torstai 15. helmikuuta 2024

Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon

Sanna Marinin (sd) hallitus perusti Suomeen 21 hyvinvointialuetta. Niiden suuren määrän taustalla oli erityisesti Keskustan pyrkimys ankkuroida oma valtansa tästä ikuisuuteen suomalaisella maaseudulla. 

Ilmeisesti siitä syystä aluehallinnon pyörittämiseen rakennettiin valtavan suuri keskushallinnolta rahansa saava hallintobyrokratia. Siinä ylintä valtaa käyttää vaaleilla valittava aluevaltuusto, joissa istuu hyvinvointialueen asukasluvusta riippuen 59–89 poliitikkoa.

Lisäksi on rakennettu valtava virkakoneisto, joka koostuu aluehallituksesta ja tarkastuslautakunnasta sekä kaksikielisisllä alueilla kansalliskielilautakunnasta ja Lapissa Saamen kielen lautakunnasta. Niiden jäsenistä päättää aluevaltuusto.

* * *

Hyvinvointialueet ovat olleet perustamisestaan lähtien kroonisessa rahapulassa, mikä ei kuitenkaan ole estänyt aluehallinnossa olevia poliitikkoja ja byrokraatteja mittaamasta itselleen maksimaalisia etuuksia. Sellaisista kertoivat eiliset uutiset. 

Ylen mukaan aluehallintojen rahankäyttö on nimittäin ollut täysin posketonta. Pelkästään kokouspalkkioihin on käytetty kutakin valtuutettua kohden pahimmillaan jopa noin 19 000 euroa vuodessa. Niistä kertyy koko maan tasolla 14 miljoonan euron potti - ja sen päälle tulevat vielä matkakulujen ja ansionmenetysten korvaukset. 

Oman elintason kohottaminen ei kuitenkaan ole riittänyt aluevaltuutetuille, vaan lisäksi hyvinvointialueiden rahaa on jaettu yhteensä 5,5 miljoonaa euroa myös heidän taustallaan oleville poliittisille puolueille niin sanottuna ryhmätukena eli demokratiarahana.  Näin ihmisten terveyden edistämiseen ja sairaanhoitoon tarkoitettuja varoja on käytetty sekä poliitikkojen leivän leventämiseen, että heidän taustallaan toimivien poliittisten liikkeiden rahoittamiseen. 

Kärsijöinä tästä poliittisten päättäjien ahneudesta ovat olleet erityisesti vanhukset ja sairaat ihmiset. Tämä jos joku on moraalitonta. Ellei suorastaan sikamaista.

* * *

Koska aluehallinnon rahankäyttö on ollut holtitonta valtuutettujen - siis alueiden ylimpien päättäjien - omassa joukossa, ei ole yllätys, että tämä joukko on harjoittanut vähemmän tiukkaa rahapolitiikkaa myös yleisellä tasolla. Tästä uutisoi esimerkin MTV3, jonka mukaan Keski-Uudenmaan aluejohtaja on irtisanouduttuaan saanut erorahaa 120 000 euroa. 

Kyseessä ei siis ole korvaus erotetulle johtajalle, vaan henkilölle, joka päätti itse jättää hommansa. Kyseisen aluehallituksen puheenjohtaja on ilmoittanut, ettei tule kommentoimaan asiaa, mutta MTV3:n julkaisemasta pöytäkirjasta ilmenee kyseessä olleen sopimuksen, jonka tarkoituksena on ollut välttää johtajan irtisanominen. 

Irvokkaaksi asian tekee se, että tällaisesta erorahasta oli sovittu eronneen johtajan kanssa jo työsopimuksessa. Eli tälle oli jo rekrytointitilanteessa annettu subjektiivinen oikeus kuitata itselleen vastikkeeton 120 000 euron potti veronmaksajilta kerättyä rahaa.

Tämä kaikki osoittaa, että julkinen eli isännätön raha on halpaa. Ja demonstroi vastaansanomattomasti, kuinka se johtaa eräänlaiseen lailliseen korruptioon, jossa kyllä toimitaan lakien kirjaimen mukaisesti, mutta maksimoiden oma ja kavereiden etu. Eikä ketään kiinnosta, miten rahan varsinainen käyttötarkoitus - tässä tapauksessa hyvinvointialueiden varsinainen toiminta - tulee hoidetuksi.

