tiistai 13. heinäkuuta 2021

Vihreiden ärhäköityminen on hyvä asia

Vihreät on kunnallisvaalitappionsa jälkeen ärhäköitynyt politiikassa. Siinä sille on antanut vahvaa tukea kansalaisvaikuttamisen ja ekoterrorismin välistä rajaa haastava Elokapina-liike. 

Erityisen rajusti puolue on haastanut hallituskumppaniaan ja punavihreän politiikan aisankannattajaa Keskustaa metsäpolitiikasta. Nähty keskustelu olisi poliittista viihdettä parhaimmillaan, ellei kyse olisi Suomen talouden ja kansalaisoikeuksien kannalta kuolemanvakavasta kysymyksestä. 

Tuottaahan metsäsektori edelleen leipää sadoille tuhansille suomalaisille metsänomistajille ja puuta hyödyntävissä yrityksissä työskenteleville sekä vastaa lähes viidenneksestä viennistämme. Lisäksi suurin osa metsistämme on yksityisessä omistuksessa, joka on turvattu perustuslakiamme myöden. 

Vihreiden aktivoituminen ei olekaan tarkoitettu suomalaisten enemmistön tuen saamiseksi vaan oman potentiaalisen äänestäjäkunnan houkuttelemiseksi. Siitä kertoo esimerkiksi europarlamentaarikko Ville Niinistön (vihr) metsäpoliittinen kommentti ministeri Jari Lepälle (kepu), jossa hän töksäytti, että "kyse on vanhanaikaisesta luonnonvarojen ryöstöpolitiikasta, jota Keskusta edellyttää".

Puheenjohtaja Maria Ohisalo (vihr) puolestaan lupasi Vihreiden toteuttavan kaikki lupauksensa. Tämä oli ilmiselvä vastaus Elokapinan vaatimuksiin, joissa hallitusta syytettiin saamattomuudesta ilmastonmuutoksen torjunnassa ja vaadittiin jopa mahdottomia.

Merkittävä oli myös Emma Karin (vihr) puheenvuoro, jossa tämä vaati suomalaisia metsiä ja niiden käyttöä koskevan päätösvallan siirtämistä Euroopan Unionille. Ja esitti punavihreille poliitikoille tyypillisen ja tosiasiassa irrelevantin kysymyksen: "miten on mahdollista, että Suomi on lobbaamassa osana EU:ta kansainvälisen YK:n biodiversiteettisopimuksen puolesta ilman, että olemme valmiita samaan täällä".

Vaikka Vihreiden ärhäköityminen vaalitappion jälkeen onkin johtanut edellä kuvattuihin rajuihin kannanottoihin, kannattaa järkevän ihmisen nukkua yönsä entistä rauhallisemmin. Tosiasiahan kuitenkin on, ettei politiikassa pärjätä - ainakaan pitkällä aikavälillä - asemoitumalla mihinkään ääripäihin, vaan rakentamalla yhteiskuntaa kaikkien kansalaisten parhaaksi. 

Siten nähty kehitys on erittäin suotavaa, koska Vihreät on käytännön politiikassaan osoittautunut Suomen kansalle äärimmäisen vahingolliseksi ja nyt nähty äärivihreiden vaatimusten seuraaminen vierottaa omaan ajatteluun kykeneviä kansalaisia entistä tehokkaammin puolueesta. Näin Vihreiden merkitys suomalaisessa politiikassa tulee tämän hallituskauden jälkeen vähenemään entisestään. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, koska hallituskausi päättyy. Onhan mahdollista, että koko valtioneuvosto kaatuu Vihreiden irtiottoihin jo ennen vaalikauden loppua etenkin nyt, kun Keskusta onnistui tosipaikassa eli kunnallisvaaleissa selättämään heikon gallupkannatuksensa ja siten sen kynnys hallituksen kaatamiseen laski ainakin piirun verran. 

