keskiviikko 23. elokuuta 2023

Sauli Niinistö varoitti Ruotsin tiestä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti kantaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan toteamalla, että Suomen ei pidä luoda olosuhteita, joissa Suomi on kaikkein avosylisin ja Suomessa on kaikkein liberaalein tai sallivin lainsäädäntö. Tässä hän asettui selkeästi hallitusohjelman ja erityisesti perussuomalaisten näkemyksen taakse. 

Lisäksi hän sanoi, että "toivottavasti nämä varoitukset huomioidaan. Meillä on kuitenkin selvästi kehittymässä samantyyppistä katuväkivalta- tai katurikoskulttuuria kuin Ruotsissa."

Jokaisen järkevän ihmisen luulisi ymmärtävän, että Niinistön toive on on todellakin syytä huomioida. Onhan naapurimaassa jouduttu nostamaan terrori-uhan arviota vain muutama päivä sitten siksi, että sikäläisten maahanmuuttajien joukossa on joukoittain fanaattisia muslimeita. 

Ja lisäksi siellä on parhaillaan käynnissä niin paljon maahanmuuttajavetoisten huumejengien välisiä taisteluita, että esille on noussut jopa ajatuksia tavallisten ihmisten oikeudesta kantaa asetta julkisilla paikoilla, vapaaehtoisten katupartioiden organisoimisesta ja jopa armeijan komentamisesta kaduille. Toistaiseksi mitään näistä ei kuitenkaan ole toteutunut. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, vaikuttaako presidentin kannanotto siihen, kuinka hallituksen sisäinen arvoliberaali oppositio suhtautuu hallitusohjelmassa päätettyihin toimiin maahanmuuton ongelmien ennaltaehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Tai ottaako eduskunnan vihervasemmistolainen vähemmistö niin sanotusti lusikan kauniiseen käteen ja ryhtyy tässä asiassa tukemaan hallituksen toimia, jotta tässä tuhansien järvien maassa olisi ihmisen hyvä asua myös tulevaisuudessa.

Valitettavasti oma odotusarvoni ei ole kummoinen kummankaan opposition suhteen. RKP:n vähemmistö äärivasemmistolaisen Eva Biaudet´n johdolla kohauttanee vain olkiaan ja jatkaa hallitustyön sabotoimista. Eikä vihervasemmistolla liene sitäkään vähää järkeä - ei ainakaan sen äärilaidalla eli Vasemmistoliitossa ja Vihreissä.

Sen sijaan Keskusta voisi lopulta ryhdistäytyä tässä asiassa. Eikä tämän toiveen toteutuminen liene aivan mahdotonta sen valossa, että puheenjohtaja Annika Saarikko antoi eilen ymmärtää, että hänen puolueensa voisi jatkossa tukea hallitusta. Nähtäväksi kuitenkin jää, ymmärtääkö hän myös antaa katetta tälle lupaukselle. 

46 kommenttia:

  1. Mistä hemmetistä nyt tuulee? (katselee ympärilleen epäluuloisena ja valmistautuu median 130 desibelin natsirääyntään jostain yllättävästä suunnasta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saukilla alkaa olla jo loppusuora presidenttinä, eli uskaltaa jo ilmaista hieman epäkorrektiakin, totuuden sanomaa...sama ilmiö on monilla eläköityneillä niin poliiseilla kuin yritysjohtajilla tai virkamiehillä..ollut aika monilla ..havaittavissa

      kun ei oo enää virkaa menetettävänä, niin

      Poista
  2. Erikoista touhu on edelleen. Nyt ollaan laittamassa miljoonia rasismin torjuntaan ja vaaditaan kaikilta lähes juhlallinen vakuutus. Luulin, että tämä pelleily olisi jo ohi, eikä haaskattaisi rahaa moiseen, koska ihan oikeitakin ongelmia on. Jos keskusta on yhtään huolissaan puolueensa ja suomalaisten tulevaisuudesta, se nielisi vaaleissa kokemansa pettymyksen ja alkaisi toimia järkevästi. Momentum on nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi tulla Kepulienkin maaseutu-maanviljelijä väestölle kusi sukkaan, kun maastoautoilla kiertevät aseistetut pikipääjengit alkavat kyläilemään vaikka parikyt päisinä...maatiloilla

      kuten ny vaiks E-afrikassa

      Poista
  3. Meneeköhän Presidentin viesti perille sille rasisminvastaiselle työryhmälle, joka värkkää uutta uskontunnustusta valtiosihteereiden voimin.

