Kuinka metsiemme käy tulevaisuudessa?

Suomessa on viime aikoina uutisoitu useammastakin metsätaollisuuslaitoksen sulkemisesta, viimeksi Lappeenrannassa. Syynä siihen lienevät paperin käytön globaali väheneminen sekä venäläisen tuontipuun loppumisesta seurannut raaka-aineen hinnannousu. 

Näin metsien hyödyntäminen Suomessa on jälleen uudessa tilanteessa. Ja siksi ajattelin näin viikon aluksi palauttaa teidän mieleenne – arvoisat lukijani – metsiemme tuottaman puumäärän vuosittaisen kasvun viimeisten noin sadan vuoden aikana.

Kuvasta näkyy, että metsiemme kasvu on muuttunut todella radikaalisti itsenäisyytemme aikana. Syynä sille on vielä 1900-luvun alkupuolella tavallisesti tehdyistä poimintahakkuista ja metsien luontaisesta uudistamisesta niin sanottuun tehometsätalouteen, jossa metsikön kaikki puut poistetaan kerralla ja niiden tilalle istutetaan tai viljellään uusi puusukupolvi, joka on yhä useammin saanut alkunsa valikoidusta siemenestä ja jonka kasvuolosuhteista pidetään huoli maanmuokkausten, vesakonraivausten ja harvennusten kautta. 

Näin suomalaiset metsät muuttuivat 1950-luvulta alkaen nopeasti kasvaviksi nuoriksi puustoiksi, joista ensimmäisten nopeimman kasvun aika alkoi olla ohi 2010-luvulla. Tämä kaikki näkyy erinomaisesti yllä olevasta kuvasta. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla vaatimukset niin sanotusta jatkuvapeitteisestä metsätaloudesta – jossa palattaisiin poimintahakkuisiin ja metsien luontaiseen uudistamiseen – vaikuttavat maamme metsien kasvuun. Se kuitenkin tiedetään jo nyt, että näin toimien metsien puut kasvavat näissä metsissä noin viidenneksen nykyistä hitaammin, metsämme muuttuvat entistä kuusivaltaisemmiksi ja metsänhakkuita tehdään vuosittain nykyistä suuremmassa osassa metsistämme. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka

Rautalankaa ja biohiiliakkuja

Suomalainen metsäkeskustelu on juuttunut väittelyksi, jossa yksi osapuoli haluaa lopettaa tai ainakin oleellisesti vähentää metsien taloudellista hyödyntämistä toisen osapuolen puolustaessa metsien laajamittaista käyttöä. Helsingin sanomissa oli tänään kaksi tärkeää puheenvuoroa tämän keskustelun jatkoksi. 

Niistä ensimmäisessä professori Juha Lipponen väänsi rautalangalla kuinka metsien käytön vähentäminen saattaa toimia tosiasiallisena hiilenlähteenä verrattuna tilanteeseen, jossa vihreää kultaa hyödynnetään korvaamaan fossiiliseen hiileen perustuvia tuotteita. Hän kehotti ajattelemaan tilannetta, jossa "kuvitellaan, että kehitämme kokonaan uuden puupohjaisen tuotteen, johon liittyvään arvoketjuun – mukaan lukien puunkorjuuseen liittyvä hiilinielun laskennallinen pieneneminen – liittyy yhden kilon hiilidioksidijalanjälki. Jos kyseinen tuote korvaa fossiilisen vastaavan tuotteen, joka arvoketjuineen tuottaa ilmakehään kaksi kiloa (fossiilista) hiilidioksidia, olemme siis poistaneet ilmakehästä kilon hiilidioksidia verrattuna fossiiliseen tuotteeseen. Puutuote itse on tällöin hiilinielu."

Kuinka sattuikaan, saman lehden toisessa jutussa kerrottiin esimerkki juuri tällaisesta kehityksestä. Stora Enson insinöörit olivat nimittäin kehittäneet biohiileen perustuvan fossiilista grafiittia korvaavan ligniinituotteen, joka voidaan ottaa käyttöön akkujen raaka-aineena. Sitä tuottava tehdas tulee sijaitsemaan Kotkan Sunilassa.

Akkujen käyttöhän on lisääntymässä hurjasti sähköautojen yleistymisen myötä. Ligniinistä ei kuitenkaan tule pulaa, sillä kaikesta maapallon biomassasta noin 30 prosenttia on sitä. Eikä se ole nykyisinkään vailla käyttöä, sillä metsäteollisuus polttaa sen energianlähteekseen. Näin esimerkiksi sellutehdas on samalla voimalaitos. 

Mikäli Stora Enson haaveet toteutuvat, vähenee ligniinin energiakäyttö samassa suhteessa kuin sitä sijoitetaan sähköautojen ja muiden laitteiden akkuihin. Sikäli lopputulos olisi hiilineutraali suhteessa nykytilanteeseen, mutta - aivan kuten professori Lipponen kuvitelmassaan päätteli - fossiilisen grafiitin korvaaminen biomateriaalilla tekee muutoksesta hiilinielun. 

Todettakoon vielä lopuksi se, ettei Stora Enson tuotekehitys olisi ollut mahdollista ilman yhtiön vahvaa kassavirtaa, joka perustuu metsien perinteiseen hyödyntämiseen eli sahatavaraan, paperiin ja selluloosaan. Siksi on erinomaista, että yhtiö on pystynyt näiden varassa tekemään alkuvuodesta huipputulosta, joka mahdollistaa tehtyjen innovaatioiden kaupallistamisen sekä myös uusiin tuotteisiin johtavan tuotekehityksen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Pirullisia ympäristöongelmia
Tuotekehityksen kautta markkinoille

Komission metsästrategia

Komissio julkaisi metsästrategiansa eilen. Lopputulos oli kelvollinen sekä metsänomistajien etujärjestölle MTK:lle ja metsäteollisuudelle että ympäristöväelle. Tosin samalla tuli esiin se, että vähän aiemmin julkaistu ilmastopaketti vaikeuttaa sahoille kertyvän sahanpurun hyödyntämistä eli saattaa ehkäistä Suomeen syntyviä biotalousinvestointeja.

On myös huomattava, että komissio puuttui metsänhoitoon kirjaamalla avohakkuiden käytön erikseen perusteltavaksi. Mikäli tämä tulkitaan tiukasti - kuten MTV3:n haastattelema tutkija teki - se tarkoittaisi siirtymistä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen, jonka puuntuotos on vain noin 80 prosenttia avohakkuutalouden tuottamasta. 

Tällä olisi Suomen kannalta dramaattiset seuraukset, koska metsätaloudessa 90 % tuloksesta syntyy vasta hakkuiden jälkeen. Siten esimerkiksi Suomen verottaja saisi tulevaisuudessa vuotuisen 4 miljardin euron sijaan "vain" 3,2 miljardin euron potin.

Tässä yhteydessä kiinnitin itse huomioni erityisesti siihen, että EU:n komissio aikoo antaa vuonna 2023 esityksen metsien kartoittamisesta satelliittien avulla. Näin siksi, että tärkeimpien metsämaiden - kuten Suomen tai Ruotsin - metsävarat ja niiden kehitys tunnetaan erittäin tarkasti valtakunnallisten metsien inventointien kautta. 

Erityisen huolestuttavaa asiassa on se, että Euroopan komission tutkimuskeskuksessa jokin aika sitten satelliittidatan pohjalta tehdyn tutkimuksen tulokset olivat rankalla tavalla harhaisia. Niissä väitettiin, että Euroopan metsähakkuut - etenkin Pohjoismaissa, Baltiassa ja Iberian niemimaalla olisivat lisääntyneet äkillisesti 69 prosentilla, vaikka muutokset olivat todellisuudessa pieniä eli selittyivät suhdannevaihteluilla. 

Jos EU aikoo siis tulevaisuudessa perustaa metsäpolitiikkansa satelliittidataan, on siihen perustuvia menetelmiä kehitettävä todella paljon, jotta vältytään harhaisen tiedon käyttämistä poliittisen päätöksenteon perusteena. Tämä on erityisen tärkeää pyrittäessä taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävään metsien käyttöön. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin
Mahtavatkohan vihreät ymmärtää politiikkansa seurauksia?

Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi on tehty ja ollaan tekemässä monenlaisia toimenpiteitä. Samalla on pyritty huolehtimaan siitä, etteivät nämä toimenpiteet johda luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen. 

Tällaisen vihreän suunnitelmatalouden toteuttamisessa on hyvistä tarkoitusperistä huolimatta jouduttu kerta toisensa jälkeen ongelmiin. Siitä ikävän esimerkin on tarjonnut esimerkiksi pyrkimys siirtyä fossiilisista polttoaineista biopolttoaineisiin, mistä kirjoitti tämän aamun Helsingin sanomat.

Kun öljykasveille syntyi ennen näkemätöntä kysyntää, johti se markkinatalouden lainalaisuuksien mukaisesti öljykasvien viljelypinta-alan kasvamiseen niiden tuotantomaissa. Käytännössä siis trooppisten metsien hävittämiseen peltojen tieltä.

Näin EU:n politiikka on HS:n mukaan saattanut johtaa peräti neljän miljoonan hehtaarin eli Hollannin pinta-alan suuruiseen metsä­katoon. Ja tämä on luonnollisesti herättänyt huolta ja sen mukaisia kommentteja. 

Transport and Environment nimisen järjestön raportinenergiajohtajan Laura Buffetin mukaan pyrkimykset korvata dieselöljyn kaltaiset saastuttavat polttoaineet ristiriitaisesti ovat lisänneet maapalloa lämmittäviä hiilidioksidipäästöjä. Asiaa on vielä pahentanut se, että palmuöljyyn liittyvien ongelmien tultua ilmi ryhdyttiin sen sijaan kasvattamaan soijaa, jonka käyttö biodieselin tuotannossa on kasvanut rajusti. 

Ongelmalliseksi koko bioöljybisneksen tekee järjestön mukaan se, että vaikka soijan kokonaispäästöt ovat hiukan alhaisemmat kuin palmuöljyn, ovat ne silti kaksinkertaiset dieselpäästöihin verrattuna, kun huomioidaan metsien välitön ja epäsuora menetys. Amazonian ja muiden tärkeiden öljykasvin tuotantoalueiden metsäkato taas lisää ilmastouhkia, kun hiiltä imevät puut kaadetaan - samalla menetetään biologista monimuotoisuutta.

Lienee niin, että seuraavaksi vihreän suunnitelmatalouden arkkitehdit kehittelevät uusia uljaita toimia. Mutta kuten sosialismin historiasta tiedämme, seuraa siitä vain uusia ongelmia niin kauan, kuin markkinatalouden näkymätöntä kättä ei osata tai tahdota huomioida.

