Pieniä asioita ja moraalitonta ahneutta

Petteri Orpon (kok) hallitus aikoo poistaa sekä työntekijä- että työnantajapuolen järjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Näin saataisiin 190 miljoonaa euroa lisää verotuloja käytettäväksi veronkevennyksiin.

190 miljoonaa ei tietenkään ole kovin paljon verrattuna valtion noin 90 000 miljoonan euron menoihin. Puhumattakaan sen reilusta 173 000 miljoonan euron velasta. Mutta on se kuitenkin jotain.

On nimittäin kysyttävä, että miksi ihmeessä tavallisen suomalaisen veronmaksajan maksettavaksi on joskus menneisyydessä päätetty ohjata osa yritysten ja työntekijöiden edunvalvontajärjestöjen rahoituksesta. Eikä juuri sellaisen toiminnan - oikeastaan enemmän kuin lähes minkään muun asian - tulisi tapahtua etuaan ajavien omalla kustannuksella? 

* * *

Toinen tuore uutinen kertoi, että hallitus aikoo alkavalla viikolla keventää yhteisöveroa kahdella tai kolmella prosenttiyksiköllä. Sen seurauksena osakeyhtiöille, osuuskunnille sekä tietyin edellytyksin liikelaitoksille, julkisyhteisöille, yhdistyksille, laitoksille, säätiöille ja asunto-osakeyhtiöille jää hiukan enemmän rahaa käytettäväksi niiden varsinaiseen toimintaan ja olemassaolon tarkoitukseen.

Myös tätä voi pitää järkevänä ratkaisuna, joka toivottavasti maksaa itsensä takaisin lisääntyvänä taloudellisena toimeliaisuutena ja sitä kautta syntyvänä verotettavien tulojen kasvuna. Onhan esimerkiksi OECD todennut yritysten verottamisen olevan talouskasvun suhteen kaikista haitallisin verotuksen muoto. Siis jopa haitallisempi kuin työtuloon kohdistuva verotus.

On siis syytä toivoa hallituksen tekevän ennakoidun päätöksensä ja sen johtavan odotettuihin seurauksiin ja sitä kautta kuittaavan ne noin 1,5-2,1 tuhannen miljoonan euron tulonmenetykset julkiselle sektorille, mitkä aiheutuvat yhteisöverokannan laskemisesta. Tosin myös tässä asiassa on tunnustettava, ettei kyse ole kovin isosta asiasta, mikäli se suhteutetaan esimerkiksi alussa mainitsemiini valtion 90 tuhannen miljoonan euron menoihin tai 173 tuhannen miljoonan euron velkataakkaan.

* * *

Lopuksi kiinnitän huomionne - arvoisat lukijani - Helsingin sanomien julkaisemaan mielipidekirjoitukseen, jossa puhutaan verohelpotuksen antamisesta hyvätuloiselle ihmiselle. Kirjoittajan mukaan "ne ovat täysin moraalitonta ahneutta". 

Kirjoitus osoittaa kuinka pitkälle sosialistinen ajattelu on edennyt suomalaisten mielenkuvissa. Me emme pidä millään tavalla moitittavana sitä, jos ihmisen yrittämisellä tai työnteolla hankkimista tuloista otetaan lähes puolet yhteiseen käyttöön - vaikkapa alussa mainitsemani edunvalvontajärjestöjen toiminnan rahoittamiseksi - mutta mikäli tätä sosialisoitavaa osuutta vähän pienennetään, on kyse täysin moraalittomasta ahneudesta. 

Ehkäpä siksi ei ole syytä ihmetellä sitäkään, että Suomessa vain harvat ryhtyvät yrittäjiksi. Ja niistäkin, jotka siihen ryhtyvät, vieläkin harvemmat tavoittelevat yrityksilleen kasvua ja rikastumista. Tai kummastella sitä, että työntekijät arvostavat vapaa-aikansa korkeammalle kuin palkallisen työnteon. 

Meneehän jo alle 5 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalta suomalaiselta jokaisesta hankitusta lisäeurosta yli 50 prosenttia "yhteiseen hyvään" eikä tässä ole edes huomioitu välillisiä veroja kuten arvonlisävero, joka leikkaa vielä noin neljänneksen ihmisten käytettävissä olevan tulon ostovoimasta. Eikä yrittämiseen tai työntekoon taida kannustaa sekään, että  niitä, jotka tästä yhteiskunnan harjoittamasta tulojen kuppaamisesta huolimatta jaksavat tehdä pitkää päivää - tai jopa tarjota muille ihmisille töitä - panetellaan maan suurimmasta sanomalehdestä moraalittomiksi ja ahneiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajayrittäjien veronkierto ja osinkoverotus
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?

