Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkäri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkäri. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. joulukuuta 2025

Suomeen tarvitaan laadukas eutanasialainsäädäntö

Eduskunnan  sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenien enemmistö näyttäisi kannattavan armokuoleman eli eutanasian sallimista myös Suomessa. Tämä on ehdottomasti hyvä asia, vaikka toki tarkoitukselliseen ihmisten surmaamiseen liittyy myös ongelmia. 

Oman elämäni aikana olen joutunut pohtimaan asiaa useammankin sellaisen ihmiskohtalon valossa, joissa elossa pysyminen ei ole ollut arvokasta tai edes henkilön itsensä mielestä toivottavaa. Enkä näe, että haluaisin missään tilanteessa joutua sellaiseen tilanteeseen. 

Toisaalta ymmärrän hyvin, että eutanasiaan saattaa liittyä monenlaisia väärinkäytöksiä. Samoin tiedostan sen, ettei lääkärin tai sairaanhoitajan ensisijainen tehtävä – saati kutsumus – ole ihmisten surmaaminen vaan heidän parantamisensa. 

* * *

Näistä syistä Suomeen mahdollisesti – toivottavasti – säädettävää eutanasilakia ei saa tehdä hutiloiden eikä juuttuen kylläpäs/eipäs-tyyppiseen väittelyyn. Eli ensin on päätettävä eutanasian sallimisesta, ja mikäli vastaus on kyllä, paneuduttava sen jälkeen huolehtimaan siihen liittyvän lainsäädännön mahdollisimman korkeasta laadusta.

Tässä prosessissa ensiarvoisen tärkeää on ottaa oppia niistä valtioista, joissa eutanasia on jo nyt sallittu. Ja tuoda niistä hyvät puolet suomalaiseen eutanasiaan ja samalla ehkäistä ilmenneet ongelmat.

Lopputulokseksi ei tule hyväksyä kuin sellainen laki, joka jättää päätösvallan yksiselitteisesti ja ainoastaan täydessä ymmärryksessä olevan ihmisen oman tahdon varaan. Eikä pakota yhtäkään terveydenhuollon työntekijää osallistumaan eutanasian täytäntöönpanoon vastoin hänen omaa – ilman painostusta annettua – suostumustaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mikseivät suomalaiset saa eutanasiaa kotimaassaan?
Helsingin Sanomat Vihreiden ja Vasemmistoliiton asialla
Kuinka haluaisit kuolla?

keskiviikko 21. toukokuuta 2025

Sitran mukaan halpatyövoimankin maahanmuutto on Suomelle positiivista

Sitra on tehnyt laskelman, jonka mukaan maahanmuutto olisi Suomelle positiivista, vaikka tulijoiden palkat eivät riittäisikään elämiseen. Se perustelee tätä sillä, että matalapalkkatyöt ovat tyypillisesti sellaisia, joita ei voi jättää tekemättä. 

Sitra ei tee eroja eri tulijaryhmien välillä, vaan toteaa - ainakin asiasta kertoneen Ylen uutisen mukaan - että maahanmuuttajien työllisyysaste on kokonaisuudessaan riittävän korkea siihen, että heidän maksamansa palkkaverot riittävät kattamaan heidän saamiensa tulonsiirtojen ja palveluiden aiheuttamat kustannukset. Lisäksi Sitra oletti, että sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan vuoteen 2070 mennessä noin neljänneksen enemmän työvoimaa kuin nykyisin, vaikka työvoiman määrä tulee silloin olemaan noin 400 000 ihmistä nykyistä pienempi. 

* * *

Omalta osaltani näen Sitran laskelmissa useammankin ilmeisen virheen. Ensinnäkin yhteiskunta on nopeasti automatisoitumassa, joten työvoiman tarve tulee jatkossa olemaan selvästi pienempi kuin miltä juuri nyt näyttäisi. Esimerkiksi vanhustenhoito tulee 2070-luvulla - käytännössä täysin varmasti - suurelta osin perustumaan Japanin esimerkin mukaisesti robotteihin ja vastahan me kuulimme yhden hyvinvointialueen puhtaaksikirjoittajia korvatun myös Suomessa tekoälyn avulla. 

Vastaava kehitys tulee etenemään myös monilla - ellei suorastaan kaikilla - matalapalkka-aloilla, mutta myös korkeapalkkaisten keskuudessa: sihteerit ja avustajat vaihtuvat tekoälyyn, kehittyvät robotit kilpailevat ajan myötä Wolt-kuskit pois markkinoilta ja jopa lääkärin korkean ammatin harjoittajien töitä kannattaisi korvata - jo nyt - tekoälyllä. 

