Ei oikeudenkäyntiä, eikä valitusoikeutta

Hamas muistutti meitä eurooppalaisia siitä, millainen järjestö se on. Tämä tapahtui teloittamalla julkisesti kahdeksan Israelin kanssa tehdystä yhteistyöstä epäiltyä ihmistä. Ei ollut oikeudenkäyntiä, eikä siis myöskään valitusoikeutta. 

Tämä olisi hyvä huomata ja ymmärtää myös täällä Suomessa niissä piireissä, joissa on tapana heilutella Palestiinan lippua ja banderolleja, joihin on kirjoitettu "from the river to the sea". Sellainen on suoraa tukea ihmisiä murhaavalle terroristijärjestölle, jonka toiminta on merkittävästi vaikuttanut palestiinalaisten mahdollisuuksiin elää normaalia elämää. 

Valitettavasti en usko, että tapaus vaikuttaa millään tavalla suomalaisten palestiinalaisfanaatikkojen toimintaan. He ovat tunteiden vietävissä olevia ihmisiä ja sellaisina umpisokeita tosiasioille. 

Samalla heidän tukensa Pyhän maan terroristeille pidentää näiden valtaa – ja sen seurauksena Israelin miehitystä Gazan alueella. Ja omalta osaltaan tarjoaa perusteita yhä julmempiin vastareaktioihin, joista innostuvat erityisesti vastapuolen fanaatikot.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lisääkö terrorismin tukeminen Ruotsin vasemmistopuolueen kannatusta?
Libanonilaiskristityt osoittivat suomalaisen palestiinalaisaktivismin virheen
Erävoitto aktivisteille

Mielipiteenvapaus ja virkavastuu ristiriidassa

Helsingin Uutiset kertoi Annamaija Hakamasta, joka on valmis maksamaan jopa Elokapinan nuorten aktivistien sakkoja, jos nämä tuomitaan kansalaistottelemattomuudesta. Hakaman mukaan esimerkiksi liikenteen tilapäinen pysäyttäminen on pieni haitta verrattuna ilmastonmuutoksen aiheuttamiin tappaviin helteisiin.

Hän on maksellut elokapinalaisten sakkoja aiemminkin ja päässyt sen seurauksena jopa oikeuteen epäiltynä rikokseen kiihottamisesta. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteet. 

* * *

Suomen kansalaisena Annamaija Hakamalla on tietenkin oikeus poliittisiin mielipiteisiin ja sakkojen maksamiseen muiden puolesta. Ja tätä oikeutta hän aikoo HU:n jutun mukaan käyttää jälleen seuraavassa Elokapinan mielenosoituksessa. 

Silti on kysyttävä, että vaikuttavatko Hakaman mielipiteet ja osallistuminen kiistanalaisen äärijärjestön toimintaan hänen työhönsä Opetushallituksessa, jossa hän toimii viestinnän asiantuntijana tehtävänään välittää oikeaa ja puolueetonta tietoa suomalaisen poliittisen päätöksenteon tueksi. En löytänyt pikaisella haulla tietoa, onko hän virka- vai työsuhteessa, mutta mikäli ensimmäisessä, on hänellä jopa erityinen velvollisuus tähän.

* * *

Toki Hakama on vain yksi poliittisesti sitoutuneista ministeriöiden työntekijöistä. Erityisesti korkeimpien virkamiesten nimitykset tapahtuvat yleensä poliittisin perustein, jolloin he epäilemättä palvelevat erinomaisesti virkaan asettajaansa, mutta voidaan toki kysyä, että kuinka motivoituneesti ja arvovapaasti vaikkapa vasemmistoliittolaisen ministerin virkaansa asettama henkilö toteuttaa seuraavan ministerin – vaikkapa kokoomuslaisen – antamia toimeksiantoja.

Virallisen totuuden mukaan virkavelvollisuus ratkaiseen asian. Sen perusteella henkilö voi – ja hänen suorastaan pitää – toimia riippumatta henkilökohtaisista näkemyksistään ja sitoutumistaan, sekä tuottaa päätöksentekijälle kaikki kulloiseenkin asiaan liittyvä tieto ilman poliittisperusteisia painotuksia. 

