Kanarian saaret synnyttivät erikoisen ihmisyhteisön

Yksi suomalaisten lomanviettäjien suosikkikohteista on Kanarian saaret. Se on paikka, jossa on asunut ihmisiä jo noin 1800 vuoden ajan - ja viime vuosina heistä on saatu roppakaupalla uutta tietoa. 

Nämä paikalliset alkuasukkaat saapuivat saariryhmälle sitä lähimpänä olevasta Afrikan kolkasta - mahdollisesti paetakseen roomalaisia tai kuivuvan kotiseutunsa vaikeita oloja - ja ovat etnisesti berbereitä. He paimensivat vuohia ja viljelivät alkuun vehnää ja ohraa, mutta saariryhmän ilmaston kuivuessa jäivät jälkimmäisen varaan, koska ensin mainitun viljely ei kannattanut. 

Nämä ihmiset olivat saapuneet saarilleen vesiteitse, mutta jostain syystä unohtivat purjehdustaidon, joten eri saarilla elävät  ihmiset kehittyivät alkuvaiheiden jälkeen toisistaan erillisinä yhteisöinä. Tämä näkyy sekä muinaisten ihmisten että ohralajikkeiden geneettisinä eroavaisuuksina saarelta toiselle - mutta vielä suurempana omaleimaisuutena suhteessa pohjoisafrikkalaisiin tai heidän viljalajikkeisiinsa.

Mielenkiintoinen oli myös tieto, jonka mukaan kanarialaiset elivät varsin omalaatuisissa yhteisöissä. Ihmiset olivat poikkeuksellisen sisäsiittoisia - neljältä Kanarian pienimmältä saarelta löydettiin ihmisiä, joiden vanhemmat ovat olleet serkuksia. Lisäksi käytännössä kunkin saaren ihmisillä oli yhteisiä esivanhempia lähimenneisyydessä - todennäköisesti 900-luvulla.  

Tästä voidaan päätellä saarten väkilukujen romahtaneen pahimman - keskiajan lämpökaudelle sijoittuvan - kuivuuskauden aikana, mutta ilmaston muuttuessa suotuisammaksi ihmismäärä alkoi kasvaa siten, että eurooppalaisten saapuessa saariryhmälle 1400-luvulla alkuasukkaita oli kymmeniä tuhansia. 

Näin siitä huolimatta, että heidän elinyhteisönsä olivat äärimmäisen väkivaltaisia. Peräti 27 prosentissa tutkituista grancanarialaisten aikuisen pääkalloista näkyi merkkejä vaurioista, jotka olivat syntyneet yleensä kauan ennen henkilön kuolemaa. Noin kolmasosa miesten kalloista oli vaurioitunut, ja lähes 20 prosenttia naisten kalloista. 

El Hierron saaren asukkailla luvut olivat vieläkin korkeammat. Vammoja löytyi puolesta sikäläisten miesten ja yli neljänneksessä naisten kalloista.  

Suurin osa näistä vammoista oli etuvasemmalla puolella kalloa, mikä viittaa siihen, että ne olisivat aiheutuneet kasvokkain käydyissä taisteluissa - joko rituaalisissa menoissa tai ryhmien välisissä yhteenotoissa. Oli syynä kumpi tahansa - tai molemmat - ovat edellä mainitut lukemat korkeampia kuin mistään muualta maailmasta löydetyt. 

Kanarialaisten kokema väkivalta ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan eurooppalaisten saavuttua saarille he tuhosivat niiden väestön kokonaisuudessaan. Siitä huolimatta kanarialaisilla on jälkeläisiä vielä tänäkin päivänä. 

Tämä nähdään saarten nykyisten asukkaiden geeneistä, joista peräti 15-20 prosenttia on lähtöisin alkuperäisasukkaiden perimästä. Lisäksi - mielenkiintoista kyllä - kanarialaisten tänäkin päivänä viljelemä ohra on alkuasukkaiden viljelemän lajikkeen jälkeläisiä. 

Mielenkiintoinen on myös havainto, jonka mukaan alkuasukkaiden mieskromosomin eli Y-kromosomin esiintyminen on muita geenejä puolet harvinaisempaa saarten nykyisessä väestössä. Tämä osoittaa sen, että alkuasukasnaisia otettiin eurooppalaisten puolisoiksi - tai raiskattiin - mutta saarelaismiehillä ei ollut juurikaan asiaa eurooppalaisnaisten makuukammareihin. 

* * *

Onko tällä tarinalla sitten opetuksia? Tai voidaanko niiden pohjalta esittää mielenkiintoisia kysymyksiä suhteessa nykyaikaan. 

