Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiitollisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiitollisuus. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. maaliskuuta 2025

Ylen toimitus salasi jälleen SDP:n lapsipornokytköksen

Kirjoitin helmikuun lopulla demaripoliitikosta, jonka nimen Yleisradio salasi tämän jäätyä kiinni hallussaan olleesta lapsipornosta. Eilen verorahoitteinen mediamme sitten palasi asiaan, mutta vaikeni edelleen kyseisen poliitikon puoluetaustasta.

Näin siitä huolimatta, että SDP:n pitkäaikaisella vaikuttajalla, Riku "Pirisellä oli puhelimessaan 264 pornografista tiedostoa. Niistä 49 oli lapsipornoa esittäviä kuvia ja 215 lapsipornoa esittäviä videoita. Tiedostot sisälsivät muun muassa vauvoihin ja pieniin lapsiin kohdistuvaa törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä eri muodoissaan."

Arvoisalle lukijalleni lienee yhtä selvää kuin minulle itsellenikin, että kyse on Ylen poliittisesta vaikuttamisesta. Kunta- ja aluevaalit ovat jo lähellä, joten vasemmistolainen toimituskunta ei halua gallupien mukaan tulossa olevan SDP:n vaalivoiton sulavan ainakaan omaan uutisointiinsa. 

Siksi olisi vähintäänkin kohtuullista, että demareiden johto kiittäisi vaalien jälkeen reilulla tavalla Ylen toimitusta siltä saamastaan tuesta. 

* * *

Gallupeista sen verran, että minua ihmetyttää Keskustan kannatuksen nousu viime aikoina. Tänään julkaistun mittauksen mukaan puolue olisi säilyttämässä neljän vuoden takaisen kannatuksensa sekä kunta- että aluevaaleissa huolimatta siitä, että se toimi viime hallituskaudella Suomen taloutta ja sisäistä turvallisuutta kovalla kädellä tuhonneen poliittisen vihervasemmiston apupuolueena. 

Keskustan kannatus näyttää olevan erityisen korkea juuri aluevaaleihin liittyen. Niissä lähes joka viidennen suomalaisen aikeena on äänestää sitä - sen sijaan kuntavaaleissa Antti Kaikkosen joukkojen kannatus olisi jäämässä noin viiteentoista prosenttiin. 

Mielenkiintoista on myös SDP:n korkea kannatus: se on saamassa melkoisen vaalivoiton ja nousemassa maan suurimmaksi alue- ja kuntapuolueeksi. Lisäksi Vasemmistoliitto näyttäisi olevan ottamassa aiempaa suuremman osan laitavasemmiston äänisaaliista niistä kilpailevien Vihreiden kustannuksella. 

Sen sijaan molempien päähallituspuolueiden kannatus olisi putoamassa selvästi neljän vuoden takaisesta. Se todistaa jälleen kerran sen, ettei kansa palkitse vastuullisesta talouspolitiikasta vaan elää mieluummin velaksi vaikka julkisen sektorin konkurssiin asti. 

Toki tämä on tiedetty aina. Onhan meillä siihen liittyvä sanontakin eli "kiittämättömyys on maailman palkka". 

tiistai 24. joulukuuta 2024

Erilainen joulu

Tänään me suomalaiset vietämme jouluaattoa kukin omalla tavallamme. Suurin osa meistä nauttii juhlapyhistä rauhassa läheisten kanssa ja vanhoja perinteitä noudattaen. Näin teen myös minä. 

Aina eivät asiat kuitenkaan ole olleet yhtä hyvin, vaan ihmiset ovat joutuneet viettämään joulua hyvinkin erilaisissa tunnelmissa. Ja tänä päivänäkin ukrainalaisten joulua varjostaa käynnissä oleva sota, jonka vaikutusta tunnelmaan on täältä turvallisesta pohjolasta vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta edes kuvitella.

Siksi päätin jakaa seuraavan tekstin teidän kanssanne, että muistaisimme olla tyytyväisiä ja kiitollisia siitä rauhasta ja tunnelmasta, josta saamme nauttia tänäkin joulua. Se on yksikön sotapäiväkirjasta löytyvä kuvaus jalkaväkirykmentti 65:n 1. konekiväärikomppanian joulusta talvisodan alkamisvuonna 1939. 

