Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvinvointialueet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvinvointialueet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. syyskuuta 2026

Sukupuoliriippuvaista puoskarointia

Yksi länsimaissa viime vuosikymmeninä yhä suositummaksi nousseen arvoliberalismin seurauksista on ollut halu tunnistaa tunnistaa sukupuolesta riippuvia tarpeita erilaisiin lääketieteellisiin hoitoihin. Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Madeline T. Olivier ja hänen kumppaninsa osoittivat tuoreessa tutkimuksessaan, että neurotieteiden tutkimusartikkeleiden otsikoissa esiintyy muihin lääketieteen aloihin verrattuna suhteettoman usein väitteitä sukupuolesta.

Niinpä tutkijat halusivat tietää, minkälaiseen tutkimustietoon nämä artikkelit perustuvat. Ja analysoivat tästä syystä 200 viimeaikaisesta käyttäytymis- ja aivotieteiden artikkelia, joiden otsikossa esitettiin väite sukupuolesta tai sukupuoli-identiteetistä riippuvasta vaikutuksesta.

* * *

Tutkijat totesivat, että vain 24 prosenttia analysoiduista tutkimusraporteista tuki väitettä asianmukaisella näytöllä eli vaikutus sukupuolten välillä testattiin tilastollisesti – ja tulokset olivat väitteen mukaisia. Yhdeksässä prosentissa tutkimuksista kuvattiin kyllä asianmukainen testi, mutta tulokset olivat puutteellisia tai puuttuivat kokonaan. Toisessa yhdeksässä prosentissa tulokset olivat suoraan ristiriidassa esitetyn väitteen kanssa. Suurimmassa osassa artikkeleista (58 %) vaikutusten tilastollista merkitsevyyttä sukupuolten välillä ei verrattu lainkaan.

Asianmukaista näyttöä esiintyi vähiten käyttäytymistieteiden, kliinisen neurologian, neurotieteiden, psykiatrian, psykologian ja päihteiden käyttöä koskevan tutkimuksen piirissä (18 %) ja psykologiassa eniten (39 %). Eläintutkimuksissa väitettä tuettiin asianmukaisella näytöllä merkitsevästi harvemmin (15 %) kuin ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa (34 %).

Erityisen huolestuttavaa on, ettei asianmukaisten analyyttisten menetelmien käyttö ollut yhteydessä lehden arvostukseen tai artikkelin saamiin viittausten määriin, eli puheena olevalla tieteenalalla tehty vertaisarviointi ei ole toiminut asianmukaisesti. Siten edes julkaisufoorumista tai artikkeleiden saamien siteeratusten määristä ei voi päätellä tutkimuksessa esiintyneiden väitteiden luotettavuutta. 

* * *

Kaiken kaikkiaan tutkijat tulivat siihen johtopäätökseen, että käyttäytymis- ja aivotieteissä esitetyt väitteet sukupuolesta tai sukupuoli-identiteetistä riippuvista vaikutuksista eivät useimmiten perustu asianmukaiseen näyttöön. Ja siten asettivat kyseenalaiseksi – eli totesivat puoskaroinniksi – sukupuolesta riippuvien tutkimusten käyttämisen lääketieteellisten hoitojen perusteena.

Tämä ongelma olisi hyvä tunnistaa niin suomalaisten lääkäreiden kuin naisasia- ja sukupuolten moninaisuuteen liittyvien kansalaisliikkeidenkin parissa. Sekä ennen kaikkea taloutensa kanssa kamppailevilla hyvivointialueilla, joiden vähiä varoja tuskin kannattaa käyttää sukupuolispesifiseen neurologiaan tai psykologiaan liittyviin hoitoihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irrotettavia sukupuolielimiä pikkulapsille
Pekka Aittakumpu ja penistyöpaja
Sukupuolenkorjaus ei auta vaan pahimmillaan jopa pahentaa tilannetta

keskiviikko 12. elokuuta 2026

Inka Hopsun puoliso, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue ja suomalainen korruptio

Helsingin sanomien mukaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on tehnyt päätöksen tilata – ilman tarjouskilpailua – viestintäkonsultointia 290 000 eurolla vastaperustetulta Uncle Tell -yritykseltä, jonka omistaa kansanedustaja Inka Hopsun (vihr) puoliso eli Lääkäriliiton viestintäjohtaja Lauri Korkeaoja. Hopsu itse on yrityksen hallituksen varajäsen.

Korkeaoja on aiemmin työskennellyt muun muassa Heidi Hautalan (vihr) erityisavustajana, STTK:n alue- ja elinkeinopoliittisena asiantuntijana sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteerinä. Toisin sanoen hän on taustaltaan lähinnä poliittisesti vihervasemmistoon sitoutunut toimija ja vaikuttaja, jolla ei ole hyvinvointialueen ydintehtäviin liittyvää osaamista tai kokemusta. 

Hän on tosin ollut myös Terveystalon ja Attendon palkkalistoilla, mutta niissä hänen toimenkuvansa oli viestintää, mediasuhteiden hoitamista, yhteiskunnallista vaikuttamista ja sote-politiikkaa. Eikä siten liittynyt hyvinvointialueiden varsinaiseen toimintaan eli terveydenhuoltoon.

* * *

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekosken mukaan tällaisen umpipoliittisen konsultin palveluja tarvitaan yhteiskunnalliseen edunvalvontaan, etenkin valtion suuntaan. Tämän tulkitsen tarkoittavan rahoituksen kuppaamista verovaroista.

Lisäksi hän väitti, ettei hankinnan hinnan jääminen 10 000 euroa alle hankintalain kynnysarvon johtuisi tarkoituksellisesta lain kiertämisestä vaan perustuisi arvioon, jonka mukaan "tuo nyt voisi olla se aika ja summa". Että sillä lailla – savolaisittain sanoen: suattaahan se olla vuan suattaahan se olla olemmattakkii. 

Myös yrityksen omistaja Lauri Korkeaoja kiemurteli toimittajan kanssa keskustellessan väittäen, ettei hänen kansanedustaja­vaimollaan ole mitään tekemistä asian kanssa. Eikä tämä itse asiassa ole enää edes mukana yrityksen hallituksessa. Ja tuli jopa kertoneeksi toimittajalle poistaneensa tämän asemastaan tajuttuaan rekisterimerkinnän olevan julkinen.

* * *

Tapaus kieltämättä näyttää, haisee ja tuntuu niin sanotulta suomalaiselta korruptiolta. Ja siksi Länsi-Uudenmaan veronmaksajilla on hyvä syy kysyä aluetason päättäjiltään, miksi heidän hyvinvointialueensa tarvitsee kalliita konsultin palveluita vaikuttaakseen Suomen valtion toimintaan? 

Tapaus herätti itsessäni kysymyksen siitä, että kuinka yleistä suomalaisella julkisella sektorilla on konsulttien käyttäminen vaikuttamaan julkisen sektorin toimintaan? Onko se kovinkin yleistä? Ja jos on – kuten epäilen – niin mitä kaikkea sillä tavoitellaan? 

* * *

Itse pelkään pahoin, että konsulttien käyttäminen valtion lobbaamiseen ei ole harvinaista julkisella sektorilla, eikä sen tavoitteena ole mikään muu kuin verovarojen jakamiseen vaikuttaminen omaa lähipiiriä hyödyttävään suuntaan. Ellei sitten jopa verovarojen käytön lisääminen? Tai – kuten tämän kirjoituksen innoittaneessa tapauksessa vaikuttaisi olevan – jopa verovarojen kanavoiminen poliitikkojen omalle lähipiirille.

Nähtäväksi kuitenkin jää, ryhtyykö virkavalta selvittämään Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toimintaa tai löytyykö siitä laittomuuksia – asianomaiset ovat toki kieltäneet sellaiset. Omalta osaltani totean vain, että olisi outoa, mikäli tapaus, joka näyttää, haisee ja tuntuu suomalaistyyppiseltä korruptiolta – vaikka olisi muodollisesti laillistakin – ei olisi sitä itseään. Ja siksi on hyvä, että HS nosti tapauksen kaiken kansan nähtäville. 

Samalla tapaus osoitti jälleen, etteivät vihreät poliitikot ole sen rehellisempiä kuin muutkaan. Vai ehtikö joku jo unohtamaan puolueen puheenjohtajan puolison metsäafäärit ja niiden selitykset?

lauantai 11. heinäkuuta 2026

Aki Lindén valheen poluilla ja journalistit sekoittivat Karoliina Partasen Wille Rydmaniin

SDP:n Aki Lindén teki hämmästyttävän tempun kirjoittamalla sosiaaliseen mediaan, että "Hallituksen/Kelan tuore syöpälääkkeiden korvausten leikkaus ilman vastaavaa rahoituksen siirtoa hyvinvointialueille on ”malliesimerkki” huonosta hallinnosta ja kolmen ministerin (Rydman, Partanen, Ikonen) yhteistyön toimimattomuudesta. Tehtävän mukana täytyy siirtää myös rahat!"

