Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elisa Gebhard. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elisa Gebhard. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville

SDP:n eduskuntaryhmä kävi eilen keskustelua rahaturvallisuuslain jatkamisesta. Ryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen (sd) mukaan demarit tukevat hallituksen esitystä. 

Samassa yhteydessä demarikansanedustajat Timo Harakka, Krista Kiuru, Elisa Gebhard, Matias Mäkynen, Nasima Razmyar ja Johan Kvarnström kuitenkin ilmaisivat olevansa Venäjän asialla. Eikä SDP:n puoluejohto asettunut vastustamaan heidän aikomustaan, vaan päinvastoin antoi luvan poiketa vasta tehdystä päätöksestä. 

Viime vuonna samat kuusi henkilöä sekä Vihreiden ja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja Eva Biaudet (ruots) toimivat Putinin kätyreinä vastaavassa asiassa. Silloin laki meni kuitenkin läpi, vaikka siihen tarvitaan viiden kuudesosan enemmistö. 

Toivoa sopii, ettei Kreml onnistu käännyttämään enää lisää kätyreitä vastustamaan esitystä, vaan puheena oleva laki menee myös nyt läpi ilman ongelmia. Oma jännityksensä on toki silläkin, että nähdäänkö nyt muutoksia edelliseen kätyrilistaan.

* * *

Samaa sopii toki toivoa myös eilen lähetekeskustelussa olleesta jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumisesta. Myös sen yhteydessä voi meistä itse kukin kiinnittää huomiota Kremlille palveluksia tekeviin kansanedustajiin. 

Eilisen uutisoinnin perusteella siihen joukkoon haluaa päästä ainkin Veronika Honkasalo (vas), jonka mukaan "sivistysvaltio ei käytä tai edes suunnittele käyttävänsä aseita, jotka aiheuttavat siviileille kohtuutonta kärsimystä. Tutkimusten mukaan valtaosa uhreista on siviilejä ja lapsia:"

Väite pitänee sinänsä paikkansa, mutta ei koske suomalaisia miinoja. Tämä johtuu siitä, ettei niitä kylvetä holtittomasti ympäriinsä, vaan käytetään vastuullisesti toisin kuin esimerkiksi monissa kehitysmaissa. 

Siksi, arvoisat lukijani, tulevina päivinä ja viikkoina kannattaa seurata tarkasti eduskunnassa käytäviä keskusteluita ja äänestyksiä, sillä ne paljastavat päättäjiemme joukosta venäläisten advokaatteina toimivat - ja siten Suomen turvallisuutta vastustavat - poliitikot ja puolueet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraatio

lauantai 12. huhtikuuta 2025

Ovatko Fatim Diarra, Elisa Gebhard ja Johannes Yrttiaho ymmärtämättömiä, tyhmiä vai Putinin advokaatteja?

Suomen uutiset kertoi perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.) sanoneen, että rajaturvallisuuslaki voidaan säätää poikkeuslakina eikä ole ehdotonta estettä päättää asiasta kiireellisessä menettelyssä. Hänen mukaansa "itäraja pysyy säpissä ja Venäjän työntämät turvapaikanhakijat sen takana".  

Kommentti johtui siitä, että eduskunnan perustuslakivaliokunta sai perjantaina valmiiksi lausuntonsa väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Eikä eduskunnalla sen mukaan ole estettä päättää lain voimassaolon jatkamisesta kiireellisessä menettelyssä. 

* * *

Kuten arvoisa lukijani tietää, on tässä laissa kyse varautumisesta Venäjän hybridisotaan, jossa aseina käytetään harhaanjohdettuja kehitysmaalaisia. Eli toisin sanoen Suomen turvallisuuden ja itsenäisyyden turvaamisesta sekä epäinhimillisen kehitysmaalaisten ihmisten hyväksikäytön estämisestä. 

Valitettavasti valiokunnan päätös ei syntynyt yksimielisesti, vaan siitä jouduttiin äänestämään. Enkä sano näin siksi, etten kannattaisi kansanedustajien oikeutta olla täsmälleen sitä mieltä kuin he haluavat, vaan siksi, että päätöksen vastustamiselle ei ole nähtävissä muuta syytä kuin ymmärtämättömyys tai suoranainen tyhmyys. Ellei sitten kyse ole suorastaan tarkoituksellisesta toiminnasta Venäjän imperialististen pyrkimysten tukemiseksi. 

Äänestyksen tulos oli neljätoista lain säätämismahdollisuuden puolesta ja kolme vastaan. Nämä kolme - ymmärtämätöntä, tyhmää tai Vladimir Putinin advokaattina toimivaa - kansanedustajaa olivat Fatim Diarra (vihr), Elisa Gebhard (sd) ja Johannes Yrttiaho (vas). Toisin sanoen mukana oli kaikkien kolmen eduskuntamme vihervasemmistopuolueen edustajia.