"24.12. Jouluaatto. Majan muutto Räisäselle. Osa komppaniasta tulitaisteluun, vänrikki Micklin. Venäläiset lentokoneet. Jouluaattoiltana viulu + kitara + laulua. Mieliala aika korkealla. Tuvat hyvin lämpimät.
25.12. Kello 4 herätys. Sen jälkeen aika aikainen lähtö etulinjoille. Kuiva-muona lopussa. Huolto äärimmäisen vaikeaa. Miehet asemissa hirmuisessa pakkasessa 35º nälkäisinä, mutta auttaa ei voinut huonojen yhteyksien takia. Kranaatteja useampaan otteeseen. Ryssät perääntyivät n. 3-4 km. Kiivas takaa-ajo. Kers. Taimi haavoittui. Yö kylmä. Huolto hieman paremmin. Pataljoonalla ei telttoja eikä muutakaan muille kuin I komppanialle. Saimme yöllä muonaa.
26.12. Taistelut jatkuivat kiivaina yöllä. Partiot jatkoivat liikettä ja taisteluja. Oma partio vaiensi ryssän krh:n. Aamulla pääsimme lepäämään. Melko rauhallinen päivä yleensä. Kranaatteja + lentokoneita."

Näillä sanoilla menneisyydestä toivotan teille kaikille - arvoisat lukijani - hyvää, rauhallista ja kiitollista joulun aikaa! Ja ukrainalaisille lisäksi hyvää tulevaisuutta!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

perjantai 30. elokuuta 2024

Kiitokset Vasemmistoliitolle

Vasemmistoliitto on Euroopan parlamentissa ollut samassa europuolueessa kuin monet putinistit. Tuoreen tiedotteen mukaan tilanne on nyt muuttunut, koska Eurooppaan perustetaan uusi punavihreä puolue. 

Olen varsin harvoin antanut kiitosta laitavasemmistolle, mutta tässä on sellaisen paikka. On erinomaista, etteivät edes suomalaiset punavihreät enää veljeile yhden aikamme suurimman kansanmurhaajan kanssa. Sillä sellainenhan Vladimir Putin epäilemättä on sekä omalle että muille kansoille - puhumattakaan ukrainalaisista.  

Jatkossa jää sitten nähtäväksi millä tavalla uusi puolue eroaa Euroopan vanhasta vasemmistosta ja vihreistä. Eli jääkö sille europarlamentissa tilaa ja ennen kaikkea vaikutusvaltaa. Ja jos jää, niin miten se sitä käyttää. 

Sinänsä tässä antamani kiitos ei tarkoita, että soisin Vasemmistoliitolle - ainakaan toistaiseksi - suurta tulevaisuutta sen enempää Suomessa kuin Euroopan Unionissakaan. Päinvastoin, heidän ideologiansa on viimeisen sadan vuoden aikana näyttänyt jo karvansa kansojen tulevaisuuden ankeuttajana (esimerkki, toinen, kolmas ja tuore), enkä usko nyt perustetun uuden europuolueen muuttavan tätä tosiasiaa. 

Jos näin kuitenkin jostain syystä - yllättäen - kävisi, olen valmis antamaan sitten aikanaan toisenkin kiitoksen puolueelle. Toistaiseksi pidättäydyn kuitenkin tässä yhdessä.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Mitä yhteistä on raiskauksella, joukkoraiskauksella ja puiston siivoamisella?

Lueskelin eilen aikani kuluksi Twitter-viestejä. Vastaan tulivat seuraavat kaksi tekstinpätkää, jotka lukaisin nopeasti - kuten sosiaalisessa mediassa kuuluukin - ja siirryin eteenpäin.

Ensin oli turkkilainen virastopäällikkö. "Venäjän joukot pitivät ryhmää naisia ​​ja tyttöjä talon kellarissa 25 päivää ja raiskasivat heidät toistuvasti. Yhdeksän heistä on nyt raskaana. Poliisi löysi viisi perheenjäsentä, joiden joukossa oli kaksi naista ja lapsi, ruumiit heitettyinä ja poltettuina."

Ja toisena Puolan lipulla koristeltu nimimerkki, joka oli jakanut myös valokuvan. "Nämä ovat ukrainalaisia ​​pakolaisia ​​siivottuaan puiston Puolassa kiitoksena majoituksestaan. He järjestävät näitä asioita nyt kaikkialla Puolassa."

Tänä aamuna luin sitten Ilta-Sanomien uutisen. Sen mukaan eräs Saman Safari oli tuomittu Pohjanmaan käräjäoikeudessa 5,5 vuoden vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Jostain syystä nuo edelle kääntämäni kaksi Twitter-viestiä nousivat mieleeni juuri tämän jutun luettuani. 

Ihmisen aivot toimivat aika mielenkiintoisella tavalla, vai mitä? Yhdistelevät asioita oudolla tavalla ja löytävät kytkentöjä sieltä, missä niitä ei oikeastaan ole. Kuten ei ollut noissa kolmessa viestissäkään. Eihän?

maanantai 28. maaliskuuta 2022

Minkä takia Yle julkaisee valeuutisia?

