Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sudan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sudan. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. syyskuuta 2026

Talvella on luvassa tappavaa kuumuutta ja kesällä lasku

MTV3 kertoi, että Chicagolaisen ilmastotutkimuslaboratorion tutkijat ovat arvelleet "super-El Niñon" aiheuttaman äärimmäinen kuumuuden voivan johtaa jopa 451 000 ylimääräiseen kuolemaan maailmanlaajuisesti. Sen aiheuttamiin riskeihin lukeutuvat tulvat sekä äärimmäinen kuivuus ja lämpötilat.

Ilmastotutkijoiden mukaan juuri korkeat lämpötilat ja niiden vaikutukset aiheuttavat mainitut lähes puoli miljoonaa ennenaikaista kuolemaa, koska äärimmäisen kuumat päivät tulevat lisääntymään jopa 44 prosenttia tavanomaiseen vuoteen nähden. Ja niiden seurauksena kuivuusjaksot, maastopalot ja tulvat yleistyvät. 

* * *

Kaiken tämän lopputuloksena saattaa olla jopa ihmisten lamaantuminen. Ja siksi suurimman riskin aluille – kuten Nigeriaan, Indonesiaan ja Sudaniin –  tulisi rakentaa yhteisöllisiä viilentymispaikkoja asukkaille, palkata lisää hoitohenkilökuntaa lämpötilapiikkien aikana sekä hankkia parempia suojavarusteita etenkin ulkona työskenteleville. Sellaisten rahoittamiskysymykseen he eivät kuitenkaan ottaneet kantaa, mutta eiköhän lasku löydä tiensä myös Euroopan Unionin alueelle. 

Super-El Niñon pahimman kauden on arveltu ajoittuvan kuluvalta syyskuulta helmikuulle, mutta ennenaikaisia kuolemia arvellaan tapahtuvan tavanomaista enemmän aina kesä–heinäkuulle ensi vuoteen. Jääkäämme siis odottamaan mitä tuleman pitää. 

Ja varautukaamme kustantamaan lisää katastrofiapua ennustetun lämpöpiikin runtelemille alueille. Etenkin siinä tapauksessa, että ensi kevään vaalit johtavat vallan siirtymiseen kohti politiikan vasenta laitaa. 

perjantai 16. tammikuuta 2026

Miljardi uutta afrikkalaista

Ylen mukaan Afrikan väestö kasvaa 60 prosenttia seuraavan 24 vuoden aikana. Se tarkoittaa miljardia uutta afrikkalaista. 

Samaan aikaan Euroopan väestö laskee nykyisestä 744 miljoonasta 703 miljoonaan ihmiseen. Juttu ei kerro, kuinka suuri osa näistä 703 miljoonasta on syntynyt Afrikassa tai afrikkalaisille ihmisille Euroopassa. 

* * *

Ylen artikkelin mukaan Jakkie Cilliers tutkimuslaitos Institute for Security Studiesista arveli, että "Afrikan nuori ja kasvava väestö luo mahdollisuuden nopeaan kasvuun oikeilla investoinneilla". Lisäksi Afrikan tapahtumia seuranneen Edward Paicen sanottiin kertoneen, että "erityisen tärkeää on, että nuorille ihmisille pitää yrittää tarjota työtä. Työtä, joka tuo vähän paremman elämän kuin heidän vanhemmillaan ja etenkin isovanhemmillaan oli."

Samalla kannalla on myös tutkija Yohannes Wado Nairobissa toimivasta African Population and Health Research Centerista, mutta puhuu myös asian kääntöpuolesta todeten, että "jos ei luoda työpaikkoja, syntyy pahaa työttömyyttä. Työttömyydestä seuraa muita hankaluuksia, kuten väkivaltaa ja rikollisuutta."

* * *

Ylen juttu ei kuitenkaan kerro, kenen noita työpaikkoja pitäisi luoda eli työllistää afrikkalaisia. Vähenevät eurooppalaisetko? Vai kiinalaiset, intialaiset tai amerikkalaiset? Vai pitäisikö afrikkalaisten itsensä tehdä jotain asian eteen?

Olen toki Ylen toimittajien ja heidän haastattelemiensa asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että olisi hienoa, jos Afrikan väestönkasvu johtaisi taloudelliseen kasvuun ja elintason nousuun. Valitettavasti minua myöskin hiukan huolestuttaa se, etteivät afrikkalaisten näytöt taloudellisesti vahvojen yhteiskuntien rakentamisessa ole olleet kovin vahvat. Enkä siksi pidä mahdottomana, että tulisimme uusien afrikkalaisten talousmahtien sijaan näkemään seuraavien vuosikymmenien aikana valitettavan monta uutta Sudania, Etelä-Sudania ja Somaliaa. 

