Lapset tekevät naisista konservatiiveja

Verkkouutiset teki jutun ruotsalaispoliitikon näkemyksestä, jonka mukaan naiset ja kaupunkilaiset äänestävät vihervasemmistoa täsmälleen niin kauan kuin heillä ei ole lapsia. Lapsen synnyttyä poliittiset mielipiteet kuitenkin muuttuvat ja poliittinen arvomaailma kääntyy kohti oikeistoa. 

Poliitikon mukaan kyse on ihmisen henkisestä asemasta elämänkaarella: "kun ihmiset ovat lapsia, he ovat huolissaan, he ovat idealistisia ja välittävät Gretasta, ilmastosta ja rauhasta", mutta "kun he hankkivat lapsia ja kasvavat, he alkavat välittämään minkälaisia jengejä hengailee kuntosalin ulkopuolella myymässä huumeita, millaiselta tulokset näyttävät kouluissa ja niin edelleen".

* * *

Näkemys on kieltämättä mielenkiintoinen, ja siksi päätin katsoa, onko sille olemassa tieteellistä perustetta. Ja sellainen tosiaan löytyi – vieläpä ruotsalais-suomalaisena yhteistyönä tehtynä. Sen mukaan uusien äitien arvot siirtyivät lapsen synnyttyä kohti konservatismia sekä heidän omiensa että puolisoiden mielestä. 

Tämän perusteella voisi siten ennustaa, että mikäli suomalaisten lapsiluku pysyy viime vuosien tavoin matalana ja ensisynnyttäjien ikä korkeana, on poliittinen vihervasemmisto vahvoilla. Sen sijaan, mikäli lasten hankinta nähdään jossain vaiheessa jälleen keskeisenä asiana elämässä, siirtyy yhteiskunta kohti perinteisiä konservatiivisia arvoja.

Päivän aiempi merkintä:
Onhan meillä varaa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaisinaisella oli asiaa
Fanatismi on vaarallista
HS:n toimittaja kasvatti lapsia Rautatientorin mielenosoitusten välimaastossa

Maanantai-aamun puiset jalat

Jouduin eilen jotenkin nettisivulle, jossa esiteltiin äänestystulosta. Tarkemmin sanottuna kyseisellä sivulla raportoitiin ihmisille tehdystä kyselystä, jossa etsittiin niin huonoa puujalkavitsiä, ettei sille viitsi nauraa edes kohteliaisuudesta.

Ykköseksi nousikin melkoinen huumoripläjäys: "mikä pingviini oli ennen kuin tapasi Jeesuksen? Pingvesi."

Innostuin aiheesta ja rupesin itse keksimään yhtä huonoja puujalkavitsejä. Eikä se tuntunut lainkaan vaikealta, vaan esittelin oivalluksiani kuin liukuhihnalta puolisolleni.

Hämmästykseni oli kuitenkin suuri, kun huomasin hänen naurahtavan niistä useammallekin. Niinpä päätin jakaa osan tuotoksistani luettavaksi myös teille - arvoisat lukijani - vaikka toki ymmärrän, että niin puujalkavitsit kuin kaikki muukin huumori on parhaimmillaan kerrottuna tai ainakin kuunneltuna pienessä sievässä.

Siitä huolimatta tai ehkäpä juuri siksi. Olkaapa hyvät näin maanantai-aamun ratoksi: toivottavasti edes yksi keksimistäni puujalkavitseistä saa pienen hymykareen huulillenne, vaikka nyt onkin maanantai-aamu.

Omalta osaltani lupaan kantaa häpeän näiden puujalkojen huonoudesta. Näin myös siinä tapauksessa, etten olisi kaikkien kohdalla ensimmäinen, jolle kyseinen kasku on tullut mieleen. 