    VastaaPoista
  4. Yle eilen

    Kun yhteinen tiedonanto on hyväksytty, ”siihen on loputtava vanhojen tonkimisten perässä säntäily”, vaatii Riikka Purra

    Perussuomalaiset ei nostaisi äläkkää toisten puolueiden edustajien menneistä puheista, puolueen puheenjohtaja Riikka Purra vannoo.

    https://yle.fi/a/74-20046387

    Artikkelista poimittua

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra totesi puolueen eduskuntaryhmän kokouksessa Kokkolassa, että hallituksen yhdenvertaisuustiedonanto tehdään hallituksen linjan selventämiseksi,
    ja jotta hallitus pysyy kasassa.
    – Jos vain yksin saisin päättää, vähentäisin ylipäätänsä politiikan julistamista ja keskittyisin konkretiaan ja ennen kaikkea logiikkaan.

    Purra toisti näkemyksensä siitä, että tiedonannon valmistelun yhteydessä ei voida muuttaa hallitusohjelmaan jo kirjattuja asioita tai tulkita niitä uudelleen.
    – Tiedonanto ei ole hallitusneuvottelujen kakkoskierros, Purra sanoo.
    – Kun tiedonanto on hallituksen sisällä hyväksytty, se on hyväksytty, ja sen on riitettävä.

    Siihen on loputtava vanhojen tonkimisten perässä säntäily, siihen on loputtava julkinen epäily ja vähättely, siihen on loputtava epävarmuus hallituksen sisällä, hän paalutti.

    Purran mukaan hallituspuolueiden on voitava olla varmoja siitä, miten hallituskumppanit äänestävät luottamusäänestystilanteissa.
    – Hallituksen ministerit tukevat hallituksen kaikkia ministereitä ja hallituksen eduskuntaryhmät tukevat hallitusta.
    Tämä on yksiselitteinen lähtökohta, Purra totesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten voi sanoutu irti rasismista, jos ei ole rasisti?

      Poista
    2. Silloinhan se vasta helppoa onkin:

      "Haluat minun irtisanoutuvan rasismista?
      Tehty!
      Seuraavaksi sanoudun irti Kyllikki Saaren, Tulilahden ja Bodomin murhista.
      Tehty!
      Nyt sanoudun irti ilmastonmuutoksesta.
      Tehty! – Ai se ei käy sinulle?
      Liian myöhäistä, kun tehty on!
      Olen muuten mies joka ampui LIberty Valancen, sen minä myönnän tässä ja nyt.
      Tehty!
      Mistä haluaisit vielä irtisanoutumista?"

      Poista
    3. Who killed John Henry, In the battle of sinners and saints

      Poista
    4. Gimme the hammer that killed John Henry, Cos it won't kill me

      Poista
  5. PT media eilen

    Päivän filmi: vanhempi ulkomaalaispoika alistaa suomalaista nuorempaa lasta

    https://pt-media.org/2023/08/22/paivan-filmi-vanhempi-ulkomaalaispoika-alistaa-suomalaista-nuorempaa-lasta/

    Päivän filmillä arviolta 16-17-vuotias ulkomaalaistaustainen nuorukainen alistaa suomalaista 11-12-vuotiasta lasta.

    Filmillä poikalapsi pakotetaan polvilleen ja tekijä yrittää edelleen pakottaa lasta nuolemaan tämän kenkiä. Lapsi kyselee hädissään, että mitä hän on tehnyt.
    Tilanne loppuu kun tekijä kehottaa lasta painumaan vittuun.

    Filmillä lasta ei suoranaisesti pahoinpidellä, mutta tilanne on erittäin uhkaava, sillä pakottaja on selvästi lasta suurempikokoisempi ja vanhempi.
    Lisäksi ympärillä on paljon toisia nuoria, jotka kuvaavat tapahtumaa.

