keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Vapautta rajoittava verotus nauttii äänestäjien kannatusta

Tuoreen tutkimuksen mukaan 47 prosenttia suomalaisista aikoo vähentää liikkumistaan, mikäli liikennepolttoaineiden hinnat nousevat huomattavasti. Jo nyt yli 70 prosenttia alle 30 000 asukkaan paikkakunnilla asuvista ihmisitä pitää polttoaineiden korkeita hintoja vapautta rajoittavina ja yli 80 000 asukkaan paikkakunnillakin näin ajattelee puolet.

Suomessa polttoaineiden hintoihin vaikuttavat voimakkaasti verot, joita peritään autoilusta monin tavoin. Tällaisia veroja ovat Wikipedian mukaan autovero, ajoneuvovero ja liikennepolttoaineiden sisältämä polttoainevero. Lisäksi autoilijat maksavat käyttövoimaveroa sekä liikenne- ja autovakuutusten sisältämää vakuutusmaksuveroa. 

Autoista ja liikennepolttoaineista peritään myös arvonlisäveroa ja liikennevakuutus on Suomessa pakollinen vakuutus. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan valtio kerää lähes kahdeksan miljardia euroa vuodessa autoilusta. Tästä summasta noin neljännes palaa liikenneverkkojen ylläpitoon ja kehittämiseen, eli kuusi miljardia menee valtion muihin tarpeisiin. 

Tässä mielessä oli hämmästyttävää lukea paikallislehdestä, että huonokuntoisten teiden määrä Suomessa kasvaa kuluvana vuonna 500 kilometrillä. Priorisoinnin avulla pidetään maanteiden vilkkain verkosto - jossa liikenteestä kulkee noin 70 prosenttia - kohtuullisessa kunnossa, mutta muut tieosuudet saavat rapistua. Lisäksi jatketaan kävely- ja pyöräilyväylien päällysteisiin panostamista.

Kiinnitin eilen huomioni Nurmijärvelle jääneeseen autoon, jonka rengas oli hajonnut - luultavasti osuttuaan asfaltissa olevaan kuoppaan. Olinhan itsekin väistellyt lukemattomia samanlaisia kuoppia matkani varrella. 

Olisi joskus mielenkiintoista nähdä selvitys, jossa laskettaisiin se kustannus, joka syntyy autoilijoille teiden heikon kunnon takia. Omalta osaltani olen vuosien varrella joutunut ostamaan varmuudella yhden huonon päällysteen takia hajonneen renkaan autooni. Hintaa taisi tulla parisataa euroa ja päälle tuntikausia hukkaantunutta aikaa. 

Renkaiden lisäksi kustannuksia syntyy esimerkiksi autojen jousitusten, iskunvaimentimien ja nivelien ylimääräisestä kulumisesta. Sekä epäilemättä myös hajonneesta päällysteestä syntyvien palasten hajottamista tuulilaseista. 

Ilmeisesti on kuitenkin niin, ettei autoilun erilaisten verotuottojen maksajaa tärkeämmiksi katsottujen edunsaajien tarpeita kattavia julkisia rahoja voida siirtää liikenteen kulujen korvaamiseen. Eikä näin tule tapahtumaan myöskään vihreän siirtymän kautta, sillä myös sähköautoista tullaan aikanaan keräämään edellä mainitut kahdeksan miljardia euroa verotuottoja. 

Tämän kaiken on mahdollistanut suomalainen äänestäjä valittuaan edustajakseen henkilöitä, joiden mielestä suomalaisten liikkumistarpeet ovat alisteisia esimerkiksi Venäjää Ukrainan sodassa tukevien maiden kuten Etiopian sääennusteille. Niihinhän ollaan upottamassa huomattavia määriä kehitysapurahoja. 

Tilanteeseen ei kuitenkaan ole tulossa muutoksia, koska tämän kirjoituksen alussa mainitusta kyselystä ilmeni, että vain 32 prosenttia suomalaisista aikoo äänestää poliitikkoja, jotka lupaavat laskea polttoaineiden hintaa. Siksi autoilun tuottojen käyttöpäätöksistä ei oikeastaan ole valitusoikeutta. 

Tai olisi toki, mutta vasta 2. huhtikuuta 2023, jolloin valitaan maallemme seuraava eduskunta. Se edellyttäisi kuitenkin suurta muutosta äänestäjien käyttäytymisessä. 

