Ohjeita maahanmuuttajille, jotka haluavat työllistyä
Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista
Suomessa on noin 150 000 muslimia ja 19 000 afrikkalaista, entä sitten?
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Yritysten verottaminen on OECD:n mukaan talouskasvulle haitallisinta verotusta. Vasta sen jälkeen tulevat palkkojen, omaisuuden ja perintöjen, kulutuksen ja kiinteistöjen verottaminen.
Tästä syystä yrityksiä rasittavaa - eli yritysten tuloksesta maksettavaa - yhteisöveroa on Suomessa lievennetty viimeisten 20 vuoden aikana ja se on tällä hetkellä 20 prosentin tasolla oltuaan pahimmillaan vuosina 2000-2004 jopa 29 prosentissa. Vaihtoehtona voisi olla Viron tapaan yritysten verottaminen vasta sen jälkeen, kun ne realisoivat voittonsa osinkoina.
Viron mallissa etuna on se, että yritysten tulos on kokonaisuudessaan käytettävissä investointeihin kun Suomessa julkinen sektori leikkaa siitä ensin edellä mainitun 20 prosenttia. Siksi ei ole ihme, että Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on ehdottanut yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin talouskasvun kiihdyttämiseksi, jotta yritysten investoinneille olisi nykyistä paremmat edellytykset.
Etlan mukaan tämä toimenpide vauhdittaisi talouskasvua ilman kustannuksia julkiselle taloudelle, koska yritykset ja palkansaajat hyötyvät veronalennuksesta niin paljon, että veronalennus maksaisi itsensä ajan myötä takaisin. Eli kasvattaisi julkisen sektorin muita tuloja, joita tuottaisivat järjestön johtajan Aki Kangasharjun mukaan työllisyyden paraneminen sekä ansiotason, kulutuksen ja muun toimeliaisuuden kasvu, joista kaikista seuraa verotettavia tuloja.
Ongelmana olisi lähinnä se, että näiden verotulojen kasvu tapahtuu viiveellä. Sen paikkaamiseksi Etla ehdotti valtion omaisuuden myymistä - jos ja kun ei haluta ottaa lisää velkaa.
Tämän se teki ilmeisesti siksi, että valtio on muutenkin velkaantumassa huimaa vauhtia pitkälti Sanna Marinin (sd) hallituksen kehittelemän äärimmäisen kalliin hyvinvointihimmelin ja nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen yltiövarovaisten menoleikkausten seurauksena.
Omalta osaltani kannatan yhteisöveron laskemista, mutta saa nähdä, tarttuuko Orpon hallitus Etlan ehdotukseen. Ja jos tarttuu, niin minkälaisen huudon se aiheuttaa verotusta rakastavissa oppositiossa ja ammattiyhdistysliikkeessä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Ruotsalainen veroale ja argentiinalainen inflaatio
Sanna Marinin (sd) hallituksen valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kepu) jättää tehtävänsä Annika Saarikolle (kepu). Hän jää historiankirjoihin valtion rahakirstun vartijana, jonka aikana romutettiin vastuullinen talouspolitiikka, jollaisella Suomen valtionvelka oli pari vuotta sitten saatu laskuun.
Ilta-sanomat julkaisi Vanhasen eräänlaisen testamentin, jonka mukaan hänen johtamansa velkaantuminen pitää kääntää tehostamalla kasvua sekä julkisen sektorin toimintaa ja tuottavuutta. Miljardien eurojen aukkoa ei voi hänen mukaansa paikata vain leikkauksilla ja veronkorotuksilla, vaan on puututtava lähes kaikkiin valtion menoihin. Vain oikeusministeriön hallinnonalan hän jättäisi leikkauslistojen ulkopuolelle.
Nähtäväksi siis jää, millä tavoin uusi ministeri ottaa koppia edeltäjänsä näkemyksestä, jonka mukaisesti tämä ei kuitenkaan hoitanut valtion asioita. Siinä mielessä Vanhasen testamentti on siis nykyhallituksen käytännön mukaista, että tehdyt sotkut siirretään muiden selvitettäväksi.
Vastuun väistäminen saattaakin johtua siitä, että Vanhasen aikana tehdyt päätökset ovat äärettömän ongelmallisia. Viimeksi eilen niitä kauhisteli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla, jonka mukaan hallituksen finanssipolitiikka tarkoittaa elvytyksen jatkumista nousukaudella ja julkisen talouden kestävyysnäkökulman laiminlyöntiä, joka "tuhoaa Suomen tulevaisuuden".
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin hallitus ja kylvetty raha
Toivotaan toivotaan toivotaan
Matti Vanhasen uusi vero