perjantai 5. elokuuta 2022

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu alleviivasi Suomen vetovoimatekijöiden poistamisen tärkeyttä

Kirjoitin eilen alkuillasta Sanna Marinin (sd) hallituksen suunnitelmista laajentaa laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden terveydenhuoltoa. Tänä aamuna sain sitten luettavakseni Helsingin sanomien jutun, jonka mukaan Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu olisi kyseenalaistanut Suomen tuoreet muutokset rajavartiolakiin

Siinä mahdollistetaan kansainvälisen suojelun eli turvapaikan hakemisen keskittäminen yhteen tai useampaan rajanylitys­paikkaan. Ministeri Krista Mikkosen (vihr) mukaan esimerkiksi vuoden 2015 pakolaiskriisi ei kuitenkaan olisi ollut sellainen tilanne, jossa uutta lakia olisi sovellettu, vaikka tulijoita olikin poikkeuksellisen paljon.

Lisäksi HS:n jutussa haastateltu professori Tuomas Ojanen totesi ihmisoikeusvaltuutetun kritiikistä, että "vastaavanlaisia ja jopa tiukempia selvityspyyntöjä rajavartiolaista voi olla luvassa myös EU:n suunnalta". Siten näyttää siltä, että EU:ssa on vahva pohjavire, jonka mukaan sen jäsenvaltiot eivät saa puolustaa itseään - tai Euroopan Unionia - kehitysmaalaisia hyödyntävän hybridiuhan tai spontaanin kansainvaelluksen edessä. 

Tästä kaikesta ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen. Ja se on keskittyminen Suomeen kehitysmaalaisia houkuttelevien vetovoimatekijöiden poistamiseen. 

Tämä tarkoittaa esimerkiksi turvapaikkojen muuttamista määräaikaisiksi, aiheettomaksi todetun turvapaikkahakemuksen valitusprosessin rajaamista, turvapaikkaa hakeneiden sosiaalietuuksien karsimista ja niiden sitomista Suomen kansalaisuuteen sekä laittomasti maassa olevien tehokasta poistamista maastamme. Siksi kansan olisi syytä valita kevään vaaleissa eduskuntaan sellaisia poliitikkoja, jotka ymmärtävät kyseessä olevan Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeästä ennakoivasta riskinhallinnasta, joka on saatettava kuntoon ennen kuin sitä koetellaan uudella kansainvaelluksella tai hybridihyökkäyksellä. 

11 kommenttia:

  1. On toki tehtävissä toinenkin johtopäätös: Irti ja äkkiä tuosta rahaa ja valtaa loputtomasti hamuavasta syöpäkasvaimesta!

    VastaaPoista
  2. Ruotsissa on jo käytäntö, jossa oleskeluluvan saa ensin vain kolmeksi vuodeksi. Muuten siellä on aivan järjetön meno, kansalaisuuden voi saada alle kahdessa vuodessa ja ilman mitään kieli-, tai muita vaatimuksia. Samaan huonoon suuntaan ollaan tosin menossa meilläkin.

    Nils -Aslak

    VastaaPoista
  3. Halla-ahon aikoinaan ehdottamat rajatut leirit olisivat oiva ratkaisu. Kyllä turvapaikanhakija sellaisen valitsee, jos vaihtoehtona on kotimaassaan niskalaukaus.

    VastaaPoista
  4. EU tuhoaa teoillaan lopulta itse itsensä, ja samalla siinä mukana olevat jäsen"valtiot". Sillä mitä on enää jäljellä esim. Suomen valtiosta tai sen itsenäisyydestä? Eipä paljoa. Edes maan turvallisuudesta ei saa enää huolehtia. Sen sijaan meillä on toimimaton, kurjistunut vihervasemmistolainen, sosialistisia utopioita tavoitteleva pakkovaltio vailla sananvapautta tai kansalaisen oikeusturvaa. Mutta eihän tämä umpityhmä lammaslauma nimeltä suomalaiset sitä näe tai tajua. Suurimmat puolueet kun ovat vaaleista toiseen ne samat EU-huorat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En laskisi Perussuomalaisia huorien joukkoon vaikka onkin suurimpia puolueita.

      Poista
    2. Tarkoitin lähinnä näitä ns. vanhoja suurinpia puolueita. Persujen EU-kantaa voisi luonnehtia enemmänkin kriittiseksi, kuin vastaiseksi. En oikein luota siihen, että Persut tosissaan ajaisivat Fixitiä. Vaikka toivonkin niin tapahtuvan. Naton jäsenenä turvallisuuskin on paljon paremmin järjestetty, kuin tyhjänpäiväisten EU-turvatakuiden aikana. Mihin vielä tarvitsemme EU:ta? Tuota kansojen tuhoajaa ja orjuuttajaa.

      Poista
  5. Muuten olen sitä mieltä, että pahinta hallaa todellisille ihmisoikeuksille tekevät nämä erilaiset ihmisoikeusvaltuutetut ja muut vastaavat, jotka ovat tosiasiassa profanoineet merkittävät ja perustellut ihmisoikeudet keksimällä ja kehittämällä jatkuvasti uusia ihmisoikeuksia, laajentamalla entisten tulkintaa ja saivartelemalla niiden tulkinnoista. Tosiasiassa merkittävä osa ihmisoikeuksien nimissä tehtävästä työstä on degeneroitunut moralisointiliiketoiminnaksi.

    VastaaPoista
  6. PT-media 2.8.2022

    Viimeisen 12 kk aikana Suomeen on tullut yli 10 000 haittamaahanmuuttajaa

    https://pt-media.org/2022/08/02/suomeen-tuli-vuoden-aikana-yli-10-000-haittamaahanmuuttajaa/

    VastaaPoista
  7. Nykyiset "ihmisarvo- ja -oikeusideologiat" perustuvat natsi-Saksassa harjoitetun joukkotuhonnan paljastumisen aiheuttamaan sokkiin ja traumaan, ja noissa ideologioissa tarvitaan muun yli-ihanteellisuuden pohjaksi yliyleistävillä ylevöitetyillä yleiskäsitteillä muodostettua ihmiskuvaa, eli mielikuvaa "ihmisestä" ylihistoriallisena, ylikulttuurisena, ylikansallisena ja yliyhteisöllisenä yliyksilönä -- eli siis jonkinlaisena yli-ihmisenä. Ja tällaisen ihmiskuvan noituma ymmärrys sitten yrittää toteuttaa käsiterealistiset abstraktionsa lakien ja normimoraalin raamituksissa -- eikä siitä todellakaan ole ollut seurauksena muuta kuin sotatraumojen edelleen vallitseva käsittelemättömyys ja kyvyttömyys ratkaista yhteisöjen todellisia ongelmia.

    Olen omin korvin kuullut, miten myöhemmin mittavan uran kansainvälisenä ihmisoikeuspoliitikkona tehnyt politrukki huutaa keskustelukumppanilleen naama punaisena, että: "Oli ihan oikein tsekeille, että N-liitto miehitti maan, nehän olivat tekemässä siitä kapitalistista valtiota."

    Sen jälkeen olen kuullut saman huudon korvissani aina kun moraalipaatokseensa uponnut poliitikko, juristeristi tai ihmisoikeusaktivisti on suunsa avannut.

    Nykymaailmassa on se vika, että klassinen sosiologia autonomisena tiedonalana on pantu viralta. Sen ovat korvanneet täydellistä sokeaa individualismia ja idealismia edustavat ja "pyhillä" arvoillaan de facto omankädenoikeuden itselleen anastaneet ihmisoikeusterroristit, jotka tosiasiassa ammentavat "arvonsa" ja varsinkin asenteensa narsistisesta uhriajattelusta, kuten kaikkien muidenkin ideologioiden nimissä omankädenoikeuttaan toteuttavat terroristit tekevät.

    Asiasta enemmän klikkaamalla nimeäni.

    VastaaPoista
  8. "EU:ssa on vahva pohjavire, jonka mukaan sen jäsenvaltiot eivät saa puolustaa itseään"
    Tämä lause kertoo hyvin sen,että ero EU:sta on laitettava vireille, kunhan NATO jäsenyys on saatu. EU sai kansanäänestyksessä yli 50%, koska sen nähtiin tuovan turvaa. NATO jäsenyyden jälkeen meille riittää Norjan ja Islannin tyyppinen ratkaisu.

    VastaaPoista
  9. Suomella ei taloudellisesti ole mitään hätää mielipide mittausten mukaan >20% suomalaisista sijoitaa miljardiluokassa tai omistaa ylikansallisen miljardifirman ja jokainen on saamassa jostain valiolta yksityistettävästä yrityksestä toimitusjohtajan paikan tai vähintään paikan firman hallituksessa, tälläistä valtion ylitsepurkautuvaa rikkauden keskittymää ei ole missän muualla maailmassa..

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!