Näiden heikkouksien takia en pysty millään ottamaan vakavissani Sitran tuoretta tutkimusta. Sen sijaan pidän sitä - tai ainakin Ylen julkaisemaa versiota siitä - kerrassaan vanhanaikaiseen maailmankuvaan perustuvana. 

* * *

Lisäksi on edelleen tosiasia, että Suomessa on edelleen noin kaksi ja puolisataa tuhatta työtöntä ihmistä. Se on suuri reservi kaikille niille, jotka tarvitsevat työvoimaa. 

Lisäksi se koostuu yhä suuremmalta osin maahanmuuttajista, sillä erityisesti Lähi-Idästä ja Afrikasta tulleiden työllisyysaste on vain hiukan yli 50 prosentin. Eivätkä käsittääkseni kaikki työllistyneetkään ole markkinaperusteisissa tehtävissä vaan keinotekoisesti työllistettyinä.

Niinpä oma suositukseni on, että mikäli maahanmuuttoa tarvitaan akuutisti työelämän tarpeisiin, tulisi yritysten ja myös julkisen sektorin huomioida tarkasti tänne otettavien työntekijöiden tausta - ja sen pohjalta tehtävä ennuste  heidän ja heidän jälkeläistensä todennäköisestä sopeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Lisäksi suosittelen Sitran tutkijoita perehtymään tekoälyn, automaation ja robottien luomiin mahdollisuuksiin nyt ja tulevaisuudessa. 

Päivän aiempi teksti:
Ihmissalakuljettaja sai 25 vuoden vankeustuomion

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Entä sitten, kun tekoäly ja automatisointi vievät työpaikat?
Maahanmuuttopolitiikassa on huomioitava tekoäly ja robotit
Adlercreutz ehdotti työperäisen maahanmuuton vapauttamista


keskiviikko 23. huhtikuuta 2025

Hallitus karsii byrokratian kukkasia

Ilta-Sanomat valaisi eilen, minkälaista elämää vaikeuttavaa byrokratiaa Suomeen on luotu. Koko lista on järkyttävä, mutta liian pitkä käsiteltäväksi kokonaisuudessaan yhdessä blogikirjoituksessa. Siksi otan esimerkiksi vain muutamia kohtia.

IS:n listalla oli ensimmäisenä lakritsipiipun aseman selkeyttäminen muuna kuin tupakkatuotteena. Pienen Googlehaun jälkeen löysin viiden vuoden takaisen jutun, jonka mukaan "tupakkalakiin tuli muutos kaksi vuotta sitten, jonka myötä lakupiippu määriteltiin tupakkaa muistuttavaksi tuotteeksi. Kaupat eivät saa enää myöntää bonusta lakupiipusta, eikä niitä saa myydä itsepalvelukassoilla."

Tekstin luettuani jäin ihmettelemään, että mitä ihmettä tämän asian lainsäädäntöön vuonna 2017 vienyt ministeri tai hänen avustajansa on mahtanut ajatella. Tuskin ainakaan suomalaisen elintarvikeketjun toimivuutta ja tehokkuutta - saati julkisen hallinnon kustannuksia. Vallassa oli tuolloin - uskomatonta kyllä - Juha Sipilän (kepu) johtama porvarihallitus eikä suinkaan punavihreä valtioneuvosto. 

Viidentenä listalta löytyy kohta, jonka mukaan hallitus poistaa vaatimuksen toimittaa vuosittain lääkärinlausunto todisteeksi kehitysvammasta, jonka lääkäri on todennut elinikäiseksi. Tämän byrokratian kukkasen lainsäädäntöön toimittanutta hallitusta en löytänyt googlaamalla, eikä sitä tekoäly ChatGTP:n mukaan olekaan erikseen säädetty vaan kyse on siitä, että "käytännössä palveluiden myöntämisessä hyödynnetään lääkärinlausuntoja osana yksilöllistä tarvearviointia". 

Selvää kuitenkin on, ettei vuosittain toistuva turha vaatimus lääkärintodistuksesta elinikäisen vamman kohdalla ainakaan nopeuta julkisen terveydenhuollon sujuvuutta tai vähennä sen kustannuksia veronmaksajalle. Ja siksi on aivan erinomaista, että tämä käytäntö on nyt joutumassa historian roskatunkiolle.

