Vielä pari sanaa Milano-Cortinan talviolympialaisista

Suomen mieshiihtäjät jäivät Milano-Cortinan olympialaisissa ilman mitaleita, mutta naiset sentään saivat yhden viestimitalin joukkueella Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Vilma Ryytty ja Jasmi Joensuu. 

Miesten mitalittomuuden varmisti se, että Iivo Niskasella todettiin viisi päivää ennen hänen päämatkaansa – 50 km yhteislähtöä – virusinfektio. Toisin sanoen joukkueen suurin mitalitoivo oli mitä todennäköisimmin saanut tartunnan kisapaikalla. 

Tilanne oli sikäli äärimmäisen karu, että Niskaselta menivät ohi myös viime vuoden MM-hiihdot. Miehen pettymys oli kaikkien suomalaisten nähtävänä ja koettavana kilpailun jälkeisessä haastattelussa, sillä olihan hän uhrannut koko oman ja perheensä elämän vuoden ajan menestyksen eteen, mutta jäi vaille sen tuottamaa palkintoa. 

Toki Suomen joukkue kärsi muutenkin viruksista. Ne estivät Vilma-parin osallistumisen tänään hiihdettyyn viiden peninkulman kilpailuun, eikä myöskään Ristomatti Hakola välttynyt tartunnalta. 

Tätä taustaa vastaan on käsittämätöntä, että Ylen urheilutoimittaja Petra Manner kertoi Suomen hiihtojoukkueen valmentajan käyneen oman lajin välipäivänä Milanon täpötäydessä jäähallissa. Siis ottamassa valtavan riskiä virustartunnasta.  

On tietenkin sanomattakin selvää, ettei tällaisen valmentajan ymmärrys ole sellainen, että häntä voitaisiin edes ajatella tuleviin olympialaisiin tai ylipäänsä Suomen maajoukkueen valmennukseen. Toivottavasti tämä ymmärretään myös Olympiakomiteassa ja Suomen hiihtoliitossa. 

Noin muuten minusta tuntuu, ettei tämänkertainen olympiahuuma kaipaa sen enempää kommentteja suomalaisten suhteen. Sen sijaan on pantava merkille Johannes Kläbo, joka viimeistään näissä kisoissa osoitti olevansa maailman kaikkien aikojen paras maastohiihtäjä. Näin siitä huolimatta, että näin suomalaisena sen tunnustaminen on varsin katkera pala.  

Tulevaisuus ei lupaa paljon parempaa, sillä juniorihiihtäjien määrä on maassamme romahtanut. Vielä vuonna 2005 maassamme oli noin 8 000 kilpahiihtoa harrastavaa nuorta kun nyt heitä on reilusti alle 3 000. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkoon sattuu yhä harvemmin sellaisia lahjakkuuksia, jotka voisivat kilpailla tasavertaisesti muun maailman parhaiden hiihtäjien kanssa.

Lopuksi on todettava positiivisena asiana, että veikkaukseni suomalaisten menestyksestä osui suhteellisen hyvin kohdalleen. Sehän kuului näin: "veikkaan, ettei Milano-Cortina jää aikakirjoihin suurena suomalaisena menestystarinana. On jopa mahdollista, että jäämme kokonaan ilman hiihtomitalia, mikäli Niskaset epäonnistuvat eikä suksihuolto ole parhaiden joukossa."

 

Päivän aiempi merkintä:
Yahuan Bablees ja Mahmoud Mahmoud maahanmuuton mannekiineina

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Milano-Cortinan olympialaiset – kisaennakko
Pari poikkeuksellisen tärkeätä asiaa
Taktinen osaaminen toi Lauri Vuoriselle MM-hiihtojen pronssimitalin

Milano-Cortinan olympialaiset – kisaennakko

Milanossa ja Cortinassa järjestetään olympialaiset 6.-22.2. – ellei lasketa tätä ja huomista kisapäivää. Itseäni eniten kiinnostavan maastohiihdon osalta kisatapahtumat alkavat lauantaina, jolloin kilpaillaan naisten 20 kilometrin yhdistelmähiihdossa. 

Toisin sanoen nyt on tullut – aiempien arvokisavuosien tapaan – aika spekuloida suomalaisten mahdollisella menestyksellä. Aloitettakoon siis kauniimmasta sukupuolesta. 

* * *

Suomalaisnaisten ykköstoivo on ilman muuta alkukaudesta vaikeuksissa ollut, mutta sen jälkeen nousukuntoa osoittanut Kerttu Niskanen, joka on maailman valioita erityisesti perinteisellä hiihtotavalla, mutta parhaimmillaan myös vahva luisteluhiihtäjä. Suurimmat odotukset liittyvät hänen kohdallaan viiden peninkulman kilpailuun. Toivoa siis sopii, että Kerttu onnistuu silloin ja tuo tullessaan mitalin – ehkä jopa kultaisen – pitkän uransa viimeisistä olympialaisista.

Jos Kerttu on vahvin edustajamme pidemmillä matkoilla, on Jasmi Joensuu joukkueemme valttikortti sprintissä, joka käydään perinteisellä hiihtotavalla. Taustalla on – Tour de Skin yhteydessä – olympialaduilla hiihdetyn maailmancupin sprintin voitto, joten Jasmilla itsellään ja penkkiurheilijoilla on varmasti suuret odotukset menestyksestä. 

Olisi mukava olla samaa mieltä, mutta joudun siitä huolimatta olemaan pessimistisempi. Näin siksi, että Jasmille voittoisasta kilpailusta puuttuivat kovimmat ruotsalaiset ja myös useita muita vahvoja sprinttihiihtäjiä. Siksi olisin tyytyväinen jo finaaliin pääsystä. Tästä syystä veikkaan Joensuulle parhaimmillaankin vain finaaliin pääsyä, mutta mitalisijoilta putoamista. 

Sprinttinaisista puhuttaessa ei sovi unohtaa myöskään juuri uransa ensimmäisen maailmancupin voiton saavuttanutta Johanna Matintaloa, ei etenkään silloin, kun hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla. Hänenkin tapauksessaan pahimpana esteenä ovat samat kovat ruotsalaiset kuin Jasmilla, joten jo finaalipaikka olisi myös hänen kohdallaan positiivinen yllätys.

Matintalo on huomioitava myös – ja aivan erityisesti – perinteisellä hiihtotavalla käytävässä 50 kilometrin hiihdossa. Hän on tämän hiihtotavan taitaja – kuten tällä kaudella Gomsissa saavutettu 20 kilometrin yhteislähdön voitto osoitti – ja sellaisena Johanna saattaa hyvinkin taistella jopa mitaleista. Sen edellytyksenä on luonnollisesti suksihuollon täydellinen onnistuminen.

* * *

Suomalaisnaisilla on mitalisaumoja edellä mainittujen hiihtäjien lisäksi myös vapaalla hiihtotavalla käytävässä pariviestissä. Siinä karsinnan muuttuminen aika-ajoksi tarkoittaa käytännössä sitä, että sprinttihiihtäjät ovat lajissa kilpailukykyisempiä kuin silloin, kun Suomi kahmi sitä mitaleita. Siksi joukkueessamme hiihtänevät Jasmi Joensuu ja – Matintaloa paremmin vapaan hiihtotavan hallitseva – Jasmin Kähärä, mutta en usko heidän yltävän mitaleihin, vaikkakin kuuden parhaan joukkoon. 

Suomi kuuluu mitalisuosikkeihin myös pitkässä viestissä. Sen aloitusosuuden hoitaa kärjen mukana Johanna Matintalo. Toiselle osuudelle laittaisin Kerttu Niskasen pudottamaan matkasta mahdollisimman monta muuta joukkuetta. 

Kolmannen hiihtäjän paikalle sijoittaisin kolmikosta Krista Pärmäkoski, Vilma Nissinen ja Vilma Ryytty sen, joka sijoittuu parhaiten kisojen avausmatkalla. Ankkuriksi tarvitaan Jasmi Joensuu, joka pääsee toivottavasti taistemaan – kaukana Ruotsin takana – hopea- ja pronssimitaleista Saksan ja Norjan kanssa. 

Minulla ei ole mitaliodotuksia Krista Pärmäkosken,Vilma Nissisen, Vilma Ryytyn, Jasmin Kähärän tai Amanda Saaren kisamatkasta – heidän kohdallaan jo sijoittuminen kymmenen joukkoon olisi iloinen yllätys. Positiivista on kuitenkin se, että – ensin mainittua lukuun ottamatta – nämä hiihtäjät ovat nuoria ja saavat arvokisoista arvokasta kokemusta, joka toivottavasti auttaa heitä nousemaan jatkossa kohti maailman huippua. 

* * *

Miesten osalta mahdolliset mitaliodotukset koskevat käytännössä vain viime aikoina nousukuntoa osoittanutta Iivo Niskasta sekä molempia viestejä. Iivo lähtee – terveenä ollessaan – ennakkosuosikkina perinteisellä hiihtotavalla ja yhteislähtönä käytävälle kuninkuusmatkalle, mutta hänen voittoansa uhkaa  – huippukuntoon pääsyn lisäksi – erityisesti Johannes Kläbo, joka Niskasen on kyettävä pudottamaan matkan aikana. 

Siinä auttaa mahdollisesti Itävallan Mika Vermeulen, joka Iivon tapaan saattaa perustaa taktiikkansa kovaan matkavauhtiin ja lähteä siksi yhteistyöhön tämän kanssa. Lisäksi on huomioitava, että viisikymppinen on vuorossa vasta kisojen lopulla, jolloin Kläbo ei enää ole terävimmillään. Eivätkä toivottavasti muutkaan norjalaiset, joista erityisesti Martin Löwström Nyenget on osoittanut olevansa vaarallinen.

* * *

Parisprintissä parimme Lauri Vuorinen ja Joni Mäki olisi lähtökohtaisesti kilpailukykyinen, mutta ensin mainitun kunto ei ole tänä vuonna ollut odotetun kaltainen. Joni sen sijaan on osoittanut nousukuntoa, mutta parisprinttimitali vaatisi molemmilta huippusuoritusta, joten se jää todennäköisesti saamatta – ellei sitten Lauri Vuorisessa tapahdu täydellistä metamorfoosia suhteessa kauden aiempiin tapahtumiin.  

Pitkän viestin menestysmahdollisuudet riippuvat Ristomatti Hakolan päivän kunnosta, joka Tampereen Suomen cupin perusteella on lievästi sanottuna surkea. Hänen kohdallaan asiaa ei varmaankaan auta myöskään se, että hänen valinnastaan kisoihin seurasi melkoista parranpärinää.

Siksi saattaa olla, ettei toiselle osuudelle lähtevä Iivo Niskanen saa tilaisuutta pudottaa matkasta muita joukkueita, vaan joutuu tuhlaamaan voimansa takaa-ajajana. Tämä tarkoittaisi mitalitaistelusta putoamista, koska vapaan osuuksilla luultavasti hiihtävillä Arsi Ruuskasella ja Niko Anttolalla ei ole eväitä loppukirissä. 

Lisäksi juuri pitkää viestiä ajatellen oli käsittämätöntä, että Suomi otti kahdeksan miehen joukkueeseensa jostain syystä neljä sprinttimiestä. Samalla uhrattiin pitkän viestin joukkueesta rikkoontumisvara. 

