Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuoleminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuoleminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. heinäkuuta 2025

Mikseivät suomalaiset saa eutanasiaa kotimaassaan?

Ikääntymisen aiheuttaman hitaasti etenevän raihnaistumisen - eli suorituskyvyn alenemisen ja erilaisten pienten ja vähän suurempienkin vaivojen - myötä on elämän rajallisuus käynyt yhä useammin omassa mielessäni. Erityisesti olen pohtinut sitä mahdollisuutta, että kuolema ei saavukaan äkkiä ja pyytämättä vaan hitaasti ja kiduttaen?

Tämän asia on itselleni hyvinkin konkreettinen, sillä olen elämäni aikana kuullut muistiansa menettämässä olevan itselleni rakkaan vanhuksen sanovan ja rukoilevan useamman kerran, että "ottaisi Jumala jo tykönsä". Ja seurannut toisen aiemmin äärimmäisen toimeliaan - mutta vakavan sairauden murtaman - sukulaiseni viimeisiä surun täyttämiä elinvuosia. Sekä hänen epäonnistuneita yrityksiään elämän päättämiseksi ennen kuin sairaskohtaus lopulta teki sen hänen puolestaan.

Olen myös nähnyt Alzheimerin sairauden tekevän ihanasta ja valoisasta ihmisestä lähes tuntemattoman ja äksyn, kunnes hän vaipui apatiaan ja kituutti siinä tilassa useita vuosia. Ilman että kukaan olisi antanut hänelle vapautusta siitä kärsimyksestä.

Siksi olen kysynyt itseltäni, että mitä haluaisin itse, jos tietäisin, ettei elämällä ole minulle enää mitään annettavaa. Ja vastannut siihen yhdellä sanalla: armokuolemaa.

Tämä tuli mieleeni lukiessani pikku-uutista, jonka mukaan Slovenia on laillistanut eutanasian selväjärkisille, parantumattomasti sairaille sekä kovista kivuista kärsiville ihmisille, joiden tilanteen korjaamiseksi on jo kokeiltu kaikki mahdolliset parannuskeinot. Ja päädyin sitä lukiessani ihmettelemään jälleen kerran, miksei tätä mahdollisuutta suoda meille suomalaisille. 

Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi vuonna 2015 tehdyn kyselyn mukaan peräti 75 prosenttia suomalaisista hyväksyisi eutanasian. Eli asian pitäisi olla demokraattisessa - eli kansanvaltaisessa - yhteiskunnassa läpihuutojuttu. Mutta miksi se ei ole, vaan vielä tänä armon vuotta 2025 on eutanasiaa varten edelleen matkustettava ulkomaille?

perjantai 30. toukokuuta 2025

Peltojen vettämisellä on seurauksensa

Euroopan unionin ennallistamisasetuksen seurauksena on osa suomalaisista turvepelloista vetettävä. Se tarkoittaa joko niiden viljelykäytön lopettamista kokonaan tai peltojen muuttamista kosteikkoviljelyyn. Tämän seurauksena erityisesti pohjanmaalaisten peltojen määrä laskee ja suomalaisen ruuan määrä vähenee nykyisestä. 

Samalla pohjalaisten maanviljelijöiden talouden selkäranka on vaarassa murtua ja jopa peltolakeuksistaan tunnettu kansallismaisema kadota. Samalla suomalaisen ruuan huoltovarmuus heikkenee, koska kivennäis- ja turvemaiden peltojen altistuminen kadolle tapahtuu yleensä eri vuosina. 

Voidaan siis hyvin kysyä, että onko tämä kestävää kehitystä vai hulvatonta riskinottoa suomalaisten ruokaturvallisuudella. Sitä taas kannattaa arvioida ruokaomavaraisuutta tarkastelemalla.

* * *

Vuonna 2020 Suomessa tuotettiin kananmunia yksitoista, sianlihaa seitsemän, leipäviljaa viisi ja maitotuotteita kaksi prosenttia enemmän kuin käytettiin. Näiden osalta muutaman prosentin poistaminen pelloista ei siis aiheuttaisi riippuvuutta viennistä. 

Sen sijaan siipikarjan, kurkun, juuresten, naudanlihan, herukoiden, tomaatin, sokerin, vademien ja omenoiden suhteen olemme jo valmiiksi tuonnin varassa. Sitä enemmän, mitä alemmas listalla mennään. 