    Sumensin koko filmin, sillä lapsi on selvästi tunnistettavissa filmiltä. Tekijä näyttää tältä, kuva alla.
    ///////////////////////

    Tämän tulisi herättää koko Suomen mitä nämä ulkomaalaiset ovat. En tiedä mitä uskontokuntaa alistaja edustaa mutta jokainen voi arvata?
    Presidentti ei ole yhtään liian aikaisin liikkeellä tämän huolen kanssa.
    Emmekö pysty suojelemaan edes omia lapsiamme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä ovat rasisminvastustajat nyt kun suomalaista alistetaan?
      Ei kuulu huutoa eikä älämälöä.

      Poista
    2. Ne rasismin vastustelijat ovat sitä mieltä, että hienoa kun persujen kakaroita alistetaan&nöyryytetään.

      Poista
    3. Eihän nyt toki rasismi voi kohdentua valkoisiin, vaan pelkästään vähemmistöihin.
      Eiku valkoisiahan on vain n. 8 % koko pallon populaatiosta.

      Poista

    4. Niinistön poika menee kohta eskariin ja sitten kouluun. Asioiden täytyy monesti koskettaa henkilökohtaisesti ennen kuin valkenee.

      Poista
  6. Mitähän mieltä tämän hetken presidenttiehdokkaat ovat tästä asiasta?

    Onkohan esim. Haavisto edelleen sitä mieltä, että lisää Isis-porukkaa tänne?
    Tai ylipäätään, kaipaako hän lisää muslimeja Suomeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisten kannalta turvallisin valinta uudeksi presidentiksi on Jussi Halla-aho.

      Poista
    2. On mahdollista, että PH:sta tulee uusi Väyrynen, joka asettuu ehdolle jokaisessa presidentinvaalissa, mutta ei koskaan tule valituksi.

      Poista
    3. no totta helv. on HP samaa mieltä, tai siis todellisuudessa on viellä enemmän sitä samaa mieltä, ei vain uskalla kertoa koko mielipidettä julkisuuteeen, tai tie pressaksi tyssäisi varmasti,

      sama koskee useimpia vihersuvakkivassareita

      Jos vaikka Virheä puolue kertoisi todelliset tavoitteensa, kuten nyt vaikka lemmikkieläinten tappamiset tai kieltämiset, (jotta Afrikkalaiset ..neekerit voisivat lisiä entistä enemmän) niin tuokin puolue supistuisi johonkin 1-2 prosssan kannatukseen

      mitä viel noi oikeeesti mahtaa kannattaa? autoilun täyskielttoa? Omakotitalojen kieltämistä, kaikki betonimehiläiskennostoihin asumaan... ja sitä rataa...teollisuuden ja sähköntuotannon kieltämistä, paitti ehkä tuulimyllyillä..jne

      NE ON HULLUA PORUKKAAAA

      Poista
    4. No, älä nyt hulluttele...
      Itse olen maalaiselämän kokeneena ja omakotitaloelämää seuranneena toisinaan sitä mieltä, että erillisessä talossa sais asua vain semmonen, jolla on siihen selvä mielenterveydellinen syy (hulluus, juoppous jne.) tai elinkeinollinen peruste ja mieluusti asianmukaiset taidot...
      Kerrostaloelämä on tähän asti ollut huokeaa ja mukavaa. En vaihtaisi esikaupunkimökkiin postimerkin kokoisella tontilla.

      Poista
    5. Kukin taaplaa tyylillään, tai kyvyillään. Jos ei pysty muuhun kuin tv:n kaukosäätimen käyttöön sohvalta, parempi pysytellä betonikennossa. Silloin ei aiheuta suurta vaaraa itselleen tai muille.