Tästä tosiasiasta muistutti päivän kolumnissaan keskuskauppakamarin Juha Romakkaniemi, joka muistutti pohjoismaisen hyvinvoinnin perustuvan Antti Chydeniuksen perintöön eli vahvaan yksityiseen omistus­oikeuteen, suhteellisen vapaisiin markkinoihin ja kilpailuun sekä avoimeen asenteeseen kansainvälistä kauppaa kohtaan. Siis markkinoiden näkymättömän käden toiminnan mahdollistamiseen ja sitä kautta varallisuuden luomiseen hyvinvointivaltion rahoittamiseksi.  

Vihreästä todellisuudesta puolestaan raportoi toimittaja Sonja Parkkinen, joka kertoi Saksan Vihreiden tuoreen puheenjohtajan edesottamuksista. Hän on mm. valehdellut ansioistaan, unohtanut raportoida sivutuloistaan ja tullut kiroilleeksi mikrofoniin. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjan, josta on paljastunut runsaasti kopioituja kohtia. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka EU:n vihreä siirtymä onnistuu ja mihin se johtaa. Yhtenä isona kysymyksenä siihen liittyen on suomalaisen metsänomistuksen tulevaisuus ja oikeutemme päättää uusiutuvien luonnonvarojemme käytöstä. Siirretäänkö nekin - ministeri Krista Mikkosen toiveen mukaan - EU:n yhteiseen käyttöön, vai heräävätkö suomalaiset lopulta puolustamaan oman olemassaolonsa edellytyksiä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla
Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa
Vihreä realismi

Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin

Kun Suomi lähti useilla miljardeilla eurolla mukaan Etelä-Euroopan rahoittamiseen, puhuttiin poliittisen pääoman ylläpitämisestä. Samalla astuttiin askel kohti liittovaltiota, jossa kansallista päätösvaltaa supistetaan ja valtaa keskitetään yhä enemmän Brysseliin.

Samalla keskusvalta pyrkii saamaan käsiinsä myös päätösoikeuden luonnonvaroista, kuten äskettäin vuodettu komission strategiapaperi osoittaa. Siinä komissio täydellisen ymmärtämättömyyden antamalla varmuudella on vaatimassa Suomea luopumaan nykymuotoisesta metsien tehokkaasta monikäytöstä ja palaamaan sotia edeltävään ja niitä välittömästi seuranneeseen aikaan, jolloin metsäteollisuus hankki puunsa pääosin poimintahakkuina jättäen jälkeensä harvapuustoisia ja huonosti tuottavia metsiä. 

Tarkalleen ottaen komissio vaatii siis avohakkuiden kieltämistä. Ja tämä olisi viime vuosisadan kokemusten mukaan Suomen metsätalouden kannalta melkoinen katastrofi. Samalla suomalaiset metsät yksipuolistuisivat yhdenmukaisen peitteisiksi kautta maan - ja kuusettuisivat entisestään, mikä ilmaston lämmetessä lisäisi tuhoriskejä ennennäkemättömällä tavalla. 

Tähän komission paperiin reagoi ministeri Jari Leppä (kepu), jonka mukaan "hallituksen EU-selonteko toteaa yksiselitteisesti, että metsäpolitiikka kuuluu kansalliseen päätösvaltaan. Tästä tulemme pitämään kiinni. Suomi edistää kestävää biotaloutta ilmastonmuutoksen torjunnassa. Osaamme hoitaa metsämme ilman komission puuttumista."

Myös europarlamentaarikko Elsi Katainen (kepu) otti asiaan kantaa todeten, että "komission ehdottamat yhteiset metsien hoito- ja käyttösuunnitelmat ja kestävän metsänhoidon uudelleen määrittely tarkoittaisivat käytännössä EU:n yhteistä metsäpolitiikkaa. Tässä menee raja, jota ei voi hyväksyä. Komissio astuu tietoisesti jäsenmaiden toimivallan tontille ja se on pysäytettävä."

Katainen viittasi myös komissaarien ymmärryksen puutteeseen todeten, että "komissiolta näyttäisi kokonaan puuttuvan ymmärrys uusista biotalouden innovaatioista eli siitä, mitä kaikkea puun sivuvirroista jo tehdään kemikaaleista tekstiileihin ja muovia korvaaviin tuotteisiin". Samalla hän muistutti, että "ei komissio voi päättää puun käytöstä markkinoiden tai omistajien puolesta". 

Nämä komission suunnitelmat astuisivat myös Suomen perustuslaissa turvatun omaisuudensuojan varpaille, koska metsämme ovat enimmäkseen yksityisessä omistuksessa. Tämä viimeistään osoittaisi Unionin keskusvallan luonteen. 

En epäile yhtään punavihreän hallituksemme intoa hyväksyä komission suunnitelmat, vaikka Keskustan edustajat ovatkin ottaneet edellä kuvaamiani kantoja ja aluksi mainitsemani elvytyspaketti onkin tuottanut meille poliittista pääomaa. Harmi kyllä, luottamukseni juuri Keskustan edustajien kykyyn ja haluun hoitaa Suomen asioita on varsin heikko - vaikka epäilemättä puolue järjestääkin jälleen jonkinlaisen teatterin asian johdosta. 

Siksi joudun turvautumaan niinkin epätoivoiseen tekoon kuin asettamaan toivoni pääministeri Sanna Mariniin (sd) siinä, että edes hän ymmärtäisi meidän olevan taloudellisen tulevaisuutemme suhteen megaluokan ongelman edessä. Ja käyttäisi miljardeilla lunastamansa pääoman sen ratkaisemiseksi. Tässä minua rohkaisee hänen aiempi esiintymisensä metsien monikäytön puolesta yhdessä Ruotsin pääministerin kanssa.

Nähtäväksi siis jää mitä metsillemme ja samalla koko Suomelle tapahtuu. Heikoin vaihtoehto olisi Suomen metsien valjastaminen kivihiilen polttamisen mahdollistavaksi hiilinieluksi ja luontoreservaateiksi, mistä euroedustajamme Petri Sarvamaa (kok) totesi seuraavasti: "pohjoisen metsäisiä maita ei voida valjastaa syntipukiksi tai muiden jäsenmaiden ongelmien vastuunkantajiksi eteläisten maiden liidellessä vapaamatkustajina". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti eurooppalaista liittovaltiota
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
Hyviä metsäuutisia

Ilmastolakkopäivä ja biotalous

Toimin tässä tiedonvälittäjänä ja kerron arvoisille lukijoilleni, että juuri nyt on kansainvälinen ilmastolakkopäivä. Ei siitä sen enempää, sillä en aio osallistua lakkoiluun sen kummemmin. 

Itse aihe on kuitenkin itselleni tärkeä, kuten lukuisista ilmastoaiheisista kirjoituksistani voi päätellä. Siksipä tuon tässä kirjoituksessa esille myös toisenlaisen näkökulman ilmastokriisiin - toimien siis toisenkin kerran tiedonvälittäjänä tai ainakin tärkeästä asiasta muistuttajana. 

Välitettävä tieto tulee MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkaraiselta, jonka mukaan "Suomen metsät tulevat sitomaan tänä vuonna yli 80 prosenttia kasvihuonekaasupäästöistämme. Tai itse asiassa metsät sitovat yli kaksinkertaisesti sen, mitä päästömme ovat. Mutta hakkuiden jälkeenkin metsät hoitavat päästöistä neljä viidesosaa."

Hakkarainen korosti kirjoituksessaan, ettei tuo sidonta tule ilmaiseksi, vaan on seurausta panostuksista hyvään metsänhoitoon. Panostus kuitenkin kannattaa, koska se "on erittäin kustannustehokasta ilmastopolitiikkaa. Se on yhteiskunnalle kymmeniä kertoja kustannustehokkaampaa kuin hakkuiden vähentäminen: euro metsään tuo kymmeniä takaisin!"

Samalla hän moittii hallitustamme siitä, että "samaan aikaan, kun kaikista tuuteista tulee taukoamatta hiilineutraalisuutta ja ilmasto­talkoita, biotaloutta ei mainita missään. Sanaa tai mitään siihen liittyvää saa turhaan hakea myös budjettiesityksestä."

Tässä yhteydessä on ymmärrettävä, ettei kukaan investoi metsiin, ellei oleta saavansa rahojaan aikanaan takaisin korkojen kera. Ja jos metsiin sijoittaminen ei kannata, syntyy paineita niiden peittämän pinta-alan vaihtoehtoiseen käyttöön. Ja se ei pitkällä aikavälillä johda ilmastonielun kasvamiseen vaan sen alasajoon kuten parhaillaan on käymässä esimerkiksi Brasiliassa. 

Nähtäväksi siis jää, palaako biotalous suomalaiseen ilmastopolitiikkaan Marinin kabinetin menossa olevien kauhuvuosien jälkeen, vai unohdammeko merkittävimmän uusiutuvan luonnonvaramme hyödyntämisen ilmastokiihkon syövereihin. Ainakaan vielä näin ei ole tapahtunut, koska kuluva viikko on kertonut kahdesta pienehköstä investoinnista alalle. 

Niistä ensimmäinen oli Kaskisten jatkojalostustehdas ja toinen Stora Enson sahainvestointi Uimaharjulle. Siten hallitus ei ole vielä saanut kokonaan kitketyksi biotalousalan toimijoiden uskoa järjen voittoon suomalaisessa ilmastopolitiikassa. 

Toivottavasti näin on jatkossakin. Siihen ainakin viittaa tuoreehko tutkimus, jonka huonosti vihreään narratiiviin ja median luomaan kuvaan sopivien tulosten mukaan metsänomistukseen liittyvät tavoitteet näyttävät kymmenessä vuodessa muuttuneen enemmän taloudellisia arvoja painottavaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaipolan paperitehtaan lopettaminen toimikoon vakavana varoituksena hallitukselle ja medialle
Sademetsätuhon syyt
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko

Kaipolan paperitehtaan lopettaminen toimikoon vakavana varoituksena hallitukselle ja medialle

Suomen parhaassa kunnossa oleva metsäyhtiö eli UPM ilmoitti eilen sulkevansa Jämsässä sijaitsevan Kaipolan paperitehtaan. Sen seurauksena 820 henkilöä jää työttömäksi siitä huolimatta, että Kaipola on edelleen hyvä tehdas ja sen henkilöstö osaavaa ja supistettu minimiin.