1. Mitä bambu teki entiseen aikaan, kun se tahtoi nähdä maailmaa? Ryhtyi sauvaksi.

2. Miten mies ajoi ojaan? Hän käänsi rattia.

3. Kuka keksi rakkauden? Toinen keksi.

4. Miksei Jumalaa voi nähdä? Koska hän asuu taivaassa.

5. Kannatatko tekoälyä? En, koska siitä ei saa pitävää otetta.

6. Miksi puujalkavitsit naurattavat? Koska ne ovat naurettavia.

Huomenna palaan jälleen vakavampaan asiaan. Eikä tämä ole tarkoitettu vitsiksi, vaan lupaukseksi.

JK kello 7:55. En sitten malttanut odottaa huomista, vaan kirjoitin saman tien toisenkin merkinnän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan sodan synnyttämää huumoria
Kuinka erottaa aprillipila tosielämästä?
Paljaalla paneminen herätti huumorintajuttomat väärinymmärtäjät

Sukurutsa on nostettava pöydälle

Monilla maahanmuuttajaryhmillä esiintyy tunnetusti paljon sukulaisavioliittoja eli sukurutsaa. Sen ongelmana on lyhyesti sanottuna se, että sukulaisten keskenään tekemillä lapsilla on alentunut heterotsygotia-aste, koska suuri osa geeneistä on peräisin samalta henkilöltä - esimerkiksi serkuksilla isovanhemmalta. Toisin sanoen, näillä ihmisillä on tavallista useammasta geenistä perittynä identtinen geenimuoto.

Tämän seurauksena sellaiset geenit, jotka yleensä esiintyvät ihmisissä vain yhtenä kopiona ja ilman vaikutusta hänen ilmiasuunsa eli fenotyyppiinsä tulevat näkyviin. Näiden geenien joukossa on paljon tavalla tai toisella viallisia geenimuotoja. 

Näiden resessivisten eli väistyvien geenivirheiden harvinaisuus johtuu siitä, että luonnonvalinta toimii niitä vastaan. Se toimii siten, että sellaiset ihmiset, joilla on tavalla tai toisella näkyvä geenivirhe saavat vähemmän jälkeläisiä kuin muut ihmiset. Ja siten heidän geeninsä eivät siirry tuleville sukupolville yhtä tehokkaasti kuin muiden ihmisten perintötekijät. 

On syytä huomata, etteivät resessiiviset geenivirheet ole aina selvästi näkyviä sairauksia, vaan ne ovat usein vain lievästi haitallisia. Ja siksi ne vaikuttavat "vain" heikentämällä yksilöiden elinvoimaa - siis esimerkiksi ruumiillista tai henkistä suorituskykyä - eikä niitä pidetä varsinaisina sairauksina.

Koska resessiviset geenimuodot vaikuttavat ihmisiin vain silloin, kun ne on peritty molemmilta vanhemmilta, on sukulaisavioliitoissa syntyneiden lasten joukossa muita enemmän vammaisia. Ja terveiltäkin vaikuttavien jälkeläisten kyvyt ovat keskimäärin vähäisemmät kuin muilla ihmisillä. 

Tämä on todennäköisesti yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi tiettyihin maahanmuuttaryhmiin kuuluvien ihmisten on ollut vaikea menestyä länsimaisissa yhteiskunnissa. Ja vaikuttaa vahvasti siihen, että heidän lastensa oppimiskyky on heikko.

Tästä syystä sukulaisavioliitot eivät voi olla monimuotoistuvassa yhteiskunnassa keskustelulta tai kritiikiltä kielletty aihe, vaan pikemminkin päinvastoin. Ja koska kyse on kasvavasta ongelmasta, on kansaa - ja aivan erityisesti sukurutsaa suosivissa kulttuureissa eläviä ihmisiä - valistettava heidän perinteensä ikävistä seurauksista. 

Toisin sanoen sukurutsa ja sen haitalliset vaikutukset yhteiskuntaan on kerta kaikkiaan nostettava pöydälle!