Kohdassa yhdeksän taas myönnetään apteekin työntekijöille lupa kuljettaa potilaan vanhentuneet lääkkeet apteekkiin hävitettäväksi. Tämänkään säädöksen taustaa en löytänyt itse, mutta ChatGPT kertoi, että "käytäntö perustuu lääkejätteiden turvalliseen käsittelyyn liittyviin ohjeistuksiin ja lainsäädäntöön, ei erilliseen kieltoon". 

Joka tapauksessa on erinomaista, että hallitus antaa apteekin työntekijöille mahdollisuuden - ei siis velvollisuutta - ottaa matkaansa potilaiden lääkkeitä silloin, kun heiltä sitä pyydetään. Ja ties vaikka joku apteekki ottaisi tämän mahdollisuuden jopa yhdeksi liiketoimintansa osaksi?

* * *

Nämä - ja muut IS:n listaamat - esimerkit riittänevät osoitukseksi siitä, että Suomessa on valtava määrä tarpeetonta säätelyä, jonka tuottamiseen ja valvomiseen kuluu julkisen sektorin työntekijöiden aikaa. Samalla se lisää yritysten ja veronmaksajan kustannuksia sekä vähentää yrittäjien mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaansa. 

Siksi on erinomaista, että Petteri Orpon (kok) hallitus on tarttunut aiheeseen, vaikka listan jokainen kohta itsessään onkin vain vähäinen vaiva meille suomalaisille ja julkiselle sektorille. Tosiasia kuitenkin on, että jokainen suuri joki alkaa pienistä puroista. 

Näin on myös hallinnon ja byrokratian kohdalla, joiden jokaisella säädöksellä on pieni vaikutus ihmisten elämään ja talouden toimintaan. Ja joiden kertyminen vuosikymmenestä toiseen kerryttää taakkaa, jota olisi syytä tarkastella paljon useammin kuin suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut tapana tehdä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisen kulttuuriperinnön tuhoamisdirektiivi ja demaripolitiikan oudot piirteet
EU:n komissio heräsi ja havaitsi ongelman
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?

lauantai 21. joulukuuta 2024

Miksi Saksassa ajettiin autolla torille?

Saksassa epäillään, että vuodesta 2006 Saksassa asunut, noin 50-vuotias saudiarabialainen psykiatriaan ja psykoterapiaan erikoistunut lääkärimies on ajanut Magdeburgin joulutorille ja ajanut sen läpi (raaka video paikalta) kovalla vauhdilla ainakin 400 metrin matkan joulutorin läpi. Hänen oletetaan toimineen yksin.

Saudimiehen autoilun seurauksena joulutorilla on kuollut ainakin kaksi ja loukkaantunut 68 ihmistä. Heistä 15 on kriittisessä tilassa ja 37 saanut vakavia vammoja. Mies asui noin 40 kilometriä Magdeburgista sijaitsevassa Bernburgin kaupungissa ja hänellä oli pysyvä oleskelulupa.

Sikäli tapaus ei ollut yllättävä, että Saksan viranomaiset olivat varoitelleet ihmisiä joulumarkkinoihiin liittyvästä terrorismiriskistä, koska joulumarkkinat ovat "ideologisesti sopiva kohde islamismin motivoimille henkilöille". 

Tapauksen tekee kuitenkin erikoiseksi se, että joidenkin saksalaisten mediatietojen mukaan saudi olisi kirjoitellut sosiaalisessa mediassa positiiviseen sävyyn maahanmuuttokriittisestä AfD-puolueesta. Eikä poliisilla ole toistaiseksi tietoa tekijän motiivista, eli onko se islamistinen vai äärioikeistolainen.

* * *

Suomalaisista poliitikoista pääministeri Petteri Orpo (kok) on viestittänyt tapauksesta ympäripyöreästi ja ketään syyllistämättä, että se on "kauhea uutinen Magdeburgin joulumarkkinoilta. Ajatukseni ovat uhrien perheiden ja ystävien kanssa, ja toivon loukkaantuneiden nopeaa paranemista."

Samoilla linjoilla oli Vasemmistoliiton Minja Koskela, jonka mukaan "Uutiset Saksasta ovat järkyttäviä. Valtavasti voimia jokaiselle, jota asia koskettaa."

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sen sijaan otti erilaisen kannan ilmoittamalla niin ikään sosiaalisessa mediassa, että "Eurooppalaisten ei pitäisi elää pelossa. Ei jouluna eikä koskaan. Meidän pitää suojata paitsi rajamme, myös katumme."