Itselleni tuli mieleen ihan ensimmäiseksi se, että ihmisryhmien kohdatessa näyttää siltä, että etenkin voitetut miehet ja heidän geeninsä katoavat ihmiskunnan geeniperimästä. Sen sijaan naisten geenit pärjäävät paremmin. 

Ajatuksiani herätti myös havainto, jonka mukaan nämä ihmisyhteisöt kyllä selviytyivät taisteluista valtavasti muuttuvia elinolosuhteita vastaan, mutta ajautuivat samalla myös äärimmäiseen väkivaltaan. Johtuiko tämä kehitys sitten heidän geeneistään, kulttuuristaan vai ainoastaan pelkästä sattumasta jää luonnollisesti arvailujen varaan, mutta yhtäläisyys esimerkiksi Keski-Amerikan intiaanien ihmisuhreihin ja väkivaltaisiin rituaaleihin on kysymyksiä herättävää.  

Lisäksi Kanarian saarten ihmisten historia osoittaa, että keskiajan lämpökaudella oli sikäläisten ihmisten maanviljelylle tuhoisa vaikutus. Nähtäväksi jää, miten nykykanarialaisten maanviljelys kehittyy tulevaisuuden ilmastossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmisen ja simpanssin aivot
Ranskalaisia väestönvaihtoja
COVID-19 ja neandertalilaiset

Miksi lihansyönti on syntiä?

Meille on viime vuosina korostettu sitä, että punaisen lihan syöminen tuhoaa oman terveytemme. Eikä pelkästään sitä, vaan se muuttaa myös maapallon ilmaston hirvittäväksi pätsiksi ja tuhoaa luonnon monimuotoisuuden. 

Pari päivää sitten saimme asiaan lisävaloa, kun belgialainen ruokatutkimuksen professori Frédéric Leroy kertoi omia näkemyksiään punaisesta lihasta. Hänen mukaansa "ei ole tehty luotettavia tutkimuksia, jotka väittäisivät, että punainen liha olisi epäterveellistä".

Sen sijaan on kyllä "tutkimuksia, joiden mukaan kasvisten määrää ruokavaliossa olisi hyvä kasvattaa..., mutta on vain muutamia tutkijoita, jotka ovat ravitsemusmielessä sitä mieltä, että punaista lihaa ei tulisi syödä ollenkaan. Näidenkin tutkimusten tutkimuspohja on heikko."

Tässä vaiheessa edellä linkittämääni artikkelia lukiessani oli pakko katsoa, että onko tämä professori joku helppoheikki, jonka tieteelliset saavutukset ovat käytännössä nolla. No ei ole: hän on julkaissut valtavan määrän tutkimuksia, joita on siteerattu tieteellisissä julkaisuissa yli 10 000 kertaa. Ja se on todella paljon se.

Jatkoin siis lukemista ja opin, että lihaa muistuttavat elintarvikkeet ovat usein punaista lihaa epäterveellisempiä vaihtoehtoja. Näin siksi, että "lihaa imitoivat tuotteet ovat pitkälle prosessoituja, epäterveellisiä ja kaukana oikeista kasviksista".

Tästä huolimatta professori oli sitä mieltä, että "läntisessä ruokavaliossa on jotain pielessä, koska meillä esiintyy monia sairauksia, kuten diabetesta. Siitä syytetään punaista lihaa, vaikka oikeasti taustalla voikin olla ultraprosessoitu ruoka."

Hänellä oli myös selitys sille, miksi puhtaat lihatuotteet ovat niin suuressa vastatuulessa nykymaailmassa. Selitys löytyy yksinkertaisesti ns. follow the money -menetelmällä.

Professori nimittäin totesi, että "monikansallisten yritysten liiketoiminta perustuu prosessointiin. Niille on kannattavaa, kun bisnes siirtyy eläinperäisestä ruuasta edullisempiin ja saatavuudeltaan helpompiin raaka-aineisiin."

Näin kustannukset laskevat, mutta "samaan aikaan voidaan perustella, että kyseinen ruoka pelastaa maailman, koska keskusteluun eivät nouse eläinten hyvinvointi- tai ympäristökysymykset". Tämän sanoman organisoidun levittämisen takana ovat belgialaisprofessorin mukaan mm. suuret kansainväliset toimijat Danone, Ikea ja Nestlé. 

Belgialainen kiinnitti huomiota myös median suureen roolin. Sitä seuraamallahan kuluttaja voi saada sellaisen kuvan, että suuri enemmistö siirtyisi vegaaniseen suuntaan, vaikka näin ei todellisuudessa ole. Tämä voi olla toki toimittajien omia näkemyksiä heijastavaa, mutta on huomattava, että jotkut mediat saavat rahoitusta suurilta yrityksiltä, mikä voi vaikuttaa niiden välittämien uutisten sisältöön.

