Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste irlantilaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste irlantilaiset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. tammikuuta 2026

Oras Tynkkynen ehdotti Irlannin mallin mukaista perustuloa

Lienee erinomaisesti tunnettua, että Suomen julkinen talous on velkaantumassa hyvin nopeasti. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Oras Tynkkyseltä on nyt tullut ehdotus, miten julkisiin menoihin merkittävästi vaikuttavaa työttömyysturvaa tulisi muuttaa. 

Hän nimittäin ehdotti maahamme perustulokokeilua perustellen sitä Irlannista saaduilla kokemuksilla. Siellä sellaista kokeiltiin 2 000 taiteilijalle, jotka saivat 1 300 euroa kuukaudessa ilman erillisiä ehtoja. 

Tämä tuli maksamaan saarivaltiolle 35 miljoonaa euroa vuodessa, josta kassaan kuitenkin palautui suuri osa taiteilijoiden lisääntyneen aktiivisuuden seurauksena. Näin ollen nettokustannus jäi 20 miljoonaan euroon. Siis noin 15 000 euroon per taiteilija. Lisäbonuksena irlantilaiset saivat aineettomia hyötyjä.

* * *

Suomessa on viimeisimmän tiedon mukaan noin noin 176 000 työtöntä. Jos näille kaikille nyt annettaisiin samanlainen etu kuin kokeiluun osallistuneille irlantilaisille taiteilijoille, tulisi kustannus yksinkertaisen kertolaskun perusteella olemaan noin 2,7 miljardia euroa. 

Tätä summaa voidaan verrata työttömyydestä valtiolle nykyisin aiheutuviin kustannuksiin, joissa ei huomioida ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Se on noin 1,9 miljardia euroa, joten Irlannin malli lisäisi työttömyydestä veronmaksajille aiheutuneita kuluja noin 40 prosentilla.

* * *

Toki voitaisiin ajatella, että tuen taso jätettäisiin pienemmäksi kuin irlantislaistaiteilijoilla. Tällöin taloudellisesti neutraalin tuen tasoksi tulisi noin 750 euroa kuukaudessa. Tämä on varsin vähän, mutta toisaalta melko pienikin ansiotulo sen päälle riittäisi nostamaan ihmisten tulotason kohtuulliseksi. 

Tästä pääsemme sitten siihen kysymykseen, että miten määritettäisiin kuka on perustulon piirissä. Omalta osaltani olen aina ajatellut, että perustuloksi pitäisi tulkita vain sellainen tuki, joka koskisi kaikkia ihmisiä. Tällöin kustannus olisi tietenkin jotain aivan muuta kuin edellä olevat laskelmat antavat ymmärtää. 

Tämän ongelman ratkaisemiseksi muistan joskus esitetyn, että perustulon voisi verottaa pois parempaa palkkaa saavilta. Eli kiristää veroruuvia nykyisestä – perustulon verran – silloin, kun tätä varten määritetty tuloraja on ylitetty. 

Nähtäväksi siis jää, eteneekö Tynkkysen ja muidenkin vihreiden lempilapsi suomalaiseen tukiverkostoon. Ja onko suomalaisilla veronmaksajilla halua rahoittaa sitä.

lauantai 29. marraskuuta 2025

Vallankumouksellinen vasemmisto kylvää väkivaltaa ja niittää tukea

Tänä aamuna silmiini pisti kaksi Ylen artikkelia, jotka valottivat poliittiseen vasemmistoon liittyvien tahojen perimmäistä ajattelutapaa, jossa on edelleen aimo annos leninististä perinnettä. Se tarkoittaa ammattimaista vallankumouksellisuutta eli epädemokraattista ja väkivaltaista vallanvaihtoa, joka johti aikanaan myös Suomen sisällissotaan.

Ensimmäinen huomiotani kiinnittänyt juttu kertoi siitä, että saksalainen vasemmisto, anarkistit ja fasismin vastustajat haluavat estää Vaihtoehto Saksalle -puolueen nuorison järjestäy­tymisen puolueen demokraattisen johdon siipien alle. Artikkelin mukaan vasemmistolaisilla on nimenomainen tarkoitus häiritä AfD:n kokousta estämällä kokousvieraiden saapuminen paikalle sekä tekemällä näiden elämä mahdollisimman vaikeaksi ja tarvittaessa "sytyttää Gießenin palamaan".

On todennäköistä, että tämä johtaa väkivaltaisuuksiin, joissa leninistiset toimijat saavat vastaansa AfD:n kannattajia ja mahdollisesti myös natsistisia ajatuksia kannattavia ääriaineksia, joista viimeksi mainittujen demokratian kunnioitus on yhtä vähäistä kuin kommunisteillakin. 

* * *

Toinen kulmiani kohottanut Ylen uutinen koski irlantilaisirjailija Sally Rooneyta, jonka kirjat saatetaan vetää myynnistä Britanniassa. Tämä johtuu siitä, että hän tukee Britanniassa terrorismilakien perusteella kiellettyä Palestine Action -ryhmää. 

Kyseinen ryhmää käyttää suoria toimia häiritäkseen Ison-Britannian aseteollisuutta. Sen terrorismin keskeisiä kohteita ovat olleet israelilaisen asevalmistajan Elbit Systemsin brittiläiset tehtaat sekä RAF Brize Nortonin tukikohta. 

Palestine Action on kampanjoissaan käyttänyt protesteja, tilojen valtausta, omaisuuden tuhoamista ja ilkivaltaa. Niiden seurauksena sen jäseniä on pidätetty ja viety oikeuteen syytettynä muun muassa törkeästä poliisin pahoinpitelystä.

Rooney ei suinkaan ole ilmaissut ymmärtävänsä brittien päätöstä vaan on uhriutunut julistamalla teostensa kieltämisen olevan äärimmäinen valtiollinen puuttuminen taiteellisen ilmaisun alueelle. Ja siten vahvistanut leninistisen ajattelutapansa tukemalla väkivaltaista kapinointia saadakseen tahtonsa läpi. 

* * *

Sivumennen todettakoon lopuksi vielä kotoista Yleä koskeva huomioni. Rooneytä koskevassa uutisessa nimittäin kerrottiin, että "poliisi on pidättänyt heinäkuun jälkeen satoja ryhmälle tukeaan osoittaneita mielenosoittajia Britanniassa". Wikipedian mukaan taas "Britannian poliisi on pidättänyt ainakin 2 269 henkilöä Palestine Action -liikkeen tukemisesta". 

Siksi kysyin mielessäni, että oliko Ylen tarkoitus vähätellä vasemmistolaista väkivaltaa? Vai jäikö jutun kirjoittamalta toimittajalta vain huomaamatta, että Palestine Actionin tukijoita on pidätetty monissa muissakin yhteyksissä kuin siinä, mistä hänen linkittämänsä artikkeli kertoo?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Tapaus Charlie Kirk
Vaihtoehto Saksalle
Äärivasemmisto ja islamistit, kuin kaksi marjaa?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!