Ellei valmennusjohto sitten ajatellut, että Joni Mäen viimeisissä kilpailuissa nähty nousukunto tarkoittaa myös sitä, että hän pystyisi toimimaan pitkän viestin ankkurina, jolloin loppuratkaisuihin saataisiin myös kirivoimaa. Valitettavasti Joni ei kuitenkaan ole tällä kaudella loistanut pidemmillä vapaalla hiihtotavalla hiihdetyillä matkoilla.

* * *

Kuninkuusmatkan ja viestien lisäksi olympialaisissa hiihdetään myös muita kilpailuja. Niistä sprintissä ei Niilo Moilasella tai Emil Liekarilla ole kaikkien parhaiden ollessa mukana mahdollisuutta päästä pidemmälle kuin välieriin, eikä nykykuntoiselta Lauri Vuoriseltakaan ole realistista odottaa finaalipaikkaa. Sen sijaan Joni Mäeltä kuuden parhaan joukkoon nouseminen – ja jopa mitalin nappaaminen – saattaisi onnistua, mikäli kunnon kehittyminen on jatkunut edelleen. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa se, että mies on onnistunut usein aiemminkin kuntohuippunsa ajoittamisessa.

Yhdistelmähiihdossa Iivo Niskanen – mikäli osallistuu – hiihtänee kärjen kanssa perinteisen osuuden, mutta putoaa mitaleilta vapaalla hiihtotavalla. Muille miehille ei voi siinä eikä muissa normaalimatkan kilpailuissa asettaa suuria odotuksia, vaikka Arsi Ruuskasen voi odottaa sijoittuvan kymmenen parhaan joukkoon kummalla tahansa hiihtotavalla. Anttolalle tai etenkään Hakolalle minulla ei ole sanottavia menestysodotuksia.

* * *

Yhteenvetona kaikesta edelle kirjoittamastani veikkaan, ettei Milano-Cortina jää aikakirjoihin suurena suomalaisena menestystarinana. On jopa mahdollista, että jäämme kokonaan ilman hiihtomitalia, mikäli Niskaset epäonnistuvat eikä suksihuolto ole parhaiden joukossa. 

Olen kuitenkin optimisti ja veikkaan, että joku edelle kirjaamistani useista mitalimahdollisuuksista myös toteutuu sekä naisten että miesten puolella. Ja siten Suomen mitalisaldo koostuisi kahdesta mitalista, joista toinen saattaisi olla jopa kultainen, mikäli sen saavuttaisi Niskanen – siihen en kuitenkaan ota kantaa, olisiko etunimen ensimmäinen kirjain K vai I. 

Päätän kirjoitukseni muistuttamalla vielä siitä, että tällä kertaa kisoihin vaikuttaa myös tuntematon tekijä, jonka merkitystä ei voi tietää. Se on kohuttu suomalainen suksikeksintö, joka sattaa olla hyvinkin merkittävä ja nostaa joukkueen menestysmahdollisuksia oleellisesti. Tai sitten ei. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Trondheimin MM-hiihtojen kisaennakko
Planican MM-hiihtojen kisaennakko
Pekingin kisaennakko

Hakunila on Suomen Mogadishu

Tämän vuoden maastohiihdon Tour de Ski on ollut kuin varjo entisestään, sillä koko kilpailusarjassa hiihdettävä matka on alle 50 kilometriä. Koska ohjelma on näin painottunut lyhyisiin matkoihin ja erilaisiin yhteislähtöihin, joissa hiihtäjien välille ei muodostu kovin suurta eroa, on miesten kilpailu käytännössä ratkaistu sprinteissä, joista saa entiseen tapaan muhkeat bonussekunnit. 

En kuitenkaan tarttunut tähän aiheeseen siksi, että kyseinen hiihtokilpailuformaatti on epäonnistunut, tai että monet suomalaiset Iivo Niskasesta lähtien ovat jättäneet tai jättämässä kisojen viimeiset startit väliin. Sen sijaan kiinnitin huomioni suomalaisen nuoremman polven hiihtäjättären – Vilma Nissisen – kommenttiin, jossa hän ilmoitti hiihtävänsä "sata kertaa mieluummin" Keski-Euroopassa "kuin Suomen Mogadishussa".

Tällä hän viittasi Vantaan Hakunilassa tänään ja huomenna käytäviin FIS Skandinavian Cupin kilpailuihin, joiden lähtölistalta löytyy monia tuttuja – kovia – nimiä Northugista Ruuskaseen ja Stensethistä Saareen. Siellä suksitaan tänään sprintit, huomenna itse pääherkku eli 20 kilometrin väliaikalähtö perinteisellä hiihtotavalla – jollaista olisin itsekin kaivannut Tourille – ja ylihuomenna väliaikalähtöinen kymppi vapaalla.

Olisi siis hienoa, jos vantaalaiset ja muutkin suomalaiset menisivät tänään ja etenkin huomenna Hakunilan hiihtostadionille sankoin joukoin osoittaakseen, että maastohiihto väliaikalähdöllä kiinnostaa edelleen. Onhan juuri se lajin kilpailumuodoista raa'in vaatiessaan urheilijalta koko matkan ajalta mahdollisimman nopeaa etenemistä ladulla. 

* * *

Palaan kuitenkin tuohon Vilma Nissisen kommenttiin. Hänen mukaansa "se on kyllä Mogadishu. Ollut jo 90-luvulta lähtien." Ja arvata saattaa – vai saattaako (?) – että hän joutuu vielä tikun nokkaan sanomisistaan.

Näin siitä huolimatta, että nuoren naisen puheissa on perää. Olihan vuoden 2020 lopussa Hakunilan alle 16-vuotiaista vain 37,5 prosenttia suomalaista kantaväestöä. Toisin sanoen heidän osuutensa oli vain hiukan suurempi kuin Lähi-idästä ja muista suurista pakolaismaista tulleiden lasten ja nuorten osuus – 25,4 prosenttia. Länsimaista tulleita oli vaivaiset 1,4 prosenttia.

Ei siis liene kenellekään suuri yllätys, että Hakunilan suuralueen työttömyysaste on jo pitkään ollut Vantaan korkein. Toisaalta on myös niin, ettei alueen työttömyysasteen kehitys ole myöskään karannut aivan toivottomaksi.

Nähtäväksi tietenkin jää, miten eteläisimmän Suomen "maastohiihto-Mekan" kehitys etenee tulevina vuosina. Ainakin sinne on investoitu, sillä esimerkiksi kalliiksi tuleva Vantaan ratikka kulkee Hakunilan kautta. Sillä kelpaa sitten kaikkien kaupunginosan asukkaiden – etniseen taustaan katsomatta – liikkua töihin ja takaisin, ja luoda sitä kautta alueelle hyvinvointia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari poikkeuksellisen tärkeätä asiaa
Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat
Vantaa on Suomen vaarallisin, mutta Ylöjärveltä kuuluu kummia

Taktinen osaaminen toi Lauri Vuoriselle MM-hiihtojen pronssimitalin

Aamun merkinnän lisäksi sallittakoon kommentti päivän hiihtokilpailuun. Olinhan veikannut, että Suomi jäisi sprintissä luultavasti mitaleitta, mutta Jasmi Joensuu ja Lauri Vuorinen pääsisivät kuitenkin finaaliin ja moni muukin voisi sijoittua kahdentoista joukkoon. 

Naisten osalta lopputulos jäi odotuksiani heikommaksi, sillä vain Jasmi Joensuu pääsi välierään, mutta jäi siinä viidenneksi eli finaalin ulkopuolelle. Hänen ja tulevaisuuden toivomme - Jasmin Kähärän - tapauksessa suorastaan loisti hiihtäjien taktinen heikkous, jonka vastustajat hyödynsivät täysimääräisesti. 

Voiton kilpailussa vei Ruotsin Jonna Sundlingin brutaali suorituskyky, jolla hän tappoi Trondheimin sprinttiradan nousuihin itseään huomattavasti kirikykyisemmän norjalaisen haastajansa. Hänen kohdallaan ei siten tarvittu varsinaisia taktisia manöövereitä.

* * *

Miesten kilpailussa Lauri Vuorinen osoitti - jälleen kerran - olevansa taktisesti aivan toiselta planeetalta joukkueemme naisten kanssa. Jos hänen fyysiset ominaisuutensa olisivat - suhteessa kilpakumppaneihinsa - samalla tasolla kuin Joensuulla, olisi hän mitalisuosikki jokaisessa kilpailussaan. 

Tänään Vuorinen selvitti tiensä helposti sekä välierään että finaaliin. Jälkimmäiseen jopa koko porukan kovimmalla ajalla - ja selvällä erolla oman eränsä kakkoseen. 

Valitettavasti finaalissa Laurin - norjalaisen Johannes Kläbon tasoinen - taktinen osaaminen ei vain enää riittänyt korvaamaan hänen fyysisiä puutteitaan suhteessa maailman parhaisiin. Eikä asiaa auttanut se, että hän oli hiihtänyt toisessa välierässä, jonka jälkeisellä lyhyellä palautumisajalla on valtava merkitys finaalin lopputulokseen. 

Siitä huolimatta mies toi kaikkien aikojen ensimmäisen suomalaisten miesten sprinttimitalin lajilegendojen eli Kläbon ja Italian Federico Pellegrinon perässä. Eikä suostunut häviämään loppukirissä Ranskan Jules Chappazille.

* * *

Ylen asiantuntija kiinnitti kisalähetyksen aikana huomiota siihen, että Johannes Kläbo oli ainoana hiihtäjänä käynyt selvittämässä etukäteen radan alamäkien luistoa, ja käytti sitä hyväkseen. Radan eri kohtien luistoeroja hyödynsi myös Lauri Vuorinen niin omissa erähiihdoissaan kuin myös finaalissa. 

Lisäksi pronssimitalisti lepäsi erähiihtojen aikana mahdollisimman paljon kiihdyttämällä matkaan hitaasti ja välttämällä muutenkin turhia kiihdytyksiä merkityksettömissä radan kohdissa. Sekä kiersi viimeisen pehmeän mutkan pehmeän sisälinjan hiukan kauempaa vähentääkseen kaatumisriskiä sekä päästäkseen loppusuoralle sitä pitkin tulevia kovemmasta alkuvauhdista.

Tätä blogia on mitä ilmeisimmin luettu hiihtopiireissä ainakin aiemmin, koska ideani hiihtäjien jakamisesta aika-ajojen jälkeen sprinttihiihdon eriin otettiin lähes sellaisenaan käyttöön Suomen esityksestä heti kirjoitustani seuraavalla kaudella. Siksi ehdotan Suomen valmennusjohdolle ja erityisesti päävalmentaja Teemu Pasaselle, että Vuorinen palkattaisiin opastamaan suomalaisia junioreita sprinttihiihdon taktiikkaan ja ennakkovalmisteluiden tärkeyteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Trondheimin MM-hiihtojen kisaennakko
Uhkaus, josta ei voi kieltäytyä
Sprinttihiihtohypoteesin "tieteellinen falsifiointiyritys"

Trondheimin MM-hiihtojen kisaennakko

Suomen hiihtoliitto nimesi jo aiemmin joukkueen Trondheimin MM-hiihtoihin. On siis tullut aika spekuloida sillä, miten valitut hiihtäjät pärjäävät vuonojen maan vaativilla laduilla. Teen sen siinä järjestyksessä, missä kilpailut käydään.