* * *

Otetaan kuviteltu esimerkki, jossa Elokapinan toimintaan osallistuvan viranomaisen tehtäväksi annetaan selvittää mitä seurauksia ärhäkästä kansalaisaktivismista on tavalliselle ihmiselle. Raportoiko hän silloin varmasti kaikki asiaan mahdolliset liittyvät seikat, vai "unohtaako" tai vähätteleekö niistä ympäristöaktivismin kannalta kiusallisimpia. Tai painottaako ilmaisunvapauden ja sivullisten oikeuksien suhteessa ensin mainittua?

Tämä on aihe, joka ansaitsisi varmasti yhden ellei useammankin korkeatasoisen väitöskirjan verran tutkimusta. Mahtaisikohan sellaiseen löytyä rahoittajaa Suomen Akatemialta, ministeriöiltä tai vaikkapa yksityisiltä säätiöiltä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommentti ministeri Rydmanin rahoituspäätökseen
Helsinki tuottaa asukkailleen sutta ja sekundaa – ilman huolta huomisesta
Onko Suomen yhdenvertaisuusvaltuutetulla muslimikiima?

Metsähallitus suojeli metsiä – oikein vai väärin?

Metsähallitus esitti suojeltavaksi – aiemman hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti – 26 000 hehtaaria valtion omistamaa metsää, joka täyttää valtioneuvoston asettamat vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteerit. Tämä ei tietenkään riittänyt ympäristönsuojelijoille tai Suomen ympäristökeskuksen luonnonsuojeluhenkisille tutkijoille, joita edelle linkittämäni jutun kirjoittaja haastatteli. 

Erityisesti näitä harmittaa se, että suojelu painottuu Pohjois-Suomeen. Selitys tosin on osittain siinä, että maan eteläosassa metsät ovat pääosin yksityisessä omistuksessa. Ja osittain siinä, ettei Etelä-Suomessa ole juurikaan luonnontilaista metsä, eikä ole ollut enää pitkään aikaan. 

Tämä johtuu siitä, että kaukaisimpiakin kaskeamiseen soveltuvia kruunun- eli valtionmetsiä kaskettiin ja niitä asutettiin erityisesti 1700-luvun puolivälin ja 1800-luvun puolivälin välisellä ajanjaksolla. Tällöin vallitsi pitkällinen väestönkasvun kausi, jolloin kaskeaminen oli aktiivista. Ei siis ihme, että nyt tehdyn esityksen arvostelijat puhuvat "luonnontilaisten metsien" sijaan "aidosti luonnontilaisista metsistä iästä riippumatta" tai "metsistä, jotka ovat ekologisilta ominaisuuksiltaan ja lajistoltaan vanhoja metsiä".

Näin suojelua voidaan vaatia myös sellaisiin talousmetsiin, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet tavallista pidemmäksi ajaksi aktiivisen käytön ulkopuolelle. Ja laajentaa suojelua luonnontilaisista metsistä talousmetsiin. 

* * *

Asialla ei tietenkään olisi merkitystä, ellei metsätalous olisi Suomelle – ehkä valitettavastikin – yksi tärkeimmistä vientituloja tuottavista ja ihmisiä työllistävistä sektoreista. Sekä vieläkin tärkeämpi syrjäseutujen ihmisille, joilla vaihtoehtoisten tulonlähteiden määrä on vähäinen. Sellaisena niiden suojeleminen eli hyödyntämättä jättäminen johtaisi vääjäämättä maamme hyvinvoinnin perustan heikkenemiseen samalla, kun se edistäisi syrjäseutujen asutuksen häviämistä. 

On myös syytä huomioida se tosiasia, että oikeasti luonnontilaisten metsien määrä on Suomessa jo nyt ylivoimaisesti EU:n suurin, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Siksi ympäristöaktivistien ja heidän kanssaan samaa arvomaailmaa jakavien tutkijoiden valitus Metsähallituksen linjauksista tuntuu vähintäänkin kohtuuttomalta.

* * *

Lopuksi muistutan teitä – arvoisat lukijani – aiemmasta kirjoituksestani, jossa totesin, että "vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan yli 20 prosenttia metsänomistajista kannatti yksityismetsien luontoarvojen turvaamisen lisäämistä. 