Enkä itsekään kehota ketään äänestämään sillä perusteella, lupaako ehdokas panna tiet kuntoon tai kertooko hän aikovansa alentaa polttoaineiden veroja. Sen sijaan suositteleen äänestäjiä kannattamaan sellaisia ehdokkaita, joiden voi odottaa priorisoivan verovarojen käytön ensisijaisesti suomalaisten hyväksi - ja silloinkin katsovan, voisiko joistain menoista luopua, jotta kansalaisten palkastaan käteen jäävän rahan osuus kasvaisi nykyisestä. 

15 kommenttia:

  1. Mitä sillä vuosikymmeniä jatkuneella suomalaisten syyttä maksamilla kolonialismianeilla eli kehitysapurahoilla on saatu aikaan sarvikuonojen maanosassa? No, ehkä väkiluvun "kehitys", minkä takia sieltä lappaa nuorta miestä Eurooppaan prseilemään. Laitettais nekin rahat tiestömme kehitykseen, niin kymmenessä vuodessa meillä päästäisiin suurten kaupunkien välit ajamaan turvallisesti moottoriteitä pitkin.

    VastaaPoista
  2. Kokoomuksen hallitukseen pääsy tuskin muuttaa mitään. Arvo Pohja ja Petteri Orpon pakkomielle päästä punavihreiden gimmojen kanssa samaan hallitukseen pitää huolen.

    VastaaPoista
  3. Tuossahan vain toteutetaan viherunelmaa Agenda21:n kautta. Eli wef sanelee eri puolueiden kautta kansan kurjistamisen askeleet.
    Jo Linkola kirjoitti -80 luvulla vihreiden tavoiteohjelmaan seuraavaa:
    "Liikenne.
    Tieliikenteessä väestön pääasiallisena kulkuvälineenä lyhyillä ja keskipitkillä matkoilla on polkupyörä. Luodaan tiheä polkupyörien huolto- ja korjaamoverkko koko maahan. Moottoripolkupyörä (mopedi) on sallittu yli 60-vuotiaille ja lääkärintodistuksen perusteella liikuntavammaisille ja huonokuntoisille.
    – Yksityinen auto- ja moottoripyöräliikenne lakkautetaan. Kuljetus- ja jakeluautojen käytöstä yksityisajoon rangaistaan.
    – Moottoriurheilu lakkautetaan.
    – Tarpeeton tiestö sekä vilkkaan liikenteen aikakautena rakennetut ylimääräiset ajokaistat, samoin parkkipaikat, liittymät, liikenneympyröiden hukkatilat jne. raivataan maatalous- ja metsämaaksi. Tarpeettomat yli- ja alikulkusillat puretaan.
    – Yleiseksi nopeusrajoitukseksi kaikilla teillä säädetään 60 km/h.
    – Ilmaliikenne ei sovi lainkaan vihreään yhteiskuntaan…Kaikki koti- ja ulkomainen siviili-ilmailu kielletään."

    VastaaPoista
  4. Tulosiirtojen ja julkisten palveluiden suhteen saajina on yli 50% ja maksajia noin 30%. Loput sitten neutraaleja. Tässä tilanteessa ei löydy poliittista tahtoa vähentää mitään veroja, vain etujen lisäämistä on tiedossa. Asian todistaa se, ettei edes tulevaisuudessa ole näköpiirissä tasapainoista taloutta. Velkaa otetaan 7000 miljoonaan euroa vuosittain lisää, kunnes velkaa ei enää saada. Sitten tulee romahdus. Yksikään puolue ei aja julkisen talouden reilua pienennystä, perussuomalaiset rajaisivat täydet edut vain suomen kansalaisille, joka voisi auttaa aika paljon.

    VastaaPoista
  5. Niinkaun kun tässä maassa vaalit on korrution kynsissä on ihan turha inistä minulle että äänestäisin.
    Suomen isoin tuho on vihreät.
    Kukas noita äänesti hallitukseen, ai niin.. alle 9 prosentin puolue.. ja hallituksessa... Mites meni noin omasta mielestä, oliko osaa kansanäänillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano klo 0914: Kaltaisiasi idiootteja kiittävät Ohisalo, Emma Kari, Honkasalo jne. 99 % antamatta jätetyistä äänistä sataa vihervasemmiston laariin. Että oikein hyvin ammutte omaan jalkaanne ja ylpistelette sillä.