Tekstin hämmästyttävyys johtuu siitä, että hänen moittimansa syöpälääkkeiden Kela-korvausten rajoitus on säädetty laissa 564/2022, jonka esitti eduskunnalla Sanna Marinin (sd) edellinen hallitus, jonka perhe- ja peruspalveluministerinä toimi Aki Lindén. Toisin sanoen Lindén sätti nykyhallitusta omista tekemisistään. Aikamoista!

* * *

Samaan aihepiiriin liittyy myös se, että nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) joutui oikeisemaan Lindénin ja medioiden väitteitä toteamalla, että syöpälääkkeiden korvausasiasta päättää hallituksen sijasta Kela, joka ei ole hallituksen vaan eduskunnan valvonnassa oleva itsenäinen sosiaaliturvalaitos. Se tekee päätöksensä itsenäisesti.

Lisäksi hän huomautti, että hallituksessa Kelan asiat kuuluvat sosiaaliturvaministeri Karoliina Partaselle (kok), eivätkä hänen johtamalleen sosiaali- ja terveysministeriölle. Siten – Rydmanin mukaan –  uutisoidulla syöpälääkekorvausasialla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan. 

Jos Lindénin tapauksessa kyseessä oli suora valehtelu ja mustamaalaus, herää Kela-asian uutisoinnissa kysymys siitä, mitä on tapahtunut suomalaisen journalismin tasolle. Ollaanko siellä lomatunnelmissa ja jätetään sen seurauksena juttujen faktat tarkastamatta? Vai onko tarkoituksena ollut "vain" Rydmaniin kohdistuvan ajojahdin jatkaminen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisen kulttuuriperinnön tuhoamisdirektiivi ja demaripolitiikan oudot piirteet
Hallinto vai hoito - terveydenhuolto hölmöjen käsissä
Tukehtuuko Suomi-hämähäkki itse kutomaansa verkkoon?

torstai 23. huhtikuuta 2026

Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Petteri Orpon (kok) hallitus esitteli eilen ensi vuoden budjettinsa. En lähde tässä listaamaan sen sisältöä – ne ovat luettavissa täältä – mutta nostan esille jonkinlaisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen. 

Ja ei, se ei tule hallituksen piiristä vaan opposition kommenttien joukosta. SDP:n Tytti Tuppurainen nimittäin kommentoi esitystä sanomalla, että "kehyskauden lopulla alijäämä kasvaa yli 17 miljardiin euroon... [Se] on valtava määrä".

Näin siis sanoi eilen se sama Tytti Tuppurainen, joka on koko hallituskauden ajan haukkunut rakkikoiran lailla hallituksen yrityksiä rajoittaa julkisen sektorin velkaantumista. Ja jonka puolue ei ole monista pyynnöistä huolimatta antanut uskottavaa vaihtoehtoa. 

* * *

Jotta Tuppuraisen linja ei jäisi epäselväksi, niin tässä – arvoisat lukijani – muutamia Tuppuraisen kannanottoja tältä hallituskaudelta.

Marraskuu 2023: "Hallitus haluaa leikata kohtuuttomasti pienituloisten toimeentulosta ja heikentää yhteisiä palveluja. On jäänyt epäselväksi, hahmottaako hallitus itsekään tekojensa yhteisvaikutuksia."

Marraskuu 2024: "Hallituksen omat säästötoimet ovat syventäneet työttömyyttä". 

Helmikuu 2025: "Miksi te ette... kohtuullista hyvinvointialueiden menosäästöjen aikataulua, jotta ihmisten hoitoonpääsy voitaisiin turvata?"

Huhtikuu 2026: "Hallitus ei tunnu ymmärtävän, millaista kamppailua arki juuri nyt monissa kodeissa on kohoavien hintojen ja nousevien kustannusten keskellä... Nyt, kun hallitus on kokoontumassa viimeiseen kehysriiheensä, on paikallaan kysyä, millaisia päätöksiä hallitus aikoo tehdä pienituloisten tilanteen helpottamiseksi."

* * *

Ja nyt Tuppuraisella on siis otsaa moittia hallitusta kehyskauden alijäämän liiallisesta suuruudesta ikään kuin hän itse ei olisi koko hallituskauden ajan vastustanut Orpon kabinetin pyrkimyksiä rajoittaa sen holtitonta kasvua.

Siis kasvua, jonka lähtölaukaus ammuttiin edellinen hallituksen aikana. Eli hallituksen, jossa Tuppurainen oli itsekin ministerinä. Ja joka harjoitti vielä viimeisenä vuotenaankin täysin holtitonta verovarojen tuhlaamista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle
Hallituksen yhdenvertaisuusohjelma on yliopistolehtori Anna Rastaan mukaan epäonnistunut
Vihreät talouskasvua vastaan

torstai 27. marraskuuta 2025

Pullan leipominen kiellettiin

Ylen mukaan taloustieteen nobelistimme – Bengt Holmström – on kertonut, että "Euroopan suuri ongelma on se, että täällä on jumalattomasti kielteisiä rajoituksia ja sääntely on karannut ihan käsistä". Tästä mainion esimerkin tarjosi Pirkanmaan hyvinvointialue Pirha, joka kielsi hygieniapassin omaavalta ja pitkään suurkeittiössä työskenneeltä henkilöltä pullan leipomisen vanhuksille. 

Hyvinvointialueen toimialuejohtaja kertoi, että "tässä on kysymys siitä, että päivätoiminnan kokonaisuus alkoi uudessa toimintamuodossa syyskuun alussa ja käytännöt yhtenäistettiin. Pullanleipomismahdollisuutta ei ole muuallakaan."

Toisin sanoen hänen näkemyksensä näyttäisi olevan se, että vanhustenhoidossa pitää aina mennä ankeimman vaihtoehdon mukaan. Positiivista tässä byrokratian kukkasessa on se, että vapaaehtoisleipuri on kertonut saaneensa valtavan määrän positiivista – eikä lainkaan negatiivista – palautetta tultuaan asian kanssa julkisuuteen. 

Vankasta kansan tuesta kertoo myös se, että adressit.com-sivustolla "Pullia pitää saada leipoa jatkossakin" -vetoomus on kerännyt yli 3 000 allekirjoitusta. Nähtäväksi kuitenkin jää, vaikuttaako tämä mielipiteenilmaisu millään tavalla pirkanmaalaisiin ankeuttajiin ja byrokraatteihin.

Päivän aiempi merkintä:
29-vuotias afgaani ammuskeli

torstai 25. syyskuuta 2025

Keski-Uusimaa näyttää esimerkkiä

Tuusulassa asuva ystäväni vinkkasi minulle parin päivän takaisen uutisen. Sen mukaan paikallisen Keski-Uusimaa-lehden lukijamäärä on hurjassa kasvussa, sillä lehteä säännöllisesti seuraavien ihmisten määrä on lisääntynyt vuodessa peräti 17,8 prosenttia. 

Niinpä lehdellä on nykyisin yhteensä 143 200 säännöllistä lukijaa eli enemmän kuin tämän paikallislehden toiminta-alueella asuu ihmisiä. Tosin Keski-Uusimaa ei ole aivan puhdas paikallislehti, vaan se kuuluu Uutissuomalaisen juttuja välittäviin lehtiin, eli sen sivuilta voi seurata myös kansallisia ja jopa kansainvälisiä uutisia. 

Asiasta kertoneessa uutisessa mainittiin erilaisia syitä sille, miksi lehden levikki voisi olla niin korkea. Yksi – ja nähdäkseni se oikea – syy jätettiin kuitenkin mainitsematta. Luulen nimittäin, että Keski-Uusimaata on siirtynyt lukemaan yhä useampi Helsingin sanomien punavihreään propagandaan kyllästynyt pääkaupunkiseutulainen. 

Tätä ajatustani puoltaa ainakin se, että Keski-Uusimaa ei ole poliittisesti värjäytynyt – ei  ainakaan punavärillä – ja lisäksi se tarjoaa paikallisuutisia aivan pääkaupungin läheisyydestä ja lisäksi kattavasti Vantaa-Kerava hyvinvointialueen uutiset. Lehdessä on myös mielipideosasto, jossa julkaistavia tekstejä ei näytettäisi valikoitavan poliittisin perustein – näin ainakin ystäväni mukaan.