Lopuksi Leroy kiinnitti huomiota kotieläintuotannon haittoihin, mutta totesi myös, että "ne käyttävät hyväkseen luonnonmateriaaleja, joita emme itse voi käyttää, ja laiduntavat maalla, joka ei sovellu kasvinviljelyyn. Kotieläimet pitävät yllä luonnollista ravinteiden kiertoa. Hyvillä toimenpiteillä nurmimaastakin tulee hiilinielu."

Lisäksi hän kiinnitti huomiota siihen, että laskettaessa elintarvikkeiden hiilijalanjälkeä hiilidioksidiekvivalenttina kilogrammaa tai kilokaloria kohden, jää huomioimatta ravinnon laatu. Lihan ja kasvisruuan ravintoarvothan eivät ole yhteneväisiä, mistä kertoo jo sekin, ettei ihminen pärjää vegaaniruokavaliolla ilman pilleripurkin apua.

Kaiken kaikkiaan professori Leroyn näkemyksiä oli virkistävä lukea vallalla olevan veganismiöyhötyksen keskellä. Omalta osaltani olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että vaihteleva sekaruokavalio on ihmiselle paras jo siitäkin syystä, että evoluutiomme aikana olemme sopeutuneet juuri sellaiseen. Olisi peräti outoa, mikäli tuon sopeutumisen seurauksena olisi syntynyt elimistö, joka toimisi paraiten puhtaalla kasviravinnolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Emma Kari totalitaristisen uuskielen asialla 
Kirkon ristiretki valkoista heteromiestä vastaan
Sademetsätuhon syyt

Sademetsätuhon syyt

Aamun lehti päivitteli Amazonian sademetsien tuhoutumisella. Jutun mukaan "yhden sademetsähehtaarin polttamisesta vapautuu saman verran hiilidioksidia kuin 250 suomalaisen vuoden autoiluista tai 250 000 kasvihuonetomaattikilon tuottamisesta".

Kun huomioidaan, että Amazonian sademetsistä katoaa joka vuosi vähintään Pirkanmaan kokoinen alue ymmärtää, ettei kyse ole pikkuasiasta maailman hiilinielujen kannalta. Siksi oli hienoa, että lehti tarjosi meille aineksia sen pohtimiseen, mistä ongelma johtuu ja mitä sille voisi tehdä.

Jutun mukaan suurin syyllinen sademetsien katoamiseen on ihmisten lihansyönti. Näin siksi, että hävitettävästä sademetsästä noin 80 prosenttia raivataan laitumeksi.

Toki Brasiliassa on myös metsänhakkuita. Niistä suuri osa on laittomia - monesti meilläkin jatkuvan kasvatuksen nimellä uutta tuloaan tekeviä arvokkaimpien puiden poimintahakkuita - eikä hakattuja metsiä kunnosteta uudelleen kasvukuntoon kuten Suomessa.

Jutussa todettiin myös metsäkadon todellinen syy: nykyisin sademetsien ylläpito ei mahdollista ihmisten elämää. Eli paikallinen väestö ei saa siitä rahaa - toisin kuin maataloudesta.

Tämän muuttamiseksi toimittaja suositteli, ettei suomalainen kuluttaja ostaisi brasilialaista naudanlihaa eikä edes kanaa, jonka rehu on tuotettu siellä. Niiden sijaan kannattaisi käyttää brasilialaisia tuotteita, joita voidaan tuottaa sademetsien siimeksessä.

Alussa linkittämässäni jutussa kerrottiin, että sademetsistä huolissaan olevat voisivat alkaa maksaa niiden pystyssä pitämisestä hiiliveroa. Näin metsästä syntyisi paikalliselle omistajalleen arvo - olettaen etteivät rahat päädy korruption ammottavaan kitaan.

Lisäksi jutun lopussa arvellaan, että "loppujen lopuksi sademetsien suojelu on silkkaa politiikkaa: lakeja, asetuksia sekä ennen kaikkea niiden valvontaa ja rangaistusten jakamista". Lisäksi koko tarinan viimeinen virke kuuluu, että "oikeastaan vaikein kysymys onkin, miten sillä voi tienata, että on kaatamatta puun".

* * *

Suomessa metsäpuiden yhteenlaskettu tilavuus - hiilivarasto - on kasvanut jatkuvasti jo kymmeniä vuosia. Siihen on syynä se, että meillä omistaja saa metsistään puuta myymällä rahaa. Ja hänet on velvoitettu hakkuiden jälkeen saattamaan metsänsä uuteen kasvuun.

Omistajan kannalta tulevien puukauppojen tili on tehnyt myös metsien kasvua ja tukkipuun osuutta lisäävästä metsänhoidosta kannattavaa - etenkin kun sitä on osittain tuettu julkisista varoista. Ilman metsien hakkuiden jälkeistä uudistamista ja metsänhoitoa kasvaisivat metsämme aivan oleellisesti vähemmän kuin nykyisin - näin vaikka metsiä ei olisikaan raivattu pelloiksi paremman taloudellisen tuoton toivossa.