Omalla kohdallaan he kuitenkin kannattivat ennemminkin määräaikaista kuin pysyvää suojelua. Toisin sanoen he halusivat säilyttää mahdollisuuden hakata suojellun metsänsä myöhemmin tai ainakin jättää perillisilleen sen mahdollisuuden."

Ehkäpä meidän muiden suomalaisten kannattaisi suhtautua metsiimme samalla pragmaattisuudella kuin metsänomistajatkin. Huolehtidaan yhtä aikaa sekä metsien monimuotoisuudesta, että niiden taloustuotosta. Eikä etenkään sidota tulevien suomalaisten käsiä kyseenalaisilla metsien ehdottomilla suojelupäätöksillä, jollaisia kaikenlaiset yhden asian liikkeet tapaavat vaatia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Häiriköt Milanossa ja Suomessa
Tuhosiko ympäristökiihko pikkukaupungin tulevaisuuden?
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Hallituksen yhdenvertaisuusohjelma on yliopistolehtori Anna Rastaan mukaan epäonnistunut

Petteri Orpon (kok) hallitus on allokoinut yhdenvertaisuusohjelmalle noin 6 miljoonan euron budjetin. Sen väliraportti julkaistiin helmikuussa, minkä seurauksena MTV3 pyysi Tampereen yliopistoon lehtoria arvioimaan saavutettuja tuloksia.

Kyseinen lehtori, Anna Rastas, on Wikipedian mukaan "tutkinut erityisesti rasismia ja monikulttuurisuus-kysymyksiä. Hän on erikoistunut etnografisiin, osallistaviin ja toimintatutkimusmenetelmiin. Rastas on toiminut myös vuosia pakolais- ja maahanmuuttajatyössä sekä maahanmuuttajatyöhön, monikulttuurisuuteen, rasismin ja antirasismiin liittyvien aiheiden opettajana ja kouluttajana. Lisäksi Rastas on toiminut erilaisissa lastensuojelu- ja ihmisoikeusjärjestöjen antirasistisissa verkostoissa."

Siten kyseessä on sekä yliopistolainen, että erittäin toimelias monikulttuurisuusaktivisti. Siksi on syytä ottaa vakavasti se, että hän tyrmäsi ohjelman raportoitujen toimien uskottavuuden heikoiksi. Eikä siinä kaikki, sillä hän moitti raporttia myös sellaisen valheellisen kuvan antamisesta, että rasisminvastaiseen työhön olisi panostettu resursseja, vaikka järjestöjen valtionrahoitusta on leikattu.

* * *

Yliopistolehtori Rastas on myös väittänyt, että hallituksen "uskottavuus on heikko, kun samaan aikaan poliittiset ulostulot, lakimuutokset ja päätökset heikentävät ulkomaalaisten asemaa Suomessa". Tällä hän lienee viitannut siihen, että Orpon hallitus on pyrkinyt tietoisesti kiristämään turvapaikka- ja oleskelulupapolitiikkaa, jotta siihen liittyvät lieveilmiöt saataisiin vähenemään.

Tämä ilmenee hallitusohjelmassa näin: "tavoitteena on uudistaa Suomen maahanmuutto­politiikkaa niin, että se tarjoaa avun hädänalaisille ja estää väärinkäytökset... Tavoitteena on kannustaa kotoutumiseen, työntekoon ja suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattamiseen."

Tämä ei tietenkään poista sitä, että yliopistolehtori ja monimuotoisuusaktivisti Rastas pitää tehtyjä toimia epäonnistuneina. Siksi veronmaksajan ja hallituksen kannattaisi ottaa esitetty kritiikki vakavasti sekä todeta miljoonien eurojen käyttö yhdenvertaisuusohjelmaan turhaksi – ja sen sijaan allokoida kyseinen rahasumma johonkin hyödyllisempään. Tai sisällyttää siihen tarkoitetut jäljellä olevat rahat kokonaisuudessaan ensi vuodelle kohdistuviin budjettisäästöihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisuuskoe
Musta germaanityttö ja Afrikan tähti
Anna Rastas Stalinin jalanjäljillä

Tahallaan ja tarkoituksella

Venäjä on pommittanut ukrainalaisia siviilikohteita vuonna 2022 alkaneen sodan alusta alkaen. Muistamme toki sen, mitä tapahtui Butšassa sodan alussa, mutta nyttemmin tämä väestöön kohdistunut jatkuva terrori ei taida saada ihmisiä edes kohauttaamaan olkapäitään. 

