BBC:n pääjohtaja Tim Davie ja uutistoiminnasta vastaava johtaja Deborah Turness ilmoittivat myöhään sunnuntaina eroavansa. Syynä siihen oli valheellinen uutisointi, joka sisälsi USA:n presidentin Donald Trumpin puheista valheellisesti koostettua elävää kuvaa, jonka perusteella näytti siltä, että hän olisi yllyttänyt ihmisiä mellakoimaan kongressissa vuonna 2021.
Lisäksi suomalaisen Yleisradionkin esikuvana pidetty brittiläisyhtiö on tuottanut Gazan kriisistä yksipuolista sisältöä, jossa on muun muassa haastateltu terroristijärjestö Hamasin ministerin poikaa. Ja näin johdettu brittejä harhaan Lähi-idän tapahtumista.
* * *
BBC:n tapahtumien voisi toivoa vaikuttavan myös Suomen Yleisradioon. Siksi esitän yhtiön vastaavalle päätoimittajalle Panu Pokkiselle, että hän ottaisi tehtäväkseen neutraloida yhtiön uutistoimituksen toiminta siten, että siitä riisutaan pois tarkoituksellinen poliittisluonteinen vaikuttaminen.
Tämä työ tulisi aloittaa Ylen uutisten tunnuksen vaihtamisella sellaiseksi, ettei siihen sisältyisi piilovaikuttamista. Myös ajankohtaistoimituksen keskusteluohjelmiin kutsuttavien henkilöiden valitsemista tulisi muuttaa siten, että he kattaisivat kiistanalaisissa aiheissa mahdollisimman tarkoin erilaisia näkökulmia sen sijaan, että niihin kutsutaan nykyisin aivan liian usein poliittisesti vasemmalle kallellaan olevien samanmielisten kerho.
Lisäksi olisi äärimmäisen tärkeää, että Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien toimittajat pidättäytyisivät aina tuomasta omia näkökulmiaan esille. Eli kohtelisivat esimerkiksi keskusteluohjelmissa tasapuolisesti kaikkien puolueiden edustajia, eivätkä – nykyisin useimmiten nähdyllä tavalla – myötäilisi suosikkejaan ja pyrkisi häiritsemään niitä, joiden näkemyset eivät vastaa heidän omiaan.
Edelleen soisin näkeväni, että maahanmuutosta annettaisiin Ylellä oikea kuva sen sijaan, että sen negatiivisia seurauksia pyritään pitämään maton alla ja samaan aikaan heitä positiivisesti esittelevän uutisoinnin rima on asetettu luvattoman alas. Esimerkiksi kaikista uutisoitavista rikoksista olisi kerrottava aina – mikäli asia on tiedossa – että liittyykö se maahanmuuttoon, jotta suomalaisille syntyisi oikea käsitys niistä ongelmista, joita nykyaikainen kansainvaellus aiheuttaa yhteiskunnallemme.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Etnisesti suomalaisen näköisiä poikia ei löytynyt edes piilokuvista
Onko BBC:n rasistis-feministinen henkilöstöpolitiikka leviämässä Yleisradioon?
Yleisradio ja feministinen dramaturgi

Turha toivo. Suomi on Euroopan ja maailman toiseksi piilokorruptoitunenin maa.
VastaaPoistaNäinhän se. Ei Suomessa todellakaan tule tapahtumaan...
PoistaEihän Ylen uutislähetyksistä kannata muita uutisia kuunnellakaan, kuin jos jotain maanjäristyksiä ym. on tapahtunut,
PoistaTäällä lisää viisautta aiheesta https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/arirusila/bbcn-ylin-johto-erosi-syyna-systemaattinen-puolueellisuus-koskien-gazaa-ja-trumpin-puheen-editointia/
VastaaPoistaEnsin YLE erotti säästöjen nimissä henkilökuntaa, sitten alkoi jakamaan lopuille bonuksia. Veronmaksajien ylläpitämä julkinen laitos maksaa bonuksia kuin joku pörssiyrhtiö? Jo yksin se olis YLE:n johdolle syy erota.
VastaaPoistaPalkitsemisjärjestelmiä ei tarvita, vaan normaalin palkan pitää olla riittävä korvaus työstä. Suuremmissa organisaatioissa esimiehet eivät edes välttämättä voi tietää, mitä eroja eri työntekijöiden suorituksissa on. Ns. kehityskeskusteluissa sitten käytetään ja täytetään suurin piirtein copy-paste menetelmällä suoritustaulukko, johon voi sitten pärstäkerroin tuoda pieniä eroja.
PoistaJohtoporras tietysti osaa arvottaa oman ja kavereiden työtehon "riittävälle" tasolle.
Niin Ylen, HS:n IS:n IL:n Trump- uutiset ovat
VastaaPoistaaina negatiivissävyisiä, aina.
Suorastaan huvittaa..
Oikein, Isossa-Britanniassa BBC:n johto eroaa, Suomessa al-Yleeran johto saa tulospalkkion.
VastaaPoistaYlellä esim islamista keskustelee kaksi imaamia, joita haastattelee myötäsukainen toimittaja. Ilmastonmuutoksesta keskustelee tyypillisesti ilmastopaneelin puheenjohtaja ja vihreitten Oras Tynkkynen tai EK:n ilmastonmuutosta saarnaava "asiantuntija" tai emeritusprofessori Lund. Voi sanoa, että ilmastonmuutosta ei aseta kyseenalaiseksi kuin joku satunnainen perussuomalaisten edustaja kuten Jani Mäkelä.
VastaaPoista