Ongelmana Kaipolassa on ennen kaikkea paperin tarpeen globaali väheneminen, minkä seuraksena metsäteollisuuden on pakko vähentää tuotantoaan pitääkseen sen kannattavana. Terveen liiketalousperiaatteen mukaisesti yhtiöt aloittavat heikoimmin kannattavista yksiköistä - UPM:n osalta arpa osui Kaipolan tehtaalle. 

Näin siksi, että tehtaan logistiikkakulut ovat olleet yhtiön muita vastaavia yksiköitä korkeammat. Lisäksi verorasitus kuten dieselvero ja muut maksut lisäävät kuluja. Ongelma on myös se, että suomalainen työntekijä maksaa 30–40 prosenttia enemmän Saksaan ja Ruotsiin verrattuna - mikä ei ole merkityksetöntä, vaikka palkkakulujen suhteellinen osuus onkin paperiteollisuudessa varsin pieni.

Uutisen kuultuani en voinut olla ajattelematta mikä vaikutus UPM:n päätökseen oli suomalaisen yhteiskunnan arvojen viimeaikaisella kehityksellä. Meillähän on hallitusta myöden kyseenalaistettu metsien käyttö teollisuuden raaka-aineena ja vaadittu niiden jättämistä kasvamaan hiilinieluina. Ja onhan Sanna Marinin (sd) kabinetti jopa ilmoittanut haluavansa suojella 30 prosenttia Suomen pinta-alasta - mikä luonnollisesti vähentäisi teollisuuden käytössä olevan puun määrää.

Lisäksi pääministeri nosti tällä viikolla jälleen esiin tahtonsa työvoimakustannusten nostamiseksi eli asetti tavoitteekseen siirtymisen kahdeksan tunnin palkalla kuusituntiseen työpäivään. Lisäksi hänen hallituksensa ohjelmassa on veronkorotuksia ("valtion rahoituspohjan vahvistaminen") eikä ehkä sekään ole merkityksetöntä, että korkein hallinto-oikeus torppasi maailman puhtaimmaksi suunnitellun sellutehtaan Kuopiosta.

On vaikea kuvitella, etteivät nämä linjaukset olisi vaikuttaneet UPM:n päätökseen sulkea nimenomaisesti suomalainen paperitehdas jonkin muualla sijaitsevan paperitehtaan sijaan. Kaipolahan oli kaikesta huolimatta edelleen kannattava yksikkö, mutta kuten edellä yritin kuvata ovat Suomen tulevaisuudennäkymät metsäteollisuudelle olleet viime aikoina kauniisti sanottuna epäselvät.

* * *

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. 

UPM:n päätös voidaan Kallion kuplassa nähdä hyvinkin erinomaisena asiana, sillä nyt metsäpuiden kantohinnat laskevat Keski-Suomessa, joten hakkuiden houkutus on metsänomistajille aiempaa pienempi. Niinpä tässä voi hyvinkin käydä siten, että keskisuomalaiset metsät osaltaan auttavat Suomen hiilinielujen kasvattamisessa ja biodiversiteetin ylläpitämisessä.

Jotain iloa päätöksestä saavat myös julkisen hallinnon hommissa toimivat korkeakoulutetut, mutta pienipalkkaiset, vihreät naiset. Kun tunnetusti suuripalkkaisilta paperimiehiltä nyt katoavat työpaikat alta, kasvaa naisen euron arvo suhteessa miehen euroon ja näin suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvo etenee. Eiköhän tätäkin ole syytä juhlia Kallion vihreässä kuplassa?

Lisäksi Kaipolan lopettaminen on nähtävä siirtymistä vanhanaikaisesta teollisuusyhteiskunnasta postmoderniin palveluyhteiskuntaan, jollainen lienee jo toiminnassa Kallion kuplassa. Nyt ei tarvitse kuin alkaa kehittää Jämsän seudun matkailu- ja viihde-elinkeinoja. Ja eihän se kai nyt mitään haittaa, jos paperimiehen yli 4000 euron palkka vaihtuukin tarjoilijan tai baarimikon reiluun kahteen tonniin?

* * *

Lopuksi vielä vähän vakavammin.

Toivon todella syvästi, että Sanna Marinin kabinetti ymmärtää ottaa Kaipolan tehtaan lopettamisen vakavana varoituksena siitä, että hallituksen teoilla ja puheilla on muutakin kuin retorista merkitystä. Sama koskee suomalaista valtamediaa, jonka varaukseton asettuminen punavihreän aatteen aisankannattajaksi on lisännyt metsien taloudellisen hyödyntämisen - ja ylipäänsä suomalaisen teollisuuden - tulevaisuuden epävarmuutta pitkällä aikavälillä.

Tarvitaan siis hallituksen ja median ryhtiliike. Se tarkoittaa siirtymistä maailmanparantamisen utopioista reaalitodellisuuteen. Ja sen ymmärtämistä, että hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää kannattavia yrityksiä - ja että sellaisia syntyy ainoastaan yhteiskuntiin, joissa niiden olemassaolo ja menestys ovat yleisesti hyväksyttyjä asioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova
Suomeen tulee uusi moderni jättiläinen
KHO:n päätöksellä on monia seurauksia

Vihervasemmisto ja maaseudun kurittaminen

Iltalehden välittämän tiedon mukaan turkistarhauksen kieltäisi siirtymäajan jälkeen 37 prosenttia vastaajista. Jutun otsikkoon oli tosin kirjoitettu "Lähes 40 prosenttia kansanedustajista kieltäisi turkistarhauksen".

Tutkimuksen mukaan turkistarhauksen haluaisi säilyttää 60 prosenttia kansanedustajista. Siten tarhauksen kannatus oli laskenut aavistuksen verrattuna edelliseen eduskuntaan, mutta siitä huolimatta se nauttii edelleen parlamentaarikkojemme selvän enemmistön kannatuksesta.

Itse jäin kaipaamaan jutusta turkistarhauksen kannatuksen jakautumista puolueittain. Näin siksi, että voisin testata ennakkoluuloni siitä, mitkä puolueet haluavat ylläpitää maaseudun elinvoimaa - ja mitkä taas vaikeuttaa siellä asumista. Turkistarhaushan on edelleen merkittävä työllistäjä ja metsätalouden lisäksi ainoa perinteinen maaseutuelinkeino, joka menestyy itsenäisesti ilman merkittävää veronmaksajan tukea.

Tuo mainitsemani ennakkoluulo perustuu vuotta aiemmin tehtyyn kyselyyn, jonka mukaan turkistarhauksen haluaisi kieltää enemmistö kaikkien punavihreiden puolueiden kansanedustajista. Muissa puolueissa kansanedustajien enemmistö oli tuolloin elinkeinon puolella.

Asia liittyy parin viime päivän kuumimpaan poliittiseen keskustelunaiheeseen, joka sai alkunsa opetusministeri Li Anderssonin (vas) kimpaantumisesta oppositiojohtaja Jussi Halla-ahoa (ps) kohtaan. Tuon paskapuhe-sanastaan kuuluisan raivoisan reaktion synnytti oppositiojohtajan toteamus, jonka mukaan "Keskusta pyrkii puolustamaan alueellisia näkökohtia ja vihervasemmisto taas sellaista politiikkaa, joka käytännössä johtaa siihen, että alueet Suomessa muuttuvat vähitellen asuinkelvottomiksi ja ihmisten on pakko keskittyä".

Hauskaksi sanailun teki se, että Halla-aho nosti myöhemmin tuekseen tuoreen Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoituksella tehdyn dokumentin. Sen mukaan "kustannusten nousu ja suurin tarve investoida uusiin ratkaisuihin osuu eniten niihin, joilla on pitkät työ- ja asiointimatkat ja suuret, vanhat asunnot. Tämä voi vähentää yksityisautoiluun perustuvaa pendelöintiä ja siten pienentää työssäkäyntialueita, käytännössä ohjata ihmisiä muuttamaan maaseutukunnista kaupunkeihin".

Tutkimustiedon valossa on siis kiistatonta, että hallituksen ja erityisesti vihervasemmiston kaavailemat polttoaineiden hinnankorotukset ja nopeutettu muutos autokannassa heikentävät maaseudun elinoloja. Siten Halla-aho ei syyllistynyt paskapuheeseen, vaikka Andersson näin silmin nähden tulistuneena väittikin.

Lännen Median kyselyn puoluepoliittiset yksityiskohdat tässä yhteydessä olisivat siten tärkeitä sen ymmärtämiseksi, että sisältääkö vihervasemmiston keinovalikoima suomalaisen maaseudun autioittamiseksi myös perinteisten maaseudun elinkeinojen alasajon, vai tyytyvätkö he pelkästään vaikeuttamaan ihmisten liikkumista.

* * *

Sivumennen sanoen ja tätä Suomen lämmintä talvea kauhistellen välitän arvoisalle lukijalleni sen enempää asiaa kommentoimatta, että pohjoinen merijää on juuri nyt (helmikuun 7. päivä) ajankohtaan nähden laajempi kuin kertaakaan sitten vuoden 2009. Samalla se on jo ohittanut vuoden 2017 maksimilaajuutensa (jolloin se jäi mittaushistorian pienimmäksi) siitä huolimatta, että jääpeite on laajimmillaan keskimäärin vasta maaliskuussa eli tullee tänäkin vuonna laajenemaan vielä useiden viikkojen ajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turkistalous vakavan paikan edessä
Jaana Pelkonen ei tunne empatiaa eikä huolta
Turkistarhaus on kiellettävä!

Sademetsätuhon syyt

Aamun lehti päivitteli Amazonian sademetsien tuhoutumisella. Jutun mukaan "yhden sademetsähehtaarin polttamisesta vapautuu saman verran hiilidioksidia kuin 250 suomalaisen vuoden autoiluista tai 250 000 kasvihuonetomaattikilon tuottamisesta".

Kun huomioidaan, että Amazonian sademetsistä katoaa joka vuosi vähintään Pirkanmaan kokoinen alue ymmärtää, ettei kyse ole pikkuasiasta maailman hiilinielujen kannalta. Siksi oli hienoa, että lehti tarjosi meille aineksia sen pohtimiseen, mistä ongelma johtuu ja mitä sille voisi tehdä.

Jutun mukaan suurin syyllinen sademetsien katoamiseen on ihmisten lihansyönti. Näin siksi, että hävitettävästä sademetsästä noin 80 prosenttia raivataan laitumeksi.

Toki Brasiliassa on myös metsänhakkuita. Niistä suuri osa on laittomia - monesti meilläkin jatkuvan kasvatuksen nimellä uutta tuloaan tekeviä arvokkaimpien puiden poimintahakkuita - eikä hakattuja metsiä kunnosteta uudelleen kasvukuntoon kuten Suomessa.

