Savolaisten sanotaan usein käyttävän lausetta "suattaapi olla, vuan suattaapa olla olemattakin" silloin, kun heillä ei ole tietoa jostain asiasta. Tämä tuli mieleeni lukiessani Danske Bankin tutkimusjohtajan Heidi Schaumanin näkemystä Suomen mahdollisesta talouskasvusta.
Hän nimittäin lausui maamme suurimmalle sanomalehdelle, että "odotettavissa ei ole nopeaa talouskasvua, vaan pikemminkin kohtalaista. Talouskasvun kiihtymistä kahteen prosenttiin pidän epätodennäköisenä, mutta pitkän hitaan kasvujakson jälkeen on myös mahdollista, että tulisi kasvupyrähdys."
* * *
Uskon että Schauman saattaa hyvinkin olla oikeassa, ellei sitten käy niin, että hän on väärässä. On kuitenkin erinomaista, että samassa jutussa myös Laboren ennustepäällikkö Juho Koistinen, Suomen pankin ennustepäällikkö Juuso Vanhala ja Helsingin yliopiston taloustieteen professori Niku Määttänen näyttäisivät kannattavan ajatusta siitä, että Suomen talous olisi lähdössä kasvuun.
Viimeksi mainittu totesi myös, ettei kotitalouksien kulutuksen vähäisyys ole kansantaloudelle mikään pysyvä ongelma, vaan talous voi kasvaa myös viennin varassa. Ja kuten tiedämme, se lähti kasvuun jo viime vuoden viimeisellä neljänneksellä sekä palveluiden että tavaraviennin osalta.
Siksi minusta näyttää kovasti siltä, että fiksu kuluttaja tekee tarpeellisia suuria hankintoja – kuten asuntoja, kesämökkejä tai autoja – juuri nyt eli ennen kuin hinnat lähtevät jälleen nousuun kysynnän kasvaessa. Tämä tietenkin edellyttäen, etteivät edellä mainitut ekonomistit erehdy arveluissaan.
* * *
Lopuksi on syytä todeta, että taloustiede näyttäisi olevan vaikea asia. Me toki tiedämme, että pitkällä aikavälillä markkinatalous luo talouskasvua paremmin kuin sosialismi tai merkantilismi, mutta yksityiskohtien osalta alan parhaatkin tiedemiehet ja -naiset ovat käytännössä savolaisen sanonnan kuvaamassa tilanteessa.
Siitä huolimatta olisi erinomaista, mikäli Suomen talouskasvu käynnistyisi tänä vuonna reippaasti, jotta se näkyisi ihmisten elämässä jo vuoden kuluttua. Näin voisimme – ehkä – välttää sen tilanteen, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeisen neljän vuoden kuluessa maatamme johdettaisiin jälleen sosialistisilla opeilla kohti taloudellista perikatoa ja väestön vaihtumista.
Eikö se sitten ole väestön vaihtoa mitä tapahtuu koko ajan, eli ruotsin ja Suomen rajoilta valuu tasaisena tahtina tuttuja näkyjä 2015 vuodelta, on valunut jo kuukausia. Kohta tulee vieläkin enemmän kun eu alkaa jakamaan espanjaan tulvia laittomia tulijoita joita voi tulla maahamme jopa 100.000, eikä yksikään mahti tässä maassa tule tuota estämään.
VastaaPoistaKannattaako edes yrittää pelastaa kansaa joka selvästikään ei halua pelastua?
VastaaPoistasuomalaiset nuoret rintamalle puolustamaan somppu haittis elätystä, samaan aikaan pikipäät raiskailee naisia ja tyttöjä ja tappaa ihmisiä entistä helpommin
PoistaVoin kertoa.... nousun tai rommauksen pysäyttämiseksi kaksi tärkeintä pointtia: Somppujen ja haittisten poistaminen maasta sekä pääomaveron alentamien puolella johonkin 90 luvun avoir fiscaaliin tapaan. Kaikki muu on nåpertelyä.
VastaaPoistasiis nousun saamiseksi pääomavero alas, mut sehän on vassareiden imbesillien ideologioiden ja gallup ennakointien, vaalitulosten maksimoisen vastaista, eli perikato on varma
VastaaPoistaPersujen aivopieru osui silmiin youtubesta, siellä tosissaan kertoivat miten Suomi pelastettaisiin, perustamalla maahamme sama mikä usa:ssa, eli Ice-poliisi. Mikä järki tuossa on, sillä Suomen lakijärjestelmä poikkeaa usan vastaavasta kuin päivä ja yö. Eli maassamme pitäsi muuttaa kaikki lait ja sen lisäksi vielä rahoittaa uusi poliisiryhmä, rahaa kuin ei riitä nytkään kunnolla Suomen poliiseille. Ei ole ihme että en kannata yhtäkään puoluetta enkä edustajaa.
VastaaPoistaja pikipäiden asuttaminen, ruokkiminen ei niinkö maksa mitään täh, ääliö
VastaaPoistaja jengirikollisten tuottaminen pillusta valtavaa vauhtia?
VastaaPoista