Sanna Marinin näkemyksestä

Entinen kaunis pääministerimme Sanna Marin (sd) astui eilen julkisuuteen. Hän teki sen sen kertoakseen, että Suomessa on tällä vaalikaudella leikattu paljon, mutta silti otetaan velkaa jopa edellistä hallitusta kovemmin. 

Sekä tuodakseen esille näkemyksensä, jonka mukaan maassamme tulisi – julkisen kulutuksen vähentämisen sijaan – "luoda sellaista tulevaisuudenuskoa ja ilmapiiriä, että erilaiset yritykset ja yrittäjäyhteisö näkisi valonpilkahduksia ja uskaltaisi toimia. Tällä hetkellä pitäisi tukea työperäistä maahanmuuttoa ja tuottavuuden parantamista". 

* * *

Otetaan ensin nuo yritykset ja yrittäjäyhteisöt. Viimevuotisen Suomen yrittäjien kyselyn mukaan enemmistö työelämässä olevista suomalaisista on huolissaan Suomen julkisen talouden velkaantumisesta: tätä mieltä oli 74 prosenttia vastaajista. Ammattiryhmistä huolta kantoivat eniten yrittäjät, johtavassa asemassa olevat ja ylemmät toimihenkilöt. 

Seuraavaksi työperäinen maahanmuutto. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikön Mikko Spolanderin mukaan maahanmuuttajien olisi työllistyttävä yhtä hyvin, samanlaisiin tehtäviin ja samanlaisella palkalla kuin kantaväestön, jotta maahanmuutto todella vahvistaisi julkista taloutta. Tosiasiassa ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden osuus ulkomaisesta työvoimasta oli heinäkuussa 27,7 prosenttia eli yli neljännes – ja tämä osuus on voimakkaassa kasvussa. 

Siksi näyttäisi siltä, ettei Suomi juuri nyt kaipaa ainakaan yleisesti työperäisiä maahanmuuttajia, vaan korkeintaan erityisiin tehtäviin rekrytoitavia erityisosaajia. Siis käytännössä korkean elintason maista tulevia henkilöitä.

* * *

Entä sitten Marinin mainitsema tuottavuuden parantaminen? Sitä mitataan tuotoksen ja panoksen suhteella eli kyseessä on asia, johon jokaisen suomalaisyrityksen tulisi pyrkiä. Ja niin ne epäilemättä pyrkivätkin.

Käytännössä tuottavuuden kasvattaminen tarkoittaa sitä, että työntekijöiden työstä syntyy yrityksille aiempaa enemmän rahaa suhteessa sen kuluihin. Tämä voidaan saavuttaa monella eri tavalla – joihin en tässä puutu – mutta minulla on sellainen käsitys, ettei tämä asia ole kovinkaan suuressa määrin poliitikkojen päätettävissä. 

Sen sijaan siihen vaikuttavat suomalainen osaaminen – siis kaikki mahdolliset siihen vaikuttavat tekijät koulutusjärjestelmästä työntekijöiden ahkeruuteen ja yritysten tuotekehityksestä maailmanmarkkinoiden kysyntään. Toisin sanoen tuottavuuden nostaminen kansakunnan tasolla on varsin vaikea rasti, johon poliitikoilla on kyllä vaikutuskeinoja, mutta vain rajallisesti.

* * *

Ikävä kyllä maailmassa on tapahtunut muutoksia, joiden seurauksena suomalaisten yritysten tuottavuus on laskenut. Esimerkiksi metsäteollisuutemme tahkosi aikanaan rahaa paperituotannolla, mutta se loppui kuin kanan lento tietotekniikan kehityksen johdettua paperin kysynnän laskuun. Toiseksi esimerkiksi nostan sen, että aikanaan rahaa Suomeen tuonut kännykkäteollisuus kaatui johtamisvirheisiin ja maailmanlaajuiseen kovaan kilpailuun. 

Maamme nykytilan kannalta tässä on oleellista huomata, ettei kummankaan rahasampomme tilalle ole syntynyt likimainkaan samankokoista korviketta, vaikka sekä metsäteollisuutemme että Nokia ovat edelleen olemassa ja tuottavat pääsääntöisesti voittoa omistajilleen. Toki on ollut pienempiä menestyksiä kuten vaikkapa Oura-sormukset, mutta ei niistä ole ollut menetysten paikkaajiksi. 