Ukrainan ahdinko Venäjän sotatoimien uhrina on ajanut suuren joukon ihmisiä myös Suomeen. Asiasta on luonnollisesti uutisoitu myös suomalaismedioissa. 

Yksi näistä uutisista kuultiin eilen verorahoitteiselta medialtamme eli Yleisradiolta. Siinä pohdittiin miten puolueiden suhtautuminen ukrainalaisiin poikkeaa vuoden 2015 maahanmuuttoaallosta. 

Jutun mukaan suurin osa suomalaispuolueista ei katso pakolaispoliittisen linjansa muuttuneen seitsemässä vuodessa: näin kertoivat SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen sekä puheenjohtajat Iiris Suomela (vihr.), Li Andersson (vas.), Anna-Maja Henriksson (r.) ja Sari Essayah (kd.).

Tämä pitää paikkansa, koska nämä puolueet ottivat kritiikittä vastaan myös vuoden 2015 elintasopakolaiset, joita tuli Suomeen lähinnä Irakista, mutta maahan tuli kohtuullisen paljon myös afgaaneja Iranista sekä Somaliasta. Merkittävää tuolloisessa kansainvaelluksessa oli, että ainoana maana vakavasti sodan kurimuksessa tuolloin olleesta Syyriasta tuli vain 2,7 prosenttia Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista.

Tämä tosiasia ei estänyt Yleä kirjaamasta uutiseensa lausetta, jonka mukaan "suuri osa pakolaisista tuli tuolloin Syyriasta, jonka vuosia kestänyt sota on ollut 2000-luvun tähän asti suurin pakolaiskriisi". Tämä toki pitää paikkansa koko EU:ta tarkasteltaessa, mutta ei koskenut Suomea, kuten edellä esittämäni tulijoiden lähtömaatilasto osoittaa. Meille tuli oikeiden pakolaisten sijaan sotilaskarkureita Irakista, afgaaneja turvallisesta Iranista ja elintasopakolaisia rauhoittuneesta Somaliasta. 

Tulijoiden tosiasiallinen elintasopakolaisuus näkyi myös turvapaikkahakemusten suurena hylkäämisprosenttina, vaikka niiden tulkinta epäselvissä tapauksissa tehdään Suomessa aina hakijan hyväksi. Toisin sanoen oleskelulupa heltiää aina, ellei tutkinnassa ilmene erityistä syytä evätä sitä.

Nämä ihmiset - lähinnä nuoret miehet - tulivat myös tunnetuksi tyytymättömyydestään ruokaan ja asumisoloihinsa. Eivätkä he ole vieläkään työllistyneet edes kohtuullisesti, vaikka ovatkin kunnostautuneet erityisesti seksuaali- ja väkivaltarikosten saralla. 

Ukrainassa on sen sijaan menossa systemaattinen kansanmurha, jota ovat paenneet naiset ja lapset - miesten jäädessä puolustamaan maataan. Nämä naiset ovat kerta toisensa jälkeen ilmaisseet kiitoksensa siitä, että ovat päässeet maahamme turvaan: valituksia en ole uutisvirrasta huomannut. 

Edelle kirjoitetut tosiasiat lienevät syinä sille, että muutamat suomalaispuolueet sanovat suhtautuvansa tulijoihin toisin kuin vuonna 2015. Tällainen puolue on Riikka Purran johtama Perussuomalaiset, joka oli maahanmuuttokriittinen vuonna 2015, mutta on toivottanut ukrainalaiset tervetulleiksi maahamme. 

Sen sijaan Kokoomus tai Keskusta eivät ole puheenjohtajiensa Petteri Orpon (kok) ja Annika Saarikon (kepu) Ylen uutisessa esittämistä väitteistä huolimatta muuttaneet linjaansa. He ottavat ukrainalaispakolaiset kritiikittä vastaan nyt ja niin he tekivät myös vuonna 2015. 

Kysymys kuuluu, että miksi Yle ei muistuttanut kohdeyleisöään tästä tosiasiasta - olihan irakilaisinvaasion ensisijaisena syynä Juha Sipilän (kepu) lupaus luovuttaa oma asuntonsa tulijoille ja vuonna 2015 asiasta vastuussa ollut silloinen sisäministeri Petteri Orpo (kok) totesi, että "pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia". 

Oleellista tässä kaikessa on, että verovaroillamme toimiva Yle katsoi nyt - vuonna 2022 - tarpeelliseksi julkistaa kaksi valeuutista. Ensimmäinen oli virheellisen tiedon antaminen vuoden 2015 tulijoiden lähtömaasta ja toinen kahden puolueen nykyisten puheenjohtajien valheellisen väitteen toistaminen ilman minkäänlaista huomautusta. 

On siis syytä esittää kysymys: minkä takia Yle julkaisee veronmaksajien varoilla valeuutisia?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!