Työmarkkinaneuvotteluissa tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja niiden huomioon ottamista

SAK:n jäsenliitot ilmoittivat eilen pyrkivänsä kymmenen prosentin palkankorotuksiin seuraavan kahden vuoden aikana. Sekä pienimpiin palkkoihin vieläkin suuremmat nostot, sillä liittojen mukaan korotusten tulisi olla vähintään 250 euroa.

Tässä on aika helppo nähdä revanssin hakeminen hallituksen aiempiin tekemiin työelämän muutoksiin. Eikä näkymä varmaankaan ole kokonaan väärä.

Toisaalta on myös totta, että Suomen inflaatio laukkasi kohtuullisen voimakkaasti Sanna Marinin hallituskaudella, mikä vähensi palkkojen ostovoimaa. Ja siten ammattiliittojen korkeille vaatimukselle on olemassa myös kiistatonta reaalitaloudellista perustaa.

Sitten on vielä kolmas asia, joka on - tai ainakin sen pitäisi olla - kumpaakin edellä mainitsemaani seikkaa tärkeämpi. Se on suomalaisten yritysten kilpailukyky, joka on viime vuosina heikentynyt suhteessa muihin maihin. 

On myös huomattava, että yrityksillä on eroa. Osalla menee edelleen hyvin (esimerkki) ja toiset elävät konkurssiuhan alla (esimerkki). Ja siksi niiden palkanmaksukyvyssä on suuria eroja. Siten kymmenen prosenttia kaikille palkansaajille veisi monelta työntekijältä työpaikan - ja yrityksiltä tulevaisuuden.

SAK:n liittojen ilmoitus herätti odotetusti kauhistelua työnantajaleirissä. Eikä eilinen Ylen A-studiossa käyty keskustelu Jarkko Elorannan ja Jyri Häkämiehen välillä tarjonnut juurikaan rakentavia aineksia sovun saamiseksi. 

Toivoa kuitenkin sopii, että molemmat osapuolet - siis työnantajien ja työntekijöiden edustajat - pystyisivät löytämään neuvotteluteitse ratkaisun, johon kaikki osapuolet pystyisivät tyytymään. Se edellyttäisi kuitenkin molemminpuolista tosiasioiden tunnustamista sekä käytettävien argumenttien rehellisyyttä ja niiden huomioon ottamista. Sekä järjen käyttöä.

Pahintahan Suomelle ja suomalaisille olisi tässä tilanteessa pitkällinen lakkosuma, joka pitkittäisi jo taittumassa olevaa taloudellista taantumaa sekä ajaisi heikoimmassa tilanteessa olevat yritykset ja alat suoranaiseen kaaokseen ja konkurssiin. Toivottavasti tämä ymmärretään molemmilla puolilla neuvottelupöytää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Iranilaista perheväkivaltaa ja käänne parempaan
Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle

Matias Mäkysen käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa on vakava asia

Sosiaalisen median keskustelu on joskus äärimmäisen ikävää. Otan kaksi esimerkkiä. Niistä ensimmäinen huomioitiin esimerkiksi Kokoomuksen Verkkouutisissa, joka kertoi poliitikko Matias Mäkysen (sd) vääristelleen valtionvarainministerin lausuntoa. 

Jutun mukaan Mäkynen oli väittänyt Riikka Purran (ps) luvanneen ennen vaaleja, että bensiinin "pumppuhinta ei nouse"... "ei mistään syystä". Tosiasiassa Mäkynen oli kirjannut vain osan nykyisen valtionvarainministerin viestistä, jonka mukaan "pumppuhinta ei nouse hallituksen toimien vuoksi".

Tällainen on erinomaisen huonoa poliittista keskustelua, koska siinä ei puhuta tosiasioista vaan vääristellään kilpailijan viestiä. Siten sillä ei myöskään ole minkäänlaista positiivista poliittista arvoa ellei sellaiseksi lasketa valheella saavutettua etua tai itsensä naurunalaiseksi tekemistä. Tosin jälkimmäinen taitaa Mäkysen tapauksessa olla hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.

* * *

Toinen esimerkkini koskee Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen (kok) X-viestiä, jossa hän toivoi poliittisten keskustelijoiden kunnioittavan toisia edes sen verran, etteivät väitä vastapuolen poliittisia motiiveja pahantahtoisiksi. Romakkaniemi lopetti viestinsä sanoihin "olkaa hyväntahtoisia toistenne motiiveista, vaikka yhteiskunta-analyysista ja toimista olisittekin eri mieltä. Sillä paha ja demonisoiva puhe johtaa lopulta pahoihin tekoihin. Ja nähkää malka myös omassa silmässänne. Niin minäkin näen".

Tästä synty keskustelu, jossa nähtiin monen hyvän ja rakentavan - myös Romakkaniemeä asiallisesti arvostelevan - viestin lisäksi seuraavat kommentit.
"Olette viemässä, lahtarit!!"
"Tää keskuskauppa-apina pitäisi kyllä kompastua korkeassa portaikossa, porvarinpaska perse kusipää."

* * *

Nämä kaksi esimerkkiä osoittavat, että poliittinen debatti on Suomessa ilmeisen vaikeaa. Sen lisäksi, että yhteisten asioiden hoidosta käydään sivistynyttä keskustelua - jossa "aseina" käytetään asiallisia argumentteja - on meillä jopa eduskunnassa poliitikkoja, jotka näkevät asiakseen vääristellä vastapuolen sanomisia. Lisäksi sosiaalinen media on täynnä sivusta huutelijoita, jotka haluavat sotkeentua fiksumpien käymään sananvaihtoon huutelemalla lähinnä käyttäjänsä omaa älyllistä tyhjyyttä korostavia kommentteja. 

Näistä kahdesta luokasta ensin mainittu on toki vakavampi tapaus, koska kansanedustajat on valittu nimenomaisesti päättämään suomalaisten yhteisistä asioista. Eikä tämä tehtävä voi mitenkään onnistua ilman, että tunnustetaan tosiasiat sellaisina kuin ne ovat - ja rajataan sananvaihto niiden tulkintaan liittyviin eroihin. 

Valitettavasti näyttää siltä, että osa suomalaisista antaa vaaleissa luottamuksensa henkilöille, jotka onnistuvat saamaan julkista näkyvyyttä valheellisten ulostulojen kautta. Ja pääsevät sitä kautta asemaan, jossa epärehellisyydestä on vakavaa haittaa koko yhteiskunnalle.

*  * *

Muuten olen sitä mieltä, että Petteri Orpon päätös (kok) antaa työmarkkinajohtajille mahdollisuus löytää vaihtoehtoja hallituksen keinoille parantaa työllisyyttä ja vahvistaa julkista taloutta oli erinomainen avaus. Toivottavasti se johtaa hyviin ehdotuksiin ja vähentää poliittisten irtopisteiden keruuta siltä suunnalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin feministinen taisteluhuudahdus
Oikeuskansleri arvioi Riikka Purran vanhat kirjoitukset maailman korkeimman verotuksen maassa
HS katkeroituneen naisen työkaluna

Petteri Orpon hallitus ja Sanna Marinin perintö

Petteri Orpon (kok) hallitus aloittaa budjettiriihensä punavihreän opposition ilmaistessa kovaan ääneen tyytymättömyytensä kaikista mahdollisista vähennyksistä julkisten varojen käytössä ja arvostellessa hallitusohjelman linjauksia työnteon kannattavuuden lisäämiseksi. Oppositiota säestävät työmarkkinajärjestöt arvostellessaan suunnitelmia työttömyysturvamaksujen käyttämisestä budjetin tulopuolen vahvistamiseen. 

On tietenkin totta, että täydellisessä sosialistisessa yhteiskunnassa kaikilla ihmisillä tulisi olla sama palkka - tai ainakin käytettävissä elämäänsä sama rahamäärä - riippumatta työtehtävistä. Samoin on selvää, että työttömyysvakuutusmaksuja kerätään työttömyysturvamenojen katteeksi, eikä valtion budjetin katteeksi. 

Siksi on kysyttävä, että miksi pääministeri Petteri Orpo ja valtionvarainministeri Riikka Purra (ps) aikovat kuitenkin toimia toisin kuin oppositio ja työmarkkinajärjestöt vaativat. Ja vastaus on yksinkertainen: Sanna Marinin (sd) hallituksen perintö, jonka hinta näkyy alla olevassa kuvassa. 

Taustalla on se tosiasia, että Marinin hallituksella oli hoidettavinaan koronapandemian ja Ukrainan sodan kaltaisia ongelmia, joihin paloi paljon rahaa. Näiden menojen katteeksi se otti rutkasti lisää velkaa tinkimättä milliäkään muista julkisista menoista, vaikka jo aikaisemmat hallitukset olivat eläneet yli varojensa. 

Näistä kuvioista ensimmäisessä näkyvä valtion korkokulujen äkkinäinen kasvu johtuu siitä, että EU on jo pitkään pitänyt akuuttia talouskriisiään piilossa painamalla lisää rahaa. Tämä on mitä ilmeisimmin tehty siinä luulossa, että talouden lait olisivat muuttuneet, eikä markkinoille tulviva raha enää aiheuttaisi inflaatiota ja sen myötä korkojen nousua. 

Luulo ei kuitenkaan ole tiedän väärtti, joten inflaatio on lähtenyt - ellei nyt aivan laukalle, niin kuitenkin liikkeelle - ja toteuttanut parin vuoden takaisen ennustukseni, jonka mukaan "on todennäköistä, että inflaatio lähtee liikkeelle myös EU:ssa, joten siihen tilanteeseen on hyvä itse kunkin varautua".

Tämä näkemys poikkesi Sanna Marinin käsityksestä, jonka mukaan hänen hallituksensa tuhlailevan "talouspolitiikan ansiosta pitkän aikavälin taloudellinen kestävyys on parempi kuin miltä tilanne näytti ennen koronaa" ja siksi "velkasuhteen taittuminen, joka vielä vuosi sitten näytti vaativan miljardileikkauksia ja vuosikymmenen aikaa, voi toteutua jo lähivuosina ilman merkittävää sopeutusta".

Marinin taloustieteen vastainen näkemys on siten johtanut siihen, että Petteri Orpon (kok) hallituksella on taakkanaan rajusti kasvavat korkokulut samaan aikaan kun maailmantalouden kasvu yskähtelee. Eli sen vastuksena ovat sekä maailmantalouden heikko tilanne, että punavihreän hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan realisoituminen. 

Siten ikävä tosiasia on se, että hallituksen talouspoliittinen pelivara on vähissä ja se on siksi pakotettu toimiin, joilla julkinen talous saadaan tasapainotettua. Siitä huolimatta sen budjetin oletetaan edelleen olevan peräti 10 miljardia euroa alijäämäinen. 

Tästä summasta kolme miljardia on yllä olevan kuvan mukaisesti pelkkää aiempien valtionvelkojen korkojen maksua. Ja tämä summa tulee kasvamaan lähivuosina, koska vanhoja halpakorkoisia lainoja joudutaan maksamaan uusilla - korkeakorkoisemmilla - lainoilla. 

Siten hallituksen olisi onnistuttava sekä julkisten menojen supistamisessa että talouskasvun elvyttämisessä. Ensimmäinen näistä tarkoittaa ihmisille tarjottavien vastikkeettomien etuuksien leikkaamista ja ja jälkimmäinen yrittämisen ja työnteon kannusteiden lisäämistä - eli verotuksen keventämistä siten, että yrittämisestä ja työstä käteen jäävä raha kasvaa. 

Budjettia arvioitaessa olisi siten seurattava sitä, miten hallitus onnistuu juuri näissä kahdessa asiassa. Tämä olisi myös opposition - tai edes lehdistön - ymmärrettävä, ja niiden olisi kritisoidessaan tulo- ja menoarvion jotain momenttia tarjottava sille vaihtoehto. 

Eli jos arvostellaan jonkin menoerän leikkausta olisi tarjottava vastineeksi jonkin toisen menoerän leikkausta tai vaihtoehtoisesti tulolähdettä, joka ei heikentäisi talouskasvun edellytyksiä. Tai jos arvostellaan verotuksen progression leikkaamista, olisi tarjottava jokin muu keino, jolla yrittämisen ja/tai työnteon kannattavuus paranisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kissaliitto huolestui
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Suomella ei ole varaa ylläpitää korkeaa veroastetta