Jutussa todettiin myös metsäkadon todellinen syy: nykyisin sademetsien ylläpito ei mahdollista ihmisten elämää. Eli paikallinen väestö ei saa siitä rahaa - toisin kuin maataloudesta.

Tämän muuttamiseksi toimittaja suositteli, ettei suomalainen kuluttaja ostaisi brasilialaista naudanlihaa eikä edes kanaa, jonka rehu on tuotettu siellä. Niiden sijaan kannattaisi käyttää brasilialaisia tuotteita, joita voidaan tuottaa sademetsien siimeksessä.

Alussa linkittämässäni jutussa kerrottiin, että sademetsistä huolissaan olevat voisivat alkaa maksaa niiden pystyssä pitämisestä hiiliveroa. Näin metsästä syntyisi paikalliselle omistajalleen arvo - olettaen etteivät rahat päädy korruption ammottavaan kitaan.

Lisäksi jutun lopussa arvellaan, että "loppujen lopuksi sademetsien suojelu on silkkaa politiikkaa: lakeja, asetuksia sekä ennen kaikkea niiden valvontaa ja rangaistusten jakamista". Lisäksi koko tarinan viimeinen virke kuuluu, että "oikeastaan vaikein kysymys onkin, miten sillä voi tienata, että on kaatamatta puun".

* * *

Suomessa metsäpuiden yhteenlaskettu tilavuus - hiilivarasto - on kasvanut jatkuvasti jo kymmeniä vuosia. Siihen on syynä se, että meillä omistaja saa metsistään puuta myymällä rahaa. Ja hänet on velvoitettu hakkuiden jälkeen saattamaan metsänsä uuteen kasvuun.

Omistajan kannalta tulevien puukauppojen tili on tehnyt myös metsien kasvua ja tukkipuun osuutta lisäävästä metsänhoidosta kannattavaa - etenkin kun sitä on osittain tuettu julkisista varoista. Ilman metsien hakkuiden jälkeistä uudistamista ja metsänhoitoa kasvaisivat metsämme aivan oleellisesti vähemmän kuin nykyisin - näin vaikka metsiä ei olisikaan raivattu pelloiksi paremman taloudellisen tuoton toivossa.

Järkevän metsäpolitiikan ja metsänkäytön ansiosta Suomen metsien sisältämä hiilivarasto on kasvanut jo vuosikymmeniä, vaikka samalla puiden varassa on syntynyt maailmanluokan metsäteollisuus. Ei siis voi kylliksi alleviivata metsien omistajalleen antaman arvon merkitystä metsien hiilivarastoille meillä ja muualla - ja ihmetellä aamun lehden loppukaneettia puiden kaatamatta jättämisestä.

Kirjoitin tämän tekstin siksi, että myös meillä Suomessa on päätään nostanut ja asiaa ymmärtämättömien poliitikkojen ja kansalaisten suosiota saanut metsien talouskäytön vaikeuttaminen tai palaaminen jatkuvaan kasvatukseen. Sellaisen politiikan loogisia seurauksia voimme ihailla tämän aamun sademetsäjutusta: ellei metsällä ole arvoa omistajalleen, ei siitä pidetä myöskään huolta.

Samalla on todettava aamun lehdessä mainitusta hiilinielukorvauksesta, että sen jatkuvuuden edellytyksenä on irtorahan löytyminen ja poliittinen suuntaaminen kyseiseen tarkoitukseen, kun taas metsien vastuullisesta talouskäytöstä hiilinielujen säilyttämiseen tarvittavat varat syntyvät normaalin liiketoiminnan tuloksena. Arvoisa lukijani voinee itse päätellä, kumpi vaihtoehto tarjoaa pysyvämmän ratkaisun hiilinielujen kasvattamiselle tässä poliittisten muotivirtausten maailmassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Akanoita
Miksi enää ei ole varaa piikoihin?

Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko

Helsingin Sanomat teki jutun siitä, mitä tapahtuisi jos Suomi ja Eurooppa ryhtyisivät oikeasti rajoittamaan metsiensä käyttöä siten kuin viime aikoina on vaadittu. Jutun - ja sen pohjana olevan tutkimuksen - mukaan noin 80% hakkuista siirtyisi muualle. Ja samalla tietenkin niistä saatava taloudellinen hyöty, joka etenkin Suomessa on erittäin merkittävä hyvinvointimme perusta.

Jutussa haastateltiin useita asiantuntijoita. Emeritusprofessori Risto Päivisen mukaan "esimerkiksi Etelä-Amerikassa on paljon hakkuita, jotka ovat pienentäneet puuston hiilivarastoja, toisin kuin Euroopassa. Tässä näkyy se, että Brasiliassa raivataan sademetsää maataloutta varten. Kun metsän häviämistä saatiin aikaisemmin vähennettyä, se on taas lähtenyt nousuun."

Jutussa todetaan edelleen, että sellutehtaiden hiilipäästöt ovat Pohjoismaissa selvästi pienemmät kuin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Lisäksi puupohjaisten tuotteiden poistuminen markkinoilta ja korvautuminen teräksellä, betonilla tai muovilla aiheuttaisi kasvavan hiilijalanjäljen.

Jutun pohjana olleen tutkimuksen tekijä Maarit Kallio totesi johtopäätöksenään suoraan, etteivät hakkuurajoitukset ole tehokasta ilmastopolitiikkaa. Sen sijaan metsiä kannattaisi istuttaa lisää, esimerkiksi Afrikkaan kuten ST1:n Mika Anttonen on suunnitellut.

Näiden lisämetsienkin tulisi olla talousmetsää eikä itsekseen vanhenemaan ja hiiltä varastoimaan jätettyjä metsiä, sillä hiilen voimaperäiseen sidontaan sisältyy valtavia riskejä, totesi puolestaan professori Jarkko Hantula. Hänen viestinsä koskien suomalaismetsiä oli sama parin päivän takaisessa mielipidekirjoituksessa. Siinä hän korosti metsien kykyä sopeutua lämpenevään ilmastoon sen sijaan, että niiden järeyttä kasvatettaisiin hiilen sitomiseksi.

Tämä kommentti on yhteensopiva sen kanssa, että puolisen vuotta sitten kirjoitin silloin tuoreen tutkimuksen pohjalta, ettei Euroopan metsiä tule ajatella keinona hillitä ilmastonmuutosta koska niiden avulla siihen ei ole mahdollista vaikuttaa merkittävästi. Sen sijaan Euroopan metsiä tulisi hoitaa siten, että ne selviäisivät mahdollisimman hyvin tulevaisuuden ilmastossa.

Yhteenvetona tästä kaikesta lienee todettava, että Suomen on jatkettava hyvää metsäpolitiikkaansa myös ilmastonmuutoksen aikakaudella, sillä se takaa hiilinielujen säilymisen, suomalaisten hyvinvoinnin ja suomalaisen elämäntavan toisin kuin turhanpäiväinen hötkyily ympäristöjärjestöjen luoman paniikin vallassa. Lyhyesti sanottuna metsiemme vastuullinen talouskäyttö on suorastaan ilmastoteko.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Metsä Group innostaa tutkijoita ja poliitikkoja
Pirullisia ympäristöongelmia
Suomen metsäpolitiikka on kohdallaan

Touko Aallolta pääsi lirahdus paskapuhetta

Iltalehti kertoi eilen, että olemme siirtyneet Vihreiden kannatuslaskun jälkeiseen aikaan. Tämän merkkinä puheenjohtaja Touko Aalto (vihr) palasi puolueensa juurille ja lateli kovaa tekstiä ilmastopolitiikasta. Ilmeisesti hän ja hänen puolueensa aikovat nyt unohtaa feminismin, maahanmuuttajat ja homojen pepulle läpsyttelyt vaaleihin asti.

Mutta onko tuo Touko Aallon kova teksti totta vai valeuutisointia. Siitä selville päästäkseni päätin tarkastella yhtä sen raflaavimmista kohdista; nimittäin väitettä, jonka mukaan "hallituksen päättämät metsähakkuiden lisäykset tekevät tyhjäksi kaikki muut ponnistukset, joita ilmastonmuutoksen torjumiseksi on tehty. Kaikki ponnistukset."

Lähdetään siis liikkeelle tutkimustiedosta. Eli valtakunnallisesta metsien inventoinnista. Sen perusteella vuonna 2017 laaditun ja vuosia 2014-2016 koskevan tiedotteen mukaan "vuosien 2009–2013 mittaustulokseen verrattuna puuston määrä on lisääntynyt 110 miljoonaa kuutiometriä. Sekä männyn, kuusen että lehtipuuston määrä on lisääntynyt."

Tiedotteessa todetaan edelleen, että "puuston vuotuinen kasvu on 109,9 miljoonaa kuutiometriä" ja vuosien 2015 "hakkuumäärillä lähes neljäsosa vuotuisesta kasvusta jää lisäämään puustopääomaa". Ja siten myös lisäämään metsiimme kertyvää hiiltä.

Tiedotteen mukaan metsistämme poistui vuosittain kaikkiaan 82 miljoonaa kuutiota puuta, josta 68 miljoonaa kuutiota ainespuuna ja loput luonnonpoistumana.

Tutkimustiedon mukaan suomalaisissa metsissä puun määrä kasvoi siis vuonna 2015 noin 28 miljoonaa kuutiota, ja suunta oli nouseva. Nyt hallituksemme on Suomenmaa-lehden mukaan linjannut, että metsistämme olisi saatava tulevaisuudessa noin 80 miljoonaa kuutiota runkopuuta. Edellä mainitun tiedotteen mukaan sen osuus oli vuonna 2016 62 miljoonaa kuutiota ja Suomenmaan mukaan nykyisin noin 65 miljoonaa kuutiota.

Näin hallitus olisi siten lisäämässä tukkipuun käyttöä noin 15-18 miljoonaa kuutiota. Lisäksi tulee muun puun - eli käytännössä hakkuutähteiden - käyttö, joka edellä siteeraamani tiedotteen mukaan oli vuonna 2015 noin 15 prosenttia ainespuun määrästä.

Jos oletamme ainespuun ja hakkuutähteiden suhteen säilyvän samana, mitä pidän erittäin todennäköisenä, emmekä huomioi lisääntyvän puunkäytön vähentävää vaikutusta luonnolliseen poistumaan (mikä ei pitäne paikkaansa, vaan suosii Touko Aallon väitettä) saamme tulokseksi, että hallitus tavoittelee 92 miljoonan hakkuukuution + luontaisen poistuman 14 miljoonan kuution eli 106 miljoonan kuution kokonaispoistumaa metsien puustosta. Siis edelleen selvästi alle metsiemme alati kiihtyvän kasvun, joka jo vuosina 2014-2016 oli siis noin 110 miljoonaa kuutiota.