Näin siitä huolimatta, että Gazan taannoiset tapahtumat saivat aikaan valtaisan protestiaallon ja jopa poliittisesti edistyksellisten voimien julkisuustempauksen, jossa älyllisesti epärehelliset vasemmistomaskot... hmm... siis tunnetut kansalaisaktivistit Greta Thunbergistä Renaz Ebrahimiin seilasivat laivalla paikalle.

Tämän sanottuani on todettava, että löysin toki tänä aamunakin otsikon, jonka mukaan "Venäjän isku Ukrainaan surmasi neljä ihmistä, mukaan lukien kolme pientä lasta". Se ei kuitenkaan taida aiheuttaa ihmisissä sen kummempia tunteita, koska venäläisten ukrainalaissiviileihin – jopa lapsiin – kohdistuneesta murhaamisesta on tullut liian tavallista eikä hyökkääjä ole sellainen, jota mielenosoituksista viehtynyt ihmisfraktio pitäisi vihollisenaan. 

Sellaisia eivät näytä olevan myöskään Iranin johtajat, jotka murhasivat taannoin tuhansia kansalaisiaan näiden vaadittua maahan demokratiaa. Vai onko niin, että aktivistien mielenkiinto loppui siihen kun tavallisten iranilaisten puolelle asettuivat heti tapahtumien alettua amerikkalaiset ja israelilaiset sekä jopa suomalainen poliittinen oikeisto. 

Näiden havaintojeni pohjalta en voi muuta kuin ihmetellä sitä, että eikö jokaisen siviiliuhrin kuolema ole suuri tragedia? Ja eikö sellaisten tuomitseminen – tai ainakin torjuminen – olisi aivan erityisen tärkeää silloin, kun murhat on tehty tahallaan ja tarkoituksella, kuten Ukrainassa ja Iranissa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä seuraavaksi, Iran?
Mielenterveysongelmaisia
Miksi suhtautuminen yhtä vakaviin sotarikoksiin on erilaista?

Häiriköt Milanossa ja Suomessa

Milanon-Torinon talviolympialaiset saivat omat härikkönsä. Paikalle nimittäin raahautui viitisen tuhatta USA-vastaisuudesta ja ympäristöaatteista hurmaantunutta mielenosoittajaa, joista osa ryhtyi ampumaan ilotulitteita ja heittelemään kiviä poliiseja kohti.

Näyttää siis siltä, että tälle väestöryhmälle on mahdotonta pitäytyä laillisuuden puitteissa, mikäli heille tarjoutuu jonkinlainen syy – tai minun nähdäkseni pikemminkin tekosyy – julkiselle riehumiselle ja egotrippailulle. 

* * *

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, on myös meillä Suomessa nähty kaikenlaista egotrippailua ja riehumista erilaisista syistä. Yksi niistä liittyy niin sanottuun metsänsuojeluun. 

Tähän asiaan otti kantaa UPM:n pääjohtaja Massimo Reynaudo, joka ihmetteli Suomen äärimmäisen kriittistä keskustelua metsien käytöstä. Hänen mukaansa sellaista ei ole muualla ja muistutti, että "kyseessä ovat kymmenet tuhannet työpaikat. Niiden menettäminen koskettaisi koko Suomea."

Tämä ei tietenkään vähennä ympäristöaktivistien touhuilua, kuten ei sekään, että Suomen metsäpinta-alasta on suojeltu jo 18 prosenttia. Ja loppujenkin käyttöä on rajoitettu sekä metsänomistajan omilla suojelupäätöksillä että erilaisin sertifikaatein. 

