Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Suomessa on jo vuosikymmeniä käyty kovaa keskustelua sellaisesta maan tavasta, jonka kaikki oppositiopuolueet ovat jo vuosikymmeniä tuominneet, mutta heti hallitukseen päästyään ottaneet itse käyttöön. Tarkoitan tietenkin poliittisia virkanimityksiä, joista nyt ajankohtainen on Kansaneläkelaitoksen eli Kelan pääjohtajan nimitys.

Käytännössä kyse on siitä, että ajavatko hallituspuolueet virkaan ministerinhommista vapautuvan Arto Satosen (kok) vai Kelan hallituksen ykköshakijaksi nostaman Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan toimitusjohtaja Heli Backmanin. Päätösvalta asiassa on Kelan valtuustolla, johon kuuluu 12 kansanedustajaa, joista neljä on kokoomuslaisia ja kolme perussuomalaisia.

Tässä tilanteessa valtuuston perussuomalaisilla jäsenillä on mahdollisuus kerätä kansalta poliittisia irtopisteitä hylkäämällä Arto Satosen ja äänestämällä johtajaksi Heli Backmanin. Perusteluina he voivat käyttää samoja seikkoja - mitä ikinä ne ovatkaan - kuin Kelan hallitus käytti nostaessaan tämän ykkösehdokkaaksi. 

Näin toimien he voisivat pyrkiä profiloitumaan poliittisten virkanimitysten vastustajana, mutta samalla tekisivät särön hallitusyhteistyöhön. Se taas vaikeuttaisi Petteri Orpon (kok) hallituksen sisäistä yhteistyötä, jonka seurauksena Perussuomalaisille tärkeiden hallitusohjelman kirjausten toteuttaminen saattaisi "yllättäen" siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Tästä huolimatta puheenjohtaja Riika Purra (ps) on antanut puolueensa Kelan valtuutetuille vapaat kädet tässä asiassa.

Tässä yhteydessä on syytä huomata myös se, ettei nyt käsillä oleva poliittinen virkanimitys koske suoraan Perussuomalaisia, vaan Satonen on kokoomuslainen. Siten saattaisi hyvinkin käydä siten, että poliittisen virkanimityksen kaatamisesta saatavat poliittiset pisteet jäisivät lopulta kuitenkin perin vaatimattomiksi ja asia voitaisiin jopa kääntää opportunistiseksi poliittisten irtopisteiden keräämiseksi ja selkäänpuukottamiseksi.

Asiaan liittyy luonnollisesti vielä sekin, että Satosen ministerikokemusta on vaikea verrata Bäckmanin virkamiestaustaan - samasta syystä kuin hajuveden ja lihapullan paremmuutta ei voida ratkaista objektiivisesti (vaikka itse kyllä valitsen lihapullan). Ne kun eivät ole yhteismitallisia. 

Tarkoitan sitä, että vaikka Bäckmanilla epäilemättä on paremmat ansiot itse hallintotehtävien johtamisesta, on Satosella ministeritaustansa seurauksena luultavasti laajemmat yhteydet yhteiskunnan huipulle ja siten edellytykset hoitaa Kelan asioita laajemmassa mittakaavassa. Siten kyse on viime kädessä siitä, mitä tulevalta pääjohtajalta halutaan.

Nähtäväksi siis jää, kuka Kelan pääjohtajaksi lopulta nimitetään. Ainoa puolue, jolla on mahdollisuus tehdä todellinen poliittisten virkanimitysten vastainen päätös on kuitenkin Kokoomus, sillä juuri sillä on mahdollisuus syrjäyttää oma jäsenensä Kelan hallituksen ehdotusta seuraamalla. 

Ja siten hankkia kiistaton optio arvostella tulevina vuosina muiden puolueiden mahdollisia poliittisia virkanimityksiä sekä sitä kautta tervehdyttää suomalaisten huippuvirkojen rekrytointi- ja nimitysprosessia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gallupdemokratian vastainen päätös
Sanna Marin ja kaksipäinen turvallisuuspolitiikka
Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Irtopisteiden keräämistä isänmaan asialla

Suomen hakemus liittymisestä NATO:on lähestyy päivä päivältä, niin nopeasti kuin parlamentaarisen demokratian synnyttämä tahmeus vain sallii. Samalla tasavallan johto varmistelee, että maamme ilmaus kiinnostuksesta sotilasliittoon ei kohtaa vastustusta. 

Eilen saavutettiinkin yksi tärkeimmistä etapeista tällä matkalla. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli nimittäin selvittänyt, että Unkari tulee puoltamaan maamme kutsumista NATO:n jäseneksi. 

Erityisen merkille pantavaa on ollut kotimaisten poliitikkojemme sopuisuus käydyssä keskustelussa. Tosin aina löytyy joku, joka ei voi vastustaa irtopisteiden keruuta edes isänmaan turvallisuuden kannalta keskeisissä asioissa. 

Tästä antoi esimerkin Vasemmistoliiton ryhmänjohtaja Jussi Saramo, joka syytti perussuomalaisia siitä, että nämä olisivat olleet aiemmin Venäjän suurimpia tukijoita ja nyt siis takinkääntäjiä. Tämä sai Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran toivomaan, "ettei salissa haukuttaisi ketään putinisteiksi tai sotahulluiksi. Mutta mikäli näitä termejä joku kokee välttämättömäksi käyttää, niin toivoisin, että niitä silloin edes käytettäisiin oikein."

Myös Sari Essayah (krist) otti kantaa Saramon käytökseen. Hänen mukaansa "kun eduskunta nyt aloittaa tämän ajankohtaisselonteon käsittelyn, niin varmasti meidän tässä salissa tulee ennen kaikkea näyttää esimerkkiä siitä kansallisesta yhtenäisyydestä ja miettiä sanavalintojamme".

Nähtäväksi jää, saavuttiko Saramo kommentillaan kannatusta omiensa keskuudessa, vai ymmärrettiinkö jopa siellä, ettei isänmaan asioilla kannata yrittää keräillä ylimääräisiä pisteitä. Selvää on kuitenkin se, ettei hän kommentillaan ainakaan vähentänyt oman puolueensa ja purralaisten välistä polarisaatiota. 

Näin etenkin, kun Vasemmistoliitolla on ollut ja on suuria vaikeuksia ymmärtää Venäjän aiheuttamaa uhkaa Suomelle siinä, missä perussuomalaiset ovat olleet sen suhteen jakautuneina. Vasemmistoliitto sen sijaan on edelleen vahvasti NATO-vastainen, vaikka sielläkin on nähty säröilyä. 

Perussuomalaisten osalta analyysi on sen sijaan ollut tilanteen muuttuessa analyyttistä, kuten jokainen voi havaita Jussi Halla-ahon juuri ennen Naton kannatuksen rajua nousua eli Venäjän hyökkäystä esittämästä näkemyksestä. Emmekä toki ole unohtaneet sitä ryöpytystä, jonka Halla-aho sai vain puolitoista kuukautta sitten lausuttuaan ajatuksia, jotka tällä hetkellä olisivat puhdasta valtavirtaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset poliitikot asettuivat vastahankaan kun Halla-aho pyysi länsimaita pelastamaan ukrainalaissiviilit
Halla-aho älyllisesti rehellisenä
Jussi Saramo puhui muunneltua totuutta