Suomen tulevan tuotannon arvonlisän nousua ja maailmanvalloitusta ei myöskään tue rempallaan oleva koulutusjärjestelmä, jossa peruskoulujen muutokset ovat johtaneet oppilaiden osaamistason rajuun laskuun, jonka heijastusvaikutukset tulevat näkymään – ja näkyvät jo nyt – korkeakouluissamme ja ammattioppilaitoksissamme. Ja siten myös suomalaisyritysten tulevaisuuden toimintaedellytyksissä, erityisesti poikkeuksellista osaamista vaativassa – ja arvonlisäykseen välttämättömässä – tuotekehityksessä.

* * *

Edelle kirjoittamillani perusteilla olen varsin vakaasti eri mieltä ex-pääministerimme kanssa. Suomi ei tarvitse lisää työttömiä maahanmuuttajia, heidän kouluelämää sotkevia lapsiaan eikä etenkään julkista velkaa. Sen sijaan se tarvitsee todellista tekemisen meininkiä.

Tämä tarkoittaa lapsille ja nuorisolle kannusteita ja parempia mahdollisuuksia huolehtia osaamisensa kehittämisestä, yritysten työntekijöille motivaatiota hoitaa töitänsä entistäkin paremmin, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoille innostusta aiempaa korkeatasoisempaan tutkimukseen sekä yritysten omistajille ja johtajille rohkeutta tuotannon arvoa nostavien tutkimustulosten tuotteistamiseen ja käyttöön ottamiseen sekä kykyä nähdä maailmanmarkkinoille avautuvia uusia korkean tuottavuuden mahdollisuuksia. Ja maamme nykyisille ja entisille poliitikoille viisastelun sijasta sellaista osaamista, jolla tämä kaikki toteutuu.

Näillä ajatuksillani – tai niistä huolimatta – toivotan kaikille teille – arvoisat lukijani – hyvää isänpäivää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?
Suomen populistinen tulevaisuus
Pitääkö lapsille antaa haasteita vai suojella sellaisilta?

Pitääkö lapsille antaa haasteita vai suojella sellaisilta?

Isät ja äidit toivovat lähes poikkeuksetta pelkkää hyvää lapsilleen. Sen sijaan vanhempien käsitykset siitä, mitkä asiat tuottavat hyvää poikkeavat oleellisesti toisistaan. 

Joidenkin mielestä parasta on suojella lastaan kaikelta pahalta ja ikävältä kun taas toiset ajattelevat haasteiden kasvattavan jälkikasvua kohtaamaan myöhempiä vastuksia. Yhdet ovat sitä mieltä, että lasten pitää saada kasvaa vapaasti ja ilman rajoja, kun taas toiset kannattavat tiukkaa kuria. 

Nykyajassa on se hyvä puoli, että meillä on käytettävissämme tieteellistä tietoa erilaisista asioista. Ja yksi sellainen - vanhempien ja lasten suhteeseen liittyvä - tiedonpala sai minut tarttumaan itseensä.

Luin nimittäin Norjassa tehdystä tutkimuksesta, jossa oli selvitetty vanhempien ja lasten tahtoa suhteessa kilpailuttamiseen. Siitä selvisi, että vanhempien toisistaan poikkeava halu kilpailuttaa jälkeläisiään vaikuttaa näiden myöhempään elämään. 

Käytännössä kymmenennellä luokalla olevilla lapsilla teetettiin matemaattistyyppisiä tehtäviä, joista he saivat palkkion joko siten, että kaikki saivat saman rahan tai niin, että osallistuja sai hiukan enemmän rahaa ollessaan parempi kuin satunaisesti valittu samanikäinen. Valinnan siitä, kumpaan kategoriaan lapsi osallistui, päätti hänen isänsä tai äitinsä - mutta siten, ettei lapsi tiennyt siitä. Myös lapsilta itseltään kysyttiin kumpaan sarjaan hän haluaisi osallistua.

Tämän kaiken seurauksena selvisi, että vanhemmat olivat valmiita asettamaan pojat tyttöjä useammin kilpailemaan muiden kanssa, mutta lasten itsensä parissa ero oli vieläkin suurempi. Tämä sukupuolten välinen ero vanhempien päätöksissä selittyy suurelta osin heidän käsityksellään lastensa kilpailukyvystä.  

Erityisen mielenkiintoinen havainto oli, että vanhempien valinnat ennustivat lasten myöhemmän elämän vaiheita - erityisesti heidän kouluttautumistaan. Eli niiden vanhempien lapset, jotka olivat valmiita panemaan jälkeläisensä kilpailemaan muita vastaan, kouluttautuivat myös pidemmälle kuin lapsiaan kilpailulta suojelevien äitien ja isien jälkikasvu.

Näyttää siis siltä, että vanhemmat osaavat ennustaa lastensa kyvyt varsin hyvin. Tai vaihtoehtoisesti he kasvattavat lapsensa siten, että näille syntyy - tai on syntymättä - kyky ja halu jatkaa muita pidemmälle opintiellään. 