Nähtäväksi jää, onnistuvatko muutkin suurten asutuskeskusten liepeillä toimivat paikallislehdet kasvattamaan lukijakuntaansa suurten punavihertävien medioiden kustannuksella. Mikäli näin kävisi, se voisi ajan myötä johtaa suomalaisen uutistarjonnan muuttumiseen nykyistä objektiivisemmaksi eli edistää suomalaisen tiedonvälityksen tervehtymistä.

tiistai 11. maaliskuuta 2025

Suurin osa ehdokkaista kannattaa monikulttuurista yhteiskuntaa

Lähes neljä viidestä aluevaalien ehdokkaista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä kuin vaalikoneen väittämä ”suhtaudun myönteisesti ajatukseen siitä, että omalla hyvinvointialueellani olisi tulevaisuudessa nykyistä enemmän maahanmuuttajataustaista hoitohenkilökuntaa”. Täysin tai jokseenkin eri mieltä on 16 prosenttia ehdokkaista. Viisi prosenttia ei osaa sanoa.

Lähes yhtä suuri osa ehdokkaista on myös täysin tai jokseenkin samaa mieltä kuin väittämä "suhtaudun myönteisesti ajatukseen siitä, että kotikuntani olisi tulevaisuudessa entistä monikulttuurisempi".

Näyttää siis siltä, että äänestäjän kannattaa selvittää tarkasti ehdokkaiden ajatukset tästä aihepiiristä, jotta tulee äänestäneeksi ehdokasta, jonka näkemykset yhteiskunnan käynnissä olevasta muutoksesta vastaa hänen omiaan. Näin siksi, että väärän valinnan seuraukset saattavat olla varsin ikävät.

lauantai 18. tammikuuta 2025

Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?

Suomen valtion sunnitellusta budjetista vuodelle 2025 on velkarahaa yli neljätoista prosenttia. Eli joka seitsemäs valtion käyttämä euro on otettu velaksi ja maksettava ennemmin tai myöhemmin takaisin.

Samaan aikaan suomalaisten työntekijöiden tuloista verotetaan reilusti yli 40 prosenttia. Ja sen ihmisten työntekemisen motivaatiota vähentävä progressio on niin korkea, että marginaalivero ylittää 50 prosentin rajan - jolloin työntekijälle jää alle puolet lisätulosta - 58 000 euron vuosituloista ja jo 19 000 euron ansiotasolla verokarhu vie lisätyön palkasta peräti kolmanneksen.

En tässä kiistä sitä, etteikö näistä rahoista suurinta osaa käytettäisi hyviin asioihin. Mutta totean kuitenkin, että näitä hyviä asioita - ja usein vähän vähemmänkin hyviä - on suomalaisten työntekijöiden kannettavaksi aivan liikaa. Ja lisäksi budjettiin sisältyy myös vähemmän hyviä asioita, hyvinkin mainitsemani velkarahoitteinen neljätoista prosenttia.

Siksi oli mielenkiintoista lukea Verkkouutisten juttu, jossa oli kattava yhteenveto Argentiinan talouden muutoksesta Javier Milein valtaannousun jälkeen. Olen myös itse kirjoittanut aiheesta aiemmin, joten en kommentoi sitä sen enempää kuin suosittelemalla teille - arvoisat lukijani - artikkelin lukemista.

Sen sijaan haluan tuoda esille pari suomalaiseen politiikkaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvää seikkaa, joihin artikkeli tarjoaa lisävalaistusta. Niistä ensimmäinen on suomalaisen vasemmiston taholta - ja lisäksi Yleisradion toimituksessa - esille nostettu väite argentiinalaisten suistumisesta kurjuuteen Milein tekemien rajujen julkisen talouden leikkausten jälkeen. 

Verkkouutisten jutussa kuitenkin kerrotaan, että Milein uudistusten jälkeen kuluneen vuoden aikana argentiinalaisten keskipalkat ovat lähes kaksinkertaistuneet, maan työttömyysaste on laskenut seitsemän prosentin tuntumaan sekä vuokra-asuntojen tarjonta on kasvanut 170 prosenttia ja vuokrakustannukset laskeneet 40 prosenttia. Minusta nämä tiedot asettavat vasemmistolaisten väitteen vähintäänkin kyseenalaiseksi. Etenkin, kun Argentiinan taloudelle povataan ensi vuodeksi peräti viiden prosentin kasvua.

* * *

Siksi kysyn, että eikö tämä kaikki osoita sitä, että ylipöhöttyneen julkisen talouden ja yhteiskunnallisen sääntelyn leikkaaminen - vaikka kirpaiseekin lyhyellä aikavälillä - on loppujen lopuksi hyväksi myös kaikkein köyhimmille? Onhan Argentiinassa sentään toimittu ihan toisenlaisessa mittakaavassa kuin Suomessa on edes suunniteltu: julkisesta taloudesta leikattiin 30 prosenttia sisältäen 30 000 valtion työntekijän irtisanomisen, energia- ja liikennetukien leikaamisen, julkisten töiden keskeyttämisen ja valtion palkkojen sekä eläkkeiden pienentäminen. 

En silti sano, että Suomessa pitäisi tehdä yhtä rajuja muutoksia, sillä eihän meidän taloutemmekaan ole samanlaisessa kriisissä kuin Argentiinassa oli Milein astuessa valtaan. Sen sijaan haluaisin myös poliittisen vasemmiston ja heidän kannattajiensa pysähtyvän hetkeksi miettimään edelle kirjoittamaani ja ymmärtämään, että myös meidän julkisesta sektoristamme voidaan - ja kannattaa - varmasti leikata paljonkin. 

Enkä tarkoita esimerkiksi hyvinvointipalveluiden suorittavaa työtä tekevien ihmisen käsiä vaan niiden hallintoa ja byrokratiaa. Enkä tarkoita edes julkisten alojen työntekijöiden palkkojen laskemista, mutta ehkä niiden korottamista voisi kuitenkin rajoittaa, kunnes palkkajohtajuus siirtyisi valtion hommista Suomen talouden viime kädessä rahoittavalle yksityiselle sektorille. Enkä panisi pahakseni, jos valtion tarjoamista tuista mitä erilaisimmille valtionhallinnon ulkopuolisille toimijoille - kuten kansalaisjärjestöille, yrityksille, kehitysmaille ja puolueille - leikattaisiin leijonanosa.

Lisäksi pitäisi katsoa valtion ja varmasti kuntienkin virastojen hallintorakenteita. Ne ovat viime vuosina kasvaneet kuin pullataikina ja tarjoavat siksi erinomaisia leikkaus- eli tehostamiskohteita, joita karsimalla säästyy sekä rahaa että vapautuu työntekijöitä käytettäväksi yksityiselle sektorille.

Esimerkiksi tutkimuslaitoksilla oli johtonaan vielä viime vuosituhannen lopulla tyypillisesti pää- tai ylijohtaja ja hänen apunaan tutkimus- ja hallintojohtaja sekä sihteeri, mutta nykyisin hyvinkin kukkea ja monitasoinen johtamisapparaatti (esimerkki ja toinen) ja sen rakentama byrokratia. Ja vielä paljon paremmaksi pantiin terveydenhuollossa, jossa hyvinvointialueet toivat aiempaan verrattuna yhden uuden hallintotason, paljon johtajia ja - kuin kukkaseksi kakkuun - poliitikoille uuden temmellyskentän. 

Näin ollen valtion budjetin sopeuttamisen ei pitäisi olla kovin vaikeaa edes poliitikoille. Ja siksi nykyisen - niin sanotun porvarihallituksen - voisi olettaa tarttuvan tähän tehtävään selvästi pontevammin kuin se on tähän mennessä tehnyt. Etenkin kun Argentiinan ekonomistipresidentti on osoittanut sillä tavalla saavutettavan erinomaisia tuloksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

maanantai 30. joulukuuta 2024

Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää

Yritysten verottaminen on OECD:n mukaan talouskasvulle haitallisinta verotusta. Vasta sen jälkeen tulevat palkkojen, omaisuuden ja perintöjen, kulutuksen ja kiinteistöjen verottaminen.

Tästä syystä yrityksiä rasittavaa - eli yritysten tuloksesta maksettavaa - yhteisöveroa on Suomessa lievennetty viimeisten 20 vuoden aikana ja se on tällä hetkellä 20 prosentin tasolla oltuaan pahimmillaan vuosina 2000-2004 jopa 29 prosentissa. Vaihtoehtona voisi olla Viron tapaan yritysten verottaminen vasta sen jälkeen, kun ne realisoivat voittonsa osinkoina.