      Poista
    2. Missähän aivosi oikein on?
      Luuletko että tässä maassa vaalit on rehellisesti toimivia? Minun äänet ei mene kellekkään. Sinä niitä mätät vihreille, sdp:lle, jne.
      Äänestä vaikka ketä, mutta äänesi päätyy noille puolueille.

      Poista
  6. Tärkeintä on tarkastella, miten verotus vaikuttaa vähemmistöihin ja liikenteen verot eivät paljon vaikuta kehitysmaamuslimien elämään, koska kaikki korotukset kompensoidaan sosiaalituissa.

    VastaaPoista
  7. Tiet rapistuu, rapistuuko myös asunnot?
    Miten selvitään kun korot nousevat?
    Onko jakopolitiikka tullut tiensä päähän?
    Kyllä kaikkien suomalaisten kannattaa alkaa miettimään kenelle sen äänensä antaa!

    IS tänään:

    Asuntojen korjaustarve paisuu – monille luvassa rahoitusvaikeuksia

    Suomen rakennuskanta vaatii tulevina vuosina yhä investointeja remontteihin, arvioidaan PTT:n ja Tampereen yliopiston tutkimuksessa.

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008776120.html

    VastaaPoista
  8. Voisikohan niille CO2-päästöistä ja ilmastonmuutoksesta huolissaan oleville poliitikoille huomauttaa siitäkin, että jos tiet ovat kuoppaisia, sekin seikka lisää myös autojen energiankulutusta ja niin ollen myös päästöjä. Samoin kuin sekin, jos siitä syystä jousitus, renkaat tai muut auton osat joudutaan vaihtamaan uusiin useammin kuin muutoin olisi tarvis.

    VastaaPoista
  9. En usko, että mikään muuttuu seuraavien vaalien jälkeen. Olen ollut huomaavinani, että valtamediapuolue on jo aloittanut seuraavan jallituksen muodostamisen. Tai kampanjoinnin. Ja olisiko niin, että seuraavaa hallitusohjelmaa on jo ns luonnosteltu Brysselissä. Näin kärjistäen.

    VastaaPoista
  10. Tuollaisista suhteettomista pohdiskeluista tulee lähinnä mieleen kysymys, miten pieniin koukkuihin ihminen voi vapaudentunteensa, poliittisen ideologiansa ja lopulta koko elämänsä ripustaa.

    Tämän päivän maailmassa kohtalomme ovat niin pienten poliittisten pukareiden hyppysissä, että ainoa käteen jäävä kysymys on oikeastaan se, pitäisikö itkeä vai nauraa. Mutta toki harmittaa, jos niin-ja-niin monelta prosentilta kumi puhkeaa.

    Sadat miljoonat kehitysmaalaiset tulevat tällä vuosisadalla marssimaan Eurooppaan. Myös Suomeen, koska tädit täällä ovat niitä halukkaina vastaanottamaan. Elon Musk osti Twitterin, mutta eurooppalaiset poliitikot tiivistävät jo rivejään "vihapuheiden" vastaiseen ja sensuuria vahvistavaan rintamaan. Itkeä vai nauraa?



    VastaaPoista
  11. Pieni mutta paljon puhuva detalji: tuosta 8 miljardista palautuu kyllä kirjoituksen mukaisesti pari miljardia liikenneverkon ylläpitoon, muttta tämä ei kohdistu pelkästään tiestöön vaan myös rautateihin ja vesireitteihin. Karkeasti rauta- ja maantiepanostukset menevät tasoihin. Eli oikeammansuuntainen nyrkkisääntö on että maantieliikenteestä peritään 8 miljardia ja sinne palautuu miljardi.

    VastaaPoista
  12. Onkohan kahdeksaan miljardiin laskettu myös veneliikenteestä muodostuvat verotulot. Laskin muutama vuosi sitten verojen osuuden vähäisen veneilyni kustannuksista ja se oli pitkästi yli 60 %. Siten esimerkiksi veneiden polttoaineiden verotulot maksavat varmasti osansa väylien ylläpitokuluista. Esim. kehitysapuun taidetaan käyttää enemmän rahaa kuin Suomen teiden ylläpitoon.

    VastaaPoista
  13. No en minäkään aio äänestää politiikkoa joka lupaa laskea bensan hintaan sen sijaan äänestän poliitikkoa joka leikkaa valtion menoja oikeista paikoista vaikka korruptiota vähentämällä...

    Esim. sellaisen joka saa lakiin, että tälläiset lukiotason jutut ei saa maksaa yli tonnia:

    https://verbatum.fi/ ymp.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!