Näiden tuotteiden osalta omavaraisuuden puute siis syvenisi entisestään ennallistamistoimien seurauksena. Sen seurauksena saisimme - etenkin kivennäismaiden - katovuosina käyttää entistä enemmän rahaa ruuan tuomiseen ulkomailta, mikä luonnollisesti heikentäisi Suomen vaihtotasetta entisestään. 

* * *

Sallittakoon lopuksi pari pientä historiallista anekdoottia, jotka valaisevat edellä käsittelemään ruuan omavaraisuuden puuttumisen ongelmaa. 

Vuoden 1868 tammikuussa Suomessa kuoli nälkään 8 000, helmikuussa 9 400, maaliskuussa 14 500, huhtikuussa 20 600 ja toukokuussa 25 200 ihmistä. Kaikkiaan niin sanottuina suurina nälkävuosina ruuan puutteeseen kuoli peräti 150 000 suomalaista.

Tämä oli seurausta useita vuosia jatkuneista epätavallisista sääoloista, joiden seurauksena suuri osa viljasadosta menetettiin vuosi toisensa jälkeen. Lisäksi tilannetta pahensi Suomen senaatin kyvyttömyys toimia riittävän määrätietoisesti ja ripeästi ruuan saamiseksi maahan.

Nälkävuosien jälkeen Suomen maataloutta monipuolistettiin erityisesti karjatalouden suuntaan ja lisäksi parannettiin liikenneyhteyksiä. Näin toivottiin voitavan vähentää katovuosien ikäviä seurauksia sekä valtakunnallisesti että paikallisesti.

Näistä toimista huolimatta Suomi joutui uudelleen ruokapulaan jatkosodan vuosina 1942 ja 1943, mistä sen pelasti vain saksalaisten tarjoama ruoka-apu. Kääntöpuolena sille oli kuitenkin pakkositoutuminen Saksaan vielä kauan senkin jälkeen, kun Hitlerin tiedettiin häviävän sodan ja Suomessa ymmärrettiin, että uppoavasta laivasta olisi päästävä pois. 

Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista - osin ruokaturvan takia - joten tällä asialla oli historian kulkua määräävä merkitys viimeisen kerran vielä juuri ennen sodan päättymistä vuonna 1944, jolloin vilja-apu muodosti yhden keskeisen osan Ryti-Ribbentrop-sopimusta. Onni onnettomuudessa oli, että saatu apu mahdollisti puna-armeijan suurhyökkäyksen pysäyttämisen Tali-Ihantalassa ja Viipurinlahdella sekä suoranaisen rökelevoiton Ilomantsissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruokakriisi, joukkoampuminen ja retoriikkaa
Kasvisruuan pakkosyötöstä on pelkkää haittaa koululaisille
Poliitikkojen tärkeimmät tehtävät vihreässä siirtymässä ovat yksityisistä ihmisistä huolehtiminen ja teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen

lauantai 10. toukokuuta 2025

Voiko tyhmyyteen kuolla?

Ja kadonneeksi julkistettu tuhkarokko on palannut Yhdysvaltoihin sen seurauksena, että amerikkalaiset ovat uskoneet niin sanottujen rokotekriittisten eli - rokotteisiin negatiivisesti suhtautuvien - ihmisten väitteitä. Vielä ei kuitenkaan olla täydellisessä katastrofissa, mutta ehkäpä kuitenkin sen partaalla. 

Tänä vuonna on tuhkarokkovirustartuntaan nimittäin kuollut "vasta" kolme ihmistä, vaikka tartuntoja on ollut jo yli tuhat. Nämä tapaukset ovat saaneet myös aiemmin rokotevastaisia väitteitä levittäneen Robert Kennedy juniorin kääntämään kelkkansa ja julistamaan, että "Liittovaltion hallituksen kanta - minun kantani - on, että ihmisten pitäisi saada tuhkarokkorokote". 

Parempi tietenkin järkevöityä myöhään kuin ei milloinkaan, mutta valitettavasti kaikkien jo kuolleiden lasten kannalta Kennedy on myöhässä. Eikä hänen sanomisillaan ole silti kaikille rokotevastaisille merkitystä, vaan monet disinformaatio-uskossaan vahvat jatkavat ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Toisin sanoen he tarjoavat malliesimerkin siitä, kuinka ihmiset voivat kuolla yksinkertaisesti tyhmyyteen. Tai lasten kohdalla pikemminkin vanhempiensa tyhmyyteen.