Toisin sanoen metsiemme puusto kasvaa myös hallituksen tavoitteiden toteutumisen jälkeen noin neljä miljoonaa kuutiota vuodessa, jonka päälle tulee edellä mainittu metsiemme lisäkasvu. Asiaa tutkineen Helena Henttosen mukaan "ympäristön [ilmaston lämpenemisen ja ilmakehän hiilidioksidikonsentraation] vaikutus kasvun nousuun on merkittävä, mutta metsien tihentymisen ja metsien rakenteen muutosten vaikutus on vielä sitä suurempi. Pitkällä aikavälillä metsien tihentymistä ja rakenteen muutosta selittää puuston kasvun kannalta huono lähtötilanne."

Näin ollen on selvä, että Touko Aallon väite siitä, että hallituksen päättämät metsähakkuiden lisäykset tekisivät tyhjäksi kaikki muut ponnistukset, joita ilmastonmuutoksen torjumiseksi on tehty on - eduskunnan käyttämän sanonnan mukaan - muunneltua totuutta. Siis Trumpia mukaillen Aallolta pääsi valeuutinen. Tai vanhasuomeksi sanottuna häneltä pääsi suustaan lirahdus paskapuhetta.

Todettakoon vielä lopuksi kun ilmastonmuutoksesta puhutaan, että keskustelun valokeilassa (esimerkki) usein ollut pohjoinen napajäämme ei juuri nyt näyttäisi olevan kovin heikoissa kantimissa. Viimeisen 10 vuoden aikana se on tähän aikaan vuodesta ollut nykyistä laajempi vain vuosina 2009, 2010, 2013 ja 2014 (pienimmillään se oli kuusi vuotta sitten eli 2012). Kovin nopeaa pohjoisen napajään sulaminen ei siten ole viime vuosina ollut - pikemminkin päinvastoin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä realismi
Touko Aalto paljastui höpöttelijäksi
Vihervasemmisto hyväksyy väkivaltaisiksi tiedettyihin mielenosoituksiin osallistumisen

Norjassa lahdataan 2000 poroa

Arvoisa lukijani varmasti muistaa vuosien takaisen hullun lehmän taudin. Sen aiheuttaja on tavallinen lehmien aivoissa toimiva valkuaisaine, joka on vain laskostunut väärin.  Kyseessä on siis ns. prionitauti, joissa väärin laskostunut valkuaisaine aiheuttaa väärinlaskostumista myös muissa samanlaisissa valkuaisaineissa ja voivat siten tarttua yksilöstä toiseen.

Myös hirvieläimillä on omat prionitautinsa. Sellainen havaittiin ensimmäisenä vuonna 1967 Kanadassa ja se aiheuttaa nykyisin valtameren takana pahoja tautiepidemioita. Esimerkiksi Wyomingissa valkohäntäkauriin populaatiot supistuvat prionin takia 10 prosentin vuosivauhdilla.

Norjassa hirvieläinten prionitauti löydettiin ensimmäistä kertaa viime vuoden maaliskuussa Nordfjellan alueella kuolleesta porosta. Sen havaitsemisen jälkeen prioneja etsittiin intensiivisesti kaikenlaisista hirvieläimistä, minkä seurauksena kahden vanhan hirven havaittiin Trondheimin alueella kuolleen prionitaudin seurauksena. Tapauksia pidetään toisistaan riippumattomina, koska porosta ja hirvistä löytynyt prioni oli erilainen.

Myös Nordfellan poroista löytyi lisää prioneja. Niinpä norjalaiset ovat päättäneet tuhota koko paikallisen poropopulaation. Yhteensä noin 2000 eläintä tapetaan ja testataan prionin suhteen. Tehtävän hoitavat metsästäjät voivat syödä niistä ne, joiden testit osoittavat olevan puhtaita prioneista. Näin siitä huolimatta, ettei hirvieläinten prionien tiedetä tarttuvan ihmisiin.

Tapaus osoittaa, että eläintaudit ovat vakava asia. Sitä ei tiedetä mistä prioni ilmaantui Norjaan, mutta mahdollisuuksina on esitetty luontomatkailijoiden jalkineita ja Amerikasta Norjaan hirvieläinten houkutteluaineeksi tuotavaa peuran virtsaa. On myös mahdollista, että prioni on laskostunut väärin jonkin norjalaisen poron elimistössä ja aloittanut epidemian ilman ulkopuolelta tullutta tartuntaa.

Oli syynä mikä tahansa, norjalaiset hirvieläimet joutuvat erikoistarkkailuun. Niistä kerätään tänä vuonna 20 000 näytettä tutkittavaksi, jotta nähtäisiin esiintyykö prioneja laajemminkin Norjassa. Lisäksi monitorointia jatketaan tulevina vuosina.

Suomen kannalta oleellista olisi, että norjalaiset onnistuisivat prionin hävittämisessä. Levitessään se nimittäin uhkaisi sekä Lapin porotaloutta että maamme metsästettäviä hirvieläimiä. Molemmilla olisi suuri vaikutus suomalaisen maaseudun elämään erityisesti Lapissa, mutta myös muualla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyttysiä ja sarvettomia lehmiä
Yksisarvisia
Hirvikärpänen

Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta

Kolumnisti Heli Saavalainen kirjoitti lähes 70 tutkijan peränneen julkilausumalla keskustelua siitä, miten puunkäytön avulla voitaisiin saavuttaa maailmanlaajuiset ilmastotavoitteet ja turvata monimuotoisuus. Itse julkilausuma löytyi Ylen nettisivuilta.

Sen teksti oli vähintäänkin mielenkiintoista luettavaa. Julkilausuman mukaan metsien lisääntyvä käyttö vähentää niihin sitoutuneen hiilen määrää enemmän kuin niiden avulla korvattavien uusiutumattomien materiaalien korvaaminen vähentää sitä. Siksi lisääntyvät hakkuut toimivat allekirjoittajien mielestä ilmastonmuutostavoitteita vastaan.

Lisäksi julkilausumassa ennustetaan, että Suomen metsälajeista tulee seuraavan 50 vuoden aikana katoamaan 74 - 243 lajia, mikäli metsiä käytettäisiin nykyisellä intensiteetillä. Näin siitä huolimatta, ettei lajien uhanalaisuus ole vähentynyt kahden viimeksi tehdyn uhanalaisarvion aikana.

Joka tapauksessa julkilausumassa todetaan, että hallitusohjelman mukaiset entistä intensiivisemmät hakkuut lisäisivät julkilausuman tehneiden mielestä monimuotoisuuden katoamista. He sanovat myös Suomen metsien nuorentuneen viime aikoina voimakkaasti: yli 100-vuotiaiden metsien määrä on vähentynyt rajusti viimeisen 15 vuoden aikana.

* * *

Heli Saavalainen kirjoitti omaan kolumniinsa seuraavasti: "aika ajoin tutkijoiden viesti unohtuu, ja tutkimuksista poimitaan omiin pyrkimyksiin sopivat kohdat. Jos tieto ei miellytä, se saatetaan sivuuttaa kokonaan."

Nähdäkseni Saavalaisen havainto on oikea. Toisaalta se näyttäisi ilmiselvästi koskevan myös edelle lyhyesti referoitua tutkijoiden kannanottoa. Ei nimittäin ole vaikea löytää toisten tutkijoiden näkemyksiä, joissa todetaan, että hakkuumääriä voidaan lisätä kestävästi - myös luonnon monimuotoisuuden kannalta.

Tässä tutkijoiden tiedotteessa todetaan näin: "vuotuisten hakkuumäärien lisäys 40 % nykytasosta ei merkittävästi pienennä puuston tilavuutta, tai puustoon sitoutuneen hiilen määrää nykytasoon verrattuna. Intensiivisesti hoidettu metsä sitoo hiiltä tehokkaammin. Metsät ovat elinvoimaisempia ja nopeakasvuisempia tuottaen nopeammin hiiltä sitovaa biomassaa.

Metsien käsittelyn ilmastovaikutukset riippuvat pitkälti siitä mitä hakkuissa talteen otetulle hiilelle tapahtuu. Ratkaisevaa on se, mitä tuotteita puuraaka-aineesta tehdään, eli kuinka kauan hiili on sitoutuneena tuotteisiin ennen vapautumista takaisin ilmakehään."

On siis selvää, etteivät julkilausuman allekirjoittaneet melkein 70 tutkijaa edusta koko tutkijakuntamme näkemystä, vaan ainoastaan sen pientä osaa. Todellisuudessa onkin luultavasti niin, että tutkijoiden tulevaisuutta ennakoiviin malleihin ja/tai niiden tulkintoihin ovat (valitettavasti) vaikuttaneet puhtaiden faktojen lisäksi tekijöidensä talous- ja ympäristöpoliittiset näkemykset.

Tähän viittaa sekin, että Ylen uutisessa julkilausumasta haastateltu professori Timo Pukkala on yksi maamme tunnetuimmista jatkuvan kasvatuksen advokaateista. Näin siitä huolimatta, että siihen liittyy vakava riski metsien lahoamisesta pystyyn.

* * *

Tässä yhteydessä oli hämmentävää, että nyt julkilausumansa antaneet tutkijat jättivät kokonaan tarkastelematta taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmat. Metsäthän ovat Suomen merkittävin uusiutuva luonnonvara; sekä ylivoimaisesti tärkein ilman veronmaksajan tukiaisia pyörivä perinteinen maaseudun elinkeino ja sellaisena aluepolitiikan tärkeä kulmakivi. Metsillä on siis valtava taloudellinen ja sosiaalinen merkitys koko Suomelle.

Kokonaiskestävyyden kannalta olisikin tärkeintä hyödyntää metsien biomassaa mahdollisimman tehokkaasti - siis biotalousohjelman mukaisesti - samalla huolehtien siitä, että korjatusta biomassasta mahdollisimman suuri osa käytettäisiin pitkäaikaisiin tuotteisiin kuten puurakennuksiin.

Tämä tarkoittaisi esimerkiksi suomalaisen rakennuskulttuurin kääntämistä betoniteollisuuden rahasammosta puurakentamisen edelläkävijäksi. Onneksi kehitys onkin jo menossa tähän suuntaan vanhan teollisuuden raivoisasta vastustuksesta huolimatta - ja sivutuotteensa saadaan myös kasvihuonekaasuja sidotuksi tehokkaasti sekä suomalaisiin, että toivottavasti myös ulkomaille vietäviin puurakennuksiin.

Monimuotoisuuden osalta on todettava, että Suomessa on viime vuosina tehty päätöksiä, joiden seurauksena suojeltujen metsäalueiden määrät ovat kasvaneet. Lisäksi talousmetsiin on ohjeistettu jättämään lahoavaksi tarkoitettuja puita. Ja jopa jatkuvan kasvatuksen lainsäädännölliset esteet on poistettu, joskin metsänomistajien into sen käyttämiseen on ollut laimeaa.

* * *

Kaiken edelle kirjoitetun yhteydessä on muistettava, että Suomen metsien kasvu on nopeutunut jatkuvasti. Näin se tulee tekemään jatkossakin, tosin luultavasti hidastuen koska nykyisen kasvun taustalla on sekä ilmaston lämpeneminen että siirtyminen tehometsätalouteen 1950 - 60 -luvuilla. Ensimmäisen kasvunlisäajurin pitäisi ilmastotutkimusten mukaan jopa kiihtyä, mutta jälkimmäisen suurin hyöty on pian saavutettu.

Lopuksi on kiitettävä tämän jutun taustana olevaa lähes 70 tutkijaa siitä, että he haluavat käydä metsäkeskustelua. Toki sitä on käyty jatkuvasti muutenkin, mutta eri näkökulmien esillä pitäminen on tärkeää.

Kolumnisti Heli Saavalaisen olisi puolestaan hyvä sisäistää itse kirjoittamansa teksti ja huomata, että se koskee myös tutkijoita. Myös meidän kohdallamme voidaan valitettavasti todeta, että joskus "tutkimuksista poimitaan omiin pyrkimyksiin sopivat kohdat. Jos tieto ei miellytä, se saatetaan sivuuttaa kokonaan."

Tämä ei tarkoita, ettei päätöksentekoa tulisi perustaa tutkittuun tietoon. Mutta se tulisi, kuten ymmärsin Saavalaisenkin tarkoittavan, ottaa päätöksenteossa huomioon kokonaisuutena ja suodattamattomana.

Lisäksi tulisi ymmärtää, että monimutkaisissa asioissa, kuten biotaloudessa, tutkimustieto ei anna valmiita vastauksia, vaan ne on punnittava yhteiskunnan moninaisten tarpeiden valossa. Biotalouden osalta siis sekä taloudellisen, ekologisen, että sosiaalisen kestävyyden näkökulmista pyrkien löytämään niiden välille tasapainoinen ratkaisu.


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Leonardo DiCaprio metsässä
Satu Hassi avasi ajatteluaan
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta

Koulujen sisäilmaongelmien ratkaisusta vientituotteeksi

Helsingin Sanomat kertoi, että Pudasjärven paljon huomiota saanut puukoulu otettiin käyttöön tällä viikolla. Tapahtuma on merkittävästi Pudasjäven koulutointa suurempi asia.

Jutussa nimittäin muistutettiin siitä, että koulun rakentamisen taustalla olivat vanhan koulurakennuksen sisäilmaongelmat, joiden toivotaan puuttuvan hirsirakennuksesta. Ihan omasta kokemuksestani voin kertoa, ettei sisäilmaongelmien puuttuminen hirsitalosta ole mikään automaatio, vaan rakennusta on käytettävä asiallisesti myös niissä.

Se tarkoittaa ainakin riittävää ilmanvaihtoa, oikeaa sisälämpötilaa, maaperästä nousevan kosteuden pysäyttämistä ennen puurakenteita ja vedenpitävää kattoa. Uskon kyllä, että nämä asiat ovat Pudasjärvellä kunnossa ja toivon rakennuksen täyttävän siihen asetetut toiveet.

Onhan koulujen sisäilmakysymys luultavasti merkittävämpi asia kuin minkään muun rakennuksen - niissä kasvavat tulevat sukupolvet, joiden terveyden pilaaminen jo lapsena olisi kutakuinkin tyhmintä mitä voimme kansakuntana tehdä.

Jutussa kerrottiin myös, että Pudasjärvellä rakennetaan jatkossa kaikki julkiset rakennukset puusta. Ja että puukouluja on tekeillä moniin muihinkin kuntiin. Tämä on lähtökohtaisesti oikein hyvä asia.

Onhan Suomi metsätalouden suurvalta, jolla on paljon voitettavissa nykyisessä biotaloushuumassa. Toimivat puiset julkiset rakennukset voisivat olla todellinen myyntivaltti maailmalla - etenkin kun niissä puun kilohinta on merkittävästi korkeampi kuin perinteisissä metsätaloustuotteissa paperissa ja sellussa.

Siksi Pudasjärven koulurakennuksen aloittamassa buumissa tulisi arkkitehtien, muiden suunnittelijoiden, rakentajien ja rakennusvalvojien olla erityisen tarkkana ja huolehtia tavallistakin paremmin siitä, ettei rakennusten valmistuksessa oteta riskejä. Sillä onhan niin, että "hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi". Onnistuneet rakennukset tuovat markkinoita, mutta epäonnistuneet sulkevat puutalovienniltä viimeisetkin ovet maailmalle.

Toivotan siis hyvää menestystä ja oman työn arvostusta niin pudasjärveläisille kuin muillekin suomalaisille puurakentajille!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Puusta on moneksi
Konkurssiuutinen valaa uskoa tulevaisuuteen
Metsästä jalostuu rahaa

Ratkaisujen etsimistä kuukkelin, maahanmuuton ja urheilun kysymyksissä

Yleisradio uutisoi eilen siitä, että jätkän onnenlintu eli kuukkeli on käymässä harvinaiseksi Keski-Suomessa. Syyksi linnun harvinaistumiseen kerrotaan metsänhakkuut. Samalla jutussa kauhistellaan sitä, kuinka rakenteilla oleva Äänekosken biotuotetehdas tulee tekemään kuukkelista suorastaan erittäin harvinaisen Keski-Suomessa.

En tiedä totuutta kuukkelin kannanvaihteluiden syistä, eikä Wikipediakaan niistä kerro. Sen sijaan on selvää, ettei Keski-Suomesta löydy oikeastaan mistään sellaista metsää, jota ei olisi koskaan hakattu.

Samoin on hyvin tiedossa se, että Suomen metsävarojen määrä kasvaa jatkuvasti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että metsätaloudellisesti yli-ikäisten ja kuukkelin elinpiirinään suosimien metsien määrä kasvaisi.

Suomen lintuatlaksen mukaan "kuukkelin levinneisyysalue maassamme ei ole merkittävästi muuttunut viime vuosikymmeninä. Aivan eteläisimmät esiintymät ovat kuitenkin kadonneet ja ... laji [on] luokiteltu uusimmassa maamme eliölajien uhanalaisuusarvioinnissa v. 2010 silmälläpidettäväksi. Suuri uhka kuukkelille on tehometsätalous, joka nuorentaa metsiä ja pilkkoo metsämaisemaa pienentäen vanhojen metsien alueita."

Tämän kirjoituksen kannalta kuukkeli tarjoaa esimerkin siitä, kuinka erilaisten tavoitteiden kuten ihmisen ja luonnon hyvinvointi ovat usein vaikeasti yhteen sovitettavissa. Biotalouden ja suomalaisten hyvinvoinnin kannalta laajat metsänhakkuut ovat yhtä lailla välttämättömiä kuin talousmielessä yli-ikäiset metsät kuukkelille.

Valtakunnanpolitiikan kannalta keskeistä olisi yrittää löytää ratkaisu, joka olisi kelvollinen niin kuukkelin kuin suomalaisten hyvinvoinnin kannalta. Sen tulisi taata kuukkelille riittävät pesimäpaikat, mutta samalla varmistaa myös metsäteollisuudelle ongelmaton raaka-ainevirta.

* * *

Helsingin Sanomat puolestaan kirjoitteli tänään pitkästi siitä, kuinka Eurooppa on sulkemassa oviaan turvapaikkaa hakevilta naisilta ja lapsilta. Syynä siihen on lehden mukaan Euroopan maiden tempoileva rajapolitiikka. Lisäksi HS väittää, että Euroopan unioni on itse aiheuttanut ongelman kyvyttömyydellä tehdä yhteistyötä tai noudattaa jo sovittuja päätöksiä pakolaisten auttamiseksi.

Ei ole syytä epäillä, etteikö aiemmin saapuneita nuoria miehiä seuraavien naisten ja lasten kannalta olisi hyvä, jos he voisivat kävellä noin vain Eurooppaan. Sen sijaan Euroopan kantaväestö on saanut maistaa turvaa hakevien mukana tulleita lieveilmiöitä riittävästi eikä halua heitä enää lisää.

Helsingin Sanomien sinänsä kovasti turvapaikanhakijoita ymmärtävässä kirjoituksessa kerrotaan todennäköisesti myötätuntoa herättämään tarkoitettu anekdootti, joka vain vahvistaa tulijoihin varauksella suhtautuvien näkemystä. Siinä kerrotaan ruokajonosta, "jossa on juuri puhjennut tappelu. Nuori mies kuristaa toista ja heittää tämän viereisen teltan päälle. Teltasta pakenee pieni tyttö." Juuri näin käyttäytyviä ihmisiä en ainakaan minä kaipaa EU:n alueelle lainkaan.

Eurooppalaiset lienevät huomanneet myös sen, että leiriläiset yrittivät maanantaina murtaa raja-aitaa väkivalloin, jolloin poliisi joutui torjumaan yrityksen kyynelkaasulla. Enkä usko, että myöskään Ranskan Calaisista Yleisradion kautta kantautuneet uutiset useista teinipoikien raiskauksista saavat eurooppalaisia vaatimaan lisää samanlaista käytöstä omiin kotimaihinsa.

Niinpä Euroopasta välittyvä viesti tulijoille on muuttunut entistä selkeämmäksi. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin sanoin: "älkää tulko Eurooppaan. Älkää uskoko salakuljettajia. Älkää riskeeratko henkeänne ja rahojanne. Se ei ole sen arvoista."

Kaikkiaan on selvää, että se mikä on välttämätöntä eurooppalaisten yhteiskuntien kannalta on auttamatta ristiriidassa kriisimaista tai muuten vain kehittymättömistä oloista saapuvien turvapaikanhakijoiden toiveiden kanssa. Eurooppa on rauhallinen ja turvallinen maanosa, eikä kantaväestö halua sen muuttuvan samanlaiseksi kuin tulijoiden lähtömaat. Tulijat taas todistetusti vievät Eurooppaa sellaiseen suuntaan - ainakin mikäli heidän lukumääränsä kasvaa hallitsemattomasti ja he säilyttävät oman kulttuurinsa, omat tapansa ja omat ristiriitansa.

EU-politiikan kannalta keskeistä olisi löytää ratkaisu, joka takaisi Euroopan hyvinvoinnin ja olisi hyväksyttävissä myös tulijajoukon kannalta. On tämä ratkaisu muuten mikä tahansa, se ei voi tarkoittaa viime vuosien kaltaista hallitsematonta tulijavirtaa eurooppalaisten elätettäväksi vaan avaimet tulevaisuuteen olisi löydettävä lähtömaiden elinolosuhteiden kehittämisestä. Siltä osin ainakin väestönkasvun hillinnän ja paikallisten ihmisten keskinäisen suvaitsevaisuuden tulisi olla osa tulevaisuutta, jotta liikaväestö tai uskonnollis-etniset ristiriidat eivät aiheuttaisi jatkuvaa epävakautta.

* * *

Lopuksi urheiluristiriita. Koska urheilutoimittajat eivät ole asiaa huomioineet ainakaan Yleisradiossa, kerrottakoon Professorin ajatusten lukijoille, että eilisessä Ski Tour Canadan osakilpailussa Quebec cityssä Matti Heikkinen tuli toiseksi. Siis jos menestystä mitataan hiihtoon käytetyllä ajalla. Sen sijaan tuloslistoilla hän oli vasta 23., koska joutui lähtemään minuuttikaupalla kärjen perään.

Heikkisen hiihto alleviivaa sitä ristiriitaa, joka sisältyy eilisen kaltaiseen takaaajotyyppiseen kilpailuun. Niissä yhteistulos ratkaissee, eikä päivän huikeimpien urheilusuoritusten tekijöille tule samaa näkyvyyttä kuin kilpailijoiden sännätessä ladulle samalta viivalta ilman etukäteistasoitusta. Toisaalta itse kiertueen kannalta takaa-ajo on kilpailumuotona katsojalle helppo, koska sen maaliintulojärjestys osoittaa samalla myös tilanteen kokonaiskilpailussa.

Kansainvälisen hiihtoliiton kannalta keskeistä on se, kuinka hiihdon kiinnostavuus maksavien katsojien parissa saadaan säilymään. Siinä missä yhdet saadaan kiinnostumaan erilaisista Toureista, jotka usein kääntyvät yhden urheilijan katsojan kannalta tylsäksi ylivoimaksi, kaipaavat toiset jokaiselta kilpailulta tasa-arvoista lähtökohtaa, jolloin voittajaksi valikoituu se, jonka päivän kunto on kovin.

Eilen se olisi ollut viidentenä maaliin tullut Martin Sundby ja hopeapallille hänen viereensä olisi noussut pari sekuntia hänestä jäänyt Suomen Matti Heikkinen. Eilisen ykkönen eli Sergei Ustjugov olisi sijoittunut helppoheikkien tusinan viimeiseksi eli sijalle 13. Eroa Sundbyhyn ja Heikkiseen olisi tullut noin 20 sekuntia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Abebe Aregawi loi doping-varjon etiopialaisen juoksukulttuurin ylle
Perheenyhdistämistä on rajoitettava, vaikka se haittaisi tulijoiden integroitumista

JK kello 9.44: Iltalehti ja MTV3 ovat näköjään huomioineet Heikkisen sijoituksen toiseksi. Hyvää urheilujournalismia siis niiltä.

Kiinalainen pääoma tuo Kemiin tullessaan sekä hyvää että huonoa

Tänään meille luvattiin, että kiinalainen pääoma alkaisi lopultakin virrata suuremmassa määrin myös Suomeen. Vielä ei kannata kuitenkaan nuolaista, sillä ensin kiinalaiset tekevät kannattavuuslaskelmansa ja vasta sitten päätöksen Kemin biodieseltehtaasta.

Epävarmuudesta huolimatta kukaan ei estä minua spekuloimasta. Suotakoon siis muutama ajatuksenpoikanen uutiseen liittyen.

Hyvää asiassa on se, että maamme kaipaa sijoituksia tekevää pääomaa. Nyt sellaista olisi tarjolla, joten mikäli kiinalainen päätös realisoituu tuo markkinakommunismin mallimaa kemiläisille oikeaa työtä, palkkaa ja hyvinvointia sekä niiden kautta myös palvelusektorille kysyntää. Ja kaikki tämä verottajalle lisätuloja.

Hyvää on myös se, että mikäli kiinalaiset etenevät investointiasteelle ja lopputulos on heitä tyydyttävä, saattaa nyt harkinnassa olevaa päätöstä seurata kiinalaisia lisäinvestointeja. Mikäli markkinakommunistista pääomaa virtaa riittävästi maahamme, voi Suomen pitkäaikainen työttömyys olla pian pelkkä paha muisto. Ehkäpä maahanmuuttajatkin työllistyvät siinä tilanteessa kun kaikesta työvoimasta tulee huutava pula.

Huonoa asiassa on sen sijaan se, että nyt suunniteltu kiinalaisinvestointi perustuu suomalaiseen vihreään kultaan, jolle on löytynyt pitkän tauon jälkeen myös kotimaisia suuren mittaluokan käyttäjiä Äänekoskella, Kuopiossa, Kemijärvellä ja Kainuussa. Tai ainakin sellaisista on annettu lupauksia. Niinpä kilpailu metsien käytöstä nostaa kantohintoja, mikä hyvänä asiana lisää metsänomistajien tuloja mutta vastineeksi nostaa tuotantokustannuksia ja siten heikentää Suomessa tehtävien investointien kannattavuutta.

Ja huonoa on tietenkin sekin, että Kemin tehtaasta saatava liikevoitto valuu Euraasian toiseen päähän markkinakommunismin pesään. Tosin siltä osin on todettava, että liikevoitto on vain pieni osa siitä hyvästä, jonka investointi tuottaa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Pitkällä tähtäimellä huonoa on myös se, jos ulkomaisen pääoman merkitys Suomessa kasvaa hallitsevaksi. Vaikeiden aikojen koittaessa sellaisella on taipumus lähteä pois ja jättää jälkeensä savuavat rauniot.

Mistä seuraa vielä yksi hyvä asia. Ehkäpä kiinalainen omistus lopultakin saa suomalaiset työmarkkinajärjestöt lopettamaan omaan nenänpäähänsä katselun ja etsimään oikeasti ratkaisuja, joiden seurauksena niin kotimaisen pääoman kuin myös työvoiman on hyvä olla Suomessa.

Näillä aatoksilla jään odottelemaan kiinalaisten lopullista päätöstä ja kaikkien edelle kirjoittamieni hyötyjen ja haittojen realisoitumista. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato kun Uskossa kuoli.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen biotalous on täynnä mahdollisuuksia
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta
Metsästä jalostuu rahaa
Kiinan tie

Suomi toimi aktiivisesti jokiravun hävittämisen puolesta

Ihmisen paikasta toiseen siirtämiä vieraslajeja pidetään yhtenä pahimmista maailman monimuotoisuutta uhkaavista asioista. Uuteen paikkaan siirretty eliölaji saattaa syrjäyttää samalla paikalla luontaisesti esiintyvän lajin joko kilpailemalla tämän kanssa samoista resursseista, saalistamalla sen sukupuuttoon tai levittämällä mukanaan tauteja.

Nyt on Euroopan Unioni saanut aikaiseksi päätöksen vieraslajien levittämisen rajoittamisesta. Suomi on ollut negatiivisesti aktiivinen neuvotteluissa ja vastustanut täpläravun hävittämistä. Niinpä sitä saa Suomessa pyydystää ja myydä myös jatkossa. Sen sijaan täplärapua ei saa enää siirtää laillisesti vesistöstä toiseen.

Täplärapu on amerikkalainen eliö. Se levittää mukanaan rapuruttoa, joka romahdutti 1900-luvun alussa kotimaisen jokirapukannan. Ennen romahdusta Suomessa pyydettiin vuosittain jopa 20 miljoonaa rapua. Nykysaalis on murto-osa siitä.

Käytännössä jokirapua on levitetty Suomessa sekä laillisesti että laittomasti. Viime vuosien suurin katastrofi on ollut täpläravun luvaton levittäminen Oulujoen vesistöön - ja sen seurauksena paikallisen jokirapukannan romahtaminen. On siis selvää, ettei täpläravun levitys lopu tähän EU:n vieraslajipäätökseen, vaan innokkaat ja ymmärtämättömät ravustajat jatkavan sen levittämistä myös tulevaisuudessa kunnes jokiravun elintila Suomen järvistä katoaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiertomatka Australian tulimerestä Suomeen
Oravatarina

Viekää marjatkin metsästä

Luonnonvarakeskus on ajatellut tuovansa kansalaisten käyttöön karttapalvelun, josta jokainen halukas voisi katsoa hyvän marjapaikan. Sitä varten se on tehnyt kyselyitä maanomistajille, jotka ovat kuitenkin ilmaisseet omia apajiaan kovin niukasti.

Tämä salailu on innostanut muutamia toimittajia moittimaan suomalaisten marjastajien itsekkyyttä. Esimerkiksi Mira Mäkelä vetoaa kolumnissaan siihen tosiasiaan, että marjasadosta suurin osa jää Suomessa poimimatta.

Mäkelältä ja muilta asiasta innostuneilta toimittajilta jää kuitenkin huomaamatta, että poimimatta jäävä marjasato ei kasva niiltä marjapaikoilla, jotka ovat aktiivisten marjanpoimijoiden tiedossa. Näin siksi, että niiltä paikoiltahan marjat kerätään joka tapauksessa.

Ainakin minun kesämökkini lähistöllä marjat katoavat joka kesä parhailta paikoilta, valitettavan usein vielä puoliraakoina ihmisten varmistaessa saaliinsa ennen kuin muut saman apajan tuntevat ehtivät saaliinjaolle. Hyvien karttapalvelujen avulla marjojen raakana keräämisen ongelma todennäköisesti pahenisi entisestään.

Itse olen aika laiska marjojen poimija, joten poimin marjoja lähinnä omalta mökkitontiltani. Sen sijaan olen hyvin innokas sienestäjä.

Minulle ei tulisi mieleenkään paljastaa omia sieniapajiani, sillä kerään ne tyhjäksi joka kesä itse. Koska tuntemillani sienestyspaikoilla ei käy muita, jätän pienet kantarellit ja suppilovahverot aina keräämättä, jotta voin seuraavana viikonloppuna poimia ne suureksi kasvaneina. Tämä lisää sienisaalistani merkittävästi joka kesä.

Paljastamalla paikat muille, pienenisi saaliini siis kahdesta eri syystä. Ensinnäkin sienistä osa menisi muiden suihin ja toiseksi joutuisin keräämään ne keskenkasvuisina saaliin menettämisen pelossa. Minulla on siis hyvät syyt pitää käyttämäni sieniapajat omana tietonani.

* * *

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mikko Kurttila kertoo, että laitoksella on jo nykyisin marjojen löytämistä auttava palvelu (joka näytti tätä kirjoitettaessa kärsiä häiriöstä). Sen avulla voi etsiä todennäköisiä marjapaikkoja, jotka on määritetty julkisten puustovarantotietojen perusteella.

Tällainen palvelu kuulostaa erinomaiselta, vaikka marjojen olemassaoloa ei voikaan taata. Palvelu kuitenkin auttaa halukkaita löytämään potentiaalisia kohteita marjankeräysretkilleen ilman, että se johdattaa heidät pelkästään niille marjapaikoille, joilta marjat tulevat muutenkin kerätyiksi.

Tästä hyötyy koko suomalainen yhteiskunta toisin kuin siitä, että verovaroin ohjattaisiin entistä suurempi joukko marjastajia niille paikoille, joiden marjat tulevat muutenkin kerätyiksi. Olisi siis hyvä, jos luonnonvarakeskus pitäytyisi marjastuskohteiden osalta nykyisessä palvelutarjonnassaan, mutta lisäisi ihmisten tietoisuutta sen olemassaolosta - itse en ainakaan ollut asiasta tietoinen ennen edelle linkitettyä Kurttilan haastattelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pula luovuttavista koirista
Kuinka turvata kehitysyhteistyön ja luonnonsuojelun rahoitus?
Kyykärmes on terveellinen

Biokaasua tankkiin

Gasum on palkinnut idean biometaanin uudenlaisesta pienen mittakaavan valmistuksesta ja jakelusta maanteiden varsilla. Näin syntyisi pieniä, minimissään sata ajoneuvoa päivässä huoltavia jakeluasemia isojen kaasuverkkojen ulkopuolelle. Tämä täydentäisi tankkauspisteverkostoa ja helpottaisi siten ympäristöystävällisten kaasuautojen käyttöä Suomessa.

Mikäpä siinä. Kehitystyö on jo käynnissä Tekesin rahoituksella, joten asian kanssa ollaan tosissaan.

Itsekin uusien innovaatioiden tuottajana näen tässä pari suurehkoa ongelmaa. Ensimmäiseksi pitäisi varmistaa, että pienissä yksiköissä tuotettavasta liikennekaasusta saadaan muiden polttoaineiden kanssa hinnaltaan kilpailukykyisiä. Mikäli siihen ei pystytä, jää innovaatiokilpailun voittoidea vain kovimpien ympäristöuskovaisten hyödynnettäväksi - jos edes sitä.

Toinen ongelma on siinä, että miten pienen tuotannon laitosten jakeluvarmuus saadaan riittäväksi. Mikäli tavallinen asiakas joutuu muutamankin kerran jättämään autonsa tienvarteen tankkauspaikan "ei oo" -tarjouksen seurauksena, katsoo hän uuden polttoaineratkaisun itselleen.

Itse palkittu ajatus on kuitenkin erittäin kannattava, sillä siihen sisältyy ympäristöystävällisen, kotimaiseen energiaan perustuvan ja maaseudulle työpaikkoja tuottavan uuden liiketoiminnan mahdollisuus. Toisin sanoen idea on monia akuutteja ongelmia, ainakin periaatteessa, yhdellä iskulla ratkaiseva.

Toivotan siis kilpailun voittajalle lisää hyviä ideoita ja ratkaisuja, jotta palkinnosta ja Tekes-rahoituksesta seuraisi aikanaan todellista liiketoimintaa. Sillä sellaista talousvaikeuksissa rypevä Suomi tarvitsee kipeästi - niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa,

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus yhteen laitokseen
Suomen biotalous on täynnä mahdollisuuksia
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta

Suomen biotalous on täynnä mahdollisuuksia

Viime päivinä ja etenkin tänään on lehdistössä puhuttu paljon biotaloudesta. Helsingin Sanomat määrittelee pääkirjoituksessaan termin pieleen pelkäksi bioenergian tuotannoksi. Sama virhe ei kuitenkaan toistu lehden sisäsivuilla olevassa jutussa, jossa käsitellään Äänekosken biotaloustehdasta.

Sen sijaan siellä epäillään työvoiman saamista metsiimme. Lehti väittää, etteivät Itä-Suomessa nuorten ikäluokat riitä, vaikka kaikki koulutettaisiin metsätalouteen. Eikä peräkammarin poikiakaan enää ole.

Minä en ole valmis näkemään alueellisen työvoiman tarjonnan ylittävää tarvetta nykyisessä työttömyystilanteessa minkäänlaiseksi ongelmaksi. Sen sijaan yhteiskunnan on tehtävä houkuttelevaksi työvoiman siirtyminen vaikkapa Itä-Helsingin työttömyyalueilta metsätöihin Savoon ja Karjalaan. Enkä tarkoita tällä tulonsiirtojen lisäämistä vaan pikemminkin päinvastaista.

Myös Yle puhuu tänään biotaloudesta. Sekin juttu on vinoutunut, vaikka haastateltavana on Luonnonvarakeskuksen tutkija Elina Virkkunen. Hän nimittäin nostaa vahvasti esiin maataloustuotannon ja kainuulaisena myös aluepolitiikan, jotka toki liittyvät tavalla tai toisella biotalouden piiriin, mutta ovat yhteiskunnalliselta merkitykseltään toissijaisia verrattuna koko metsäsektoriin.

Aluepoliittisen ajattelun lobbariksi taas on ryhtynyt entinen Metsähallituksen toimitusjohtaja, nykyinen Itä-Suomen professori Jyrki Kangas, joka niin ikään Ylen uutisessa ruinaa lisää rahaa nykyiselle kotiseudulleen Joensuuhun. Hänen painotuksensa näyttäisi olevan lähes puhtaasti metsätaloudellinen.

Ja lopuksi eilinen Ylen Ajankohtainen kakkonen alitti riman tekemällä verorahoilla turkistarhausta yksisilmäisesti vastustavan ohjelman, jossa hyödynnettiin laittomasti kuvattua ja tarhojen todellisuudesta virheellisen käsityksen antavaa videomateriaalia. Samalla unohdettiin kaikki muut aiheeseen liittyvät näkökulmat (joita käsittelin viisi päivää sitten täällä) paitsi toimittajan omaa maailmankatsomusta vastaava eläinsuojelupropaganda.

Tuo ohjelmanpätkä olisi laittoman materiaalin käytöstä huolimatta ollut ehkä jotenkin hyväksyttävissä omakustanteisena Youtuben kautta levitettävänä videona, mutta en missään tapauksessa hyväksy tällaista journalismia minultakin kerätyin verovaroin tehtynä. Jos hallitus ilmoittaa tänään leikkaavansa Yle-veroa, en tule suremaan asiaa, mutta toivon Ylen ajankohtaistoimituksen heräävän ja siirtyvän kohti monipuolista ja mahdollisimman objektiivista journalismia, joka ei määrity toimittajien poliittisten agendojen kautta.

Mutta takaisin asiaan. Biotalous on toki epämääräinen käsite, koska sillä tarkoitetaan kaikkea sitä taloudellista toimintaa, joka liittyy uusiutuviin luonnonvaroihin. Metsistä elävänä Suomi on jo nyt biotalouden suurvalta. Uuden hallituksen, alan yritysten ja muiden toimijoiden sekä tutkijoiden yhteisenä tavoitteena on epäilemättä luoda kaikin mahdollisin tavoin lisäarvoa tälle talouden sektorille, jotta maamme taloudellinen asema kohenisi nykyisestä.

Se tarkoittaa lisää luontoon perustuvaa matkailua, perinteistä metsäteollisuutta ja puunjalostuksen sivuvirtojen hyödyntämistä, energiantuotantoa, uudenlaisia tuotteita kerrostaloista vaatteisiin, maataloutta ja tilojen jätteiden uusiokäyttöä vaikkapa biokaasuna, työvoimavaltaista luomuviljelyä, turkistuotantoa, kalanviljelyä ja kalastusta, kalojen jalostusta, metsästystä, jne jne... Vain mielikuvitus lienee rajana.

On hyvä, että hallitus on nyt päättänyt satsata biotalouteen. Maassamme on runsaasti biologisia uusiutuvia luonnonvaroja, joiden kestävässä hyödyntämisessä meillä on pitkä historia. Vaikka soraääniä on kuultu, kertovat luontomme ja biotaloutemme nykytilat paljon verrattuna esimerkiksi Keski-Eurooppaan todellisuuteen.

Suomen metsät kasvavat ennennäkemättömän voimakkaasti ja vilisevät eläimiä samalla kun metsäteollisuutemme takoo rahaa ja työpaikkoja. Maamme vesistöt ovat kalaisia ja pääsääntöisesti puhtaita huolimatta tehtaista ja asutuksesta. Turkistemme laatu on maailman huippua eikä eläinsairauksien pilaamaa. Jopa standardimenetelmin  viljellyt maataloustuotteemmekin ovat vähintään yhtä puhtaita kuin keskieurooppalaiset luomutuotteet.

Tämä kaikki tarjoaa hyvän pohjan biotalouden kehittämiselle ja laajentamiselle sen kaikilla osa-alueilla. Toki samalla on edelleen huolehdittava ympäristömme hyvinvoinnista.

Edelle kirjoittamani tarkoittaa, että Suomella on hyvät lähtökohdat biotalouden hyödyntämiselle myös tulevaisuudessa. Siksi alaan kannattaa panostaa.

Se tarkoittaa tieverkon parantamista, uusien biologisiin materiaaleihin perustuvien innovaatioiden kehittämistä, alan tutkimukseen satsaamista ja rohkeita investointeja. Tärkeintä on kuitenkin kaikkien toimijoiden yhteispeli, jolloin arvoketjut raaka-aineista mahdollisimman arvokkaisiin valmiisiin tuotteisiin saadaan toimimaan suomalaisten hyvinvoinnin puolesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Oliivituho paljastaa: aate syrjäyttää tosiasiat
Jaana Pelkonen ei tunne empatiaa eikä huolta
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta