Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste oleskelulupa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oleskelulupa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. maaliskuuta 2026

Hallituksen yhdenvertaisuusohjelma on yliopistolehtori Anna Rastaan mukaan epäonnistunut

Petteri Orpon (kok) hallitus on allokoinut yhdenvertaisuusohjelmalle noin 6 miljoonan euron budjetin. Sen väliraportti julkaistiin helmikuussa, minkä seurauksena MTV3 pyysi Tampereen yliopistoon lehtoria arvioimaan saavutettuja tuloksia.

Kyseinen lehtori, Anna Rastas, on Wikipedian mukaan "tutkinut erityisesti rasismia ja monikulttuurisuus-kysymyksiä. Hän on erikoistunut etnografisiin, osallistaviin ja toimintatutkimusmenetelmiin. Rastas on toiminut myös vuosia pakolais- ja maahanmuuttajatyössä sekä maahanmuuttajatyöhön, monikulttuurisuuteen, rasismin ja antirasismiin liittyvien aiheiden opettajana ja kouluttajana. Lisäksi Rastas on toiminut erilaisissa lastensuojelu- ja ihmisoikeusjärjestöjen antirasistisissa verkostoissa."

Siten kyseessä on sekä yliopistolainen, että erittäin toimelias monikulttuurisuusaktivisti. Siksi on syytä ottaa vakavasti se, että hän tyrmäsi ohjelman raportoitujen toimien uskottavuuden heikoiksi. Eikä siinä kaikki, sillä hän moitti raporttia myös sellaisen valheellisen kuvan antamisesta, että rasisminvastaiseen työhön olisi panostettu resursseja, vaikka järjestöjen valtionrahoitusta on leikattu.

* * *

Yliopistolehtori Rastas on myös väittänyt, että hallituksen "uskottavuus on heikko, kun samaan aikaan poliittiset ulostulot, lakimuutokset ja päätökset heikentävät ulkomaalaisten asemaa Suomessa". Tällä hän lienee viitannut siihen, että Orpon hallitus on pyrkinyt tietoisesti kiristämään turvapaikka- ja oleskelulupapolitiikkaa, jotta siihen liittyvät lieveilmiöt saataisiin vähenemään.

Tämä ilmenee hallitusohjelmassa näin: "tavoitteena on uudistaa Suomen maahanmuutto­politiikkaa niin, että se tarjoaa avun hädänalaisille ja estää väärinkäytökset... Tavoitteena on kannustaa kotoutumiseen, työntekoon ja suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattamiseen."

Tämä ei tietenkään poista sitä, että yliopistolehtori ja monimuotoisuusaktivisti Rastas pitää tehtyjä toimia epäonnistuneina. Siksi veronmaksajan ja hallituksen kannattaisi ottaa esitetty kritiikki vakavasti sekä todeta miljoonien eurojen käyttö yhdenvertaisuusohjelmaan turhaksi – ja sen sijaan allokoida kyseinen rahasumma johonkin hyödyllisempään. Tai sisällyttää siihen tarkoitetut jäljellä olevat rahat kokonaisuudessaan ensi vuodelle kohdistuviin budjettisäästöihin.

keskiviikko 29. lokakuuta 2025

Afrikan sarven väkivallasta työperäiseen maahanmuuttoon

Helsingin sanomat kirjoitti Etiopian ja Eritrean sotilaiden vuosina 2020-22 tekemästä seksuaalisesta väkivallasta. Jutun mukaan – tavallisten ja joukkoraiskausten lisäksi – "sotilaat pyrkivät tuhoamaan naisten hedelmällisyyden lopullisesti" muun muassa työntämällä naisten kohtuihin teräviä esineitä tai paperilappuja.

Artikkeli oli vastenmielistä luettavaa ja kertoi omaa – varsin ikävää – kieltään siitä, minkälaisia ihmisiä asuu Afrikan sarven alueella. Kauniisti sanottuna sellaisia, joita ei toivoisi edes olevan olemassa. 

* * *

Maahanmuuttovirastomme eli Migri puolestaan on peruuttanut tänä vuonna jo 468 työperusteista oleskelulupaa automaattisen jälkivalvonnan seurauksena. Näin siksi, että erityisesti siivous-, rakennus- ja kuljetusalalla on ollut aikaisempaa vähäisempi työvoiman tarve. Tämän seurauksena osa näille aloille hakeutuneista ulkomaisista työntekijöistä on jäänyt työttömäksi, eikä heillä ole siten oikeutta Suomessa oleskeluun. 

Toisin sanoen näyttää siltä, että suomalainen työperusteinen maahanmuutto alkaa vähitellen toimia – ainakin osin – siten kuin sen pitäisikin toimia. Eli työntekijät ovat sinänsä tervetulleita, mutta heitä ei haluta tänne elämään sosiaaliturvan varassa. 

Nähtäväksi jää, onko nyt tehdyillä oleskelulupien peruuttamisilla jatkossa – kun talous alkaa vetää ja maahan syntyy uusia työpaikkoja –  vaikutusta siihen, minkä verran ulkomaalaisia ihmisiä haluaa tulla Suomeen tekemään työtä. Oma käsitykseni on, ettei sillä ole juurikaan vaikutusta, eikä etenkään sellaisiin ulkomaalaisiin, joiden työmotivaatio ja usko omaan tekemiseensä ovat kunnossa.


torstai 28. elokuuta 2025

Faktatietoa pääministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Teemu Keskisarjan välisen debatin arvioimiseksi

Arvoisa lukijani lienee jo havainnut, että pääministerimme Petteri Orpo (kok) Orpo ei ymmärrä eikä hyväksy Teemu Keskisarjan (ps) A-studiossa esittämiä puheita väestönvaihdosta. Tämä oli nimittäin sanonut, että "väestönvaihto on ruma v-sana, mutta tosi. Yhden sukupolven saatossa yli kuusisataatuhatta ulkolaista Suomeen. Heitä on jo kaksi kertaa enemmän kuin suomenruotsalaisia".

Lisäksi Keskisarja lähetti huomautuksen "väestönvaihtajille". Sen mukaan "pidot eivät parane väkeä vaihtamalla, pikemminkin päinvastoin. Siivot, suomalaiset pidot muuttuvat kehitysmaalaiseksi, sikalaksi ja verilöylyksi. Siksi väestönvaihto sapettaa minua ja perussuomalaisia."

Keskisarja kysyi keskustelukumppaneiltaan myös retorisen kysymyksen siitä, että "onko joku meistä neljästä sitä mieltä, että esimerkiksi afrikkalaiset ja lähi-itäläiset ovat koulutuksellisesti, sivistyksellisesti, ammatillisesti samalla tasolla kuin suomalaiset?"

* * *

En ole nähnyt kyseistä keskustelua, joten edellä olevat kommentit ovat peräisin Ylen siihen liittyvästä artikkelista. Siitä huolimatta ajattelin tarjota teille, arvoisat lukijani hiukan faktatietoa tänä vuonna tilastoidusta maahanmuutosta - nimittäin taulukon maahamme myönnetyistä oleskeluluvista (sisältäen kaikenlaisen maahanmuuton) tämän vuoden aikana. 

Siispä tässä teille tarkasteltavaksi Maahanmuuttoviraston tilastojen perusteella koostamani taulukko, jossa oleskeluluvan saaneiden ihmisten lähtömaat on järjestetty tulijoiden määrien perusteella. Ainakin omasta mielestäni taulukko on varsin mielenkiintoinen, mutta jätän omat selittelyni sikseen ja siirrän tulkintavastuun teille itsellenne, arvoisat lukijani. 

Olkaapa siis hyvät!






































































Päivän aiempi merkintä:
Muslimihuiveista tarvitaan tutkimustietoa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yleisradio salasi Mohammed Ahmedin nimen
Isojen kaupunkien väestökehityksen korrelaatio työllisyys- ja työttömyyasteen muutokseen on korkea
Kolmesta espoolaistapauksesta





Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!