* * *

Nähtäväksi siis jää, mistä Saksassa oli lopultakin kyse. Lääkärinä auton ajaja lukeutui koulutettuihin ja siten yleensä Euroopassa toivottuihin maahanmuuttajiin, mutta saudina hänellä oli muslimitausta. Toisaalta mies on - väitetyn - sosiaalisen median käyttäytymisensä perusteella saattanut olla äärioikeistolainen ja jopa islamismia vastustava vapaa-ajattelija.

Tässä vaiheessa selvää on siten vain se, ettei Magdeburgin torilla olisi ajettu autolla ihmisten yli, ellei siellä olisi harjoitettu sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, jonka seurauksena maassa asuu nykyisin noin 5,5 miljoonaa muslimia. Siis saman verran kuin Suomessa on asukkaita.

JK kello 14.00. Näyttää siltä, että autoterrorismia huumepäissään harjoittanut henkilö oli 50-vuotias Saudi-Arabiasta kotoisin oleva Itä-Saksassa asuva ex-muslimi, joka kannatti AfD:tä (äärioikeistolainen puolue) ja halusi rangaista Saksaa suvaitsevaisuudesta islamisteja kohtaan. Toisin sanoen hän oli järkensä menettänyt sekopää. Terrosismitilastoihin tämä tapaus mennee äärioikeiston tekemänä terrorismina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hölmöläisten kotimaa
Amnesty tai uusi puukkoisku tuskin vaikuttavat Saksan uuteen maahanmuuttopolitiikkaan
Puukottaja tappoi äärimmäisen monikulttuurisessa kaupungissa kolme ihmistä

torstai 16. toukokuuta 2024

Iranilaista perheväkivaltaa ja käänne parempaan

Eilinen päivä toi lopultakin positiivisia uutisia: Suomen talouden alamäki on kääntynyt kasvuun. Tämä tarkoittaa sitä, että kausitasoitettu bruttokansantuote kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,5 prosenttia verrattuna edelliseen vuosineljännekseen. Tosin vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna olemme edelleen 0,4 prosenttia miinuksella, eikä yksityinen kulutuskaan ole ilmeisesti lisääntynyt. 

Toisaalta talouden käänne tapahtui siitä huolimatta, että ay-liike sabotoi yritysten toimintaa järjestämällä pitkin talvea poliittisia lakkoja saadakseen hallituksen perumaan suunnittelemansa työelämää koskevat uudistukset, jotka mahdollistaisivat vuodesta 2008 alkaneen Suomen talouden stagnaation päättämisen ja pysyvän talouskasvun. Tämä voi viitata siihen, että kasvu jatkuu tai jopa kiihtyy kuluvalla vuosineljänneksellä ja tästä eteenpäin.

Tätä näkemystä tukee se, että myös työllisten määrä näyttäisi kasvaneen tammi-maaliskuussa 0,7 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen ja 0,6 prosenttia vuoden takaiseen. Siitä huolimatta ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä vaikka nyt nähty heiveröinen talouskasvu saattaa olla alku Suomen paremmalle tulevaisuudelle, voi se sittenkin osoittautua pelkästään pieneksi keskeytykseksi maamme talouden alakuloon.

* * *

Jos Suomen talous näyttääkin positiivisia merkkejä, samaa ei voi sanoa maahamme asettuneista kehitysmaalaisista. Tästä meitä muistutti Suomeen asettunut iranilaismies, joka pahoinpiteli vaimoaan kolmesta neljään kertaan kuukaudessa kahden vuoden ajan.

MTV3:n jutun mukaan tämä tapahtui siten, että hän "löi vaimoa kasvoille kädellään ja hakkasi latausjohdolla sekä vyöllä eri puolille kehoa. Lisäksi hän potki naista ja heitteli tätä seinille. Pahoinpitelyn lisäksi mies uhkasi heittää happoa vaimonsa kasvoille ja tappaa hänet."

Syyksi pahoinpitelyyn riitti erimielisyys maton paikasta lattialla. Ja pokerikasvoinen mies selitti syntyneet vammat parhain päin toimimalla kielitaidottoman vaimonsa tulkkina lääkärissä. 

Tapaus osoittaa suorastaan huutomerkin tavoin yhden ongelman suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa. Tarkoitan tällä sitä, että iranilaismiehen vaimoonsa kohdistama väkivalta olisi loppunut lyhyeen, mikäli maahanmuuttajilta vaadittaisiin sosiaaliturvan ja muiden maahanmuuttopalveluiden vastineeksi Suomen kielen ja kulttuurin opetukseen osallistumista. 