Näin on tehtävä myös - ja erityisesti - kouluissa, vaikka siellä istuisi oppilaina serkusten välisen avioliiton jälkeläisiä. Sillä juuri heidän on syytä ymmärtää asia ja katkaista kulttuurinsa haitallinen perinne ja valita puolisonsa suvun ulkopuolelta. 

Tässä yhteydessä on hyvä korostaa sitä, että sukulaisavioliiton aiheuttamat perinnölliset haitat katoavat kokonaan yhdessä sukupolvessa. Ja siksi edes maan sukurutsaisimmankaan kulttuurin sisäsiittoisimpien jäsenten jälkeläisiä ei ole tuomittu yhteiskunnan pohjasakkaan - kunhan he vain itse ymmärtävät huolehtia siitä, etteivät ryhdy lapsentekoon sukulaisensa kanssa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka
Serkku on kulttuurinen herkku
Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este

Serkku on kulttuurinen herkku

Me suomalaiset tiedämme hyvin, että monien kehitysmaa-asteella olevien kansojen parissa on yleistä pariutua sukulaisten kanssa. Eli ajatuksena on, että "mitä serkumpi, sitä herkumpi". 

Epäselvää sen sijaan on se, että onko tämä ollut ihmiskunnan alkuperäinen käyttäytymistapa vai myöhempää kulttuurista kehitystä. Näin siitä huolimatta, että joidenkin viitteiden perusteella sukurutsaiset avioliitot näyttävät runsastuneen ihmiskunnassa viime aikoina. 

Vastauksen saamiseksi tulee tietenkin tarkastella kauan sitten eläneitä ihmisryhmiä. Ja juuri sellaisista kertovaan tutkimusraporttiin törmäsin äskettäin. 

Lukemassani tutkimuksessa analysoitiin viimeisiä Länsi-Eurooppaa asuttavia metsästäjä-keräilijöitä, jotka tulivat pian syrjäytetyksi kaakosta päin maanosaamme levittäytyvien maata viljelevien tulokkaiden tieltä - tai sulautuivat näiden joukkoon. Tutkitut ihmiset olivat asuttaneet noin seitsemän tai kahdeksan tuhatta vuotta sitten eteläistä Bretagnea Ranskassa. 

Kymmenen kolmelta paikkakunnalta löytyneen ihmisen analyysi paljasti, ettei näiden joukossa haettu puolisoita omasta ryhmästä vaan eri paikkakunnilla asustavien ihmisryhmien joukosta. Tämän seurauksena vältettiin sukulaisavioliitot, vaikka kunkin ryhmän - ja sen seurauksena myös alueella elävien metsästäjä-keräilijöiden yhteenlaskettu väkiluku - oli erittäin pieni. 

Hiukan yllättäen tutkijat havaitsivat myös, etteivät metsästäjä-keräilijät hakeneet puolisoita maanviljelijäyhteisöistä, vaikka lähiseuduilla asui sellaisiakin. Siten ajankohdan metsästäjäyhteisöt säilyivät varsin pitkään näistä erillisenä, vaikka niistä virtasikin väkeä maanviljelijöiden joukkoon.

Palatakseni tämän kirjoituksen aloittaneeseen kysymykseen serkusavioliitoista. Tässä käsittelemäni tutkimuksen perusteella voidaan todeta, etteivät Europan alkuperäiset asukkaat harrastaneet sellaisia. 

Toisin sanoen heillä oli erinomainen ymmärrys siitä, ettei serkkujen naiminen ole järkevää. Asia, joka ei tunnu olevan selvää kaikille nykyajan ihmisryhmille. Siis sellaisille, jotka ovat syystä tai toisesta omaksuneet kulttuurinsa sukurutsaisen lisääntymistavan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kanarian saaret synnyttivät erikoisen ihmisyhteisön
Serkku ei ole vain herkku, vaan myös yhteiskunnallisen menestymisen este
Ranskalaisia väestönvaihtoja