Hiilinieluja vai veroeuroja?

Viime aikoina on keskusteltu paljon Suomen metsistä ja niiden hiilinieluista. Erityisesti on vaadittu hakkuiden vähentämistä, millä olisi luonnollisesti seurauksia maamme metsäteollisuudelle. 

Tästä syystä päätin kysyä ChatGPT-tekoälyltä, että miten suomalaiset isot metsäyhtiöt UPM, Stora Enso ja Metsä Group reagoisivat, mikäli metsien hakkuita vähennettäisiin kymmeneellä prosentilla. Vastauksen mukaan hakkuiden rajoittaminen voisi nostaa puun hintaa, mikä vaikuttaisi suoraan yhtiöiden kustannuksiin ja kannattavuuteen. 

UPM ja Stora Enso voisivat sopeutua helpommin, koska niillä on globaalia toimintaa ja vaihtoehtoisia raaka-aineiden hankintalähteitä. Näistä kahdesta Stora Enso voisi suhtautua hakkuiden vähentämiseen maltillisimmin, koska se panostaa muita enemmän uusiin tuotteisiin ja vähähiiliseen tuotantoon.

Sen sijaan kolmikosta suomalaisin eli Metsä Group on täysin riippuvainen suomalaisista metsistä ja niiden hakkuista. Ja siitä syystä se vastustaisi hakkuiden vähentämistä vielä voimakkaammin kuin kaksi muuta metsäjättiä. 

Tekoälyn mukaan UPM ja Stora Enso saattaisivat siirtää tuotantoa muihin maihin (esimerkiksi Uruguayhin, Ruotsiin tai Kiinaan), joissa raaka-ainetta on helpommin saatavilla. Ne voisivat myös alkaa investoida entistä enemmän kiertotalouteen, uusiutuviin materiaaleihin ja jalostusarvoltaan korkeampiin tuotteisiin kuten biopohjaisiin pakkauksiin ja kemikaaleihin sekä tekstiilikuituihin.

Metsä Groupin tilanne sen sijaan olisi hankala, koska se nojaa pitkälti kotimaiseen raaka-aineeseen. Sen seurauksena yhtiön raaka-aineiden hankinta vaikeutuisi ja niiden hinta nousisi kilpailijoita enemmän. 

Mielenkiintoinen oli myös tekoälyn näkemys siitä, että viimeksi mainittu saattaisi ratkoa tätä ongelmaa keksimällä uusia tapoja hyödyntää metsiään, esimerkiksi kehittämällä hiilinieluhyvityksiä metsänomistajille tai panostamalla entistä enemmän korkeamman jalostusarvon tuotteisiin.

Kysyin vielä tekoälyn näkemystä siitä, että voisivatko Stora Enso ja UPM lähteä kokonaan pois Suomesta, jolloin tänne jäisi vain Metsä Group, joka on lähinnä metsänomistajien osuuskunta. Tekoäly piti tällaista skenaariota mahdollisena, mutta huomautti, että Metsä Groupin asema kallistuvan suomalaisen puun käyttäjänä voisi tällaisessa tilanteessa muuttua nykyistä epävarmemmaksi. 

Lyhyellä aikavälillä Metsä Group voisi kuitenkin pärjätä hyvin. Lisäksi tekoäly arveli, että Suomen metsäteollisuuden arvo ja kilpailukyky voisivat kärsiä pitkällä aikavälillä, koska innovaatiota ja tehokkuutta edistävä kilpailu vähenisi Suomessa. Metsänomistajat olisivat joka tapauksessa tällaisen tilanteen suurimpia häviäjiä, elleivät he löytäisi vaihtoehtoisia tapoja hyödyntää metsiään.

 

* * *

Omalta osaltani pidän tekoälyn näkemyksiä varsin järkevinä ja perusteltuina. Ja siksi olisi hyvä, mikäli ne huomioitaisiin myös suomalaisessa metsäpolitiikassa. 

Näin erityisesti siksi, etteivät metsäteollisuuden viime vuoden tulokset olleet kovin hääppöisiä. UPM toki suoriutui hyvin - kiitos Uruguayn toimintojen - mutta Metsä Group ja Stora Enso kyntävät syvällä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös suomalaisen yhteiskunnan hyöty niistä jää toiveita vähäisemmäksi. 

Asian korjaamiseksi voisi siksi kuvitella, että poliittiset päättäjämme pohtisivat tosissaan, miten metsiä ja metsätaloutta voitaisiin hyödyntää koko yhteiskunnan hyödyksi parhaiten juuri nyt - ja myös tulevaisuudessa - kun valtio velkaantuu edelleen päätähuimaavaa vauhtia. Samalla heidän tulisi myös ymmärtää, etteivät muutkaan EU-maat saavuta ilmastotavoitteitaan.

Tästä syystä ei ole realistista kuvitella, että Suomen omista hiillineutraaliuslupauksista laistaminen johtaisi valtaviin laskuihin hiilinielukauppiaille - jollaisia ei tosiasiallisesti siis tule edes olemaan ainakaan tällä vuosikymmenellä eikä EU:ssa. Ja siksi Suomessakin olisi pohdittava uudelleen se, missä suhteessa meidän kannattaa supistaa veroeuroja tuottavaa metsien teollista hyödyntämistä - saati edistää vihreän kullan jalostuksen valumista muualle - jotta saavuttaisimme laskennallisia hiilinieluja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Suomen luova tuho
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun

Suomen luova tuho

Metsäteollisuusyritys Metsä Group aikoo sulkea Äänekoskella yli satavuotiaan vaneritehtaan. Syitä on ilmeisesti useita. 

Ensinnäkin tehtaan tuottavuus on ollut heikko, toiseksi vanerin suosio rakennusmateriaalina on vähentynyt, kolmanneksi raaka-aineen saanti on vaikeutunut sen jälkeen, kun puun tuonti Venäjältä loppui. Ja neljänneksi yhtiö investoi vaneria paremmalla katteella kaupaksi käyvään kertopuuhun. 

Markkinatalous toimii juuri näin eli tuotantoresursseja siirtyy heikosti kannattavista tuotteista paremman tuloksenteon mahdollistaviin silloin, kun saatavilla on parempi kate ja/tai tulevaisuus näyttää seesteisemmältä. Tässä tapauksessa korvaava uuden tuotteen tehdas tulee vieläpä samalle paikkakunnalle, joten työntekijöille on tulossa myös korvaavia työpaikkoja. 

* * *

Metsä Groupin ilmoitus uudesta tehtaasta Suomeen ei ole millään lailla yllättävä, sillä yhtiön omistavat suomalaiset metsänomistajat. Ja siksi sen ensisijaisena tarkoituksena on huolehtia näiden kasvattamien metsien kysynnästä ja jatkojalostuksesta. 

Suomessa toki toimii muitakin metsäyhtiöitä, suurimpina UPM ja Stora-Enso. Niistä jälkimmäinen on viime vuosina investoinut merkittäviä rahasummia Ouluun. Sen sijaan UPM on rakentanut metsäteollisuutta lähinnä muualle Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta vain vesi- ja mahdollisesti aurinkovoimaa Suomeen.

Siksi suomalaisten poliitikkojen olisi syytä huomata UPM:n pohdiskelu uuden sellutehtaan rakentamisesta. Ja muotoilu, jonka mukaan "jos kaikki Suomen kilpailukykyyn vaikuttavat asiat loksahtavat kohdalleen, ei uusi sellutehdas ole poissuljettu asia".

Epäilen nimittäin, että UPM:n metsäteollisuuden tulevaisuuden Suomessa ratkaisee yhteiskuntamme suhtautuminen metsien talouskäyttöön. Jos niiden käyttöä tullaan - kansalaisjärjestöjen ja ehkä myös EU:n vaatimusten mukaisesti - jatkossa rajoittamaan voimakkaasti, löytyy yhtiön investointeihin käytettäville rahoille parempiakin kohteita. 

Näin toimii niin sanottu luova tuho, jossa vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien, parempien ja tuottavampien tieltä johtaen pitkällä aikavälillä taloudelliseen kasvuun. Globaalisti toimivan metsäteollisuuden osalta kyse on siitä, onnistuuko Suomi houkuttelemaan uusia tuotteita tekeviä yrityksiä - Metsä Groupin lisäksi - vai löytävätkö ne kotinsa vapaamman toiminnan suovista talouksista - ja synnyttävät niihin tarjolla olevat työpaikat ja verotettavat tulot. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anemialääkettä
Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Suomalaiset metsäyritykset palkittiin vastuullisuudesta

Helsingin sanomat kertoi mielipidekyselystä, jonka mukaan suomalaisten selvän enemmistön mielestä metsien hakkuita tulisi vähentää ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Tätä mieltä oli 53 prosenttia kyselyyn vastanneista. Erimielisiä oli vain 33 prosenttia, joten ero oli varsin selvä.

Sen sijaan pääkaupunkiseudun mahtilehti ei katsonut tarpeelliseksi mainita, että Kansainvälisten yritysten vastuullisuutta arvioiva EcoVadis on juuri nimennyt maamme metsäyhtiöistä UPM:n korkeimmalle Platinum-tasolle neljässä kategoriassa eli ympäristövastuussa, työelämän käytännöissä ja ihmisoikeuksissa, toiminnan eettisyydessä sekä kestävän kehityksen mukaisessa hankintaketjussa.

UPM:n saavuttamalle Platinum-tasolle ylsi vain prosentti noin 90 000 arvioidusta globaalista yrityksestä. Olisi siis voinut kuvitella, että saavutus olisi ollut edes pikku-uutisen arvoinen maan laajalevikkisimmässä sanomalehdessä. 

Mutta ei siinä kaikki. Kävi nimittäin myöskin niin, että samainen EcoVadis palkitsi toisenkin suomalaisen metsäyhtiön - Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren - platinatason tunnuksella yhtiön tekemästä vastuullisuustyöstä. Yhtiö arvioitiin erityisen korkealle nimenomaisesti ympäristöasioihin liittyen. Myöskään tätä saavutusta HS ei ole pitänyt uutisoinnin arvoisena.

En tietenkään tiedä miksi HS on valinnut metsäteollisuutemme saamille tunnustuksille sellaisen vaikenemisen linjan kuin on valinnut. Selvää kuitenkin on, että poimimalla tarkoitushakuisesti julkaistavia metsäuutisia lehti voi muokata lukijakuntansa mielipiteitä maamme metsätaloudesta. 

Eikä siksi ole kovin suuri ihme, että muunkin valtamedian metsäuutisoinnin ollessa pääkaupunkiseudun valtalehden kanssa samansuuntaista, haluaa suomalaisten enemmistö edellä linkitetyn mielipidetiedustelun mukaan heikentää vihreään kultaan perustuvan taloudellisen toiminnan edellytyksiä maassamme. 

Sitä en tosin tiedä, olisiko kyselyn vastaus ollut samanlainen, jos olisi tiedusteltu haluavatko vastaajat heikentää metsäteollisuutemme toimintaedellytyksiä. Tai onko HS:n tai muun valtamedian toimituskunta ymmärtänyt, että heidän mielipiteenmuokkauksellaan saattaa olla valtava merkitys suomalaisten hyvinvoinnille ja sitä kautta myös heidän omalle tulevaisuudelleen. Mutta ehkä sillä ei ole ainakaan erkkomedian väelle kovin suurta merkitystä. 

Tähän viittaa se, että samalla kun HS jätti kertomatta suomalaisyritysten vastuullisen toiminnan saamasta tunnustuksesta se katsoi tarpeelliseksi julkaista mielipidekirjoituksen, jonka mukaan jo "noin kolme vuosikymmentä sitten oli selvää, että ilmasto lämpenee...se on aluksi viattoman huomaamaton, mutta kehityttyään huomatuksi muutos saattaa olla jo peruuttamaton... Jättimuutos pysähtyy itsestään vasta, kun kaikki jäätiköt ovat sulaneet ja metsät palaneet." 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n toimittaja valikoi tilastoja agendansa tueksi
Se mikä on Afrikassa hyvä, halutaan lopettaa Suomesta
Metsästä jalostuu rahaa

Nyhtökauran surullisen kohtalon opetus

Nyhtökaura oli yksi niistä tuotteista, jotka lanseerattiin markkinoille suurin toivein ihmisten tunteman ilmastohuolen ja veganismin siivillä. Se saavuttikin huiman alkumenestyksen: tuote valittiin viisi vuotta sitten vuoden suomalaiseksi elintarvikkeeksi ja jopa minä kirjoitin siitä positiiviseen sävyyn.

Alkuun nyhtökaura oli keksijänsä pienyrityksen Gold & Green Foodsin tuote, jolla oli tarkoitus täyttää kasvavan kasvissyöjäjoukon proteiinitarve. Firma myytiin sittemmin Pauligille ja noin kuukausi sitten Gold & Green Foodsin aineeton omaisuus sekä tutkimus- ja kehitystoiminta siirtyivät Valiolle.

Yhtiö päätti myös lopettaa tuotannon ja sen seurauksena käydyissä YT-neuvotteluissa jouduttiin päättämään 57 ihmisen työsuhde. Tapaus on tietenkin suomalaisittain surullinen tapaus. 

Olihan nyhtökauraan investoitu pelkästään veronmaksajan euroja seitsennumeroinen summa ja lisäksi yksityistä rahaa. Ja olisihan se ollut koko kansakunnan kannalta hienoa, mikäli suomalainen innovaatio olisi valloittanut elintarvikkeiden maailmanmarkkinat ja sitä kautta tuonut maahamme hyvinvointia valmistajan liikevoiton, kauranviljelijöiden maataloustulon, työntekijöiden palkanmaksun ja kaikkeen tähän kohdistetun verotuksen kautta.  

Tapaus ei tietenkään ole mitenkään ainutlaatuinen. Eikä se poista sitä tosiasiaa, että nykyaikana maailmanlaajuiset menestystuotteet perustuvat tieteeseen ja tutkimukseen. Mutta se ei yksin riitä: niille pitää olla myös kuluttajien parissa tilaus, joka tuotteen on täytettävä.

Nyhtökaura siis perustui Suomessa tehtyyn tutkimukseen ja sille oli ilmastonmuutoksen luoma tilaus. Valitettavasti sen kohtalosta päätellen tuote ei kuitenkaan täyttänyt kohderyhmänsä odotuksia. Syytä en osaa sanoa, koska en tullut koskaan itse maistaneeksi sitä, vaikka asia kävi kaupan hyllyjen välissä mielessäni muutamankin kerran. Päädyin kuitenkin aina aitoon lihaan tai kalaan.

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Tästäkin tapauksesta on Suomessa otettava opiksi eli nähtävä se, ettei tuotanto kannata pelkän yhteiskunnallisen tilauksen takia. Eikä yksistään tieteellisen innovaation varassa. Eikäpä ehkä edes ainoastaan korkean laatunsa takia. 

Yksittäisten asioiden sijaan menestystuotteen pitää olla muista erottuva kokonaisuus, jolla on sekä yhteiskunnallinen tilaus, selvä uutuusarvo, erinomainen laatu että kaiken kukkuraksi sopiva hinta. Siis jotain sellaista kun vaikkapa suomalaisissa metsäkoneissa tai Vaisalan mittauslaitteissa on ollut jo vuosikymmenten ajan. 

Seuraavaksi jännitämme, käykö Stora Enson hiiliakuille, UPM:n puupohjaisille täyteaineille tai Metsä Groupin ja/tai Spinnovan puukuiduille paremmin kuin nyhtökauralle. Onnistuminen on näillä kaikilla yhtä epävarmaa kuin nyhtökaurallakin, mutta mikäli tuotteiden laatu riittää, on niistä jokaisella valloitettavanaan valtavat maailmanmarkkinat, joille tunkeutumisessa ilmastonmuutoksen torjunta antaa vipuvarren.

Eikä periksi kannata antaa myöskään ruokasektorilla, vaan ottaa tarkasti opiksi aiemmasta. Mämmistä tuskin tulee maailmanmenestystä, vaikka sen myynnissä onkin kuluvalla viikolla havaittavissa huima nousu verrattuna edellisiin 11 kuukauteen. Mutta onnistuminen jonkin muun tuotteen kohdalla on - nyhtökauran kohtalosta huolimatta - mahdollista myös elintarviketeollisuuden puolella.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Suomalaisen vihreän talouden nykytila ja tulevaisuus
Nyhtökauran äiti puhuu viisaita

Paperiteollisuus katoaa Suomesta

Suomalainen metsäteollisuus on totuttu näkemään ehkä hiukan vanhahtavana, mutta tasaisesti rahaa talouteemme takovana hyvinvoinnin lähteenä. Onhan se vastannut vajaasta viidenneksestä maamme viennistä ja työllistänyt yli 70 000 ihmistä. Vanhastaan tämän teollisuudenalan varsinainen rahasampo on ollut paperin valmistus, mutta sen aika alkaa digitalisaation takia olla ohi. 

Tästä Metsäteollisuuden taitekohtaan tulemisesta olemme tänä vuonna saaneet uuden muistutuksen UPM:n ja Paperiliiton välisen työehtokiistan muodossa. Eilen asiaa valaisi Björn Wahlroos, joka ilmoitti varsin suorasukaisesti, että "mikäli haluamme, että Suomessa on paperitehtaita, meidän on solmittava uusi sopimus työntekijöiden ja ammattiliittojen kanssa. Sopimuksen on oltava joustavampi, jotta suomalaiset paperikoneet säilyttävät kilpailukykynsä eurooppalaisiin kilpailijoihinsa verrattuna."

Tämän voi tietenkin nähdä joko uhkailuna tai tosiasioiden toteamisena. Paperiliitossa ja yleisemminkin ammattiyhdistysliikkeessä näyttäisi ilmiselvän lakkohalukkuuden perusteella olevan vallalla ensin mainittu käsitys, mutta jälkimmäinenkin näkemys sai ikään eilen lisää uskottavuutta, kun Stora-Enso ilmoitti lopettavansa neljä paperikonetta, joista yhden Suomesta. Lisäksi bumerangin investointihakemukselleen saanut Finnpulp luopui suunnitelmistaan rakentaa Kuopioon sellutehdas.

Näiden lisäksi on huomioitava EU:n komission ja Suomen hallituksen lempilapsi eli vihreä siirtymä. Jos se toteutuu siten, että metsistämme huomattava osa siirtyy kokonaan metsätalouden ulkopuolelle ja lopuissakin siirrytään nykyistä metsänhoitoa vähemmän puuta tuottaviin menetelmiin, on selvää, ettei suomalaisella metsäteollisuudella ole tulevaisuudessa kotimaista raaka-ainetta käytettäväksi likimainkaan yhtä paljon kuin nykyisin. 

Oma veikkaukseni on, että EU:n metsäpolitiikan seurauksena sekä UPM että Stora Enso siirtyvät kansainvälisinä yrityksinä ajan myötä yhä enemmän Suomen ja ehkä myös koko EU:n ulkopuolelle erityisesti ns. bulkkituotannossaan. Samalla maassamme käyttöön jäävät metsävarat siirtyvät yhä enemmän paperintuotannostaan jo aiemmin luopuneen Metsä Groupin käyttöön, koska se on omistusrakenteensa takia sidottu kotimaahan. 

Tähän viittaa se, että yhtiö on tehnyt ja tekemässä kaikkien aikojen suurimpia ja vähän pienempiäkin metsäteollisuusinvestointeja Suomeen. Samalla metsänomistajien saama hakkuutulo tulee laskemaan, koska vihreän kullan ostajien välinen kilpailu pienenee entisestään.

Suomalaisten verotulojen ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tämän veikkaukseni oikeaan osuminen tarkoittaisi sitä, että meidän olisi onnistuttava korvaamaan puujalkamme haperoituminen jollain muulla tavalla: vaikkapa vihreän siirtymän tuotteilla tai kehittämällä tutkimuksen ja tuotekehityksen kautta metsäteollisuustuotteita, joilla on huomattavasti nykyistä enemmän arvoa, jolloin vähäisempikin metsänkasvu riittäisi entisen kaltaiseen tulovirtaan. Näin siitä huolimatta, että viimeisin sen suuntainen suomalaisinvestointi meni Rotterdamiin.

Mutta toki on edelleen mahdollista, että suomalaisen puunjalostuksen arvon nostamisessa onnistutaan. Tai että Suomen kilpailukyky metsäteollisuuden paperi- tai ainakin sellutuotannon investoinneista saadaan UPM:ää ja Stora-Ensoa tyydyttävään kuntoon ja pessimistinen veikkaukseni osoittautuu sittenkin virheelliseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Metsäyhtiö UPM ja ammattiyhdistysliike käyvät periaatteellista työmarkkinasotaa toisiaan vastaan. Siinä yritys pyrkii saamaan erilliset työehtosopimukset eri liiketoiminnoilleen, jotka ulottuvat historiallisen alasajon kourissa pyristelevästä paperiteollisuudesta uusiin erittäin kannattaviin liiketoimintoihin. Ay-liike puolestaan taistelee omasta vallastaan. 

Lähtökohtaisesti kyse on siis siitä, että UPM voi maksaa osalle työntekijöistään parempaa palkkaa kuin toisille esimerkiksi siksi, että se menestyisi rekrytoinneissaan kilpailijoita paremmin. Tätä ei mikään estä tälläkään hetkellä, mutta epäilen että yrityksen sisällä ja saman työehtosopimuksen piirissä tällaisesta saattaisi syntyä eripuraa. 

Paperin osalta kyse taas on tehtaiden sulkemisjärjestyksestä. Siihen lienee viitannut myös yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen varoittaessaan "kipeistä kustannussäästöistä". 

Ay-liikkeen osalta tämä on tietenkin hankalaa, sillä mitä pienemmissä osissa työehtosopimuksia tehdään, sitä hajanaisemmiksi neuvottelut muuttuvat. Ja sitä hankalammaksi muuttuu liikkeelle tärkeä työntekijäryhmien keskinäinen solidaarisuus. Ja samalla myös työntekijöiden edunvalvonta eli koko sen olemassaolon oikeutus.

En aio käydä läpi tämän enempää tilannetta, koska lehdistössä on tätä problematiikkaa puitu paljonkin, mutta haluan tuoda esille yhden seikan, jota en ole nähnyt käsiteltävän. Mutta joka saattaa selittää UPM:n toimintaa. 

Tarkoitan sitä, että kyseessä on aidosti kansainvälinen yritys, jonka toiminnasta vain osa on enää Suomessa. Itse asiassa tämän jutun mukaan yhtiön 18 700 työntekijästä vain 7300 oli Suomessa. 

Ja juuri kansainvälisyys on se seikka, joka mahdollistaa UPM:lle käynnissä olevan työtaistelun Suomessa, sillä se pystyy pitämään asiakkaitaan suurelta osin tyytyväisenä toimittamalla tavaraa muualla sijaitsevilta tehtailtaan. Siten työtaistelu saattaa ainakin yrityksen puolesta kestää pitkäänkin. 

Suomalaisten kannalta nyt käynnissä olevalla näytelmällä on vielä sekin ikävä puoli, että mikäli työtaistelu venyy pitkäksi ja hankalaksi yrityksen kannalta, se saattaa sijoittaa uusia investointejaan muualle maailmaan. Tähän saattaa viitata mm. se, ettei maan suurin metsäteollisuusyhtiö ole lähtenyt kilpailuun kotikutoisen Metsä Groupin varatessa uusilla sellutehtaillaan leijonanosan suomalaisten metsien tarjoamasta vielä käytettävissä olevasta raaka-aineesta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia
Hallituksen tärkein tehtävä

Suomi päätti äänestää omien etujensa puolesta - mutta turhaan

Suomi päätti kerrankin äänestää omien etujensa vastaista EU-aloitetta vastaan. Kyse on asetuksesta, jossa määritellään, millaista metsätaloutta pidetään ilmaston kannalta kestävänä. Asetus on nähdäkseni varsin selvästi Unionin subsidiariteettisäädösten vastainen sekä ristiriidassa sen kanssa, että metsäpolitiikka on EU:ssa määritelty kansalliseksi asiaksi. 

Opposition suuret ja ilmeisesti pienemmätkin puolueet ovat hallituksen päätöksen kannalla, mutta valtioneuvoston vihervasemmistolainen äärilaita vastusti sitä. Tämä kertoo omaa karua kieltään siitä, kenen etua suomalainen vihervasemmisto ajaa - ei ainakaan suomalaisten - mutta se ei ole tämän asian suurin ongelma.

Se on nimittäin se tosiasia, ettei Suomen kanta - edes tässä asiassa kanssamme samanmielisen Ruotsin kanssa - pysty käytännössä estämään meille haitallisen päätöksen tekemistä. Siten metsäpolitiikkaammekin tullaan jatkossa ohjaamaan yhä kovemmalla kädellä Brysselistä käsin. 

Seuraavaksi lieneekin vuorossa talousmetsiemme sosialisointivyörytys, jonka seurauksena 30 prosenttia vihreästä kullastamme siirtyy biodiversiteetin ylläpitämisen ja hiilinielujen kasvattamisen takia pois talouskäytöstä. Tästä asiastahan tuleva sisäministeri Emma Kari (vihr) jo ehti ottaa yhteen maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Ottelu päätyi tulevan valtioneuvoston jäsenen niskalenkkiin, josta ministeriön virkamiehet pääsivät ulos vain anteeksipyynnön kautta. 

Jos ja kun 30 prosenttia metsistämme siirtyy pois talouskäytöstä, se ei voi johtaa muuhun kuin suomalaisen metsäteollisuuden toimintojen supistamiseen kotimaassa. Tässä suhteessa on hyvä muistaa, että alalla toimivien suuryritysten kokonaismerkitys Suomen taloudelle on erittäin suuri.

Isoista metsäyhtiöistä UPM-Kymmene ja Stora Enso ovat aidosti kansainvälisiä yrityksiä, joiden investoinnit suuntautunevat jatkossa Suomea varmempiin kohteisiin - lähes varmasti ainakin Etelä-Amerikkaan, missä niiden aiemmat sijoitukset ovat osoittautuneet lähes rahantekokoneen arvoisiksi. 

Sen sijaan kolmas suuri metsäteollisuusyrityksemme Metsä Group on meikäläisten metsänomistajiensa vanki ja siksi sitoutettu huolehtimaan ensisijaisesti suomalaisten metsävarojen hyödyntämisestä. Se lienee myös perustelu sille, että yhtiö on viime vuosina panostanut uusiin suomalaisiin tuotantolaitoksiin. 

Talouskäytöstä poistuvan metsäalan kasvaessa EU:n johdolla tulevat niidenkin elinkelpoisuuden kuitenkin määrittämään lähinnä muiden toimijoiden tuotantokapasiteetin väheneminen, raaka-aineen tuontimahdollisuudet sekä jäljelle jäävän talousmetsän hyödyntämisaste. 

Jälkimmäisen osalta keskeistä on niiden omistajien määrä, jotka pyrkivät saamaan metsistään mahdollisimman suuren taloudellisen tuloksen - eli kääntäen sellaisten metsänomistajien määrä, joiden tavoitteet ovat jossain aivan muualla kuin taloushyötyjen tuottamisessa. Tässä auttaa se, että metsänomistus on viime vuosina siirtynyt voimallisesti kohti liiketaloudellista metsien yhteisomistusta.

Koska EU:n havittelema 30 prosentin suojelu tulee pienentämään metsäsektorin tuloja, tulee se vähentämään myös metsästä saatavien julkiselle sektorille tilitettävien verojen pienenemiseen. Tämän seurauksena on kadonneet veroäyrit kerättävä jotain muuta kautta - siis joko suoria tai välillisiä veroja korottamalla. Oli valinta kumpi tahansa, laskun kuittaa yksi ja sama taho eli suomalainen veronmaksaja. 

Kuten edellä pyrin osoittamaan, on nyt nähty suomalaismetsien sosialisoiminen meidän tulevalle hyvinvoinnillemme suuri asia. EU:n kannalta se on kuitenkin varsin ymmärrettävä, sillä nyt käynnistynyt omaisuudensiirto tarjoaa monille muille EU-maille lisää vapausasteita niiden sopeuttaessa omaa talouttaan vihreään siirtymään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia
Komission metsästrategia
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin

Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia

Helsingin Sanomat uutisoi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen uuden raportin pohjalta, että matkapuhelimia valmistanut Nokia oli aikanaan tärkeämpi kuin Suomen kolme merkittävintä yritystä tänä päivänä. Ainakin jos kriteerinä on se, kuinka paljon yritykset tuottivat vuoden aikana maallemme arvonlisää. 

Nykyisin merkittävimmät yritykset ovat OP, Neste ja Nordea. Niiden kunkin tuottamat lisäarvot Suomen taloudelle ovat noin 1,5 miljardia euroa. Nokia taas ei enää kuulu käytetyn kriteerin perusteella edes kymmenen merkittävimmän yrityksen joukkoon.

Koska tämä oli mielenkiintoista, katsoin tarkemmin tuota Etlan raporttia ja huomasin, että siellä oli yritysten suoran arvonlisän ohella myös toinen listaus. Ja ehkäpä vielä paljon tärkeämpi kuin HS:n uutisoima. 

Siinä oli nimittäin laskettu kymmenen merkittävimmän yrityksen suoran arvonlisän ohella myös niiden kerrannaisvaikutukset. Ja se korosti asiaa, jota eilen sivusin, eli maamme metsätaloutta. 

Kerrannaisvaikutusten lisäarvo huomoioiden maamme tärkeimmät yritykset ovat nimittäin UPM ja Metsä Group. Ja vasta kolmantena OP. Nämä yritykset - kaksi metsäteollisuuteen ja yksi pankki- ja vakuutustoimintaan keskittyvä - tuottavat taloudellemme vuodessa yhteensä 3,1, 2,6 ja 2,2 miljardin euron lisäarvot. 

Jälkimmäinen vertailu yhdessä Nokian alasajon kanssa korostaa sitä, mikä merkitys uusiutuvien metsiemme talouskäytöllä on suomalaisten hyvinvoinnille. Se ei ehkä pysty sellaiseen nousuun kuin Nokia parikymmentä vuotta sitten, mutta puutavara- ja sellutuotanto ei myöskään surkastu samaan tapaan kuin kännykkäteollisuudellemme kävi. 

Sen sijaan se tarjoaa kansakunnalle sellaista kassavirtaa, joka mahdollistaa korkean lisäarvon tuotteiden valmistuksen. Siis uusien teknologioiden kehittämisen tai koulutuksellisen sivistyksen tarjoamisen sekä itse metsäteollisuudessa että sen ulkopuolella. Ilman metsäteollisuutta näiden asioiden edistäminen suomalaisessa yhteiskunnassa olisi juuri nyt paljon vaikeampaa. 

Ja juuri siksi on vaarallista, että maamme poliittisista päättäjistä niin monet haluaisivat vetää maton alta metsiemme hyödyntämiseltä. Eikä pelkästään suomalaisista, vaan myös Suomen toiminnalle nykyisin raamit asettavan Euroopan Unionin päättäjistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mahtavatkohan vihreät ymmärtää politiikkansa seurauksia?
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat
EU ja Suomen metsävarat

Epäonnistuiko Sanna Marinin hallitus tärkeimmässä tehtävässään?

Pääministeri Sanna Marin (sd) kehui taannoin Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan rakentamispäätöksen yhteydessä hallituksensa investointimyönteisyyttä. Totesin silloin, ettei kyseinen päätös osoita siitä mitään, koska investoija on käytännössä Suomessa sijaitsevien raaka-aineiden tuottajien omistuksessa, joten sillä on oma vahva intressinsä tehdä sijoitus juuri Suomeen. 

Sanoin myös, että hallituksen investointipolitiikan onnistumista osoittaa vasta se, mikäli "saamme Suomeen samankokoisia investointeja aidosti kansainvälisiltä yrityksiltä". Mainitsin siinä yhteydessä koetinkiveksi Nesteen uuden biojalostamon sijaintipaikan päätymisen Porvooseen Rotterdamin sijaan.   

Tuoreen ennakkotiedon mukaan nyt on kuitenkin käymässä siten, että Nesteen jalostamo päätyy sittenkin kohottamaan hollantilaisten elintasoa. Perusteluna Rotterdamin valinnalle yhtiö on maininnut jalostamohankkeen puoli miljardia euroa halvemman hinnan sekä raaka-aineiden paremman saatavuuden ja logistiikan verrattuna Porvooseen.

Sanon tässä nyt aivan suoraan pääministerille, että täällä Suomenniemellä me emme voi mitään logistiikalle, mutta investointien loppukustannuksiin maamme hallinnolla on suuri valta. Siten on selvää, että jos ja kun kotimainen yhtiö käyttää jälkimmäistä seikkaa perusteena rahojensa viemiseen ulkomaille, on hallituksen investointipolitiikka epäonnistunut täydellisesti. Toisin sanoen hallitus on munannut tärkeimmässä tehtävässään.

Tässä tilanteessa on juuri nyt toivottava, että eilen saatu ennakkotieto biojalostamon sijoittumisesta Rotterdamiin osoittautuisi uutisankaksi. Siinä suhteessa toivoa antaa se, että Neste ilmoitti pian ennakkotiedon julkaisun jälkeen, ettei se ole vielä tehnyt lopullista päätöstään jalostamon sijoituspaikasta. 

Toki on myös mahdollista, että Neste on kuunnellut elinkeinoministeri Mika Lintilää (kepu) - joka on luvannut panna "kaiken peliin", jotta jalostamo saataisiin Porvooseen - ja päättänyt päästää julkisuuteen perusteettoman uhkakuvan saadakseen hyväkseen ministerin lupaaman "kaiken". Tällöin on huomattava, että Nesteen suurin omistaja on valtioneuvoston kanslia eli Suomen valtio yli kolmanneksen omistusosuudella. 

Tällaisessa tapauksessa olisi siis käynyt niin, että valtio-omistaja olisi lähtenyt kiristämään itseään vuotamalla valheellisia tietoja vain saadakseen merkittäviä etuja. Jos näin on, on hallitus epäonnistunut pahasti Nesteen omistajaohjauksessa. Pidän kuitenkin todennäköisempänä, ettei tällaista ole tapahtunut. 

Joka tapauksessa, vaikka Nesteen lopullinen päätös olisikin Suomelle suopea, on suomalaisten syytä vaatia, että Marinin hallitus ymmärtää yhtiön käyttämien perustelujen vakavuuden. Ja huolehtii maamme investointipolitiikan korjauksista siten, ettei seuraavan kotimaisen yrityksen suurinvestoinnin yhteydessä tarvitse murehtia ainakaan Suomeen suunnitellun tuotantolaitoksen tolkutonta hintaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat
Hallituksen tärkein tehtävä
Ministerit kiukuttelivat kuin teinitytöt

Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat

Eilisen päivän suuri uutinen oli se kun Metsä Group ilmoitti 1,6 miljardin euron investoinnista Kemiin. Sen seurauksena nykyisen tehtaan 250 työpaikkaa säilyvät ja lisäksi suorassa arvoketjussa saa elantonsa noin 2 500 henkilöä eli 1 500 ihmistä enemmän kuin nykyisin.

Investoinnista ilmaisivat tyytyväisyytensä monet maamme johtavat poliitikot alkaen pääministeri Sanna Marinista (sd), joka linjasi etteivät metsäteollisuus ja luontoarvojen säilyttäminen ole ristiriidassa. Kyseessä on järkevin kannonotto, jota olen koskaan kuullut häneltä.

Marin väitti myös investoinnin osoittaneen hallituksen politiikan investointimyönteisyyden. Tosiasia kuitenkin on, että Metsä Group on suomalaisten metsänomistajien omistama, joten tehtaan rakentamispätöksen taustalla oli vahvasti näiden oma intressi saada puunsa myydyksi. 

Siten päämiinisterillä ja hallituksella on aihetta rehentelyyn vasta sitten, jos saamme Suomeen samankokoisia investointeja aidosti kansainvälisiltä yrityksiltä. Sen aika tulee - jos tulee - vasta sitten jos Neste tekee päätöksensä uuden biojalostamonsa sijaintipaikasta akselilla Porvoo - Rotterdam ensin mainitun eduksi.

Hallituksesta myös esimerkiksi Mika Lintilä (kepu), Annika Saarikko (kepu), Timo Harakka (sd) ja Paavo Arhinmäki (vas) kommentoivat positiivisesti investointipäätöstä. Vihreät olivat ensin hiljaa, mutta sisäministeri Maria Ohisalo tuli lopulta julkisuuteen ilmaisten varauksellisesti tyytyväisyyttä korostamalla tarvetta huolehtia hiilinieluista. Krista Mikkonen (vihr) meni vielä pidemmälle vaatien samassa yhteydessä jopa metsien lisäsuojelua valtion mailla, jotta jo nyt laajalti suojelun piirissä oleva pohjoinen metsäluonto ei vaarantuisi.

Vihreitä lähellä olevista organisaatioista Suomen luonnonsuojeluliitto on valittanut tehtaan ympäristöluvista. Greenpeace taas ilmaisi kantansa metsävastaavansa suulla seuraavasti: "kestävä ja ilouutinen? Ministeri iloitsee, kun ilmaston lämmittäminen nyt tällä päätöksellä kasvaa." Olisi mielenkiintoista kuulla, miten nämä kansalisjärjestöt elättäisivät pohjoissuomalaiset ihmiset: käpyjä keräämällä, lasketteluhissin kapuloita etelän turisteille ojentamalla vai työttömyyskorvauksilla?

Joka tapauksessa investointi on erinomainen asia Suomelle ja maan hallitukselle. Valmistuttuaan se tuottaa sellua noin 1,5 miljoonaa tonnia vuodessa ja siinä sivussa 2,5 prosenttia Suomen sähköntarpeesta. Lisäksi tehtaassa valmistetaan biotuotteita, kuten mäntyöljyä ja tärpättiä. Uusia biotuotteita ovat myös tuotekaasu, biopelletit ja rikkihappo, jota jalostetaan tehtaan hajukaasuista.

Tämän saavuttamiseksi tarvitaan 7,6 miljoonaa kuutiometriä metsien harvennuksista ja tukkipuun latvuksista koostuvaa puutavaraa, joka on noin seitsemän prosenttia maamme vuotuisesta puunkasvusta ja 35 prosenttia nykyisin hyödyntämättömättä jäävästä metsänkasvusta. Siten metsämme jäävät edelleen selvästi alihyödynnetyiksi, mikä tarjoaa yhä mahdollisuuksia vihreän kullan lisähyödyntämiselle tai vaikkapa luonnonsuojelulle.

Suomessa on siten syytä olla erittäin tyytyväinen eiliseen investointipäätökseen. Se on kestävän kehityksen mukainen ja tuottaa vero- ja vientituloja, joita tarvitaan kipeästi koronapandemian jälkeisenä aikana taloutemme saattamiseksi jälleen kestävälle pohjalle.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallituksen tärkein tehtävä
Suvaitsematonta fanatismia
Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot

Suvaitsematonta fanatismia

Australialainen filosofi John Passmore on sanonut pehmeän suvaitsevuuden olevan sitä, että ajattelija on suvaitsematon virheellisinä pitämiään todisteluita, epäselvää ajattelua ja kyseenalaistamattomia oletuksia kohtaan. Suvaitsevuuden ongelma on puolestaan se, että sen vaatimus voi tulla niiltä, jotka heti valtaa saatuaan ovat täysin suvaitsemattomia.

Suomessa suvaitsematonta fanatismia on viime vuosina esiintynyt kaikkien poliittisten suuntien laidoilla. Erityisen suurella menestyksellä se on vallannut alaa aatesuuntien vihervasemmalla laidalla, josta se on ponnistanut jopa eduskuntaan ja maan hallitukseen. 

Yksi esimerkki tällaisesta fanatismista tuli vastaani eilen Maaseudun tulevaisuuden artikkelissa, jonka mukaan Suomen luonnonsuojeluliitto haluaisi hylätä Metsä Fibren Kemiin suunnitteleman biotuotetehtaan ympäristölupahakemuksen samoin perustein kuin millä korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi Finnpulpin ympäristöluvan.

KHO:n perusteluissahan arveltiin tuolloin, että tehtaan suuri ja pitkäaikainen lisäkuormitus voisi aiheuttaa merkittävää vesistön pilaantumista. Huomatkaa perustelun konditionaalimuoto, josta voidaan päätellä, ettei päätöstä tehty faktatiedon varassa vaan pikemminkin varovaisuusperiaatteen innoittamana.

Eilen lukemassani artikkelissa Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Lapin piiriä asiantuntijana avustanut ympäristöbiokemisti Jari Natunen linjasi Kemin tulevasta biotaloustehtaasta, että "luonnon perustila ei ole se, että siellä on se nykyinen tehdas". Noin ajatellen sama koskee lähes kaikkea taloudelliseen hyvinvointiin liittyvää toimintaa - ainakin jos suljemme ajatuksissamme ihmisen tai ainakin hänen perustarpeidensa täyttämisen ylittävän toiminnan "luonnon perustilan" ulkopuolelle.

SLL:n tai ainakin Natusen näkemys näyttäisikin olevan ns. syväekologinen. Se tarkoittaa Wikipedian sanoin sitä, että "elämää tulee kunnioittaa ja luonnolla ja biodiversiteetillä on itseisarvo. Ihmisillä ei katsota olevan oikeutta tyydyttää toissijaisia tarpeitaan muiden lajien ensisijaisten tarpeiden kustannuksella. Syväekologia korostaa elämistä harmoniassa luonnon kanssa ja vastustaa tarpeetonta kulutusta."

Tämän kauniilta kuulostavan näkemyksen perusteita on pohtinut myös edellä mainittu John Passmore, jonka mukaan sitä kannattavat ihmiset ovat mystiikan ja irrationalismin harhaanjohtamia. Erityisesti hän on ollut skeptinen luonnolle annettavan itseisarvon suhteen ja katsonut luonnon arvon nousevan pikemminkin siitä, mitä hyvää se tarjoaa tietoisille eliöille mukaan luettuna ihmiset. 

Samalla kannalla oli edesmennyt metsäntutkija ja SLL:ään myöhemmin sulautuneen Suomen luonnonsuojeluyhdistyksen perustajajäsen Peitsa Mikola. Hänen mukaansa metsien hyötykäyttöä ja suojelua ei pidä asettaa vastakkain, sillä me tarvitsemme molempia ja pystymme myös sovittamaan ne yhteen. 

Passmorelais-mikolalaisittain tarkasteltuna luonnon arvo on siten suurin silloin, kun se tarjoaa sekä ihmisille että sitä hyödyntäville eliöille kukoistuksen mahdollisuuksia. Näin ajatellen Kemin biotuotetehdas nimenomaisesti lisää maamme metsäluonnon arvoa tarjotessaan logistiikkaketjussaan työtä ja elämisen edellytyksiä noin 2 500 ihmiselle kymmeniksi vuosiksi - huolehtien samalla, ettei sen logistiikkaketjun rasitus ympäristölle käy kestämättömäksi. 

SLL:n ajattelu edustaa siten yhden asian fanatismia, jossa kaiken yläpuolelle nostettu luonnon itseisarvo tukahduttaa ihmistoiminnan edellytykset silloinkin, kun siitä aiheutuvat seuraukset ympäristölle on pyritty minimoimaan kuten Suomen puunjalostusteollisuudessa on jo pitkään tehty. Mikäli SLL:n ajattelutapa nousisi vallitsevaksi, katoaisivat suomalaisilta elämän edellytykset täällä karussa pohjolassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

KHO:n päätöksellä on monia seurauksia
Kuinka maapallo pelastuu?
Kuinka paukut tulisi sijoittaa?

Suomeen tulee uusi moderni jättiläinen

Suomessa on viime vuosina vaadittu kovasti metsien suojelemista tai ainakin avohakkuiden kieltämistä. Samaan aikaan on kuitenkin tehty myös metsäteollisuuden investointipäätöksiä. Viimeisin niistä julkistettiin eilen, kun Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre ilmoitti rakentavansa Raumalle modernin suursahan.

Asiasta kertoneen Ylen uutisen mukaan rakennettava saha on teknologialtaan ja tehokkuudeltaan edelläkävijä maailmassa. Jäin uutisen luettuani miettimään mitä tuollainen luonnehdinta mahtaa tarkoittaa sahalla.

Niinpä etsin yrityksen oman tiedotteen ja opin, että sahalla käyttöön otettavan "konenäön hyödyntäminen sahaprosessin eri vaiheissa on merkittävä uudistus, eikä vastaavaa teknologiaa ole vielä käytössä sahateollisuudessa muualla... Uusi teknologia mahdollistaa myös siirtymisen työpisteiltä valvomotyöskentelyyn ja jatkuvaan käyntiin. Rauman sahan tulevassa toimintamallissa keskeistä on henkilöstön moni- ja syväosaaminen sekä käyttäjäkunnossapito."

Luin edelle kirjoittamani siten, että tarkoituksena on vähentää - uusinta teknologiaa hyödyntämällä - merkittävästi sahalla tarvittavan ihmistyövoiman tarvetta suhteessa tuotetun sahatavaran määrään ja samalla nostamaan sen koulutustasoa verrattuna aiempaan. Tätä kutsutaan tehokkuuden nostamiseksi, jolla huolehditaan omasta kilpailuasemasta suhteessa mihin sahoihin.

Metsäteollisuuden kokonaistyövoiman tarve siis vähenee uuden sahan myötä, mikäli investointipäätöksen takia suljetaan vastaava määrä vanhempia sahoja, kuten olettaa saattaa. Sen seurauksena on muiden suomalaisten talouden sektoreiden löydettävä keinoja työllistää vapautuva työvoima - ellei sitten luoteta pelkästään siihen, että väestön ikääntyessä myös työvoiman tarjonta vähenee.

Metsä Groupilla ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja, koska kaikkia kustannuksia on saatava alas kansainvälisen kilpailun paineessa, sillä kansainvälinenhän se on suomalaisen sahatavarankin markkina. Etua tuo myös se - edelleen tiedotteesta kopioituna - että "sahan ja sellutehtaan muodostaman integraatin synergioita hyödynnetään energiatuotannossa, sivuvirtojen hyödyntämisessä, logistiikassa ja palveluissa". Näin voidaan metsästä hakattu puutavara käyttää hyödyksi mahdollisimman tehokkaasti, mikä sekin lisää uuden sahan kyvykkyyttä kansainvälisessä kilpailussa.

Kaiken kaikkiaan on ilahduttavaa, että metsäteollisuus investoi edelleen maahamme, vaikka jopa korkein hallinto-oikeus pyrki taannoin tukahduttamaan tällaisen toiminnan. Toivottavasti samoin tekevät myös muut teollisuudenalat, sillä elintasomme tuskin säilyy nykyisellään pelkän palvelu- ja julkisen sektorin sekä sosiaaliturvan varassa.

Suomen hyvän tulevaisuuden varmistamiseksi onkin Sanna Marinin (sd) hallituksella ja muilla päättäjillämme yksi tärkeä tehtävä, kunhan koronaepidemialta ehtivät. Se on teollisuuden toimintaedellytysten varmistaminen maassamme myös tulevaisuudessa. Se tarkoittaa mm. luonnonvarojen käyttömahdollisuuksista sekä tutkimuksen ja koulutuksen korkeatasoisuudesta huolehtimista sekä verotuksen ja muiden yrityksiin ja työntekijöihin liittyvien maksujen kohtuullisena pitämistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
KHO:n päätöksellä on monia seurauksia
Metsä Group innostaa tutkijoita ja poliitikkoja
Metsä hyötykäytössä

KHO:n päätöksellä on monia seurauksia

Kuopioon suunniteltu Finnpulpin sellutehdas olisi toteutuessaan tuonut Suomeen 3 400 pysyvää työpaikkaa, jotka olisivat sijoittuneet muuta maata vaikeammassa työllisyystilanteessa olevaan Itä-Suomeen. Tehtaan vaikutus koko Suomen BKT:hen olisi ollut 0,4 prosenttia.

Tämä osin kiinalaisella rahalla pystytettäväksi aiottu tehdas jäi kuitenkin KHO:n päätöksellä pystyttämättä. Perusteena oli tehtaan alapuolella olevan Kallaveden mahdollinen saastuminen puunjalostuksessa syntyvien päästöjen seurauksena. Näin siitä huolimatta, että tehdas olisi tuottanut sellutonneja lähes puolet pienemmillä päästöillä kuin muut nykyaikaiset suomalaistehtaat.

KHO:n päätöksellä tulee olemaan monenlaisia seurauksia. Ehkä tärkeimmän niistä lausui Finnpulpin hallituksen puheenjohtaja, jonka mukaan "suomalainen investointiympäristö ei ole tämän päätöksen nojalla houkutteleva kansainvälisille sijoittajille... Ymmärrettävästi sijoittajat arvostavat investointeja harkitessaan vakautta ja ennustettavuutta".

Nähtäväksi siis jää, kiertääkö kansainvälinen ja erityisesti kiinalainen raha Suomen jatkossa kaukaa. Hyvää siinä olisi se, että luonnonvarojemme tuottamista voitoista suurempi osa jäisi maahamme, mutta toisaalta Suomen taloudellisen kehityksen hidastuminen painaisi toisen puolen vaakakuppia raskaasti alas.

Suomessa ennestään toimivat metsäyhtiöt ovat KHO:n päätöksen voittajia ja metsänomistajat tappion kärsijöitä. Näin siksi, että teollisuuden käyttöön menevästä puusta syntyy jatkossa vähemmän kilpailua ja siten sen hintataso on alempi kuin olisi ollut Kuopion tehtaan toteutuessa. Erityisesti Metsä Groupin Äänekosken tehtaalle uutinen oli kuin lottovoitto.

Kallaveden puhtauden lisäksi päätöksellä tulee olemaan merkittävä ympäristöseuraus liittyen Suomen hiilinieluun. Hakkaammatta jäävät metsät kun lisäävät nielua ainakin lyhyellä aikavälillä. Ajan myötä päätöksen kasvihuonevaikutus kuitenkin riippuu siitä, mitä näille metsille tapahtuu: jos metsänhoitotyöt kärsivät heikkenee myös metsänkasvu ja siten hiilinielu kääntyy laskuun.

Näin käy myös siinä tapauksessa, että vähenevä puun kysyntä johtaa jatkuvan kasvatuksen suosion lisääntymiseen. Tämä johtuu siitä, että tasaikäisenä kasvatettava metsä tuottaa noin viidenneksen enemmän puuta kuin peitteinen metsä. Sivumennen sanoen onkin vaikea ymmärtää, miksi suomalaisessa hiilinielukeskustelussa jotkut tahot haluavat suosia jatkuvaa kasvatusta.

Nähtäväksi jää myös se, miten metsäteollisuus reagoi KHO:n ympäristölupapäätökseen. Luopuuko se Sisä-Suomesta investointikohteena vai satsaako tekniseen kehitykseen siten, että koko puunjalostusprosessi voitaisiin sulkea. Tätä muistan yritetyn jo 1980-luvulla huonolla menestyksellä, mutta tietenkin yleinen tekninen kehitys antaa nykyisin paremman lähtökohdan kuin tuolloin.

Isoksi kysymysmerkiksi jää kuitenkin kierron sulkemisen kustannus. Eli muodostuuko se niin kalliiksi, etteivät yritykset uskalla lähteä siihen suhdanneherkällä alalla, vaan mieluummin investoivat sellaisille seuduille, joilla ympäristöluvat irtoavat helpommin.

Taustalla KHO:n päätöksessä oli EU:n direktiivi ja sen tulkintaa ohjaava aiempi tuomio, jonka mukaan lupaa ei saa myöntää toimenpiteelle, jonka seurauksena pintavesimuodostuman tila heikkenisi. Jos asiaa tulkitaan jatkossa samalla tavalla kuin KHO eilen, ei avoimella kierolla toimivalle sellutehtailla ole asiaa muillekaan suomalaisille sisävesille.

Tämä tarkoittaisi ainakin Kemijärven ja Kainuun tehdashankkeiden kaatumista. Samalla Itä- ja Pohjois-Suomi jäisivät ilman metsäteollisuuden varaan syntyviä työpaikkoja ja verotuloja, mikä lisäisi Suomen alueellista eriarvoistumista entisestään.

Nähtäväksi jää, näkyykö päätös myös muissa suomalaista ympäristöä rasittavissa hankkeissa. Hakematta tulevat mieleen monet käynnissä olevat kaivoshankkeet, jotka Talvivaaran perusteella arvioituina tulisivat olemaan vielä paljon nykyaikaista metsäteollisuutta vakavampia ympäristön pilaajia - ovathan ne ajat jo kaukana takana kun suomalaiset metsänjalostustehtaat tuhosivat käytännössä kokonaan alapuolellaan sijaitsevat vesistöt.

Varmaa tässä asiassa on lisäksi se, ettei päätös vähennä globaalia metsäteollisuuden tuotteiden käyttöä. Ja siitä syystä Kuopion tehtaaseen aiottu kapasiteetti tullaan ennemmin tai myöhemmin rakentamaan jonnekin muualle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Metsä Group innostaa tutkijoita ja poliitikkoja
Suomen biotalous on täynnä mahdollisuuksia

Kemiläisten puheet ja äänestyskäyttäytyminen ristiriidassa

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, ovat nyt käynnissä hallitusneuvottelut. Yksi noiden neuvotteluiden tärkeimmistä aiheista on tuleva ilmastopolitiikka. Siinä erityisesti Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat vetämässä kovaa linjaa.

Esimerkiksi Vasemmistoliitossa on suhtauduttu kriittisesti Metsä Groupin Kemin investointiin. Se kaipaa kokonaisvaltaista arviointia siitä, miten biotuotetehdas vaikuttaisi Suomen ilmastotavoitteisiin ennen kuin antaisi sen rakentamiselle luvan.

Puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan "arvio pitäisi saada ennen kuin pystytään tekemään mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen siitä yksittäisestä hankkeesta. Päätöksentekijöillä pitää olla täysi ymmärrys siitä, mitä se tarkoittaa ilmastotavoitteiden ja ilmastopolitiikan näkökulmasta."

Vihreillä linja on ainakin puheissa ollut vieläkin tiukempi. Esimerkiksi puolueen puheenjohtaja Pekka Haavisto totesi vappuna, että "nyt on oikea hetki pysähtyä myös miettimään, miten metsäteollisuus varmistaa, että Suomi pysyy ilmastotavoitteissaan ja miten luonnon monimuotoisuus turvataan."

Metsä Groupin ja Suomen talouden kannalta on onnekasta, että mahdollinen tuleva pääministeri Antti Rinne (sd) on asettunut yksiselitteisesti tehtaan rakentamisen kannalle. Siten hallitus tulee syntymään vain, mikäli myös anderssonilainen ja haavistolainen äärimmäinen vihervasemmisto hyväksyy asian. 

Tämän kirjoituksen päätin kirjoittaa kun luin Taloussanomista, että Kemissä ollaan närkästytty biotuotetehtaan vastustajien toiminnasta. Kunniansa ovat saaneet kuulla erityisesti vihreät, mutta kuten edeltä näkyy eivät vasemmistoliittolaisten linjaukset juuri poikkea heistä. 

Asian muotoili kemiläinen Ritva seuraavasti: "kyllä niin pihisin ja kihisin kiukusta, kun kuulin vihreiden älämölön tehdashankkeesta. Täällä on nyt ihmisten toimeentulosta kysymys. Luulevatko ne, että pohjoisessa eletään pyhällä hengellä ja luonnon tuoksulla."

Jos Ritvan näkemys on tyypillinen kemiläisille, en voi kuin ihmetellä miksi muutaman viikon takaisissa eduskuntavaaleissa Kemi äänesti vahvasti äärimmäisen vihervasemmiston puolesta: Vasemmistoliitto sai peräti 26,2% kannatuksen ja oli selvästi kaupungin suosituin puolue. Vihreidenkin kannatus oli 5,1%. 

Siten Metsä Groupin Kemin investoinnin vastustajat keräsivät peräti 31,3% kannatuksen. Toisin sanoen heidän ääniosuutensa oli Kemissä noin 60% suurempi kuin koko Suomessa. 

Kysymys kuuluukin, että onko kaupungin kehityksen vastustajien määrä oikeasti näin suuri? Vai onko kyse sittenkin siitä, etteivät punaisen Kemin asukkaat ole vieläkään ymmärtäneet entisen SKDL:n raunioille syntyneen Vasemmistoliiton todellista luonnetta? Vai toimivatko he vain älyllisesti epärehellisesti vaaleissa?

Aiempia ajatuksia samasta aiihepiristä:

Kuka nousisi vastustamaan Kemin tulevaa sellutehdasta

Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle

Kiinalainen pääoma tuo Kemiin tullessaan sekä hyvää että huonoa

Metsä Group innostaa tutkijoita ja poliitikkoja

Metsä Groupin investointi-ilmoitus Kemin sellutehtaaseen on johtamassa mielenkiintoiseen debattiin, kuten toissapäivänä arvelinkin. Ensinnäkin Helsingin yliopiston ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Kauppi totesi eilisessä mielipidekirjoituksessaan, että sellutehdas olisi ympäristöteko.

Hänen mukaansa "uudet tehtaat tuottaisivat valtakunnan verkkoon uusiutuvaa sähköä arviolta kaksi kertaa enemmän kuin Imatrankoski, jossa toimii maamme suurin vesivoimalaitos... tuotteet auttavat korvaamaan muovia ja muita valmisteita, joiden tekemiseen tarvitaan fossiilisia energiavaroja... Tehtaat vähentävät kasvihuonepäästöjen lisäksi muitakin ympäristöongelmia kuten maailman merien roskaantumista... Uusien tehtaiden modernit tuotteet ottavat maailmanmarkkinoilla tilaa vanhanaikaiselta ja saastuttaviin tehtaisiin perustuvalta tuotannolta... Laillisia ja laittomia hakkuita tapahtuu hädänalaisten orankien reviireillä ja muuallakin, missä niin sanottu kuudes sukupuuttoaalto pyyhkii eliölajeja maailmasta."

Vähemmän yllättävästi Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö Sampo Soimakallio näki Ylen haastattelussa jo totutun yksisilmäisesti pelkän Suomen hiilinielun ja kertoi, että "metsähakkuiden kiihtymisen myötä hiilinielu pienentyisi Mela-mallin arvion mukaan lähes kymmenellä miljoonalla tonnilla". Hänen näkemyksensä mukaisesti lovea olisi vaikea täyttää muilla keinoin - huomaamatta sitä, että Kaupin edelle siteeraamani kommentin vaikutukset jo yksinään täyttävät siitä osan. Ja globaalisti todennäköisesti paljon enemmänkin.

Poliittisista puoluejohtajista Vihreiden Pekka Haavisto otti negatiivisen kannan tehtaan tarvitseman julkisesti kustannettavan infrastruktuurin rahoittamiseen, jota hallitusneuvottelija Antti Rinne (sd) jo ehti lupailemaan. Näkyyköhän tämä Vihreiden kannatuksessa eurovaaleissa - etenkin Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla, joissa puolueen suosio jäänee toki muutenkin vähäiseksi?

Joka tapauksessa lienee selvää, että mikäli puolueen kielteinen näkemys pysyy hallitukseen menemisen kynnyskysymyksenä, ovat Vihreät ulkona tulevasta valtioneuvostosta. Jos näin käy, asettuvat hallitusneuvottelut kokonaan uuteen ja entistä haastavampaan tilanteeseen.

Myös Vasemmistoliitossa näyttäisi olevan halua torjua Metsä Groupin investointi suomalaiseen biotalouteen. Tai ainakin Veronika Honkasalon twiitin muotoilu "ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on tehtävä ihan kaikki" viittaa sellaiseen.

Voi kuitenkin olla, ettei Li Andersson lähde tähän peliin mukaan, sillä onhan Vasemmistoliiton asema Kemissä ollut perinteisesti vahva ja se on siellä edelleen kaupunginvaltuuston suurin puolue, eikä sikäläisiä duunareita siis kannata ehdoin tahdoin raivostuttaa. Nähtäväksi jää siten myös se, millä tavoin Metsä Groupin päätös vaikuttaa äänestäjien siirtymiseen Vasemmistoliiton ja Vihreiden tai anderssonilaisten ja SDP:n/Perussuomalaisten välillä - riippuen lopulta puoluejohdon valitsemasta linjasta.

Kokoomuksen ja Keskustan suunnasta on joka tapauksessa kuulunut ääniä tehtaan ja sen tarvitseman infrastruktuurin puolesta. Tämä oli tietenkin odotettua huolimatta puolueiden sitoutumisesta ilmastonmuutoksen torjuntaan. Perussuomalaistenkin tehdasta puoltava asenne lienee jo etukäteen selvä, mutta olisi toki poliittisesti korrektia saada asiaan vahvistus myös siltä suunnalta. Kuin myös RKP:lta ja Kristillisdemokraateilta.

Jäädään siis seuraamaan mitä tänään ja tulevina päivinä tapahtuu. Varmaa on tässä vaiheessa vain se, että Metsä Group onnistui hämmentämään entisestään kuumaa soppaa omien tavoitteidensa kannalta juuri oikeaan aikaan. Toisaalta metsäteollisuuden on saatava varmuus siitä, että sen toimintaedellytykset Suomessa ovat edelleen kunnossa, mikäli tänne aiotaan investoida myös jatkossa. Siihen vastaus on jo tullut, eli Antti Rinteen nopea kommentti vahvisti asian.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kuka nousisi vastustamaan Kemin tulevaa sellutehdasta

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

Pirullisia ympäristöongelmia

Kuka nousisi vastustamaan Kemin tulevaa sellutehdasta

Meneillään olevan maailmantalouden positiivisen vaiheen aikana olemme Suomessa saaneet tottua siihen, kuinka hyvien aikojen odotetaan päättyvän aivan pian. Kulunut viikko oli tässä suhteessa mielenkiintoinen, sillä silloin julkaistiin todella monen yrityksen tämän vuoden ensimmäisen kvartaalin tulokset.

Niistä uutisoi esimerkiksi Helsingin Sanomat seuraavasti: "Suomalaisyritykset kertoivat sarjassa hyviä uutisia: UPM:ltä loistotulos, Valmetin tilauskanta ennätyksessä". Yle oli vähän varovaisempi, mutta otsikoi kuitenkin positiivissävyisesti "Tulospäivä: Kemira yllätti, Nesteen voittokulku uusiutuvilla jatkui, sellun hyvä menekki piti metsäfirmat iskussa".

Hyviin talousuutisiin kuului myös Metsä Groupin ilmoitus aikomuksestaan rakentaa jättimäinen sellutehdas Kemiin. Mikäli se toteutuu, saavutetaan kutakuinkin suomalaisten metsien puuntuotannollisesti kestävän käytön raja.

Hallitusta parhaillaan kokoava Antti Rinne (sd) ja monet muut poliitikot ottivat tiedon sellutehdasinvestoinnista tyydytyksellä vastaan. Tuohan se vientisektorille lisävoimaa ja ihmisille hyväpalkkaisia työpaikkoja.

Ottaen huomioon viime aikojen ilmastonmuutoskeskustelun on tehtaan kritiikki ollut ainakin toistaiseksi varsin laimeaa. Voisin kuvitella, että kaikki suomalaispuolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta muotoilisivat tekstin, jossa muistutettaisiin sitoutumisesta kasvihuonekaasujen rajoittamisesta siten, että globaalin ilmaston lämpeneminen jäisi 1,5 asteeseen.

Itse näen asian siten, että Metsä Groupin tehdassuunnitelma on nyt sellainen iso realiteetti, jossa kestävyyden eri osa-alueet lyövät toisiaan vahvasti korville. Viennin arvo ja työpaikat lisäävät taloudellista ja myös sosiaalista kestävyyttä. Sen sijaan puiden tarkka hyötykäyttö on haaste ekologiselle - ja pohjoiseen sijoittuessaan ehkä myös aavistuksen saamelaisten kulttuuriselle - kestävyydelle.

Mistä siis löytyy se poliitikko, joka kertoo kemiläisille ja maan pohjoisosien metsänomistajille ja metsäammattilaisille vastustavansa heidän tulevaisuutensa kannalta merkittävää investointia koska se vaarantaa ilmastonmuutoksen vastaiset tavoitteet? Tavoitteet, joiden vaikutus ilmaston lämpenemiseen on parhaimmillaankin promilleluokkaa.

Nähtäväksi jää löytyykö pelin avaaja vihreistä kansanedustajista vai kenties vasemmistoliittolaisista. Tai tulisiko se yllättäen keskustalaisten tai kokoomuslaisten piiristä? Ellei sitten joltain rohkealta demarilta, ruotsalaiselta tai peräti kristilliseltä poliitikolta? Ja miten se vaikuttaa hänen puolueensa kannatukseen eurovaaleissa ja/tai mielipidetiedusteluissa.

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:
Metsien kasvusta ja ilmastohistoriasta
HS linjasi metsäpoliittisen uutisointinsa
Kumpi ompi pahempi: ilmastonmuutos vai sen ehkäisy?

Metsä hyötykäytössä

Vanha sanonta "Suomi elää metsästä" on saanut katetta viime vuoden tulosjulkistuksista. Ensimmäisenä tuloksestaan kertoi UPM, jonka liikevoitto oli 1292 miljoonaa euroa. Siis lähes 234 euroa per suomalainen tai 2,3 prosenttia alkaneelle vuodelle suunnitellusta valtion budjetista.

Toiseksi kiiruhti Metsä Group, jonka kuluneen vuoden liikevoitto oli 581 miljoonaa euroa. Se on 105 euroa per suomalainen eli noin 1,04 prosenttia valtion budjetista.

Kolmas suuri metsäfirmamme Stora Enso teki puolestaan 1004 miljoonan euron liikevoiton. Edellä käyttämieni vertailujen mukaan se tuotti siis lähes 1,8 prosenttia valtion suunnitellun budjetin loppusummasta tai noin 182 euroa per suomalainen.

Metsäyhtiöiden tulosjulkistuksissa on tulos ilmoitettu monin eri tavoin. Niinpä niistä voi päätellä myös yhtiöiden maksamat verot. Ne ovat yhteenlaskettuna 443 miljoonaa euroa eli 0,79 prosenttia valtion budjetista eli 80 euroa per suomalainen.

Mainittuun lukuun eivät sisälly esimerkiksi työntekijöiden palkat tai osakkeenomistajien osinkoverot. Tässä tarkasteltavien yhtiöiden yhteenlasketun henkilöstön määrä oli kuluneena vuonna noin 55 000 ihmistä ja alan palkat olivat noin 20 euroa tunnissa, joten yksinkertaisena laskutoimituksella voidaan päätellä, että yritykset maksoivat palkkoja yhteensä suunnilleen 1,7 miljardia euroa.

Olettaen että tuosta palkkasummasta verotettiin 30 prosenttia, kilati valtion ja kuntien kassaan yhteensä noin 520 miljoonaa euroa käytettäväksi kaikkeen hyvään ja kauniiseen. Se on 94 euroa per suomalainen eli 0,93 prosenttia valtion budjetin loppusummasta.

Lisäksi metsäyhtiöiden toiminnalla oli viime vuonnakin valtavasti seurannaisvaikutuksia. Teollisuuden raaka-ainehuolto tuotti tuloja pitkälle hankintaketjulle metsänomistajista metsäkonekuskeihin. Nämä yhdessä teollisuuden suorien palkollisten kanssa käyttivät palveluita. Tästä kaikesta syntyi liiketoimintaa ja siten yhteiseen kirstuun verotettavaa tuloa.

Yhteenvetona edelle kirjoitetusta voidaan päätellä, että suomalaisten metsien hyötykäyttö on aivan erinomainen asia. Ilman sitä meidän olisi löydettävä yhteiskunnan muista toiminnoista valtavia rahasummia, jotta voisimme ylläpitää kaikkia julkisia toimintojamme maataloustuista terveydenhoitoon, koulutuksesta puolustusvoimiin ja kulttuurikuluista maahanmuuton kustannuksiin. Sekä allekirjoittaneen palkkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Todellinen monikäyttöluonnonvara
EU:n metsäkiista päättyi järkevään ratkaisuun
Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen aikovat vahingoittaa Suomen taloutta

Nordean päätös ja muita hyviä uutisia

Nordea päätti eilen siirtää pääkonttorinsa Tukholmasta Helsinkiin. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan, Björn Wahlroosin, mukaan tärkeimpänä syynä oli Suomen kuuluminen EU:n pankkiunioniin. Ruotsista ajoivat pois maan hallituksen aikomukset korottaa pankin vakausmaksua.

Asiaa on luonnollisesti ehditty kommentoimaan jo paljonkin. Erityisesti on kiinnitetty huomiota pankin toimintakentän epävakauteen Ruotsissa, mistä kertoi vakausmaksun rajulla korotuksella uhkaaminen ja sittemmin sen peruminen.

Tapahtunut alleviivasi sitä, kuinka monikansalliset yritykset kilpailuttavat eri valtioita löytääkseen toiminnalleen optimaaliset edellytykset. Tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan ollut epäterveestä kilpailusta, sillä Suomi ei toki ole mikään Irlanti, Luxenburg tai muu veroparatiisi.

Edelle kirjoitetun lisäksi haluan nostaa esille kaksi näkökulmaa. Ensinnäkin sen, että nyt oli nähtävissä yksi selkeä etu Suomen kuulumisesta Euroopan Unioniin. Nordean valitsema EU:n pankkiunioni tarjosi vakaan toimintaympäristön, jonka Nordea valitsi voidakseen kilpailla samalta lähtöviivalta EU:n muiden pankkien kanssa.

Käytännössä pankkiunioni tarkoittaa sitä, etteivät EU:n jäsenvaltiot voi kilpailla epäterveen alhaisilla vaatimuksilla pankkien pääkonttoreita saadakseen, mutta eivät myöskään rahastaa niitä omien talousvaikeuksiensa korjaamiseksi. Tästä pääsemmekin toiseen näkökulmaani, eli siihen kuinka ruotsalainen vasemmistohallitus törmäsi poliittiselle viiteryhmälleen tyypillisen jakotalouden yhteen rajoitteeseen - ihmisten ja yritysten rahastamisellekin on olemassa jokin raja.

Nordean pääkonttorin siirtyminen Suomeen tuo jonkin verran työpaikkoja maahamme. Toki varsin vähän pääkonttoriin, mutta ajan myötä yhä enemmän sieltä tulevina toimeksiantoina muille yrityksille. Tämä on hyvä uutinen ja tarkoittaa piristystä maamme taloudelle. Business as usual -tilanteessa tämä on myöskin siirtymisen tärkein seuraus.

Samalla on kuitenkin hyvä muistaa maamme kontolle siirtyvän myös riskejä. Suomen talletussuoja vastaa jatkossa kaikista Nordean asiakkaista, joten on syytä toivoa, ettei Nordea joudu suoritustilaan.

Sen mahdollisuutta voinee pitää erittäin pienenä, mutta on hyvä muistaa, että Nordean toimintaan Ruotsissa liittynevät sikäläisen yhteiskuntaan velkarahaa pumpanneen asuntopolitiikkaan aiheuttamat riskit.  Toivon mukaan ne ovat Nordealla hallinnassa, eikä suomalaisten tai muidenkaan EU:n veronmaksajien rahoja tulla tarvitsemaan.

Kaikkiaan meidän on tässä vaiheessa siis syytä olla tyytyväisiä Nordean pääkonttorin muuttoon. Samalla on hyvä muistaa, ettei sen muutto ollut eilispäivän ainut hyvä uutinen.

Saksalainen omistaja aikoo nimittäin investoida Turun telakkaan yhteensä 185 miljoonaa euroa. Päätös tuonee vakauttaa laivanrakentajille ja osoittaa, ettei telakkateollisuus Suomessa ole todellakaan tiensä päässä.

Myös metsäteollisuudesta kuului hyviä uutisia. Äänekosken tehtaan käynnistyminen ajoittui samaan ajankohtaan havusellun hinnannousun kautta. Se tietää maallemme puhdasta rahantuloa, sillä sellun kotimaisuusaste on moniin muihin maamme vientituotteisiin nähden poikkeuksellisen korkea - onhan raaka-aineena kotimainen uusiutuva luonnonvara.

On myös syytä tuoda esille se, että tehtaan omistaja Metsä Group on suomalaisessa omistuksessa, joten syntynyttä rahaa ei myöskään valu osinkojen mukaan ulkomaille. Silläkin on maamme talouden kannalta merkitystä, vaikka en missään tapauksessa tarkoita sitä, ettei myös ulkomainen pääoma - kuten Turun telakan tapauksessa - olisi maallemme enemmän kuin tervetullutta.

Katsotaan siis mitä tämä päivä tuo tullessaan. Ainakin Ylen aamu-uutinen viittasi siihen, että vihervasemmiston poliittisen kannatuksen nousu oli päättymässä. Tämä on hyvä, sillä kuten Nordean tapaus osoitti, ei sosialistisesta vallankäytöstä hyödy ainakaan isänmaa, eivätkä sen yritykset tai asukkaat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronmaksaja pelasti pankinomistajia, entä sitten?
Ovatko sijoitusneuvojan intressit vilpittömiä?
Ruotsin vaikea ratkaisu

Näkymiä lähitulevaisuuteen

Aamun lehti kertoi niistä ongelmista, joita syntyi kun saksalainen Meyer sai suomalaisen laivanrakennusteollisuuden jälleen jaloilleen. Kaikessa realistisuudessaan juttu oli niin mielenkiintoinen, että päätin kirjoittaa sen pohjalta pari ajatusta.

Ensinnäkin tapaus osoittaa koulutuspolitiikan vaikeuden. Kun Suomen telakat olivat kaikkien (myös minun) mielestä ajautumassa konkurssiin, ei ala ymmärrettävästi houkutellun nuoria. Sen seurauksena syntyi välittömästi työvoimapula kun pessimistiset odotukset osoittautuivat rankasti vääriksi.

Niinpä telakka etsii nyt kissojen ja koirien kanssa osaavia työntekijöitä. Turussa on onneksi vuosi sitten aloitettu automaatio- ja konetekniikan diplomi-insinööritutkintoon johtava maisterikoulutus. Sellainen kestää pari vuotta, joten tuoretta työvoimaa alkaa valmistua jo vuoden kuluttua. Riittääkö se pitkän päälle, jää nähtäväksi.

Toinen päälle pukkaava ja jutussa mainittu ongelma on asuntotilanne. Turunkin seudulla on etenkin vuokra-asuntomarkkinoille ilmaantunut viime vuosina ripeästi kasvava ihmisryhmä. Kaupunginjohtaja Aleksi Randellin sanoin: "lisähaasteita asuntotarpeeseen tuovat nyt esimerkiksi tänne sijoittuvat turvapaikanhakijat."

Vastakkain on siis kaksi ihmisryhmää. Asuntoja tarvitsevat sekä maahamme veronmaksajan elätettäväksi saapuneet että verotuloja kasvattavat kantasuomalaiset. Tulee olemaan hyvin jännittävää nähdä, kuinka ongelma ratkaistaan. Tässä yhteydessä on huomattava, että maahanmuuttajien joukosta löytyville lukuisille koneinsinööreille näyttäisi olevan töitä tarjolla kunhan heillä vain olisi tutkintopaperit tallella.

Laivatilausten merkitys on koko valtakunnan laajuinen, sillä laivatilaukset työllistävät yhtä telakkalaista kohden neljä ihmistä alihankintaketjuihin. Aamun lehden jutussa otettiin esimerkiksi savolainen ovenrakennusyritys, joka on saanut tehtaalleen täystyöllisyyden laivatilausten ansiosta. Tämä on erinomaista tilanteessa, jossa Suomen kasvu on ollut pääosin velkavetoista.

Asiaan kiinnitti huomiota Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius, jonka mukaan kestävän talouskasvun uralle päästään vasta kun vienti alkaa vetää. Laivakaupat ovat tästä hyvä esimerkki, vaikka laskutuspäivät ovatkin vasta jälkikäteen.

Toinen viennin elpymistä avustava suurinvestointi on Äänekosken biotuotetehdas, jonka rakentaminen oli heinäkuussa julkaistun tiedotteen mukaan "puolivälissä" ja jonka on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2017. Myös sillä on merkittäviä seurannaisvaikutuksia metsäteollisuuden logistiikkaketjussa metsätöistä sellun ja sen tuotannon sivuvirtojen jatkojalostukseen.

Edelle kirjoitetun perusteella Suomen talous näyttäisi lopultakin nousevat kestäville jaloille. Sen seurauksena talouskasvu lienee muutaman vuoden kuluttua selvästi nopeampaa kuin ekonomistit ennustavat tänä päivänä. Varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole, sillä uusi maailmanlaajuinen talouskriisi saattaa sysätä maailmantalouden jälleen syöksyyn.

Jos näin käy, menisivät sen mukana myös suomalaisten toiveet paremmasta tulevaisuudesta. Suomen on siis syytä toimia maailmanpolitiikan näyttämöllä maltillisesti ja kriisejä ehkäisevästi.

Toisaalta pelkästään Venäjän ja Yhdysvaltojen (sekä muiden länsimaiden) välien normalisoituminen palauttaisi meille suuren siivun idänkauppaa. Valitettavasti tilanne näyttää juuri tällä hetkellä pikemminkin synkältä kuin mieltä nostattavalta.

Onneksi olemme kuitenkin lopultakin onnistumassa Venäjän talouspakotteiden tuhoaman idänviennin paikkaamisessa länsimarkkinoille, kuten laivatilaukset ja orastava talouskasvu osoittavat. Siksi emme enää ole riippuvaisia idänkaupasta, vaan Venäjän ja länsimaiden suhteiden yllättävä normalisoituminen voitaisiin katsoa Suomen osalta tuplajättipotiksi, jonka seurauksena taloutemme saisi vielä yhden uuden piristysruiskeen.

Sen seurauksena saavuttaisimme epäilemättä kantasuomalaisten täystyöllisyyden ja töitä riittäisi ehkä myös paperinsa hukanneille maahanmuuttaja-koneinsinööreille. Se helpottaisi pakolaisvirran aiheuttamaa haastetta julkiselle sektorille ja siten saattaisi aikanaan näkyä julkisen velkaantumisen vähenemisenä ja ehjä joskus jopa verotuksen kevennyksenä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marita Laukkanen unohti
Hyvien talousuutisten aamu
Hei, me tehdään laivoja!

250 000 euroa per maahanmuuttaja sekä hyviä talousuutisia

Eilisen päivän kovin talousuutinen koski suomalaista peliyhtiö Supercelliä. Sen uuden pelin Clash Royalen kerrottiin nousseen lajissaan sekä latauksissa että rahan kahminnassa maailman ykköseksi.

Kuten lukijani varmasti muistavat, myytiin Supercellistä kaksi ja puoli vuotta sitten 51 prosenttia ulkomaille. Hinnaksi tuli muhkeat 1,1 miljardia euroa, joka silloin avasi monen silmät huomaamaan peliteollisuuden merkityksen.

Supercellin uudesta menestyksestä kertovassa uutisessa mainitaan, että peliyhtiön viime vuoden liikevoitto oli 845 miljoonaa euroa. Siitä prosentin yli puolet tekee noin 430 miljoonaa. Supercellin ostajat saivat siis kahden ja puolen vuoden takaiselle sijoitukselleen noin 39 prosentin vuosituoton. Ei hullumpi investointi, vai mitä?

Toinen viime aikojen positiivinen talousuutinen on koskenut metsäteollisuuden hyvää menestystä. Niistä viimeisenä julkaistiin eilen Metsä Groupin ensimmäisen vuosineljänneksen tulos. Sen kerrottiin Helsingin Sanomien otsikossa olleen viime vuotta heikomman.

Tarkalleen ottaen sellua keittävän Metsä Fibren tulos oli 64 miljoonaa euroa eli 29 prosenttia sijoitetusta pääomasta. En nyt kutsuisi sitäkään aivan heikoksi tuotoksi.

Sen sijaan kartonkifirma Metsä Boardilla tulos oli huonompi eli 35 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa sijoitetulle pääomalle "vain" 8,3 prosentin tuottoa. Ei kai sitäkään nyt aivan kelvottomana voi pitää.

Kolmas hyvä talousuutinen tuli hallituksen suusta. Sen tai oikeammin työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömyyden kasvu olisi taittumassa tänä vuonna. Siten se ei nousisi nykyisestä 9,4 prosentista.

* * *

Neljäs erittäin merkittävä talouteen liittyvä uutinen kuultiin sitten EU:n komission suunnalta. Se suunnittelee turvapaikanhakijoiden pakkosijoittamisen vauhdittamiseksi sakkomaksua, jolla tulijoita vastaanottamasta kieltäytyneitä maita rangaistaisiin.

Yhden kieltäytymisen hinnaksi on ajateltu 250 000 euroa. Sen lisäksi, että on syytä todeta kyseessä olevan komission törkeän hyökkäyksen jäsenmaiden itsenäistä päätöksentekoa vastaan, on summaa hyvä verrata turvapaikanhakijoiden aiheuttamiin kustannuksiin Suomessa.

Meillähän on muistissa, että tänä vuonna hallitus aikoo käyttää yhtensä 1,2 miljardia euroa noin 30 000 tulijan kustannuksiin. Se tekee noin 40 000 euroa per nokka. On siis selvää, että komission suunnittelema kieltäytymishinta ylittäisi moninkertaisesti yhden turvapaikanhakijan aiheuttamat suorat kustannukset.

Toisaalta tiedossamme on myös se, että Suomeen turvapaikan saanut kehitysmaalainen maksaa pohjoismaiselle veronmaksajalle elämänsä aikana keskimäärin noin 800 000 euroa. Siten komission kieltäytymismaksu kannattaisi maksaa, mikäli tulijoista enemmän kuin 31 prosenttia saa oleskeluluvan.

Tällä hetkellä tutkituista tapauksista saa positiivisen päätöksen noin 58% tulijoista. Toisaalta noin 44 prosenttia hakemuksista raukeaa prosessin aikana. Jos ne lasketaan mukaan, on Suomesta saanut vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana turvapaikan noin 32 prosenttia tulijoista. Tähän lukuun eivät sisälly Dublin-tapaukset ja vastaavat, jollaisia ei pitäisi taakanjakoskenariossa esiintyä.

Näyttäisi siis siltä, että Suomen kannalta olisi taloudellisesti aika lailla yhdentekevää maksaa 250 000 euroa per pakolainen ja kieltäytyä ottamasta heitä vastaan lainkaan tai tutkia ja yrittää kotouttaa maahamme jäämisluvan saaneet.

Sen sijaan yleiseltä kannalta tarkasteltuna komission suunnitelma itsensä turvapaikanhakijavyöryn alta vapaaksi ostamisesta saattaisi tarjota legitiimin tien kieltäytyä ottamasta vastaan ensimmäistäkään tulijaa ja sitä kautta säilyttää pohjoismainen elintapa myös jatkossa. Kannattaisikohan tätä harkita?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pelimiehiä ja maksumiehiä
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan
Paljonko kolmen viikon ja 1300 turvapaikanhakijan tahti maksaa?