Järkevän metsäpolitiikan ja metsänkäytön ansiosta Suomen metsien sisältämä hiilivarasto on kasvanut jo vuosikymmeniä, vaikka samalla puiden varassa on syntynyt maailmanluokan metsäteollisuus. Ei siis voi kylliksi alleviivata metsien omistajalleen antaman arvon merkitystä metsien hiilivarastoille meillä ja muualla - ja ihmetellä aamun lehden loppukaneettia puiden kaatamatta jättämisestä.

Kirjoitin tämän tekstin siksi, että myös meillä Suomessa on päätään nostanut ja asiaa ymmärtämättömien poliitikkojen ja kansalaisten suosiota saanut metsien talouskäytön vaikeuttaminen tai palaaminen jatkuvaan kasvatukseen. Sellaisen politiikan loogisia seurauksia voimme ihailla tämän aamun sademetsäjutusta: ellei metsällä ole arvoa omistajalleen, ei siitä pidetä myöskään huolta.

Samalla on todettava aamun lehdessä mainitusta hiilinielukorvauksesta, että sen jatkuvuuden edellytyksenä on irtorahan löytyminen ja poliittinen suuntaaminen kyseiseen tarkoitukseen, kun taas metsien vastuullisesta talouskäytöstä hiilinielujen säilyttämiseen tarvittavat varat syntyvät normaalin liiketoiminnan tuloksena. Arvoisa lukijani voinee itse päätellä, kumpi vaihtoehto tarjoaa pysyvämmän ratkaisun hiilinielujen kasvattamiselle tässä poliittisten muotivirtausten maailmassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Akanoita
Miksi enää ei ole varaa piikoihin?

Lehmän hännän alta yhteiskuntavakautta

Silmiini sattui tänäään juttu, jonka mukaan karjan lannan tuottaminen"on kannattavampaa kuin lypsäminen, hännän alta tulee parempi tulos". Ajatuksen isä on biokaasupioneeri Keski-Suomesta.

Suomessa on kasvatettu nautakarjaa jo pronssikaudelta asti. Tuon ajan karja on niin sanotun suomenkarjan esimuoto, kuten uudet DNA-tutkimukset ovat osoittaneet.

Karjaa on Suomessa hyödynnetty kolmesta syystä. Niistä ylivoimaisesti tärkein on suuren osan historiallisesta ajasta ollut karjanlannan tuotto. Siis lannoitusaineen tuottaminen elintärkeitä peltoviljelyksiä varten.

Lisäksi nautoja on pidetty maidon ja lihan takia. Minun ja arvoisan lukiani elinaikana jälkimmäiset ovat luonnollisesti olleet karjatilojen päätuotteita ja lanta pikemminkin sivuosissa, mutta näin ei siis ole aina ollut.

Tämän päivän uutisen mukaan näyttäisi kuitenkin siltä, että karjankasvatuksen tulonmuodostus olisi palaamassa juurilleen. Tai ellei aivan, niin kuitenkin lannan hyödyntäminen biokaasuna tarjoaa karjatiloille uusia mahdollisuuksia. 

Tämä on hyvä asia nykyisessä maailmassa, jossa elintarvikkeiden hinnasta murto-osa on raaka-ainetta ja maataloustuotannon kannattavuus on taattu vain valtavien tukiaisten avulla. Lannan käytön kehittäminen on siis ehdottomasti meidän kaupunkilaisten etu, koska sen myötä verovaroista meneviä tukiaisia voidaan pienentää osana maamme tuottavuusloikkaa. 

Samalla maatalouden kannattavuus paranee, mikä vähentää tukiaisten tarvetta reaalisesti. Tämä on myös maalaisten etu, koska yhä sekasortoisemmaksi käyvästä Euroopan Unionista saati talousvaikeuksiensa kanssa painivasta Suomesta ei ehkä ole ikuisesti maksamaan nykyisen suuruisia maataloustukia, vaan niitä saatetaan joutua leikkaamaan paljonkin verovarojen siirtyessa polttavampiin tarpeisiin. Siksi maatalojenkin talous on paljon vankemmalla pohjalla omavaraisena kuin verovarojen sivuvirtana.

Näyttää siis vahvasti siltä, että lehmän lannasta saamme varteenotettavan maalaisia ja kaupunkilaisia yhdistävän tekijän. Pitäisikö sanoa, että lehmän hännän alta pursuaa todellista yhteiskunnan sidosainetta oloamme vakauttamaan! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Avaimia tulevaisuuteen

Menestyksen rakennuspalikoita

Puusta on moneksi