* * *

Mikäli nämä henkilöt edustaisivat puolueensa kantaa, ei rajaturvallisuulain jatkaminen menisi läpi eduskunnassa, sillä se vaatisi ensin lainsäätämisen kiireellisyyden hyväksymistä 5/6 enemmistöllä ja sen jälkeen varsinaisessa päätöksessä 2/3 enemmistön. Näin siksi, että nykyisessä eduskunnassa SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kansanedustajien yhteenlaskettu lukumäärä on 67 eli karvan verran yli kolmannes kaikista kansanedustajista. 

Onneksi kuitenkin perustuslakivaliokunnan neljästä sosiaalidemokraattisista jäsenestä kolme äänesti esityksen puolesta - eli Gebhardin näkemys poikkesi puolueen yleisestä linjasta. Siten lain säätäminen näyttäisi mahdolliselta siinäkin tapauksessa, että kaikki eduskunnan vihreät ja vasemmistoliittolaiset kansanedustajat haluaisivat tukea Venäjää ja sen putinistista imperialismia rajaturvallisuuslaista aikanaan äänestettäessä.

torstai 20. kesäkuuta 2024

Käännytyslakiin on tulossa hybridisodankäynnin mahdollistava työkalu

Suomi sulki viime marraskuussa itärajansa, koska Venäjä oli ryhtynyt hybridisotaan maatamme vastaan. Aseina sodassa käytettiin sosiaaliturvaperusteisia maahanpyrkijöitä. 

Sen jälkeen itäinen naapurimme on pitänyt omalla maaperällään ainakin satoja ellei tuhansia kehitysmaalaisia odottamassa mahdollista iskun paikkaa. Tällä passiivisuudella halutaan todennäköisesti vähentää suomalaisten poliitikkojen intoa säätää lakeja, jotka mahdollistaisivat tehokkaan hybridisodan torjunnan. 

Petteri Orpon (kok) hallitus ei kuitenkaan ole tarttunut Putinin syöttiin, vaan on valmistellut lakiesityksen hybridisodan ehkäisemiseksi. Ja perustuslakivaliokunta on hyväksynyt esityksen sillä ehdolla, että siihen lisätään kansainvälistä suojelua hakevalle henkilölle tosiasiallinen oikeus ja mahdollisuus kannella kielteisestä päätöksestä tai hakea siihen oikaisua. 

Laki vaatii peräti viiden kuudesosan enemmistön eduskunnassa tullakseen hyväksytyksi. Se tarkoittaa, ettei se mene läpi pelkästään vastuullisten hallituspuolueiden tuella, vaan mukaan tarvitaan myös osa oppositiosta. 

Käytännössä tämä tarkoittaa, että Keskustan ja Liike Nytin lisäksi myös SDP on saatava lain taakse, koska Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat ilmoittaneet asettuneensa hybridisotaa valmistelleen Vladimir Putinin tueksi. Eikä tämä ole jäänyt huomaamatta edelliseltä pääministeripuolueelta, joka vaatii lakiesitykseen sisällytettäväksi sellaista järjestelyä, jonka perusteella kansainvälistä suojelua tosiasiassa tarvitseville voidaan tarjota suojelua. Käytännössä tämä tarkoittaisi mahdollisuutta esittää rajavartijalle todisteet omasta kansainvälistä suojelua vaativasta tilanteestaan. 

Jos ja kun hallitus tekee vaaditut muutokset, pitäisi laki viedä vielä perustuslakivaliokuntaan, minkä jälkeen suurin osa suurimman oppositiopuolueen kansanedustajista voisi hyväksyä sen. Se tarkottaisi mitä todennäköisimmin lain läpimenoa, sillä vain kaksi demarikansanedustajaa - Nasima Rasmyar ja Elisa Gebhard - on ilmoittanut tukevansa Venäjän hybridisotaa - eli suhtautuvansa lakiesitykseen joka tapauksessa kielteisesti. Lisäksi hallituspuolueiden kansanedustajista Eva Biaudet (ruots) asettunee Putinin tueksi. 

Tästä kaikesta jokaisen suomalaisen olisi hyvä ymmärtää, että Suomen turvallisuuden kannalta parhaassakin saavutettavissa olevassa tilanteessa rajalakiin on tulossa työkalu, jota hybridihyökkäyksen toteuttaja voisi hyödyntää. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaisi hybridiaseina käytettävien turvapaikanhakijoiden varustamista sellaisilla - väärennetyillä - asiakirjoilla, joiden perusteella he näyttäisivät olevan oikeutettuja turvapaikkaan. 

Näin toimien voitaisiin kuormittaa suomalaista oikeuslaitosta ja virkamieskuntaa, joiden tehtäväksi tulisi selvittää turvapaikanhakijoiden asiakirjojen aitous ja päättää heidän tosiasiallisesta suojelun tarpeestaan. Eikä sellainen tietenkään tapahdu ilman resursseja, mikä näkyisi kaikille suomalaisille hallinnollisten päätösten ja oikeuslaitoksen toiminnan tahmeutumisena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Lindtmanin SDP Kuusisen vai Tannerin linjalla?
Ankka, joka korosti uuden rajalain kiireellisyyttä
Arkkipiispa Tapio Luoma ja kirkko asettuivat Venäjän tueksi

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!