Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste mitoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mitoitus. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. maaliskuuta 2026

Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono

Helsingin sanomat julkaisi jutun, jonka mukaan Espanjan pääministeri Pedro Sánchez on suositellut Suomelle maahanmuuton lisäämistä. Näin siksi, että Espanjan talous on lähtenyt – BKT:n perusteella – nopeaan 2,9 prosentin kasvuun samalla kun muualla syntyneiden osuus sen  50-miljoonaisesta väestöstä on kasvanut peräti kymmeneen miljoonaan. Siten Espanjan BKT ei ole juurikaan kasvanut henkeä kohti laskettuna. 

Näin siitä huolimatta, että Espanjaan asettuneet maahanmuuttajat ovat pääosin espanjankielisiä ja kristittyjä, mikä on helpottanut oleellisesti heidän integroitumistaan yhteiskuntaan. Tosin heidänkin osaltaan ongelmia muodostaa asuntojen tarve, mikä nosti viime vuonna – yhdessä turismiin liittyvän käytön kanssa – niiden hintoja peräti 12,9 prosentilla. 

Espanjalaisten talouskasvua on lisännyt myös koronapandemian aikana sille EU:n  elpymisvälineestä suunnattu tuki, jota meillä suomalaisillakin on ollut ilo maksaa samalla kun oma taloutemme on sakannut. Lisäksi HS:n jutussa jäi mainitsematta, että Espanjan viennin ja tuonnin välinen negatiivinen ero on kasvamaan päin, mikä tuskin lupaa hyvää tuleville vuosille. 

* * *

Edellä kirjoittamani perusteella on selvää, ettei Sánchezin suositusta kannata ottaa kovin vakavasti täällä Pohjantähden alla. Pikemminkin päinvastoin, sillä viime vuoden tilastot osoittavat vientimme lähteneen kasvuun, joka jatkuessaan auttaa vetämään myös maamme julkisen sektorin siitä suosta, johon se ajettiin viimeistään Sanna Marinin (sd) kaudella.

Toki tasapainon saavuttaminen edellyttää viennin kasvun lisäksi myös valtion budjetin supistamista esimerkiksi – Sánchezin hehkuttaman – maahanmuuton kulujen osalta. Mutta se ei yksin riitä, vaan myös kaikkia muita Suomen julkisia palveluita on supistettava seuraavissa hallitusneuvotteluissa sillä ajatuksella, että niiden mitoitus olisi linjassa taloutemme kantokyvyn kanssa. 

Tässä yhteydessä on oleellista huomata, että kotimainen talouskasvu on käytännössä rahan kierrättämistä suomalaisten kesken, kun taas vienti on suomalaisessa yhteiskunnassa pyörivän varallisuuden lisäämistä – ja tuonti puolestaan sen vähentämistä. 

Siksi Espanjan tilanne ei BKT:n kasvusta huolimatta ole pidemmällä aikavälillä kovin auvoinen. Sen sijaan Suomessa viennin kasvu tarjoaa mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen – edellyttäen, että aiemmin aiheutetut julkisten palveluiden ylimitoitusongelmat saadaan ratkaistuksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suattaapi olla, vuan suattaapa olla olemattakin
Afrikasta Albaniaan ja chileläisistä jengiväkivaltaan
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

sunnuntai 13. huhtikuuta 2025

Aluevaaleissa ei äänestetä terveyden ja hyvinvointialueiden rahoituksesta eikä palveluiden henkilömitoituksista

Tänään on Suomessa kaksien vaalien päivä. Niistä kuntavaalit ovat vanhaa kauraa, mutta aluevaalien merkityksestä tuntuu olevan epäselvyyttä ainakin puolueiden puheenjohtajien ja median piirissä. 

Perustan tämän väitteeni sille, että sekä vaalikeskusteluissa että lehtien palstoilla on puhuttu valtavasti alueiden rahoituksesta, henkilöstömitoituksista, hallituksen säästötoimista ynnä muista asioista, joissa päätäntävalta on nimenomaisesti eduskunnassa. Siis Suomen valtion parlamentissa, johon tämän päivän vaaleissa ei valita ensimmäistäkään edustajaa. 

Sen sijaan nyt käytävissä aluevaaleissa etsitään ihmisiä päättämään siitä, miten kullakin hyvinvointialueella järjestetään sosiaali- ja terveydenhuolto sekä pelastustoimi niillä resursseilla, jotka eduskunta - siis Arkadianmäellä istuva kansanedustajajoukko - hallituksen esityksestä niille allokoi. 

Siksi olisi ollut tärkeää, että vaalien alla olisi puhuttu siitä, miten jokainen puolue ja kukin ehdokas haluaisi käyttää alueilla ne varat, jotka kullekin alueelle ohjataan. Kun näin ei ole tehty, eivät äänestäjät ole juurikaan saaneet eväitä sille, ketä heidän kannattaisi aluevaaleissa äänestää. 

Onneksi kuitenkin ainakin Ylen vaalikone näyttäisi kyselevän suurelta osin asiallisia kysymyksiä, vaikka niistä kaikkiin ei ehkä olekaan kovin yksiselitteisiä vastauksia - ja sielläkin on myös kysymyksiä sellaisista asioista, joista ei päätetä alueilla, vaan eduskunnassa. Näin erityisesti kohdassa "hyvinvointialueiden tulevaisuus", jolla ei ole käytännössä mitään tekemistä nyt käytävien vaalien kanssa.

Tästä narinastani huolimatta toivon, että kävisitte - arvoisat lukijani - antamassa äänenne molemmissa tänään järjestettävissä vaaleissa. Näin siinäkin tapauksessa, ettei teille olisi kovin selvää, mihin asioihin nyt voi vaikuttaa ja mihin ei - vaikka toki uskonkin, ettei juuri teillä ole näiden vaalien tarkoituksiin liittyen mitään epäselvää, vaikka journalistit ja puolueiden puheenjohtajat ovatkin pyrkineet johtamaan äänestäjiä harhaan. 



Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!