      Poista
    6. mä asun aika edulliesti Raisiossa omakotitaloooos..jo 25 vuot..ILP

      pienemmät kulut mun 150 m2 OK talossa luultavimmin, mitä sun mehiläiskennostossa..ook

      Poista
    7. kesämökkien kieltäminen nyh ihan ekoina Virheiden tavoitelistalla, kait valkoisten lasten siittämisen kieltäminen, no lihansyönnin ny kielto on jo selvä asia..

      kaupunkipuistot pitää my ös hakata maan tasalle!, lisää elintilaa pikipäille!! Kuten koko Suomi! aseet kiellettävä oikeilta suomalaisilta!!! ( etteivät pysty ryhtymään kapinaan) kun hullut takavarikoi kesämökit ja kaiken!!!!! ILMASTOPAKOLOISET , MUKA

      suomalaiset telttoihin asumaan entisiin tontteihinsa!..sun OK talo tai kerrostalokämppä pakkolunastetaan säkillä kuivattuja hyönteisiä

      Poista
    8. Sokeria sauna täynnä?

      Poista
    9. Ootas kun tulee isot remontit ja yksin maksat.

      Poista
  7. Yle 21.8.2023

    Terrorismitutkija: Al-Qaida ei kykene terrori-iskuun Ruotsissa – uhka voi tulla maan sisältä

    Ruotsin sisällä olevan radikaali-islamistisen kentän koko on kasvanut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana, sanoo terrorismitutkija Juha Saarinen A-studiossa.

    https://yle.fi/a/74-20046252

    Artikkelista poimittua

    – Paljon todennäköisempää on, että al-Qaida yrittää opportunistisesti inspiroida tähän liikehdintään
    jo kytköksissä olevia ihmisiä sekä nyt suurta vihaa ja raivoa tuntevia henkilöitä iskemään ryhmän nimissä.
    ...
    – Ruotsin sisällä olevan radikaali-islamistisen kentän koko on käytännössä kymmenkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Heitä on tällä hetkellä noin 2 000.

    Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on nostanut terroriuhka-arviota tasolle neljä viisiportaisella asteikolla. Se tarkoittaa, että terrori-isku Ruotsissa on hyvin todennäköinen.
    – Nyt viranomaiset ovat pisteessä, missä rajatuilla resursseilla pitää katsoa, mistä potentiaaliset uhkat mahdollisesti nousevat, ja päättää, keitä on tällä hetkellä varaa seurata ja keitä ei, Saarinen toteaa.

    VastaaPoista
  8. No niinhän se tvp sanoi. Toivottavasti nyt ei vaan hairahduta sisäänpäin kääntyneeseen kansallismielisyyteen tai rasismiin, joista tvp aiemmin varoitteli: https://yle.fi/a/3-9182984 Valtterikin jäi pysäkille, mutta se olkoon ikuisena malkana silmissämme.

    Pm Orpo valitsi Suomelle uuden presidentin, tai toki vielä ehdokkaan, mutta muistetaan, että kyseinen ehdokas on aiemminkin lausunut ikimuistoisia viisauksia. Esim.:

    https://www.kaleva.fi/stubb-kommentoi-trumpille-twitterissa-ruotsi-on-yk/1656101

    https://twitter.com/alexstubb/status/625020379023675393?lang=en

    Tuuliviirit yllä talon katon...

    VastaaPoista
  9. Kalergi-suunnitelma23. elokuuta 2023 klo 10.00

    Milloinkahan Ohisalo, Biaudet ja muut idiootit julistavat, että kyllä turvapaikanhaku on perusoikeus islamistisotureillekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohisalo muistutti aikanaan, että meidän on parannettava tapamme ja kohdeltava tulijoita paremmin, ettei heidän tarvitse turvautua mestauksiin, jolla muslimi-isä rankaisi tyttärensä opettajaa vääränlaisesta opetuksesta Ranskassa.
      Pää poikki vaan !
      Voiko kuvitella sekopäisempää täyshullua kuin Ohisalo. Herranen aika, tuo oli meillä sisäministerinä !

      Poista
    2. nih, sama shit "Me" muodostuu vain silloin, kun oikeiden suomalaisten pitäis maksaa jonnekkin tai ottaa "vastuuta" jostain...sadoista asioista

      Poista
  10. Iltalehti oli odotetusti Lauri Nurmen jutussa ottanut korostetusti esiin, kuinka presidentti Niinistö kehoitti 2016 suomalaisia kohtelemaan turvapaikanhakijoita kuin kuninkaita, koska oli tehty joku epämääräinen polttopulloisku turvapaikkakeskukseen. Unohti melkein kokonaan nämä Ruotsin tien varoitukset. Onkohan Nurmi katsonut esim. juuri tämän filminpätkän, missä uussuomalainen alistaa ehkä n. 12 vuotiasta lasta nuolemaan kenkiään. Miksi niistä ei ole koskaan juttua Iltalehdessä? Eva Biuaudet tietysti menetti iltaunensa, suree ja itkee koko ajan, koska uussuomalaisesta julkaistiin selvä kuva. Eikö tuon kuvan perusteella poliisit voi tehdä muka mitään, koska tämäkin vajakki on alaikäinen. Käsittääkö esim. toimittaja Nurmi, että tästä saattoi tulla tälle Suomalaiselle lapselle elinikäinen trauma? Enkä tarkoita tässä Suomalaisella lapsella tätä älykääpiö uussuomalaista. Voisivat palauttaa hänet vanhempineen sinne mistä ovat tänne Suomeen saapuneet.
    Niinistö on varoittanut jo omien sanojensa mukaan vuodesta 2016 lähtien Ruotsin tiestä. Taitavat unohtaa, että Halla-aho ja perussuomalaiset ovat varoittaneet siitä jo yli 20 vuotta, mutta näille varoituksille on lähinnä naurettu. Esim. Toimittaja Maria Pettersson kävi Tukholmassa tutustumassa väkivaltakulttuuriin ja totesi, että Suomella ei ole mitään Ruotsin tietä, koska sitä ei ole Ruotsissakaan. Hän on myös "tietokirjailija" ja nyt myös YLE:n ärhäkän Pyöreän pöydän puheenjohtaja. Oliko yllätys? YLE palkkaa itselleen ideologisesti sopivat toimittajat palvelukseensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma23. elokuuta 2023 klo 11.23

      Ja käyttää vain ideologisesti sopivien tutkijoiden, asiantuntijoiden, oikeusoppineiden jne. palveluita hyväkseen.

      Poista
    2. Pettersson on härski ja häikäilemätön paskanpuhuja, joka jokin aika sitten plagioi tutkijoiden tekstejä kirjaansa ilman asiaankuuluvaa lähteistystä.
      Aivan alamittainen toimittelija, mutta sellainen sopiikin hyvin Journalisti-lehden päätoimittajaksi nykytilanteessa. Aivan saarikoski-luokkaa.

      Poista
  11. JOH, mäkin oon "tietokirjailija" tosin mun jutut eivät ole pelkkää sontaa..päinvastoin

    VastaaPoista
  12. Kyllähän tässä alkaa olla jo realistinen näkemys maahanmuuton tuhoisuudesta kaikilla järjen omaavilla ihmisillä, eli kutakuinkin nykyisellä hallituksella ja sitä äänestäneillä, lukuunottamatta ruotsalaista kansanpuoluetta. Tosin RKP ei edusta nimestään huolimatta kansaa, vaan eliittiä, joka luulee olevansa muiden yläpuolella, ja kiristää vielä halpamaisesti ikuisella vaa'ankieliasemallaan etuja suomalaiselta enemmistörahvaalta. Tämä nykyinen teatteri alkaa muistuttaa jo farssia, kun aikuiset ihmiset kehtaavat jauhaa paskaa vuosien takaisista viesteistä, jotka on irroitettu asiayhteyksistään harhaanjohtavalla tavalla.
    Kyllä nyt olisi jo aika ottaa käsittelyyn oikea rasisti Freudenthal, jonka kunniaksi RKP jakoi mitaleja ansioituneille jäsenilleen vielä hetki sitten. Ja kultainen on vain Elisabet Rehnillä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no tietty joka geeniklusteri...yrittää edistää geeniperintönsä lisimistä, jos se toinen klusteri, kuten "me" suomalaiset myöntyvät sihen, se on oma vika, ja aikanaan poistuu evoluution myötä maailman ja universumin kartalta

      Poista
    2. RKP:n ja erityisesti Henrikssonin pitäisi pyytää anteeksi vuosikymmenien rasismiaan, ja sanoutua irti kaikesta freudenthalilaisesta etno- ja kielirasismista suomenkielistä kansanosaa kohtaan.

      Poista
    3. Ruotsalaiset voisivat ensin pyytää anteeksi sitä, että yrittivät aikoinaan estää suomalaislasten opintielle pääsyn ja myöhemmin syrjivät Karjalan evakoita. Nyt heille sitten kelpaa kuka tahansa, mistä tahansa ja ihan minkälaisella verukkeella tahansa. Kaikki ongelmat ratkaistaan vasemmiston lailla syytämällä rahaa joutavanpäiväisiin kotouttamistoimiin, projekteihin, hankkeisiin ja näpertelyihin, jotka nekin saavat maksaa mitä tahansa.

      Poista
    4. Karmeinta tuossa "suomenruotsalaisuudessa" on että niistä ei ole kuin aateliset ja pikkuosa muista oikeasti muinaisten ruotsinkielisten jälkeläisiä. Suurin osa näistä paremmista ihmisistä on oikeasti kielensä vaihtaneita suomalaisia, alunperin kaupunkien porvaristoa, suurtilallisia, sotilaallisesti ansioituneita jne. Eli kun tämä porukka on halveksinut suomalaisia niin ovat omia juuriaan hävenneet. Kyllä he ovat sen tienneet.

      Poista
  13. Open Doors -järjestön tänä vuonna julkaistun listauksen mukaan 360 miljoonaa kristittyä kokee vakavaa vainoa. Vainovien valtioiden TOP-kympissä on 9 muslimimaata Phjois-Koren kanssa.

    Vaadin suomalaista äärivasemmistolaista mediaa irtisanoutumaan muslimien hyysäämisestä ja tuomitsemaan heidän toimensa. Väkivaltauskonnon harjoittajien suvaitsemista ei tule hyväksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian alkaa myös valkoisten vainot, muuallakin luin etelä-afrikassa.
      Tässä jo esimerkkiä lontoosta.

      https://mailonline.pressreader.com/article/281603835011198

      Poista
  14. Arvojohtajasta tosiaan paljastuu pikkupoliitikko, kun hän ennen eläkkeelle vetäytymistä yrittää entisen ympäripyörittelynsä ryhdistääksen sanoa edes muutaman kriittisemmän sanan monikulttuuristumisen yhteiskuntaa tuhoavista seurauksista.

    Mutta tietenkään tuollaiset viime hetken heräämiset eivät enää tätä maata pelasta. Tilanne on laajalla rintamalla toivoton. Eikä se ole sitä vain poliittisten pukarien piireissä, vaan tosiaan ihan kaikkialla -- jos ei ole eikä tule presidenttiä, ei ole myöskään muita poliitikkoja, ei akateemisia vaikuttajia, ei korkeita virkamiehiä, ei juristeristeja eikä journalisteja -- ei ketään joka ymmärtäisi sosiologian periusasioita. Siis sitä, että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.

    Ettei siis siitä, että kaikilla on ihmisarvo mitenkään seuraa se, että kaikki kulttuurit sopeutuisivat keskenää. Että "kulttuurit" ovat kovia kognitiivisia tosiasioita, ja liian erilaiset tai kehityksessään eritasoiset kulttuurit vain repivät toisensa riekaleiksi.

    Kukaan ei opeta kouluissa, että "moniarvoisuus" on eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneen omantunnoneettisen järjestelmän ominaisuus, joka tuhoutuu totaalisesti kun yhteiskunta muuttuu "monikulttuuriseksi". Että siis moniarvoisuus ja monikulttuurisuus ovat toisensa pois sulkevia vastakohtia.

    Yhteiskuntamme on sivistyksellisesti ihan tolkuttomassa tilassa. Pienen sielun omaavat poliitikot yrittävät kampittaa toisiaan täydellisen käsitesekananuksen vallassa ja puhuvat ylisuurin käsittein -- ymmärtämättä mitään esimerkiksi sellaisista asioista kuin "ihmisarvo" tai "ihmisoikeudet". Jos he ymmärtäisivät että kaikki ihmisyys on kulttuurista ihmisyyttä, edes lähtökohta olisi oikea. Mutta kuunnelkaapa kuinka nämä naiset saarnaavat ihmisyydestä. Siinä on tunteen paloa ja posket punoittavat kuin pienellä porsaalla -- mutta yhtään järjen sanaa ei suusta tule.