Aloitan Iivo Niskasesta, joka voitti reilu viikko sitten Falunissa kympin kisan lähes näytöstyyliin. Ja sairastui - norjalaisten riemuksi, mutta myös epäilevien spekulaatioiden kohteeksi - heti sen jälkeen influenssaan, jonka vaikutuksia tärkeimpään eli ensi viikon tiistain perinteisen hiihtotavan 10 km kilpailuun on tässä vaiheessa mahdotonta ennakoida muilta osin kuin toteamalla, ettei tauti ainakaan paranna miehen kisakuntoa. 

Seuraavaksi käyn läpi jokaisen maastohiihtokilpailun siinä järjestyksessä kuin ne löytyvät MM-kisojen ohjelmasta. Ja tuttuun tapaan yritän olla mieluummin positiivisella kuin negatiivisella mielellä.

* * *

Naisten sprintti hiihdetään vapaalla hiihtotavalla. Siinä suomalaisista suurimmat odotukset kohdistuvat Jasmi Joensuuhun, joka on parantanut suorituksiaan useita vuosia peräkkäin ja noussut lajissaan maailman kymmenen parhaan joukkoon. Nähdäkseni hän sijoittuu huomenna todennäköisimmin sijoille 4-6.

Muista suomalaisista sprinttiin osallistuvat Jasmin Kähärä, Katri Lylynperä ja Amanda Saari. Heidän sijoittumisensa kahdentoista joukkoon eli pääsy välieriin olisi hyvä onnistuminen, mutta mitaleille tällä joukolla ei ole asiaa. 

Miesten sprintissä Lauri Vuorinen on onnistunut kauden mittaan parhaiten ja sikäli häneltä on realistista odottaa finaaliin selviytymistä. Toisaalta hänen mitalinsa olisi Joensuun tavoin yllätys.

Muista hiihtäjistä Niilo Moilanen ja Joni Mäki ovat arvoituksia, mutta heillä on onnistuessaan mahdollisuudet päästä välieriin, ja jälkimmäisellä jopa finaaliin, mikäli miehen nousukunto jatkuu. 

Jonin mitali olisi kuitenkin suuri yllätys, joka toteutuessaan pudottaisi Vuorista sijaa alemmas. Emil Liekarille jo pääsy kahdentoista parhaan joukkoon olisi erinomainen suoritus.  

* * *

Seuraava laji on miesten yhdistelmähiihto, jossa Suomen joukkueen ykkösnyrkki olisi ollut Iivo Niskanen. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, koska Niskanen ei hiihdä, eikä muista suomalaisista ei ole menestyjäksi tässä kilpailussa. 

Joukkueessa hiihtävät Perttu Hyvärinen, Niko Anttola, Arsi Ruuskanen ja Remi Lindholm. Näistä hiihtäjistä arvokisoissa aiemmin hyvin menestyneen Hyvärisen kunto on suurin arvoitus, mutta kauden moninaisten ongelmien takia häneltäkään ei voi odottaa erityistä menestystä, vaan sijoitus tulee hyvinkin onnistuneella hiihdolla olemaan kaksinumeroinen. Samoin kuin hänen nuoremmilla kollegoillaan. 

Naisten vastaavassa hiihdossa Suomella on asettaa viivalle vanhat menestyjät Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski. Heiltä voidaan odottaa kauden parasta hiihtoa ja ainakin jommankumman selviämistä mitaleille. 

Lisäksi naisten yhdistelmähiihtoon osallistuvat Vilma Ryytty ja Jasmin Kähärä. Heistä Ryytyn mahdollisuudet hyvään sijoitukseen riippuvat perinteisen osuudesta. Jos siinä hiihdetään rauhallisesti, hän voi hyvänä vapaan hiihtäjänä selvitä kahdenkymmenen joukkoon. 

Kähärältä sellaista sijoitusta ei kannata odottaa, vaikka MM-hiihdoissa onkin vähemmän kovia hiihtäjiä kuin maailmancupissa. Eikä siis Ryytyltäkään, mikäli perinteisellä hiihdetään tosissaan.

* * *

Kolmas laji eli perinteisen kymppi on Niskasen sarastumisesta huolimatta MM-hiihtojen odotetuin matka täällä pohjantähden alla. Mikäli Iivo paranee nopeasti, on hän edelleen yksi mitalisuosikeista, vaikka tässä tilantessa ei enää ennakkosuosikki. Sellaiseksi nousee nyt Norjan Johannes Kläbo, joka on vuosi vuodelta parantanut kykyään myös matkavauhdin osalta. 

Muista suomalaisista Ristomatti Hakolalla on edellytykset kymmenen parhaan joukkoon. Muut hiihtäjät valikoitaneen yhdistelmähiihdon tulosten perusteella nelikosta Ville Ahonen, Hyvärinen, Ruuskanen ja Anttola. Heistä kaikki kykenevät onnistuessaan kahdenkymmenen tai jopa kymmenen parhaan joukkoon, koska edestä puuttuu maailmancupiin verrattuna kovia norjalaisia. Mitaleille heillä ei kuitenkaan ole asiaa. 

Naisten puolellakin Suomen ykköstykki on Niskanen. Kertulta voidaan toivoa veljensä tavoin jopa kultaa, mutta kilpailu on kovaa (Johaug, Slind, Diggins, Andersson, Sundling, Weng, Hennig, Carl ja niin edelleen) ja siksi jopa mitaleilta putoaminen on mahdollista. 

Muista hiihtäjistä suurin yllättäjä saattaa hyvinkin olla Krista Pärmäkoski, joka on viime viikot ollut nousukuntoinen. Jos kehitys jatkuu, voi myös hän yltää mitalitaisteluihin. 

Lisäksi tälle matkalle osallistuu halutessaan Jasmi Joensuu, joka saattaa kuitenkin säästellä seuraavan päivän parisprinttiin. Hänellähän on sillä matkalla todelliset mitalimahdollisuudet toisin kuin perinteisen kympillä. 

Lisäksi kympin matkalle lähtee Johanna Matintalo - jolla on ollut vaikea kausi, eivätkä odotukset huippusijoituksesta ole siksi realistisia - sekä Joensuun jäädessä pois Vilma Nissinen, Amanda Saari tai Vilma Ryytty ilman menestyspaineita. 

* * *

Suomalaismatkat jatkuvat väliaikalähtöjen jälkeen perinteisen hiihtotavan parisprintillä. Siihen liittyen on ihan ensin huomioitava, että lajiin on tullut suomalaisten mitalinsaalistusta vaikeuttava sääntömuutos. 

Tarkoitan karsintaa, jossa hiihdetään vain yksi kierros väliajalla, kun aiemmin myös karsinta oli kokonainen kolmen kierroksen kilpailu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että varsinaisten sprinttihiihtäjien kilpailukyky suhteessa pitkän matkan hiihtäjiin on kasvanut. 

Naisten puolella tämä tarkoittaa etenkin Ruotsin joukkueen ennakkosuosikkiaseman vahvistumista entisestään. Siten Suomi ja muut maat taistelevat käytännössä parhaimmillaankin hopeasta. 

Joukkueessamme hiihtävät Jasmi Joensuu ja jompikumpi parivaljakosta Kerttu Niskanen/Krista Pärmäkoski siten, että kaksikkoa kirivoimaisempi Jasmi tuo joukkueen maaliin. Odotusarvona tälle joukkueelle on toinen tai kolmas sija, mutta sama koskee Norjan ja Saksan joukkueita, joten kolmikosta jää yksi nuolemaan näppejään. Toivottavasti se ei ole Suomi.

Miesten puolella tämä lienee Iivo Niskasen toinen päämatka, ellei hän itse koe olevansa kilpailukyvytön. Pariksi asettuu Ristomatti Hakola, jonka ominaisuuksille parisprintti sopii kuin nenä päähän. Jos Niskanen ei pysty osallistumaan, valittaneen joukkueeseen hänen tilalleen sprinttikilpailun tulosten perusteella joko Lauri Vuorinen tai Joni Mäki

Kultaa tietenkin odotetaan, mutta Norja tulee olemaan kova kanto kaskessa, eikä ole syytä epäillä, etteikö Kläbo hoitaisi joukkueelleen voittoa siinä tapauksessa, että hän pääsee loppusuoralle samoihin aikoihin kuin kilpailijansa. Mutta suomalaisillekin mitali on joka tapauksessa todennäköinen - jos Niskanen osallistuu - tai ainakin mahdollinen - mikäli hän jää pois.

* * *

Suomalaismatkojen jälkeen siirrytään pitkään viestiin, joka on aiempiin arvokisoihin nähden lyhentynyt 40 kilometristä 30 kilometriin. Hakola ja Niskanen hoitanevat perinteisen osuudet siten, että Suomi on kolmanteen vaihtoon tultaessa selvässä johdossa. 

Sen jälkeen jatketaan vapaalla etenemistavalla, jonka hiihtäjävalintoja on vaikea ennakoida. Maailmanmestari Harri Kirvesniemien arvaus oli Remi Lindholm ja Perttu Hyvärinen. 

Näin saattaa hyvinkin olla, mutta mikäli Vuorinen tai Mäki saavuttavat sprintissä menestystä, vaihtuu ankkuri kyseiseen sprintteriin ja jompikumpi kaksikosta Lindholm/Hyvärinen jää valmistautumaan kuninkuusmatkalle. Realistinen odotus Suomen sijoituksesta menee välille kolmesta viiteen, joista ensin mainitun eli mitalin todennäköisyys ei ole kovin suuri. 

Naisten osalta meillä on kolme tai mahdollisesti jopa neljä erittäin hyvää perinteisen hiihtäjää eli Niskanen, Pärmäkoski ja Joensuu sekä kenties myös Johanna Matintalo. Heistä kolme ensimmäistä ovat myös vapaalla kyvykkäitä ja heidän lisäkseen Vilma Ryytty pystyy hiihtämään luistellen hyvää matkavauhtia. Tästä joukosta kirivoimaisimpia vapaalla hiihtotavalla ovat Joensuu ja Pärmäkoski, joten toinen heistä pääsee ankkuriksi. 

Kerttu Niskasen tehtävänä viestissä on hiihtää toisella osuudella mahdollisimman kovaa ja Ryytyn säilyttää saavutettu asema. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka monta joukkuetta on Suomen edellä tai vielä iskuetäisyydellä viimeisessä vaihdossa. 

Oma veikkaukseni on, etteivät naiset tällä kertaa sijoitu kolmen joukkoon, vaan jäävät sijalle neljä tai viisi. Saatan tietenkin - tai jopa toivottavasti - olla väärässä ja kauniimman sukupuolen edustajamme ottavat sittenkin mitalin.

* * *

MM-hiihdot päättää perinteiseen tapaan kuninkuusmatka, jonka myös naiset hiihtävät täysimittaisena. Valitettavasti se on yhteislähtö, eikä siten mittaa äärimmäistä kestävyyttä - kuten nuoruusvuosinani - vaan pikemminkin taktista osaamista ja kirikykyä varsinkin siinä tapauksessa, että ladut ja keli antavat peesihyödystä ison hyödyn.  