Taitaakin olla niin, että positiivisin asia Reynaudon haastattelussa oli lopulta se, että hänen johtamansa yhtiö tekee hyvää tulosta Uruguayssa, jossa se saa raaka-aineen itse hallinnoimistaan eukalyptusmetsistä. Ja jakaa kertyneitä liikevoittoja yhtiön suomalaisille omistajille, joista kerättyjen verojen kautta niistä osa kanavoituu myös suomalaisen yhteiskunnan ylläpitämiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huippukokki Jouni Toivanen ja hänen brunssilaisena tukevat oman käden oikeuteen perustuvaa yhteiskuntaa
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Huippukokki Jouni Toivanen ja hänen brunssilaisena tukevat oman käden oikeuteen perustuvaa yhteiskuntaa

Helsingin uutiset kertoi, että huippukokki Jouni Toivanen järjestää sunnuntaina brunssin, jonka tuotot ohjataan ympäristöfasistisen Elokapinan aktivisteille heidän saamiensa sakkojen maksamiseksi. Tätä tarkoitusta varten järjestettävä vegaaninen ruokailutapahtuma on myyty loppuun.

On tietenkin jokaisen oikeus ja oma asia, minkälaista toimintaa haluaa tukea. Tämä koskee myös Toivasta ja hänen brunssilleen osallistuvia.  

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että Elokapinan kaltaisen rikollisjärjestön tukeminen on järjettömien touhua. Valitettavasti vain Toivanen ja brunssin osallistujat eivät ole yksinään sellaisessa joukossa, sillä taannoin myös Helsingin kaupungin työntekijät tukivat samoja anarkisteja - ja vieläpä työajallaan. 

Tosiasiassa olisi valtava katastrofi, mikäli Elokapinan kaltaiset laista ja järjestyssäännöistä piittaamattomat anarkistisia toimintatapoja käyttävät mielipideterroristit yleistyisivät yhteiskunnassamme. Näin siksi, että sellaisen kehityksen lopputuloksena olisi yhteiskunnallinen kaaos, jollaisessa pärjäävät vain kaikista vahvimmat ja röyhkeimmät - riippumatta anarkismin alkuperäisestä tarkoituksesta. 

Tästä syystä järjestäytynyt demokraattinen yhteiskunta on aina kokonaisuuden kannalta parempi vaihtoehto kuin Elokapinan kaltaisten ympäristöterroristien vaatima oman käden oikeus. Tämä pätee myös siinä tapauksessa, ettei oma näkemys olisi se, jonka mukaan yhteiskunta kulloisessakin asiakokonaisuudessa toimii. 

Tätä eivät elokapinalaiset ja heidän tukijansa ilmeisesti ymmärrä - tai sitten he eivät vain välitä. Ja siksi he jatkavat muiden terrorisoimista laittomilla keinoilla niin kauan, kunnes sille laitetaan stoppi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin kaupungin työntekijät varkaissa
Joukossa tyhmyys tiivistyy
Uhkaus, josta ei voi kieltäytyä

Säälittävää aktivismia Suomessa ja Kaliforniassa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut lähettävänsä peräti 2 000 kansalliskaartin sotilasta Los Angelesiin, jossa mielenosoittajat jatkoivat lauantaina jo toista päivää protesteja maahanmuuttoviranomaisia vastaan. Taustalla on USA:n hallinon pyrkimys hankkiutua eroon maassa laittomasti olevasta väestöstä. 

Nähtäväksi jää miten lähes kahden miljoonan laittoman maahanmuuttajan Kaliforniassa lopulta käy. Selvää kuitenkin on, että nyt nähdyt yhteenotot ovat vakavia, eikä näin suuren ihmisjoukon karkottaminen tule olemaan helppo tehtävä edes suurvallan johtajalle - pikemminkin se vaikuttaa täysin mahdottomalta. Ja sellaisena korostaa ennalta ehkäisevien maahanmuuttopoliittisten toimenpiteiden tärkeyttä.

Mielenosoittajat ovat puolestaan - ainakin - tehneet tiesulkuja, potkineet viranomaisten ajoneuvoja ja heitelleet poliisia betoninkappaleilla. Lisäksi he ovat viimeaikaisen anarkistimuodin mukaisesti maalailleet graffiteja rakennuksiin. 

