuitenkin jää, lähteekö Ukraina jossain vaiheessa yrittämään Putinin eliminointia. Tehtävä ei nimittäin ole helppo, sillä monen asian pitää osua kohdalleen, jotta se onnistuisi. 

Pitäisi olla varma tieto Putinin sijainnista sekä kysy iskeä tarkasti juuri sinne, missä diktaattori viettää aikaansa. Sekä välttää mahdolliset harhautukset, olivat ne sitten Putinin kaksoisolentoja tai Ukrainan tiedustelulle syötettyä disinformaatiota. Ja sen lisäksi kyetä läpäisemään Putinin suojaukseen käytetyt puolustusjärjestelyt.

Toisaalta jo pelkkä Putinin kuolemanpelko on iso voitto Ukrainalle. Ja vastaavasti harmillinen tappio Putinille itselleen, joka joutuu muutenkin murehtimaan Venäjän armeijan etukäteen odotettua heikompaa menestystä hyökkäyksessään.

Puhumattakaan siitä, että Venäjän talous on korkeiden sotilasmenojen seurauksena ajautumassa valtaviin vaikeuksiin, joihin hänen hallintonsa on pyrkinyt vastaamaan veronkorotuksin ja korkoja nostamalla. Ja jotka johtavat varmuudella Putinin suosion laskuun Venäjällä sekä saattavat jopa horjuttaa hänen asemaansa maansa johtajana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Bad News for Vladimir Putin and His Imperialistic Dreams
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
Vladimir-karhu ja rohkea kettu