13 kommenttia:

  1. Kuten hyvin tiedämme, on Suomi demokratia, oikeusvaltio, tasavalta, täällä on sananvapaus ja Suomi on maailman vähiten, jos ollenkaan korruptoitunut valtio. Onhan tämä nyt aivan upeata, että meillä tällainen mallivaltio onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailman onnellisin kansa ja korruptiovapaa maa. Uskokoon ken haluaa. Ehkä meillä viranomaista rahatukolla lahjomista ei juuri ole, mutta sen sijaan meillä on maan tapa sekä hyväveli- ja hyväsiskojärjestelmä; niin näppärästi korkeasta asemasta poispotkitut tai vaaleissa rannalle jääneet löytävät uuden vihreän oksan ja monesti vielä siinä iässä kun vaatimattomampiin hommiin pyrkivä on auttamattomasti liian vanha.

      h

      Poista
  2. Ymmärrän kyllä tuollaisen johtajasopimuksen tarpeen näissä melko varmasti tuulisissa töissä. Voit milloin tahansa joutua ihan vaan poliittisista syistä epäsuosioon, ja sitten se on menoa. Itselläkin on tällä hetkellä 6 kk irtisanomisaika firman puolelta johtuen työvuosista saman firman palveluksessa. On aikamoinen kynnys vaihtaa työpaikkaa, jossa sitten ollaan 6 kk koeajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pätevä ihminen tämän päivän Suomessa, jossa on huutava työvoimapula (näin kerrotaan) ei puolessa vuodessa löydä töitä, jotakin on pielessä. Ketään ei myöskään poliittisista syistä voida irtisanoa.

      Poista
    2. No on tuo melko härskiä hommaa minusta, jos tuommoisen erorahan saa, vaikka kukaan ei anna edes potkuja, vaan henkilö on sanonut vapaaehtoisesti itsensä irti.

      Poista
    3. kyl mäkin ottaisin heti lopputilin ittekkin, jos sais siittä 120 tonnii haha

      Poista
    4. Kunnallisella puolella on myös tapana hakea virkavapautta niin kauan kun uuden viran koeaika kestää. Esim.kaupungin A päällikkö hakee virkaa kaupungista B niin hän hakee virkapaata koeajaksi. Ja se yleensä myönnetään.Ei onnistu yksityisellä puolella. Miten tätä menettelyä tulisi nimittää ?

      Poista
    5. On olemassa kahdenlaisia irtisanoutujia. Toisille annetaan rahaa, toisille karenssia. Melko reilua.

      Poista
  3. Halla-aho varoitti monta kertaa, että Sote-uudistus luo poliitikoille uudet hillotolpat. Ja näin myös tapahtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halla-aho on ennustanut paljon muutakin, joka sitten on myös tapahtunut, mutta siitä hyvästä hän on saanut natsin ja rasistin leiman ja päälleen niin paljon sitä itseään, että moni olisi jo luovuttanut. Älykäs ihminen on paljon ennen muita kyennyt näkemään, mihin esimerkiksi nykyinen maahanmuuttopolitiikka johtaa; white flight, väkivalta, ryöstelevät nuorisojengit ja peruskoulun ongelmat. Lääkkeeksi vihervasemmisto tarjoaa aina vaan lisää rahaa ymmärtämättä edes sen vertaa, että länsinaapurissa tämä malli on johtanut vain entistä pahempiin ongelmiin.

      Poista
  4. Meidän hyvinvointialueella poliittiset ryhmät saavat ryhmärahaa 6000 euroa yhtä aluevaltuutettua kohti. Sillä rahalla julkaistaan ilmaisjakelulehden liitteenä surkeita lipareita, joissa on kuvia valtuutetuista mutta ei mitään asiaa vain jaarittelua hallintorakenteesta.

    VastaaPoista
  5. Siinäpä sitä onkin akateemista ongelmaa yllin kyllin, kun talousajattelun keskiössä oleva "raha" ymmärretään ensin jonkinlaisena "tieteellisen" ajattelun mukaisena mittayksikkönä -- sellaiselle ajattelulle vahvistusta antaa "rahan" numeerinen näennäiseksaktius -- ja sitten toisaalta puhutaan "julistaloudesta", jossa käytetään jonkinlaista "ei-kenenkään rahaa".

    Juttu on nimittäin niin, että kaikissa muissa eurooppalaisella uudella ajalla syntyneissä tiedonaloissa mittayksiköt ovat nimenomaan ei-kenenkään yksityisomaisuutta. Sen sijaan "taloustiede" ei ole koskaan omaksunut muuta premissiä kuin että "raha" on aina jonkun rahaa.

    Ja sellaisten talousajattelun sisäisesti ristiriitaisten premissien varaan sitten on rakenneltu koko se uuden maailmanuskonnon auktoriteetti, jonka käsiteraamituksissa maailma organosoituu ja sitä nykyisin yhteen sulaneen raha- ja pankkijärjestelmän persoonattomalla auktoriteetilla hallitaan.

    Huonosti menee, mutta syynä eivät suinkaan ole sellaiset poliittisiin ideologioihin olemuksellisesti kuuluvat "totuudet", joista peistä taitetaan.

    Vaihtoehtona olisi vain opetella puhumaan reaalisista sisällöistä niin, että kaiken toiminnan lähtökohtina olisivat ne, eivätkä esimerkiksi numeeriset summat tai kasvun vaatimus.



    VastaaPoista
  6. Tässä kaikessa on kyse vaan ihmisen rajattomasta ahneudesta. Sodan jälkeinen sukupolvi ns. "suuret ikäluokat" ovat tämän paskan -suomen valtio- taputelleet muutamana vuosikymmenenä alimpaan helvettiin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!