Suomalaismiehistä matkaan lähtevät todennäköisesti Niskanen, Lindholm, Hyvärinen ja Ruuskanen. Heistä Niskasen pitäisi tässä vaiheessa olla jo niin hyvässä iskussa, että häneltä voidaan odottaa sijoittumista  kymmenen parhaan joukkoon, mutta muut kolme ovat arvoituksia. 

Toisaalta Niskanen saattaa jättää myös koko kilpailun väliin, mikäli ei tunne oloaan hyväksi. Jo näin käy, noussee Niko Anttola mukaan joukkueeseen, koska Ville Ahonen on melko puhtaasti perinteisen hiihtotavan menijä.

Mikäli Remi Lindholmin Falunin kahdenkympin kisan onnistuminen viestii nousukunnosta, hän saattaa pysyä kärjen mukana varsin pitkälle, samoin kuin Iivo. Kirikyvyn puutteet estävät kuitenkin kummallakin mitalisijan saavuttamisen.

Ruuskasen ja Hyvärisen (sekä Anttolan) mahdollisuudet lienevät tällä matkalla kahdella numerolla kirjoitetuissa sijoissa, eikä ehkä siinäkään ykkösellä alkavissa. En toki panisi pahakseni, vaikka kyseiset herrat osoittaisivat negatiivisen asenteeni ymmärtämättömyydeksi. 

Naisten kuninkuus-, tai pitäisikö sanoa kuningatarmatkalle, ei liene suurta tunkua. Se on kuitenkin päämatka Vilma Ryytylle, joka pääsee hiihtämään paremmalla hiihtotavallaan ja on osoittanut jaksavansa hiihtää pitkiäkin matkoja, vaikka kirikyky ei olekaan hänen paras meriittinsä. 

Näin ollen Ryytty jäänee kuitenkin lopulta vanhojen rouvien, eli Niskasen ja Pärmäkosken taakse, joiden kirikyky pitkän matkan jälkeen on koeteltu ja osoittautunut kohtuulliseksi, vaikka tuskin kuitenkaan vapaalla hiihtotavalla mitaliin riittäväksi. 

En olisi kuitenkaan yllättynyt, jos kymmenen joukossa olisi kolme suomalaista. Neljäntenä matkalle lähtee luultavasti Vilma Nissinen, jolla on elämänsä tilaisuus yllättää ja tunkea yllättäjänä samaan joukkoon. 

* * *

Edeltä kun summaan, niin saan lopputulokseksi neljä todennäköistä ja viisi mahdollista mitalia. Tämä osoittaa tietenkin valtavaa optimismia, joten on käytettävä korjauskerrointa. 

Jos ajatellaan, että todennäköisistä mitaleista realisoituu puolet ja mahdollisistakin noin viidennes, päädytään kolmen mitaliin. Tämäkin olisi hyvä saavutus, sillä edellisissä - vuoden 2023 - MM-hiihdoissa Suomi saavutti vain yhden mitalin: miesten viestihopean. 

Sitä ennen - vuonna 2021 - Suomen saldoksi tuli miesten parisprintin hopea ja naisten viestipronssi. Siis kaksi mitalia. Vuonna 2019 saalis oli puolestaan vain yksi pronssi, jonka otti Iivo Niskanen 15 km perinteisellä hiihtotavalla hiidetystä kilpailusta. 

Toivottakoon siis, ettei korjauskertoimeni ole liian optimistinen, vaan suomalaiset maastohiihdon ystävät saavat nauttia tällä kertaa useammasta mitalista kuin kolmissa edellisissä MM-kisoissa. Ja ehkäpä riemuita vielä jopa kultamitalista!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkaus, josta ei voi kieltäytyä
Planican MM-hiihtojen kisaennakko
Oberstdorfin kisaennakko

Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat

Verkkouutiset kertoi nuoren kokoomuslaisen opettajan näkemyksiä nykyisestä koulusta. Tämä oli "törmännyt sellaisiin opettajiin, jotka itse suhtautuvat välinpitämättömästi tai suorastaan torjuvasti kurinpitoon. Ja usein juuri nämä samat opettajat tietoisesti edistävät esimerkiksi islamisaatiota, ja yhtä tietoisesti torjuvat länsimaisia ja kristillisiä perinteitä koulussa."

Lisäksi hän kertoi, että "juuri kurinpidon puute yhdessä hölmöyksiin asti vedetyn monikulttuurisuusihanteen kanssa ovat ne pahimmat ongelmat – tietenkin reilulla Helsinki-lisällä... Olen nähnyt vierestä, omalla työpaikallani, kun kollegat innoissaan liimailevat Ramadan-julisteita käytävän seinät täyteen. Samaan aikaan omaa länsimais-kristillistä ajattelutapaa tai symboleita ikään kuin hävetään."

Tämä ei tietenkään ole kenellekään suomalaisen yhteiskunnan kehitystä seuranneelle tarkkailijalle mikään uutinen. Onhan jo pitkään ollut selvä, että sekä suomalaisen että kansainvälisen vihervasemmiston enemmistö omaa skitsofreenisen maailmankuvan, jossa keskenään täysin yhteensopimattomat islamilaisen erilaisuuden palvonta ja ultraliberaali ihmiskäsitys ruumiillistuvat näissä henkilöissä.

Jos ja kun tällaisen älyllisesti epärehellisen maailmankuvan omaavat opettajat ovat yleisiä suomalaiskouluissa, ei tietenkään ole ihme, että myös koululaisten oppimistulokset ovat vapaassa pudotuksessa sekä kantaväestön että maahanmuuttajien parissa. 

Eikä asia ainakaan ole paranemassa, mikäli uskomme puheena olevan opettajan näkemystä, jonka mukaan "opettajankoulutukseen ei haeta ja oteta enemmän jämäköitä, itsestään ja suomalaisuudestaan terveellä tavalla ylpeitä aikuisia, jotka kykenevät toimimaan auktoriteetteina pelkän jutustelun sijasta".

* * *

Katselin viikonloppuna TV:stä kansallisia hiihtokilpailuja Vantaalta. Yksi sen surullisimpia tapauksia oli parin vuoden takainen nuorten maailmanmestari, joka pettyi pahemman kerran omaan suoritukseensa ja avautui asiasta Ilta-Sanomille katkeralla tavalla. 

Jutun mukaan nuori nainen on kärsinyt loukkaantumisista ja kärsinyt sairasteluista, mutta harjoitellut erittäin paljon. Ylirasituksesta ei kuitenkaan ole merkkejä, vaan nuori urheilija katsoo hiihtoliiton organisaatiossa olevan jotain vikaa. 

Tämä kaikki on tietenkin ikävää ja toivon kyseiselle äärimmäisen lahjakkaalle nuorelle naiselle hyvää tulevaisuutta hiihtäjänä. Ja siksi suosittelen hänelle ja hänen valmentajalleen edellä linkittämäni Ilta-Sanomien artikkelin kuvituksen tutkimista rehellisin mielin siltä varalta, että niistä löytyisi yksi oleellinen syy tuloskunnon katoamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten tulevaisuus on karu
Pukinmäen koulusta ja väestön vaihtumisesta
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka

Planican MM-hiihtojen kisaennakko

Tämän ja ensi viikon aikana käydään pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut Slovenian Planicassa. Aiempien arvokisavuosien tapaan kirjaan niihin liittyen omat arvaukseni suomalaisten maastohiihtäjien menestyksestä näissä karkeloissa. Tällä kertaa käyn hiihtäjät läpi yksi kerrallaan siinä järjestyksessä kuin hiihtoliitto on listannut heidät nettisivullaan. 

Jasmi Joensuu hiihtänee henkilökohtaisista kilpailuista ainoastaan tämän matkan. Kauden näyttöjen perusteella voitaneen odottaa pääsyä välieriin, mutta se vaatii hiihtäjältä sitä, että hän onnistuu valitsemaan itselleen helpohkon puolivälierän. Mikäli nuoren naisen kuntokäyrä lähtee nousuun, voi sitä kautta olla mahdollisuuksia jopa finaaliin, jossa ei kuitenkaan voida odottaa kuin jäännössijoitusta.

Anne Kyllönen on kauden mittaan hiihdellyt vaihtelevasti. Hän on varmasti mukana ainakin skiatlonissa eli yhdistelmähiihdossa eli naisten takaa-ajossa, jossa voidaan odottaa sijoitusta kymmenennestä eteenpäin. Lisäksi Anne hiihtänee neljäntenä lenkkinä molemmat muut normaalimatkan kilpailut. 

Alle 23-vuotiaiden ylivoimainen sprinttimaailmanmestari Jasmin Kähärä pääsee samalla hiihtotavalla kokeilemaan vauhtiaan maailman parhaita vastaan. Kuntohuippu lienee kuitenkin ajoitettu - erittäin onnistuneesti - tammikuun loppuun, joten menestys Planicassa olisi suuri yllätys. Karsinnasta hän kuitenkin menee varmuudella jatkoon ja mahdollisesti myös puolivälieristä. 

Kähärä muodostanee Jasmi Joensuun kanssa Suomen joukkueen vapaalla hiihdettävään parisprinttiin, koska Krista Pärmäkoskella tai Kerttu Niskasella ei liene siihen halua. Mitaleista tämä kaksikko ei kuitenkaan taistele kuin muiden joukkueiden epäonnen kautta. 

Johanna Matintalo on yksi joukkueen selvimmistä yhden hiihtotavan hiihtäjistä. Niinpä hän osallistuu vain perinteisellä käytäviin kilpailuihin. Niistä sprintissä hänellä on jopa mitalimahdollisuus, mikäli kunnon ajoitus on osunut kohdalleen. Tästä puhuu vankkaa kieltään kolmas sija Beitostölenin sprintissä. Valitettavasti Johannan kunto on viime aikoina ollut kuitenkin hakusessa. 

Matintalo hiihtänee sprintin lisäksi myös kolmekymppisellä, josta voidaan odottaa kymmenen parhaan joukkoon sijoittumista. Lisäksi hän hiihtää naisten viestin avausosuuden totutun varmasti. 

Naisten viestin toista osuutta hiihtää lähes varmasti Kerttu Niskanen, mutta vapaan osuuksissa on epävarmuutta. Itse laittaisin kolmanneksi hiihtäjäksi Eveliina Piipon ja ankkuriksi Krista Pärmäkosken. Vaihtoehtoisesti Pärmäkoski voisi hiihtää kolmannen osuuden ja Jasmi(n)-parivaljakosta sprintissä paremmin sijoittunut ankkuriosuuden. Niin tai näin, joukkue taistelee mitaleista. 

Viestin lisäksi Kerttu hiihtää varmuudella naisten pitkän matkan ja tavoittelee siltä kultamitalia. Jopa hopea saattaisi tuntua hiihtäjästä pettymykseltä, vaikka meidän penkkiurheilijoiden tulee toki iloita mistä tahansa mitalista. Kerttu lienee lähtöviivalla myös yhdistelmähiihdossa ja vapaan kympillä. Niiltä voimme odottaa kovaa taistelua kärkijoukoissa, mutta mitali olisi iloinen yllätys etenkin vapaan kilpailusta. 