Puheena olevassa tapauksessa nainen olisi kielitaitoisena voinut käydä lääkärissä yksinään ja kertoa siellä todellisen syyn vammoihinsa. Tai mikäli mies olisi tunkenut mukaan, puhua asiasta tämän läsnäollessa. 

Niinpä jäänkin suurella jännityksellä odottamaan, milloin maahanmuutto-, naisasia- ja ihmisoikeusaktivistit ryhtyvät vaatimaan Suomeen saapuville maahanmuuttajille vastikkeellista sosiaaliturvaa. Vai onko niin, ettei maahanmuuttajanaisten kohtaamalla väkivallalla ole sittenkään niin kovin suurta merkitystä heille?

keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän

Suomen hallitus teki sen, mitä siltä odotettiin. Eli laati ohjelman, jonka seurauksena Suomen valtion tulojen ja menojen välinen ero supistuu noin kolmella miljardilla eli kolmella tuhannella miljoonalla eurolla. 

Petteri Orpon (kok), Riikka Purran (ps) ja kumppaneiden listaa voidaan toki moittia - mihin oppositiopuolueet ovat jo ryhtyneetkin - mutta tosiasia on, että sen tekemättä jättäminen olisi ollut lähes valtiopetos. Ja johtanut Suomen tulevina vuosina entistä suurempiin taloudellisiin vaikeuksiin ellei suorastaan Euroopan Unionin tarkkailuluokalle. 

Hallituksen säästölinjaukset ovat kuitenkin ehdottomasti tasapainoisia ja oikeansuuntaisia, vaikka olisinkin itse suunnannut joitakin säästötoimia toisin. Erityisesti ihmettelen niin sanottujen yleishyödyllisten yhteisöjen verollepanon jättämistä kokonaan paketin ulkopuolelle, sillä ainakin puolueiden tukisäätiöt ja työmarkkinajärjestöt olisi ollut syytä ottaa mukaan talkoisiin. 

Samoin olisi ollut järkevää suunnata paketti enemmän julkisen sektorin supistamiseen kuin nyt nähtiin. Tässä yhteydessä olisi ollut hyvä luopua kokonaan myös hoitotakuun määräämistä vasteajoista, koska se on johtanut hyvinvointialueella henkilöstön rekrytointivaikeuksiin ja sen paikkaamiseen moninkertaisesti kalliimpia - ja asialla keinottelevia - keikkalääkäreitä palkkaamalla. Sama koskee myös hoitajamitoituksia.

Nämä ovat kuitenkin pieniä asioita, eikä niistä sen enempää. Oleellista ja kiitoksen arvoista eilisessä päivässä on joka tapauksessa se, että hallitus sai sovituksi vähintäänkin kohtuullisen kokonaispaketin.

Tulevaisuuden kannalta sen tärkein osa on kasvupaketti, joka sisältää tukea investoinneille sekä rahoitusta vihreän siirtymän edellyttämän infrastruktuurin rakentamiselle ja taloutta tukevalle soveltavalle tutkimukselle/tuotekehitykselle. Jostain syystä tämä - siis tulevaisuuden kannalta koko eilisen paketin tärkein asia - näyttää unohtuneen Suomen suurimpien medioiden toimituskunnilta ainakin otsikkotasolla. Enkä usko, että se on sattumaa, vaan poliittinen kannanotto. 

Nähtäväksi jää, onko Orpon kabinetin paketilla toivottu vaikutus Suomen talouteen. Tätä on syytä toivoa - myös rakkikoiran lailla räksyttävässä oppositiossa ja sitä tukevassa valtamediassa. Näin siksi, ettei vaihtoehtona suinkaan ole marinilainen holtiton jakopolitiikka, vaan ulkopuolelta eli EU:sta tuleva Suomen julkisen talouden kuriin paneva pakkovalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottaako 7 000 euron palkka vai konkurssiriski?
Veronika Honkasalon harhautus meni metsään
Nuoret ja naiset haluavat Kreikan tielle

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Onko terve, aktiivinen ja elinvoimainen mies vain vallan kulissi?

Presidentti Joe Bidenistä sanottiin vain muutama päivä sitten tehdyn lääkärintarkastuksen jälkeen, että hän on "terve, aktiivinen ja elinvoimainen 81-vuotias mies, joka on kelvollinen suorittamaan menestyksekkäästi presidentin velvollisuuksia". Eilen saimme tämän näkemyksen kanssa ristiriidassa olevan esimerkin, kun puheena oleva maailman johtavan suurvallan päällikkö tuli puheessaan sekoittaneeksi Ukrainan ja Gazan sodat toisiinsa.

Tosiasia on, että Bidenin muistissa on ilmeisiä häiriöitä, koska hänelle sattuu vastaavia kömmähdyksiä silmiinpistävän usein. Lisäksi miehen fyysinen suorituskyky on pahasti rappeutunut, kuten jokainen hänen kävelystään liikkuvaa kuvaa nähnyt on huomannut. 

On tietenkin ikävää, että vanhuuden vaivat tulevat riesaksi meille itse kullekin ennemmin tai myöhemmin. Ja siitä syystä ihmiset yleensä jättävät elämänsä loppupuolella - Suomessa alle 70-vuotiaina - työnsä jäädäkseen ansaitulle eläkkeelle jättäen samalla tehtävänsä nuorempien hoidettavaksi. 

Biden ei kuitenkaan aio tehdä näin, vaan on päättänyt pyrkiä vielä uudelle presidenttikaudelle. Siis hiukan samaan tapaan kuin Suomen pitkäaikaisin presidentti Urho Kekkonen, jonka henkinen rappeutuminen alkoi jo vuosia ennen kuin hän oli pakotettu luopumaan vallastaan. Joka oli tosin siirtynyt tosiasiallisesti Kekkosen viimeisinä vuosina hänen lähipiirinsä jäsenille, jotka käyttivät vanhenevaa miestä häikäilemättömästi perusteluna ratkaisuille, joita olivat itse tehneet.

En olisi hämmästynyt, mikäli Bidenin tapauksessa olisi kyse jostain samantapaisesta. Eli vanhenevan miehen taustalla olisi vallankäyttäjiä, jotka eivät itse pysty nousemaan vallan huipulle demokraattisen prosessin kautta, vaan pyrkivät hyödyntämään dementoituvaa presidenttiä oman valtansa kulissina. 

Pidän tätä mahdollisena, vaikkei tällaista tietoa olekaan mistään saatavissa. Eikä asialla oikeastaan ole sen suurempaa merkitystäkään niin kauan kuin Yhdysvallat pitää kiinni roolistaan demokraattisen maailman johtajana ja rauhan turvaajana - siis roolista, jonka lipsumisesta on viime aikoina nähty yhä selvempiä merkkejä. 

Selvää kuitenkin on, että koko maailman kannalta olisi parempi, mikäli USA:n johdossa olisi nuorempi ja selväjärkisempi presidentti kuin kumpikaan käynnissä olevan vaaliprosessin kärkiehdokkaista. Valitettavasti tämä ei juuri nyt näytä mahdolliselta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pelko ajoi Josifinsa lukeneen Putinin murhaamaan Aleksei Navalnyin
Risk of dementia in the U.S. presidential elections
Bidenin dementia ja Trumpin puheet saattavat parantaa Euroopan turvallisuutta

tiistai 9. toukokuuta 2023

Terveydenhuolto tuli äärimmäiselle rajalle

Helsingin sanomat kertoi, että "HUS lykkää nykyisin myös kiireellisiksi luokiteltuja hoitoja. Parhaimmillaan vitkuttelu tarkoittaa turhaa stressiä kuolemansairaalle. Pahimmillaan syöpä ehtii levitä."

Tämä ei ole ihme maassa, jossa tällä hetkellä toimitusministeriönä jatkava hallitus on tuhonnut maan talouden syytämällä rahaa erilaisiin maailmanparannusprojekteihin ja luonut terveydenhuoltoon äärimmäisen kalliin hallintohimmelin.

Samaan aikaan terveydenhuollossa on tekijäpula, joka johtuu lääkäreiden edunvalvonnasta ammattiin koulutettavien ihmisten määrissä sekä hoitajien tyytymättömyydestä työoloihinsa. Lääkäreiden edunvalvonta näkyy lääkäripulan lisäksi heidän keskimääräisessä noin 77 000 euron keskipalkassaan ja hoitajien surkeat työolot heidän hakeutumisessaan muihin töihin. 

Siksi ehdotan hallitusneuvottelijoille seuraavia toimenpiteitä terveydenhuoltoon. 
  1. karsitaan hyvinvointialueiden byrokratiaa oleellisesti
  2. lisätään lääkäreiden koulutusta pysyvästi 
  3. rajataan hoitajien tehtävät heidän ammattitaitoaan vastaaviin ja palkataan vähäisemmällä koulutuksella olevia ihmisiä hoitamaan tehtäviä, joihin ei tarvita sairaan- tai perushoitajan koulutusta
  4. luovutaan ylimitoitetusta hoitajamitoituksesta
  5. siirretään tarvittaessa budjettirahaa maailmanparannuksesta terveydenhuoltoon

perjantai 22. lokakuuta 2021

Onko huoli pääministerin terveydestä sensuroinnin arvoinen?

Suomessa on syntynyt jonkinlainen skandaali siitä, kun ammattipsykiatri kirjoitti mielipidekirjoituksen (tässä sensuroitu osa), jonka mukaan pääministeri Sanna Marin olisi palamassa loppuun. Perusteluina hän käytti Marinin itsensä kertomia asioita kuten siivousintoa ja intohimoista lenkkeilyä sekä havaintoja tämän ulkonäöstä. 

Kyseinen lääkäri ei ole tiettävästi koskaan hoitanut Marinia - eikä siksi ole rikkonut lääkärin vaitiolovelvollisuutta potilaansa asioista. Mutta ei hänellä siitä syystä tietenkään ole myöskään yksityiskohtaista tutkittua tietoa päämnisterin terveydentilasta.

Olen hiukan hämmentynyt tästä skandaalista, koska nähdäkseni Suomessa ei voi olla juuri sen tärkeämpää asiaa kuin valtiojohdon terävimmän kärjen työkyky. Siksi jokaisella kansalaisella on - tai ainakin pitäisi olla - oikeus nostaa esiin huolensa siitä, etenkin jos sen tueksi on antaa perusteita.

Toki ymmärrän, että asian esille nostaminen on Marinin kannalta ikävää ja mikäli hänellä todella on riski loppuunpalamisesta, ei julkinen kirjoittelu ainakaan edistä sen välttämistä. Samoin tiedostan, että tällainen kirjoittelu voi olla pikemminkin poliittista mustamaalaamista kuin aitoon huoleen perustuvaa.

Meillä Suomessa on kuitenkin kokemusta myös siitä, kun maan terävin poliittinen johto on muuttunut aidosti työkyvyttömäksi ilman, että siitä olisi julkisuudessa puhuttu. Tarkoitan tietenkin Suomea neljännesvuosisadan lähes diktaattorin ottein hallinneen presidentti Urho Kekkosen uran loppuvaiheita, jotka eivät todellakaan olleet kunniaksi maamme demokratialle. 

Siksi tämän skandaalin yhteydessä olisi kansanvaltaisessa maassa ollut kirjoituksen sensuroinnin tai lääkärin vaitiolovelvollisuuteen viittaamisen sijaan ollut parempi vastata epäilyihin asiallisesti, mieluiten saattamalla julkisuuteen hoitavan lääkärin tiedote pääministerin terveydentilasta. Jos pääministerin työkykyyn ei liity ongelmaa, olisi se pitänyt kertoa, tai mikäli psykiatrin näkemys osui oikeaan, olisi Marinin syytä ottaa sairaslomaa - tai jättää tehtävänsä kokonaan - ennen lopullista loppuunpalamista.

Sen sijaan nyt nähty vaikeneminen ja psykiatrin moittiminen eivät edistä mitään asiaa. Päinvastoin, reaktio saattaa pikemminkin lisätä kuin rauhoittaa kansalaisten epäluuloja pääministerin terveydentilasta ja nostaa lisäksi epäilyjä poliittisen establishmenttimme poliittisesta suhmuroinnista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marinin aamiaiset paljastivat
Sanna Marin: luokkataistelija ja harhaanjohtaja
Totisesti on Sanna Marin nyt karvansa näyttänyt

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Ari Kemppainen ja maahanmuuton lottovoitto

Erikoislääkäri Ari Kemppainen kertoi, että olisi ollut lottovoitto mikäli hän olisi tullut Suomeen 25-vuotiaana. Kemppaisen laskelmien mukaan yhteiskunta on maksanut kaikkiaan 380 000 euroa hänen kasvatuksestaan ja koulutuksestaan.

Veronmaksajana hän oli yhteiskunnalle taakka aina nelikymppiseksi saakka, minkä jälkeen hän on tuottanut nettovoittoa. Maahanmuuttajat maksavat - edelleen Kemppaisen mukaan - 328 miljoonaa euroa kymmentätuhatta tulijaa kohti, eli 32 800 euroa per nokka. Onko miehen puheissa siis järkeä?

