lauantai 27. toukokuuta 2023

Neuvottelutulos, alistaminen ja uhkaus

Hallitusneuvotteluissa on ollut kova vääntö maahanmuutto- ja ilmastoasioista. Ensin mainitun osalta kyse on ollut erityisesti työperäisten maahanmuuttajien tulorajoista. Nyt vääntö tästä asiasta on kuitenkin ohi, sillä neuvottelupöydässä on saavutettu ratkaisu (huhujen mukaan tällainen). 

Se ei kuitenkaan tarkoita, että hallitus olisi valmis, sillä RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on alistanut neuvottelutuloksen eduskuntaryhmänsä käsittelyyn. Ja siksi joudumme tänään odottamaan vastausta siihen, hyväksyykö se saavutetun neuvottelutuloksen - ja muut sovitut asiat - jotta neuvottelut voivat jatkua vähäisemmistä asioista nykyisellä neljän puolueen kokoonpanolla.  

Sitä odotellessa palautan arvoisan lukijani mieleen, kuinka suuri osa suomalaisista on nettoveronmaksajia. Se on vain noin 20 prosenttia kun taas 80 prosenttia saa enemmän tulonsiirtoja kuin maksaa veroja. Toisin sanoen suurin osa suomalaisista elelee viime kädessä parempituloisten elättinä.

Tämä tosiasia ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö suomalaiset tekisi yhteiskunnan kannalta arvokasta työtä tai etteikö Suomeen kannattaisi palkata ulkomaalaisia työntekijöitä pyörittämään taloutta huomattavasti pienemmällä palkalla kuin vaaditaan 20 suurituloisimman prosentin kerhoon pääsemiseen. Syntyyhän työntekijän työstä joka tapauksessa tulosta, josta vain osa maksetaan työntekijälle palkkana lopun jäädessä vaurastuttamaan työnantajaa. Ja molemmat joutuvat pulittamaan osuutensa veroina julkisen sektorin ahnaaseen kitaan poliittisten päätöksentekijöiden jaettavaksi.

Siten on ihan mahdollista, että vaikka työntekijä onkin omassa taloudessaan tukien saaja, voi hänen työpanoksensa hyöty kuitenkin ylittää hänen saamansa tukien määrän. Ja näin ollen hänen nettovaikutuksensa suomalaiseen talouteen saattaa hyvinkin olla positiivinen.

Ja juuri tästä on ollut kyse perussuomalaisten ja ruotsalaisten neuvotteluissa: mikä palkkatulo olisi sellainen, että sen tekijän nettovaikutus suomalaiseen talouteen olisi positiivinen. Laskelma ei ole yksinkertainen eikä luullakseni edes yksiselitteinen, joten tulkinnoille on paljon tilaa. Ja sitä vapautta ovat käyttäneet niin perusuomalaiset kuin ruotsalaisetkin tukemaan omia näkemyksiään.  

Nähtäväksi siis jää, mitä RKP:n eduskuntaryhmä päättää. Ja ellei päätös ole myönteinen, marssiiko Perussuomalaiset ulos hallitusneuvotteluista kuten puheenjohtaja Riikka Purra on uhannut. Tiedossa on siten poikkeuksellisen jännittävä poliittinen päivä.

JK kello 21:50: Näyttää siltä, että saamme neljän puolueen porvarihallituksen. Toivottavasti kansa muistaa vielä vajaan neljän vuoden kuluttua, että tulevina vuosina omalle kohdalle osuvat edunleikkaukset johtuvat siitä, että maan talous on edellisen hallituksen aikana ajettu tuhon partaalle. Eikä palauta seuraavissa vaaleissa kansantalouden tuhoamista ajavia ja sisäisen turvallisuuden kanssa venäläistä rulettia pelaavia puolueita valtaan.

15 kommenttia:

  1. Jos RKP:n ryhmä ei hyväksy neuvoteltua paperia, tulee RKP:n lähteä neuvotteluista, ei PS:n. Hallitushan voidaan muodostaa ilman RKP:tä, joskin sitten se tarvitsee parin kansanedustajan tuen ulkopuolelta.

    VastaaPoista
  2. Paljonko 1600:sta eurosta menee veroja ja kuinka paljon tarvitaan yhteiskunnan tukia, jos elätettävänä on myös perhe? Taitaa jäädä pahasti miinuksen puolelle, koska jo asuminen ja ruoka on kallista. Ne samat tuet voi maksaa suomalaisille, niin edes kadut ja koulut pysyvät turvallisempina ja yhteiskunta säästää myös menoissa.

    VastaaPoista
  3. Suomessa ajetaan Euroopan kalleimmilla autoilla, jotka imevät kalleinta polttoainetta. Energiatehokkaat asunnot nostavat asumiskustannukset pilviin. Ruoan ja sähkön hinnat ovat tapissaan ties mistä syystä. Rahaa vieviä vihreitä vaatimuksia syydetään kansan harteille, mutta palkat pysyvät paskamaiden tasolla. Olisiko vihdoin aika keventää "maailma onnellisimman kansan" maksutaakkaa jättämällä ensi alkuun taakanjako- ja kehitysapumiljardit oman nöyrän ja pitkämielisen väestön hyväksi?

    VastaaPoista
  4. Oleellista on saada sosiaalitukien saamisen ehdoksi maan kansalaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittämätöntä että tukia maksetaan ei kansalaisille

      Poista
  5. Jos RKP runsaan neljän prosentin kannatuksella kaataa hallitusneuvottelut, niin muodostettavan uuden hallituksen ensimmäisiä toimia tulevat olemaan pakkoruotsin poistamisen valmistelut. Vaikka parempaa väkeä ovatkin, niin joku raja täytyy olla rusinoiden poimimisella.

    VastaaPoista
  6. RKP tarvitsee Närpiön kasvihuoneille kitupalkoilla työskenteleviä orjia, jotka joutuvat maksamaan maahantulostaan valtavan palkkion jollekin maanmiehilleen, joka on ”työnvälittäjä”.
    Ieva B vastustaa neuvottelutulosta mutta siihen se jääkin. SDP ei tule persujen tilalle Kokoomuksen kattamaan pöytään.

    VastaaPoista
  7. Nythän on nähty turvapaikkasirkusta riittävästi ja seuraukset on kaikkien tiedossa. Pahimmillaan ne näkyvät Ruotsissa.
    Nyt on kysymys siitä, että on keksitty uusi valhe, jolla turvapaikkasirkusta jatketaan, ja sen valheen nimi on työperäinen maahanmuutto.

    Jos todella tarvitaan halpatyövoimaa niin maailmassa on työteliäitä ihmisiä mutta niihin ei kuulu muslimit.
    Muslimien ongelma on heidän uskontonsa ja kulttuurinsa. Ei heitä ole tarkoitettu "vääräuskoisten" palvelijoiksi vaan alistajiksi. Eikä se muuksi muutu.

    Suomen tulee lopettaa muu kuin lähialueelta otettavien turvapaikanhakijoiden vastaanotto.
    Lähi-idän pakolaiset voivat mennä Lähi-idän valtioihin ja Afrikkalaiset Afrikan valtioihin.
    Työperäisen maahanmuuton osalta voidaan harkita Suomeen otettavaksi Aasialaisia tai Etelä-Amerikkalaisia.

    VastaaPoista
  8. Työperäistä maahanmuuttoa ei tarvita niin kauan, kyn työttömyyskortistossa on satojatuhansia kielen jo osaavia, maan kulttuurin tuntevia ja koulutettuja suomalaisia. Tarvitaan asennemuutosta. Suuryritysten omistajien on alettava tuntemaan yhteiskuntavastuunsa ja lakattava haaveilemasta feodalismin paluusta aateliskartanoineen ja ruokapalkalla raatavine alustalaisineen. Sellaiseen suomalaiset eivät taivu, eikä musuista ole kuten yllä todettiin.

    VastaaPoista
  9. Voi vaan kuvitella sitä painostamista rkp:n suuntaan entisiltä hallituskumppaneilta yms, että eivät lähtisi Orpon & Ps: n hallitukseen.

    VastaaPoista
  10. Mitään tulorajoja ei tarvita, jos työnantajat suostuisivat maksamaan kunnon palkkaa tulijoille. Mutta eivät tietenkään halua maksaa, vaan vaativat halpatyövoimaa Suomeen ja asuin- ja elinkustannukset katetaan tulonsiirroilla. Sehän on siis tulonsiirtoa kantaväestöltä työnantajille. Osingoistahan ei tingitä.

    VastaaPoista
  11. Kepulla on nyt iltalypsykaveri - RKP.

    VastaaPoista
  12. RKP kerää kyllä venkoilullaan vihaa päälleen. Mokoma kultapossukerho.

    VastaaPoista
  13. Pahoin pelkään, että 4 vuoden jälkeen, jos hallitus pysyy kasassa, on kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatus aika vähissä. SDP sai nyt vaaleissa "vaalivoiton", vaikka oli hallitusvastuussa, mutta se johtui meidän ihanasta , suloisesta, raikkaasta, nahkatakkisesta, sateenkaarisesta jne. jne. pääministeristämme Sanna Marinista. Vaikka talous meni kuralle, niin mitä väliä sillä on, kun Instagramissa on yli miljoonaa seuraajaa ja sateenkaaripuheissa julistetaan, että joko olet meidän puolella tai meitä vastaan, keskitietä ei ole. Näin siis edellinen hallitus, jolla oli rahan jakamisen taito, eikä pelkästään Suomalaisille vaan myös miljarditolkulla muillekin. Tietysti velkarahalla, koska sitähän ei tarvitse maksaa takaisin.
    Toivottavasti Halla-ahosta tulee kuitenkin sisäministeri, Timo Soinikin antoi Halla-aholle ohjeita, että hän ei voi paeta esim. eduskunnan puhemieheksi, eli tekisi täysin toisin kuin Soini, joka pakeni valtionvarainministerin virkaa ulkoministeriksi, jossa ei tarvinnut mitään tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna I Suuri oli moraalirappeutuneen länsimaailman suosikki, mikä lämmittää kehuja janovia suomalaisnaisia, jotka sitten äänestävät sen mukaan. Yleisen äänioikeuden huonopuoli on väärin äänestäminen. Edes Eurovision laulukilpailussa ei anneta yleisön päättää voittajaa, vaan ammattiraati tekee sen. Miljardien eurojen hassaaminen ei ole niin vakava asia kuin väärän laulun voittaminen. Olisihan se järkyttävää, että suomalainen valkoihoinen mies voittaisi etnisen statuksen omaavan naisen.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!