Niin tai näin. Tämän tiedon varassa jokainen vanhempi voi pohdiskella missä suhteessa antaa haastetta omalle jälkeläiselleen - tai suojaa tätä muiden lasten kilpailulta. 

Omalta osaltani olen luonnollisesti tehnyt tuon valinnan jo aikoja sitten, eikä asia enää kosketa minua. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - tunsin jonkinlaista tyytyväisyyttä luettuani tässä kirjoituksessa käsittelemääni tutkimusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokellusta päiväkodissa
Mistä johtuu naisten ahdistus ja masennus
Etu-Töölön lukion rehtori Joanna Ovaskan vierasvalinnat ovat tunkkainen tuulahdus suomettumisen ajalta

Maahanmuuttajat terrorisoivat espoolaiskoululaisia, mutta valtamedia vaikenee

Sananvapaus on äärimmäisen tärkeä ihmisoikeus, koska niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.

Siksi yksi kuluneen viikon merkittävimmistä uutisista julkaistiin Länsiväylä-lehdessä, joka kertoi espoolaisvanhempien huolesta liittyen lähinnä maahanmuuttajataustaisten koululaisten muita oppilaita kohtaan harjoittamaan kovaan väkivaltaan, häiriköimiseen ja muita syyllistävään uhriutumiseen, johon opettajat eivät puutu riittävästi. Sen seurauksena normaalisti käyttäytyvän oppilaiden enemmistön koulunkäynti on häiriintynyt vakavasti. 

Tilannetta kuvaa se, että toisen kirjoituksen laatineen isän poikaa oli koulussa lyöty syyttä keskelle kasvoja, mutta opettajat olivat olleet haluttomia selvittämään asiaa. Ja mikä pahinta, isän mukaan "valvoja näki kaiken, mutta koulua kiinnosti ainoastaan selvittää, onko poika jotenkin provosoinut lyöjää. Asioita käsitellään ainoastaan siltä kulmalta, mitä kantasuomalainen on tehnyt."

Tässä on syytä kysyä mistä opettajien käytös johtuu. Pelkäävätkö he joko oppilaiden, näiden vanhempien tai kouluviranomaisten kohdistavan heihin kostotoimia, mikäli he nostavat häirikköoppilaidensa etniskulttuuriset taustat esille? 

Lisäksi on syytä huomata, että espoolaisopettajat ovat näin välinpitämättömiä vielä senkin jälkeen, kun saimme viime vuonna lukea vantaalaiskouluissa tapahtuneista maahanmuuttajanuorten äärimmäisistä väkivallanteoista (ensimmäinen ja toinen tapaus). Eikö tieto niistä ollut kantautunut espoolaiseen koulutoimeen - vaikka siitä alkukankeuksien jälkeen uutisoitiin jopa maamme valtamediassa - vai eiväkö he vain välitä oppilaidensa kärsimyksistä? 

* * *

Sananvapauteen edellä käsitelty uutinen liittyy kahdesta syystä. Ensinnäkin Länsiväylän toimitus katsoi tarpeelliseksi perustella erikseen sen, miksi lehti julkaisi edellä lyhyesti referoimani jutun - vieläpä ilman haastateltujen tunnistustietoja. Kirjoitus on hyvä, joten arvoisan lukijani kannattaa lukea se ajatuksella läpi. 

Mutta itse kysymys kuuluu, että minkä ihmeen takia tällainen puolustelukirjoitus oli tarpeellinen? Ja mitä se kertoo maamme sananvapauden tilasta?

Vielä suurempi ongelma sananvapauden ja sitä kautta koko suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvon kannalta on kuitenkin se, ettei suomalainen valtamedia ole lotkauttanut korvaansakaan espoolaislehden uutiselle - saati välittänyt sitä laajempaan tietoisuuteen. Tietääkseni vain Suomen uutiset on tehnyt siitä jutun. 

Tältä osin kysymys kuuluu, että miksi suomalainen media salailee kerta toisensa jälkeen maahanmuuttajiin liittyviä ongelmia? Onko sen tarkoituksena ohjata Suomi samalle tielle, joka on jo tehnyt osasta länsinaapuriamme maahanmuuttajejengien temmellyskenttää, jossa etenkään nainen ei voi kuvitellakaan liikkuvansa öiseen aikaan? Ja jossa jopa täysin sivulliset kuolevat maahanmuuttajagangstereiden tulitaisteluissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin sanomat ja Suvela Warriors
Matinkylässä roihuaa edelleen
Havukosken uusi kouluväkivaltatapaus haastaa Vantaan kaupungin