Ensimmäinen näkökulma. Kemppainen on korkeapalkkainen lääkäri, jonka verotuotto on korkea. Yhteiskunta on hänen kohdallaan tehnyt tavallista suuremman investoinnin ja saa vastineeksi noin 25-30 vuoden verokertymän, joka lienee yli 20 000 euroa vuodessa. Se tarkoittaa noin puolen miljoonan euron nettotuottoa koko hänen elämänkaarellaan.

Jos Suomeen saapuu valmis lääkäri pakolaisena, hän ei voi ryhtyä hoitamaan lääkärintointa välittömästi, vaan ensin on varmistuttava hänen osaamisestaan sekä opetettava tulijalle riittävä kielitaito. Se tarkoittaa, että lääkäri tuottaa yhteiskunnalle kuluja useiden vuosien ajan - eivätkä nämä kulut sisälly Kemppaisen laskelmissaan käyttämiin 328 miljoonaan euroon.

Jos oletetaan lääkärin pääsevän hoitamaan tointaan kolmessa vuodessa, ehtii hän tuottaa yhteiskunnalle verotuloja noin 37 vuoden ajan. Se tarkoittaisi suunnilleen 200 000 euroa Kemppaista suurempaa nettovoittoa. Siten voidaan todeta, ettei yhteiskunnan hyöty valmiista lääkäristä ole aivan loton päävoiton suuruinen, mutta merkittävä kuitenkin.

Toinen näkökulma. Tyypillinen humanitaarinen maahanmuuttaja ei ole lääkäri tai muu korkeasti koulutettu henkilö. Hän ei myöskään muutu yhdessä vuodessa nettomaksajaksi. Irakilaisten työllisyysaste on vuoden kuluttua 74 prosenttia alhaisempi kuin kantaväestön.

Vielä kymmenen vuoden kuluttua hänen työllisyysasteensa on reilusti yli puolet heikompi kuin kantasuomalaisen, joka sekään ei ole sataprosenttinen. Siten nykyiset maahanmuuttajat ovat keskimäärin koko elinkaarensa ajan pysyvä nettokustannus yhteiskunnallemme - kuten ainoassa asiallisesti tehdyssä, mutta kustannusten osalta puutteellisessa selvityksessä on todettu.

Tämän näkökulman mukaan Kemppaisen väite on harhaanjohtava: spontaani turvapaikanhakuprosessi ei tuota Suomelle nettotuloja. Asiaa pahentaa vielä se, että myös toisen polven maahanmuuttajilla on suuri riski syrjäytyä ja sitä kautta jäädä pysyvästi yhteiskunnan kustannuksiksi.

Tästä pääsemme kolmanteen näkökulmaan. Suomihan on vapaa yhteiskunta, joka ottaa vastaan työperäisiä maahanmuuttajia kaikille sellaisille aloille, joissa tulijalle on tarjolla työpaikka ilman, että sen täyttämisestä aiheutuu suomalaisille työmarkkinoille ongelmia (tarveharkinta). Lääkärintoimi on epäilemättä sellainen.

Niinpä Suomen lääkäripulaa olisi paljon turvapaikanhakuprosessia kustannustehokkaampaa paikata työperäisen maahanmuuton keinoin. Se voitaisiin tehdä vaikkapa rekrytoimalla syyrialaisia lääkäreitä haja-asutusalueiden terveyspalvelujen toteuttajiksi.

Rekrytoimalla 25-vuotiaita syyrialais- tai irakilaislääkäreitä voitaisiin edellä tekemäni laskelman mukaan saavuttaa noin 200 000 euron nettohyöty (suhteessa kantasuomalaiseen lääkäriin) per nokka ilman, että hyödyn vastapainoksi maahamme syntyisi huonosti työllistyvä ja etnisesti profiloitunut köyhälistö yhteiskunnan elätettäväksi ja lieveilmiöiden (rikollisuus, terrorismiriski) tuottajaksi.

Yhteenvetona edellisestä totean, että on täysin järjetöntä pyrkiä erikoislääkäri Kemppaisen tavoin perustelemaan löperöä maahanmuuttopolitiikkaa tulijoiden joukossa harvinaisena esiintyvillä helpohkosti työllistyvillä henkilöillä. Näin siitä huolimatta, että tällaiset henkilöt ovat sinänsä kannattavia investointeja suomalaiselle yhteiskunnalle. Samat hyödyt voidaan saavuttaa ilman kallista turvapaikkajärjestelmää yksinkertaisesti työperäisen maahanmuuttojärjestelmän kautta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koulutus ei takaa ymmärrystä
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia
Maahanmuutto lisää luovuutta, rikkautta ja värinää

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!