Helsingin kaupungin työntekijät varkaissa
Joukossa tyhmyys tiivistyy
Uhkaus, josta ei voi kieltäytyä
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Kuten arvoisa lukijani on varmasti huomannut, on EU:n komissio muuttunut nykyisen komission aikana yhä selkeämmin anarkistisuuteen historiansa alusta alkaen kallellaan olleen Greenpeacen valtapoliittiseksi siiveksi. Tästä viimeisin esimerkki on EU:n esitys, joka estäisi läpi mennessään Suomen siirtymisen fossiilitaloudesta puhtaampaa energiantuotantoon - erityisesti vetytalous vaatisi huonon hyötysuhteensa takia huikeasti nykyistä suurempaa energiankäyttöä.
Taustalla on jälleen greenpeacilaisen avustajansa ohjaama komission varapuheenjohtaja, Frans Timmermans, joka on jo aiemmin valmistellut etenkin Suomen kannalta äärimmäisen haitallisia esityksiä. Tällä kertaa hän ja komissio haluaisivat asettaa energian käytölle ylärajan riippumatta siitä, miten se on tuotettu.
Toisin sanoen Timmermansin ja komission tavoitteena on tuhota EU-maiden taloudellisen kehityksen perusta juuri nyt, kun haasteita asettaa pelkästään se, että Unionissa pitäisi ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä vaihtaa energianlähteensä huomattavalta osin toisiksi. Suomen kannalta erityisongelman muodostaa lisäksi se, että Timmermansin esitys näytti jälleen kerran tulleen yllätyksenä suomalaispoliitikoille.
Asiasta kertoneen uutisen mukaan ministeri Mika Lintilän (kepu) mukaan "esitys on Suomen kannalta täysin järjetön. Komissio vaarantaa meidän ilmastotavoitteemme sekä puhtaan energiamme tänne vetämät investoinnit". Työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija ja pääneuvottelija Pia Kotro puolestaan totesi, että "tämä direktiivi on tosi huono Suomelle. Vaikka kaikkemme teimme, niin Suomen erityispiirteitä ei otettu huomioon".
Itse asiassa tilanne on nyt niin vakava, että elinkeinoelämän edustaja vaati Suomea jopa luopumaan mallioppilaan asemastaan. Sen teki Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Kati Ruohomäki, joka vaati, että "poliittisen puolen pitäisi selkeästi sanoa, että Suomi tekee nämä ilmastopäästöjen vähentämiseen tarvittavat investoinnit, ja että niitä ei tämä direktiivi uhkaa... jos Suomi ei tällä kertaa tavoitetta saavuta, niin selitetään komissiolle myöhemmin, että jäätiin tavoitteesta, koska teimme näitä vihreän siirtymän investointeja".
Nähtäväksi siis jää, mitä Timmermansin esityksestä seuraa. Selvää on kuitenkin, ettei se ainakaan lisää EU:n suosiota Suomessa, eikä luultavasti monessa muussakaan maassa. Eikä sitä tee sekään, ettei Unioni ole saanut lopetettua monille ihmisille hankalaa ja terveydelle haitallista jokakeväistä ja -syksyistä kellonviisareiden siirtelyäkään.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen demokratia toimii sittenkin
Tieteellistä fanatismia ja diktatuurin kaipuuta
EU:n ilmastopaketti kaatui
Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) tuki Helsingin liikennettä vaikeuttavan Elokapina-ryhmälle sai eilen osakseen raskasta arvostelua hänen johtamansa ministeriön entiseltä maahanmuutto-osaston johtajalta Jorma Vuoriolta. Tämän mukaan "ministeri voi julkisesti irtisanoutua kansalaistottelemattomuudesta ja poliisi kyllä miettii jatkoa sen pohjalta. Jos ministeri kuitenkin julkisesti tukee tätä anarkistista toimintaa niin poliisi tietysti suunnittelee jatkon tämän pohjalta".
Samalla Vuorio totesi elokapinalaisten motiiviksi - ei enempää eikä vähempää kuin - mahdollisimman suuren häiriön aiheuttamisen. Tässä hän viittasi entisen sisäministeri Paula Riskon (kok) näkemykseen.
Myös linkolalaiseksi tunnustautunut ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr) on ilmaissut tukensa Elokapinalle. Hän on tavannut heidän edustajiaan ja luvannut viedä heidän vaatimuksensa hallitukselle - missä ei sinänsä ole mitään väärää - mutta ottanut samalla vahvasti kantaa niiden puolesta vaatien hallitusta nopeuttamaan ilmastotoimia, vaikka Suomi on jo nyt tehnyt päätöksen muita EU-maita nopeammasta etenemisestä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi.
Edellä mainitsemani seikat tukevat vahvasti sitä, mitä konkarikansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) sanoi Vihreistä puolueena. Hänen mukaansa "tämän päivän vihreät on kiihkofeministinen puolue, joka on sijoittanut itsensä erittäin vasemmalle".
Zyskowicz veti myös saman johtopäätöksen, jonka itsekin olen aiemmin tehnyt. Eli etteivät vihreitä äänestäneet talouspoliittisesti oikealla olevat henkilöt "jotka tunsivat ennen viehtymistä vihreisiin" enää tunne puolueeseen kiinnostusta. Ja että juuri tämä oli yhtenä syynä siihen, että puolue kärsi kunnallisvaaleissa rökeletappion.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat
Yle johti kuulijoitaan harhaan
Onko Elokapina menossa kohti poliittista väkivaltaa?