Viron mallissa etuna on se, että yritysten tulos on kokonaisuudessaan käytettävissä investointeihin kun Suomessa julkinen sektori leikkaa siitä ensin edellä mainitun 20 prosenttia. Siksi ei ole ihme, että Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on ehdottanut yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin talouskasvun kiihdyttämiseksi, jotta yritysten investoinneille olisi nykyistä paremmat edellytykset.

Etlan mukaan tämä toimenpide vauhdittaisi talouskasvua ilman kustannuksia julkiselle taloudelle, koska yritykset ja palkansaajat hyötyvät veronalennuksesta niin paljon, että veronalennus maksaisi itsensä ajan myötä takaisin. Eli kasvattaisi julkisen sektorin muita tuloja, joita tuottaisivat järjestön johtajan Aki Kangasharjun mukaan työllisyyden paraneminen sekä ansiotason, kulutuksen ja muun toimeliaisuuden kasvu, joista kaikista seuraa verotettavia tuloja.

Ongelmana olisi lähinnä se, että näiden verotulojen kasvu tapahtuu viiveellä. Sen paikkaamiseksi Etla ehdotti valtion omaisuuden myymistä - jos ja kun ei haluta ottaa lisää velkaa. 

Tämän se teki ilmeisesti siksi, että valtio on muutenkin velkaantumassa huimaa vauhtia pitkälti Sanna Marinin (sd) hallituksen kehittelemän äärimmäisen kalliin hyvinvointihimmelin ja nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen yltiövarovaisten menoleikkausten seurauksena. 

Omalta osaltani kannatan yhteisöveron laskemista, mutta saa nähdä, tarttuuko Orpon hallitus Etlan ehdotukseen. Ja jos tarttuu, niin minkälaisen huudon se aiheuttaa verotusta rakastavissa oppositiossa ja ammattiyhdistysliikkeessä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Ruotsalainen veroale ja argentiinalainen inflaatio

torstai 19. joulukuuta 2024

Karun totuuden tunnustaminen on liian vaikeaa

Oli mukava havaita sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehen toteavan, että laittomasti maassa olevien terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on "nimenomaan tämä, että jos henkilö on täällä laittomasti maassa, hänen tulisi täältä poistua. Ja terveydenhuoltojärjestelmänkään ei pitäisi tukea sitä, että maassa oleskellaan pidempään."

Laitonta maassaoloa ei tietenkään tulisi tukea millään muullakaan tavalla - ei yksityisen henkilön, ei seurakuntien, ei julkisen hallinnon eikä myöskään minkäänlaisten kansalaisjärjestöjen toimesta. Sen sijaan näiden kaikkien tulisi toimia siten, että Suomessa oleskellaan vain luvallisesti. 

* * *

Vähemmän mukavaa ellei suorastaan ikävää oli sen sijaan kuunnella toista virkamiestä eli sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikköä, joka kertoi, että "kun täältä ministeriön näkökulmasta katsoo valtakunnallista tilannetta ja tilannetta noin 5–10 vuoden päähän, niin valitettavasti täytyy sanoa, että joudumme varmasti vielä uudelleen arvioimaan, pitäisikö meidän tehdä uusia päätöksiä nimenomaan sen kaikkein raskaimman erikoissairaanhoidon ja päivystysverkon osalta".

Tällä kommentillaan hän tarkoitti, että joidenkin sairaaloiden yöpäivystysten lopettaminen ei suinkaan ollut mikään radikaali toimenpide, vaikka aiheuttikin hallituksen rivien rakoilua. Sen sijaan se oli vaatimaton ensiaskel sen varmistamiseksi, että kansalle pystytään ylipäänsä tarjoamaan kattavaa julkista terveydenhuoltoa. 

* * *

Taustalla on tietenkin jossain määrin maan julkisen talouden krooninen ylikulutus, mutta myös koulutuspolitiikassa tehdyt virheet ja pidemmällä tähtäimellä nuorten haluttomuus perheiden perustamiseen sille otollisimmassa iässä. Ensin mainitun ilmeisenä tarkoituksena on ollut lääkärikunnan palkkatason nostaminen ja jälkimmäinen on seurausta yhteiskunnan arvojen muuttumisesta. 

Koulutusta on toki helppo - joskaan ei ilmaiseksi - korjata lisäämällä lääketieteen opetusta yliopistoissa. Jälkimmäinen sen sijaan on vaikeampaa, eikä se ole onnistunut missään, vaikka ainakin Unkarissa sitä on yritetty hyvinkin tosissaan. 

Työvoimapulaa on Suomessa yritetty ratkaista houkuttelemalla ulkomaisia terveydenhuollon ammattilaisia maahamme. Se on auttanut jonkin verran, mutta täytyy kuitenkin ihmetellä, ettei sairaaloissa näy juurikaan somalialaisia tai irakilaisia lääkäreitä ja hoitajia, vaikka Suomen harjoittama maahanmuuttopolitiikka on houkutellut juuri näiden maiden kansalaisia maahamme - sekä tarjonnut heidän nuorilleen mahdollisuuden kouluttautua käytännössä ilmaiseksi haluamaansa ammattiin. Syitä voimme vain pohtia.

* * *

Onni tässä onnettomuudessa on, että tietotekniikan ja robotiikan kehitys mahdollistavat puuttuvan työvoiman korvaamisen. Siinä edelläkävijänä on toiminut Japani, missä esimerkiksi vanhustenhuolto on yhä enemmän siirtynyt ihmisiltä robottien tehtäväksi. Siksi lienee todennäköistä, että myös minä pääsen robottien hellään huomaan viimeisinä vuosinani. 

Tässä yhteydessä on kuitenkin muistettava, että myös tämä ratkaisu edellyttää Suomen talouden tervehdyttämistä. Ja siksi meidän suomalaisten on tavalla tai toisella onnistuttava tekemään nykyistä tuottavampaa työtä - eli lisäämään onnistuneita innovaatioita sekä kaupallistamaan ja markkinoimaan niitä sekä olemaan nykyistä taitavampia ja ahkerampia yrittäjiä ja työntekijöitä. 

Lisäksi julkisen sektorin kustannusten kasvu väestön ikääntymisen seurauksena on pystyttävä pitämään kurissa leikkaamalla mieluummin ennemmin kuin myöhemmin valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien budjeteista sellaiset - tämän blogimerkinnän alussa käsittelemäni kaltaiset - menot, jotka eivät ole välttämättömiä tai voidaan korvata yksityisten toimijoiden kautta eli markkinaehtoisesti. 

Valitettavasti juuri tämä näyttää olevan liian vaikeaa suomalaisille poliitikoille. Ja heidät valtaan valitsevalle Suomen kansalle, jolle karun totuuden tunnustaminen näyttää olevan liian vaikeaa.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä

Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn vaati Suomelle lakisääteistä velkakattoa. Taustalla lienee se tosiasia, etteivät Suomen hallitukset ole vuoden 2008 jälkeen halunneet rajata julkisia menoja tulojen mukaan, vaan maamme on elänyt tämän ajan suurelta osin velaksi. 

Tilanne on pahentunut vuosi vuodelta ja kuluvan vuoden 87,6 miljardin euron budjetista katetaan velalla 11,5 miljardia euroa eli noin 13 prosenttia. Kuten arvoisa lukijani ja Petteri Orpon (kok) hallitus hyvin ymmärtävät, ei kehitys voi jatkua samanlaisena ilman, että maamme joutuu Kreikan tavoin holhoukseen. 

Positiivista tässä tilanteessa on se, ettei Suomen velka ole - vielä - bruttokansantuotteeseen suhteutettuna yhtä suuri kuin 1990-luvun laman aikana. Mutta - ja se on iso mutta - nykyisellä kehityksellä tuo taso saavutettaisiin vielä tällä vuosikymmenellä, kuten alla olevasta kuviosta näkyy.

Tästä syystä on välttämätöntä, ettei Suomen taloudessa jatketa elämistä vanhaan malliin eli viime vuosikymmenen "business as usual" on saatava käännetyksi. Se voi tapahtua kolmella tavalla tai niiden yhdistelmällä. 

Niistä ensimmäinen ja paras on talouselämän tuottojen - ja sitä kautta verotulojen - kasvattaminen. Tähän hallitus pyrkii tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin sekä työelämään liittyvillä muutoksilla. Näistä jälkimmäiset ovat saaneet ay-liikkeen ja poliittisen vihervasemmiston takajaloilleen ja tekemään kaikkensa, jotta Suomen velkakehitys jatkuisi tai jopa kiihtyisi.

Toinen mahdollinen keino voisi olla verotulojen kasvattaminen sosialisoimalla yrityksiltä ja työntekijöiltä entistä suurempi osa heidän työnsä tuloksista. Jos Suomessa olisi alhainen veroaste, tämä vihervasemmiston lempikeino saataisi hyvinkin olla käyttökelpoinen, mutta valitettavasti maassamme on jo valmiiksi yksi maailman korkeimmista veroasteista. 

Siten tämän keinon käyttämisellä ei ole mahdollista saavuttaa suuria tuloja. Ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voisi olla jopa talouden aktiivisuuden heikentyminen yrittäjien ja työntekijöiden riskinottoon ja ahkeruuteen kannustavan ekonomisen insentiivin heiketessä entisestään. Siis joutuminen ojasta allikkoon.

Kolmas keino korjata tilannetta olisi katsoa julkisen sektorin toimintoja ja poistaa sieltä turhia kustannuksia aiheuttavat osat. Sellaisesta saimme yhden esimerkin tuoreesta uutisesta, jonka mukaan neljän vuoden ajan toiminnassa olleella elintarvikemarkkinavaltuutetun toimistolla ei ole ollut mitään sovittuja valvonnan tuloksellisuus- tai vaikuttavuustavoitteita, eikä se ole tehnyt yhtään päätöstä. Valtuutetun kuukausiansio on noin 9 000 euroa kuukaudessa.

Toisen hyvän esimerkin löydämme terveydenhuollosta, jossa toimivat lääkärit toivat äskettäin esille sen, kuinka hyvinvointialueille rakennettu tolkuton byrokratia syö leijonanosan heidän ja muun henkilöstön työajasta. Näistä esimerkeistä huolimatta on selvää, että jokainen julkisen sektorin toiminto ja työpaikka on syntynyt jonkinlaisin perustein ja tarkoitettu täyttämään jonkinlainen tarve. Tai ainakin kuviteltu sellainen.

Joka tapauksessa liika on liikaa ja Suomen julkisen sektorin toiminnot tulisi perata kaikilta osiltaan läpi sillä ajatuksella, että saadaanko niissä tehdyille töille kustannukset ylittävä hyöty. Ja ellei saada, onko noiden toimien ylläpitämiselle jokin muu välttämätön syy. Tämän tarkastelun lopuksi tulisi vielä poistaa julkisista budjeteista kaikki tarpeettomiksi tai kannattamattomiksi osoittautuneet toimet ja toimijat. 

Tämän kaiken voisi kuvitella olevan itsestäänselvää, mutta näin ei näytä olevan. Ja ilmeisesti tämä on nyt selvinnyt myös Suomen pankin pääjohtajalle, kun hän ehdotti valtion menoille lakiin säädettävää velkakattoa. Näin tulevat hallitukset ja eduskunnat pakotettaisiin noudattamaan edes jonkinlaista rotia yhteisten varojemme käytössä. 

Tällainen velkakatto on käytössä Ruotsissa. Ja sen seurauksena länsinaapurimme velkasuhde suhteessa bruttokansantuotteeseen on noin 30 prosenttia - toisin kuin Suomessa - jossa se on yli 75 prosenttia.

Siten pääjohtaja Rehnin esitys näyttää tosiasioiden valossa varsin hyvältä, vaikka epäilemättä vallan riistäminen poliitikoilta olisikin näille varsin karvasta lääkettä. Näin siitä huolimatta, että riistämisen syynä olisi heidän ilmeinen kyvyttömyytensä käyttää tuota valtaa. 

torstai 15. helmikuuta 2024

Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon

Sanna Marinin (sd) hallitus perusti Suomeen 21 hyvinvointialuetta. Niiden suuren määrän taustalla oli erityisesti Keskustan pyrkimys ankkuroida oma valtansa tästä ikuisuuteen suomalaisella maaseudulla. 

Ilmeisesti siitä syystä aluehallinnon pyörittämiseen rakennettiin valtavan suuri keskushallinnolta rahansa saava hallintobyrokratia. Siinä ylintä valtaa käyttää vaaleilla valittava aluevaltuusto, joissa istuu hyvinvointialueen asukasluvusta riippuen 59–89 poliitikkoa.

Lisäksi on rakennettu valtava virkakoneisto, joka koostuu aluehallituksesta ja tarkastuslautakunnasta sekä kaksikielisisllä alueilla kansalliskielilautakunnasta ja Lapissa Saamen kielen lautakunnasta. Niiden jäsenistä päättää aluevaltuusto.

* * *

Hyvinvointialueet ovat olleet perustamisestaan lähtien kroonisessa rahapulassa, mikä ei kuitenkaan ole estänyt aluehallinnossa olevia poliitikkoja ja byrokraatteja mittaamasta itselleen maksimaalisia etuuksia. Sellaisista kertoivat eiliset uutiset. 

Ylen mukaan aluehallintojen rahankäyttö on nimittäin ollut täysin posketonta. Pelkästään kokouspalkkioihin on käytetty kutakin valtuutettua kohden pahimmillaan jopa noin 19 000 euroa vuodessa. Niistä kertyy koko maan tasolla 14 miljoonan euron potti - ja sen päälle tulevat vielä matkakulujen ja ansionmenetysten korvaukset. 

Oman elintason kohottaminen ei kuitenkaan ole riittänyt aluevaltuutetuille, vaan lisäksi hyvinvointialueiden rahaa on jaettu yhteensä 5,5 miljoonaa euroa myös heidän taustallaan oleville poliittisille puolueille niin sanottuna ryhmätukena eli demokratiarahana.  Näin ihmisten terveyden edistämiseen ja sairaanhoitoon tarkoitettuja varoja on käytetty sekä poliitikkojen leivän leventämiseen, että heidän taustallaan toimivien poliittisten liikkeiden rahoittamiseen. 

Kärsijöinä tästä poliittisten päättäjien ahneudesta ovat olleet erityisesti vanhukset ja sairaat ihmiset. Tämä jos joku on moraalitonta. Ellei suorastaan sikamaista.

* * *

Koska aluehallinnon rahankäyttö on ollut holtitonta valtuutettujen - siis alueiden ylimpien päättäjien - omassa joukossa, ei ole yllätys, että tämä joukko on harjoittanut vähemmän tiukkaa rahapolitiikkaa myös yleisellä tasolla. Tästä uutisoi esimerkin MTV3, jonka mukaan Keski-Uudenmaan aluejohtaja on irtisanouduttuaan saanut erorahaa 120 000 euroa. 

Kyseessä ei siis ole korvaus erotetulle johtajalle, vaan henkilölle, joka päätti itse jättää hommansa. Kyseisen aluehallituksen puheenjohtaja on ilmoittanut, ettei tule kommentoimaan asiaa, mutta MTV3:n julkaisemasta pöytäkirjasta ilmenee kyseessä olleen sopimuksen, jonka tarkoituksena on ollut välttää johtajan irtisanominen. 

Irvokkaaksi asian tekee se, että tällaisesta erorahasta oli sovittu eronneen johtajan kanssa jo työsopimuksessa. Eli tälle oli jo rekrytointitilanteessa annettu subjektiivinen oikeus kuitata itselleen vastikkeeton 120 000 euron potti veronmaksajilta kerättyä rahaa.

Tämä kaikki osoittaa, että julkinen eli isännätön raha on halpaa. Ja demonstroi vastaansanomattomasti, kuinka se johtaa eräänlaiseen lailliseen korruptioon, jossa kyllä toimitaan lakien kirjaimen mukaisesti, mutta maksimoiden oma ja kavereiden etu. Eikä ketään kiinnosta, miten rahan varsinainen käyttötarkoitus - tässä tapauksessa hyvinvointialueiden varsinainen toiminta - tulee hoidetuksi.

lauantai 18. marraskuuta 2023

Eiliset turvapaikanhakijat syövät reilusti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulevan vuoden säästöt

Suomi sulki eilen neljä raja-asemaa ehkäistäkseen Venäjän hybridivaikuttamista. Tämä tapahtui hyvästä syystä, vaikka joku itäsuomalainen tutkijatohtori ja Venäjän sotatoimia polttoaineita ostamalla tukeva rajanylittäjä protestoivatkin asiaa. Niin, ja tietenkin vanha kommunisti ja ihmisoikeusaktivisti Martin Scheinin. 

Tosiasia kuitenkin on, että pelkästään eilisen päivän aikana Suomeen saapui venäläisten masinoimana yhteensä 163 kehitysmaalaista. Kun muistetaan, että maahan tulleet ihmiset kuuluvat sellaisin väestöryhmiin, joiden nettovaikutus on henkeä kohden ainakin 10 000 euroa vuodessa, voimme laskea tämän joukon - olettaen, että he kaikki ovat oikeutettuja turvapaikkaan - aiheuttamien kustannusten olevan jatkossa minimissäänkin 1,63 miljoonaa euroa vuodessa. Jos nämä ihmiset olisivat keskimäärin 30-vuotiaita ja eläisivät 80 vuoden ikään, syntyisi heistä suomalaisen veronmaksajan maksettavaksi kustannusta yhteensä 81,5 miljoonaa euroa. 

Summaa voi verrata vaikkapa siihen, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue aikoo karsia menojaan ensi vuoden aikana noin 55 miljoonalla eurolla, joka tarkoittaa noin 80 henkilötyövuotta. Käytännössä se tarkoittaa luopumista joistakin palveluista, mikä luonnollisesti on hankalaa niille, jotka kyseisiä palveluja käyttävät.

Kuten arvoisa lukijani huomaa, olisi pelkästään eilisen päivän aikana tulleiden hybridivaikutusvälineiden aiheuttamilla kustannuksilla voitu turvata reilusti Länsi-Uudenmaan laajuisen alueen hyvinvointipalveluiden säilyminen nykytasolla ensi vuoden ajan. Tai kuten todennäköisemmin käy, heidän maahantulonsa takia joudutaan suomalaisille tarjolla olevista julkisista palveluista tinkimään noin puolitoistakertainen määrä verrattuna siihen, mitä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on suunniteltu tehtävän tulevana vuonna. 

Siksi on selvää, ettei itärajan yli autojaan tankkaamassa käyneiden ihmisten ruikutus saa minulta tippaakaan sympatiaa. Ei etenkään se imatralainen Putinin Venäjää polttoainekaupallaan tukeva älykääpiö, joka esitti näkemyksenään, että "viattomat kärsivät muutaman hassun rajanylittäjän takia".  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvisodan henki
Vaihtoehtoisia tulkintoja
Maahanmuuton raskas taakka

lauantai 4. marraskuuta 2023

Itsestäänselvyyksiä

Pari viikkoa sitten kansanedustaja Sara Seppänen (ps) vaati opetusministeriötä huolehtimaan siitä, että opettajat toteuttavat Suomessa annetun perustuslain ja perusopetussuunnitelman mukaista sisältöä uskonnon opetuksessa. Vaatimuksen taustalla oli se, että muslimilapsille on opetettu uskonnon tunnilla jopa ääri-islamilaista ideologiaa, johon on sisältynyt tappouhkauksia uskontoaan vaihtaville.

Siksi tartuin mielenkiinnolla Ylen uutiseen, jonka mukaan peruskoulun uskonnon opetuksessa esiintyy monien mukaan edelleen tunnustuksellisia piirteitä. Juttu oli sinänsä asiallinen, mutta ohitti lähes kokonaan Seppäsen esille nostamaan koulujemme uskonnonopetuksen suurimman ongelman keskittyessään lähes pelkästään luterilaisen kristinuskon opetuksessa esiintyvään tunnustuksellisuuteen. 

Tämä oli sinänsä outoa, vaikka en toki epäilekään, etteikö myös kristinuskon opetuksessa esiintyisi tunnustuksellisuutta ja muiden uskontojen vähättelyä. On silti outoa, etteivät koulujen - lähinnä ala-asteen - korkeakoulutetut opettajat kykene noudattamaan edes opetussuunnitelmaa, vaan tyrkyttävät pienille koululaisille omia näkemyksiään. 

Jos ja kun näin on, olisi asiaan suhtauduttava sen vaatimalla vakavuudella. Eli tunnustuksellista uskonnonopetusta - on se sitten kristinuskoa tai islamia mukailevaa - antavan opettajan toimintaan olisi puututtava yhtä jämäkällä otteella kuin muissakin työpaikoissa suhtaudutaan henkilöihin, jotka tekevät työssään tahallisia virheitä. Onhan itsestään selvää, ettei puuseppäkään saisi pitää työpaikkaansa, mikäli hän tuolitilauksen saatuaan nikkaroisi sohvan, koska tykkäisi mieluummin tehdä sellaisia?

* * *

Kuten arvoisa lukijani epäilemättä muistaa, ajettiin Sanna Marinin (sd) hallituksen aikaan maahamme sosiaaliturvan uudistus, jota voidaan kuvata jättimäisenä byrokratian kasvattamisena. Tämä näkyi sosiaali- ja terveydenhuollon hallintoon kuuluvien ihmisten lisäyksenä, minkä lisäksi kuluja kasvatti päätös palkkojen harmonisoinnista kunkin tehtävän suurituloisimpien tasolle. 

Tähän ongelmaan liittyen haastateltiin Ylen uutisissa ulosanniltaan valitettavan heikkoa asiantuntijaa, joka puhui järkeä. Tämä henkilö - Riku Lehtinen - nimittäin kohdistaisi hyvinvointialueiden säästöt keskijohtoon ja hallintoon. Silloin säästämisen tarve pienenisi selvästi, koska matala organisaatio toisi muita hyötyjä.

Tosiasiallisesti on kuitenkin niin, ettei pelkästään keskijohdon irtisanominen pelastaisi tilannetta, vaan samalla pitäisi karsia niitä tehtäviä, joita varten hyvinvointialueille alkujaan palkattiin keskijohtoa. Tämänkin luulisi olevan itsestäänselvyys, mutta jostain syystä minua hiukan epäilyttää, että kykenevätkö hyvinvointialueiden suuripalkkaiset johtajat vähentämään itselleen rakasta byrokratiaa ja irtisanomaan juuri niitä henkilöitä, joiden kanssa he viettävät työssään eniten aikaa.

Tarvittaessa he  kuitenkin näyttäisivät saavan tukea asiakkailtaan. Tuoreen mielipidekyselyn mukaan suomalaiset eivät nimittäin usko nykymuotoisten hyvinvointialueiden pystyvän huolehtimaan niille kuuluvista asioista. Edesmennyttä presidentti Mauno Koivistoa lainaten: "tarttis tehrä jotain". 

* * *

Lopuksi pari sanaa Hamasin terrori-iskun jälkeisestä Israelin toiminnasta. Sen armeijaahan on vaadittu humanitaariseen tulitaukoon mitä erilaisempien tahojen suulla Välimeren ihmiskaupan toimijana tunnetusta Lääkärit ilman rajoja -järjestöstä maailman poliittisiin johtajiin. 

Olen sinänsä samaa mieltä siitä, etteivät syyttömät saisi kärsiä sotatoimista Gazassa eikä missään muuallakaan. Tässäkin asiassa pallo on kuitenkin Hamasilla, koska Israelin pääministeri ja muut edustajat ovat moneen kertaan todenneet, etteivät he suostu tulitaukoon, ennen kuin Hamas vapauttaa panttivankinsa. Siksi on peräti kummallista, että Pyhän maan konfliktissa painetta luodaan nimenomaisesti Israelille, vaikka ratkaisun avaimet ovat Hamasilla ja palestiinalaisilla. 

Kirjoitin edellä tarkoituksella "Hamasilla ja palestiinalaisilla", koska en ole havainnut uutisia siitä, että jälkimmäiset olisivat toteuttaneet samanlaisia näyttäviä mielenosoituksia panttivankien vapauttamisen puolesta, kuin heidän maanmiehensä ystävineen ovat toteuttaneet Israelia vastaan. Sellaisia ei ole nähty sen enempää länsimaissa kuin Gazassa tai Länsirannan palestiinalaisen hallitsemilla alueilla.     

Tästä syystä minusta näyttää, ettei palestiinalaisilla tai heidän tukijoillaan ole todellisuudessa suurempaa huolta Gazan alueen ihmisten humanitaarisesta hyvinvoinnista. Tai tarkemmin sanottuna, minusta tämä vaikuttaa tosiasioiden valossa itsestäänselvältä.

lauantai 9. syyskuuta 2023

Kissaliitto huolestui

Kansainvälisten huippupoliitikkojen neuvonantajaksi ryhtyneen Sanna Marinin (sd) hallitus joutui kaudellaan kuittaamaan ison laskun koronaviruspandemiasta ja Ukrainan sodasta. Nämä ovat ymmärrettäviä menoja, joiden vastineeksi hänen kabinettinsa olisi pitänyt kyetä tinkimään muista julkisista menoista - ja jättää kokonaan toteuttamatta sellaisia, joita ei ennen sen hallituskautta ollut edes olemassa.