* * *

Poliittiseksi protestoimiseksi verhottu seiniin maalailu on levinnyt myös Suomeen. Muistammehan kaikki, kuinka ruotsalaiset vajakit aiheuttivat vahinkoa eduskuntatalolle ja nyt on puolustusministeriön rakennus töhritty Helsingissä. 

Tekijäksi on ilmoittautunut ainakin itselleni aiemmin tuntematon aktivistiryhmä, joka koostunee poliittiseen vihervasemmistoon kuuluvista ihmisistä. Erityisen ikäväksi näiden anarkistien teon tekee se, että kyseessä on - jälleen - museoviraston suojelema ja historiallisesti arvokas rakennus.

On tietenkin selvää, ettei tällainen yhteisen - tai yksityisen - omaisuuden töhriminen edistä mitään asiaa sen enempää USA:ssa kuin Suomessa. Ja siksi nyt nähdyt maalinruiskuttelut kertovat vain siitä, että töhrijät käyttävät maailmanpoliittista tilannetta keppihevosena päästäkseen näkyviin julkisuudessa sekä kokeakseen jännityksestä seuraavan adrenaliiniryöpyn tuottamaa henkilökohtaista mielihyvää. 

Tämä puolestaan kertoo yksiselitteisesti näiden henkilöiden narsismista, älyllisen kapasiteetin vajavaisuuksista, julkisuudenkipeydestä ja kyvyttömyydestä arvostaa ihmiskunnan - ja erityisesti suomalaisten - yhteistä historiallista perintöä. Ja osoittaa heidän olevan kyvyttömiä ymmärtämään, ettei oman egon nostaminen muiden ihmisten yläpuolelle ole millään tavalla ansiokasta vaan pikemminkin säälittävää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakaristiryijy
Elokapinan vandalismi aiheutti vahinkoa eduskuntatalolle, demokratialle, Koneelle ja omalle asialleen
Outoja Juhannus-uutisia

Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Yleensä lienee tapana ajatella, että kansalaisten näkemykset asiaan kuin asiaan saadaan selville tekemällä mielipidekysely. Ja samalla unohdetaan kysymyksenasettelun vaikutus vastauksiin.

Tästä nähdään suorastaan hätkähdyttävä esimerkki kun verrataan Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) ja Helsingin sanomien tekemien kyselyiden tuloksia. Ensimmäisen mukaan  59 ja 20 prosenttia suomalaisista suhtautuu korkeimpien rajaveroasteiden alentamiseen myönteisesti. Kyllä - arvoisat lukijani - luitte oikein. 

Salaisuus on kysymyksen muotoilussa. EVA kysyi mitä mieltä ihmiset olisivat siitä, jos "alennetaan verotusta siten, ettei lisätuloista tarvitse maksaa puolta enempää veroa". HS puolestaan tiedusteli vastaajien näkemystä hiukan pidemmin: "hallitus päätti kehysriihessä keventää palkasta perittävää veroa. Onko veronkevennyksen painottaminen suurituloisille mielestäsi oikein?"

Kummassakin tapauksessa kyse oli siis samasta asiasta, eli suhtautumisesta suurituloisten verotuksen kohtuullistamiseen. Ja kansalta saatu vastaus kuin yö ja päivä. 

Tässä suhteessa on huomattava, että HS:n johdantoteksti kysymykseensä on hiukan tulkinnanvarainen - ainakin valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan - sillä pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen maksaa valtiolle 1 250 miljoonaa euroa kun ylimpien marginaalien alentamisesta selvitään 350 miljoonalla eurolla - eli panostus tehdään nimenomaisesti pieni- ja keskituloisiin. Toisaalta HS:n johdantolausetta puoltaa se, että suurituloisten suomalaisten henkilöiden saama helpotus on euromääräisesti selvästi suurempi kuin vähemmän ansaitsevien.

Kaiken kaikkiaan nämä esimerkit osoittavat, että kyselytutkimusten sanavalinnat ovat äärimmäisen merkittäviä. Eikä niiden vastauksia kannata tulkita ilman, että kiinnittää erityistä huomiota kysymyksenasetteluun. 