* * *

Suomessa ollaan onneksi hiukan järkevämpiä kuin USA:ssa. Siitä huolimatta tälläkin on ollut rokotevastaista mielialaa etenkin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ja nyttemmin ilmiö on tarttunut myös keskipohjalaisiin: siellä lapsista jää rokottamatta nykyisin noin 3,7 prosenttia. 

Tämä ei vielä johda tuhkarokkoepidemiaan, koska sitä aiheuttava virus ei pääse leviämään väestössä, josta vähintään 95 prosenttia on saanut rokotuksen tai sairastanut itse taudin. Tuo raja alitettiin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla vuonna 2018 ja sen seurauksena tuhkarokko levisi sinne - ja sai ihmiset rokotuttamaan lapsensa - nykyisin rokotekattavuus on Pohjanmaan maakunnassa korkeampaa kuin Keski-Pohjanamaalla.

* * *

On sinänsä totta, että Suomessa tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan käytetyn MPR-rokotteen ottaminen johtaa joskus erilaisiin sivuvaikutuksiin, mutta niihin ei sisälly autismia, kuten joskus näkee väitettävän. Lisäksi jokaisen suomalaisen tulisi tietää - ja ymmärtää - että virusten tartunnan aiheuttama riski on monikymmen- tai jopa tuhatkertainen verrattuna rokotuksen aiheuttamaan riskiin.

Tuhkarokkoviruksen tartunnan seurauksena sairastuneelle nousee ensin korkea kuume ja hän saa hengitystieoireita. Silmät muuttuvat usein valonaroiksi ja kiusallinen ihottuma alkaa 3–5 vuorokauden kuluttua tartunnasta ja kestää runsaan viikon. 

Vaikka tauti mielletään usein lastentaudiksi, on se yleensä vakavampi aikuisiällä sairastettuna ja henkilöillä, joilla on vastustuskykyä heikentävä sairaus tai lääkitys. Lisäksi sitä seuraavat usein monenlaiset jälkitaudit, koska tuhkarokon sairastaminen heikentää elimistön puolustuskykyä muita tauteja vastaan viikosta jopa yli kahteen vuoteen. 

Niinpä tuhkarokkoa sairasteet saavat usein riesakseen esimerkiksi kuumekouristuksia, korvatulehduksia, ripulia, keuhkokuumetta ja hengitysteiden bakteeri-infektioita. Näitä harvinaisempi on enkefaliitti eli aivotulehdus, jollaisen saa noin promille tuhkarokon sairastaneista. Vieläkin harvinaisempi jälkitauti on vasta vuosia myöhemmin alkava hitaasti kuolemaan johtava aivojen yleistulehdus eli subakuutti sklerosoiva panenkefaliitti (SSPE), jollaisen saa noin joka sadastuhannes tuhkarokkoon sairastunut.

* * *

Kaiken kaikkiaan tuhkarokkotartunta johtaa noin joka viidennensadannen tartunnan saaneen hengenmenetykseen. Tämä tarkoitti 1960-luvun alussa - eli ennen kattavaa rokotusohjelmaa - vuosittain noin sadan ihmisen - lähinnä lapsen - vuosittaista kuolemaa. 

Mikäli rokotuksista kieltäydyttäisiin yleisesti, palaisi tämä tilanne myös Suomeen. Eikä tuhkarokkotartuntaa olisi käytännössä mahdollista välttää, sillä virus tarttuu kosketus- ja pisaratartuntana sekä ilmateitse. 

Tämä johtuu siitä, että tautiin sairastuneet erittävät runsaasti viruksia, jotka säilyvät huoneilmassa ja erilaisilla pinnoilla jopa kaksi tuntia sen jälkeen, kun tartuttava henkilö on jo poistunut.  Tutkimusten mukaan peräti yhdeksän kymmenestä tuhkarokolle altistuneesta rokottamattomasta ihmisestä saa tartunnan. 

Nähtäväksi siis jää, säilyttävätkö suomalaiset korkean rokotekattavuuden ja pääsevätkö he seuraamaan sivullisina - joutumatta itse samaan kurimukseen - miten tilanne kehittyy Texasissa ja muualla Yhdysvalloissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Merkittävä edistysaskel
Ranskalaisnainen kuoli: syynä vapaa liikkuvuus ja rokottamisen "vähäinen tarve"
Hajamietteitä tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!