Suurin niistä oli hyvinvointialueuudistus. Se toteutettiin kustannuksia säästämättä, minkä seurauksena nämä alueet ovat nyt akuutissa kustannuskriisissä. Helsingin sanomien mukaan pääkaupunkimme pitäisi nipistää pelkästään soten peruspalveluista vuoden 2026 loppuun mennessä 100–200 miljoonaa, Vantaan ja Keravan 35 miljoonaa ja Länsi-Uusimaan vajaat 70 miljoonaa euroa. 

Päälle tulee vielä Husin menojen supistustarve - mikä tekee lehden mukaan kolmanneksen lisää. Taloustilanne on samankaltainen kaikilla muillakin hyvinvointialueilla

Tässä tilanteessa oli suorastaan irvokasta lukea MTV3:n tuoretta artikkelia, jossa kerrottiin Suomen kissaliiton olevan huolestunut eläinten aseman heikkenemisestä, koska Petteri Orpon (kok) hallitus on päättänyt lakkauttaa eläinsuojeluasiamiehen tehtävän. Ilmeisesti kyseisessä kansalaisjärjestössä ei vieläkään ymmärretä Suomen talouden nykytilan vakavuutta tai julkisten menojen tärkeysjärjestystä.

Onneksi hallituksella näyttäisi olevan siitä käsitys. Siitä kertoo esimerkiksi se, että Ilkka-Pohjalaisen mukaan hallitus on eläinsuojeluasiamiehen palkanmaksun sijaan heltynyt leikkaamaan lapsiperheiden tuesta hiukan vähemmän kuin sen ohjelmassa oli suunniteltu. Tämä kuulosta järkevältä tilanteessa, jossa suomalaisnaiset synnyttävät lapsia vähemmän kuin kertaakaan sitten suurten nälkävuosien. 

Pelivara on kuitenkin ohut, sillä maan taloudessa tapahtuu nyt paljon negatiivisia asioita. Rakennusyrityksiä kaatuu ja tehtaita suljetaan, joten kesäisen talousennusteen mukainen lievä talouskasvu saattaa jäädä toteutumatta, vaikka viime päivinä on toki kuultu positiivisiakin uutisia. Toivoa sopii, että ne yhdessä julkisten menojen priorisoinnin kanssa johtavat Suomen kohti parempaa tulevaisuutta. 

tiistai 9. toukokuuta 2023

Terveydenhuolto tuli äärimmäiselle rajalle

Helsingin sanomat kertoi, että "HUS lykkää nykyisin myös kiireellisiksi luokiteltuja hoitoja. Parhaimmillaan vitkuttelu tarkoittaa turhaa stressiä kuolemansairaalle. Pahimmillaan syöpä ehtii levitä."

Tämä ei ole ihme maassa, jossa tällä hetkellä toimitusministeriönä jatkava hallitus on tuhonnut maan talouden syytämällä rahaa erilaisiin maailmanparannusprojekteihin ja luonut terveydenhuoltoon äärimmäisen kalliin hallintohimmelin.

Samaan aikaan terveydenhuollossa on tekijäpula, joka johtuu lääkäreiden edunvalvonnasta ammattiin koulutettavien ihmisten määrissä sekä hoitajien tyytymättömyydestä työoloihinsa. Lääkäreiden edunvalvonta näkyy lääkäripulan lisäksi heidän keskimääräisessä noin 77 000 euron keskipalkassaan ja hoitajien surkeat työolot heidän hakeutumisessaan muihin töihin. 

Siksi ehdotan hallitusneuvottelijoille seuraavia toimenpiteitä terveydenhuoltoon. 
  1. karsitaan hyvinvointialueiden byrokratiaa oleellisesti
  2. lisätään lääkäreiden koulutusta pysyvästi 
  3. rajataan hoitajien tehtävät heidän ammattitaitoaan vastaaviin ja palkataan vähäisemmällä koulutuksella olevia ihmisiä hoitamaan tehtäviä, joihin ei tarvita sairaan- tai perushoitajan koulutusta
  4. luovutaan ylimitoitetusta hoitajamitoituksesta
  5. siirretään tarvittaessa budjettirahaa maailmanparannuksesta terveydenhuoltoon

maanantai 28. marraskuuta 2022

Hyvinvointialueilla loppuvat rahat ja kädet

Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja astui esiin ja totesi sen yksinkertaisen tosiasian, ettei Suomi pysty ylläpitämään nykyisiä sote-palveluja. Sen estävät sekä taloudelliset että henkilöstön määrään liittyvät seikat. 

Hänen mukaansa "fakta on se, että meidän henkilöstömme ei riitä sen palvelun tuottamiseen, johon jopa rahamme riittäisivät. Meidän on pakko alkaa saneerata sellaista palvelua, joka on vähemmän vaikuttavaa."

Tätä työvoimapulaa on siis vaikeuttanut erityisesti hyvää tarkoittanut hoitajamitoituspäätös. Se on esimerkiksi pakottanut palvelunjärjestäjiä ohjaamaan hoitajia erityisesti ympärivuorokautiseen hoivaan, jolloin käsiä ei ole riittänyt kaikkiaan muihin tehtäviin - ja pahimmassa tapauksessa sairaalahoitoa tarvitsevia ihmisiä on jouduttu lähettämään kotiinsa potemaan vaivojaan.

* * *

Kuten Paasikivi aikanaan totesi on tosiasioiden tunnustaminen viisautta. Niin tässäkin tapauksessa. 

Poliitikkomme ovat viime vuosina halunneet perustaa maakuntien laajuiset hyvinvointialueet, joissa työskentelevien palkkataso on harmonioitu parhaiten ansaitsevien mukaan kysymättä onko yhteiskunnalla siihen varaa. Samoin he ovat päättäneet hoitajamitoituksesta kysymättä onko siihen käytettävissä käsiä. 

Edellä linkittämäni jutun mukaan viime tammikuun aluevaalien alla käydyissä keskusteluissa palvelujen karsiminen ei saanut puolueilta kannatusta. Pikemminkin puhuttiin palvelutason parantamisesta. Ja nyt Siperia näyttäisi opettaneen - kuten hyvinvointipalvelujohtajan ulostulo osoittaa.

Tässä tilanteessa - siis rajallisten resurssien todellisuudessa - suomalaisen vaalikarjan on syytä jäädä miettimään, kuinka tärkeänä se pitää terveydenhuoltoa. Toisin sanoen sen tulee kevään vaaleissa ottaa kantaa siihen, mihin rajallisia julkisia resurssejamme käytetään: onko varmasti niin, että haluamme edelleen syytää vuosittain yli miljardi euroa kehitysmaiden gepardihatuille ja tahdomme huolehtia maahamme pyrkivien elintasopakolaisten hrmh... elintasosta. Tai näemmekö yhä maksamisen väärteiksi kaikki Etelä-Euroopan maiden vaatimat varainsiirrot? 

Vai onko sittenkin parempi, että terveydenhuoltomme tasoa lasketaan nykyisestä. Tai jätetään vaikkapa tietyn iän ylittäneiden tai huonoja elintapoja noudattaneiden ihmisten sairaudet hoitamatta.

* * *

Lopuksi vaihdan aihetta. Moitiskelin nimittäin eilen Vihreitä sen metsäpolitiikasta. 

Tänä aamuna luin kuitenkin uutisen siitä, että Vihreiden "puoluevaltuusto kannattaa geenimuunneltuja organismeja (GMO) koskevan sääntelyn purkamista". Tämä on järkevä kannanotto, sillä nykyaikaisten maatalouskasvien jalostusmenetelmien hylkimisellä EU:n maatalous jää kustannustehokkuudessaan vuosi vuodelta yhä enemmän muun maailman jälkeen - ja täällä tehtävä tutkimus jopa auttaa muuta maailmaa kasvattamaan tätä eroa. 

Tosin vajaan kymmenyksen kannatuksen omaavan suomalaispuolueen mahdollisuudet vaikuttaa asiaan rajoittunevat lähinnä muille annettavan esimerkin asteelle. Mutta hyvä edes niin, sillä ehkäpä vihreiden päätös saa myös poliittisen kenttämme muut - vielä moderneja kasvinjalostusmenetelmiä vierastavat - puolueet nyt tehdyn linjauksen taakse. Ja näin syntyvä yhteinen näkemys saadaan leviämään aikanaan myös muihin Unionin poliittisiin päättäjiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marinin kabinetti päätti olla pihtailematta
Hallitus haluaa terveydenhoitopalvelut maassa luvatta lorveksiville
Virtahevon kokoinen osoitus sosialismin seurauksista


perjantai 2. syyskuuta 2022

Marinin kabinetti päätti olla pihtailematta

Bilemestari Sanna Marinin (sd) hallitus päätti lisätä Suomen valtion velkaa yli kahdeksalla miljardilla eurolla ensi vuonna. Päätös oli odotettu, sillä onhan kyseessä tämän kabinetin viimeinen budjettiesitys ennen seuraavia vaaleja - eikä sellaisissa tavata pihtailla omien kannattajien toiveiden toteuttamisessa. 

Budjetin loppusumma nousee 80,5 miljardiin euroon, mikä on peräti 25,4 miljardia enemmän kuin edellisen valtioneuvoston viimeisen menoarvion loppusumma 55,1 miljardia. Toisin sanoen Marinin hallitus on lisännyt valtion menoja vallassaoloaikanaan hulppeat 46 prosenttia.

Valtion tuloja hallitus arvelee nostavansa samana aikana 19,1 miljardia eli noin 36 prosenttia. Siten ne nousevat - jos valtion tuloarvioesitys osuu kohdalleen - 72,4 miljardiin. 

Kaiken kaikkiaan hallitus on suunnitellut nostavansa valtionvelan 146 miljardiin euroon, eli noin 26,5 tuhanteen euroon per suomalainen - vauvasta mummoon ja vaariin. Nelihenkisen lapsiperheen laskennalliseksi osuudeksi tulee siten 106 000 euroa. Tosin Marinin aiemmin ilmoittama pidemmän ajan tavoite on vielä tätäkin suurempi summa. 

Koko julkisen talouden osalta tilanne ei ole kuitenkaan aivan niin karmea kuin edelle kirjoittamastani voisi kuvitella. Suurimman osan valtion menojen kasvusta selittää nimittäin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, joka siirsi melkoisen kuluerän kuntien kontolta valtion kannettavaksi. Siten kuntien kulutaakka pieneni vastaavalla summalla. 

Toisaalta budjettiesitykseen sisältyy melkoinen riski - eli valtion velkojen mahdollinen koronnousu. Jokainen prosentin nousu valtion lainakorkoon tarkoittaa 1,46 miljardin euron maksulappua suomalaisille. Toivon mukaan valtion korkomarkkinoilla ei siten tapahdu ikäviä yllätyksiä.

Muilta osin en lähde ruotimaan budjettia sen suuremmin. Nähdäkseni sekä hallitus että oppositio ovat siinä oikeassa, että ajat - koronapandemioineen, Venäjän hyökkäyksineen Ukrainaan, inflaation liikkeelle lähtöineen ja energiakriiseineen - ovat olleet poikkeuksellisen hankalat (hallitus), mutta julkisen talouden menosäästöjäkin olisi jo senkin takia pitänyt etsiä tarkemmalla kammalla (oppositio). Pientä lohtua antaa kuitenkin se, että eilisen A-Talkin mukaan hallitus päätti supistaa kehitysmaille annettavaa vastikkeetonta lahjarajaa muutamalla sadalla miljoonalla. 

Nähtäväksi siis jää, millaisessa kunnossa Suomi siirtyy seuraavalle vaalikaudelle. Antaako Marinin kabinetti tulevalle valtioneuvostolle konkurssikypsän Suomen, vai onko kesällä 2023 jo nähtävissä jotain valoa? 

Melkoisen mielenkiintoinen oli kuitenkin Maaseudun tulevaisuuden kysely, jossa kansalaisilta kysyttiin suosikkia seuraavaksi pääministeriksi. Marin oli suosikki ja sai peräti 27,3 prosentin kannatuksen. Jopa kokoomuslaisiksi tai perussuomalaisiksi itsensä identifioineista muutama prosentti ilmoitti kannattavansa häntä. 

Onneksi Suomessa on kuitenkin sellainen järjestelmä, ettei pääministeriä valita mielipidekyselyjen perusteella. Sen sijaan hallituksen vetäjäksi valikoituu käytännössä vaalien suurimman puolueen puheenjohtaja - eikä se ole tiedossa ennen kuin vaalipäivän iltana. 

Ja sitä ennen asiaan voi vaikuttaa jokainen äänioikeutettu Suomen kansalainen. Ei siis kannata nukkua ensi huhtikuun toisena päivänä, vaan käydä antamassa äänensä valtion nykyisen talouslinjan hyväksymisestä tai hyväksymättä jättämisestä.

torstai 4. elokuuta 2022

Hallitus haluaa terveydenhoitopalvelut maassa luvatta lorveksiville

Kirjoitin aamulla hallituksen intohimosta tuhlata veronmaksajien rahoja kaikenlaiseen turhuuteen kuten laittomasti maassa olevien ihmisten kustannuksiin. Sitten kävikin niin, että - kuin vitt... ilkamoivana vastauksena kirjoitukseeni - Sanna Marinin (sd) hallitus päätti jättää Eduskunnalle esityksen laittomasti maassa olevien ihmisten terveydenhuollosta. 

Sen mukaan ilman papereita maassa maleksiville aikuisille henkilöille pitäisi järjestää akuutin hoidon lisäksi monenlaisia kiireettömiä terveyspalveluja. Sellaisiksi voitaisiin katsoa ainakin joihinkin pitkäaikaissairauksiin, raskauteen ja synnytykseen liittyvät palvelut sekä tartuntatautiasiat. Maassa ilman lupaa lorveksivilla alaikäisillä taas olisi oikeus saada terveyspalveluja saman laajuisina kuin niillä alaikäisillä, joilla on kotikunta Suomessa. 

Hallituksen hurskas toive on, että nämä ihmiset maksaisivat hoitonsa itse, mutta jos ja kun näin ei tapahdu pitäisi suomalaisen veronmaksajan kuitata kustannukset siirtämällä valtion varoja hyvinvointialueiden kassaan. Niinpä teidän, arvoisat blogiani lukevat veronmaksajat, kannattaa - lainatakseni PT-mediassa usein esiintyvää ilmaisua - panna huomisesta alkaen herätyskellot soimaan tuntia aiemmin. Ja muistaa kannattaa maatamme johtavia demareita jatkossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Virtahevon kokoinen osoitus sosialismin seurauksista
Miksi valehtelet, Erna Bodström?
Krista Mikkonen valmistelutti selvityksen laittomuuden palkitsemisesta

Virtahevon kokoinen osoitus sosialismin seurauksista

Ilta-Sanomat vaati pääkirjoituksessaan ministeri Aki Lindéniä (sd) panemaan hoitajapulan riivaaman terveydenhuollon ja hoivapalvelut kuntoon. Lehden mukaan demariministerin viime aikoina harrastamat "kädenheilutus", yksityisen terveydenhoidon kimppuun käyminen ja vastuun sysääminen paikallistasolle eivät riitä. 

Lehti on tietenkin oikeassa siinä, että vastuu asiasta kuuluu nimenomaisesti ministerille ja maan vihervasemmistolaiselle hallitukselle. Pääkirjoittaja oli myös oivaltanut, että isona syypäänä ongelmiin on vuonna 2020 voimaan astunut hoitajamitoitus.

Tai no, eihän se ole mikään uusi oivallus vaan ongelma oli tiedossa heti alusta alkaen. Ja kertoo omalla karulla tavallaan siitä, kuinka hyvää tarkoittavat keskusvallan käskytykseen perustuvat ratkaisut eivät toimi edes terveydenhuollossa. 

Toinen asia, jonka pääkirjoitus toi mieleeni - mutta ei maininnut - on seikka, josta olen kirjoittanut useasti aiemminkin. Eli valtion holtiton rahankäyttö toissijaisiin kohteisiin. 

Siis sellaisiin kuin kehitysapu tai laittomien maahanmuuttajien hyysääminen verovaroin, mutta myös puoluetukiin, oopperan kaltaisten pienen joukon harrastusten tukemiseen, Suomi-Venäjä-seuran ylläpitoon tai - niin, uskomatonta kyllä - terveydenhuollosta vastaavien hyvinvointialueiden brändi- ja imagotoiminnan tukemiseen menevät julkiset varat. 

Arvoisan lukijani on hyvä huomata, että sekä valtion keskusjohdon käskytys että erilaisten yhteiskunnan toimintojen rahoittaminen verorahoista ovat luonteeltaan sosialistisia ratkaisuja. Siten suomalaisen terveydenhuollon ja hoivapalvelujen tämänhetkinen alennustila on ennen kaikkea olohuoneessa melskaavan virtahevon kokoinen seuraus sosialistisesta talouspolitiikasta aiemmin, nyt ja tulevaisuudessa. 

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!