Oma veikkaukseni on, että ratkaisuja ei tehdä ennen syksyä, mutta sen aikana tilanne joko kärjistyy hallituskriisiksi tai laukeaa jonkinlaiseen linnarauhaan. Kumpi näistä valikoituu, riippuu paitsi Vihreistä ja Keskustasta, myös pääministeri Sanna Marinin (sd) johtamistaidoista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Kiihkofeministinen vasemmistopuolue
Satiiri Vihreiden alamäen syistä

9 kommenttia:

  1. Historioitsija Teemu Keskisarja kirjoitti mukavan kolumnin aikalaishulluudesta joka tässä metsäkeskustelussa niin räikeänä hyökkää näkyville. Kannattaa lukea ihan senkin takia, että ani harvoin Ilta-Sanomat ylimalkaan julkaisee mitään lukemisen arvoista.

    Nuo aikalaisahullut vihreät ovat kyllä aikalaisia ressukjoita. Miten he selittävät itselleen oman historiansa -- sen, että Suomen EU-vastaisimmasta puolueesta tuli kansanäänestyksen jälkeen maan EU-myönteisin puolue? Siis ihan hulluuteen asti, tähän aikalaishuulluuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskisarjan kirjoitus oli hyvä, mutta kertoi kovin surullista tarinaa suomalaisten faktatietoisuudesta.

      Poista
  2. En kovin paljoa löisi vetoa Sanna Marinin johtamiskykyjen puolesta. Tässäkään asiassa. On ne niin moneen kertaan nähty ja heikoiksi havaittu.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti hallitus kaatuu. Jos Suomen metsät nyt sosialisoidaan (meppi Thorvaldsin pelkäämä toimenpide) millä kepu saadaan jäämään samaan hallitukseen vihr ja vas kanssa? 60% metsistä sentään vielä yksityisomistuksessa ja maanviljelijöille tärkeä sivutulonlähde. Vaikea nähdä mikä toimisi palkintona kun sotemaakunnatkin meni kepun vaatimusten mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin komissiolla on kova sosialisointihalu.

      Poista
    2. Niimpä. Ainakin Marinille on tärkeintä kuka omistaa tuotantovälineet, ei se onko tuotanto järjestetty tehokkaasti.

      Poista
  4. Siis mikä tässä muka on hyvää?

    Eivät Vihreät tee mitään omaa poltiikkaansa, joka arvioitaisiin Suomen kansallisissa vaaleissa, vaan tottelee Suomen tosiaslallisesta pääkaupungista Brysselistä tulevia käskyjä.
    Senhän he sanovat itsekin suoraan.

    Hallituskausi kestää kevääseen 2023.
    Vihreiden uhittelu hallituksesta lähtemisellä on vielä naurettavampaa kuin Kepulien pelleily:

    Vihreät ovat nyt täydellisesti vallankahvassa näennäisdemari, tosiasiallisesti feministipuoluepääministeri Manna Sariinin feministihallituksessa.
    Miksi he muka heittäisivät diktatorisen valtansa mememään?

    Kepuli puolestaan istuu missä tahansa hallituksessa paitsi sellaisessa, jossa PS on pääministeripuolueena.
    Koska niin sanoo Arvo Pohja.

    Miten ihmeessä joku voi nähdä tilanteen hyvänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Planeettamme globaalin rikollisen "eliitin" perustaman EU-diktatuurin pääkaupunki Bryssel on todella myös Suomen de facto pääkaupunki.

      Lakimies Jaana Kavonius paljastaa EU-huijaukset kuten Suomen laittoman liittämisen Euroopan Unioniin ja euroon sekä monet muut johtavien maanpetturi-poliitikkojemme ja rikollisten virkamiesten toimet:
      https://rapsodia.fi/lakimies-jaana-kavonius-paljastaa-eu-huijaukset/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. Mitä tässä hallitus enää yrittää räpiköidä "kunnianhimoisen" ilmastopolitiikan puolesta. Sen skaban hävisivät, ilmasto lämpeni jo yli "vaarallisen rajan". Tottahan tämä väite kelpaa todistukseksi, kun pienemmistäkin lämmönlisäyksistä media ja punavihreät ovat saaneet sätkyjä.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!