Eveliina Piippo on Johanna Matintalon tapaan yhden hiihtotavan urheilija - tosin vapaan sellainen. Niinpä hänen päämatkansa kisoissa on kympin kilpailu, jossa sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon olisi odotusten mukainen. Eveliinan nopeus ei riitä parisprinttiin, mutta - kuten todettu - viestissä hän saattaa hyvinkin hiihtää kolmannen osuuden. Lisäksi hän hiihtänee yhdistelmähiihdon ilman menestyspaineita.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä hiihtäjänä hiihtoliitto on ilmoittanut kisaan Krista Pärmäkosken. Hän on ollut jo nuoresta iästään asti kestomenestyjä, mutta kultamitali on jäänyt saamatta. Mitalia voidaan siten odottaa kaikilta pitkiltä matkoilta. Siksi suosittelen tässä Kristalle, ettei hiihtäisi kuin niitä matkoja, joissa hänellä on mitalimahdollisuus. 

Se tarkoittaa ennen kaikkea kympin perinteistä ja yhdistelmähiihtoa. Niissä molemmissa voittokaan ei ole mahdottomuus. Lisäksi Pärmäkosken luisteluhiihtokin on kuntohuipussa niin tehokasta, ettei mitali ole pois suljettu myöskään päätösmatkalla eli vapaan kolmekymppisellä. Omia mitalimahdollisuuksiaan Pärmäkoski voi heikentää osallistumalla sprinttiin tai parisprinttiin, joista ainakin ensimmäiseen joukkueen johto haluaisi hänet mitä todennäköisimmin nimetä.

Miehistä Ville Ahosen suoritukset ovat vaihdelleet kauden mittaan loistavista onnettomaan taaperrukseen. Lähtökohtaisesti hän hiihtänee siitä syystä vain sprintin. Toki menestys siinä voi avata myös muita perinteisen hiihdon kilpailuja ja viestin osuuksia. 

Nuorten maailmanmestari ja monikertainen mitalisti Niko Anttola "on joukkueen kuopus ja Suomen viestijoukkueen varamies. Siis opintomatkalainen, jolle ei kannata asettaa sen kummempia tulostavoitteita." Tämä lainausmerkkeihin panemani arvio on tarkoituksella sanatarkka kopio aiemmasta pieleen menneestä ennakostani. Jatketaan nyt kuitenkin sen verran, että Anttola hiihtänee todennäköisesti miesten vapaan kilpailun.

Latujen akuankka eli Ristomatti Hakola on ollut Suomen viestijoukkueen luotettava avausosuuden hiihtäjä. Pitkään jatkuneiden ongelmien jälkeen miehen iskukyky on täydellinen arvoitus, enkä usko hänen hiihtävän muuta matkaa kuin sprintin ja senkin huonolla menestyksellä. Jos näin käy, on Hakola korvattava viestijoukkueen aloitusosuudella Remi Lindholmilla tai - mikäli Lindholm joutuu ankkuriksi (katso jäljempänä) - Arsi Ruuskasella.  

Perttu Hyvärisellä on takanaan uransa paras maailmancup-kausi. Se enteilee hyvää miehelle, joka on aiemmin onnistunut nostamaan kuntoansa selvästi ylöspäin arvokisoihin. Niinpä teen villin veikkauksen ja ehdotan kaikille normaalimatkojen kilpailuihin osallistuvalle savolaiselle yhtä tai jopa kahta mitalia. 

Henkilökohtaisten matkojen lisäksi Hyvärinen hiihtää viestin. Valitettavasti hän on aiempina vuosina epäonnistunut usein siinä roolissa, joten on syytä toivoa, ettei historia toista tässä asiassa itseään, vaan Perttu lähettää viestin ankkurin matkaan yhtä selvässä johdossa kuin hän itse pääsee jatkamaan Iivo Niskasen hiihtämän toisen osuuden jälkeen. 

Himohiihtäjä Remi Lindholm suojannee tällä kertaa peniksensä pakkaselta ja hiihtää uransa toistaiseksi parhaat arvokisat. Hiihdettäväksi tulevat kaikki normaalimatkat, joista Remille sopinee parhaiten kuninkuusmatka. Sillä hän sijoittuu yllättävän korkealle eli kymmenen parhaan joukkoon. Siitä nuoren miehen on hyvä jatkaa harjoittelua kohti tulevia kilpailuja. 

Nuorten maailmanmestari on sprinttitykki Niilo Moilanenkin. Ja nimenomaisesti perinteisellä hiihtotavalla. Maailmancupin perusteella taso on puolivälierissä, mutta kovien norjalaisten määrän jäädessä arvokisoissa maailmacupeja pienemmäksi ei finaalipaikkakaan olisi yllätys. Ja tosiasiahan on, että juuri nuorilta urheilijoilta voidaan nähdä odottamattomia tasonnostoja. Niin myös Niilolta.

Jos Moilanen on nuori, niin ei joukkueen ykkössprinttihiihtäjä Joni Mäkikään ole vielä iällä pilattu. Miehen näytöt tällä kaudella ovat ailahdelleet kovasti, mutta Joni kuuluu niihin urheilijoihin, joiden arvokisamenestys on usein ollut odotuksia parempi. Siksi veikkaan hänelle yllätysmitalia sprintistä. 

Jonin osallistuminen viestijoukkueeseen riippuu hänen vireestään. Jos se näyttää sprintissä hyvältä, hän pääsee ankkuriksi, mutta ellei, annetaan paikka Remi Lindholmille, vaikka tämän vauhti ei loppusuoralla ole lähelläkään Mäkeä. 

Suomen ykkösurheilija Iivo Niskanen lähtee Sloveniaan mielessään vain yksi asia. Se on kuninkuusmatkan kultamitali. Kunnonajoituksen mestarilta sitä voi myös odottaa, mutta
penkkiurheilijoiden on syytä muistaa, ettei voittaminen maailman parhaiden joukossa ole koskaan helppoa. 

Muista matkoista Niskanen hiihtänee viestin toisen osuuden, jolta hän tulee vaihtoon selvässä johdossa, mikäli vain pääsee matkaan lähellä kärkijoukkuetta. Yhdistelmähiihdossakin mitali saattaa olla mahdollinen, mutta se riippuu paljon siitä, kuinka Niskasen vapaan tekniikka toimii kilpailupäivänä - vaikeuksien keskellähän Iivo on nipistänyt juuri sen ylläpidosta. Samasta syystä Iivo ei osallistu kuin pakosta viidentoista vapaalle. 

Arsi Ruuskanen on mielestäni joukkueen arvaamattomin kortti. Kesällä hän pysyi Iivon mukana ja on maailmancupissa hiihtänyt kertaalleen kymmenen joukkoon, mutta aina ei ole mennyt kuin Strömsössä. Niinpä viime vuoden 23-vuotiaiden maailmanmestarilta voi odottaa mitä tahansa huippusuorituksesta lässähtämiseen. Toivotaan, että luultavasti kaikki kolme normaalimatkaa kilpailuissa hiihtävä Arsi onnistuu ja tuottaa iloa meille hiihtofaneille.

Edellä mainittujen lisäksi Planicaan lähtee sprinttimies Lauri Vuorinen. Hän on tänä vuonna osoittanut mainiota taktista osaamista, mutta henkilökohtaiset ominaisuudet eivät taida riittää välieräpaikkaa korkeammalle. 

Parisprinttiin Lauri osallistuu todennäköisesti Joni Mäen parina. Nähtäväksi jää kuinka korkealle parivaljakko itsensä nostaa. Eli mitalikaan ei ehkä ole mahdottomuus, mutta todennäköisempi lopputulema lienee pistesija.

Näin on jokainen urheilija sekä viesti käyty läpi. Lopputuloksena voidaan laskea, että Suomella on jonkinlainen mahdollisuus peräti 12-14 mitaliin. On kuitenkin tunnustettava, että tällä kertaa tuli oltua yltiöoptimistinen, joten veikkaan onnistumisosuuden jäävän kolmannekseen. Siten veikkaukseni Suomen mitalimäärästä on 4-5 mitalia, joista yksi on kultainen. 

 

Tätä kirjoittaessani kiinnitin huomiota siihen, kuinka paljon Suomen joukkueessa on nuorten sarjojen maailmanmestareita. Edellä mainittujen nuorten lisäksi sellaisia ovat olleet Iivo ja Kerttu Niskanen sekä Krista Pärmäkoski. Siten juuri nyt on helppo todeta, että suomalaisella hiihdolla näyttäisi olevan edessään kultaiset vuodet.  

  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekingin kisaennakko
Oberstdorfin kisaennakko
Seefeldin MM-hiihdot: kisaennakko

Kertulle pronssi ja jääkiekkojoukkueelle historiallinen ensimmäinen olympiavoitto!

Tämä aamupäivä meni TV:n katselussa eli seuratessa ensin Kerttu Niskasen taistelua maastohiihdon 30 km matkalla, joka päättyi uskomattomalla tavalla pronssimitaliin. Ja sen jälkeen jääkiekkojoukkueen näytösluonteista olympiavoittoa. 

Näillä kahdella saavutuksella on tosin aivan oleellinen ero. Kertun saavutushan tarkoitti sitä, että hän oli tänään maailman kolmanneksi paras naishiihtäjä. Se on kova saavutus, vaikka toki Therese Johaug ja Jessi Diggins olivat vielä parempia.

Jääkiekkojoukkueen mestaruus taas oli ensimmäinen Suomen saavuttama ja siksi todellista olympiahistoriaa. Ja siksi joukkueen mestaruutta tullaan epäilemättä juhlimaan paljon riehakkaammin kuin Kertun saavutusta. 

Pienen varjon joukkueen saavutuksen ylle luo kuitenkin se, että - kuten Jaskan pauhantaa-blogissa toissapäivänä todettiin - puuttui olympiajääkiekkoturnauksesta 1 045 maailman parasta kiekkoilijaa. Tai no, ehkäpä KHL:stä löytyy jonkin verran sellaisia, jotka ovat parempia kuin NHL:n huonoimmat pelaajat, mutta joka tapauksessa on selvää, ettei näissä kisoissa voittanutta joukkuetta voi sanoa sellaiseksi, etteikö NHL-pelaajista olisi löytynyt paljonkin parempia joukkueita. 

* * *

Edelle kirjoittamallani ei kuitenkaan ole sen suurempaa väliä, koska mestaruudet ratkaistaan niiden kesken, jotka ovat paikalla. Erityismausteen tähän toi itselleni latvialaisen kollegani tämänpäiväinen puhelu, jossa hän onnitteli minua Suomea voitosta. 

Puhelun aikana hän kertoi, että neuvostoaikana hän ja muut latvialaiset olivat aina Tshekkoslovakian puolella kun se pelasi Neuvostoliittoa vastaan. Sellainen kun tuntui jonkinlaiselta protestilta miehittäjää vastaan.

Lisäksi hän mainitsii lukeneensa jostain venäläislehdestä Putinin sanoneen, että ellei hänen joukkueensa voita Pekingissä jääkiekon kultamitalia, on koko olympialaiset hävitty. Mikäli kollegani kertoma pitää paikkansa, mahtaa Putinin asenne harmittaa aivan loistavat olympiakisat hiihtänyttä Alexander Bolshunovia. 

* * *

Tähän kaikkeen liittyen kirjoitin Jaskan blogiin jo eilen seuraavan kommentin. 

"Tässä näemme eron yksilöurheilun ja joukkuepelaamisen välillä. Ensin mainitussa kilpaillaan konkreettisesti siitä, kuka on lajissaan maailman paras ja jälkimmäistä seurataan lähinnä sen tarjoaman urheiluviihteen vuoksi. Niinpä yksilölajissa maailman parhaiden puuttuminen lässäyttäisi koko tapahtuman mielenkiinnon, mutta viihdemielessä ei ole kovin suurta väliä ovatko paikalla maailman parhaat vai ei, kunhan joukkueet pelaavat ja niillä on kannettavanaan kotimaansa edustusasu.

Sivumennen sanoen: nyt nähdyt olympialaiset mittaavat huippumaiden osalta tarkalleen ottaen sitä, millä niistä on maailman (lue NHL:n) vähiten arvostetut jääkiekkoilijat. Eli mitä heikompi arvostus, sitä parempia pelaajia kullakin maalla on ollut käytössään joukkuetta muodostettaessa. 

Nähtäväksi siis jää, ovatko suomalaiset kiekkoilijat maailman vähiten arvostettuja vai vasta toisiksi vähiten arvostettuja. Sen tiedämme huomenna, mutta epäilen, ettei yksikään lehti nosta tätä näkökulmaa esille sen enempää Suomen voittaessa kuin hävitessäkään."

Se siitä lainauksesta, mutta kuten tänään huomasimme, olivat suomalaiset jääkiekkoilijat jopa ylivoimaisesti maailman vähiten arvostettuja, sillä siksi ylivoimainen oli Jukka Jalosen luotsaaman joukkueen näytös venäläisiä vastaan. Eikä ole Jukka Jalosen tai voittoisan joukkueemme vika, ettei NHL päästänyt pelaajiaan mukaan. 

Siksi on syytä onnitella aivan yhtä lailla Suomen jääkiekkojoukkuetta, Kerttu Niskasta ja kaikkia muitakin mitalistejamme Pekingin olympiakisoista. Ja jäädä odottamaan, että suurhiihtäjäksi viimeistään näissä kisoissa noussut Iivo Niskanen valitaan vuodenvaihteen jälkeen jälleen kerran valtakunnan parhaaksi urheilijaksi ja voittoisat leijonat parhaaksi joukkueeksi.

* * *

Tämän merkinnän lopuksi vielä kaksi asiaa. 

Yksi: Pekingin kisojen ennakossa veikkasin Suomen saavan maastohiihdoista neljä mitalia, joista yksi kultainen. Kultamitalien määrä osui oikeaan, mutta muilta osin aliarvoin hiihtäjiemme kyvyt. Hyvä kuitenkin, että tällä kertaa kävi näin päin.  

Kaksi: Maastohiihdon lisäksi Suomi saavutti mitaleita vain jääkiekosta, jossa miehet olivat parhaita ja naisetkin Euroopan parhaita sijoittumalla kolmanneksi. Siksi kaikissa muissa lajeissa alppihiihdosta ja lumilautailusta ampumahiihtoon ja curlingiin on tullut aika miettiä, olisiko asialle tehtävissä jotain. Näin ainakin siinä tapauksessa, että ihmisten kiinnostusta näihin lajeihin halutaan ylläpitää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekingin kisaennakko
Viikonlopun pilkkeitä
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Iivo Niskanen: suomalainen suurhiihtäjä

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, Iivo Niskanen toteutti tänään ennustukseni osoittaessaan kuka on maailman paras perinteisen hiihtäjä. Ehkäpä Iivo ajatteli selvän voiton tuoneen armottoman suorituksensa aikana samoin kuin toinen suomalainen olympiavoittaja - purjehtija Thomas Johansson - totesi Sydneyssä vuonna 2000, että "parasta ei ole voitto, vaan ylivoimainen voitto", sillä juuri sellaisen Iivo otti Pekingissä.

Iivosta on epäilemättä ehditty sanoa jo kaikki tarvittava - maailman paras perinteisen hiihtotekniikka, poikkeuksellinen hapenottokyky ja maaginen kyky olla parhaassa kunnossaan juuri oikealla hetkellä. Ja olenhan itsekin kommentoinut hänen voittoaan Sotshin parisprintissä, Lahden MM-hiihdoissa ja Pyeongchangin olympialaisissa, joten aika lailla kaikki tarvittava on jo tullut tässäkin blogissa sanottua. 

Pekingin kisat ovat nyt suunnilleen puolivälissä ja Suomi on saavuttanut maastohiihdossa jo neljä mitalia: Iivon kullan lisäksi hänen pronssimitalinsa yhdistelmähiihdosta sekä Kerttu Niskasen hopea- ja Krista Pärmäkosken pronssimitalit naisten kympiltä. Jäljellä ovat kuitenkin edelleen kaikki viestit, joista kaikista mitali näyttää tähän mennessä nähdyn perusteella jopa kisaennakkoon kirjoittamaani realistisemmalta tavoitteelta. 

Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaan nautitaan siitä tiedosta, että messias Iivo Niskanen on tuoreimman voittonsa jälkeen kolminkertainen olympiavoittaja ja lisäksi maailmanmestari sekä olympialaisten yksinkertainen ja MM-hiihtojen kaksinkertainen pronssimitalisti. 

Siksi on nöyränä kiitettävä Vieremän hiihtohirmua niistä ikimuistoisista hetkistä, jotka hän on tarjonnut meille suomalaisille penkkiurheilijoille. Ja pantava nöyränä merkille, mitä se on vaatinut: lupauksensa lunastanut hiihtomme messias on harjoitellut vuosikausia enemmän ja laadukkaammin kuin kukaan muu suomalainen mieshiihtäjä - tai luultavasti kukaan muukaan urheilija - elänyt pari vuotta käytännössä neljän seinän sisällä välttääkseen elimistöön ylimääräisiä ongelmia aiheuttavat virukset sekä testannut määrättömän määrän suksipareja löytääkseen jokaiselle kelille mahdollisimman kilpailukykyisen kaluston. Sekä kestänyt ne paineet, jotka Suomen kansa on häneen asettanut.

Onnea moninkertaiselle olympiavoittajalle! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mytologisia tapahtumia
Iivo Niskanen, maailmanmestari
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Oberstdorfin kisaennakko

Oberstdorf on Saksan eteläisin kunta, joka sijaitsee Allgäun Alpeilla Baijerin osavaltion lounaisosassa Saksassa. Kunta sijaitsee noin 800 metrin korkeudessa  ja sen maisemaa hallitsevat Nebelhornin ja Fellhornin huiput. Kunnalla on meikäläisittäin sikäli mielenkiintoinen historia, että kolmikymmenvuotisen sodan aikana Ruotsin suurvalta-armeija - mukanaan epäilemättä myös suomalaiset - terrorisoi paikkakuntaa. 

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut ovat alkamassa Oberstdorfissa. On siis jälleen tullut aika spekuloida suomalaisten maastohiihtäjien menestysmahdollisuuksilla muun maailman parhaita vastaan. Pärjäämmekö paremmin kuin kaksi vuotta sitten, vai onko edessä vieläkin katkerampia hetkiä?

Käyn siis jälleen läpi joukkueemme mies mieheltä ja nainen naiselta. Ja pidän sitä tehdessäni yllä realismia lievään optimismiin puettuna. Sekä toivon, että saamme yhtä miellyttäviä yllätyksiä kuin viikko sitten päättyneistä alle 20-vuotiaiden vastaavista karkeloista.

Aloitetaan siis meidän terävimmästä syömähampaastamme Iivo Niskasesta. Hän on ehdoton mitalisuosikki kisat päättävällä perinteisellä hiihtotavalla sivakoitavalla viiden peninkulman matkalla. Valitettavasti vain Iivon aseet saattavat jäädä tylsiksi Alexander Bolshunovia vastaan, koska tämä on Iivon lailla kestävyysihme, mutta loppusuoralla selvästi suomalaista vahvempi. 

Niinpä veikkaukseni on, että Niskanen ottaa päätösmatkalta hopeaa. Lohdutuksena meille kaikille tämän realismin edessä on se, että on jopa realistista odottaa norjalaisten jäämistä kokonaan mitaleiden ulkopuolelle tai ainakin "vain" kipuamista matalimmalle pallille.

Iivolta voi odottaa myös muilla kestävyysmatkoilla hyviä hiihtoja. Niistä yhdistelmäkilpailu on hänelle vahvempi kuin 15 km vapaa. Siltäkin matkalta mitali olisi kuitenkin yllätys, joten veikkaan Niskaselle yhdistelmähiihdossa sijoitusta kuuden joukkoon ja vapaalla kymmenennen tienoille selviämistä. Nämä ovat kuitenkin juuri niitä matkoja, joilla Niskasella on realistinen mahdollisuus positiivisiin yllätyksiin.

Joukkueen toinen perinteisen hiihdon spesialistimies on Ristomatti Hakola. Hän tuli hiihtomaailmaan puhtaana sprinttihiihtäjänä, mutta miehen vauhti ei ole enää viime aikoina riittänyt parhaita vastaan. Siten hyvänä onnistumisena voidaan pitää sijoittumista 12 parhaan joukkoon. 

Toisin kuin sprintissä, on Hakolan meno vuosien mittaan parantunut pidemmillä matkoilla. Siten hänellä olisi 15 kilometrin perinteisen kisassa jopa mitalin mahdollisuus, mikäli sellainen hiihdettäisiin Oberstdorfissa. Mutta kun ei hiihdetä. 

Sen sijaan perinteisellä hiihdetään viisi peninkulmaa, mikä lienee Hakolalle liikaa, paitsi jos silloin sattuu yllättämään lumisade, jolloin matka taaperretaan hissukseen. Silloin Risen sprinttiominaisuudet pääsevät esille ja jopa mitali on mahdollisuuksien rajoissa. Vapaalla viidellätoista ja yhdistelmähiihdossa mies on ynnä muiden joukossa - mikäli edes pääsee hiihtämään niitä.

Tämän kauden komeetta, varsinkin viime vuoden puolella, oli Joni Mäki. Hänellä, samoin kuin ikätoveri Lauri Vuorisella, on perinteisen sprintissä mahdollisuus aina kuuden parhaan joukkoon. Toistaiseksi hänen taktinen osaamisensa on kuitenkin ollut sen verran heikkoa, ettei miehelle voi mitenkään ennustaa mitalia. Tässä asiassa voi kuitenkin hyvillä mielin toivoa olevansa väärässä. Vuorisella taas en usko nopeuden riittävän mitaleille. 

Joni Mäki - toisin kuin Vuorinen - omaa menestysmahdollisuudet myös 15 km vapaan kilpailussa. Siinä hän taistelee hyvänä päivänä kymmenen joukkoon pääsystä, mutta realistisempaa on veikata miestä sijojen 10 ja 20 välille. Yhdistelmähiihdossakin Mäki lienee kahdenkymmenen joukossa, mikäli pääsee hiihtämään. 

Myös Perttu Hyväristä voi odottaa sijoille 10 - 20 kaikilla matkoilla 15 kilometristä ylöspäin, ellei kunto ole tehnyt äkillistä hirmuhypähdystä ylöspäin. Mitali ei siinäkään tapauksessa ole hänelle realistinen tavoite.

Miesten joukkueeseen kuuluu edellisten lisäksi Juho Mikkonen, Markus Vuorela ja Lauri Lepistö. En näe, että heistä kenelläkään olisi edes huippupäivänä mahdollisuuksia mitaleille tai edes kymmenen parhaan joukkoon. Toivottavasti he kuitenkin saavat - mikäli ladulle pääsevät - aikaiseksi kauden parhaita hiihtojaan ja osoittavat pessimismini aiheettomaksi. 

Naisten puolella ei juuri valopilkkuja ole nähtävissä. Krista Pärmäkoskella on ohuenohuet mitalimahdollisuudet, mikäli hänen menonsa on parantunut oleellisesti kauden aiemmista kilpailuista. Realismia lienevät kuitenkin sijoitukset kymmenen joukossa kestävyysmatkoilla, erityisesti kisat päättävällä kolmellakympillä. Sprinttiä hän tuskin hiihtää.

Joukkueen suurin jokerikortti saattaakin Pärmäkosken sijaan olla Johanna Matintalo, joka voitelun onnistuessa ja täydellisen päivän sattuessa saattaa hiihtää 30 km perinteisellä yllättävän lähelle mitalisijoja - ehkä jopa viiden parhaan joukkoon. 

Muista hiihtäjistämme Jasmi Joensuu luo Matintalon ohella valoa tulevaisuuteen ja saattaa hyvänä päivänä sijoittua sprintissä kymmenen joukkoon. Muista suomalaisista tuskin on samalla tasolle millään matkalla. 

Maamme naishiihdon tason suhteen kuvaavaa on, että yli nelikymppinen Riitta-Liisa Roponen mahtui joukkueeseen - mistä toki kunnia joukkueen vanhimmalle, vaikka hänenkään kohdallaan tuskin puhutaan yhdellä numerolla kirjoitettavista sijoituksista edes vapaalla hiihdettävällä 15 km päämatkalla.

Yksi arvoituksellisimmista hiihtäjistämme on Katri Lylynperä, joka omaa mahdollisuudet Joensuun tavoin kymmenen joukkoon sprintissä. Tämä edellyttää kuitenkin täydellistä onnistumista välinehuollosta ja lisäksi Katrille hyvää päivää. Huonona päivänä hän ei kuitenkaan pääse edes karsinnasta jatkoon.

Opintomatkalla näissä kisoissa on Vilma Nissinen, jolle toivon kilpailuista positiivisia tuntemuksia, jotka kannustaisivat tulevaan harjoitteluun kohti maailman huippua. Sen sijaan Anne Kyllönen on sekoittanut kroppansa todennäköisesti liian vähäisellä levolla ja Laura Monosen parhaat päivät hiihtäjänä ovat jo takana. Siten heistä ei liene hätyyttelemään yksinumeroisia sijoituksia millään matkalla.

Entä joukkuekilpailut eli viestit?

Niistä ehdottomasti mielenkiintoisin on miesten viesti. Joukkue lienee tällä kaudella hyväksi todettu Hyvärinen, Hakola, Niskanen ja Mäki - näillä näkymin tässä hiihtojärjestyksessä. Se lähtee kilpailuun kolmantena mitalisuosikkina Norjan ja Venäjän jälkeen. Lähellä on kuitenkin monia joukkueita, joten sen enempää rikkoontumis- kuin epäonnistumisvaraakaan suomalaisilla ei ole.

Naisten viestijoukkueessa hiihtävät ainakin Johanna Matintalo ensimmäisellä ja Krista Pärmäkoski toisella tai kolmannella osuudella sekä Jasmi Joensuu ankkurina. Viimeisestä viestipaikasta on kova kilpailu ja niihin hiihtäjät ratkaistaneen kisojen aikana. Itse veikkaan neljänneksi viestinaiseksi Riitta-Liisa Roposta, jolloin Pärmäkoski hiihtäisi toisen osuuden. 

Joka tapauksessa naisten mitalimahdollisuudet lienevät menneet Kerttu Niskasen loukkaantumiseen. Siten realismia on taistelu sijoista 4-6 - ja jo nekin edellyttävät hyvää onnistumista. 

Parivistit käydään vapaalla hiihtotavalla, enkä näe kummallakaan Suomen joukkueella niissä menestymisen mahdollisuuksia, etenkään nyt kun Iivo Niskanen ei ole matkasta kiinnostunut, vaan satsaa kaiken menestykseen viidelläkympillä. Pariviestiin ei ole kiinnostusta osoittanut sen enempää myöskään ykkösnaisemme Krista Pärmäkoski. 

Niinpä saattaa olla, että miesten joukkueen muodostavat sprinttiominaisuuksillaan Lauri Vuorinen ja Joni Mäki, ellei vielä jälkimmäistäkin päätetä lepuuttaa pitkää viestiä ajatellen, jolloin hänen tilalleen voitaisiin vaihtaa joku sellainen, jolle ei muuten ole juurikaan muita matkoja tarjolla. Naisten hiihtäjinä pariviestiä vievät samalla perusteella Katri Lylynperä ja Jasmi Joensuu. 

Parivistissä naisten joukkueella saattaa olla tekemistä jo loppukilpailuun pääsemisessä, miesten sen sijaan voi ainakin Vuorinen/Mäki-parivaljakolla olettaa selvittävän ensimmäisen kynnyksen ongelmitta. Loppukilpailussa ei kuitenkaan kannata haaveilla mitaleista.

Mikäli edelle kirjoittamiani tuntuu arvoisasta lukijastani turhan pessimistiseltä muistutan, että kirjoitin tekstin optimismin viittaa ylläni pitäen. Tosiasia kuitenkin on, että maastohiihtomme on juuri nyt jonkinlaisessa aallonpohjassa.

Tilanne ei silti muistuta 20 vuoden takaista, sillä joukkueessa on useita kehityskelpoisia nuoria hiihtäjiä, joista ainakin jonkun voi odottaa nousevan vuoden-parin aikana aivan maailman terävimmälle huipulle. Lisäksi alle 20-vuotiaiden MM-hiihtojen tulosten valossa myös nuorempien miesten ikäluokissa on sellaista lahjakkuutta, jonka pohjalta tulevaisuus näyttää juuri nyt hyvältä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vuokatin kulta
Kuinka tästä eteenpäin, suomalaiset hiihtovaikuttajat?
Seefeldin MM-hiihdot: kisaennakko

Vuokatin kulta

Vuokatissa käytävät nuorten MM-hiihdot alkoivat suomalaisittain loistavasti. Alle 20-vuotiaiden sprinttimitali jäi nimittäin Suomeen, kun 19-vuotias Niilo Moilanen jätti taakseen muun maailman parhaat ikätoverinsa. 

Kotimaassa Moilanen hiihtää keskipohjalaisia hiihtäjiä koonneen Pyhäjärven Pohdin riveissä ja on mahdollisesti saanut siinä vetoapua itseään vanhemmista ja paremmista hiihtäjistä - sellaisista kuin Joni Mäki - hyvää vetoapua omalle kehitykselleen. Siinä mielessä nuoren miehen kehityskaaren apuna on ollut samantapainen tilanne kuin Norjassa, jossa jokaisesta vähänkään itseään kunnioittavasta kylästä löytyy useampia kovan tason suksijoita.

Maailman huipulle pyrittäessä nuoria lahjakkuuksia kovemmat verrokit käyvät kuitenkin Suomessa vähiin toisin kuin itäisessä tai pohjoisessa naapurissamme. Ja se on mahdollisesti perimmäinen syy siihen, etteivät suomalaiset nuorisotähdet nouse kuin poikkeustapauksissa nopeasti maailman huipulle. 

Tässä suhteessa on hyvä katsoa esimerkiksi Moilasen seurakaverin Joni Mäen kehitystä. Hänkin on nuorten MM-mitalisti, mutta vasta viime vuonna - 24-vuotiaana - alkoi hiihtää maailmancupissa kymmenen joukkoon, eikä ole päässyt maailmancupin mitalikantaan tänäkään vuonna ilmeisestä lahjakkuudestaan huolimatta. 

Vertailuksi voidaan ottaa vaikka jo pitkään maailman huipulla hiihtänyt Alexander Bolshunov, joka on - uskokaa tai älkää - vuoden Joni Mäkeä nuorempi. Tai muutaman vuoden sprinttihiihtoa hallinnut norjalainen Johannes Klæbo, joka on Bolshunovin kanssa saman ikäinen. 

Näiden tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku myös hiihtourheilussa. Kun se on tehty, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli tilanteen korjaamiseen. 

Siihen tarjoaa hyvän pohjan se, että Suomen cupin myötä muutamat seurat - Pohti Ski Team mukaan luettuna - ovat keränneet siipiensä alle eturivin hiihtäjiä. He voivat tarjota harjoituksissa sparrausta ja mikä ehkä vieläkin tärkeämpää, näyttää nuoremmille mallia siinä, millä tavalla harjoittelemalla ja elämällä voidaan saavuttaa heidän oma tasonsa maailman valioiden joukossa. 

Sitä en kuitenkaan tiedä, kuinka paljon näissä suurseuroissa harjoitellaan yhdessä - käsittääkseni näin ei tehty ainakaan Vantaan hiihtoseurassa, joka joitain vuosia sitten voitti Matti Heikkisen johdolla jopa viestinhiihdon Suomen mestaruuden. Toivottavasti Pohdin tai vaikkapa Iivo Niskasen ja Perttu Hyvärisen riveihinsä saaneen Puijon hiihtoseuran piirissä tällaista yhteisharjoittelua harrastetaan enemmän nimenomaan siten, että seurojen nuoret lahjakkuudet - Puijolla esimerkiksi Petteri Koivisto - saavat harjoitella uransa huipulla olevien esikuviensa kanssa.

Edelle kirjoitettu koskee tulevaisuutta. Juuri nyt on kuitenkin iloittava Moilasen eilisestä hiihdosta ja keskityttävä tekemään tulosta Vuokatissa. Kotiladuilla siihen on hyvät mahdollisuudet, koska huolto saa toimia tutuilla lumilla ja tarjoaa siten pienen edun kotimaan tuleville tähdille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rukan saldo
Mytologisia tapahtumia
Iivo Niskanen, maailmanmestari

Rukan saldo

Maastohiihdon maailmacup pyörähti tänä viikonloppuna käyntiin. Sen tulosten perusteella voidaan todeta, että kuluvalla kaudella jatketaan maailman huipulla siitä, mihin viime vuonna päädyttiin. 

Miesten puolella maailman kärjen muodostavat edelleen parivaljakko Johannes Høsflot Klæbo ja Alexander Bolshunov.  Naisissa puolestaan ykkönen on huulirasvoistaan tunnettu Therese Johaug ja ruotsalaiset hallitsevat sprinttikilpailuja. 

Suomalaisille kotimaan viikonloppu oli kaksijakoinen. Naisten osalta syöksy kohti pohjakosketusta jatkui, kun viime vuosien ykköshiihtäjämme Krista Pärmäkoski oli täydellisessä epävireessä. Hiukan lohtua toi kuitenkin Kerttu Niskasen paluu aiempien vuosien tasolle ja Jasmi Joensuun nousu kansainväliselle tasolle. Toivottavasti nuoren naisen sitkeys ja lahjat riittävät aikanaan länsi- ja pohjoisnaapureiden haastamiseen. 

Muista naisista on aika turha puhua juuri nyt. Laura Monosen ja Anne Kyllösen huippuvuodet näyttäisivät olevan vääjäämättä pelkkä muisto vain eikä heitä selvästi nuoremman ja sprinttiin erikoistuneen Katri Lylynperänkään kehitys näyttäisi jatkuneen nousujohteisesti. 

Lisäksi viime vuosina normaalimatkoilla väläyttäneillä Johanna Matintalolla ja Eveliina Piipolla näyttäisi homma olevan kokonaan hukassa. Siten suomineitojen viestistä ei ole paljon odotettavissa, vaikka MM-hiihdot järjestettäisiinkin myöhemmin talvella.

Suomalaismiehistä koko turneella paras oli odotetusti Iivo Niskanen, jonka menestys jäi kuitenkin odotetusta tai ainakin toivotusta tasosta. Syykin siihen oli kuulemma tiedossa, mutta salaisuus. Toivottavasti miehelle ei ole käynyt niin, että panostus vapaalle hiihtotavalle on pudottanut hänet perinteisen hiihdossa tavallisten kuolevaisten tasolle. 

Muista miehistä Joni Mäki lunasti niitä odotuksia, joita asetin häneen jo 18-vuotiaana eli seitsemän vuotta sitten. Se ei ollut yllätys alkukauden kotimaan kisojen perusteella, mutta osoitti Pohjanmaan miehen olevan oikealla tiellä. Sprintin osalta harmillista oli hänen hyytymisensä valitettavan suomalaiskansallisella tavalla välierässään, joten on toivottava, että hän löytää valmennusportaan kanssa keinon tämän ongelman selättämiseksi.

Vauhtikestävyyden puutteesta ei Mäen kohdalla pitäisi ainakaan olla kyse, koska 15 km kilpailut sekä lauantaina että sunnuntaina sujuivat erinomaisesti. Vapaalla hän oli peräti koko joukon seitsemänneksi nopein. Valitettavasti sprinttihiihtoa ei hiihdetä vauhtikestävyysalueella vaan siinä kysytään ennen kaikkea maksimikestävyyttä ja palautumiskykyä. 

Myös alkukauden kotimaisissa kisoissa ruosteessa ollut Ristomatti Hakola hiihti hyvin, vaikka ei lähennellytkään palkintopallipaikkoja. Erityisen lupaavaa oli hänen hyvä hiihtämisensä vapaan normaalimatkalla, mikä nostattaa toiveita Suomen paluusta MM-kisojen viestihiihdossa mitalikantaan. Juuri tällä hetkellä kokoonpano vaikuttaisi olevan - mikäli viesti hiihdettäisiin - järjestyksessä Hakola, Niskanen, Hyvärinen ja Mäki. 

Tämä tällä erää hiihdosta. Jäädään odottamaan Davosin viikonloppua ja sen jälkeen edelleen etenemistä kohti Tour de Skitä ja MM-hiihtoja helmi-maaliskuun vaihteessa. Ja toivotaan, että COVID-19 pandemia on siinä vaiheessa taltutettu rokotteiden avulla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka tästä eteenpäin, suomalaiset hiihtovaikuttajat?
MM-hiihtojen sprinttiladut olisi kannattanut suunnitella kunnolla
Seefeldin MM-hiihdot: kisaennakko

Kuinka tästä eteenpäin, suomalaiset hiihtovaikuttajat?

Hiihdon MM-kilpailut loppuivat sunnuntaina suomalaismiesten kyyneliin: Matti Heikkinen ilmoitti lopettavansa ja Lari Lehtonen palaavansa leikkauspöydälle. Mitaleille ylsi ainoastaan "varmaa" kultamitalia hakemaan lähtenyt Iivo Niskanen - tosin hänkin kaksi sijaa odotuksia heikommalla suorituksella.

Suomalainen maastohiihto on siis jälleen kriisissä. Ja tuo kriisi näkyi jo kisojen aikana hiihtäjien ja muiden joukkueen jäsenten ulostuloina asioissa, jotka valmennusjohto olisi varmasti pitänyt mieluiten omassa piirissään poissa kansalaisten silmistä.

Nähtäväksi jää, miten suomalainen hiihtovalmennus ja suksihuolto muuttuvat jatkossa. Tässä vaiheessa varmaa on vain se, että keväällä tullaan lajin vaikuttajien ja asiantuntijoiden kesken käymään kovaa keskustelua. Toivottavasti myös tuloksellista. 

Tässä yhteydessä on syytä todeta, että hiihtäjien harjoittelun rasitustason nostaminen ei ole ratkaisun avain. Tälle kaudelle ainakin Matti Heikkinen, Kerttu Niskanen ja Anne Kyllönen tulivat ylikuormittuneina mikä osittain selittää vaisua kautta. Olivathan kaikki aiempien näyttöjensä perusteella potentiaalisia mitalikandidaatteja. 

Siten harjoittelussa täytyy lähteä etsimään keinoja laadun nostamiseksi. Eli hakea muutoksia harjoitustapojen kirjoon ja rytmitykseen, teknisten tekijöiden opetteluun sekä tulevaisuuden kannalta tärkeimpien nuorten hiihtäjien tason jatkuvaan nostamiseen. Samalla pitää miettiä millä keinoin hiihtäjien kalusto saadaan kilpailukykyiselle tasolle myös meille vieraammissa oloissa.

Onneksi minun ei tarvitse olla tekemässä näitä ratkaisuja. Listaan silti seuraavaan kolme ehdotusta pohdittavaksi.

Ensinnäkin vapaa hiihtotapa on lopultakin saatava tasavertaiseksi perinteisen kanssa. Se tarkoittaa siihen keskittymistä harjoittelussa ja harvojen tämän hiihtotavan aidosti osaavien hiihtäjiemme tarkalla korvalla kuuntelemista.

Toiseksi erityisesti vapaalla tekniikalla on löydettävä keinot edetä huippuvauhtia myös rasittuneena. Vauhtihan syntyy neljästä tekijästä: työntöjen ja potkujen frekvenssistä, niiden voimasta ja suksen kulkusuunnasta sekä ilmanvastuksen minimoinnista. Helppoa kuin heinänteko - ainakin periaatteessa - sillä näiden tekijöiden optimointi johtaa suomalaiseen klæboon.

Kolmanneksi on lisättävä harjoittelua ryhmässä. Vain siten voidaan vähentää tiukoissa kilpailutilanteissa kaatumisia ja kohottaa tehoharjoitusten intensiteettiä tällaisissa tilanteissa automaattisesti syntyvän urheilijoiden keskinäisen kilpailun kautta. 

Tähän harjoittelutapaan on saatava mukaan erityisesti urallaan nousussa olevat nuoret hiihtäjämme. Heidän ja urallaan pidemmällä olevien hiihtäjien välisiä tasoeroja voidaan näissä harjoituksissa tasoittaa voitelun avulla ja kesällä rullasuksien renkaiden vastusta säätämällä.

Positiivisena asiana haluan tässä vielä mainita että oli mukava huomata viidenneksen kansasta seuranneen MM-hiihtoja. Laji siis kiinnostaa ihmisiä aivan valtavasti, mikä alleviivaa tehtävien päätösten tärkeyttä suomalaiselle huippu-urheilulle: me haluamme hiihtäjiemme nousevan palkintopallille kahden vuoden kuluttua hiihdettävissä Oberstdorfin MM-hiihdoissa oleellisesti useammin kuin Seefeldissä. Hiihtoliiton tehtävänä on toteuttaa tämä unelma.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seefeldin MM-hiihdot: kisaennakko
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista
Maastohiihdon uudet sotkut

MM-hiihtojen sprinttiladut olisi kannattanut suunnitella kunnolla

Maastohiihdon tämän vuoden MM-kilpailuiden sprinttimatkat on sitten hiihdelty eikä suomalaisille jäänyt kuin paha mieli. Näin siitä huolimatta, että tämä sunnuntai oli laskettu lähes varmaksi mitalipäiväksi: parhaat taisivat haaveilla yhdistetty mukaan lukien jopa kolmesta mitalista.

En tässä puhu sen enempää suomalaisten huonosta onnesta enkä taitamattomuudesta. En myöskään sairauksista tai muusta sellaisesta. Sen sijaan tahdon nostaa esiin ongelman, joka näissä kilpailuissa on näkynyt pahemmin kuin koskaan ennen.

Tarkoitan miesten sprinttiladun heikkoa suunnittelua. Sen seurauksena sekä miesten varsinaisen sprinttikisan finaalissa että tämän päivän parisprintin finaalissa jäätiin suurimman mäen yläosiin seisoskelemaan ja odottelemaan, että joku tekisi ratkaisun.

Molemmissa tapauksissa ratkaisun tekijä menetti käytännössä mahdollisuutensa voittoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos kaikki hiihtäjät haluavat voittaa ja toimivat rationaalisesti, tullaan jonain päivänä tilanteeseen, jossa kukaan kilpailija ei saavu maaliin. Syynä tähän eivät ole kilpailijat vaan kelvottomasti kilpaladut suunnitelleet kilpailujen järjestäjät ja heitä ohjaavat tekniset asiantuntijat.

Toki maailmassa on hyviäkin ratkaisuja sprinttiladuiksi. Yksi sellainen on Rukalla, missä viimeinen mäki suuntautuu alhaalta ylös. Tällöin ratkaisut perustuvat hiihtäjien suorituskykyyn ensin ylämäki- ja lopuksi vielä loppusuoran tasamaahiihdossa. Näin ei kenellekään tule edes mieleen jäädä seisoskelemaan kilpailun loppuvaiheissa.

Myös Seefeldin maastossa olisi seisoskelun ennalta odotettavissa ollut ongelma voitu välttää. Siihen olisi riittänyt yksinkertaisesti suurimpaa mäkeen tehty tiukka mutka tai mutkat, jotka olisivat estäneet kohtuuttoman peesihyödyn kärkimiehen perässähiihtelijöiltä. Jonkinlainen esimerkki löytyy jälleen Suomesta eli Salpausselän MM-kisaladulta, jossa stadionin laskun loppupuolella on vauhdin lähes kokonaan pysäyttävä J-mutka: se estää tehokkaasti kohtuuttoman peesihyödyn.

Pidän sinänsä sprinttihiihtoa mielenkiintoisena kilpailumuotona, mutta lyhyen kilpailumatkan takia latuprofiilin suunnitteluun kannattaisi käyttää aivoista muutkin osat kuin pelkkä ydinjatkos. Valitettavasti kansainvälisen hiihtoliiton miehillä ja naisilla ei näytä riittäneen siihen aikaa yhtä runsaasti kuin kokouspaikkojen pohdintaan.

Tämä siis välihuomautuksena. Toivottavasti Suomikin pääsee mitaleiden makuun ensi viikolla. Valitettavasti nyt näyttää Kertun sairastumisen ja Kristan alavireisyyden takia kuitenkin siltä, ettei naisilta ole odotettavissa kuin korkeintaan viestimitali - joka sekin taitaisi vaatia muiden epäonnistumista.

Matti Heikkisen kunnon koheneminen sen sijaa nostatti toiveita miesten puolella. Juuri nyt katson heillä olevan mahdollisuuksia mitaleihin jokaisella jäljellä olevalla matkalla: Iivo Niskanen pikamatkalla (15 km entinen nimitys), viestijoukkue onnistuessaan ja sekä Niskanen että Heikkinen normaalimatkalla (50 km).

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seefeldin MM-hiihdot: kisaennakko
Muuttaako Professorin ajatus maastohiihdon maailmancupin kilpailujärjestelmää?
Sprinttihiihtäjät hyödyntävät valintamahdollisuutta