Tämän asia on itselleni hyvinkin konkreettinen, sillä olen elämäni aikana kuullut muistiansa menettämässä olevan itselleni rakkaan vanhuksen sanovan ja rukoilevan useamman kerran, että "ottaisi Jumala jo tykönsä". Ja seurannut toisen aiemmin äärimmäisen toimeliaan - mutta vakavan sairauden murtaman - sukulaiseni viimeisiä surun täyttämiä elinvuosia. Sekä hänen epäonnistuneita yrityksiään elämän päättämiseksi ennen kuin sairaskohtaus lopulta teki sen hänen puolestaan.
Olen myös nähnyt Alzheimerin sairauden tekevän ihanasta ja valoisasta ihmisestä lähes tuntemattoman ja äksyn, kunnes hän vaipui apatiaan ja kituutti siinä tilassa useita vuosia. Ilman että kukaan olisi antanut hänelle vapautusta siitä kärsimyksestä.
Siksi olen kysynyt itseltäni, että mitä haluaisin itse, jos tietäisin, ettei elämällä ole minulle enää mitään annettavaa. Ja vastannut siihen yhdellä sanalla: armokuolemaa.
Tämä tuli mieleeni lukiessani pikku-uutista, jonka mukaan Slovenia on laillistanut eutanasian selväjärkisille, parantumattomasti sairaille sekä kovista kivuista kärsiville ihmisille, joiden tilanteen korjaamiseksi on jo kokeiltu kaikki mahdolliset parannuskeinot. Ja päädyin sitä lukiessani ihmettelemään jälleen kerran, miksei tätä mahdollisuutta suoda meille suomalaisille.
Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi vuonna 2015 tehdyn kyselyn mukaan peräti 75 prosenttia suomalaisista hyväksyisi eutanasian. Eli asian pitäisi olla demokraattisessa - eli kansanvaltaisessa - yhteiskunnassa läpihuutojuttu. Mutta miksi se ei ole, vaan vielä tänä armon vuotta 2025 on eutanasiaa varten edelleen matkustettava ulkomaille?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat Vihreiden ja Vasemmistoliiton asialla
Kuinka haluaisit kuolla?
Armokuolema ja kansanvalta
Helsingin Sanomat Vihreiden ja Vasemmistoliiton asialla
Kuinka haluaisit kuolla?
Armokuolema ja kansanvalta
Tekstit