    Ei se presidentinkään ryhtiliike mitään suurta suosiota tule saamaan.

    VastaaPoista
  15. Tuota olen ihmetelly jo 30 vuotta, miksi se "monikulttuurisuus" pitäisi olla joka maassa siis erikseen, kun se nimenomaan tuhoaa maailmanlaajuisesti "kulttuurit" harmaata massaa on seuraus

    mutta ei tietenkään pikipäämaissa, joihin ei valkoiset tai edes aasialaiset ole tunkemassa..nuhhivat koko maapallon tuhoon

    VastaaPoista
  16. ..."toivottavasti nämä varoitukset huomioidaan. Meillä on kuitenkin selvästi kehittymässä samantyyppistä katuväkivalta- tai katurikoskulttuuria kuin Ruotsissa."

    Tämä katuväkivalta ja katurikoskulttuuri ja mahdolliset rakennusten räjäytykset mitä Ruotsissa tapahtuu säännöllisesti, on myös taloudellinen asia.
    Suomi on jo nyt hyvin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ja ym. rikollisuus aiheuttaisi isoja, täysin turhia, menoja valtiolle, kunnille jne.

    VM tänään

    Valtiovarainministeri Riikka Purra:
    Suunta kääntyy, mutta sopeutusta on jatkettava

    https://vm.fi/-/vm-n-sisaiset-budjettineuvottelut

    Artikkelista poimittua

    Hallitusohjelmassa olemme asettaneet talouspolitiikan painopisteiksi taloudellisen vakauden, työllisyyden, talouskasvun ja hyvinvointipalveluiden turvaamisen.
    Painopisteet vaativat meitä uudistumaan – kurssin kääntäminen on täysin välttämätöntä, jotta säilytämme uskottavuutemme ja pärjäämme yhteiskuntana.
    Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen tuleville sukupolville edellyttää, että tulevien sukupolvien piikkiin eläminen on lopetettava.

    Olemme eläneet velaksi aivan liian pitkään. Tämä lisäksi velkaantumistahtimme on huimaa, nopeampaa kuin monissa verrokkimaissamme.
    Velkaantumiskehitys onkin taitettava ja siksi päätimme hallitusneuvotteluissa vahvistaa tämän vaalikauden aikana julkista taloutta pysyvästi 6 miljardilla eurolla.
    ...
    ...
    Hallitusohjelma toteutetaan sovittujen kehysten puitteissa

    Näistä lähtökohdista käsin valmistelemme vuoden 2024 talousarvioesitystä ja vaalikauden kattavaa julkisen talouden suunnitelmaa.
    Julkisen talouden suunnitelma tulee pitämään sisällään valtiontalouden kehyspäätöksen, jota hallitus sitoutuu hallitusohjelman mukaisesti noudattamaan
    – hallitusohjelmaa toteutetaan siten kehysten puitteissa, tarvittaessa tekemistä priorisoiden.

    Hallitusohjelmassa on määritelty toimet ja niiden aikataulut. Näiden pohjalle on hyvä rakentaa talousarvioesityksen ja tulevien vuosien kehysten valmistelu.
    Suunnan kääntäminen merkitsee sitä, että uudistuksia on saatettava voimaan heti vuoden 2024 alusta alkaen. Aikaa ei ole enää hukattavaksi.

    Valtiovarainministeriö julkaisee ehdotuksensa vuoden 2024 talousarvioksi ja vaalikauden kehykseksi kokonaisuudessaan maanantaina 28.8.

    VastaaPoista
  17. Kuinka suuri on maahanmuuttoteollinen kompleksi? Se veroilla kustannettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisten edes johonkin perustuvien arvioiden mukaan nelisen miljardia. Voipi olla viisikin, mutta asianosaiset haluavat piilottaa sen tuhansille ja tuhansille eri momenteille niin kokonaisuuden laskeminen on haasteellista.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!