Lisäksi luulen – vaan en toivo – ettei afrikkalaisten kansainvaellus omasta maanosastaan muualle tule suinkaan pysähtymään, vaan pikemminkin kiihtymään. Näin ainakin siinä tapauksessa, että maailmasta löytyy tulijoille halukkaita – tai ainakin kansainvaelluksen hyväksyviä – niin sanotusti sinisilmäisiä vastaanottajia. 

sunnuntai 17. marraskuuta 2024

Demareiden esitykset ovat yhtä järkeviä kuin housuihin kuseminen talvipakkasilla

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman antoi Petteri Orpon (kok) hallitukselle täyslaidallisen. Hänen mukaansa sen valtiovarainministeri Riikka Purra on "onnistunut pelottelemaan kaikki...  Paitsi ihmiset, myös yritykset. Puuttuu usko tulevaisuuteen, tilalla on pelko huomisesta. Sakset ovat vieneet paikan vasaralta ja tietokoneelta. Suomi menee nyt väärään suuntaan".

Lisäksi hän arveli, että kun hallituksen "aika menee muukalaisilla ja maahanmuutolla pelotteluun, ei ymmärrys riitä antamaan vastausta investoreille, mistä työntekijät tehtaille tulevat kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua". Eikä Lindtman siis ilmeisesti ollut edes vilkaissut hallitusohjelmaa, johon istuva hallitus on sitoutunut.

Siellä kun sanotaan selvin sanoin, että "työperusteinen maahanmuutto on Suomen talouskasvun ja palvelujen turvaamisen kannalta erittäin tärkeää... ensisijaisesti huolehditaan Suomessa jo olevien työttömien työnhakijoiden työllistymisestä. Lisäksi hallitus täydentää työvoimaa ensisijaisesti EU- ja ETA-alueelta. Työperäisen maahanmuuton painopisteenä kolmansista maista ovat korkeakoulutetut ja työntekijät sellaisilla aloilla, jotka voidaan aidosti todentaa työvoimapula-aloiksi." 

Toisin sanoen hallitus on - toisin kuin Lindtmanin demarit - tunnistanut sen, etteivät maahan niin sanottuina humanitaarisina pakolaisina saapuneet kehitysmaalaiset tuota Suomelle positiivista nettotulosta. Siksi maahanmuuttoa on ohjattava ja rajattava siten, että se palvelee suomalaisen elinkeinoelämän tarpeita, ei aiheuta saatavia hyötyjä suurempia kustannuksia, eikä johda yhteiskunnan kehitysmaalaistumiseen. 

* * *

Lindtman ihmetteli myös, että "olemme vuosikausia kuulleet oikeiston suunnalta, kuinka Suomi on ollut milloin Kreikan, Venezuelan tai Pohjois-Korean tiellä. Koska kuulemme näiltä politiikan kommentaattoreilta, että Purran ja Orpon johdolla Suomi on kohta Sudanin tiellä?"

Tähän tarttui Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimo sosiaalisessa mediassa ihmettelemällä sitä, että "Lindtman vertasi Suomen tilannetta Sudaniin. Rohkea vertaus, kun Suomi on lähes maailman huippua kaikilla mittareilla. Vaikea ymmärtää, miten tilanne täällä voisi edes etäisesti muistuttaa sotaa ja humanitaarista kriisiä, joka riivaa Sudania." 

No eihän Suomi tietenkään muistutakaan Sudania millään tavalla - vaikka taloutemme ei tänä vuonna kasvakaan - mutta SDP:n poliittisen ohjelman vaatimusta, jonka mukaan "Suomen on kannettava oma vastuunsa pakolaisuuden osalta" seuraamalla sellaiseenkin tilanteeseen olisi ehkä mahdollista päästä. 

Tästä on nähtävissä esimakua läntisestä naapurimaastamme. Ja lisäksi Haitin tapaus viittaa vahvasti siihen, että vanha sanonta afrikkalaisten mukanaan tuomasta Afrikasta saattaa hyvinkin pitää sisällään ikävän totuuden.

* * *

Sudanista puheen ollen huomasin, että SDP:n Britannialainen sisarpuolue eli vallassa oleva Työväenpuolue on aikonut kaksinkertaistaa apunsa sisällissotaa käyvälle Sudanille. Maan ulkoministerin mukaan "sudanilaiset tarvitsevat lisää apua, ja siksi Britannia tarjoaa suuresti kaivattua ruokaa, suojaa ja koulutusta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville".

Toisin sanoen ruokaa ja suojaa tarjoavat brittidemarit huolehtivat siitä, että Sudanin väestönkasvu voi jatkua myös sisällissodan oloissa, vaikka se onkin hidastunut aiemmasta 2-3 prosentin tasosta tämän vuoden 0,8 prosenttiin. Tosin syynä ei liene niinkään syntyvyyden romahtaminen vaan maastamuutto, johon viime vuonna osallistui 1,5 miljoonaa sudanilaista.

Toki on ymmärrettävää, että britit haluavat auttaa entisen siirtomaansa asukkaita jollain tavalla. Ruuan rahtaaminen on kuitenkin pitkällä aikavälillä täsmälleen yhtä järkevä toimenpide kuin housuihin kuseminen talvipakkasella.

Tosin ei meillä suomalaisillakaan ole syytä rintojen röyhistelyyn. Näin siksi, ettei meidän tarvitse mennä kuin edelliselle hallituskaudelle, kun Suomessa tehtiin - SDP:n johdolla - sellaista talouspolitiikkaa, johon edellä esittämäni vertaus sopii aivan yhtä hyvin kuin Brittien ruokatoimituksiin Sudanissa.

keskiviikko 13. marraskuuta 2024

Mustaa hallintoa

Haiti on läntisen pallonpuoliskon köyhin valtio, jonka talouskasvu on ainakin viimeisen neljännesvuosisadan ollut olematonta. Samalla se on myös ainoa läntisen pallonpuoliskon maa, jossa valtaa pitävät Saharan eteläpuolisesta Afrikasta peräisin olevat ihmiset. Syynä siihen on 1800-luvulla tapahtunut valkoihoisten kansanmurha.

Valitettavasti maan tilanne ei näyttäisi olevan paranemassa, vaikka se saikin uuden pääministerin, joka ilmoitti tärkeimmäksi tehtäväksi turvallisuuden palauttamisen. Tuore uutinen nimittäin kertoi USA:n viranomaisten kieltäneen kaikki siviililennot Haitiin 30 päivän ajaksi, sekä lisäksi maan ilmatilan käyttämisen alle kolmen kilometrin korkeudessa.

Toki tässä tilanteessa olisi suotavaa ja toivottavaa, että Haitin pääministeri pystyisi lunastamaan lupauksensa ja osoittamaan myös haitilaisten pystyvän luomaan valtion, joka ei - nykytilanteen lailla - eroaisi muiden kansanryhmien hallitsemista läntisen pallonpuoliskon maista. Valitettavasti en kuitenkaan olisi valmis lyömään senttiäkään vetoa hänen onnistumisensa puolesta. Enkä varsinkaan Haitin siirtymisestä vakaalle uralle kohti toimivaa demokratiaa ja sitä tukevaa talouskasvua.

* * *

Mosambik on puolestaan eteläisen Afrikan valtio, jossa käytiin lokakuun lopulla vaalit. Niiden jälkeen maassa on nähty levottomuuksia, joissa on kuollut ainakin 21 ihmistä. Syynä ovat epäilyt maata hallitsevan - alkujaan marxilais-leninistisen - Frelimon vaalivilpistä.

Levottomuuksien seurauksena Etelä-Afrikka sulki Mosambikin vastaisen rajansa ensin kokonaan, mutta on sittemmin vapauttanut tavaraliikenteen. Tuoreen tiedon mukaan Mosambikin oppositiojohtaja on kuitenkin yllyttänyt kannattajiaan kohdistamaan protesteja erityisesti taloudellisesti merkittäviin paikkoihin, kuten maan ja provinssien pääkaupunkeihin, satamiin ja rajoihin. 

Siten väkivaltaisuuksia lienee tiedossa myös lähipäivinä. Nähtäväksi kuitenkin jää, seuraako niistä Mosambikin vajoamiseen samanlaiseen sekasortoon kuin Haiti tai vaikkapa pohjoisemmassa Afrikassa sijaitseva Sudan.

Nostin Mosambikin esiin siksi, etten ole havainnut sen tuoreimmista tapahtumista uutisoidun Suomessa lainkaan. 

maanantai 1. toukokuuta 2023

Varoittavia esimerkkejä monikulttuurisuuden riskeistä

Kirjoitin vuonna 2011 siitä, kuinka Afrikkaan oli syntymässä kansanäänestyksen seurauksensa uusi valtio. Otsikoksi olin keksinyt presidentti Urho Kekkosen tunnettua kysymystä mukaillen "Onko Etelä-Sudanilla malttia kehittyä?"

Seuraavaksi tartuin asiaan vuonna 2013 otsikoiden "Miksi Etelä-Sudanilla ei ole malttia vaurastua?". Ja viimeksi palasin asiaan vuonna 2021 tehden sen huomion, ettei tämä mielenkiintoni kohteena oleva maa ole kärkisijoilla maailman rikostilastoissa - siis vihdoinkin jotain positiivista. 

Tänään vapunpäivänä päätin palata aiheeseen ja tarkastella Etelä-Sudanin kehitystä tilastojen valossa. Ja verrata sitä viime aikoina ikävissä uutisissa vahvasti esillä olleen - tässä tämän aamun performanssi - entisen emämaan eli Sudanin tilastoihin.

Ihan ensimmäiseksi hain näiden maiden väestötilastot. Sudan näyttäytyi niissä kiihtyvän kasvun valtiona, jonka pääluku kasvaa yli miljoonalla ihmisellä vuodessa. Etelä-Sudanin väestö oli puolestaan pysynyt vakaana itsenäistymisen jälkeen. 

Jäin hetkeksi miettimään mistä moinen kehitys, kunnes hoksasin katsoa pakolaistilastoja. Sieltä selvisi, että eteläsudanilaisista yli kaksi miljoonaa eli yli viidennes on jättänyt maansa pakolaisena. Toisin sanoen eteläsudanilaiset ovat tavallaan lisääntyneet maan rajojen ulkopuolelle. 

Yli neljä kertaa väkirikkaammasta Sudanista pakolaisia on lähtenyt "vain" reilut 800 000. Mutta ilmeisesti tänä vuonna siirrytään aivan uudelle tasolle maassa syntyneiden levottomuuksien takia. Hyvin ei siis näyttäisi menevän kummallakaan Sudanilla. 

Siksi olikin syytä katsoa vielä maiden BKT:n kehitystä asukasta kohden. Tämän tilaston mukaan sudanilaisten vauraus kasvoi nopeasti aina vuoteen 2017 asti, jolloin se romahti. Syynä tähän lienevät olleet USA:n presidentti Barack Obaman johdolla maalle asettamat taloudelliset pakotteet ja niitä seuranneet levottomuudet. 

Etelä-Sudanin vauraus oli puolestaan loivalla laskevalla uralla itsenäistymisestä vuoteen 2015 asti. Sen jälkeen maasta ei ole olemassa edes tilastoja. Siten on selvää, että vuonna 2011 peräänkuuluttamaani malttia vaurastumiseen ei ole ollut. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka lopulta käy entisen Suur-Sudanin perillisille. Kumpikin on afrikkalaisille maille tyypillisessä sekasorrossa, josta pois pääseminen edellyttäisi jonkinlaista yhteiskuntasopimusta. 

Sen suurimpana esteenä lienee molempien maiden monikulttuurisuus. Etelä-Sudanin väestö koostuu peräti 64 heimosta tai etnisestä ryhmästä, joiden intressien yhteensovittaminen on epäilemättä haastavaa. 

Etelä-Sudanin etninen kirjavuus on kuitenkin varsin vaatimatonta verrattuna sen pohjoiseen naapuriin. Siellä on nimittäin yli 500 etnistä ryhmää, jotka puhuvat yli 400 eri kieltä. Ja niiden kaikkien tulisi päästä yhteisymmärrykseen siitä, minkälainen valtio Sudanista tehdään. 

Tästä kaikesta onkin helppo tehdä ennuste: sen enempää Sudanilla kuin Etelä-Sudanilla ei ole loistavaa tulevaisuutta. Eikä minulla totta puhuen ole minkäänlaista käsitystä siitä, millä näiden epäonnistuneiden valtioiden tulevaisuudesta saataisiin valoisa.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Molemmat valtiot nimittäin toimivat meille suomalaisille varoittavana esimerkkinä monikulttuurisen yhteiskunnan riskeistä. Eivätkä ne valitettavasti ole ainoita - tai edes surkeimpia - monikulttuurisuuden uhreja.

lauantai 24. lokakuuta 2020

Mielenkiintoinen Trump

Mielenkiintoinen tyyppi tämä Donald Trump. Ulosanniltaan mies on kuin tuulettimen eteen joutunut roskaämpäri, mutta jos katsotaan hänen ulkopoliittisia saavutuksiaan, vetää se vähän hiljaiseksi. Sen verran paljon on nimittäin eroa hänen retoriikkansa ja saavutustensa välillä.

Trumphan on lyhyessä ajassa saanut Arabiemiraatit, Bahrainin ja Sudanin solmimaan diplomaattisuhteet Israelin kanssa. Lisäksi mies väitti juuri, että pian noiden kolmen joukkoon liittyisi viisi muuta. 

Toki mediassa on ajoittain polemisoitu Trumpin keinoja, mutta "väärin sammutettu" on totta puhuen aika heikko argumentti yhtään mistään asiasta. Kertoo sanojastaan samaa kuin kettu puhuessaan happamista pihlajanmarjoista.

Suomalaisen median mukaan näyttäisi olevan lähes varmaa, että Trumpin kausi päättyy tuleviin vaaleihin. En ota siihen tässä, enkä myöhemminkään, kantaa, mutta toivon, että hänen seuraajansa - ovat hänen nimikirjaimensa sitten JB tai DT - jatkaa samalla linjalla ja saisi lopultakin palestiinalaiset tajuamaan, että kaikki ovat kyllästyneet heidän kyvyttömyyteensä tunnustaa tosiasiat ja ryhtymään rakentamaan tulevaisuuttaan itsenäisen Israelin naapurina. 

No jaa. Näin lauantaiaamuna ihminen on vielä puoliunessa, eikä oikein onnistu erottamaan tosiasioita haaveista tai palestiinalaisia järkevistä ihmisistä. Siksi lienee syytä panna tämä kirjoitus saman tien hurskaiden toiveiden museoon pölyttymään. 

Hyvää viikonvaihdetta kuitenkin arvoisalle lukijalleni! Ja pitkämielisyyttä USA:n presidentinvaalien tulosta ja pyhän maan rauhaa odotellessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle älyllisesti epärehellisenä
Kuun tavoittelu taivaalta on johtanut palestiinalaiset ahdinkoon
Onko Trump palestiinalaisten Joulupukki?

torstai 11. helmikuuta 2016

Mistä tyttöjen ympärileikkaus johtuu?

Kun aamulla innostuin pitkästä aikaa kirjoittelemaan tieteellisessä maailmassa keskustelua herättäneestä asiasta, niin jatketaan näin illallakin tutkimuksen parissa. Aiheena on tällä kertaa naisten ympärileikkauksen motiivi Itä-Afrikassa.

Luin nimittäin monikansallisen tutkijaryhmän tutkimusraportin, jossa on testattu sitä länsimaissa yleistä ajatusta, että naisten ympärileikkaus liittyisi sosiaaliseen koordinaationormiin. Se tarkoittaa lyhyesti sitä, että jos jossain yhteisössä naisten avioliittokelpoisuus riippuu ympärileikkauksesta, on ympärileikkaamattoman naisen mahdotonta löytää sellaisessa yhteisössä puolisoa.

Nykyinen kehitysyhteistyö perustuu juuri tälle ajatukselle. Esimerkiksi Unicefin nettisivulta löytyy esimerkiksi tällainen selitys: "kysymyksessä on sosiaalinen normi, tapa. Vanhemmat uskovat, että käytäntö on välttämätön, ja että lapselle koituu harmia, ellei sitä noudateta. Leikkaamattomia tyttöjä saatetaan syrjiä ja heidän voi olla mahdotonta päästä naimisiin."

Edelleen Unicefin sivulta löytyy myös tutkijoiden raportissaan mainitsema lähestymistapa ongelman ratkaisemiseksi. Sen mukaan "silpomisen vastaista työtä on tehty pitkään, useissa maissa 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä lähtien. Aluksi korostettiin käytännöstä koituvia terveyshaittoja. 1990-luvulle tultaessa huomio oli siirtynyt silpomiseen ihmisoikeusrikkomuksena ja työssä alettiin keskittyä sosiaalisten normien murtamiseen."

Tämä kaikki siis ilman, että olisi ollut olemassa tieteellistä tietoa ympärileikkauksen todellisista syistä. Siksi tässä käsiteltävä tutkimusraportti on tärkeä. Ja siksi minä käsittelen sitä kirjoituksessani.

* * *

Tässä käsiteltävä tutkimus lähti siitä ajatuksesta, että jos ympärileikkaus on avioliittoon pääsemiseen vaikuttava eli sosiaalinen koordinaationormi, se tarkoittaisi loogisesti sitä, että yhteisöissä esiintyisi jonkinlainen raja-arvo, jonka ylityttyä ympärileikkaamaton tyttö ei pääsisi enää lainkaan naimisiin.

Jos näin olisi, tulisi eri yhteisöjä tutkittaessa esiintyä sekä sellaisia yhteisöjä, joissa tuo raja-arvo alittuisi (jolloin kaikki löytävät puolison) sekä sellaisia yhteisöjä, joissa käytännössä kaikki tytöt on silvottu (eikä silpomattomalla olisi minkäänlaisia pariutumismahdollisuuksia). Sen sijaan näiden ääripäiden välissä olevia yhteisöjä ei pitäisi esiintyä lainkaan tai ainakin niiden pitäisi olla harvinaisia.

Tutkijoiden hypoteesin lailla ajattelevat myös tyttöjä auttamaan pyrkivät kehitysyhteistyön tekijät, kuten ylle kopioimistani Unicefin teksteistä ilmenee.

Mutta palataanpa itse tutkimukseen. Siinä tutkittiin Sudanissa sijaitsevan Geziran yhteisöjä. Heillä esiintyy yleisesti tyttöjen silpomista juuri ennen kouluun siirtymistä. Rituaalin yhteydessä tyttöjen jalat värjätään hennalla, joka säilyy erityisesti kynsinauhoissa useiden viikkojen aikana.

Niinpä tutkijat kuvasivat tyttöjen jalat 45 koulussa heti lukukauden alkaessa. Lisäksi he pyysivät Gezirassa käytössä olevassa rutiininomaisessa terveystarkastuksessa lääkäriä kysymään tytöiltä oliko heidät "puhdistettu" eli ympärileikattu. Kaikki tytöt, joiden varpaissa näkyi hennaväriä tai jotka vastasivat myönteisesti kysymykseen puhdistuksesta luokiteltiin silvotuiksi.  

Tuloksista tutkijat laskivat jokaiselle yhteisölle tyttöjen silpomisen yleisyyden. Kehitysyhteistyössä käytetyn sosiaalisen koordinaationormin teorian mukaan yhteisöjen olisi siis pitänyt jakautua kahtia joko sellaisiin, joissa ympärileikkausta on vain vähän tai sellaisiin, joissa sitä on todella paljon. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan jakauma oli tasainen.

Tämän tuloksen lisäksi tutkijat kysyivät noin 2500 aikuiselta näiden asenteista ympärileikkausnormiin. Siinä paljastui, että huomattava osa ihmisistä ei pitänyt tyttöjen ympärileikkausta merkittävänä kriteerinä omien lastensa puolisovalinnalle, joskin asenteet korreloivat jossain määrin tyttöjen silpomisen yleisyyden kanssa. Kaiken kaikkiaan tämäkin tulos oli siis vastoin kehitysyhteistyön perusteena käytettyä sosiaalisesti koordinoivan normin teoriaa.

Saamiensa tulosten perusteella tutkijat totesivat, ettei silpomisen ensisijainen syy ole puolisovalintaa koordinoiva normi, vaan joukko erilaisia seikkoja. Joillain ihmisillä voi olla käsitys siitä, että ympärileikkaus on uskonnollinen velvollisuus tai kun taas toiset pitävät sitä jonkinlaisena feminiinisenä merkkinä naisellisuutta arvostavassa yhteisössä.

Jotkut miehet puolestaan ehkä arvostavat ympärileikkausta, jolloin siitä aiheutuva tytön uhraus kannattaa, jos sillä saavuttaa parhaan mahdollisen puolison kiinnostuksen. Lisäksi tutkijat totesivat, että alueen ihmiset eivät tiedosta kunnolla ympärileikkauksiin liittyviä terveysongelmia.

Tutkimusraporttinsa lopulla tutkijat totesivat, että nykyisin yleiset tyttöjen ympärileikkausta vastustavat kehitysyhteistyön muodot ehkä tavoittavat ne, jotka muutenkin suhtautuvat epäillen silpomiseen. Sen sijaan perinnettä erilaisista syistä arvostavat perheet tuskin tulevat vakuuttuneiksi. Siten nykyisellä lähestymistavalla ei ole odotettavissa nopeaa menestystä silpomisen vastaisessa taistelussa.

Aivan lopuksi tutkijat ehdottavat, että parempia tuloksia voisi olla saavutettavissa selvittämällä niitä etuja, joita eri perheet hakevat silpomalla tyttäriään ja pyrkimällä muuttamaan juuri niihin liittyviä yhteisöjen arvostuksia. Jos ja kun vastenmielisen tavan todelliset vaikuttimet ymmärretään, voidaan niiden takana olevaan ajatteluun vaikuttaa ja sitä kautta poistaa ympärileikkauksen motiivit väestön pääosalta.

* * *

Tutkimuksen luettuani jäin pohtimaan sitä, kuinka länsimaat syytävät valtavia määriä rahaa kehitysapuun ilman, että sen vaikutuksista on käytettävissä muuta kuin hurskaita arvauksia. Enkä voinut olla ajattelematta, että olisikohan Suomenkin rahoittamisen erilaisten kehitysapuprojektien aivan liian yleisen epäonnistumisen taustalla ollut ns. soitellen sotaan lähteminen. Eli toiminta pelkän hyvän tarkoituksen, mutta todellisen tiedon puutteen, varassa.

Niinpä ehdotankin, että jatkossa jokaiseen suomalaiseen kehitysapu-avaukseen liitetään sitä edeltävä kunnollinen tutkimushanke, jossa ennen suurten rahojen syytämistä selvitetään oikeasti, mistä ratkaistava ongelma johtuu ja vasta sitten päätetään miten se voitaisiin paraiten korjata. Näin säästyisi sekä rahaa, että ongelman ratkaisuun kuluvaa aikaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mikä on tyhmempi kuin islamisti?
Kehitysavulle avautui järjellinen käyttökohde
Laatujournalismia

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Miksi Etelä-Sudanilla ei ole malttia vaurastua?

Kirjoitin kaksi ja puoli vuotta sitten itsenäistymässä olevasta Etelä-Sudanista otsikolla "onko Etelä-Sudanilla malttia kehittyä". Tänä aamuna havaitsin yllätyksekseni, että Helsingin Sanomat oli päivittänyt Etelä-Sudanin tilannetta pääkirjoituksessaan.

Aiemmassa kirjoituksessani totesin, samoin kuin Helsingin Sanomatkin, että Etelä-Sudan on luonnonvaroiltaan rikas valtio. Luonnonvarojaan oikein käyttämällä maa olisi vieraasta hallinnosta vapauduttuaan voinut ripeästi vaurastua. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Helsingin Sanomien mukaan Etelä-Sudanin nuori hallitus on imuroinut kansallisvarallisuutta omiin ja lähipiirinsä taskuihin kokonaista kolmen miljardin euron arvosta.

Näyttää siis siltä, että presidentti Salva Kiir on valinnut esikuvakseen pikemminkin neljän miljardin dollarin omaisuuden Sveitsiläisille pankkitileille keränneen Zairen edesmenneen diktaattorin Mobutu Sese Sekon kuin Etelä-Afrikan kansallissankarin Nelson Mandelan, jota jopa presidentti ja rauhannobelisti Martti Ahtisaari on sanonut ihailevansa.

Mobutua en tiedä muiden ajatelleen lämpimästi kuin maailman kaikkien aikojen arvostetuimman nyrkkeilijän Muhammad Alin, joka kirjassaan "Suurin ja kaunein" ilmaisee arvostuksensa diktaattorille, joka mahdollisti hänen paluunsa raskaan sarjan maailmanmestariksi tyrmäämällä raivokkaasti päälle käyneen George Foremanin Afrikan yössä.

* * *

Mutta palataan ongelman syihin.

Etelä-Sudan syntyi etnisesti kirjavan Sudanin tummapigmenttisen ja lähinnä luonnonuskontoja harjoittavan väestön asuttaman eteläosan itsenäistyessa pohjoisen arabialaisen väestön vallasta. Sudanin monikulttuurinen kokeilu johti siis valtakunnan hajoamiseen etnisesti painottuneen vastakkainasettelun ristipaineissa.

Tästä huolimatta jakautuneen valtion molemmat osa säilyivät monikulttuurisina, mikä näkyy pohjoisessa mm. Darfurin alueen tilanteessa. Myös Etelä-Sudanissa hallitus on nahistellut etnisten vähemmistöjen kanssa, ja Helsingin Sanomien pääkirjoituksen mukaan ne on ajettu yhä ahtaammalle.

Pääkirjoituksen mukaan Etelä-Sudan ja Sudan ovat nahistelleet itsenäistymisen jälkeenkin. Lisäksi Etelä-Sudanin sisäinen tilanne on, edelleen saman lähteen mukaan, kärjistynyt jatkuvasti. Tästä merkkinä presidentti Salva Kiir erotti äskettäin koko hallituksensa.

Kyseessä saattoi tietenkin olla tavanomainen toimenpide, mutta on myös mahdollista, että tarkoituksena oli siirtää itsenäisyystaistelun muut veteraanit kauemmas päätöksenteosta ja siten vankistaa presidentin omaa valtaa.

Jälkimmäiseen viittaa se, että presidentti on pääkirjoituksen mukaan ahdistellut etnisten vähemmistöjen lisäksi myös oppositiota ja lehdistöä. Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että Etelä-Sudania on sinunattu huonolla herraonnella.

* * *

Kielletty kysymys kuuluukin, että miksi Afrikassa näyttää käyvän lähes aina näin?

Ensimmäisen selityksen mukaan vika on imperialismissa. Tämän mukaan Etelä-Sudanin vaikeudet johtuisivat brittiläisestä ja sitä seuranneesta arabialaisesta imperialismista. Etenkin siirtomaaherrojen estoitta piirtelemät rajat nähdään ongelmina. Mutta juurihan Etelä-Sudanissa tällainen raja muutettiin. Eikä se näytä johtavan onnelaan, pikemminkin vain ojasta allikkoon.

Tästä pääsemme toiseen selitykseen, eli olisiko vika monikulttuurisuudessa. Afrikka muistuttaa väestöoloiltaan pikemminkin verisesti hajonnutta Jugoslaviaa kuin monokulttuurista Suomea. Tämä johtuu Bantujen laajoista vaelluksista, jotka ovat johtaneet väestölliseen tilkkutäkkiin lähes koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Tällaisessa tilanteessa väestöä yhdistävää kansallisvaltio-ideologiaa ei voi käyttää kansakunnan perusteena vaan ihmiset kokevat tärkeimmäksi viiteryhmäkseen suvun ja/tai heimon.

Näin tulemme komanteen mahdolliseen selitykseen, eli olisiko kyseessä sittenkin afrikkalaiseen kulttuuriin liittyvä ongelma. Kun suvun tai klaanin merkitys on ylivertainen, saattaa ajatus koko valtion yhteisen hyvän ajamisesta tuntua oudolta. Tämä voisi myös selittää afrikkalaisten herraonnea - jos kerran suku on valtiota tärkeämpää, on valtaan pääsyn jälkeen vain luonnollista kerätä omaisuutta ja valtaa itselle ja sukulaisille.

Lopuksi on vielä kielletty selitys. Eli johtuisiko Afrikan kurjuus viime kädessä afrikkalaisten nykyaikaan heikosti sopivista geeneistä. Tähän viittaisivat ainakin amerikkalaistutkimukset eri väestöryhmien keskimääräisestä älykkyydestä ja Detroitin mustan väestön ja hallinnon kyvyttömyydestä reagoida autoteollisuuden muutoksiin.

* * *

Entä mihin ongelmien ratkaisemisessa pitäisi paneutua?

Ensimmäisestä selityksestä ei voi johtaa korjaavia toimenpiteitä, joten sen hokeminen selitykseksi kokonaisen maanosan ongelmiin ei johda mihinkään riippumatta selityksen oikeellisuudesta. Sama koskee toista selitystä: Afrikka on ja pysyy monikulttuurisena tilkkutäkkinä, jota olisi vain pystyttävä hallinnoimaan tavalla tai toisella.

Kolmannen ja kielletyn selityksen varaan voisi kuitenkin yrittää rakentaa jotain. Pitäisikö kehitysyhteistyössä pyrkiä vahvistamaan kansakunnan laajuista ajattelua ja samalla varovasti heikentää sukukeskeistä yhteisöllisyyttä tai ainakin levittää sanomaa sen turmiollisuudesta. Lisäksi on hyvin tunnettua, että koulutus lisää ihmisten älykkyyttä. Olisi siis tärkeää panostaa afrikkalaisten kouluttamiseen, jotta heistä saataisiin mahdollisimman hyviä yhteiskunnallisia ratkaisuja vaativia ja löytäviä kansalaisia, joiden joukosta voisi nousta Nelson Mandelan kaltaisia valtiomiehiä myös Etelä-Sudanissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aikamme uskonsodat
Rohkeita miehiä, ressukoita ja väkivaltaa
Onko Etelä-Sudanilla malttia kehittyä?

perjantai 7. tammikuuta 2011

Onko Etelä-Sudanilla malttia kehittyä?

Sudan valmistautuu kansanäänestykseen ja sitä kautta itsenäisyyteen. Mikäli islamilaisen pohjoisen hallitsijat hyväksyvät odotetun äänestystuloksen, syntyy Afrikkaan pitkästä aikaa uusi valtio. Näin murtuu yksi englantilaisen siirtomaahallinnon luoma mielivaltainen monikulttuuriyhteiskunta.

Itsenäisyyden välittömänä kimmokkeena on toiminut Sudanin monikulttuurisuuden synnyttämä ilmeinen kansanmurha. Näin historia toistaa itseään, ja uusi mahdollisuus syntyy jälleen kerran inhimillisen tragedian ja katastrofin kautta.

Vaan jos ja kun Etelä-Sudan itsenäistyy, niin millainen on maan tulevaisuus?

Etelä-Sudan on luonnonvaroiltaa erittäin rikas ja omaa siis hyvät mahdollisuudet nousta taloudellisesti riippumattomaksi ja vauraaksi kansakunnaksi. Valitettavasti samanlainen rikkaus ei aina ole ollut onneksi, ja Etelä-Sudaninkin tapauksessa uuden valtion ensimmäinen ongelma syntynee rajalinjojen vetämisestä, koska sekä pohjoinen että eteläinen Sudanin valtio vaativat tiettyjä öljyntuotantoalueita omakseen.Tämä kiista voi johtaa uuteen sotaan, mikäli neuvotteluteitse ei päästä sopimukseen.

Toinen, ja ehkä pitkällä tähtäimellä vielä suurempi ongelma on uuden valtion hallinto. Afrikkalaisilla demokratioilla on ollut taipumus ajautua epädemokraattisiksi. Tietyt Etelä-Sudanin hallitukseen liittyvät hajanaiset uutiset eivät lupaa hyvää tämänkään uuden valtion tulevaisuudelle, vaikka esimerkiksi kaupunkien piirtäminen eläinten muotoiseksi onkin lutuiselta kuulostava ajatus.

Kolman ongelma on syntyvän maan infrastruktuuri. Vaikka rauha pohjoisen kanssa saataisiinkin aikaiseksi, puuttuu Etelä-Sudanista käytännössä koko infrastruktuuri teistöineen, tehokkaine koululaitoksineen ja terveydenhuoltoineen. Niiden rakentaminen kestää pitkään, eikä maa voi muuttua hyvinvointivaltioksi ennen kuin hankkeet on saatu kuntoon. Jos tähän työhön pesiytyy voimakas korruptio, kulkeutuvat rahavirrat yksityisiin taskuihin ja maantaloudellinen vahvistuminen viivästyy entisestään. Samalla väestön taloudellinen tasa-arvo heikkenee.

Neljäs ja ehkä lopulta kaikista suurin  ongelma on myös Etelä-Sudanin monikulttuurisuus. Uusikaan valtio ei ole nimittäin ole etnisesti edes likipitäen yhtenäinen, vaan maassa asuu monia hyvin erilaisia heimoja, joiden väliset kiistat voivat eskaloitua nyt, kun islamilaisen pohjoisen muodostama yhteinen vihollinen katoaa.Tämä kehitys johtaa toteutuessaan kurjistumisen kierteeseen, jonka ratkaiseminen on erittäin vaikeaa ilman karismaattista johtajaa, joka pystyy yhdistämään koko kansan. Tällaisia johtajia ei juuri ole nähty mustassa Afrikassa (vaikka poikkeuksiakin on).

Sinänsä ei liene epäilystä siitä, että syntymässä oleva uusi afrikkalainen demokratia haluaa välttää ja/tai ratkaista kaikki edellä kuvaamani ongelmat ja luoda luonnonrikkauksiensa pohjalta hyvinvointivaltion, joka muutaman vuosikymmenen kuluttua voisi toimia esimerkkinä muulle Afrikalle. Tämän saavuttamiseksi sudanilaisten tulee itse tiedostaa hyvinvointinsa edellytykset ja vaatia johtajiltaan samaa. Ja vastaavasti johtavin asemiin kipuavien henkilöiden tulee asettaa itsensä likoon yhtenäisen eteläsudanilaisen kansakunnan luomiseksi. Tämä kaikki vaatii sekä yhtenäisyyden korostamista etnisyyden kustannuksella että oman edun tavoittelusta luopumista kansakunnan hyväksi. Tilanne muistuttaa siis Suomen talouden tilannetta maailmansotien jälkeen. Niinpä silloin vielä tulevan presidentti Kekkosen tavoin voidaan hyvällä syyllä kysyä: "onko uudella kansakunnalla malttia kehittyä".

Aika näyttää, onnistuuko uusi valtio, vai kirjoitetaanko historiaan jälleen yksi surullinen luku afrikkalaista pahoinvointia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiinalainen juttu
Nykyajan kansainvaelluksesta

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!