* * *

Vielä edellä käsittemiäni tutkimuksia vaikeammin tulkittavia ovat erilaisten medioiden nettisivuillaan toteuttamat kyselyt. Siis sellaiset, jota Yle on parhaillaan tekemässä Pohjois-Pohjanmaalaisen seurakunnan metsähakkuita käsittelevässä jutussaan. 

Siinä kysytään lukijoilta, että "mitä tekisit, jos saisit metsäpalstan vanhaa metsää?". Vaihtoehdot ovat ihan asiallisia, mutta ainakin itse kysymykseen vastattuani suosituin vaihtoehto oli - ainakin itselleni yllättäen - "en hakkaisi sitä, vaikka en saisi korvauksia". 

Sitä kannatti 37,5 prosenttia vastanneista. Lisäksi yli 20 prosenttia vastanneista kertoi suojelevansa metsän, jos "saisin siitä riittävästi rahaa" - täsmentämättä mitä "riittävästi" tarkoittaa.

Merkittävää oli, että vain vajaa 22 prosenttia oli valmis tekemään avohakkuun ja lisäksi 15 prosenttia pyrkisi saamaan tuloja ilman avohakkuita. Eli taloudellista hyötyä tavoittelisi vain 37 prosenttia suomalaisista. 

Kyslyn perusteella näyttää siis siltä, että selvästi suurin osa suomalaisista kannattaisi oman metsänsä suojelemista, jos omistaisi sellaista. Samalla he luopuisivat myös jälkeläistensä mahdollisuudesta saada tuloa omistuksistaan - ja suuri osa jopa ilman korvauksia edes itselleen. 

Tosiasia kuitenkin on, etteivät vastaajat ole perineet sitä metsäänsä. Ja siksi kysymys on hyvin hypoteettinen - eikä vastaa sitä todellisuutta, mikä syntyisi kun metsä peritään oikeasti ja vastaan tulee syystä tai toisesta rahantarvetta. 

Toinen ongelma liittyy siihen, että mikäli joku haluaa vaikuttaa kyselyn tuloksiin, hän voi ilmoittaa siitä omille hengenheimolaisilleen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ja näin hän saisi itsensä edustaman vaihtoehdon näyttämään todellisuutta suositummalta. Siksi on - edellä kuvaamieni tulosten valosta - kysyttävä, että ovatko esimerkiksi luontoaktivistit toimineet näin.

* * *

Aiheesta on toki tehty myös asiallisia mielipidekyselyitä. Vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan yli 20 prosenttia metsänomistajista kannatti yksityismetsien luontoarvojen turvaamisen lisäämistä. 

Omalla kohdallaan he kuitenkin kannattivat ennemminkin määräaikaista kuin pysyvää suojelua. Toisin sanoen he halusivat säilyttää mahdollisuuden hakata suojellun metsänsä myöhemmin tai ainakin jättää perillisilleen sen mahdollisuuden.

Suomalaisen metsäteollisuuden kannalta metsänomistajien valmius metsiensä puiden myymiseen on luonnollisesti äärimmäisen tärkeää. Meillähän metsäyhtiöt eivät kasvata itse kuin pienen osan käyttämästään puusta, vaan luottavat omistajien haluun myydä metsiään. 

Tämä konsepti on toiminut erinomaisesti ja samalla levittänyt metsäteollisuuden tuottamaa varallisuutta laajalti yhteiskuntaan - ja erityisesti syrjäseuduille. Jos tästä rahavirrasta luovuttaisiin - Ylen kyselyn tuloksia vastaavasti - yli puolessa hakkuukypsistä suomalaisista metsistä, se tarkoittaisi sekä syrjäseutujen elinmahdollisuuksien vaikeutumista, että vientiteollisuuden jonkinasteista alasajoa. 

Samalla luonnontilaan siirtyvät suomalaismetsät - etenkin kuusikot - altistuisivat ikääntyessään hyönteistuhoille, kuten monin paikoin Etelä-Suomessa on jo tapahtunut (esimerkki, toinen, kolmas, neljäs). Toisin sanoen suojelualueet eivät välttämättä säily ikuisesti samanlaisina kuin miltä ne näyttävät suojeltaessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaalirikollisten aateli löytyy pohjoismaista!
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa